Miten on mahdollista, että joka paikassa julkisen puolen työntekijät ovat sekaisin kauttaaltaan ja täysin pahoja? Vai onko jossain hyviäkin. Miksi nämä ihmiset hakeutuvat töihin tälle alalle?
Miksi julkisen puolen työntekijät ovat pahoja?
junes
47556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ala joka houkuttaa sadisteja kuin uloste kärpäsiä.
Ei nyt ehkä aivan niin huonostikaan.. Mutta valitettavasti tahtoo usein käydä niin että julkiselle puolelle päätyvät ne jotka eivät muualla pärjää.
Valtionhallinnon byrokraattiset mekanismitkaan eivät ole liiemmin kovin kannustavia tai innostavia joten viimeistään vuosikymmenen taistelu vannoutuneita byrokraatteja ja päälliköiden palleilla istuvia kroonisia alisuoriutujia vastaan tappaa motivaation varmaan jotakuinkin keneltä tahansa.
Käytännössä saa tehdä mielinmäärin räikeitäkin virheitä, kun valvonta ei pelaa ollenkaan. Aluehallintovirastoista on karsittu resurssit minimiin jo aikaa sitten ja valituksia tulee sellaisia määriä ettei niihin kertakaikkiaan edes ehditä paneutua kunnolla.. Ja sitten jos jossain vaiheessa aluehallintovirasto saa juosten pissityn selvityksensä kasaan, niin lopputuloksena on pelkästään vasemmalla kädellä hutaistu "hallinnollinen muistio", jolla tuskin on kovinkaan suurta merkitystä yhtään mihinkään..
Valviralla olisi työkaluja puuttua asioihin, mutta puuttumiskynnys on hilattu niin korkealle, että potilaan on käytännössä pakko kuolla ennenkuin valviran byrokraatti suostuisi edes nostamaan perseensä penkistä.. Ja seuraava kysymys onkin sitten, että miten asiaa oikeastaan edes sitten tutkitaan? Mielenterveyspuolella tutkiminen olisi jo muutenkin vaikeaa, ja käytännössä pahimmatkin kuolemaanjohtavat hoitovirheet kirjataan "itsemurhiksi".. Sellaisesta tuskin edes aloitetaan tutkintaa, ja mikäli aloitetaan, niin totuuden löytyminen on sittenkin aika toivotonta.
Suoraan sanottuna on vaikea keksiä minkä takia ylipäätään on kaksi erillistä organisaatiota tekemässä täysin päällekkäistä työtä ja miksi valviran puuttumiskynnys on määritelty niinkin typerästi? Mutta näin se nyt tällä hetkellä vaan on, mikäli kukaan ei asialle jotain tee. Valtion byrokraateilta on varmaan turha odottaa kovinkaan aktiivista otetta asiaan.
Julkisen terveydenhoidon organisaatioissa pitäisi tapahtua sellainen asennemuutos, että valituksiin alettaisiin suhtautua vakavasti. Tottakai on olemassa niitä "turhastamarisijoitakin", mutta jos lähtökohtaisesti luokittelee kaikki valittajat siihen kategoriaan, niin yhtä hyvin voisi väittää olevansa erehtymätön ja täydellinen.
Koska ne ovat liskoja. Mä saan useammasta tyypistä liskoviboja. Pahoja ihmisiä ovat. Eräskin kätilö kutsui yhtä masennuslääkettä ottanutta "headcase"ksi. Kuulin yhtenä aamuna äänen , joka sanoi, että liskoja ovat. Kovin väärässä ei ole tuo ääni ollut
sama täällä
Mielureiksi hakeutuu tismalleen samanlaiset ihmiset mitkä hoitivat hommia aikoinaan mm.Treblinkassa ja muilla leireillä.Tylsämieliset käskyjennoudattajat.
Mukaan eksynyt muutama älykkäämpi manipulaattorisadisti.
Valitsin aikoinani ammattini koska vilpittömästi halusin auttaa ihmisiä. Olen kouluttanut itseäni mahdollisimman paljon, jotta minulla olisi terapeuttisia työkaluja joilla konkreettista auttaa ihmistä, joka on siinä mustassa aukossa, josta ei tunnu olevan paluuta, jonne ei osu yksikään valonsäde. Minulle ihminen on kuitenkin aina ollut ennenkaikkea oma persoonansa, ei sairautensa. Minä ja potilas, me olemme ihmisinä täsmälleen samanarvoisia, hoitosuhteessa minun roolini on kuitenkin pystyä auttamaan, mikä ei tarkoita että minä olisin kaikkitietävä auktoriteetti. Kysyn aina ihmisen omaa mielipidettä kun esim.ehdoton jotakin terapeuttista toimintamuotoa. Akuutilla osastolla työskennellessäni olen joutunut rajoittamaan ihmisen vapautta suojellakseni häntä itseltään. Senkin olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman ihmisarvoa kunnioittavasti.
Mietin myös vapaa-ajallani hoitoon liittyviä asioita, joista omat potilaani saattaisivat hyötyä. Esitän näitä ehdotuksia pt:lle, tuntuvatko ne hänestä kokeilemisen arvoisilta, ovatko ne hänen tyylisiään, haluaisiko hän kokeilla. Tämä on ammattini, se on totta. Saan tästä palkkaa koska minun on eletettävä itseni ja lapseni, katson myös että olen ansainnut tuon palkan joka ei suuren suuri ole. silti se ei tarkoita sitä, etten aidosti välittäisi ihmisistä joita hoidan. Kaikki potilaani ovat minulle yksilöitä, eivät massaa, ja voin rehellisesti sanoa, että omissa hoitosuhteissani en potilaideni taholta ole kokenut koskaan tuollaista nimittelyä mitä näillä palstoilla. On milloin paskakasa, hoitohuora, edellisten kirjoittajien nimitykset, ei siis oikeastaan ihminen lainkaan. Päinvastoin, ihmiset ovat kokeneet saavansa apua, tulleensa kuulluksi ja arvostetuksi. Varmasti olen urani aikana tehnyt myös virheitä, missään ammatissa ei voi niiltä välttyä. Olen ihminen, en kone, enkä edes superihminen. Olen ihminen, ihminen joka on myös omassa elämässään kokenut hyvinkin raskaita asioita, en ole elänyt kuplassa, en välttynyt kärsimyksiltä, en ole tietämätön tämän yhteiskunnan todellisuudesta ja minkälaisissa olosuhteissa ihmiset joutuvat elämään.
Mutta sen voin sanoa, että varmastikaan missään muussa ammatissa ei näillä yleisillä foorumeilla tule niin totaalisesta haukutuksi, arvostelluksi, mitätöidyksi, kuten kerran erään ketjun aloittaja sanoi, paremmin sopisi tämä ammattikunta paskapöntön siivojaksi. En väitä sitäkään, etteikö tällä alalla ole persoonia jotka eivät tälle alalle sovi, ja joiden ei pitäisi tätä työtä tehdä, mutta yleistys on aina yleistys. Vaikka olen tottunut tuohon loan heittoon, joskus se herättää tunteen siitä, että olisi tässä elämässä voinut helpommankin ammatin valita. Vaikka ymmärrän senkin, että kirjoittaja ovat varmastikin joutuneet kohtaamaan tämän alan vääristyneen puolen tai työntekijöitä joilla ei ole ollut empatiaa, ymmärrystä tai edes halua siihen. Mutta ymmärrän myös sen, miten helppo tässä työssä on kyynistyä ja väsyä, jopa päätyä itse lopulta itsemurhaan. Sitäkin tällä alalla tapahtuu yllättävän paljon. Saat haukkumisia haukkumisten päälle, vuosi toisensa jälkeen. Lopulta monelle jää kaksi vaihtoehtoa; toinen palaa loppuun ja jää itse pois työelämästä, toinen kyynistyy ja se taas vaikuttaa hoidon laatuun ja ihmisten kohtaamiseen.
Omasta puolestani toivon, että en koskaan, siitäkään huolimatta että joudun ammattini vuoksi vaikka minkälaisen kielenkäytön ja arvostelun kohteeksi, kyynistyisi. Välillä on ollut aikoja jolloin olen ollut lähellä ns.myötätunto uupumusta, joka on yleinen empaattisilla hoitajilla. Tälläinen arvoton paskakasa olen, siitä huolimatta menen maanantaina työpaikalleni ja toivon, että ne ihmiset jotka tulevat luokseni, saavat apua. Että yhdessä työskentelemällä mustasta aukosta löytyy tie valoon. Tai psykoottisissa oireissa jatkuvasti ihmistä syyttelevät äänet hiljenesivät niin, että hän voisi kokea olevansa ihmisenä arvokas sekä saavansa ihmisarvoisen elämän tavalla jonka hän itse määrittelee ihmisarvoiseksi, ei yhteiskunta enkä minä.
Sanoit, että olet joutunut rajoittamaan ihmisten vapautta suojellakseen heitä itseltään, mutta sanoit myös että ihminen itse päättää mikä hänelle on ihmisarvoista elämää. Mitä jos ihminen haluaa vahingoittaa itseään, ja päättää että se on hänelle ihmisarvoista elämää? Et selvästikään tarkoita mitä sanot. Se on epärehellistä.
Tsemppiä sinulle nimim. crying game ja voimia työhösi. Itse olen ainakin saanut pelkkää hyvää hoitoa masennuksen sairastuneena, niin "arvauskeskuksen" lääkäriltä kuin saman paikan psyk. sairaanhoitajalta. Lääkäri olisi jo kirjoittanut mulle tarvittavat paperit kanssa kelan tukemaan psykoterapiaan, voimavarani eivät vielä siihen riitä joten käyn psyk. sairaanhoitajan kanssa juttelemassa säännöllisesti. Vaikka en ole vielä täysin parantunut niin jaksan jo taas käydä töissä ja opiskelemassa, vielä muutama kuukausi sitten vaatteiden vaihtaminen edes kerran viikossa oli ylivoimaista.. Kiitos siitä kuuluu hyvällä hoitsulle ja lääkärille :)
Tämähän on sanasta sanaan sama teksti minkä kirjoitit yksinäisyyspalstalle muutama päivä sitten.
Viesti oli tarkoitettu nimimerkille crying game,pomppasi kummallisesti ketjun loppuun.
Hyvin sanottu. Olin samaa kommentoimassa. Toisen ihmisen vapauden rajoittaminen (vangitseminen) on ihmisoikeusrikkomus mikäli henkilö ei ole syyllistynyt rikokseen ja vangitsija ei ole poliisi. Kaikki muut selitykset, kuten "suojellakseen henkilöä itseltään" ovat tekopyhyyttä pahimmasta päästä.
Niin on, laitoin sen tännekin, koska ehkä tulee enemmän huomioiduksi tämän otsikon alla, kuin aiemman. Ja koska koen tärkeänä tuoda näkemystäni esille.
Tähänkin voin kommentoida, että jos tarkastellaan asiaa filosofisesti, ihmisellä on oikeus kuolla, hänellä on oikeus valita kuolema. Mutta niin monta vuotta minulla on jo työuraa takana, että tiedän monessa tapauksessa elämänhalun vielä palaavan. Nuorelle ihmiselle ensimmäisen rakkaussuhteen päättyminen voi olla niin rankka kokemus, että hän haluaa kuolla. Pitäisikö 17-vuotiaan ihmisen antaa kuolla? Nämä ovat näitä ikuisia filosofisia ja eettisiä pohdintoja. Minun tehtäväni on kuitenkin suojella elämää, vaikka henkilökohtaisesti omaisin eksistententialistisen filosofian tavan katsoa maailmaa.
Tiedän myös, jos ihminen on päättänyt kuolla, hän se toteuttaa. Mutta onko mitään logiikkaa ajatuksessa, että ihminen joka on hoidossa esim.osastolla, ottaa köyden ja aikoo hirttää itsensä, ja minä katsoisin vierestä? En päätä ihmisen elämästä kun hän on kotonaan, en voi estää ihmistä valitsemasta kuolemaa vaikka haluaisinkin. Mutta tietyissä tilanteissa elämän suojeleminen kuuluu kyllä jokaisen, ei pelkästään minun edustamani vihatun ammattiryhmän työhön liittyväksi asiaksi, vaan tilanteessa läsnäolevan ihmisen. Katsotko sinä, jos joku vaikka sinun luonasi aikoo toteuttaa itsemurhan vieressä? Nämä asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia, eikä niissä ole absoluuttista totuutta. Eli mikä on tekopyhää? Olla välittämättä vai välittää? Olla tekemättä mitään vai tehdä? Ja millä yleensäkin määrittelet tekopyhyyden muutenkuin tuolla yhdellä sanalla?
Tiedän, että tämä teksti on copypastea.. En tiedä sen kirjoittajasta tai onko sitä kopioiva sama ihminen ja millä motiiveilla..
Olen kuitenkin melko varma siitä, että ainakin jollekin tuo teksti pitää paikkaansa. Vaikka itse kuuluun niihin jotka ovat hoidon suhteen kokeneet vääryyttä, niin uskon että on kuitenkin ihmisiä jotka ovat alalla oikeasti auttaakseen. Itseasiassa uskon että jopa osa minua vahingoittaneistakin ihmisistä yritti vilpittömästi auttaa.
Erehtyminen on inhimillistä, mutta toivoisin että niistä opittaisiin.
Kaikesta huolimatta, toivon voimia ja jaksamista heille jotka edes yrittävät auttaa hätää kärsiviä. Työnne on arvokasta.
Aika monesti itseään todella vahingoittaa haluava myös pystyy toteuttamaan aikeensa kenenkään estelemättä. Ja mikäli todella haluaa sitä, niin varmaankin kuka tahansa siinä lopulta myös onnistuu.
Osalle yritykset vahingoittaa itseään ovat kuitenkin pelkästään hetkellistä epätoivoa, josta voi päästä yli. Joillekin itsensä vahingoittaminen on epätoivoinen keino yrittää ratkaista ongelma.. silloin voi olla tarpeen että joku auttaa pahimman yli ja kertoo että on muitakin vaihtoehtoja.
Crying game,nimittelystä puheenollen minua ovat teikäläiset haukkuneet mm.kehitysvammaiseksi,idiootiksi,homoksi.Olen kuullut myös tapa itsesi kehoituksen mielareiden suusta ainakin kolmasti.
Hienoa että alalla on järkeviä ihmisiä mutta ei se välttämättä hirveästi auta jos koko systeemi on mätä. Joitain voi auttaa mutta ei kaikkia.. Eikä ihminen voi oikein itse valita hoitajaansa ja lääkäriänsä. Vaihtaa voi tietysti yrittää mutta ei se kovin helppoa ole. Syy ei ole mielenterveys alan työntekijöissä varsinaisesti (ellei nyt oikeasti kohtele potilaita huonosti) eikä potilaissa.. Mielestäni syyllistä ei tulisi etsiä. Tilanne on mikä on.. Ei se auta vaikka kuinka yrittäisi etsiä vikaa jostain.
Siinä mielessä positiivista, että olet ainakin jossain määrin tietoinen ja miettinyt näitä asioita. Valtaosa alallasi toimivista ovat pölkkypäitä mitä tulee ihmisoikeuksien ja toisen koskemattomuuden tiedostamiseen ja kunnioittamiseen. He eivät ole osanneet edes ajatella saattaisivatko toimia väärin ja epäinhimillisesti. Tekemästäsi pohdinnasta saat lyhyen hatun noston.
"Tiedän myös, jos ihminen on päättänyt kuolla, hän se toteuttaa."
Nimen omaan ja siksi on älytöntä sitä estää pakkokeinoin, kun kyseessä on täysi-ikäinen. Aikuinen päättää elämästään aina itse, ei kukaan muu. Alta 18-vuotiaat ovat tietenkin aina poikkeus. Pakkohoito sanana on koominen, koska ihmistä ei voi hoitaa pakolla. Pakko on pakottamista ja pakkohoito käsittelyä. Tiesit varmasti, että useat ihmiset tappavat itsensä pakkohoidon takia ja sen mitä pakkohoidossa heille on tehty, kehonsa vaurioitettu kemikaalein väkisin antamalla tai injektoimalla, verbaalisesti ja teoin nöyryyttämällä tai suoraan väkivalloin pahoinpidellen. Monelle pakkokäsittely on todella traumatisoivaa ja estää avunhakemisen uudelleen. Monesti pääsee vähemmillä vahingoilla, kun jättää käymättä psykiatrisessa "hoidossa" kokonaan. Sinänsä sääli, että ala on niin mätä. Se ei ole sinun vikasi, mutta en tiedä tiedostatko kuin mätä psykiatria alana on.
"Katsotko sinä, jos joku vaikka sinun luonasi aikoo toteuttaa itsemurhan vieressä?"
En. Yrittäisin auttaa ja puhua henkilön kanssa, tarjota apua ja kuuntelevan korvan, mutta ikinä en soittaisi paikalle poliisia tai psykiatria ilman henkilön omaa tahtoa.
Olen jo 56 vuotias ja olen kirjaamisten mukaan sairastanut jo yli 30 vuotta. Kaikesta yrityksestä huolimatta en taivu hoitotahon tekoihin, joita pitäisi poliisin käsitellä. Jos minä tekisin työssäni ( en ole ollut työssä elämäni aikana kuin n. 4 vuotta ) niin kuin hoitotaho tekee eli väärentäisin pöytäkirjoja, niin saisin potkut ja jopa vankeustuomio olisi mahdollinen. Mutta, kun hoitaja tai lääkäri harjoittaa itselleen mieluisaa kovien otteiden käyttöä niin ovat kirjaamiset valheita täynnä. Toisaalta olen tavannut moniakin rehellisiä lääkäreitä ja hoitajia ja olen pahoillani heidän jotumisesta vihan kohteeksi. Minusta koko julkisen sektorin ylimielinen asenne aika usein johtaa julmuuteen, josta myös saadaan tyydytystä ja valvonta on olematonta.
Minulla ei ole perhettä, enkä ole saanut koskaan olla isä, koska diagnoosituomio estää kaiken normaalin parisuhteen ja myös totean, että systeemin nimenä on ollut kohdallani se, että minua uhkaa useiden vuosien pakkohoito jos vielä lähestyn erästä naista ja kuitenkaan ei ole edes selvitetty millainen suhde meillä on ja alku aina hankalaa pariutumisessa ja olisin voinut onnistukin, tämän päättelen eräistä viesteistä.
Mutta nykyään olen jo analysoinut koko tapaukseni vuosien shokin jälkeen ja sanon, että kyllä rehellisyys lopulta voittaa. Uskon Jumalaan ja Se ratkaisee asiat oikealle tolalle. Totean myös, ettei pidä yleistää, vaikka hoitotahon teot saattavat olla shokeeraaviakin ja sattavat ajaa kohteen itsemurhaan juuri elämättömän elämän sattuessa diagnoosin määrittelemänä kohdille. En jaksa puhua enempää, mutta muistakaa, että paha saa palkkansa. Kiitos, myös hoitotaholle.
Uskon täysin, että kaikki eivät ole - varmasti syystäkään - tyytyväisiä julkisen puolen psykiatriseen hoitoon, ja ymmärtämättömyyttä sekä ihmisoikeuksien polkemista tapahtuu. Minulla itselläni on kuitenkin erittäin hyvä ja empaattinen hoitoryhmä, ja siitä saankin varmaan olla kiitollinen ihan maailman tappiin asti.
Psykiatriassa kun ei mikään ole koskaan kovin absoluuttista, ja työntekijätkään eivät ole oraakkeleita jotka näkevät yhtälailla ihmisen pään sisälle samassa kuin laboratyöntekijä mittaa maksa-arvoja potilaan verestä. Se varmasti aiheuttaa väärinkäsityksiä. On toki heitäkin, jotka eivät edes yritä ymmärtää, ja heidän joidenkin kuuluisi ehdottomasti valita itsellensä toinen ammatti.
Copypastasin siis oman tekstini tuolta yksinäisyys palstaotsakkeen alta, koska halusin sen tännekin. Muutaman lauseen lisäsin tähän versioon. Motiivini on tuoda esiin yksittäisen työntekijän näkemystä, sitä, että kaikki tietyn ammatin edustajat eivät ole samaa massaa, eivätkä edes ajattele asioista samalla tavalla. Enkä tiedä johtuuko kirjoitukseni pituudesta se, että ikäänkuin sieltä jää näkemättä ne lauseet, joissa tuon kritiikkiä omaa ammattikuntaani kohtaan. Tiedän, että alalla on ihmisiä jotka eivät sinne sovellu, ja se on valitettavaa. Valitettavasti sitä ongelmaa että alalle sopimattomia ihmisiä, oli ala mikä tahansa, ei taideta koskaan täysin voida välttää.
Tässä ammatissa se sopimattomuus ko.alalle kuitenkin korostuu, koska työtä tehdään ihmisten kanssa, ei koneiden tai persoonattomien asioiden kanssa. Vaan nimenomaisesti tuntevien, elävien, persoonallisten, ihmisten kanssa. Eli ihminen tekee työtä toisen ihmisen kanssa. Psykiatriassa näkemykset työntekijöiden kesken eroavat hyvinkin paljon mm. suhtautumisessa lääkkeisiin. Minun näkemykseni lääkityksen tarpeellisuudesta, sen annostuksesta tai useamman eri lääkkeen käytöstä, saattaa olla täysin erilainen kuin esim. hoitavalla lääkärillä. Minä henkilökohtaisesti uskon että lääkitystä ei tarvita jokaisen psykiatriseen diagnoosiin, avun saa myös muulla tavalla. Jos lääkitystä tarvitaan, pitäisi pyrkiä mahdollisimman pieneen annokseen, pienimpään josta pt:sta kokee saavansa hyötyä, eikä kohtuuttomia haittavaikutuksia. En usko siihen, että "varmuuden vuoksi" tulisi määrätä esim. neuroleptejä korkeillä annoksilla ja lisätä "varmuudeksi" vielä jopa samanaikaisesti kahta. Minä siis näen asian näin.
Masennuslääkkeiden ei tulisi olla automaatio, mutta jos ihminen masennuslääkettä kokee tarvitsevansa, niin kyllä hänen on se myös saatava. Jos jokin lääke aiheuttaa enemmän haittoja kuin hyötyä, ihmistä on kuunneltava, ja etsittävä sitä sopivimpaa, vaikka se veisi aikaa. Tiedän, että osa ihmisistä ei halua syödä masennuslääkkeitäkään, ja taas, huom. henkilökohtaisena mielipiteenäni, minusta ihmisellä on oikeus valita. Moni taas kokee niistä vaikeimpana aikana saavansa "elämänsä takaisin", ja tilanteen muututtua, lääkityksen voi alkaa purkaa.
Lisäksi, vaikka minä olen ammattini asiantuntija, minä en ole ihmisen itsensä asiantuntija, hän on. Minulla ei ole absoluuttisia totuuksia miten asiat pitäisi hoitaa, minä en voi sanoa, me teemme nyt näin koska minä tiedän. Jokainen on kohdattava yksilönä, koska se mikä on toiselle hyvä, ei ole toiselle. Siksi psykiatrinen hoitotyö, silloin kun se toteutuu niinkuin sen tulisi, on yhteistyötä. Se on ihmisen kuulemista. Nimenomaan niin, että oikeasti kuuntelee, on läsnä, ei tarjoa patentoituja ratkaisuja, koska ei ole olemassa absoluuttisia psykiatrian totuuksia. Se ei ole eksakti tieteenala. Siinä ihmisen kohtaaminen on avainasemassa. Tietenkin työntekijänä on myös huolehdittava siitä, että pitää jatkuvasti ammattitaitoaan yllä, opiskelee, koska silloin voi tarjota potilaalle( jos nyt tuota sanaa täytyy käyttää) enemmän vaihtoehtoja, koska itsellä on ns. työkaluja.
Ja jos on ammattikuntani edustajilta joutunut nimittelyn kohteeksi, niin ehdottomasti yhteys potilasasiamieheen. kenelläkään, ei kenelläkään ole oikeutta nimitellä toista ihmisarvoa halventavilla nimityksillä. Sitäpaitsi homoksi nimittely kertoo kyllä hoitajasta persoonana hyvin paljon, eikä positiivista. Homoseksuaalit ovat aivan samalla tavalla ihmisiä kuin heteroseksuaalit tai biseksuaalit. Kysehän on vain seksuaalisesta suuntautumisesta, ei sillä ole mitään tekemistä sillä, minkälainen ihminen on. Omana mielipiteenäni näen, että ei voi tehdä tätä työtä, ainakaan siis niin, että on hoitosuhteita, jos ei kunnioita ja hyväksy ihmisen seksuaalistaidentiteettiä. Hoidossa ei millään tavalla voi eikä saa olla eroa sen vuoksi.
Tiedän, että vaikka kuinka yrittäisin tuoda näkemyksiäni esiin, siis nimenomaisesti omana persoonanani, en läheskään kaikkien samaa ammattia edustavien, niin en varmastikaan siinä mitenkään täydellistä, tai edes lähelle sitä onnistu. Toivon kuitenkin, että se perussanoma jota olen nyt moneen tekstiin kirjoittanut, huomattaisiin, eikä vastattaisi ikäänkuin sitä en olisi juuri esiin tuonut. Esim. siitä absoluuttisesta totuudesta, superihmisyydestä yms. Koska ei sellaisia ole. Ei superihmisiä, eikä absoluuttisia totuuksia. Myös kirjoitin, että varmasti, tahtomattani, olen tehnyt virheitä, koska olen ihminen ja silloin meistä jokainen taitaa joihinkin virheisiin syyllistyä. Jos olen kuitenkin huomannut, että toimintani on jollakin tapaa loukannut ihmistä, tai että hänelle ei ole selkeästi kerrottu esim. miksi jotakin on tehty, minä myös pyydän anteeksi. Tekemisensä on aina pystyttävä perustelemaan, ei ole olemassa sellaista "että me nyt aina tehdään näin, tai näin kuuluu tehdä". Mutta anteeksi, se on sana mikä kuuluu sanavarastooni myös työssäni.
crying game,ei minua se homottelu sinänsä häirinnyt,eikä edes idiootiksi tai kehitysvammaiseksi haukkuminen jos se olisi jäänyt laitoksen sisälle.Sielläpä jauhavat sontaa ihan rauhassa.Ensimmäinen tapa itsesi-kehoitus kieltämättä hieman hämmensi.2 hoitajalta ja yhdeltä psykiatrilta olen kuullut tuon.
Mutta kun nämä vittunaamat levitti sellaisia valheita minusta että sai kantaa asetta mukana tappouhkauksien takia niin se ei ollut hauskaa.
Katsoo tuota saamaasi kohtelua mistä näkökulmasta tahansa se on ollut epäasiallista. Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan kyseisiä asioita, ja mahdollisesti vielä useaan kertaan. Se kun ei ole millään tavalla puolusteltavissa. Voin vain yksinkertaisesti todeta, että ammattikuntani edustajat ovat toimineet täysin eettisiä periaatteita vastaan, ja myös harvinaisen ammattitaidottomasti. Niinkuin olen kirjoituksissani todennut, ymmärrän täysin voimakkaat negatiiviset tunteet psykiatrian edustajia kohtaan, jos kokemukset ovat tuollaisia, ja mikäli ne vielä toistuvat useampaan kertaan. Silti voin sanoa vilpittömästi, että onneksi on olemassa myös se toisenlainen todellisuus alalta ja sen ammattilaisista. Toivottavasti mahdollisimman moni apua kaipaava ei joudu kohtaamaan tuota ihmisyyttä ja ihmistä alentavaa käytöstä, vaan nimenomaan yksilöllistä arvostusta omaa persoonaansa kohtaan ja sitä, että häntä kuunnellaan ja todella kuullaan. Avun hakeminen tässä yhteiskunnassa on jo tehty niin vaikeaksi, ja vielä kun sitä apua joutuvat hakemaan ne, ketkä ovat suurimmassa hädässä, joiden voimavarat ovat vähissä ja joita sitten siirrellään luukulta toiselle. Vaatii valtavaa voimanponnistusta lopulta päästä avunpiiriin, ja jos kokemus on tuollainen, niin ymmärrettävästi usko hoitojärjestelmään romahtaa. Pyydän anteeksi niiden puolesta, jotka eivät sitä tehneet.
Oletko nyt ihan varma että sinua on nimitelty noilla sanoilla vai käänsitkö päässäsi asiat noin? Joskus mieli tekee tepposet ja kuulemme sen mitä haluamme kuulla tukemaan omia ennakkoluuloja kyseisistä ihmisistä
Minä olen saanut ja saan hyvää hoitoa. Kukaan ei ole tuputtanut näkemyksiään vaan paremminkin antanut pohtimistehtäviä. Minua on kohdeltu hyvin. Minä olen sairastanut jo kohta 30 vuotta ja sairauteni ei ole estänyt saamasta perhettä, ystäviä eikä töitäkään. Nytkin kun taas vaihteeksi olen masentunut vaikeasti rinnallani seisoo puolisoni ja lapset ymmärtävät että äiti on väsynyt.
Niinhän ne aina vastaa. Kaikki mitä sä sanot on vainoharhaa etkä sä tiedä mistään mitään.. On kyllä järkyttävää jos kukaan ei usko. Siinähän sitä hullummaksi vasta tulee. Ihmisten sanomiset pitäisi lähtökohtaisesti uskoa todeksi.
"Miksi julkisen puolen työntekijät ovat pahoja?"
Siksi kun ovat myyneet sielunsa Saatanalle. Piste.
Mielenterveyspotilaiden asema kohenee huonosti monestakin syystä. Yksi niistä on se, että potilaan kertoessa omista vaikeista kokemuksista ja traumoista joita nimenomaan hoitohenkilökunta on aiheuttanut niin useinkin jostain ilmaantuu se toinen potilas joka mitätöi kokemuksen hoitohenkilökunnan tapaan ehdotellen että taidat vain kuvitella... ja sitten vuodatetaan perään kuinka hyvää hoitoa masentuneena on avo-osastolla tai psy- polilla vapaaehtoisen hoidon yhteydessä saanut ja lisätään kenties loppuun kuinka mukava keskusteluapua kerran kuussa antava hoitaja tai lähihoitaja on. Potilaiden pitäisi pitää enemmän yhtä sekä puolustaa lakiin kirjattuja oikeuksiamme. On kuitenkin hyvä, että täällä kerrotaan myös positiivisista kokemuksista.
Jos omat kokemukset ovat avohoidosta/ vapaaehtoisesta hoidosta niin voi olla vaikeaa kuvitella mitä esim. psykiatristen sairaaloiden suljettujen osastojen lukittujen ovien takana ikävimmillään tapahtuu.
Todellakin, itsellenikin tulee mieleen suljettujen osastojen henkilökunnasta sana pahuus, että jotkut hoitohenkilökunnan jäsenet tekevät heikossa asemassa olevalle sairaalle ihmiselle pahoja tekoja. Osastolla valtaa ja nimenomaan mielivaltaa käyttää etenkin hoitajat. Lääkärit uskovat lähes joka sanan minkä sairaanhoitaja tai olemattoman vähäisen ”psykiatrisen” koulutuksen saanut lähihoitaja sanoo. Joukossa on epäpäteviä, asennevammaisia, vallanhaluisia ja jopa huonon kielitaidon omaavia lääkäreitäkin mutta vaikuttaa että hoitajat vie usein lääkäriä kuin pässiä narussa. Ihmetyttääkin, että mikä kovapalkkaisen psykiatrian erikoislääkärin toimenkuva ja vastuualue kun hoitajat saa tehdä mitä huvittaa ja lääkäri sitten lähes kaiken uskoo ja usein myös hyväksyy. Kunnallinen psykiatria on aivan liian usein epäpätevien, asennevammaisten jopa huonon kielitaidon omaavien hoitajien ja lääkäreiden suojatyöpaikka
Aivan. Joka paikassa missä voi käyttää valtaa sitä myös käytetään väärin. Kannattaisi joidenkin ihmisten pudottaa ruusunpunaiset lasinsa silmiltä ja nähdä maailma sellaisena kuin se on. Kaikista pahinta on se kun sua ei uskota vaikka puhuisit ihan totta.
Pitää sietää mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Niin pitää. Olen tuonut esiin omaa puoltani asiasta, todennut että kyllä, alallani tapahtuu asioita joita ei pitäisi, siellä on työntekijöitä joita ei pitäisi, tapahtuu virheitä joita ei pitäisi tapahtua. Mutta väittäisin edelleenkin että kyllä että eivät läheskään kaikki julkisen puolen työntekijät ole pahoja. Niitä sopimattomia alalle löytyy ihan yhtäpaljon myös yksityiseltä puolelta. Siellä toimiminen kun on vielä huomattavasti rahakkaampaa, kuin toimia tällä julkisella sektorilla. Että sinänsähän se olisi henkilökohtaisesti kannattavaa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koska yhteiskunta eriarvoistuu kokoajan, toivon että julkinen sektori säilyy, ja siellä toimii niitä työntekijöitä jotka tekevät työtään ihan vilpittömästi sillä asenteella, että haluavat tehdä sitä mahdollisimman hyvin. Ja sen lähtökohta on osaaminen, ammattitaidon ylläpito mutta ennenkaikkea potilaiden kuunteleminen, kunnioittaminen ja hoidon perustuminen ihmisen omiin odotuksiin ja tavoitteisiin, ei henkilökunnan määrittämiin.
Julkisen ja yksityisen välinen ero on mielestäni siinä, että julkiselle puolelle ihmiset JOUTUVAT usein lääkärien määräämien lääkkeiden haittojen vuoksi. Siellä siis hoidetaan lääkkeiden tuomia haittoja, ei itse ihmistä. Piiri pieni pyörii vuosikausia ihmisten elämässä.
Ykistyiselle puolelle taas ihmiset menevät enemmän omasta halustaan, toki siellä on myös lääkäreitä, jotka ymmärtävät lääkehaitat ja osaavat hoitaa niitä.
Aivan. Monella on elämä mennyt pilalle turhan lääkityksen takia, tai liian pitkään jatkuneen lääkityksen vuoksi. Mielestäni jatkuvia lääkityksiä pitäisi vältellä viimeiseen asti ellei kyseessä ole vakava toistuva masennus tai psykoosit. Turha edes yrittää selittää että miten kokee lääkkeiden vaikutuksen elämässään, ei ne halua uskoa kuitenkaan. Tuskin heille koulussa ollaan opetettu tai työssä puhutaan siitä miten lääkitys vaikuttaa ihmisen elämään pitkällä tähtäimellä..
Tilanne epäpätevälle ja epäammatilliselle psykiatrille joka pitää vastaanottoaan ainoastaan yksityisessä terveyden huollossa on kunnallista sektoria hankalampi. Maksava asiakas lähtee lääkärin vastaanotolta ulos eikä palaa. Ennemmin tai myöhemmin lääkäri huomaa, ettei odotustilassa ole hänelle montaakaan asiakasta. Moni lääkäri haluaa rahaa, joten tässä kohtaa joutuu tollompikin lääkäri hieman miettimään mistä maksavien asiakkaiden puuttuminen ja tulojen pieneneminen voisi johtua. Lopulta yksityisvastaanottoa pitävä lääkäri saattaa joutua huomaamaan että konkurssi uhkaa ja hienostoalueella sijaitseva tilava osakehuoneisto , vene, golfosake, Bemari , kaukomatkat ja muut herkut uhkaa vaihtua keskiluokkaiseen rivitalokolmioon ja Tallinnan risteilyyn.
Mielestäni julkinen psykiatria on unelmatyöpaikka kaikille epäpäteville hoitajille ja lääkäreille: kiinni jäämisen riski epäpätevyydestä ja epäammatillisuudesta on olematon ja jos virhe tapahtuu niin jostain löytyy todennäköisesti työkavereita jotka auttavat luikertelemaan kuiville. Kun lääkäri tai hoitaja on epäpätevä tai käyttäytyy epäammatillisesti niin todennäköisesti joku työyhteisöstä tukee virheen tehnyttä työkaveria ajatuksella ”potilas on aina väärässä”.
Kunnallisella sektorilla jaetaan liian usein epäammatillinen ja epäterve arvomaailma muiden kaltaisten kanssa sekä vähätellään virheellisiä toimintatapoja yhdessä nyökytellen sen sijaan että pohdittaisiin miten asia olisi voitu tehdä tosin.
Erityisen ikävää julkisessa psykiatriassa on se, että sinne ajautuu ja joutuu pitkäaikaishoitoon usein ne potilaat jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa ja jopa kyvyttömiä puolustamaan itseään.
Psykiatrinen sairaanhoito julkisella puolella on häpeäpilkku suomalaisessa erikoissairaanhoidossa joka monen muun lääketieteen erikoisalan kuten esim. neurologian ja syöpähoitojen osalta on osaamisessaan maailman huippua.
Olet aivan oikeassa! Julkiseen psykiatriseen hoitoon pitkäaikaishoitoon joutuu juuri ne jotka eivät jaksa puolustaa oikeuksiaan ja jaksa etsiä tai pysty menemään yksityiselle hoitoon. On suorastaan häpeällistä miten huonosti ihmisiä voidaan kohdella. Pahinta on se kun itse alat uskomaan että ehkä se vika tosiaan onkin sinussa. Ainahan ne voi kätensä pestä asiasta väittämällä että olet vain niin vaikeahoitoinen tai jos sitten uskallat avata suusi ja valittaa hoidosta voidaan sanomisesi sivuuttaa ja kieltää hullun höpinänä tai sanoa että olet vain hankala potilas.
crying game,
Jos olet tuollainen henkilö julkisella puolella, joka oikeasti on edes hieman parempi, joka kertoo asiat mahdollisimman neutraalisti ja antaa "potilaan" itse tehdä valinnan (informed consent, jne), niin eiköhän potilaat itse huomaa sen eron ja pidä sinua parempana kuin niitä muita "ammattilaisia". Se psykiatrian maailma on niin natsimeininkiä, että jo pieni parannus neutraalimpaan suuntaan voi parantaa sitä kuvaa, joka valveutuneella potilaalla on sinusta. Vinkkinä esimerkiksi ei kannata kertoa valheita esimerkiksi sosiaalisen kontrollin vuoksi, tai siitä syystä, että et itse tiedä jotain asiaa. On parempi sanoa "en tiedä" kuin esittää auktoriteettia - jos puhut auktoriteettina valheita, niin nykyään jotkut potilaat osaavat etsiä parempaa tietoa netistä ja sitten "auktoriteettinne" ropisee nopeasti. Yleisesti psykiatrian auktoriteetti onkin ropissut aika nopeasti viime vuosina.
crying game, kuulostat myös hieman masentuneelta, viittaat myös kollegoiden ikäviin tekoihin, jne. Et kai itse ole oikeasti masentunut? et kai ole vaarassa itsellesi? Olen lukenut, että psykiatrisen alan työntekijöillä on korkea kynnys mennä hakemaan apua kollegoilta.
Vielä peruin sanani ja ilmestyin tänne. Olet aivan oikeassa siinä, että tätä työtä jos tekee ns.oikeasti sydämellään, on suuri vaara ns.myötätuntouupua. Se on yleistä tällä alalla. Ehkä se on yksi syy, miksi toiset valitsevat sitten sen kyynistävän tien, ja alkavat kohdella ihmisiä tavalla, millä tavalla ei ehdottomasti ihmisiä kohdella. Sen vuoksi säännöllinen työnohjaus ja vastapaino työlle on ensiarvoisen tärkeää. En ole masentunut, mutta tarkkailen hyvin tarkasti uupumustani. Koska onhan aivan selvää, että uupuu jos tekee 12tuntisia päiviä ja haluaa olla aina ihmisten tavoitettavissa. Vaikka toivoisi että niin voisi tehdä, ei kukaan pysty siihen. Ja jos auttaja uupuu tai masentuu, niin siinähän ei silloin hyvin käy.
Joten kyllä minä rajaan työaikani ja sen ihmisille perustelen, miksi minun on niin toimittava, siksi, että itse jaksan ja sitä kautta pystyn antamaan mahdollisimman paljon sellaista tukea mitä ihminen tarvitsee. Surusllista on se, että tosiaan jotkut empaattiset tämän alan parjatut työntekijät eivät ole sitä pystyneet tekemään, ja siitä on syntynyt tragedioita. Myös minä tiedän tapauksia. Se, että niin monella on se käsitys, että me emme välitä, että me olemme psykopaatteja joiden tarkoituksena on kiusata ihmisiä sotii sitä vastaan, että alamme ammattina johtaa itsemurhatilastoja ja burnout tilastoja. Se tulee juuri siitä välittämisestä, syvästä välittämisestä, ja siitä tunteesta, ettei kaikkia pysty auttamaan vaikka haluaisi mitenkä paljon. Ei ole koskaan helppoa esim. kun ihminen kenen kanssa on työskennellyt päätyy lopulta kuitenkin itsemurhaan, siis tarkoitan nyt asiakasta. En ole tunteeton, eikä työyhteisöni, sitä miettii mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Ja kun teet tätä työtä vuosia, kohtaat hyvin rankkoja ihmiskohtaloita, hyvin traumatisoituneitra ihmisiä, se ei ole psyykelle helppoa.
Sen vuoksi on siis erittäin tärkeää erottaa selkeästi oma elämänsä työstä, ei siis olla jatkuvasti töissä, vaan siellä omassa yksityiselämässään. Kyllä minusta kuitenkin ne suurimmat psykopaatit hakeutuvat muille aloille. Tämä on ensinnäkin huonosti palkattu, siis hoitajien osalta vaikka olisi psykoterapeutin tutkintokin yliopistosta niin ei se nosta palkkaa. psykopaatiti haluavat valtaa aivan toisella tavalla, ja materiaalista hyötyä siitä kuin tämä ala voi tarjota. Ja kyllä freyo, olet siinäkin asiassa aivan oikeassa, että alan työntekijöille on korkea kynnys mennä hakemaan itse apua.
Kyllä ne palkat julkisella sektorilla ovat lääkäreillä hyvinkin reilut, ja suurin osa tekee vielä lisäksi vastaanottoja yksityisellä puolella. Psykiatreillahan ei monellakaan ole välttämättä psykoterapiakoulutusta. Sairaanhoitajilla taas monella myös julkisella puolella on aivan samanlainen psykoterapeutin tutkinto kuin yksityispuolella vastaanottavilla, siis jos on psykoterapeutin tutkinnon suorittanut. Ja se suoritetaan ihan yliopistossa, suuntautuen sitten valitsemaan terapeuttiseen suuntaukseen. Kognitiiviseen, skeematerapiaan (joka on se minkä minä olen valinnut), dialektiseen käyttymisterapiaan, analyyttiseen psykoterapiaan jne.
Eli edelleenkään ei voi yleistää että julkisen puolen edustajat olisivat "huonommin koulutettuja". Jo peruskoulutus on aivan sama, siis lääkäreillä lääketieteellinen jonka jälkeen erikoistuminen psykiatriaan, ja sairaanhoitajilla ammattikorkeakoulu. Mielisairaanhoitajia ei enää valmistu, ainoastaan lähihoitajia. Lähihoitajia ei taas työskentele poliklinikoilla, osastotkin ovat muuttuneet niin, että vakituiseen toimeen valitaan ainoastaan sairaanhoitajia. Mutta kun jokaisessa ammatissa on persoonia, niitä hyviä ja huonoja. Ja jokaisessa ammatissa on alansa parempi taitajia ja huonompia taitajia. Potilas sanaa käytin, koska sitä virallisesti käytetään erikoissairaanhoidossa, vaikka itse puhun asiakkaista. Joka palveluammatissa, mikä tämänkin ammatin tulisi olla, on myös huonoa palvelua. Aina on parannettavaa, ja jokainen kerta jos tuntee tulleensa kohdelluksi väärin tai tuntee saaneensa vääränlaista hoitoa, on valitettava potilasasiamiehelle. Sairaanhoitajalla on velvollisuus siitä informoida ja siinä auttaa.
Ja kyllä, useasti voi joutua sanomaan "en tiedä", koska on mahdotonta tietää kaikkea, on mahdotonta mennä toisen ihmisen päähän. On mahdotonta tietää absoluuttisesti mikä on parasta. Mutta joskus on myös erittäin, erittäin hienoa kuulla joltakin että on tehnyt työnsä hyvin, on mahtavaa kuulla joskus kiitos. Ihmiset kyllä huomaavat välittääkö toinen aidosti vai ei, ei sellaista voi näytellä. Mutta koska olen ihminen ja tehnyt tätä työtä kauan, välillä väsyy. Väsyy olemaan jatkuvan haukkumisen tai haistattelun kohteena, vaikka ymmärrän että ihminen ei sillä hetkellä tarkoita sitä henkilökohtaisesti, tai saattaa olla hyvinkin sekavassa tilassa. Olen myös työpaikallani joutunut pahoinpidellyksi ja saanut siitä pysyvän vamman. Silti minä en kostanut tälle ihmiselle. Mutta en tosiaankaan voi väittää, että on helppoa olla jatkuvasti myös väkivallan uhan alla, ja että aivan oikeasti joskus käy näin, että ei ehdi tekemään mitään. Teko tulee täysin odottamatta, eikä se ollut henkilökohtaista, minä vain satuin olemaan siinä. Ja tilanne ei siis ollut lainkaan sellainen että minulla tai tällä henkilöllä olisi ollut mitään konflikti tilannetta. Poliklinikka työssä tälläistä riskiä on vähemmän, mutta ammattikuntani edustajia on myös tapettu.
Totuus ei ole milloinkaan niin mustavalkoinen kuin täällä se näkyy. Ja tietenkin täällä näkyy myös se, että tänne kirjoittavat ihmiset jotka nimenomaisesti ovat joutuneet kokemaan jotakin negatiivista, ne ihmiset jotka ovat saaneet apua tai ovat tyytyväisiä, eivät näillä palstoilla ole. Olen pahoitellut ja myöntänyt että epäkohtia on, ja niitä varmasti on liikaa. Asian tekee vielä vaikeammiksi se, että sen joutuu kokemaan toinen ihminen, kyseessä ei ole koneille tapahtuvat virheet tai koneiden kohtelu. Siitä huolimatta, tuntuu välillä todella pahalta kun pyrkii tekemään työnsä niin hyvin kuin ikinä pystyy, venyy sen vuoksi että haluaa auttaa, ja silti ei tällä palstalla pysty, tai tätäkään ei voi yleistää, mutta suurimmaksi osaksi, ei pysty keskustelemaan niin, että asiat eivät olisi niin mustavalkoisia. Ja luulen, että ehkä tälle palstalle ei edes toivota tämän ammattikunnan edustajaa, minulle on tullut se tunne. Kiitän kuitenkin, että olen saanut palautetta, mutta varmastikaan minulla ei enää ole kirjallisesti mitään annettavaa palstalle, ja ne taitavat enemmän tuottaa vain haittaa kuin hyötyä. Siitä huolimatta, toivon kaikille palstalaisille parempaa aikaa ja parempia kokemuksia. Ja poistun.
Minä ainakin olen kiitollinen esim. niille lääkäreille jotka ovat oikeasti kuunnelleet ja ymmärtäneet silloin kun olen ollut pahassa paikassa. Sellaiset ihmiset muistaa monen vuodenkin päästä. Eli ei kannata tulla epätoivoiseksi jos kokee ettei kukaan arvosta sitä mitä teet. Monet arvostavat hyviä kokemuksia varsinkin jos niitä huonoja on ollut liikaa.
Minulle esimerkiksi ne vaihtuvat nuoret hoitaja-tytöt olivat aika mukavia ja neutraaleja - he olivat *parempia* kuin enemmän koulutetut mutta hullut ja tyhmät psykiatrit ja psykologit. He ymmärsivät paremmin, miltä ihmisestä tuntuu. Psykiatrit ja psykologit omassa päässään näkevät vain ne tapaukset, jotka ovat heidän mielestään "onnistuneita tapauksia". He eivät näe niitä tapauksia, joita he ovat vahingoittaneet - ne tapaukset ovat esimerkiksi tällä palstalla! Lisäksi monet niistä tapauksista, joita he ovat vahingoittaneet, käyvät vuodesta toiseen näiden psykiatrien tai psykologien luona, vaikka kehitystä mihinkään suuntaan ei näy. Näkyy vain jumittamista tai rapistumista.
Luulenpa, että tälle palstalle saatetaan hyvinkin toivoa alan edustajia keskustelemaan. Etenkin sinun kaltaisiasi hyviä hoitajia. Ainakin minä toivon niin.
Tällä on turvallista keskustella ilman että hoitohenkilökunta alkaa uhkailemaan lääkityksen lisäämisellä, vastentahtoisella hoidolla, huone-eristämisellä tai sitomisella. Osastolla kun pääsääntöisesti ei saa olla hoitajan tai lääkärin kanssa mistään eri meiltä. Joten täällä voisit kenties saada mielenkiintoisiakin keskusteluja aikaan, ihan positiivisissakin tunnelmissa.
Se on totta, että täällä kirjoittelevista ihmisistä monet ovat kokeneet kovia psykiatrisessa hoidossa ja useinkin hoitajien ja lääkäreiden toimesta. Siksi kirjoitusten sävy voi olla ymmärrettävästikin mustavalkoinen. Ehkä sinä voisit omilla kirjoituksillasi antaa meille uutta näkökulmaa ja toivoa siitä että asiat kenties vielä joskus muuttuu parempaan suuntaan? Jää siis keskustelemaan : )
Paljon ihmisiä tavanneena totean vain niin kipeätä jengiä mitä on psyk puolella töissä ei muualta löydy. Diagnoosina useimmilla "naamiona terve mieli". Kannattaa pysyä erossa jos haluaa pysyä edes kohtuullisessa kunnossa. Kokemuksesta puhun.
Tuolla aikaisemmassa viestissä kerrotaan, että psykoterapiakoulutus on yliopistossa tapahtuvaa koulutusta. Asiaa on syytä tarkentaa. Itse asiassa se on ollut asetusten mukaan sitä vain vähän aikaa, 2012 alkaen. Se on luonteeltaan täydennyskoulutusta jonka kulut maksaa opiskelija tai työnantaja. Koulutuksessa olevilla ei ole yliopiston tutkinto-opiskelijan statusta. Koulutuksen suorittaminen kestää työn ohessa noin 3-4- vuotta, joten moni uuden koulutusohjelman aloittanut opiskelija opiskelee yhä.
http://www.helsinki.fi/psykoterapeuttikoulutus/opiskelu/psykoterapeutiksi.htm
Aiemmin psykoterapeuttikoulutusta ovat järjestäneet erilaiset organisaatiot yksityisistä ammatinharjoittajista yliopistojen laitoksiin. Koulutuksilta ovat puuttuneet yhtenäiset laatukriteerit, ja ammattinimikkeen myöntävä Valvira on joutunut arvioimaan koulutusta jälkikäteen.
Tässä maassa on kautta aikojen kaikenlaiset höpönlöpö- terapeutit hyväksikäyttäneet mielenterveyspotilaita. Toinen toistaan kummallisempaa” terapeuttia” mitä ihmeellisin ideologioin on tarjonnut palvelujaan rahan kiilto silmissään. Mutta nyt näitä uskomushoitoja ja kaikenlaisia ”terapeutteja” on alettu laittamaan ruotuun.
Titteli terapeutti kuulostaa ja näyttää hienolta mutta se ei kerro henkilön koulutuksesta saati pätevyydestä yhtään mitään, titteli psykoterapeutti sen sijaan kertoo…ainakin siitä koulutuksesta. Psykoterapeutin ammattinimike on nimikesuojattu. Kannattaakin siis potilaana olla tarkkana millaisen terapeutin tai psykoterapeutin kanssa sitä yhteistyötä tekee ja millainen koulutus tällä terapeutilla tai psykoterapeutilla on. Myös julkisella sektorilla.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/09/05/psykoterapiakoulutusta-ei-vahdi-kukaan
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1547389#fi
Sairaanhoitajat valmistuvat nykyisin AMK:sta ja sen jälkeenkin voi opiskella lisää psykiatrian alaa. AMK- koulutus on kuitenkin aloitettu vasta 1990- luvun puolessa välissä joten pitkään alalla olleilla psy- hoitajilla voi olla monenlaista koulutusta. Entinen mielisairaanhoitajan tutkinto eli mielurin tutkinto on hyvin vaatimaton tutkinto. Tosiasiassa alalla häärää aika paljon olemattoman psykiatrian koulutuksen omaavia lähihoitajia. Ainakin pääkaupunkiseudulla lähihoitajille osastokeikkaa riittää, opiskelijoille samoin mutta vakipaikkaa on vaikeampi saada.
Osalle lähihoitajista on myös annettu talokohtaisia lääkelupia vaikka lääkekoulutusta on lähihoitajalla todella vähän.
Kauhulla odotan mikä katastrofi seuraa kun psykiatriaan haalitaan osaston täydeltä hoiva- avustajia. Hoiva-avustajille on varmasti tarvetta ja sopivia tehtäviä sosiaali- ja terveydenhuollossa mutta psykiatriselle osastolle he eivät kuulu. Sairaanhoitaja vastaa lääkkeiden jaosta mutta aika monta kallispalkkaisempaa hoitajaa korvattaneen tulevaisuudessa näillä matalapalkkaisilla avustajilla. Olematon hoiva-avustajan pikakoulutus… mutta tuntien psykiatrian toimintatavat he tulevat todennäköisesti saamaan laajat oikeudet ”rajoittaa ”ja simputtaa potilaita. Saa nähdä kuinka monta ”potilaan rauhoittamisessa ” tapahtunutta potilasvahinkoa ja korvausvelvollisuutta sairaanhoitopiireille tarvitaan kunnes hoiva-avustajat laitetaan psy- osastoilta ulos.
Täällä uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella puuhatastellaan uuden PUT- hoitaja- järjestelmän parissa....eikä potilaan kannalta mielestäni hyvältä näytä:
http://www.terve.fi/potilas-ja-yhteiskunta/hoitajat-tulkkeina-laakarien-kielitaidottomuuden-takia
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/koulutettu hoitaja saastaa psykiatrin aikaa/a526866
..jotenkin tulee mieleen että tuolla PUT_hoitaja järjestelyllä paikkaillaan myös kielitaidottomien lääkäreiden kielitaidon puutteita. Millä muulla lääketieteen erikoisalalla lääkärit esim syöpälääkärit, kirurgit tai sisätautilääkärit suostuisivat samaan?
Valviran sivuilla sanotaan, että lääkäri LAATII loppulausunnon. Siellä ei sanota että lääkäri allekirjoittaa kiireessä pinon loppulausuntoja sitten kun ehtii. Valviran olisi syyta tarkistaa toimien asianmukaisuus.
http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydenhuolto/potilasasiakirjat
Mielestäni vaikuttaa siltä, että julkisessa psykiatriassa ei suurikaan millään ole mitään väliä.eikä kukaan juuri koskaan joudu vastuuseen mistään. Kaikella ystävyydellä. Ja nämä siis vain mun omia mielipiteitä ja niistä saa toki olla eri mieltä.
Kirjoitin himan väsyneenä eli jostuli virheitä niin korjailkaa : )
Vielä oli pakko kommentoida tähänkin. Kyllä olet oikeassa, psykoterapiakoulutus on ollut yliopiston alaisuudessa vasta muutaman vuoden. Juuri tuon mainitsemasi koulutuksen "kirjavuuden" vuoksi, eli kouluttajia oli useita, ja tietenkin niihin mahtui hyvinkin eritasoisia. Kela hyväksyy tänäpäivänä ainoastaan yliopiston järjestämän psykoterapiakoulutuksen. Ja jos ei ole Kela hyväksytty terapeutti, ei ihminen myöskään hakeutuessaan terapiaan, saa kelakorvausta terapiasta, mikäli terapeutti ei ole Kelan hyväksymä. Tänä päivänä psykoterapiaopiskelijoilla pitää myös olla psykoterapiaan soveltuva pohjakoulutus. Sen ei välttämättä tarvitse olla sairaanhoitaja, lääkäri tai psykologi, myös sosiaalipuolen tutkinnot käyvät. Mutta kuka tahansa ei voi hakeutua psykoterapiaopintoihin. Jos pohjakoulutus ei ole sopiva, psykoterapeutiksi haluavan täytyy käydä runsaasta erilaista "valmentavaa koulutusta", mikä vie tällä hetkellä jo vuosia.
Psykoterapiakoulutus on ns. täydennyskoulutusta,mutta sillä on hyvin tarkasti määritellyt kriteerit. Koulutus antaa lain vaatiman pätevyyden toimia psykoterapeuttina. Jotta voi aloittaa psykoterapeutin opinnot, ja tulee hyväksytyksi koulutusohjelmaan, pitää täyttää tietyt kriteerit. Jos näitä ei täytä, vaaditaan ensin 30 opintopisteen koulutus hakukelpoisuuden saavuttamiseksi. Tästä koulutuksesta ei siis saa psykoterapeutin pätevyyttä, ainoastaa mahdollisuuden hakeutua psykoterapeutti koulutukseen.
Psykoterapeuttikoulutusta voivat antaa ne yliopistot, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Valtakunnallinen yliopistojen psykoterapeuttikoulutuskonsortio on suomalaisten yliopistojen psykiatrian, nuorisopsykiatrian, lastenpsykiatrian ja psykologian oppiaineiden yhteistyöelin, jonka tehtävänä on edistää korkealaatuisten psykoterapeuttikoulutusten toteutumista jäsenyliopistoissa. Toiminta alkoi toukokuussa 2011.
Psykoterapeutti nimikettä voi edelleen tietenkin käyttää kuka tahansa, mutta Valviran hyväksyntää hän ei saa, eikä Kela hyväksy häntä rekisteriinsä. Kelan hyväksymät psykoterapeutit ovat kaikki rekisteröityjä, joten ihminen voi tarkistaa sekä sen, että terapeutti on Kelan hyväksymä, ja myös hänen pohjakoulutuksensa näkyy rekisterissä. Mikä siis on kaikkien saatavilla. Tätä psykoterapiakoulutusta tarkoitin kirjoituksessani, siis että tällä hetkellä, julkisellakin puolella toimivat psykoterapiakoulutuksen saaneet ovat Kelan hyväksymiä psykoterapeutteja. Mikäli he ovat käyneet koulutuksensa aiemmin kuin 2011, heidän on täytynyt lisäkouluttaa itsensä tämänpäivän vaatimustasolle.
Ja tuohon mitä oli ennen AMK:ta? Silloin oli sairaanhoito-opisto, 70-luvulla 2,5-vuotta kestävä, siitä eteenpäin 3,5-vuotta kestävä. Tuolloin valmistuttiin sairaanhoitajaksi, siis ilman erikoistumista. Tämän jälkeen ihminen saattoi erikoistua valitsemalleen alalle. Eli joko sisätauteihin, kirurgiaan tai nyt kyseessä olevaan psykiatriaan. Erikoistuminen kesti tuolloin vuoden, ja se piti sisällään myös pakollisen oman psykoterapian. Tuolloin opiskeltiin ainoastaan erikoistumisalaa mahdollisimman laajasti, ja työharjoittelupaikat olivat psykiatrian alalta. Nykyisessä AMK:ssa ei erikoistuta, opintoihin kuuluu syventävä jakso, mutta se ei anna pätevyyttä käyttää nimeä psykiatrinen sairaanhoitaja. AMK toki järjestää lisäkoulutuksia psykiatriasta tai paremminkin mielenterveystyöstä, mutta psykiatrisia sairaanhoitajia ei enää ole muutakuin heissä,jotka ovat valmistuneet ennen AMK:ta. Kuitenkin sairaanhoitajakoulutus on aina ollut tarkkaan säädeltyä, se ei ole koskaan ollut "vaikka minkälaista koulutusta". Vanha nimike mielisairaanhoitaja ei ole sairaanhoitaja vaan se on ollut koulutason tutkinto, kuten nyt lähihoitaja. Kaikkina aikoina suoritetut sairaanhoitajatutkinnot ovat edelleen tasa-arvoisessa asemassa. Sairaanhoitajakoulutus on täsmälleen kuten insinöörikoulutus (siis nyt en tark.dipl.insinöörejä jotka valmistuvat ja ovat valmistuneet teknillisestä korkeakoulusta). Ennen oli teknillinen opisto josta valmistui insinöörejä, ja koulutaso josta valmistui teknikoita. Nyt on AMK josta valmistuu insinöörejä. Eli opistot muuttuivat 90-luvulla Ammattikorkeakouluiksi.
Ja kaikkihan nämä kirjoitukset ovat omia mielipiteitä. Olisi mielenkiintoista tietää edustatko terveydenhuoltoalaa, vai onko tämä ulkopuolisen omaa mielipidettä. Ja edelleen, en edes tiedä kuinka monennen kerran tämän sanon, monet asiat eivät toimi niinkuin niiden pitäisi, alalla on sinne sopimattomia ihmisiä, tapahtuu virheitä, ja kaiken takana on vielä hyvin raskas byrokratia. Mutta siitä huolimatta, alalla työskentelee myös paljon hyviä ihmisiä, hyviä työntekijöitä jotka ovat valinneet ammattinsa koska haluavat sitä tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja tämäkin on siis vain oma mielipiteeni, mutta olen myös urani aikana nähnyt sekä sen äärimmäisen huonon puolen tässä asiassa että sen erittäin hyvän, mikä tahtoo jäädä, nimenomaan se, näkymättömäksi.
Jos todella työskentelet alalla, mitä en varsinaisesti epäile, on lohduttavaa huomata tai kuulla joskus joku järjen sana alalla työskentelevältä. Kirjoituksistasi tulee sellainen olo, että olet pohdiskellut niin omaa kuin kollegoidesi ja alasi toimintatapoja ihan kiitettävästi. Se on hienoa. Erityisesti täytyy kiittää, että osaat käyttää sanaa asiakas etkä potilas, sillä mielenterveyspuolella ei todellisuudessa ole yhtään potilasta, kaikki ovat asiakkaita. Potilas nimitys kuuluu lääketieteen puolelle.
"hyviä työntekijöitä jotka ovat valinneet ammattinsa koska haluavat sitä tehdä parhaalla mahdollisella tavalla"
En epäilä yhtään ja tiedän myös, että psykiatrian alalla toimii tietenkin myös fiksuja ihmisiä, joilla on kyky arvostaa toista ihmistä ja kunnioittaa heidän koskemattomuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaa. Tiedostanet samalla silti, että valtaosa alalla olevista psykiatreista ja hoitajista ovat hyvin ammattitaidottomia, välinpitämättömiä ja alikoulutettuja mikä johtaa monesti suoraan vaaraan potilaille tai asiakkaille. Julkea ja pahoinpitelevä käytös asiakkaita, apua hakeneita ihmisiä kohtaan, voi ikävimmässä tapauksessa, kuten itsekin tiesit, johtaa psykiatrien tai muidein ammattihenkilöiden tappoihin. Näistä saa lukea lehdestä aina silloin tällöin. Yleisempää on kuitenkin itsemurhat ja kuolemat joita psykiatrit ovat aiheuttaneet pahaa-aavistamattomille asiakkailleen.
Yksi ongelma mikä psykiatrian alaa riivaa on, että asiakkailla ja psykiatrialla on yleensä hyvin erilainen käsitys siitä miten työ hoidetaan "parhaalla mahdollisella tavalla". Ne voivat olla toistensa vastakohdat riippuen siitä kummalta osapuolelta kysytään. Sanomattakin selvää pitäisi olla, että asiakkaan näkemystä pitäisi kuunnella ja toimia hänen ehdoillaan. Toivottavasti tämä olisi todellisuutta vielä jonain päivänä, jotta nykyjärjestelmän tahaton, ja tahallinen, mielenterveysasiakkaiden pahoinpitely olisi joskus vain historiaa.
Tiedän, että sinä et voi paljoa muuttaa yksinäsi, joten turha lähteä sellaista kenenkään vaatimaan. Omalta osaltasi voit vaikuttaa, ja ehkäpä oletkin jo vaikuttanut, siihen miten kollegasi asiakkaita kohtelevat ja miten apua hakeviin suhtaudutaan. Lähtökohta on, että hoitaa oman leiviskänsä kunnialla.
ps. Älä ota nimimerkkiäni henkilökohtaisesti. Sinun ei sittenkään ehkä pitäisikään vaieta vaan jatkaa puhumista ja kirjoittamista.
"Olisi mielenkiintoista tietää edustatko terveydenhuoltoalaa, vai onko tämä ulkopuolisen omaa mielipidettä."
Kukaan täällä kirjoittavista henkilöistä jotka ovat olleet tai joutuneet olemaan omasta tahdosta tai vastentahtoisesti tekemisissä tämän maan psykiatrisen sairaanhoidon kanssa ei ole terveydenhuollossa ulkopuolinen. Tai ainakaan pitäisi olla. Oikeastaan tuohon potilaan ulkopuolisuuteen se psykiatrian heikko taso ja huonot tulokset perustuvat: hoitajat, lääkärit ja moniammatillisen työryhmän erityistyöntekijät ovat hoitotyön sisällä olevia henkilöitä ja potilaat puolestaan ulkopuolisia. Olet kuitenkin niin hyvä hoitaja ja arvosi ovat todella kohdallaan että tuskin kuitenkaan tarkoitit sitä. Hauska lipsahdus kuitenkin : )
En ole hoitaja enkä työskentele terveydenhuollossa mutta tutkintooni kuuluu samanlainen arvomaailma kuin mikä psykiatriseen hoitotyöhön pitäisi kuulua. Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioitus, ihmisarvon loukkaamattomuus, lakien-ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, toisesta ihmisestä välittäminen ja huolehtiminen, ihmisen omien mielipiteiden kuunteleminen ja arvostaminen sekä niiden huomioiminen, korkeatasoinen ammattitaito- ja etiikka sekä halu kouluttautua, kehittyä ja kasvaa omassa työssä. Mielipiteeni perustuvat omaan ammattietiikkaani, omiin arvoihin sekä omakohtaisiin kokemuksiin. I
Vaikka esitänkin mielipiteeni voimakkaasti niin siitä huolimatta sinä vaikutat ammattitaitoiselta hoitajalta eikä mielipiteeni ole suunnattu sinuun vaan psykiatriseen hoitoon ja sen laatuun yleisellä tasolla...
ja tosiaan, ne on vain mielipiteitä : )
Hyvät tyypit eivät ota mitään osaa toisten itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen.
Juttu on niin, että jotkut mielurit ovat saaneet itsensäkin huijatuksi jutuillaan.