Mokasin

Olin joskus kauan sitten seurakunnan jäsen, mutta tunsin olevani siinä yhteisössä äärettömän yksin. Olin ns. vanhapiika, enkä osannut löytää joukosta ketään lähempää ystävää, jollainen jokaisella pitäisi olla. Näytti, että pariskunnat seurustelivat keskenään, samoin eronneet, nuoriso, eläkeläiset jne. Kaikki tuntuivat olevan suunnattoman kiireisiä, jos yritin kutsua jonkun kylään ex-tempore, sitten otettiin kalenteri ja löydettiin seuraava vapaa vierailuaika joskus kahden kuukauden päästä.
Kokousten väliajoilla en osannut jutella kenenkään kanssa, kaikilla näytti olevan joku oma tärkeä keskustelu menossa. Jos joskus pääsin puheisiin jonkun kanssa, puolen minuutin kuluttua paikalle pyyhkäisi joku tärkeämpi, ja juttelu jäi siihen. Usein sulkeuduin kokousten väliajoilla vessaan tippa silmässä.
Tiedän, että JT:n usko on oikea, Raamattu on kaiken perusta, ja että olen tehnyt väärin Jumalaa kohtaan lähtiessäni pois. Seurakunta on pidettävä puhtaana kaikesta moraalittomasta. Jos kaikki eläisivät heidän tavallaan, maailma olisi ihana paikka.

Lähtöni tapahtui, kun tapasin erään entisen poikaystäväni, johon olin joskus aiemmin ollut suunnattoman ihastunut. Yksinäisyydessäni en pystynyt vastustamaan kiususta ja kävi niinkuin kävi.
Ilmoitin seurakunnan vanhimmille, etten ole kyllin hyvä jatkamaan, en pysty kaksoiselämään. Tulihan siitä sitten kuulustelu, mutta katsoin sen ansainneeni.
Se jäi harmittamaan, kun en pystynyt kertomaan, kuinka yksinäinen olin ollut seurakunnassa, se olisi tuntunut syytökseltä heitä kohtaan, ja vikahan oli minussa, kun en ollut riittävän sinnikäs.
No, romanssi lopahti, ja löysin uuden miehen, jonka kanssa menin naimisiin.
Näistä asioista on jo kymmeniä vuosia, enkä ole koskaan ottanut asiaa puheeksi missään enkä kenenkään kanssa, mutta joka päivä sitä mietin.
Tämä on minun tarinani. Mutta te, jotka olette seurakunnassa, pysykää uskossanne, ja yrittäkää huomata ne yksinäiset, joilla on vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin ja joilla ei ole perhettä tukena.
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjoitit:
Tiedän, että JT:n usko on oikea, Raamattu on kaiken perusta, ja että olen tehnyt väärin Jumalaa kohtaan lähtiessäni pois
.

Ei ole oikea, se on järkeisoppi.

Raamattu on Jumalan sana, mutta miten sitä tulkitaan se on tärkeää, ei se, että
sitä muokataan oman lahkon opin mukaiseksi, jopa raamatunkäännösrä myöten
.
Jeesus on tie Isän tykö, ei jt järjestö.

Pyydä Jeesusta elämääsi pyydä häntä antamaan syntisii anteeksi-,

Jeesuksella on valta

6 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."Matt.9
.

Äänestä
  • "Ei ole oikea, se on järkeisoppi."

    Järkevä ihminen ei usko olemattomiin asioihin.

    "Raamattu on Jumalan sana"

    Raamattu on ihmisten kirjoittama ja muokkaama teos.

    "miten sitä tulkitaan se on tärkeää"

    Näin kaikki raamattua siteeraavat uskonnot sanovat, kukin omiksi tarpeikseen.

    "sitä muokataan oman lahkon opin mukaiseksi, jopa raamatunkäännösrä myöten"

    Näin on tehty jo ammoisista ajoista lähtien. Se mitä ei muokattu, korvattiin suullisella lailla, jota vastaavat nykyisten uskontojen dogmit ja tulkinnat.

    "Jeesus on tie Isän tykö, ei jt järjestö."

    Näin todistajat uskovat käsittääkseni. Käsittääkseni kuitenkin Jeesus kuoli 2000 vuotta sitten eikä ole tulossa takaisin sen enempää kuin muutkaan kuolleet. Siis jos ko. henkilö yleensä oli olemassa. Uskon kuitenkin näin olleen 70-80 % varmuudella.

    "Jeesuksella on valta"

    Hautuumaat ovat täynnä näitä valtaa pitäviä. Älä siis haksahsa, oikea valta on elävillä ihmisillä.

    "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi"

    Eikäs se Jalovaarakin aiheuttanut jotain vahinkoa tämänkaltaisilla uskomustempuilla. Missä on uskovaisten vastuu näissä asioissa???

    Äänestä

KIITOS avauksestasi!

Kun luin elämäntarinaasi, löisin sieltä useita yhtymäkohtia omaan elämääni järjestössä.

Minä tuli kymmeniä vuosia sitten mukaan aikuis'iällä ns.maailmasta. Ja nyt olen tässä harkitsemassa palatako takaisin maailmaan.

Tunnen itseni hyvinkin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi niin järjestön keskuudessa kuin sen ulkopuolisessakin maailmassa. Minulla kun ei ole sukulaisia Jehovan todistajina, ovat omat sukulaiseni, muutamaa lukuunottamatta, hylänneet minut ilmeisesti siinä pelossa, että alan saarnaamaan heille tai ehkä läsnäoloni saa heidän omatuntonsa toimimaan, ja tuntevat olonsa minun seurassani siksivaivalloiseksi.

Minulla on seurakunnassa vain yksi ystävä, joka huomioi minua ja kutsuu toisinaan kylään, ja toki hänellekin esittelen kyläkutsuja. Itse olen esittänyt kutsuja ja tarjonnut kotiani kyläpaikaksi monille seurakuntalaisille, mutta asun ilmeisesti liian kaukana, alle 10 km eteellä suurimmasta osasta seurakuntalaisia, joten matkanteko käy liian vaivalloiseksi. En myöskään saa kutsua kyläilemään muuta kuin tuolta em. ystävältäni. Tosin en tykytäkään itseäni kenellekään kylään sen muutaman kerran jälkeen, kun huomasin, miten vaikeaa oli järjestellä minulle "ajanvaraus".

Olen toisinaan pyydellyt seurakunnan vanhimpia kenttäkaverikseni, mutta heillä on ollut omat menonsa ja kaverinsa, ja asia on heidän taholtaan kuitattu "katsotaan tuonnempana". Tämän vuoksi olenkin oppinut kulkemaan yksinäni ovelta ovelle, ja joillekin ovenavaajille se tuntuu olevan miellyttävämpi vaihtoehto.

Olen toisinaan huomannut joutuneeni syrjinnän kohteeksi jehovantodistajuuteni johdosta esim. työelämässä, työnhaussa sekä viranomaistoiminnassa. Osa on tuonut sen esille suorinsanoin viitaten todistajuuteeni. Joten jos eroaisin Jt-järjestöstä, olisi minun viisainta ilmaista eroni julkisesti edellä mainituista syistä esim, jonkin tiedotusvälineen avulla, ja tätä vaihtoehtoakin olen jo miettinyt, mikäli päädyn ratkaisussani eroon.

Olen huomannut seurakunnan vanhimmistossa huomattavaa välinpitämättömyyttä kun on kyse seurakuntalaisen hengellisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista. Heidän toiminnassaan on vaikea löytää viitteitä empaattisuuteen, myötäelämiseen. Myös toisinaan törmää niihin, jotka ovat halukkaita sivuuttamaan Vartiotornin tarjoaamat ratkaisut ongelmiin, tuoden halukkaasti omia mieltymyksiään tai näkemyksiään, ja näin ongelmanratkaisutaitojaan esiin.

Joten mitä jää jäljelle? Jos seurakunnan keskuudessa ei saa todellisia empaattisia ystäviä, ei kenttäkavereita, ei vierailijoita, ei vanhimmilta lujasti Raamattuun perustuvaa ohjausta/ojennusta, ei näe mnuuta kuin suorittajia, ei veljellistä rakkautta sen mallin mukaan minkä Kristus antoi, niin onko samantekevää vaikka ei kokouksissa kulkisikaan? Joku voisi ajatella, että jw,org-sivustolta löytyvät tutkittavat Vartiotorni-lehdet sekä muu materiaali auttavat pysyttelemään "edistyvän valon" ajantasalla, ja että voihan jo tutuiksi käyneissä lehtipaikoissa muutenkin vierailla ja vierailun lomassa nauttia yhdessä jw.org-tarjoamaa hengellistä ateriaa, kun ei ole enää lehtiä tarjottavaksi.

Minkälaisia ajatuksia nämä aatokset lukijoissa herättää?

Äänestä

Jatkan vielä tätä aloittamaani keskustelua.
Asuin silloin aikoinaan pääkaupunkiseudulla. Vaihdoin asuntoa ja samalla myös seurakuntaa. Menin silloin uuden seurakunnan kokoukseen ensimmäisen kerran elokuussa, kävin pakersin kokouksissa koko talven säännöllisesti. Seuraavan vuoden toukokuussa yksi srk:n vanhimmista tuli kysymään "Oletko täällä uusi?" Siis kymmenen kuukautta olin istua nököttänyt kokouksissa ennenkuin läsnäolo rekisteröitiin.
Minun itseni olisi tietenkin pitänyt tulla esille, esittäytyä ja tutustua enemmän ihmisiin.
Tunsin itseni äärimmäisen noloksi ja tyhjänpäiväiseksi. Olin ujo ja arka ja yksinäinen, oli vaikea isossa ihmisjoukossa tutustua.
Muistaakseni olin seuraavan kerran tämän vanhimman kanssa puheissa sitten kun jouduin puhutteluun huonosta elämästäni.
Olisi pitänyt tämä kertoa hänelle silloin puhuttelussa, mutta olin niin lukossa, etten pystynyt. Toivoin vain tilaisuuden päättyvän nopeasti, en edes muista siitä paljoakaan, paitsi että olin sen jälkeen monta päivää äärettömän väsynyt, poissa elämästä. Halusin vain nukkua.
Onneksi selvisin siitä, sain aika pian työpaikan toiselta paikkakunnalta ja muutin pois.
En halua muistaa ketään pahalla, meillä kaikilla on omat kiireemme ja virheemme, toivon vain, että ujot ja arat löytäisivät paikkansa yhteisössä.

Äänestä

Heille jotka ovat eronneet tai erotettu Vartiotorniseurasta ja myös heille jotka suunnittelevat eroa tästä organisaatioista, niin voin kertoa, että Herramme Jeesus ei petä. Tämä on se Kallio myös käytännössä mihin voi aina turvata.

Ihmiset ja heidän järjestönsä pettää aina lopulta, kun ihminen on imetty loppuun. Siksi ei tule tukeutua mihinkään järjestöön eikä niiden houkutuksiin. Tällaisia henkisisti voimakkaasti sitovia organisaatioita maailmassa on paljon ja näihin vedetään yksinäisiä ja rakkauden nälkäisiä ihmisiä kuten uudessa Testamentissakin tuodaan esiin.

Ihmisen tulee lähteä pois näistä ihmisvetoisista ja jos on hengellinen tausta kuten Jehovan todistajilla, niin ainut keino on tulla uskoon Jeesukseen. Tämä on yhä mahdollista sillä Jeesus kutsuu sinua oikeasti. Itse olen tämä kutsun kokenut ja myös vastannut siihen kun Jeesus sydämeni ovella kolkutti. Enkä ole koskaan tätä katunut. Maailmassa ei ole ihmistä joka olisi katunut uskoontuloa Jeesukseen, mutta Vartiotorniseuraan liittymistä ovat katuneet miljoonat sadan vuoden aikana maailmassa.

Mutta uskoa Jeesukseen ei kaduta - ei edes siinä tapauksessa kun on poispoikettu, sillä Jeesus on jättänyt myös heihin siemenen joka vielä uudelleen kantaa sen hedelmän. Hyvä on myös sitten mennä johonkin kristilliseen seurakuntaan ja siellä toimia miten Jumalan tahto on. Mutta sydäntään ei tule enää sitoa mihinkään seurakuntaan eikä liikkeeseen - se sydän kuuluu Jeesukselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäin yksin kirjoitti:

Olin joskus kauan sitten seurakunnan jäsen, mutta tunsin olevani siinä yhteisössä äärettömän yksin. Olin ns. vanhapiika, enkä osannut löytää joukosta ketään lähempää ystävää, jollainen jokaisella pitäisi olla. Näytti, että pariskunnat seurustelivat keskenään, samoin eronneet, nuoriso, eläkeläiset jne. Kaikki tuntuivat olevan suunnattoman kiireisiä, jos yritin kutsua jonkun kylään ex-tempore, sitten otettiin kalenteri ja löydettiin seuraava vapaa vierailuaika joskus kahden kuukauden päästä.
Kokousten väliajoilla en osannut jutella kenenkään kanssa, kaikilla näytti olevan joku oma tärkeä keskustelu menossa. Jos joskus pääsin puheisiin jonkun kanssa, puolen minuutin kuluttua paikalle pyyhkäisi joku tärkeämpi, ja juttelu jäi siihen. Usein sulkeuduin kokousten väliajoilla vessaan tippa silmässä.
Tiedän, että JT:n usko on oikea, Raamattu on kaiken perusta, ja että olen tehnyt väärin Jumalaa kohtaan lähtiessäni pois. Seurakunta on pidettävä puhtaana kaikesta moraalittomasta. Jos kaikki eläisivät heidän tavallaan, maailma olisi ihana paikka.

Lähtöni tapahtui, kun tapasin erään entisen poikaystäväni, johon olin joskus aiemmin ollut suunnattoman ihastunut. Yksinäisyydessäni en pystynyt vastustamaan kiususta ja kävi niinkuin kävi.
Ilmoitin seurakunnan vanhimmille, etten ole kyllin hyvä jatkamaan, en pysty kaksoiselämään. Tulihan siitä sitten kuulustelu, mutta katsoin sen ansainneeni.
Se jäi harmittamaan, kun en pystynyt kertomaan, kuinka yksinäinen olin ollut seurakunnassa, se olisi tuntunut syytökseltä heitä kohtaan, ja vikahan oli minussa, kun en ollut riittävän sinnikäs.
No, romanssi lopahti, ja löysin uuden miehen, jonka kanssa menin naimisiin.
Näistä asioista on jo kymmeniä vuosia, enkä ole koskaan ottanut asiaa puheeksi missään enkä kenenkään kanssa, mutta joka päivä sitä mietin.
Tämä on minun tarinani. Mutta te, jotka olette seurakunnassa, pysykää uskossanne, ja yrittäkää huomata ne yksinäiset, joilla on vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin ja joilla ei ole perhettä tukena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu