Miten asia nyt oikein on, eikö se riitä ihmisen pelastumiseen, että uskoo Jeesukseen ?
Tuntuu vaan kummalliselta, että joidenkin tunnettujen saarnamiesten mielestä, jotka pitävät itseään tosiuskovina verrattuna tällaiseen tavalliseen Jeesukseen uskovaa, joka ei pidä suurta ääntä uskostaan, että asia ei olekaan noin yksinkertainen tässä pelastus asiassa.
Jos asia on todella noin, niin harvapa silloin pelastuu.
Tällaistakin olen kuullut ihan julkisuudessa joiltakin saarnamiehiltä, jotka pitävät itseään tosi uskovina, että jos ihminen kadottaa uskonsa, niin ei hän pelastu, vaikka olisi sitä ennen uskonut Jeesukseen.
Niinkuin asia muuttuisi sellaiseksi, ettei ihminen ole koskaan ollut uskossa.
Eikös se sitten riitäkään, että jos ihminen antaa elämänsä Jeesukselle, niin hän pelastuu.
Helluntailaiset, Babtistit ym. uskonnolliset yhteisöt olettavat ihmisen käyvän Raamatun mukaisesti upotuskasteella uskon tulon jälkeen, jota he myös velvoittavat.
Onko se nyt niin, että vain nämä itseään tosiuskovina pitävät ainoastaan pelastuvat, koska elävät niinkuin tosiuskovan kuuluu.
Eikö se ole syntiä pitää itseään muita ylempänä, ettei koskaan lankea ja tee mitään syntiä.
Jos pelastumiseen ei riitä usko Jeesukseen, vaan lisäksi vaaditaan täydellistä elämistä uskon tulon jälkeen synnitöntä elämää ilman yhtäkään lankeemusta, niin moniko silloin pelastuu, ei kukaan.
Jumala ratkaisee ja päättää missä ihminen viettää iankaikkisuuden.
Ihminen voi vain uskoa ja turvata Jeesukseen, ei mitään muuta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä uskon että Jeesukseen uskominen koko sydämestä riittää. Mutta jos ihminen oikeasti uskoo ei hän voi eikä halua olla siitä hiljaa. Tämä on vain mun mielipide.
kannattaa myös sitä esillä pitää. Jeesus on valo ja Raamatussa on hyvä opetus ja profetiat. Usko ja toivo ja rakkaus ja ilo ja rauha ja vanhurskaus ja pyhitys totuudessa on sitä hyvää hengellistä valoa tässä ajassa meille ihmisille ja jokainen anova sitä saa Herran Jeesuksen nimessä.
jeesus on mielikuvitusolento.
ihminen on tähänpäivään mennessä keksinyt noin 500 000 eri jumalaa ja uskontoa. miesten kynästä ne on aina olleet lähtöisin kuten raamattukin, siksi naisen sai kivittää kuoliaaksi milloin mistäkin syystä tai ryöstää vihollisten neitsyet ja raiskata nämä.
"Miten asia nyt oikein on, eikö se riitä ihmisen pelastumiseen, että uskoo Jeesukseen ?"
Jeesuksen kautta on julistettu synnit anteeksi. Se riittää tuomiolta pelastumiseen. Mutta, kuten Jeesus sanoi, pitää tehdä parannus ja luopua vääryydestä. Ikuinen elämä on vanhurskaille. Jos ihmisen sisimmässä ei tapahdu muutosta vanhurskaaksi, ei anteeksiannosta ole mitään hyötyä, koska ihmisen palaa heti syntiin.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Mat. 25:46
"En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Joh. 8:11
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Joh. 3:3-7
Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
1 Joh. 3:7-10
Lopuksi yksi hyvä esimerkki vanhurskaudesta:
"Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Luuk. 18:10-14
JOS JUMALA OLISI OLEMASSA, NIIN HÄN OLISI TEHNYT OSKOMISENKIN AUTOMAATTISEN HELPOKSI.
SIIS KENENKÄÄN EI OLISI TARVINNUT MIETTIÄ JA EPÄILLÄ ONKO JUMALA OLEMASSA VAI EI.
JA JOS JUMALA OLISI OLEMASSA, NIIN HÄN OLISI YKSI JA AINOA JUMALA.
NYT ERI IHMISRODUT USKOO ERI JUMALIIN JA SE VESITTÄÄ KOKO JUMALAN OLEMASSAOLON TÄYDELLISESTI.
Voihan olla niin, että tämä Jumala on vain ihmisten mielikuvituksen tuotetta. Kukaan ei pysty todistamaan suuntaan eikä toiseen. Nämä kaikki ovat vain uskomuksia.
Vallassa olijat ovat kautta historian keksineet näitä Jumalia että alistettu kansa pysyy kurissa kun sille vakuutetaan, että kun täällä kärsitte niin kuoleman jälkeen saatte kaikesta palkinnon.