Surullinen äitienpäivä

Varmasti olet hyvä äiti sinäkin.
Kaikki vain eivät hoksaa onnitella ja muistaa, eivätkä ymmärrä, että sillä muistamisella olisi ihan oikeasti suuri merkitys kyseiselle ihmiselle.

Onko heillä itsellään lapsia vielä?


Hyvä että teit itse itsellesi hyvät ruuat. Olet sen ansainnut. :)

Meillä ainakin on töissä monta lapsetonta ikisinkkua, joten ei puhuta äitienpäivästä. Itsellä toinen lapsi onnitteli tekstiviestillä, toinen ei muistanut tai jaksanut. Kyllä vähän surutti. Toivon että piristyt ja saat muuta ajattelemista.

äiteissäkin täytyy olla jotakin vikaa, jos teitä ei haluta muistaa. Sitä saa mitä tilaa.

Alkaa jo kyllästyttämään jatkuvat juhlapäivät ja niiden korostaminen menee jo liiallisuuksiin.

Me itse juhlimmme keskenämme omat syntymäpäivämme ja mitään muita juhlia emme noteeraa miksikään.

Mitä enemmän ikää alkaa tulla niin sitä enemmän alkaa tuntua pakkopullalta kaikki joulut ym. juhlapäivät.

Kyllähän pahanmielen saa vaikka monta kertaa vuodessa jos alkaa kaikista pahoittamaan mieltään. Juhlii sitten vaikka itsekseen niin että järkkää itselleen jotain mieluisaa viihdykettä mihinkä ei muita tarvitse. Tarviiko aina olla riippuvainen toisista ihmisistä? Töissä voi puhua puutaheinää ja varmasti ne muutkin niin tekevät ja suurentelevat suosiotaan perheensä parissa.

Lapset eivät välttämättä ymmärrä näiden juhlapäivien merkitystä ennenkuin saavat omia lapsia. Kerro lapsillesi miltä sinusta tuntuu. Nyt he pitävät sinua itsestäänselvyytenä ja kenties ajattelevat että heillä ei ole itsellään mitään velvollisuuksia...

Nuorena en tainnut äitiä aina itsekään muistaa kun en tajunnut asian tärkeyttä. Äidin olisi pitänyt kyllä vihjaista että missä kukat/ suklaat...

Kaikki lähtee opituista tavoista. Kun sun lapset olivat pieniä muistitteko aina lasten kanssa sun äitiä tai puolison äitiä? Kun se tulee lapsuudesta asti tavaksi, se periytyy, siihen pitää opetella.

Sanotaan että kohtele muita samallalailla kun haluat itseäsi kohdeltavan.

Jos sun lapset on aikanaan oppineet tapoja, niin kyllä suurin osa niin myös jatkaa.

Näin ainakin meillä, aina muistimme mun vanhempia lasteni kanssa ja nyt he muistavat minua omien lasten kanssa.

Tavat pitää vaan oppia.

Äitenpäivänä tytär laittoi facebookiin onnittelut kera ihanan videon, poika laittoi tekstiviestinä runon. Olen onnellinen lapsistani ja tiedän heidän rakastavan minua yli kaiken. En kaipaa ylenmääräistä hössötystä ja kehumista. Itse kävin oman äitini luona syömässä.

Voi härre. Itse näen tälläiset päivät turhina kaupallisina juhlina, pakkopullaa.

Oma puoliso toivotti sanoin, hyvää äitienpäivää, se riitti, enkä sitäkään olisi edes osannut kaivata, vaikka sanoja en olisi kuullut.
Meillä kyllä osataan välittää toisistamme muutenkin, kun vain silloin kun se kalenterissa on määrätty. Ihan turhaan mielestäni moisesta mielensä pahoittaa.

Mielestäni puolison ei tarvitse muistaa äitien-/isänpäivää - ainakaan lahjoin ja kukkasin, eihän puolisot ole toistensa vanhempia!!! ;) Kaikki ei vaan aina ymmärrä sitä...
Mitä lapsiin tulee, olisi mielestäni kohteliasta laittaa "juhlittavalle" kortti / viesti / soittaa, ehkä viedä kukkasia tms. ;)

Itsellänin on kaksi pientä lasta. Vanhempi oli päiväkodissa tehnyt ihanan kukan:)
Ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu. Itse olen tällä hetkellä kotiäitinä ja välissä tuntuu ettei mieheni arvosta minua yhtään, joten olisi ollut kiva jos edes äitienpäivänä olisi tehnyt jotakin ektsraa tai edes toivottanut sitten hyvää äitienpäivää.
Tuntuhan se pahalta kun mentiin käymään puutarhamyymälässä ostamaan anopille taimia, ennen anopilla käyntiä. Sitten myöhemmin sanoo vain että hän ei ole mulle ostanut mitään, sori nyt vaan. Jos edes äänensävy olisi ollut pahoitteleva, olisi tullut mukavampi tunne. Korttikin olisi ollut mukava, mutta en jaksa enään ajatella asiaa, painan vain villasella niinku monen muunkin asian.
Itse toivotin äidille hyvää äitienpäivää, mutta kerroin ettei keretä tulemaan nyt, tulen käymään viikolla kakun kanssa. Äidilläni ei ole ylimääräistä rahaa, ja hän aina vinkkaseekin mitä haluaa.(ostin siskoni kanssa lahjakortin kauneushoitolaan) Välillä tämä jopa ärsyttää(vihjaukset) että mikä raha kirstu olen, kun itsekin olen työtön ja kaksi pientä lasta, mutta toisaalta kerran vuodessahan vain äitienpäiväkin on.

Eihän toi kivalta tuntuisi tollainen käytös, jos omalle kohdalleni sattuisi, mutta itseäni kyllä muistivat lapset kuin lastemme isäkin eli aviomieheni onnitella sekä itse muistin lahjoin ja ruusuin omaa äitiäni. Anopille huikkasin terveiset mieheni soittaessa hänelle, ja kortinkin näytti mieheni omalle äidilleen lähettäneen, koska anoppini asuu niin kaukana, ettei viitsi moikkaamaan lähteä varta vasten äitienpäivänä.
Oma äitimme kutsui kahville ja täytekakulle. Vastasimme kutsuun, ja kävimme kahvit juomassa, lapsemme asuvat jo poissa kotoamme, ja sen verran kaukana, joten en odottanutkaan heidän kiireiltään ehtivän matkustavan mua paikan päälle onnittelemaan juuri tuona toukokuun toisena sunnuntaina, mutta tapasimme vasta äskettäin, joten ei päivän päälle ole meidän perheen yhteiset tapaamiset.
Sen verran vaan aloittajalle lohduksi, että älä ole moksiskaan mokomasta äitienpäivästä, koska periaatteessa en itsekkään kovin korkealle noteeraa ns. pakollista merkkipäivää äideille, enkä arvota naistenpäivääkään, eihän miestenpäivääkään ole kalenterissa vielä, ja vaikka isänpäivä onkin, niin en noteeraa sitäkään sen enempää kuin äitienpäivääkään. Periaatteessa ovat turhia ja kaupallisuuteen taipuvaisia, keksittyjä merkkipäiviä, ja ketään äitiä tai isää ei ole tarvetta nostella jalustalle. En hyväksykään presidentin arvomerkkien jakamista tietyille äideille, sillä perusteet, joilla niitä arvomerkkejä jaeskellaan eri äideille, on valtiossamme paljon, eikä vain ne poimitut tapaukset, jotka sinne linnaan valitaan.

Eniten äitienpäivä näyttää herättävän tunteita niiden kohdalla, joita ei tuolloin muisteta. Muille päivä on päivä muiden juhlapäivien joukossa. On aina mukavaa, kun on joku syy juhlia, antaa kukkia ja lahjoja ja kertoa kuinka paljon rakastaa.

Älä välitä Surkimusäiti. Pojat useimmiten ovat sellaisia, etteivät äitienpäivää noteeraa, eivätkä muista muitakaan merkkipäiviä. Ja me äidit tietysti muistetaan lapsiamme syntymä- ja nimipäivinä. Eikä se ole niin, että lapset toimivat samalla mallilla kuin mitä heidän vanhempansa aikoinaan. Esim. minä aina leivoin anopille täytekakun ja kukat vietiin ja yhdessä äitienpäiväkahvit juotiin ja sen jälkeen perheen kanssa mentiin minun äitini luokse. Eivät minun lapsenlapseni, miniästä puhumattakaan, millään tavoin äitienpäivää noteeranneet. Tytär laittoi tekstarin kyllä... ja muisteli niitä perheen entisiä äitienpäiviä... Minä olen niin tottunut siihen, että miniä ei anna lasten pitää mitään yhteyttä puolisonsa vanhempiin, joten en enää jaksa sitä edes surra. Kaikkeen tottuu. Mutta tsemppiä surkimusäidille, satsaa itseesi ja älä sinäkään missään tapauksessa poikiasi enää ainakaan lahjoin muista...

Minun äitienpäiväni alkoi hyvin. Esikoinen soitti (asuu kauempana), tyttären poika toi ihanat lahjat .... Odotin päivemmällä edes tekstiviestiä kuopukseltani, eipä kuulunut sieltä päin mitään.Siitä tuli surullinen mieli. Eivät tarvinneet sinä päivänä ilmeisesti lapsenlikkaa eivätkä rahaa, ni mitäpä sitä ILMAN ASIAA yhteyttä ottamaan !!!

...ukko mulkaisi?? Ja olet sen kanssa syystä että?

Mummo kun vielä eli niin äitienpäivä oli ihan kamala spektaakkeli jossa piti naapureille esittää. Kaikkien piti oikein näkyvästi kukkapuskaa kantaa ja kahvipöytä laitettiin ulos siihen naapurin rajalle oikein jotta naapurit näkevät varmasti.

Nykyään kai alkaapi tuommoinen teatteri touhu olla menneen talven lumia.

Minä juhlin itse omat juhlani enkä alkaisi surkuttelemaan ja kerjäämään keneltäkään mitään. Muut ihmiset tehköön mitä lystää. Lapsettomana en ole tottunut PALVONTAAN ja palveluun. Meillä ei miehen kanssa ole mitään tressiä jouluista eikä mistään juhlapyhistä. Kaikki turhanpäiväiset spektaakkelit olemme jättäneet pois eikä ole tarvetta esittää mitään naapureille.

Meillä taas menee niinpäin, että minä kyllä annan aina äidille kortin, kukan ja lahjan äitienpäivänä ja synttäreinä. Lisäksi nimipäivänä onnittelen ja jouluna sitten vielä lahja.

Mutta oma äitini taas unohtaa minun syntymäpäivät (ei edes korttia). Jouluna muistaa joskus, mutta onpa niitäkin jouluja (lapsena) ollut, että en itse saanut paketin pakettia.
Kyllähän siinä paha mieli tuli, kun itse oli hikisistä pikkurahoistansa yrittänyt keksiä kaikille jotain, mutta itse ei saanut mitään, vaikka sisaruksetkin lahjat sai. Ikinä en mitään suuria odottanutkaan. Mieltä olisi lämmittänyt ihan vaikka suklaalevy ja kirppikseltä ostettu euron kirja.

Noh, nyt olen itse jo aikuinen ja perheellinen. Puolisoni on ihana ja muisti äitienpäivänä yhdessä lasten kanssa minua.
Meidän perhe muisti anoppia, äitiäni ja mummojamme kukin, kortein ja pienin muistamisin.

Ei siis ole aina kotoa opittua tuo muistaminen..

Ei aina kotoa: olet todella lempeä ihminen, ihailen tuota. Itse en kyllä tuollaiselle kuin sinun äidillesi antaisi ainakaan äitienpäivänä yhtään mitään. Äiti ei ole aina automaattisesti "äiti".
Hienoa, että sinulla on ihana puoliso. Senhän onneksi voi valita, äitiä ei.

Meillä kylä viedään äidille kauheat kasat lahjoja ja kukkia, meitä sisaruksia 5 kpl ja se kyllä näkyy.. Äiti sitten kattaa ihanan ruokapöydän, ja kondiittori sisko tekee hänelle ihanan kakun josta riittää kaikille. Äitini myös muistaa meitä lapsia jotka ovat äitejä. Minä sain ihanan yöpuvun ja karkkia. Oma mies osti jalkahoitoon kortin. Mikä noitakin miehiä vaivaa jotka eivät saa aikaiseksi edes perusmarketista yhtä kukkapuskaa ostaa.. Meillä siis vauva 9kk ja eka äitienpäivä.

Lohdutuksesksi aloittajalle, seurustelun alkuaikoina (20-22v) unohdin äitienpäivän 2 kertaa. Eipä äiti siitä ainakaan mitään sanonut. Lapsillasi saattaa olla melko hektinen elämä suhteita, koulua yms. Odota vain niitä lapsenlapsia :) Jos lapsesi ovat poikia, niin kyllä miniät usein muistuttavat. Itse lähetin anopille kortin ja kuvia vauvastamme ja mies rustasi siihen vain nimensä. Ymmärrän kuitenkin tunteesi, koska kyllä se harmittaisi.

Kuule älä välitä, kyllä meitä on muitakin, jotka joutuvat miettimään monina päivinä ja juhlapyhinä, mitä niin h-n pahaa tuli tehdyksi, että on unohtunut ainakin toiselta kokonaan.

Jossain laulussa sanotaan jotenkin, että ikävä nakertaa samanlaisen reiän kuin ammus / kuulakin. Jotta onko se äidin paha sittenkään suurempi kuin lapsen unohdus, jättäminen, pettäminen, välinpitämättömyys, tai mitä se sitten ikinä onkaan.

Ymmärrän, että olet surullinen, kun lapsesi eivät muistaneet. Olet parhaasi mukaan heitä hoitanut ja ohjannut elämässä.
Oli hienoa, että sait viestin. Nykyään nuoret eivät ymmärrä, miten tärkeää toiselle on saada oikea kortti tai että tulee käymään.

Toisaalta ymmärrän myös lapsiasi. Jatkuvasti on joku juhla, jonka takia pitää muistaa vanhempiaan: syntymäpäivät, nimipäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu. Sen lisäksi pitää käydä pääsiäisenä ja juhannuksena. Lisäksi pitää käydä ihan muuten vaan katsomassa puutarhan kukoistusta... Olisi ihana olla joskus erossa niin kauan, että ehtisi kaivata. Minulla ei kyllä ole aavistustakaan, kuinka pitkä aika se on.

Kun sitten alkaa pikkuhiljaa kuulla, kuinka he ovat nuorena alkaneet pitää omaa joulua... Siis omaa joulua!!! KUinka vanha mun pitää olla, että saan pitää oman joulun ilman että siitä syyllistetään?

Tai ehkä sinunkin lapsesi ovat kyllästyneet silloin, kun koko äitienpäivä oli yhtä lentämistä. Piti juhlia kotona, isän äidillä, äidin äidillä ja vielä äidinäidin äidillä... Mieleen todella tuli ajatus, eikö kortti riittäisi.

Itse voit valita, syyllistätkö lapsiasi siitä, että he eivät muistaneet. Tai voit vaieta. Voit jonain toisena hetkenä kertoa, miten kiva oli, kun ystäväsi ilahdutti sinua tavalla x. Ehkä lapsesikin huomaavat, että pienillä jutuilla sinut saa hyvälle tuulelle.

Onko teillä kotona ollut rento ilmapiiri, vai onko kaiken pitänyt sujua ihan juuri tietyllä tavalla. Sitä millimetrin tarkkaa mallia voi vähän karttaa...

Suruttaa ....l
Ei pahasti.

Surullista, ei minunkaan poika muistanut edes jouluna tänä, en saa nähdä pientä lapsenlastani, en mitään, suljettu pois heidän elämästään saamata koskaan selitystä tai syytä. Lapsena palvoin ja sylini oli aina avoin lapsiani varten aikuisuuteen asti. Sen aikaa se syli riitti, kun pojalle tuli oma perhe ja elämä, silloinkin minua tarvittiin vaikeina hetkinä, myös pojan kumppani. Mutta kaikki loppui kuin seinään muutaman mielipiteeni jälkeen heidän riitaisuuksistaan liittyen jo pieni mummon poika syntyneenä. Nyt joulu ahdistaa, en odota äitien päivää, en mitään. Olen vajaan vuoden tässä tilanteessa selvinnyt, että minulla maailman ihanin tytär ja elämäntoveri poikineen. Ystävien voimalla, jotka lohduttaa anna ajan kulua. En tiedä miten tästä selviää, miten kasvaa yli siitä, ettei yksi lapsista ole halukas kuulumaan elämääni, surullista myös se, että ensimmäiseltä lapsenlapseltani vietiin toinen mummoista. Tässä pian sairastuu itsekin.