Saanko lyödä vetoa ja millä summalla?

harriveijonen

Mikä on helluntaikirkon oppi
vedonlyönnistä? Helluntaikirkon
pastoreiden opettajan Juha Partasen
opetus ja esimerkkihän on tämä,
jota olen hieman kyllä kritikoinut:

LÖISINKÖ VETOA ASIANI PUOLESTA?

Juha Partanen: Ei enää kyyneliä. Rohkaiseva Ilmestyskirja.
Uutuuskirjansa mukaan Jullen uhkapelinä oli lyödä 50.000 mk vetoa sen asian puolesta, että Jeesus tulee vuoteen 2000 mennessä. Varmasti sitten vuoden 2001 alkaessa harmitti. Mutta siitä huolimatta hän olisi voinut jättää kirjoittamatta Ilmestyskirjan selitysteoksensa, joissa pilkataan minun oppi-isiäni. Minulle heidän opetuksensa oli suurena apuna saavuttaakseni täyden ymmärryksen Danielin kirjankin selittämiseen. Jullelle he pienine puutteineen täydellisestä opetuksesta olivat vääriä opettajia ja pelottelijoita.
Kyllä on helluntaikirkko saanut hyvän teoksen kisaan vuoden kristillinen kirja. Tuollaisia pilkkateoksiahan maan portot rakastavat! Haluavat varmasti Jullen johdolla lyödä vetoakin, ettei seurakunnan ylösotto tule 50 päivän sisällä Jerusalemin valerauhan vahvistamisesta niinkuin Harri Veijonen opettaa. Tosin en tiedä, ketkä lyövät vetoa sen puolesta, että minä olen oikeassa. Ei ainakaan yksikään minun seuraajani, sillä me emme lyö vetoa, emme varsinkaan uhkapeliksi katsottavilla summilla 50.000 mk (1979).
Tuo on siis helluntaikirkon tätä päivää. Julle jopa toimii vierailevana opettajana helluntaikirkon pappistehtaassa Iso-Kirjassa. Saattavat todella edesmenneet ylösnousevat maamme helluntaipioneerit ihmetellä, eivät minun opetustani, vaan sitä, että heidän oma herätysliikkeensäkin yhtyi porttoon ja alkoi täyttää liikkeen perustajajäsenen, Eino Ilmari Mannisen toteamusta, että Jeesus tulee sitten, kun asiasta ei enää puhuta. Mitä sanoo opetukseni perusteoksen "Mitä pian tapahtuu" luonut edesmennyt Vilho Hartonen? Vai alkoivat pilkata opetusta Daniel 9:27 lopun ajassa. Olisi luullut riittävän, että ev. lut. kirkon Uuras Saarnivaara sitä väitti helluntailaisten levittämäksi harhaopiksi, ja että vain luterilaiset olisivat yhtyneet pilkkakuoroon. Helluntaiherätys näyttääkin siirtyneen teihin, Harri Veijonen ja Kirkkoihin kuulumattomat! Emme kuitenkaan voi lyödä vetoa sen puolesta, että asiamme toteutuu. Vedonlyönti kuuluu niiden elämään, jotka maan päälle jäävät rahoistaan nauttimaan.

5

1029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tod e

      olet saanut täyden ymmärryksen danielin kirjan selittämiseen? aika vahvasti ilmaistu.

      olisi hyvä, että voisit pyytää ymmärrystä myös ymmärtää julle partasen sarkasmia.

    • *Eino

      molemmat kirjaset ja ymmärsin sen vedonlyöntijutun sarkasmina. Minua miellytti Jullen kirjoissa vaihtoehtojen esittely, joissa ei ollut varmaksi ja ainoaksi oikeaksi väitettyjä oletuksia ja ennustuksia.

      • Kuka

        Olen kyllä huomannut, että Jullen juttuja
        selitellään vaille mitään merkitystä
        kuten tekstinsä sanoo, että Ilmestyskirja on
        ajaton kirja , vaikka Johannes kirjoitti, että siinä on tarkka tieto tulevasta. Kirjan lopussa sanotaan, että kuka ottaa pois tästä kirjasta jotakin .. Jullehan on ottanut pois koko
        profetian siitä profeetallisesta kirjasta!

        Netissä näkyy eräs laaja arvostelu Jullen
        ensimmäisestä kirjasta ja se arvostelu on todella hyvä:
        wwnet.fi/users/veijone/ilmestyskirja.htm


    • Raamatun lukija

      Tunsitko sinä Jukka Rokkaa? Jos tunsit niin varmaan tiedät sen kirjan mihin on koottu Jukka Rokan näkyjä. Olen vaan jossain lukenut yhden muslimimiehen näyn, joka on siinä kirjassa. Näky oli sellainen missä muslimi mies kuolee ja luulee tulleensa allahin eteen. Miehelle selviää että se on Jeesus ja että hän saa palata maan päälle. Varmaan tiedät että mitä juttua tarkoitan. Olisi vaan kiva tietää että onko tuota juttua netissä missään tai voiko sitä jostain saada sähköisessä muodossa?

    • Julle on varmaan hermeneuti...

      Olen lukenut Jullen tuotannon, ja en voi olla ihmettelemättä, miten hänen reveloimansa totuus on vasta nyt tuotu päivänvaloon.

      Siinä kaiken maailman antikristilliset veijoslaiset pikkuhankkiohartoset seurakunnanhajottajat saavat myllynkiven postuumistikin kaulaansa...

      Kerrankin järkevästi esitettynä kestävää, raamatunhengen mukaista opetusta, jota ei tarvitse selitysalennusmyyntisesonkien vaihtuessa muutella, vaan pätee ajattomasti (iankaikkisesti)...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe