Olette te reppanat aika sekaisin. Te olette pahempia kuin narkkarit tai aviorikkojat, tappajat tai huoraajat.
Missä on Jumala? Heittäkää pois raamattu ja teillä ei ole mitään, te aina vetoatte ihmisen kirjoittamaan tekstiin joka on suunnattoman lapsellista.
Kristinusko on ollut olemassa n. 2000 vuotta, mites se taivaaseen pääseminen tapahtui sitä ennen kun ei ollut jumalaa?
Ihminen kehittyi n. 200 000 vuotta sitten, pääsivätkö he taivaaseen kun eivät tienneet jumalasta yhtään mitään, sielu kai heilläkin oli?
Jos jumala on olemassa, miksi hän odotti 13,8 miljardia vuotta ennenkuin kehitti ihmisen?
Mikä helvetti teitä vaivaa? Teitä on maailmassa satoja miljoonia. Kasvakaa aikuiseksi idiootit.
Ja vielä. Mikä on tappanut eniten ihmisiä kautta aikojen. Uskonto.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Kristinusko on ollut olemassa n. 2000 vuotta, mites se taivaaseen pääseminen tapahtui sitä ennen kun ei ollut jumalaa?"
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää."
John 5:25
"Ihminen kehittyi n. 200 000 vuotta sitten"
Tuolle uskomukselle ei ole yhtään kunnollista todistetta.
"Jos jumala on olemassa, miksi hän odotti 13,8 miljardia vuotta ennenkuin kehitti ihmisen?"
13,8 miljardia vuotta? Mistä tiedät, että Jumala odotti niin kauan?
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää."
John 5:25
Siis Johannes oli mielestäsi jumala? Tietääkseni hän oli ihminen, mikäli koskaan on ollut oikeasti olemassa. Ja luultavasti aika pahasti aineissaan kun on tuollaista paskapuhetta ilmoille päästänyt.
"Ihminen kehittyi n. 200 000 vuotta sitten"
Tuolle uskomukselle ei ole yhtään kunnollista todistetta.
Olisi kannattanut olla hereillä sielä biologian tunneilla.
"Jos jumala on olemassa, miksi hän odotti 13,8 miljardia vuotta ennenkuin kehitti ihmisen?"
13,8 miljardia vuotta? Mistä tiedät, että Jumala odotti niin kauan?
Siitä että maailmakaikkeus on todistettavasti syntynyt n. 13,8Mrd vuotta sitten. Miksi jeesus ja ihminen yleensä ei syntynyt samaan aikaan jos jumala on luonut kaiken?
Mitä jos todistaisit minulle edes jotain ilman Aku Ankkaa jota raamatuksi kutsutte.
"Siitä että maailmakaikkeus on todistettavasti syntynyt n. 13,8Mrd vuotta sitten. "
Kertoisitko yhden oikean todisteen asialle? Huom. todisteen, ei vain jotain tieteen ylipappien fantasiaa.
"Mitä jos todistaisit minulle edes jotain ilman Aku Ankkaa jota raamatuksi kutsutte."
Aku Ankassa on enemmän faktaa kun Raamatussa.
Lapsi kulta, sekoitat kaksi eri asiaa. Nimittäin usko ja uskonto eivät ole sama asia. Uskonto on ihmisen luoma järjestelmä erilaisine rituaaleineen, sakramentteineen ym säännöksineen. Usko taasen on henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa.
Minä uskon Jeesukseen kuten Raamattu opettaa ja olen hylännyt kaikki uskonnot.
Sinulla on ihastuttavia kysymyksiä :) Jumala on ollut aina olemassa ja ennen kuin on ollut kristinuskoa on Jumalan valittu kansa eli Israelilaiset uskoneet Jumalaan. He olivat/ovat ns vanhan liiton alla. Kristityt puolestaan ovat uuden liiton alla. Käytännössä tämä tarkoittaa että kristityn pitää uskoa Jeesukseen kuten Raamattu ilmoittaa. Joten kyllä Jumala pitää huolen omistaan ja ne jotka ovat silloin vanhan liiton alla uskoneet Jumalaan ja olleet Hänelle kuuliaisia ovat päässeet taivaaseen.
Lisäksi ne ihmiset jotka eivät ole saaneet kunniaa tutustua Jumalaan pääsevät myös taivaaseen. Jos ei ole ollut mahdollisuutta valita hyvän ja pahan välillä niin sellaista ihmistä ei tuomita. Sinulle ja minulle on annettu mahdollisuus valita. Sinä ja minä tiedetään kuka on Jeesus, mikä on Raamattu, miksi Jeesus kuoli ristillä, ym.
Minä tein valintani, mikä on sinun valintasi?
Valitsetko ikuisen kadotuksen jossa paholainen kiusaa sinua forever vai valitsetko ikuisen elämän Isämme luona uskomalla että Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden ja nousi kuolleista?
Ja kyllä, uskonnot eli uskonnolliset ihmiset ovat tappaneet ihmisiä kautta aikojen ei Jumala. Siunausta sinulle.
Nimimerkki Jeesusherra satuili ettäpä seuraavaa:
"Lisäksi ne ihmiset jotka eivät ole saaneet kunniaa tutustua Jumalaan pääsevät myös taivaaseen"
Okei, oletetaan hetki että jumalasi ja taivaasi olisikin totta. Ja että tuo väite jonka lainasin, olisi myös totta. Siitä nousee tärkeä kysymys.
Jos kerta ne ihmiset jotka eivät tiedä jumalastanne, pääsevät automaattisesti taivaaseen, niin miksi ihmeessä kerrotte kenellekkään uskonnostanne ja aiheutatte sen suuren riskin että ihminen ei pääsekkään taivaaseen?
Jos ihminen on teiltä kuullut jumalasta ja valitsee olla uskomatta satujanne, hän joutuu teidän mukaan jonnekkin pahempaan paikkaan kuin taivaaseen. Jos ette olisi koskaan menneet tarjoilemaan epäloogista kirjaanne, pääsisi tuo sama ihminen automaattisesti ja varmasti taivaaseen.
Eikö olisi siis paljon parempi poistaa kaikki tieto jumalasta ihmisten keskuudesta niin ihan jokainen pääsisi taivaaseen?
nim. Nauran uskovaisille
Et ole ainut, joka nauraa, Taivaassakin nauretaan :)
Ps. 2:4
Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. [Ps. 37:13, Ps. 59:9; Sananl. 1:26]
Ps. 37:13
Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee. [Ps. 2:4 ]
~~~~
Mutta niin se on täällä maan päällä, että "aika (on) itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, " (Saarn. 3:4).
Juu, eihän näiden sekopäitten kanssa juuri voi keskustella. Toinen uskoo raamattuun mutta on hylännyt kaikki uskonnot. Raamattu ei siis perustu uskontoon?
Toiset siteeraa keksittyjä fraaseja ja luulee niiden olevan jumalan sanaksi tuotuja, voi hyvää päivää.
1213 kirjoitteli: 'Kertoisitko yhden oikean todisteen asialle? Huom. todisteen, ei vain jotain tieteen ylipappien fantasiaa. ' Sisälukutaito ja ymmärtäminen on kadonnut, jos sitä koskaan on ollut, Aku Ankkaa plärätessä. Kokeile googlata asiasta, saat sieltä vastauksia ja linkkejä tieteellisiin todistuksiin miljoonittain. Teidän Aku Ankkaanne ei ole koskaan millään tavalla todistettu olemassa olevaksi.
Ja pliis, älkää vaivautuko vastaamaan 'en tarvitse todisteita, uskon sydämessäni'.