Sakokaivon tyhjennys kunnan monopoliksi

Kiinteistöjen Sako- ja lietekaivojen nykyinen tyhjennyskäytäntö halutaan romuttaa. Jatkossa tyhejnnyksen hoitaisi kunnan järjestämä urakoitsija. Mitkä voisivat olla ne tosiasialliset syyt tämän mutoksen taustalla. Epäileväisenä uskon tällaisen muutoksen tuovan mukanaan lisää ylimääräistä hallinnollista työtä, joka aivan varmasti kasvattaa hintaa huomattavasti nylyisestä. Toisaalta voisihan tässä olla jotain järkeäkin. Näin voitaisiin saada järjestelmän piiriin nekin, jotka nyt ovat omilla järjestelmillään kuljettaneet sakolietteensä ympäristön pelloille. Mikäli muutosta halutaan viedä väkisin eteenpäin, olisi suotavaa, että kaikki kiinteistöt olisivat samalla viivalla. Näin loppuisi myös haju pellon laidalla.
31172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nyt puhut asiaa. Hyvä, että joku on ottanut tämän asian esiin. Kunnat miettivät koko ajan lisämaksuja asukkailleen. Sitten on se toinen asia. Inhottaa itseänikin, kun kevät talvella käy hiihtämässä pelloilla, niin siellä paska haisee ja jopa paskapaperia lojuu hangella.

Äänestä

Hyi! Kikkareita ladulla. No onhan ainakin pitoo. Kurainen sellainen voisi tuoda luistoa.

Äänestä

No nyt ymmärrän, mitä siellä pellolla on puuhailtu yöaikaan. Lumisade peitti jäljet, mutta hirveä haju jäi.

Äänestä

Jyväjemmarit saa ajaa suolistojätteensä ihan surutta pellolle. Siihen saa vielä tukiaisiakin. Toisten pitää ne tukiaiset maksaa veroina ja lisäksi kärsiä vielä p:n haju.

Äänestä

Jo on aikoihin eletty. Tavallinen omakotiasuja joutuu aina maksumieheksi ja tekemään siten kun muut määrää. Maajussien ei tarvitse laittaa mitään systeemejä ja jos jotain tarttis laittaa pakon edessä, on siihen mahdollista saada tukiaisrahaa.

Äänestä

Minäkin haluan lirauttaa omat p skani perunamaalle. Tulisi tuhdinpaa kamaa. Samalla säästyisi muutama satannen tyhjennysmaksuissa. Haju leviää naapurustoon, mitä väliä siitä. Eihän maajussitkaan välitä mistään. Tai välittää ne siitä, että tuet tulee ajallaan ja riittävän suuruisena.

Äänestä

Mitä ihmettä. Eikö jätevesiuudistus koskekaan lantapaukkuja. Nyt en ymmärrä. Olenko siis liian kiltti, kun laitan sakokaivot ihan kiltisti niin kuin on pyydetty. Pitänee muuttaa omia toimintatapojaan maan läheisemmiksi.

Äänestä

Voiko olla näin? ettei kaikkien tarvitsekaan hoitaa omia nestemäisä suolistojätteitänsä samalla tavalla. On se vaan väärin, että maajussit ajaa sontansa suoraa pelloilleen ja vieläpä tukiaisten kera.

Äänestä

Minkälainen kaavake täytyy täyttää, että saapi viedä omat sonnat omalle pellolle ja saada vielä tukea siihen hommaan?

Äänestä

Jo vain kikkareet pellolle. Mitä turhia välittämään muista. Eihän muutkaan meistä.

Äänestä

Ei muuta kuin markat ja eurot pois tyhmiltä ihmisiltä. Jaetaan ne sitten tukiaisina jyväjemmareille. tai kreikkalaisille. Voi kyllä maajussit tulla kateelliseks, ku kreikkalaiset saa enemmän

Äänestä

Kiitos. Tätä on kaivattukin. Totuus maajussien touhuista tuli esiin.

Äänestä

Joo taas jouduin toteamaan, että näinhän se on. Jyväjemmari tosiaankin tyhjentää omat säiliönsä omille pelloilleen. Ei ole kuulemma koskaan tarvinnut pyytää kaupallista loka-autoa käymään. Tuoitoisaa touhua, kun saa vielä tukiaisetkin.

Äänestä

Kiitos kirjoittajalle. Tämä aukaisi ajatteluni. Kuvottaa ajatella, että syön muka puhtaita kotimaisia vihanneksia. Varmaankin maanviljelijän sakokaivon siältö on erittäin puhdas, kun koko perhe ja muu suku on sen ensin täyttänyt ulosteillaan. Sitten se ajetaan pellolle vihannesten lannoitteksi. Että mitä me siis syömmekään.

Äänestä

On se kyllä kumma kuinka päättäjät vaan jahtaa tavallisia omakotiasujia, mutta jyväjemmarit saa aina olla rauhassa. Ilmeisesti niiden ?aska ei ole niin saastaista, joten sen voi surutta ajaa pellolle.

Äänestä

Tätä kirjoittaessani on jo kello lähes kymmenen illalla. Traktori pörrää pellolla ja sieltä tulee tolkuton lemu. Nyt tiedän, mitä siellä todellisuudessa tapahtuu. Illan hämärtyessä yöksi kikkareet kylvetään peltoon. Aamulla linnut on takuuvarmasti siellä ruokailemassa. Toivottavasti eivät tukehdu paksumpiin kikkareisiin.

Äänestä
  • Komentointi tässä ketjussa on pelkkää idiotismia, häiriköintiä ja trollausta.

    Äänestä

Kivää. Onpa kiva viettää ylioppilasjuhlia sonnan hajussa. Kohta on varmaan sattumia poolissa.

Äänestä

Voiko tosiaan olla niin, ettei jäteastioiden tyhjennys koskekaan kaikkia. Miten tällainen on mahdollista? Ise olen laittanut kalliit systeemit ja jäte auto käy hakee monta kertaa vuodessa. Maksan näistä tyhjennyksista mielestäni ihan ruhtinaallisesti. Harmittaa, jos toiten ei tarvitse maksaa mitään tai voivat ajaan jätteet pelloilleen.

Äänestä

Kyllä poliitikot homman hoitaa taas silleen, että jyväjemmarit pääsee pälkähästä.

Äänestä

Tasan ei käy edut kansalaisilla. Näin on. Toisilla enemmän oikeuksia ja tukiasia kuin toisilla.

Äänestä

Ranta-asukkaat voisivat kai laskea jättensä suoraan järveen tai mereen. Niinhän ne maanviljelijöidenkin pelloilta menee.

Äänestä

No johan kasvaa, sano maajussi, kun pökäleet pellolle leviiti.

Äänestä

Grillaaminen näin kesällä on mukavaa puuhaa. Pikkuisen vaan harmittaa, kun se ulosteen haju leviää tuolta viereiseltä pellolta.

Äänestä

Mulla ois kaivo täynnä sitä itteä. Kuka tarttis pellolle. Voinpi maksaa jotain. Ilman kuittia tietysti.

Äänestä

Näin mansikkakauden alkuun kannattaa ajatella miksi ne mansikat maistuvat niin hyvälle.

Äänestä

Lakeuden Etappi ilmoitti viime kesänä , että sakokaivonne tullaan automaattisesti tyhjentämään viikolla 36: no, syyskuussa tultiin ja lasku oli about 130 euroa.

Nyt on tarkoitus olla wiisaampi; tyhjennän itse säiliöt varsisangon kanssa omien pensaiden ja puiden juurelle. Käyntimaksun n. 40 € ottavat kyllä väkisin.

Äänestä

Kaikkien kiinteistojen saaminen samalla viivalle on täysi mahdottomuus. Maanviljelijöiden etujärjestöt pitävät siitä huolen, että he saavat jatkossakin laskea sontansa minne lystäävät. Eihän heillä ole nytkään kiinteistöveroja torpistaan. Joten kannatan ajatusta omien jätteiden laskemisesta marjapensaiden ravinteeksi.

Äänestä

Lypsin juuri lehmät ja loin ulosteet. Näin ihanana kesäaamuna voin lähteä levittämään ulosteet pellolle. Taidanpa imaista omatkin mukaan.

Äänestä

On se vaan kumma kuinka nuohous on vähitellen vapautumassa holhouksesta, mutta sakokaivon tyhjennys on vasta siirtymässä holhoukseen.
Sovin muuten juuri paikallise maajussin kanssa, että tulee imaisemaan jätteeni pellolle levitettäväksi heti kun puinnit on tehty. Niin ja ilman kuittia tietysti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaa ajattelija kirjoitti:

Kiinteistöjen Sako- ja lietekaivojen nykyinen tyhjennyskäytäntö halutaan romuttaa. Jatkossa tyhejnnyksen hoitaisi kunnan järjestämä urakoitsija. Mitkä voisivat olla ne tosiasialliset syyt tämän mutoksen taustalla. Epäileväisenä uskon tällaisen muutoksen tuovan mukanaan lisää ylimääräistä hallinnollista työtä, joka aivan varmasti kasvattaa hintaa huomattavasti nylyisestä. Toisaalta voisihan tässä olla jotain järkeäkin. Näin voitaisiin saada järjestelmän piiriin nekin, jotka nyt ovat omilla järjestelmillään kuljettaneet sakolietteensä ympäristön pelloille. Mikäli muutosta halutaan viedä väkisin eteenpäin, olisi suotavaa, että kaikki kiinteistöt olisivat samalla viivalla. Näin loppuisi myös haju pellon laidalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu