Suomen ykköspoliitikko on Jutta Urpilainen

Kun Urpilainen aikoinaan valittiin Sdp n puheenjohtajaksi, olin yllättynyt ja pettynytkin. Tyttönenkö pystyisi johtamaan tällaista puoluetta, jonka perinteet ja teot ovat kunniakkaat ja Suomen työväestölle elintärkeät.

Mieleni on muuttunut. Urpilainen on kasvanut maamme ykköspolitiikoksi. Hän on vahva ja pystyy toimimaan tiukoissa paikoissa järkevästi ja päättäväisesti. Arvostan häntä suuresti ja toivon, että mahdollisimman moni puoluekokouksen päättäjä äänestäisi häntä puheenjohtajaksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Jutta päihittää taidoillaan, inhimillisyydellään ja päättäväisyydellään, omahyväisen, (onks tukka hyvin, näkyyks kello?) ja rahanahneen Rinteen 6-0.
    Kyllä se valtion "rahasalkku" on jutan käsissä tasapuolisemmassa asemassa, kuin omaaetuaan ajavan ja "itserakkaasti" virvistelevän Rintaan huostassa.

    Äänestä

  • Kylmä totuus kirjoitti:

    Jutta päihittää taidoillaan, inhimillisyydellään ja päättäväisyydellään, omahyväisen, (onks tukka hyvin, näkyyks kello?) ja rahanahneen Rinteen 6-0.
    Kyllä se valtion "rahasalkku" on jutan käsissä tasapuolisemmassa asemassa, kuin omaaetuaan ajavan ja "itserakkaasti" virvistelevän Rintaan huostassa.

    Aikookoisiko jutta pärjätä jatkossakin samoilla valheilla vai keksiikö uusia?

    Äänestä

  • Kylmä totuus kirjoitti:

    Jutta päihittää taidoillaan, inhimillisyydellään ja päättäväisyydellään, omahyväisen, (onks tukka hyvin, näkyyks kello?) ja rahanahneen Rinteen 6-0.
    Kyllä se valtion "rahasalkku" on jutan käsissä tasapuolisemmassa asemassa, kuin omaaetuaan ajavan ja "itserakkaasti" virvistelevän Rintaan huostassa.

    Demarit huutelee jatkossa oppositiosta ja rahavaroja hoitaa ihan muut tahot.

    Äänestä

  • höpö höpö ja huomenna lissää "ei sen kummemalle dorkalle"!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


verner vaari kirjoitti:

Kun Urpilainen aikoinaan valittiin Sdp n puheenjohtajaksi, olin yllättynyt ja pettynytkin. Tyttönenkö pystyisi johtamaan tällaista puoluetta, jonka perinteet ja teot ovat kunniakkaat ja Suomen työväestölle elintärkeät.

Mieleni on muuttunut. Urpilainen on kasvanut maamme ykköspolitiikoksi. Hän on vahva ja pystyy toimimaan tiukoissa paikoissa järkevästi ja päättäväisesti. Arvostan häntä suuresti ja toivon, että mahdollisimman moni puoluekokouksen päättäjä äänestäisi häntä puheenjohtajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu