Kuten jo otsikko sanoo,voi ei,kuinka yksinkertaista kaikki voikaan olla kun oikein oivaltaa.
Ihmetellyt ja pähkäillyt jo vuosia kuinka elämä välillä paljastaa kamalimmat kasvonsa juuri Minuun,pieneen kuluttajaansa,ja antaa tulla. Joskus jopa enemmän kuin olisi tarpeen.
Ratkaisu:Tarvitsen toisen todellisuuden,miellyttävämmän kuin tämä nykyinen.
Kun omistaisi kaksi todellisuutta olisi arkeen palaaminenkin aina miellyttävää ja kenties jopa yllättävää,rippuen todellisuudesta josta on juuri poistumassa.
Mutta näin olen asian nyt ajatellut.
Ihmetellyt ja pähkäillyt jo vuosia kuinka elämä välillä paljastaa kamalimmat kasvonsa juuri Minuun,pieneen kuluttajaansa,ja antaa tulla. Joskus jopa enemmän kuin olisi tarpeen.
Ratkaisu:Tarvitsen toisen todellisuuden,miellyttävämmän kuin tämä nykyinen.
Kun omistaisi kaksi todellisuutta olisi arkeen palaaminenkin aina miellyttävää ja kenties jopa yllättävää,rippuen todellisuudesta josta on juuri poistumassa.
Mutta näin olen asian nyt ajatellut.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja kaikille hassuttelijoille muistutkseksi että kyllä tiedän LSD:n vaikutuksista todellisuuden suhteen joten unohtakaa.Kysymys on jostain todellisemmasta,fyysisestä 2.todellisuudesta.
Keskustelu on vapaa:
Haluatko siis KEKSIÄ itsellesi toisen todellisen todellisuuden VAI löytää olemassaolevan toisen todellisuuden jota normaalisti emme havaitse?
Jälkimmäiseen suosittelen juurikin psykedeelejä vastoin tuota toista kommenttiasi - et taida todellisuudessa tietää paljoakaan esimerkiksi tuon LSD:n vaikutuksista, nimittäin se ei luo sinulle mitään valheellista hallusinoitua todellista, vaan antaa sinulle niin vaihtoehtoisesti havaitun kuvan oikeasta, ympäröivästä todellisuudesta että et normaaliin aistielämään tottuneena kykene integroimaan sitä saumattomaksi osaksi todellisuutta. Todellisuutta se kuitenkin on, sillä erolla että tietokone pääsi sisässä käsittelee sitä suuremmalla kapasiteetilla, jolloin pääset lähemmäs sisempiä, rivien väleihin kätkeytyviä puolia todellisuudesta.
Kuitenkin, en suosittele sinulle psykedeelejä sen vuoksi että pääsisit niillä elämääsi karkuun - vaikutus on nimittäin päinvastainen. Suosittelen niitä siksi että pääsisit eroon harhaluuloistasi ja saisit virkistettyä ilmeisen kulunutta mieltäsi väliaikaisella ylikellotuksella. Ehkä se saisi sinut myös kiinnostumaan nimenomaan TÄSTÄ AINOASTA todellisuudesta joka vallitsee ympärillämme, nimittäin kun tiedostuksesi sen kerroksellisista kätketyistä ominaisuuksista kasvaa niin et ehkä niin kovasti haikaile mahdottomiin toisiin maailmoihin.
että ei tämä kahden ja välillä useamman todellisuuden rajapyykissä elo ole niin mukavaa. Ainakin se pitää pitää visusti omana tietonaan tai joutuu yhteiskuntamme syrjäyttämäksi.
Löysin hetki sitten hakukoneella tällaisen lyhyen oppaan 'toiseen' havaintomaailmaan, en ole lukenut itse, kun huomasin nuo kuvat ja järkytyin niihin ladatusta sisällöstä. Eikä asia minulle kuulu, olen toista kautta mukana.
http://noituus.wordpress.com/2013/09/17/tampion-opas-noituuteen/
"minän" Isolla alkukirjaimella?
Tutustu ihmeessä teorioihin vaihtoehtoisista todellisuuksista.
Pohjautuvat kvanttiteorioihin joissa jokainen fysiikan lakien sisään mahtuva vaihtoehto toteutuu samanaikaisesti ns rinnakkaistodellisuuksissa.
Eli olet jossakin kuplauniversumissa Michael Schumacher, jossakin toisessa Georg W Bush, kolmannessa Adolf Hitler, kaikki myriadit vaihtoehtoiset mallit sinunkin henkilöhistoriastasi ovat koko ajan todellisuutta.
Toinen malli ajatella on lähtöajatus siitä että aika ja avaruus ovat äärettömiä. Tarkoittaa että ajan myötä sinunkin kaikki vaihtoehtoiset henkilöhistoriasi toteutuvat jossakin kaikissa mahdollisissa vaihtoehdoissa.
Eikä tähän tarvita edes kemikaaleja, Lahtisen sanoin "Kyllä sen on tunnustanut kapitalistinenkin tiedemies".
Mutta eihän ääretön aika ja avaruus tarkoita, että kaikki mahdolliset skenaariot tapahtuisivat joskus. Luku 0.222222... jatkuu äärettömiin, mutta informaatiota siihen sisältyy hyvin vähän.
Tosin ehkäpä pii sisältää koko universumin tiedon itsessään, onhan se vähiten mielivaltainen luku jota fyysisessä maailmassa tavataan ja se esiintyy kaikkialla.
Kyllä se tarkoittaa, niin kauan kun nykykäsitykset maailmankaikkeuden fysikaalisesta rakenteesta pitävät paikkansa.
Kun aikaa kuluu tarpeeksi niin jossain
- Pölykiekosta tiivistyy jossain auringonkaltainen tähti
- Sille syntyy aurinkokuntamme kaltainen planeettakunta
- Maan kaltaisella planeetalla käynnistyy kemiallinen prosessiketju jonka tuloksena elämä syntyy
- Maankaltainen evoluutiokehitys toistuu
- Ihminen lajina syntyy ja kehittyy
- Kulttuurihistoriakehitys käynnistyy ja toistuu kuten maassa.
- Äitisi synnyttää sinut
- Elämäsi toistuu täsmälleen samanlaisena kuin sen olet tähän asti kokenut
Kyse on vain todennäköisyyksistä. Kun lanttia heitetään tarpeeksi niin lopulta kaikki ajateltavissa olevat kombinaatiot toistuvat jos vain aikaa on tarpeeksi.
Tätä teoriaa kannattavat ainakin nykykosmologeista useimmat