Aurinkokunnan Loppu - Harmageddon

alfa123om2222

Ehdin jo luopua ajatuksesta, että raamattu jää täyttymättä ja Karitsa aiheuttaa maailmanlopun pikaisesti. Kuitenkin koska on huolestuneita ihmisiä esim. ydinsodan suhteen niin joudun arvioimaan kantani uudelleen ja uudelleen.

Pikaisen maailmanlopun puolesta:

1. Jeesus sanoi, että Paratiisi on tuhottu. Koraanin mukaan Paratiisi ulottuuu Aurikokuntaan eli Pluto planeetalle asti. Harmageddon sanan puolestaan tarkoittaa juuri Aurinkokunnan laajuista katastrofia.
2. Eksoaurinkokuntien löytymiset nopeassa tahdissa. Näyttää olevan mahdollista viedä pelastettavat toisiin aurinkokuntiin tarvittaessa.
3. Olen itse johdatuksessa valvonut jo yhdeksän kuukauden ajan yökaudet ja polttanut kynttilöitä ketjussa ikään kuin odottaen ylöstempausta.
4. Jo aiemmin mainitut Karitsaan liittyvät seikat.
5. Jatkuvat huhut, että on menossa maailmanlaajuinen etsimis ja tuhoamiskampanja pyhien ja mahtavien; on kuin pyrittäisiin kaikki liha tuohoamaan ja Jeesus sanoi: NE AJAT LYHENNETÄÄN, JOTTA EDES VÄHÄN LIHAA SÄÄSTYISI.
6. Jatkuvat sinnikäät väitteet, että edessä ei ole enää raamatun aikajanan tapahtumia esim. tuhatvuotista valtakuntaa tai ylösnousemusta.


Maailmanloppua vastaan on seuraavat seikat:

1. Suuri osa raamattua täysin toteutumatta ja nyt on avattu raamatun kaikki kirjoitukset aikajanalle. Tiedämme kaikki tapahtumat vuoteen 4300 jKr asti.
2. Islamin Mahdi messias on tulematta ja kun hän tulee hän muuttaa kaiken raamatun mukaiseksi jälleen.
3. Tällä foorumilla eräs jäsen esitti vakuuttuneena, että ihmiskunta ei kykene aiheuttamaan maailmanloppua millään keinolla.
4. Jehovan todistajat opettavat, että ei tule maailmanlaajuista ydinsotaa.
5. Tietellä on keinot parantaa kaikki aiheuttamansa ongelmat väittävät tiedemiehet; etupäässä Rooman klubi.
Jne.

Rupesin jo vitsailemaan maailmanlopulla, mutta eräiden mielestä vitsailu ei sovi, vaan on vielä valvottava maailmanlopun suhteen.

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Kittilä
        177
        2269
      2. Pilasit mun

        Elämän. Sitäkö halusit?
        Ikävä
        121
        1951
      3. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        58
        1612
      4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

        Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
        Maailman menoa
        179
        1502
      5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        161
        1419
      6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

        Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
        Maailman menoa
        181
        1409
      7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

        18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
        Sysmä
        52
        1258
      8. Olet tärkeä

        mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
        Ikävä
        76
        1203
      9. Syntymäpäivä

        Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
        Ikävä
        59
        1188
      10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        120
        1098
      Aihe