Kannattaako sellaista puoleutta äänestää, jonka uusi puheenjohtaja heti laistaa tehtäviään eikä ota vastaan valtiovarainministerin salkkua. Jutta Urpilainen oli "sen verran miestä" että otti tehtävän vastaan ja hoiti sen hyvin. Minusta ei ainakaan naisten enää kannata tukea sellaista puoluetta, joka tällaisena aikana valitse ministeriksi miehen joka tahtoo helpomman salkun ja vielä keskellä hallituskautta.
Rinne valittiin, kannattaako SDP:tä enää äänestää
le1
1071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ainakaan duunarin ei ole kannattanut äänestää SDP:tä sitten 80-luvun. Jos kuuluu porvaristoon niin sitten tilanne on toinen.
SDP:stä tuli ammattiyhdistyspuolue. Rinne on liittojen talutusnuorassa. Törkeetä, että liitot maksoivat Rinteen kampanjakuluja, Urpilainen maksoi omistaan.
Hävytöntä, että esim. PAM laittaa 100.000 euroa SDP:N ja Vasemmistoliiton tukemiseen. Ne ovat esim. persujäsenen rahoja ja osittain veronmaksajien rahoja, koska jäsenmaksut on verotuksessa vähennyskelpoisia.
Loimaan kassalaiset harkitsevat jo eroa SDP:stä.
Se on ainakin selvä, että minä en äänestä sellaista SDP:tä, joka julistautuu yritystoiminnan viholliseksi. Sillä asenteella on Suomesta tapettu jo niin paljon työpaikkoja että olisi aika tarkistaa ajatuksia. Muuten ei kohta ole työväenluokkaa, jonka etuja voisi ajaa.
Liitot ei aja kuin omia etujaan. Aiheuttaneet Suomessa työpaikan katoa tosi paljon. Thelma porukoineen vimeeksi Finnairin kanssa lisää työttömyyttä. Onneksi siellä jotkut viisaat yrittävät perustaa uutta liittoa ja työpaikkoja. Ja nyt SDP:stä tulee ammattiyhdistysliikkeen kätyri. Ei oikein Rinteen työpaikkojen lisäämisuho ja käytännön toimet mene yksiin.
Vain yritykset luovat työpaikkoja. Parasta työsuhdeturvaa on yritysten hyvä kannattavuus.
SDP:n kannatus laskee. Emme tarvitse ammattiyhdistyspuoluetta.
Ei nyt eikä ennenkään!
Jos liitot maksoivat että Urpilainen sivuutettiin niin lopetan äänestämisen kokonaan tai äänestän persuja protestiksi tätä tyhmyyttä vastaan.
SDP:n vasemmistouhoajat valitsivat väärin. Emme tarvitse AY-puoluetta.
Loimaa rules.
http://www.ytk.fi/fi/tietoa_ytk_sta/jasenmaaran_kehitys/
YTK on alkujaan Kokoomusaktiivien perustama joten herää ihan perusteltu epäilys siitä olisiko "Loimaan kassa" mahdollisesti perustettu vain ammattiyhdistysten vaikutusvallan ajamiseksi alas. Jos ammattiliitolla ei ole jäseniä, ei sillä ole paljon neuvottelupöydässäkään annettavaa. Toisaalta sitten YTK on pelkkä työttömyyskassa joten sehän ei laita tikkua ristiin jäseniensä työehtojen suhteen. Tarpeeksi moni kun liittyy YTK:n jäseneksi, työelämässä siirrytään työehtojen osalta sanelupolitiikaan jonka luonnollisesti suorittaa työnantajat.
Pääset suoran äänestämään kokoomusta, ei enää Jutan kautta!
Kannattaa, muttei Demareita.