Kannattaako perussuomalaiset Suomen EU jäsenyyttä jatkossa?

Minulla on sellainen mielikuva, että perussuomalaiset kannattaa jatkossakin Eu jäsenyyttä ja euro raha valuuttaa. Perussuomalaiset on kyllä euro kriittisiä ja sillä luonut mielikuvaa puolueesta, mutta tosi asiat on nämä. Olenko oikeassa?

En ole ikinä äänestänyt ja nyt punnitsen ketä haluan äänestää. Tilanne on ollut aina niin ettei kenelläkään puolueella ole ollut tarpeeksi radikaaleja vaalilupauksia. Sama meininki on jatkunut aivan sama kuka on hallituksessa johtamassa. Nähdäkseni EU jäsenyys aiheuttaa paljon ongelmia myös euro raha valuutta. En halua äänestää ketään joka haluaa jatkaa Suomen EU jäsenyyttä ja siirtää päätösvaltaa pois Suomesta. Suomen EU jäsenyys johtaa juuri tähän.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

PS on kannattanut rahaliittoa ja EU:ta viime eduskuntavaaleista saakka. Moni muistelee fraaseja kuten "Missä EU, siellä ongelma", mutta todellisuudessa puolue kevensi linjaansa aivan eduskuntavaalien alla saadakseen lisää nostetta. Moni äänestäjä ei edes tiennyt tätä, ellei oikeasti seurannut mediaa tuon vaalikilpailun alla. Siitä pitäen PS on kylläkin vastustanut tukipaketteja ja integraation syvenemistä, mutta sitoutunut vaikuttamaan EU:hun vain sen sisältä käsin ja siihen kuuluvien päätöksentekoelinten ehdoilla.

Rahaliitosta Perussuomalaisilla on ollut vaihtelevia mielipiteitä, näistä kenties vahvimmaksi kiteytyi Soinin videoklippi, jossa hän sanoi, että euro pitäisi jakaa kahteen valuutta-alueeseen, jotta se toimisi. Voi olla, että nyt eurovaalin kynnyksellä vakuutellaan taas sillä eurovastaisuudella, mutta linja horjuu.

Joillakin pienpuolueilla on ollut johdonmukaisesti kielteinen linja EU:hun ja euroon jo vuosikausia, mutta ne eivät saa samanlaista näkyvyyttä kuin muut, koska ei ole puoluetukia, ja Yle antaa vaalinäkyvyyttä telkussa (nettinäkyvyys ei tavoita kaikkia) pääsääntöisesti vain isoille puolueille. Monesti on tosin keskustelu siitä, onko tämä lain ja hyvän hengen mukaista. Vakaasti rahaliitosta ja EU:sta ovat sitoutuneet irrottamaan Suomen ainakin Itsenäisyyspuolue, SKP ja STP. Toki näillä on kovasti toisistaan eroavia tavoitteita, joten kannattaa perehtyä huolella. Pienpuolueita pelätään turhaan, koska ajatellaan, että "ääni hukkuu kun kaikki muut äänestää jotain suurta". Tämä on tietty tilastollista schaibaa, eikä mikään puolue ole aluksi ollut suuri, vaan ne on rakennettu yksilöiden voimin tilanteessa, jossa muut eivät ole tarjonneet kunnollista vaihtoehtoa.

On huolestuttavaa, ettei mikään suurista aja tällä hetkellä euroeroa, vaikka valuutanvaihto olisi meille nyt kaikkein akuutein vaihtoehto (=pakko) kansantalouden turvaamiseksi. Jos kuitenkin äänestät persuja, ehdotan Toimi Kankaanniemeä, joka on selvästi valmis kaatamaan yhteisvaluutan. Täytyy muistaa, että europarlamentissa voi tehdä vain alustavaa työtä integraation jarruttamiseksi; todelliset ratkaisut tehdään kun on seuraavat eduskuntavaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eu jäsenyys? kirjoitti:

Minulla on sellainen mielikuva, että perussuomalaiset kannattaa jatkossakin Eu jäsenyyttä ja euro raha valuuttaa. Perussuomalaiset on kyllä euro kriittisiä ja sillä luonut mielikuvaa puolueesta, mutta tosi asiat on nämä. Olenko oikeassa?

En ole ikinä äänestänyt ja nyt punnitsen ketä haluan äänestää. Tilanne on ollut aina niin ettei kenelläkään puolueella ole ollut tarpeeksi radikaaleja vaalilupauksia. Sama meininki on jatkunut aivan sama kuka on hallituksessa johtamassa. Nähdäkseni EU jäsenyys aiheuttaa paljon ongelmia myös euro raha valuutta. En halua äänestää ketään joka haluaa jatkaa Suomen EU jäsenyyttä ja siirtää päätösvaltaa pois Suomesta. Suomen EU jäsenyys johtaa juuri tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu