Olen ollut kahden vaiheilla, että kehottaako lukijoita protestoimaan 'Tom of Finland' -postimerkkiä. Toisaalta, on vain hyvä että koko maailma näkee kuinka mätä luterilainen Suomi on, ja parempi mitä nopeammin tuomiot tulevat. Ihme ettei kukaan vielä ole keksinyt yhdistää NELJÄÄN Finnairin koneeseen iskenyttä salamaa tähän postimerkkiin.
http://www.heinola.org/~patato/Tom-of-Finland.html
Tom of Finland
28
173
Vastaukset
- Seurailija1
Suomi on muuttunut hyvin haureelliseksi maaksi. Vitsaukset tulee, Jumala käyttäytyy aina samoin kun hänen sanaansa loukataan. Kyseiset postimerkit merkit ovat tuomittavaa tasoa.
- Tuomittavaa tasoako?
Pikkulasten luottamus rakkaudessa on petetty liian paljon liian varhain.? Suomessa jo puoli vuosisataa. Äiti on lapsen synnyttäjä. Molemmat valmistautuu 9 kk tulevaan. Kunnes molemmat kohtaa ensimmäisen kerran ja jatkavat yhteiselämää. Imetys kesti ennen "maamme sivistämistä" jopa 5 ensimmäistä vuotta. Perheillä oli pesimisrauha. Luonnollisesti. Lapsen oppivat opettamatta elämään elämässä oikein Jumalan tarkoittamalla tavalla. Mutta sitten Suomeen tuli "SIVISTÄMINEN". Kaikenkattava, koska ihmisten keksimä sivistyskoulu tuli ns. pakolliseksi.
Ennen Suomen Laki perustui Raamatun Sanaan. Opettajakouluissa se oli myös itsestäänselvyys.
Mutta radikalismi toi mukanaan myllerryksen ja sen armoille jäi myös opetuksessa Suomen tulevat sukupolvet. Mutta - yhteiskunnan opetukseen pitikin laittaa jo lähes vastasyntyneet - sitten vuoden ikäiset?
Mitä on haureus - mitä on luottamuksen pettäminen ja siihen kasvattaminen vauvasta saakka?
Näin kasvatettu kansa kokee ainoastaan olevansa LUOVA keksiessään mielettömyyksiä toisensa jälkeen . Raamatun Sana ei ole este rajattomuuteen enää. Mikä sitten on? Ja kenelle Jumala antoi OIKEASTI VASTUUN lapsesta? Kuka on syyllinen - tekijä vai siihen viettelijä? Myllynkivet?
- Adressi
Käykää allekirjoittamassa tämä:
http://www.adressit.com/ei_tom_of_finland_-postimerkkia_suomeen- Kirjoittakaa adressi
Kävin jo! :)
- dressi
Kirjoittakaa adressi kirjoitti:
Kävin jo! :)
olen tilannut jo sata arkkia.
- @@@
Kirjoittakaa adressi kirjoitti:
Kävin jo! :)
Allekirjoitettu on.
- Irtisanoin
Parhaiten liikeyrityksiin iskee asiakaskato kuin addressit. Minä irtisanoin Nettiposti-palveluni ja syyksi laitoin homo-postimerkkien julkaisemisen. Kehotan muitakin boikotoimaan Itellan palveluita!
- 23ref
Poista myös postilaatikkosi tai postiluukkusi käytöstä. Itellahan voi tunkea niihin ties minkälaista saastaa :)
- Itellafani.
23ref kirjoitti:
Poista myös postilaatikkosi tai postiluukkusi käytöstä. Itellahan voi tunkea niihin ties minkälaista saastaa :)
Eiväthän eräät voi postilaatikoitaan tai postiluukkujaan poistaa käytöstä.
Ja mikäli eräät näin tekisivä,niin eivät jehiksetkään voisi levittää niitä lehtiään!
Sitä paitsi liiketoiminta on liiketoimintaa eikä liiketoimintaa voi estää millään hömppäadressillakaan. - Herätkäää
Itellafani. kirjoitti:
Eiväthän eräät voi postilaatikoitaan tai postiluukkujaan poistaa käytöstä.
Ja mikäli eräät näin tekisivä,niin eivät jehiksetkään voisi levittää niitä lehtiään!
Sitä paitsi liiketoiminta on liiketoimintaa eikä liiketoimintaa voi estää millään hömppäadressillakaan.Kaikkea voi poistaa, jos on päättäjillä tahtoa. Muistellaanpa vaan niitä erikoisia kortteja, joita on lähetelty sinne tänne ja siellä täällä ja Eduskuntaankin?
Outoa Suomen mainosta tuoda joka asiassa esille seksi. Nyt oikein maailmanlaajuisesti? Maan pitäisi olla sivistynyt, mutta ihmiset täällä esittävät sivistyksen päänsä sijaitsevan oudossa paikassa . Maailmalla sentään vielä ihmisen yläpäätä kunnioitetaan?
Näinkin on Raamatussa " .. heidän häpeänsä on heidän kunniansa..."? - 23werf
Herätkäää kirjoitti:
Kaikkea voi poistaa, jos on päättäjillä tahtoa. Muistellaanpa vaan niitä erikoisia kortteja, joita on lähetelty sinne tänne ja siellä täällä ja Eduskuntaankin?
Outoa Suomen mainosta tuoda joka asiassa esille seksi. Nyt oikein maailmanlaajuisesti? Maan pitäisi olla sivistynyt, mutta ihmiset täällä esittävät sivistyksen päänsä sijaitsevan oudossa paikassa . Maailmalla sentään vielä ihmisen yläpäätä kunnioitetaan?
Näinkin on Raamatussa " .. heidän häpeänsä on heidän kunniansa..."?Tiesithän, että Israelin valtio on pystyttänyt Tel Aviviin patsaan, joka kunnioittaa homoseksuaaleja? Tiesithän, että eräs maailman suosituimmista ja suurimmista homofestivaaleista pidetään vuosittain Tel Avivissa?
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-monument-ro-remember-homosexuals-persecuted-by-nazis/
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-gears-up-for-annual-gay-pride-festival/ - Sairasta!
23werf kirjoitti:
Tiesithän, että Israelin valtio on pystyttänyt Tel Aviviin patsaan, joka kunnioittaa homoseksuaaleja? Tiesithän, että eräs maailman suosituimmista ja suurimmista homofestivaaleista pidetään vuosittain Tel Avivissa?
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-monument-ro-remember-homosexuals-persecuted-by-nazis/
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-gears-up-for-annual-gay-pride-festival/No eipä ole mikään ihme että israelilaisista tulee pelastumaan vaan kolmas osa jos tuollaista saastaa jotkut heistä kannattavat….
- Boikottia pukkaa!
Minä puolestani päätin että yhtään ainoaa joulukorttiakaan en enää lähetä!
- Itekö synnitön?
23werf kirjoitti:
Tiesithän, että Israelin valtio on pystyttänyt Tel Aviviin patsaan, joka kunnioittaa homoseksuaaleja? Tiesithän, että eräs maailman suosituimmista ja suurimmista homofestivaaleista pidetään vuosittain Tel Avivissa?
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-monument-ro-remember-homosexuals-persecuted-by-nazis/
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-gears-up-for-annual-gay-pride-festival/Älkää hyvät ihmiset katsoko toisten synteihin. Katsokaa omiinne. Onko suomi muka puhas ottamaan rikkoja toisten silmistä. Mitä vapaa-ajattelijat saavat aikaan ja uskovat syyllistty samaan saastan. Näkyy tälläkin palstalla.
Ota se hirsi ensin omasta silmästä. Koko ajan annat riivaajille ruokaa ja korot pahaa. Katso Kristukseen, niin paha poistuu, äläkä osallistu herjaajien kirjoitteluun. 23werf kirjoitti:
Tiesithän, että Israelin valtio on pystyttänyt Tel Aviviin patsaan, joka kunnioittaa homoseksuaaleja? Tiesithän, että eräs maailman suosituimmista ja suurimmista homofestivaaleista pidetään vuosittain Tel Avivissa?
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-monument-ro-remember-homosexuals-persecuted-by-nazis/
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-gears-up-for-annual-gay-pride-festival/Tel Aviv on yksi maailman homopääkaupungeista. Se vetää täysin vertoja Amsterdamille ja San Franciscolle. Tiedän kokemuksesta, että Tel Avivissa kukaan ei katso pitkään, eikä kukaan huuda perään, kun kaski miestä kävelee käsi kädessä.
- Opi jo
patriklind kirjoitti:
Tel Aviv on yksi maailman homopääkaupungeista. Se vetää täysin vertoja Amsterdamille ja San Franciscolle. Tiedän kokemuksesta, että Tel Avivissa kukaan ei katso pitkään, eikä kukaan huuda perään, kun kaski miestä kävelee käsi kädessä.
Homous ei ole palstan aihealuetta. Siirry ateismista keskusteluun. Turhaan tänne tyrkytät. Raamattu on perustana tällä palstalla. Ei jatkuva homouden korottaminen.
Opi jo kirjoitti:
Homous ei ole palstan aihealuetta. Siirry ateismista keskusteluun. Turhaan tänne tyrkytät. Raamattu on perustana tällä palstalla. Ei jatkuva homouden korottaminen.
Sulle tuntuu olevan kova paikka huomata, että enemmistö suomalaisista arvostaa ihmisyyttä ja rakastaa maailman suurenmoista monimuotoisuutta :)
- vanha rouva
Mehän olemme edellä käyvä kansa. Ensin meinattiin saada poikapari Presidentin virkaan ja nyt postimerkki, jota on ennakko tilattu ympäri maailman piirin- keräilijät.
Että tälleen. - Kansan parantaja
Uskonnot saastuttaa aivotoiminnot ja siksi kannatan uskontojen kriminalisointia.
Itella on rikastunut näillä postimerkeillä jotenka Jumala on siunannut Itellan hankkeen.
HYVÄ!- KTS(ei kirj.)
Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys. HYVÄ!
- Suomessa havaittavis
selvästi tämä laittomuuden ja eksytysten ja luopumuksen huono hedelmä. Ahneus rahassa on kaiken pahan alku ja juuri.
- Pätäkkää!
Joo,ja rahaa keräävät myös ns.saarnaajatkin eikö vaan?
- KTS (Ei kirj.)
Mikähän siinä on että aina kun lössi onnistuu keräämään rahaa, se on "Jumalan siunausta" mutta kun joku muu kerää rahaa niin se onkin "happamia pihlajanmarjoja".
- † † †
"KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja.
Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan.
Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys."
- Niin on
Amen.
Mä en ymmärrä vaan sitä että jos keran lössin mielestä on ihan OK että Israel ja erityisesti Tel Aviv profiloituu homomyönteisyydellään, niin onko se sitten kauheeta jos Suomikin vähän tsemppaa samal saral...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875