Lisää rahaa Afrikkaan ja afrikkalaisia eurooppaan

Unohdetaan henkilökohtainen taso ja se, että 223 nuoren naisen elämä kaukaisessa Afrikan maassa saattaa olla lopullisesti pilalla. Kyse globaalissa maailmassa on myös meistä.

Epäjärjestystä haluavan Boko Haramin viesti on "tytöt menkää naimisiin, älkää kouluun". Sieppaus on liikkeen pahin terroriteko Afrikan isoimmaksi talousmahdiksi nousussa olevaa Nigeriaa kohtaan. Tyttöjen koulutus on yksi isoimmista kehityksen edellytyksistä.

Maailman väestönkasvu ja kaikille elinkelpoisen ympäristön säilyminen on nimenomaan edes peruskoulun käyneiden naisten käsissä. Ilman tasa-arvoista kouluttautumismahdollisuutta Suomikin olisi yhä samanlainen kehitysmaa, kuin sata vuotta sitten. Naisena todennäköisesti jynssäisin kohmeisin sormin pyykkiä puron laidassa kymmenkunta lasta helmoissani. Sikäli, kun olisin selvinnyt hengissä kaikista raskauksista ja kaikki lapseni olisivat selviytyneet hengissä. Luultavasti kuluttaisimme enemmän yhteiskunnan ja luonnon varoja kuin tuottaisimme mitään.

Kouluttamaton nainen on olosuhteiden armoilla. Koulutettu nainen rikastuttaa yhteiskuntaa ympärillään. Hänellä on mahdollisuus pitää perheensä sen kokoisena, että se pärjää omillaan ja jopa nostaa perhettään köyhyydestä. Jopa vuosi toisen asteen koulutusta nostaa koko perheen tuloja viidenneksellä.

On myös meidän etumme, että Afrikka nousee valtio kerrallaan köyhyydestä ja epäjärjestyksestä omille jaloilleen. Kun maat kannattelevat itseään eikä niiden kaikki energia mene konfliktien ratkaisuun myös me säästymme siirtolais- ja pakolaisvirroilta.

http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288687891623.html
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

koirakoulussa sellaiset hurtat, jotka eivät opi muuta kuin puremaan kouluttajaansa per­seeseen, tapetaan.

Äänestä

Afrikka ei nouse koskaan. Sinne on viety kehitysapuakin jo yli puolivuosisataa, mutta asiat ovat vain menneet pahemmaksi. Muistetaan, että Eurooppakin oli sodan jälkeen raunioina ja ei kestänyt kuin vuosikymmen kunnes Eurooppa oli taas entistäkin ehompi. Mutta tämä afrikka, sarvikuonojen maa. Korruptiota, taikauskoa ja vaikka mitä sontaa. Kiinalaiset häärää kuin siirtomaaisännät ennen muinoin, ostaen sieltä kaikki pellot itselleen. Lisäksi afrikkaa vaivaa jatkuva lapsitehtailu, vaikka niissä olosuhteissa pitäisi noudattaa yhden lapsen politiikkaa, joka kyllä onnistuu Kiinassa, mutta ei tuossa takapajulassa. Lapsethan ovat afrikassa "sijoitus tulevaisuuteen". Niinpä niin ja trallallaa.

No, mutta ainakin kermapeppulänkkätrit saa tulevaisuudessakin järjestää typeriä tukikonserttejaan. Tää oli kyllä hieno juttu silloin kun olin vielä nuori!

https://www.youtube.com/watch?v=GfVKruxpQ5Q&list=PLD75E9AB1B43962C8

Tuo oli vielä sitä aikaa kun ihmiskunta oli vielä edes jotenkin tolkuissaan. Nykyisin palvotaan mammonaa ja ahneus on suurin hyve!

Oiskos kellään aikakonetta, jolla vois palata takaisin tuohon aikaan?

Äänestä

IHMISOIKEUDET

Äänestä

afrikka ei tule koskaan nousemaan koska se on mielisairaiden hullujen asuttama joilta ei onnistu mikään muu kuin holtiton lisääntyminen ja tappaminen.

Eiköhän se ole tullut selväksi kaikille täysijärkisille. ei hulluja voi auttaa eikä hullut pysty muuttumaan.

Äänestä

olen Suomen jääkiekkopelejä katsellessa keksinyt, miten niitä pelejä hävitään. Siellä on sellaisia pelaajia, jotka paniikissa syöttää nappisyötön suoraan vastustajalle. Klap klap ja kiekko on Suomen maalissa. Jos tämä paniikkiin joutunut pelaaja vain yrittäisi pitää sitä kiekkoa itsellään, niin muut vähän viisaammat pelaajat kerkiäisivät sen parin sekunnin aikana siirtymään parempiin asemiin, eikä mitään maalipaikkaa vastustajalle edes syntyisi.

Nerokasta.

Paniikkihäiriöiset vit­tuun sieltä kaukalosta, niin Suomi voittaa varmasti.

Äänestä

Puhkun ja puhisen ja perä-aukkoni levenee, sieltä pilkistää ruskea pökäle, sitten tuo pökäle rupeaa valumaan alaspäin ja pönttöön osuessaan se tarrautuu siihen kiinni ja sitten tulee ripulivirta joka osuu pökäleeseen ja suihku värittää koko vessanpöntön ruskeaksi.

Äänestä
  • Ja pökäleestä syntyy Jussuf (se sama)

    Äänestä

  • Mette Söderman kirjoitti:

    Ja pökäleestä syntyy Jussuf (se sama)

    on lapsellista kuvitella että rahaa afrikkaan lappamalla ja sikäläistä pohjasakkaa länsimaissa täysihoidossa hyysäämällä asiat muuttuisivat parempaan suuntaan.

    toivottavasti seuraavassa sodassa ihmiset (varsinkin heikompi aines) nuijitaan sukupuuton partaalle.

    jäljelle jäävillä ei ole somaliongelmaa.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Juu aloitetaan susta.

    Äänestä

  • Nuijitaan heikompi a kirjoitti:

    Juu aloitetaan susta.

    Onko se "susta" somali vai joku muu apina?

    Äänestä

  • ???????????????? kirjoitti:

    Onko se "susta" somali vai joku muu apina?

    heikko luuseri humanist1

    Äänestä

myös me säästymme siirtolais- ja pakolaisvirroilta.

Nyt en ymmärrä? Eivätkö siirtolaisvirrat ole rikkaus? Miksi niiltä pitää säästyä? Toivotaan koko Suomen puolesta, että Afrikka säilyy persläpenä, eihän sieltä muuten kukaan tule rikastamaan meitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hävettää kirjoitti:

Unohdetaan henkilökohtainen taso ja se, että 223 nuoren naisen elämä kaukaisessa Afrikan maassa saattaa olla lopullisesti pilalla. Kyse globaalissa maailmassa on myös meistä.

Epäjärjestystä haluavan Boko Haramin viesti on "tytöt menkää naimisiin, älkää kouluun". Sieppaus on liikkeen pahin terroriteko Afrikan isoimmaksi talousmahdiksi nousussa olevaa Nigeriaa kohtaan. Tyttöjen koulutus on yksi isoimmista kehityksen edellytyksistä.

Maailman väestönkasvu ja kaikille elinkelpoisen ympäristön säilyminen on nimenomaan edes peruskoulun käyneiden naisten käsissä. Ilman tasa-arvoista kouluttautumismahdollisuutta Suomikin olisi yhä samanlainen kehitysmaa, kuin sata vuotta sitten. Naisena todennäköisesti jynssäisin kohmeisin sormin pyykkiä puron laidassa kymmenkunta lasta helmoissani. Sikäli, kun olisin selvinnyt hengissä kaikista raskauksista ja kaikki lapseni olisivat selviytyneet hengissä. Luultavasti kuluttaisimme enemmän yhteiskunnan ja luonnon varoja kuin tuottaisimme mitään.

Kouluttamaton nainen on olosuhteiden armoilla. Koulutettu nainen rikastuttaa yhteiskuntaa ympärillään. Hänellä on mahdollisuus pitää perheensä sen kokoisena, että se pärjää omillaan ja jopa nostaa perhettään köyhyydestä. Jopa vuosi toisen asteen koulutusta nostaa koko perheen tuloja viidenneksellä.

On myös meidän etumme, että Afrikka nousee valtio kerrallaan köyhyydestä ja epäjärjestyksestä omille jaloilleen. Kun maat kannattelevat itseään eikä niiden kaikki energia mene konfliktien ratkaisuun myös me säästymme siirtolais- ja pakolaisvirroilta.

http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288687891623.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu