Kirjoittelen tässä tietäen että taas on kuukausi elettävänä ja taskussa ei ole edes nappia jolla maksaa.
Hiljattain työttömäksi jääneenä ja sosiaalin varaan omien valintojen takia jääneenä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään.
Silti.
Rahahuolia riittää, niitä riitti työssäolevana ja riittää näköjään työttömänäkin. Luulin olevani jo kuivilla niistä huolista kun menot tippuivat nollaan. ( luonnollisesti vuokra ja muut yhteiskunnan varassa)
Pientä helpotusta toi mahdollisuus päästä hetkeksi irti siitä jöötistä ja otin oikeudekseni mennä muuan tuttavan mökille ja viettää siellä hetken. Pienen hetken, muutaman viikon.
Otin suunnattoman riskin ja laskin että sosiaalista tuleva raha riittäisi askeettisissa oloissa sen kun oikein niukasti elää. Se oli virhe. Minulta. Leveää elämää viettäneenä sain rangaistuksen. Ihan oikeutetusti.
Laskin yksinkertaisena miehenä että saan aidosti rahaa mutta toisin kävi.
Odotin tänään saavani muutaman satasen jolla sitten voisin elää leveää yhteiskunnan maksamaa mökkeilyelämää ja pääsisin vielä kotiin täältä jostain mistä linjaauto pysäkillekin on kilometrejä.
Vimeiset roposet edelisestä "palkasta" käytin tänne tulemiseen ja ravintoon. Olin siis rahaton jo täbne tullessani muutama viikko sitten.
Soitin odottavinmielin sosiaaliviraston maksatukseen ja sainkin tiedon että toukokuulle ei myönnetä avustusta.
Ei yhtään.
Kotiinpääsy siirtyy hieman kauemmaksi kunnes keksin keinon.
Keinoja kyllä riittää, oletin.
Aloin etsiä apua seurakunnilta, punaiselta ristiltä, sosiaalipäivustyksestä.. Ihan joka paikasta jossa ilmenee sana "hätäapu" "apua" kriisiapua"
Kirkot..
Järjestäen se apu menee "ulkomaille".
Olen syntynyt väärään paikkaan väärään aikaan ja köyhästä "kaveri" piiristä ei kellään ole sitä muutamaa satasta jolla eläisin tämän toukokuun. Kun toukokuun lopussa laitan jälleen paperin vetämään sossuun ja jos oletan saavani sen rahan 7 arkipäivän päästä lipun jätöstä, olen siis ollut 7 viikkoa ilman rahaa.
Kalaa on tullut syötyä, se maistuu päivä päivältä paremmalta, onneksi on suolaa, se antaa makua hauelle.
On siis täysin selvää että apu täällä suomessa on pelkkä vitsi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomaine syätä mitä löytyy meile kuulu se raha. Suomi on vapa maa ja se kuluu kaile mene sosialitoiniston. ja pyytä raha niin kun minä nin saat raha.