Varmaa demarit odottavat kauhusta kankeina, kylmä rinki perauksien ympärillä, Jutan esiintymistä vaalitentissä, vai saako sinne lähettää puheenjohtajan sijaisen? Jos saa niin suosittelen.
Soinikin oli ihan lirissä eilen Susanne Päivärinnan käsittelyssä.
Toki Jutta on jotain oppinut puh.joht.aikanaan ja ministerinä, jonka pestin otti empien vastaan, kun ei tiennyt oliko hänellä what it takes. Jokainen voi itse arvioida oliko.
Jutalla on varmasti nippelitietoa Eusta ja varsinkin EUn talouskriisinhoidosta ja tukipaketeista hunsvottivaltioille, jotka ei hoida omia asioitaan. Jutalla on varmaan enemmän tietoa kuin kansalle ja edes kansanedustajille on asiasta annettu.
Varmaan jutalle on kertynyt viime vuosien tehtävissä tietoa jota inteellä ei samassa mittakaavassa ole, mutta onneksi voi käytää asiantuntevia apulaisia.
Ei ollut Jutankaan tietotaidossa hurraamista kun pj.ksi valittiin ja kun ministeriksi lähti, työ opettaa tekijäänsä, joitain enemmän toisia vähemmän, arviokoot jokainen tykönään, Jutan saavutuksia ja oppimista.
Jutan, ja samalla tietty myös SDPn, ongelma on, että vaikka hänellä kenties olisikin tietoa, niin hänen sanomansa ei mene perille eikä linjansa vakuuta kansalaisia - kannatusluvut sen kertovat "Kannatusluvut kertovat, ministeri Urpilainen". Siitä vaan leffaa tekemään - titteli on jo tuossa!
Miten muuten käy Urpilaiselta svenska spräket. Ei päässy tsekkaamaan kun Jutta oli migreenin kourissa ja siksi poissa FSTn vaalitentistä, jossa muut puoluejohtajat töksäyttelivät tankeroruotsia. ja vaitoivat kesken lauseen suomeen, imeisesti ihan juontajien luvan kanssa. Miten opettaja Jutalta Ruotsin kieli käy. Tietääkö kukaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.