Kuin astuisi sillalle

Jospa kipittäisin yli tään sillan minäkin, vai heitetäänkös minut jokkeen? Kop kop kopoti kop

Kuin astuisi sillalle...kuulostaapa kauniilta !
Osuvan vertauskuvan keksit, siltahan yhdistää vastarannat , ylittää vaikeakulkuiset paikat, kuten vuorensolat ja rotkot. Olen aina innoissani valokuvannut siltoja , pieniä hupaisia puutarhapuron ylittäjiä ja mahtavia alppiteiden laaksosiltoja. Sillanrakentajat ovat arvostettuja, erityisesti vertauskuvallisessa mielessä.

Sillat olivat ennen kylän kokoontumispaikkoja, tanssiksikin niillä pantiin, salaisia kohtaamisia niille sovittiin. Joissakin kaupungeissa olen nähnyt pieniä rakastavaisten lukkoja kiinni sillankaiteissa avaimet heitettyinä veteen, ja ainahan sillankaiteisiin on raapustettu sydämiä ja nimikirjaimia.

Sillan kaiteen yli on hyvä yksinkin katsella joko hiljaa tummana virtaavaa vettä, jäitten mahtavasti ryskävää lähtöä tai kosken kuohuja, peilata omia mielialojaan.
Silta on puolueetonta aluetta, ei-kenenkään-maata, maasta ja vedestä irrallaan, ehkä se siksi antaa irtaantumisen tunnetta , sillalla tekee mieli hetkeksi pysähtyä. Sillalla kohtaamiset ovat tavallaan merkityksellisiä, silloin kuljetaan hetki samaaan suuntaan matkaavien kanssa, joilla on sama päämäärä, tai kohdataan niitä joille minun lähtökohtani on päämäärää. Ohitamme tuntemattomina toisiamme, sivuutamme, mutta myös kohtaamme ja tulemme tutummiksi joka merkinnällämme täällä palstasillalla. Kuvittelen tämän jämäkäksi teräspalkkisillaksi, ei tätä niin vain huojutella kuin jotain huteraa riippusiltaa.

Hyvää sadeiltaa, tuskin täällä nähdään kuun-tai auringonsiltaa tänä iltana, ei sateenkaarisiltaakaan. .

Kiitos Ramonalle moninaisita siltojen kuvista!

Otsikkoa lukiessa tuli mieleeni Äidin ostama syntymäpäivälahja, uskonkin että monen ikäistemme kodissa tuo taulu on ollut seinällä Suojelusenkeli, joka on lasten kanssa ylittämässä jokea.
Taulu on kaunis, ja monen vanhemmat, kuten mekin omien lastemme perustaessa perhettä olemme ajatuksissamme lähettäneet ajatuksia suojelusta ja varjeluksesta.

Joskus voi siltakin pettää.

Tähän aloitukseen sopii Aale Tynnin kaunis ja ajatusta herättävä runo Kaarisilta.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/aale_tynni_kaarisilta_33639.html#media=33642

Kuinka usein kävelimmekään Glims'in joen sillalle mieheni vielä eläessä! Nojasimme valkeaan kaiteeseen ja tarkastelimme veden virtausta.
Usein sain nähdä pinten kalaparvien uivan rykelmässä, ja minua kiehtoi aina nuo 10-15 sm mittaiset pyöreäselkäiset tummat kalat.

Seurasimme joenvartta retkillämme keväisin, ihaillen rentukoiden kirkkaan keltaisia kukintoja, joen yli kaatuneita puita ja syksyisin ajelehtivia värikkäitä lehtiä.

Harvoin enää kuljen sillalle, muistot tulvivat mieleen siellä, ja kaunis kaipaus saa mielen herkistymään.

Hieno vaellus suomaisemassa sumun keskellä,

https://www.youtube.com/watch?v=bNPbBGHR504

Kaunista on kulkea käsipuolessasi kuun sillalla. Kovin olet osannut koota yhteisiksi kokemiasi ajatuksia.

Mielikuvassakin voi astella hiljaa pitkin kuun siltaa, pysähtyä nojaamaan sillan kaiteeseen ja luoda katse sillan alitse virtaavaan jokeen.

Kun siltaa ei kyllä taida voida astella, mutta kun jalkani jo sillalle asetin niin en kulkuani perukaan.

Mammuttisillat, terästä ja rautaa. Pitkä matka ystävän luo. Voi jalka jo väsyä kesken matkan. Ennättää matkalla miettiä liikaa - eikä miettiminen ole aina tarpeellista.

Oletteko jo kaarisiltanne valmiiksi saaneet?

Monet sillan ylittäneet, ovat kirjanneet kauniisti tuntemuksiaan.
Lämmittäviä ajatuksia, josta runoilija kirjoittaa näin:

Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa.

Olla lähellä
vaatii sinulta rakkautta.

Päästä lähelle
sisälle,

vaatii sinulta
vain -
uskoa toiseen ihmiseen.

- Tommy Taberman

Kuun sillan virralle aatoksissain
tehdä sain kauniin retken...

http://aluetv.fi/Lasse-Liemola--Kuunvirran-sillalla-id-260.html

Aikoinaan koulussa kirjoitettiin muistoja = värssyjä muistokirjoihin. Sieltä löytyy naapuri Tuulan kirjoittama muisto, arvoitus::

"Rannalle rannattomalle rakennettu silta niin ihmeellinen.
Ei rakentaja siinä ole vaivaa nähnyt, vain häipyvä hetki synnytti sen.
Ei pienen pientä lasta se kestä, ei suurten laivojen kulkua estä,
ei kanneta tullia rannalla sen".

Arvoituksen ratkaisu=sateenkaari.

Otsikon alle, kun astuisi sillalle, sopii sateenkaarikin siltojen joukkoon.

Tänä aamuna oli uusintana ykkösellä ohjelma Ranskan puutarhahelmiä. Siinä vierailtiin melko lähellä Pariisia sijaitsevassa Givernyn kylässä, jossa on kuuluisa turstikohde Claude Monet´n taiteilijakoti ja satumainen puutarha. Kävin siellä muutama vuosi sitten akukesästä, kun lumpeet aloittivat kukintaansa. Lummemaalauksethan ovat maailmankuuluja, veden kuvajaiset taiturimaisesti kuvattu. Siellä on myös japanilainen silta, joka kaartuu lummelammen yli.

Karjaalla Mustion kartanon puistossa on paljon katseltavaa, romanttisia huvimajoja, patsaita, mutta ihaninta siellä on lummelampi, loppukesällä täynnään suuria valkeita, kermanvärsiä ja punaisia lumpeita. Niiden keskellä kulkee satojen metrien pituinen lähellä veden pintaa puinen polveileva, laiturimainen silta, jolla viimekin kesänä kyyköttelin ottamassa lähikuvia lummekaunottarista.

Pyramidi kysyy, olemmeko kaarisiltamme valmiiksi saaneet. Ymmärrän sen tarkoittavan sitä, olemmeko valmiita...valmiitä lähtöön, tehneet tehtävämme maan päällä. Ihmisen elämää kuvataan kaarena, joka on jossain vaiheessa lakipisteessään ja alkaa sitten vajota. Se pitää paremminkin paikkansa fyysisesti, muuta henkisesti olisi ihanaa ajatella tähdenlentoa. Jos jälkeenjääneet muistaisivat minun edes joskus toimineen sillanrakentajana ihmisten välillä, siinä olisi elämän kaarisiltaa tarpeeksi.

Pienestä kiireestä huolimatta käväisen ihastelemassa ajatusten rikastamaa siltaa. On kuin jokainen kirjoittaja olisi tuonut soihdun valaisemaan ylikulkua.

Kuinka kaunista on sopu, kuin ruusun terälehdet siroteltuna alla virtaavaan veteen,...matkalla yhä eteenpäin,...

Huonohappisessa unessa olen jossakin aasiassa. Rotkopaikassa, jonka ainoa ylitystie on köysikaitein varustettu klapisilta. Alhaalla syvimmässä kohtaa virtaa vuolas joki.
Siellä vaanii putoajaa ahnaat jokihirviöt. Pelkään hirveästi, mutta toiselle rannalle on päästävä. Klapisilta on satojametrejä pitkä.
Paikalliset ylittävät sen varmoin askelin, vielä painavia taakkojaan kantaen. Eräällä naisella on kasseja, miehellä elävä lammas hartioillaan.
Astun heiluvalle vaijerisillalle. Siinä on heikkokuntoisen näköisiä 2x4 lankun pätkiä.
Kun pääsen vähän matkaa kulkemaan, alkaa sade kovan tuulen pieksämänä koetella kurjan turistin kanttia.
Päästän ohi takaa tulevia kiireisimpiä. Joku mies virnistää minulle pilkallisesti ja kävelee rennosti ohi. Tapahtuu erikoista.
Vanha kurttuinen nainen näkee pelkoni, hymyilee ja ojentaa kätensä. Erikoisella kielellään hän lohduttaa ja lähtee saattamaan minua rotkon yli.
Hän muistuttaa kummasti kauan sitten edesmennyttä Mari mummiani. Häntä joka haki kylän kaupasta lapsena ollessani Rexportteri limsaa. Oli se hyvää.
Pääsemme siltahökötyksen yli. Ikänainen päästää käteni ja menee tervehtimään omaisiaan. Olen väsynyt ja hikinen. Rojahdan kaljamahoineni maahan.

Tervehdin Sinisirkkua, ketjun aloittajaa. Hänelle ja muille äideille hyvää Äitienpäivää!!

Minäkin olen käynyt muutamia kertoja nostamassa ketjun yös, ihan lyhyillä viesteillä vain, sillä parvekkeen puisten laattojen pesu ja kaikkinainen muukin pölyn karkoitus on vienyt mehut melko tarkkaan, myös ajan.
Ikkunain pesun kävi siivooja tekenässä, sillä ne ovat korkeat, ja varsinkin verhojen uudelleen paikoilleen laittaminen on liian vaikea työ.
Tämä ketju aina, väsyneenäkin, nostaa mielialaa.
Mukava lukea välillä kaikkien kirjoittajien ajatuksia.

.

Joki virtaa kotiinpäin

https://www.youtube.com/watch?v=UEGwWLIJil4

Voi-voi minua, tänä aamuna olen plarannut kirjoittamani unikirjan läpi, vuodesta 1966 lähtien, elämäni, sisimpäni, alitajuntani. Olihan minulla montakin kertaa tarkoituksena saada siitäkin jonkinlainen kirja aikaan, niin harvinaisia ovat nämä ihmisen symboliikkaa pursuavat unet. Järkyttäviäkin, näin jälkeenpäin monet niistä ymmärtäen, lähes 200 merkityksellistä unta. " Testamenttasin" unikirjani eräälle tyttäreni pojalle, hänkin jo kirjoittaa itse, myös sanoituksia ja sävellyksiä saanut aikaiseksi.

Tuon ´ elämäntarinani´ luettuani, täytyy siitä nyt jotenkin päästä irrottautumaan.
Hyvin sopivat kirjailija-runoilija Harri Kaasalaisen sanat jossain runossaan, muistan vain nämä:

"Miten matalia vaarat ovatkaan
kun on käynyt niiden yli.
Miten matalia virrat
kun on kahlannut ne.
Ja miten korkea mieli
kun tietää kaiken tämän
ja katsoo itseään iltaan. "

Istuessani neitokaisena Puolalan puiston penkillä, pelmahti siihen mustalaisnainen. "Anna mie povvaan siul". Se oli ainoa kerta elämässäni, mutta mieleen jäi ennustuksen sanat: "Sie saat miehekseis ensrakkauteis ja työ tuutta elämää ain virtaavan veen varrel."

Povauksen alkuosa toteutui ja oon ajatellut että loppukin voisi pitää paikkansa, koska sekä Tampereella että Turussa virtaavat nuo joet. Niitäkö hän tarkoitti.

Siltoja täällä nykyisessä kotikaupungissa oli kolme kun tänne tulimme -65. Tänä päivän siltoja onkin jo seitsämän, joista tuo onneton Myllysilta on tehty kahdesti.
Minä tarvitsen siltoja päästäkseni tält puol jokke tois puol jokke.
Hyvin on otettu vastaan tuo viime vuonna vihitty Kirjastosiltakin suuresta vastustuksesta huolimatta. Muutti tutun kansallismaisemamme ja rikkoi joenmutkan kaaren näkymän Tuokiokirkolle päin.

Kauniita vertauskuvallisia ajatuksia silloista ihmisten kesken olette kirjoitelleet. Sinisirkulla tuo ilmi omat kokemuksensa palstasta siltana yhteisöllisyyteen. Sillat helpottavat ikkumista niin tämäkin palsta siltana muita tapaamaan.

Nopeasti ja helpostihan tämä käy päästä katsomaan mitä täällä kirjoitellaan.
Minulla on tapana kesäisin torireissulla istahtaa Teattrisillalle ja laittaa polkupyörä penkin viereen. Siinä maistuvat torimansikat tai jäätelö kun katseeni kulkee jokea alajuoksuun päin.
Samalla tavoin voin vain istahtaa ja katsastaa palstan maisemat.

koettakaa saada selvää näppisvirheistä.

Muistojen sillalla yhä kuljemme, jättäen muistoihin jälkemme mekin!