Hassu maailmamme

Useat eri menetelmät osoittavat että maailmankaikkeuden ikä on noin 13,8 miljardia vuotta, maapallon ikä noin 4,5 miljardia vuotta ja nykyihmisen "ikä" parisataatuhatta vuotta.

Hassua että menetelmät antavat niin yhtäpitäviä tuloksia vaikka Raamattu kertoo vastaansanomattomasti että asia on aivan toisin...

Maapallon pinta-alasta 71 % on vettä ja maa-alasta melkoinen osa on asutukseen soveltumattoman kuivaa tai kylmää. 97 % maapallon vedestä on juomakelvottoman suolaista.

Miten hienosti maailma siis onkaan suunniteltu ihmistä varten...

32

213

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Tuo uutinen saattaa kelvata Jaakobillekin - sen mukaanhan hyttynen ja käärme näyttävät olevan lajeja.

        Ja syntiinlankeemuksestahan kaikki johtuu. Kiero äijä tuo Jumala, kun otti ja loi puhuvan käärmeen, vaikka hyvin tiesi mitä tulee tapahtumaan.

      • Kun ihminen elää erossa Jumalasta, häntä hallitsee saatana ja siksi ihminen on saanut paljon pahaa aikaan.
        Siksi maailma tarvitsee evankeliumin ilosanomaa Jeesuksesta. Vain Hän voi muuttaa vihan rakkaudeksi, joka saa maapallostakin turvallisemman paikan elää.

        Evoluutioteoria ei muuta vihaa rakkaudeksi. Se ei ole persoona ja siksi se ei edes tiedä, mitä rakkaus tai viha on. Siksi se ei edistä rauhaa millään tavoin.

      • Jaakob kirjoitti:

        Kun ihminen elää erossa Jumalasta, häntä hallitsee saatana ja siksi ihminen on saanut paljon pahaa aikaan.
        Siksi maailma tarvitsee evankeliumin ilosanomaa Jeesuksesta. Vain Hän voi muuttaa vihan rakkaudeksi, joka saa maapallostakin turvallisemman paikan elää.

        Evoluutioteoria ei muuta vihaa rakkaudeksi. Se ei ole persoona ja siksi se ei edes tiedä, mitä rakkaus tai viha on. Siksi se ei edistä rauhaa millään tavoin.

        >Evoluutioteoria ei muuta vihaa rakkaudeksi. Se ei ole persoona ja siksi se ei edes tiedä, mitä rakkaus tai viha on. Siksi se ei edistä rauhaa millään tavoin.

        Partaa osaat paukuttaa, mutta nimeäpä yksikin sota, jossa evoluutioteorian hyväksyneet kansat olisivat alkaneet sotia toisiaan vastaan.

    • Noo!

      "Miten hienosti maailma siis onkaan suunniteltu ihmistä varten..."

      Mut... Mut.. mutta... Raamattu sanoo...

      D=

      • Fiksu kreationisti

        Alunperin näin oli. Mutta ihmisten tekemät synnyt ovat pakottaneet Jumalan rankaisemaan meitä, ja paikoitelleen tehneet nykymaailmstammekin hankalan paikan elää.

      • Fiksu kreationisti kirjoitti:

        Alunperin näin oli. Mutta ihmisten tekemät synnyt ovat pakottaneet Jumalan rankaisemaan meitä, ja paikoitelleen tehneet nykymaailmstammekin hankalan paikan elää.

        Rangaistuksilla olisi enemmän tehoa, jos niissä lukisi selvästi Given by God. Nyt valitettavasti vain harva tajuaa, että jumankekka, kretujen jumalahan tässä antaa meille piiskaa oikein isän kädestä.

      • huutis.
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        Alunperin näin oli. Mutta ihmisten tekemät synnyt ovat pakottaneet Jumalan rankaisemaan meitä, ja paikoitelleen tehneet nykymaailmstammekin hankalan paikan elää.

        Eikös Jumala kuitenkin aivan selkeästi suunnitellut ihmisen tekemään sen ensimmäisen synnin.

        Lisäksi en nyt oikein ymmärrä miksi Jumala jatkuvasti rankaisee myös vastasyntyneitä ja syntymättömiäkin lapsia. Mitä syntiä he ovat tehneet?

    • xxxx Maapallon pinta-alasta 71 % on vettä ja maa-alasta melkoinen osa on asutukseen soveltumattoman kuivaa tai kylmää. 97 % maapallon vedestä on juomakelvottoman suolaista. xxxxx

      Mantereiden ja vesien pinta-alat ovat osoittautuneet aivan sopiviksi ihmisille, eläimille ja kasveilla. Maapallolla on aivan tarpeeksi juomakelpoista vettä ja asutukseen soveltuvaa aluetta, joten Jumala on hyvin suunnitellut kaiken. Ihminen on tosin saanut paljon pahaa aikaan maapallolla, poiketessaan Jumalan sanasta.

      • huutis.

        » Ihminen on tosin saanut paljon pahaa aikaan maapallolla, poiketessaan Jumalan sanasta.»

        Ei vaan noudattamalla Jumalan sanaksi väitettyjä iskulauseita.

      • >Ihminen on tosin saanut paljon pahaa aikaan maapallolla, poiketessaan Jumalan sanasta.

        Se sana olisikin voitu antaa paljon selkeämmin ja yksiselitteisemmin kuin tapahtui, ja yhden Valitun Kansan esimerkki on myös poikinut tosi paljon pahaa ja tämä kansojen eriarvoisuushan oli jumalasi keksintö, eikös vain ollutkin.

      • huutis. kirjoitti:

        » Ihminen on tosin saanut paljon pahaa aikaan maapallolla, poiketessaan Jumalan sanasta.»

        Ei vaan noudattamalla Jumalan sanaksi väitettyjä iskulauseita.

        xxxxx Ei vaan noudattamalla Jumalan sanaksi väitettyjä iskulauseita xxxx

        Viides käsky Raamatussa sanoo: "Älä tapa"
        Sen noudattaminen on siis saanut mielestäsi paljon pahaa aikaan?

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Ihminen on tosin saanut paljon pahaa aikaan maapallolla, poiketessaan Jumalan sanasta.

        Se sana olisikin voitu antaa paljon selkeämmin ja yksiselitteisemmin kuin tapahtui, ja yhden Valitun Kansan esimerkki on myös poikinut tosi paljon pahaa ja tämä kansojen eriarvoisuushan oli jumalasi keksintö, eikös vain ollutkin.

        xxxx Se sana olisikin voitu antaa paljon selkeämmin ja yksiselitteisemmin kuin tapahtui, ja yhden Valitun Kansan esimerkki on myös poikinut tosi paljon pahaa ja tämä kansojen eriarvoisuushan oli jumalasi keksintö, eikös vain ollutkin xxxx

        Kaikki pahuus mitä maailmassa on, on seurausta siitä, että on poikettu Jumalan sanasta. Se alkoi jo paratiisissa ja jatkuu sen seurauksena nykyäänkin.
        Siksi maailma tarvitsee evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta

        Eli nyt on ilmeisesti niin, että koska minusta amalekilaisten lasten murhaaminen Valitun Kansan ylemmyyden nimissä oli äärimmäisen paha teko, evankeliumisi ei ole minua varten. En nimittäin aio hyväksyä noiden(kaan) kersojen teurastusta sen paremmin läheisessä kuin kaukaisemmassakaan tulevaisuudessa.

        Ja jos nyt aiot sanoa että jumalasi heittää minut tästä syystä Helvettiin, niin minä sanon että vedäpä "jotain" korvilles.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Ei vaan noudattamalla Jumalan sanaksi väitettyjä iskulauseita xxxx

        Viides käsky Raamatussa sanoo: "Älä tapa"
        Sen noudattaminen on siis saanut mielestäsi paljon pahaa aikaan?

        Jostain syystä edes käskyn "suoraan" saanut Valittu Kansa ei sitä noudattanut, vaan roiskutti verta oikealle ja vasemmalle sekä mennessään että palatessaan. Paljon.

      • O'ou
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Eli nyt on ilmeisesti niin, että koska minusta amalekilaisten lasten murhaaminen Valitun Kansan ylemmyyden nimissä oli äärimmäisen paha teko, evankeliumisi ei ole minua varten. En nimittäin aio hyväksyä noiden(kaan) kersojen teurastusta sen paremmin läheisessä kuin kaukaisemmassakaan tulevaisuudessa.

        Ja jos nyt aiot sanoa että jumalasi heittää minut tästä syystä Helvettiin, niin minä sanon että vedäpä "jotain" korvilles.

        "Ja jos nyt aiot sanoa että jumalasi heittää minut tästä syystä Helvettiin, niin minä sanon että vedäpä "jotain" korvilles."

        Täytyy yrittää ymmärtää Jaakobia. Hän kun näet kuvittelee _itse_ joutuvansa heitetyksi kyseiseen paikkaan, jos antaa tuumankaan (sanankaan) periksi. Ei siis ihme, että motivaatio inttämiseen on kova:-)

      • Mutta kun tarpeeksi pitkään noudatetaan raamatullista "lisääntykää ja täyttäkää" -ohjeistusta, luulisi kreationistisen arkijärjenkin kertovan, että kattto tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.

      • > Mantereiden ja vesien pinta-alat ovat osoittautuneet aivan sopiviksi ihmisille, eläimille ja kasveilla. <

        Eli sinulle ja fiikuksellesi ja kaikelle mitä syöt. Muut painukoot johonkin.

        > Maapallolla on aivan tarpeeksi juomakelpoista vettä ja asutukseen soveltuvaa aluetta, joten Jumala on hyvin suunnitellut kaiken. <

        Entä kun ihminen sen kuin vain lisääntyy ja täyttää maan? Eiku joo, ne ei oo oikeita kristittyjä. Sinä et todennäköisesti ja toivottavasti lisäänny lainkaan.

      • huutis.
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jostain syystä edes käskyn "suoraan" saanut Valittu Kansa ei sitä noudattanut, vaan roiskutti verta oikealle ja vasemmalle sekä mennessään että palatessaan. Paljon.

        Puhumattakaan että Ukko Ylimmäinen edes itse olisi sitä noudattanut. Jumala siis toimii esimerkkinä ja uskikset perässä tekevät kuten rakas Isänsäkin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jostain syystä edes käskyn "suoraan" saanut Valittu Kansa ei sitä noudattanut, vaan roiskutti verta oikealle ja vasemmalle sekä mennessään että palatessaan. Paljon.

        Syy oli varmaankin se, että heidän jumalansa määräsi heidät murhaamaan viattomia oikealla ja vasemmalla sekä mennessään että palatessaan...

    • Avaruustutkimusdokumentteja katsoessa tulee joskus mieleen että maailmankaikkeus on aika masentava paikka. Joka puolella lähinnä vain kaasua ja pimeää ainetta ja joka hemmetin galaksin keskellä iso musta reikä.

      • Meidän pitäisi tarkastella vain kreationistien tutkimusta ja dokumentteja. Ei niissä mitään reikiä ole, on vain kauniita tähtiä ihmisten iloksi luotuina.

      • Ahistaa ajatuskin että juuri nyt jossain voi musta aukko niellä kaukaisen planeetan asukkaineen.

    • Klonkku

      Sehän tässä on, kun nuo tarinat Jumalan järjestämistä massamurhista ovat niin kaukaiselta ajalta ja useimmat meistä pitävät niitä kuitenkin myytteinä. Ei ole valokuvia katsottavana miljoonista tapetuista tai hukkuneista lapsista, ja useimmat kuitenkin ajattelevat, että ei Jumala sellaista ihan OIKEASTI tehnyt. Ne eivät tunnu samalla tavalla järkyttäviltä tapahtumilta kuin viime vuosisadan keskitysleirit tai maailmansodat tai vaikka kommarien toteuttamat vainot Euroopassa.

      Kretujen mielestä Jumala kuitenkin toteutti aivan järisyttäviä massamurhia, joille ei mitkään keskitysleirit tai I maailmansodan juoksuhaudat vedä vertoja. Tällä tavalla rakkauttaan osoittaakseen hän mm. tappoi kaikki maailman sylivauvat ja viattomat lapset, tai juuri tuhosi kokonaisen kaupungin kaikki ihmiset sodomian harrastuksen takia. Harmi vaan että näistä ei jäänyt valokuvia tai videomateriaalia todisteeksi. Oli varmasti melkoinen näky, kun Nooa katseli tulvan jälkeen löytämiään mädäntyneitä lasten ruumiita ja samalla sateenkaari kauniisti ensi kerran ilmaantui merkiksi Jumalan suuresta rakkaudesta. Harmi että valokuvakameroita ei ollut vielä keksitty.

    • Fiksu kreaitonisti

      "Hassua että menetelmät antavat niin yhtäpitäviä tuloksia vaikka Raamattu kertoo vastaansanomattomasti että asia on aivan toisin..."

      Raamattu ilmoittaa maapallon iäksi sen 6000 vuotta. Ongelma ei ole siis Raamatussa, vaan iänmääritysmenetelmissä itsessään, etenkin siinä miten ne tulkitaan Raamatunvastaisiksi, jota ne eivät ole.

      • Kiitän vastauksista

        Kerrankin fiksu kreationisti joten kysyn kaksi kysymystä:

        Milloin Raamatun mukaan dinosaurukset elivät ihmisten keskellä?
        Peittikö Raamatullinen tulva Mount Everestinkin? Loiko Jumala sen jälkeen uudestaan intiaanit, valkoihoiset ja muut jotka tuhoutuivat tulvassa?

      • > Ongelma ei ole siis Raamatussa, vaan iänmääritysmenetelmissä itsessään, etenkin siinä miten ne tulkitaan Raamatunvastaisiksi, jota ne eivät ole. <

        Ymmärsinkö oikein: iänmääritysmenetelmät e i v ä t ole raamatunvastaisia?

      • Fiksu kreaitonisti
        naapurin.kissa kirjoitti:

        > Ongelma ei ole siis Raamatussa, vaan iänmääritysmenetelmissä itsessään, etenkin siinä miten ne tulkitaan Raamatunvastaisiksi, jota ne eivät ole. <

        Ymmärsinkö oikein: iänmääritysmenetelmät e i v ä t ole raamatunvastaisia?

        "Ymmärsinkö oikein: iänmääritysmenetelmät e i v ä t ole raamatunvastaisia?"

        Ymmärsit oikein. Yksikään iänmääritysmenetelmä ei näet ole koskaan osoittanut, että maapallo olisi vanhempi kuin Raamatun opettamat 6000 vuotta ovat.

        Et ole ollut olemassa silloin kun tuo kivi syntyi. Uskomasi aika kiven syntymiselle on silkka sokea oletus, jolle sinulla ei ole ei sitten pienimpiäkään todisteita, etenkin kun Raamatussa on ollut jo vuosikaudet selkeänä ilmoitettu totuus, voidaan sanoa että olet jäänyt kiinni systemaattisesta valehtelusta, sellaisestahan teidät omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömät, Raamatunvastaiset evo-pässit tunnetaankin.

      • tieteenharrastaja
        Fiksu kreaitonisti kirjoitti:

        Sivullisille selvennys:

        "Et ole ollut olemassa silloin kun tuo kivi syntyi. Uskomasi aika kiven syntymiselle on silkka sokea oletus, jolle sinulla ei ole ei sitten pienimpiäkään todisteita, etenkin kun Raamatussa on ollut jo vuosikaudet selkeänä ilmoitettu totuus,"

        Kirjoittaja käyttäytyy niinkuin tosiasiain suora ja itsepäinen kieltäminen riittäisi kumoamaan ne. Geologisen ajanmittauksen useat ja keskenään yhtäpitävät tavat eivät riipu siitä, onko joku nähnyt niiden ajoittamia tapahtumia. Esimerkiksi puun vuosirenkaat laskemalla voi tapausta näkemättäkin todeta sen syntymävuoden sekä renkaiden leveyssuhteita vertaamalla rakentaa eri-ikäisistä puista kalenterin. Vastaavia vuosilaskentoja voidaan tehdä järvien pohjasedimenteille sekä jäätiköden vuosilustoille - ei kuitenkaan kaikille ja kaikkialla.

        Radioaktiiviset iänmääritykset vahvistavat vuosilaskentojen tiedot sekä ulottuvat niitä paljon pitemmälle menneisyyteen. Raamatun sukutaulu- ja elinikätiedot kirjaimellisesti todeksi ottamalla syntyvä "totuus" on jyrkässä ristiriidassa näiden Jumalan luomakunnassaan antamien väärennyksen kestävien ja jokaiselle samanlaisina näkyvien ilmoitusten kanssa.

    • jyrimoi

      Toki maapallo on vanha mutta silti tuo höpinäsi yhtenevistä iätyksistä on hevon kukkua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      959
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      158
      912
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      740
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      580
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      572
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      543
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      472
      539
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      506
    15. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      493
    16. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      72
      490
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    20. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      65
      444
    Aihe