Kysyvä

Olen lukenut sekä lehdissä , että näillä sivustoilla esiintyvistä uskonnon aiheuttamista kärsimysnäytelmistä.On käsittämätöntä ettei löydy lainsuojaa
näille Yli-Mäyryjen ja Jalovaarojen aiheuttamille uskonnon ja jopa terapian turvin
tehdyille "Eriyttämisille".Perheet joilta siepataan lapset noiden toimintojen myötä,
joutuvat sietämättömiin henkisen väkivallan tuomiin kärsimyksiin.
Millä oikeudella poljetaan lokaan kasvatustyön ja perheen oikeus yhteyteen, normaaliin kanssakäymiseen?Uskonto eikä terapia oikeuta näihin hirmutekoihin,
joita lapsien eristämisen vanhemmistaan nyt toteuttaa.
Teille kaikille eristetyille vanhemmille tarvitaan lainsuojaa,niin kauan kun nämä
Yli-Mäyryt ja Jalovaarat saavat harrastaa kummallisia parannusmenetelmiään, tämän sairaan sielunhoidon myötä tuhoutuu monen perheen elämä.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

>Yli-Mäyryt ja Jalovaarat saavat harrastaa kummallisia parannusmenetelmiään>,ei heillä ole mitään millä parantavat,elleivät ole Jeesuksen omia. Paholainenkin voi matkia niitä mentelmiä,vaikka ei voikka saada terveeksi.

kysyvä

Äänestä

Hyvä komentti nimim. Kysyvä!
Nämä ed.mainitut, mutta myös muut lestadiolais-, jehova-, helluntalaispuoskarit tekevät niin hirvittävää tuhoa ihmismielille, perheille ja ennenkaikkea puoskareiden kynsiin joutuneille herkille ihmisille, ettei mikään tuomio riitä korvaamaan sitä henkisen väkivallan tekoa, mitä ne harjoittavat!

Lakiuudistus ja lahkojen hajoittaminen ja kriminalisointi olisivat ihan ensisijainen toimi näiden kauheuksien eliminoimiseksi ja se, että tällaiset laittomat puoskarit pistetään telkkien taa ja yksinkertaisesti estetään heidän toimet.
He ovat rikollisia ja näillä tempuillaan tuhoavat tavallisien ihmisten elämän ja mikään raha tms. ei riitä rangaistukseksi näiden mielipuolien puoskareiden teoille, kun puhdas ihmismieli ja normaali perhe-elämä sekoitetaan ja sotketaan.
Lakiuudistus ja nopeat viranomaisten toimenpiteet olisi tehtävä nyt heti, eikä 5 vuoden sisällä.
Tällaiset puoskarit ovat onneksi kuolemassa ja mitä enemmän heitä tuodaan julki ja heidän kammottavat ihmisellä leikkimiset sekä estetään toimet rankaisemalla rankasti, sitä paremmin heistä päästään lopullisesti!
Elämä terveelle pohjalle!
HUOM! Lisäksi tähdennän ihan omakohtaisesta kokemuksesta, että varoittakaa kaikia näistä ed. mainituista puoskareista, he osaavat ihmismielen manipuloinnin!
Toinen on vankilassa harjoitellut kaikki mahdolliset keinot ja toinen kerännyt miljoonaomaisuuden ihmisiä huijaamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä kirjoitti:

Olen lukenut sekä lehdissä , että näillä sivustoilla esiintyvistä uskonnon aiheuttamista kärsimysnäytelmistä.On käsittämätöntä ettei löydy lainsuojaa
näille Yli-Mäyryjen ja Jalovaarojen aiheuttamille uskonnon ja jopa terapian turvin
tehdyille "Eriyttämisille".Perheet joilta siepataan lapset noiden toimintojen myötä,
joutuvat sietämättömiin henkisen väkivallan tuomiin kärsimyksiin.
Millä oikeudella poljetaan lokaan kasvatustyön ja perheen oikeus yhteyteen, normaaliin kanssakäymiseen?Uskonto eikä terapia oikeuta näihin hirmutekoihin,
joita lapsien eristämisen vanhemmistaan nyt toteuttaa.
Teille kaikille eristetyille vanhemmille tarvitaan lainsuojaa,niin kauan kun nämä
Yli-Mäyryt ja Jalovaarat saavat harrastaa kummallisia parannusmenetelmiään, tämän sairaan sielunhoidon myötä tuhoutuu monen perheen elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu