Hän piti huolen että jokaisella on työpaikka ja asunto.
Hän järjesti Suomen nousuun.
Hän järjesti idänkaupan.
Hän järjesti Etykin
Hän oli rauhan ja ystävyyden takuumies.
Hän järjesti Suomen nousuun.
Hän järjesti idänkaupan.
Hän järjesti Etykin
Hän oli rauhan ja ystävyyden takuumies.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Hänen aikanaan pellot pistettiin pakettiin ja sadat tuhannet muuttivat pysyvästi Ruotsiin.
Hän lähetti myllykirjeita ja hajoitti hallituksia.
Hän järjesti "lastenkutsuja" kulttuuriväelle.
Hänen toimikauttaan jatkettiin poikkeuslailla Putinin tavoin.
Hän uskoi että yksi mies voisi johtaa valtiota yksinvaltaisesti.
Jos noin oli, niin miksi yli 300 000 suomalaista meni Ruotsiin työnhakuun?
Miksi maaltapako oli suurta? Miksi pellot pantiin pakettiin?
Se ei ollut Kekkosesta johtuvaa vaan Suomi oli silloin vielä agraarimaatalousmaa.
Enemmistö muuttaneista oli juuri kaupunkilaisia. Maaseutua nimenomaan suosittiin tuon tyhmän savolaisen ja sen evakko kaverin takia. Talonpojat silti kieltäytyivät ostamasta Valtraa ja täten Suolahdeltakin lähti ihmisiä Ruotsiin.
Suomi oli silloin Ruotsia köyhempi maa.
Ja yksi syy köyhyyteen oli maataloustuet ja tukijussien kieltäytyminen ostamasta Valtraa.
Hän piti vain huolen siitä, että kokoomus ei ole hallituksessa.
Totta. Kahteenkymmeneen vuoteen ei Kokoomusta ollut hallituksessa.
Hiljaa! Kun Neuvostoliitosta tarjottiin tätä ennenkuulumatonmattoman luontoista yhteistyö- ja avunantosopimusta en voinut olla hiljaa. Mittavia ja Suomea ennenkuulumattoman hyödyttäviä sopimuksia YYA-hengessä oli luvassa jotka toisivat mittavaa ja ennenkuulumatonta edistyksellistä hyötyä oli VALINTA SELVÄ.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen,Kekkonen,Kekkonen,Kekkonne.............
Hän oli osaltaan vaikuttamassa siihen että vaalituloksista riippumatta jotkut puolueet olivat AINA hallituksessa ja toiset eivät olleet siinä koskaan!
Hän alkoi kääntämään Suomen hisdtoriaan neuvostomyöntreisdeen asuun totuutta vääristellen!
Hä'n tarrautui valtaan ja uskoi itsekin olevansa täysin kortvaamaton!
Ei Neuvostomyönteiseen vaan kun kauppaa käytiin ja se hyödytti kaikkia niin mitäs siinä.
Eihänhän nyt korvaamaton ollut. A. Karjalainen oli ja valmiina.
Hän mukajuo tuli muka julki.
Kekkosen viimeinen Islanninmatka kohtalokas. Siällä tapahtu kaikenlaista.
YLE haukkuu JOKA päivä mutta YYA-sopimus oli sopimus joka vei Suomen nousuun ja pohja tältä sopimukselta ON VIETY. Nyt vain Suomi kurjistuu. Nokia oli vielä mutta nyt ei ole kuin tuho.
Suomen hyvinvointiyhskunta on loihdittu YYA-sopimuksen pohjalta. Nyt viimeistään on kaikki muuttunut.
Kusipää Kekkonen oli vastuussa myös Viron välisen liikenteen avaamisesta. Ruma savolainen oli siellä itse käynnyt 50-luvun lopulla ja nähnyt minkälaisia pikku paskiaisia virolaisista kasvatettiin.
YYA-sopimus on ollut kuopattu jo 22 vuotta ja ilman on tultu toimeen. Turha ihannoida sopimusta agressiivisen supervallan kanssa, joka leikki kissaa ja hiirtä maamme kanssa.
Nyt meidän on tultava toimeen kv kaupassa ja menestyttävä kilpailussa. Meillä ei ole sitä samaa mahdollisuutta kuin Venäjällä, joka ei osaa tuottaa mitään kaupaksi menevää ja myy pelkkiä raaka-aineita!
Luotiin tuottoisa neuvostokauppa.
Sovittiin rajat Etykissä.
Naurettiin etykille eli Euroopan Unionille
Hah hah Euroopan Unioni naurettiin Kekkosen kera 70-luvulla. Nyt maksetaan kaikki ja kaikki menee pieleen.
Hienot taloussuhteet. Suomi ihailu. Talous nousi ja Euroopalle naurettiin.
Aijjaijai taloussuhteet loisti. Kaikki oli auvoista Kekkoslovakiaa.
Kaikilla hyvä olla. Nuoriso sai kämpän 18-vuotiaana ja Kekkonen takasi herranjestas työpaikan. Kämppäkään ei paljon maksanut.
Sitten tuli EU joka pilasi kaiken. Kekkonenkin kuoli 80-luvulla.
TODELLISUUS oli kyllä toinen!
Kämppä piti itse ostaa ja työpaikka hankittiin myös itse ilman, että äijä siihen olisi osannut puuttua.
Asunnot maksoivat silloinkin, sillä palkkataso oli matalampi.
Suomen talous nousi siinä määrin että inflaatio maksoi suurten ikäluokkien asuntolainat.
Ihanuuskekkoslovakia jossa kansa eli huoletonta elämää. Jos tuli vika sairaala hoisi. Kaikilla töitä. Kansa keskittyi kulttuuriin eli Juice Leskiseen. Elämä oli huolettoman häivää kunnes
Asiat muuttui EU:n myötä surkeemmiksi ja surkeemmiksi.
Kekkoslandia oli ikävä ja kolkko. Sairaalat ovat Suomessa AINA hoitaneet. Siinä ei ole mikään muuttunut. Työttömiä oli silloinkin 200.000 ja kulttuurilta odotettiin kyllä parempaa kuin Juice Leskinen.
Parempaa odotettiin ja onneksi Urkki kupsahti, Neukkulandia roomahti ja päästiin länteen ja EU:hun!
Kdekonen piti meistä kaikista huolen. Kekkonen piti meistä kaikista HUOLENkekkonen piti meistä kaikista huolden. Kekkonen piti meistä kaikista huolen. Kekkonen piti meistä kauikista huolen.....
Naurettiin etylle. Mitäs ja kun tulee joku kriisi. Ja tottakai tuli.
Ei oltu montakaan vuotta liitossa kun jo tuli kriisi ja KAIKKI RAHAT MENI SINNE.
Kaikki rahat meni tuossa EU-hölmöilyssä mutta aaa-luokitus säilyi mikä tärkeintä.
AA:ssa sinä "perheenisä" olet varmasti useasti käynytkin.
Kekkosen (Idänkaupan takuumies) aikana tilauksia saatiin Neuvostoliitosta. Tämän lisäksi saatiin tilauksia Suomeen. Neuvostoliitosta.
AAA= parhaan maksajan eli hölmön luokitus.
Kun Suomi on tukenut kaikkensa. Ollaan (tässä vaiheessa jo) aika köyhiä ja kipeitä. Silloin Kreikkalaiset meille nauraa. Ja Ranska joka alkaa nyt tarvita.
Mitä tässä nyt enää Ranskan hyväksi myisi kun kaikki pankit vakuutus ja valtion laitokset on jo myyty arvon ruotsalaisille.
Pyrittiin ja päästiin EU:hun ja ollaan osa länttä!
Kriisejä tulee ja menee, mutta Suomi pysyy ja paranee. Sen sijaan Neukkulandia romahti ja mätä pas kanhaju levisi!
Käsi sydämellä. Kekkonen ei ikinä hyväksyisi että Suomen kansa maksaa jotain rupusakin velkoja.
Urho Kekkonen oli aina se Presidentti 1970-luvulla. Kaikki ihaili häntä.Kirjahyllystä löytyy Urho Kekkosen kirja vuositatani. Jota tottakai luen
Kyllä täällä on sitä suomettuneisuutta . Katsoiko kukaan eilistä suurlähettilään dokumenttia . Kekkonen oli täysi kusipää , kävi jopa venäläisten kanssa neuvotteluja ILMAN suomalaista tulkkia , siis venäläinen tulkki . Aivan diktaattori .
Suosittelen kaikille Urkin (koko kansan urkki) kirjaa "vuosisatani".
Urho Kekkosen vuosisatani ja Paasiken muistelmat 1944-1956 kirjahyllyssä vieri vieressä.
Joo ja muutenki. Hän oli sodanaikaisen polven messias. Urho Kalevi Kekkonen.
Ei mennyt hyvin. UKK protesteeraa