synnista

Ei synteja voi kukaan antaa anteeksi,
ne taytyy itse hyvittaa, tai ne periytyvat lapsille.

Elamassa tarkeinta on elaman kunnioitus,
ja elaman tuhoaminen on syntia.

Siksi 2 maailmansodan pahuudet periytyvat lapsenlapsille ja siihen osallistuneilla mailla ongelmat kasvavat.

Hyvalaatuisen elaman tuhoaminen on suurenpi synti
ja pahanlaatuisen elaman pienenpi synti.
Siksi israelilaiset joutuvat sotimaan,kunnes hyvittavat pahan tekonsa.

Myos ymparileikkaus on herkkyyden,hyvyyden tuhomista joten lisaa pahuutta.
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mulle ainakin annetaan..

Äänestä

Elämässä tärkeintä on elämän kunnioittaminen. Siitä olen samaa mieltä. En kuitenkaan usko että edellisten sukupolvien pahuudet _periytyvät_ tuleville sukupolville.

Uskon niin, että suurin osa maailman ongelmista johtuu ihmisten kykenemättömyydestä kyseenalaistaa omaa itseään, omia perinteitä ja ajatusmalleja. Kaikilla on niin hirveä tarve olla oikeassa.Ei voi antaa periksi vaikka tietäisi olevansa väärässä.

Näin feministinä voisi sanoa että ainakin yksi maailman suurimmista ongelmista on miehinen ylisuureksi paisunut ego.

Äänestä

Kuulostaa oudolta että "israelilaiset joutuvat sotimaan kunnes hyvittävät pahat tekonsa"

Miten heidän pitäisi hyvittää pahat tekonsa? On olemassa niin pahoja tekoja, ettei niitä voi mitenkään hyvittää. Ja miksi puhut vain israelilaisista? Maailma on pullollaan kansakuntia jotka sotivat ja tekevät pahoja tekoja.

Enkä usko että kukaan j o u t u u sotimaan. Siitä huolimatta, että varmaan suurin osa ihmisistä, jotka sotivat, ovat tilanteessa jossa ei ole paljon vaihtoehtoja jolloin voisi ehkä puhua sotimaan joutumisesta, olen sitä mieltä, että ihmiset sotivat vapaaehtoisesti. Ja myös siksi että ihmiset ovat johdateltavissa olevia.

Lehdessä oli kirjoitus eräästä israelilaisesta rauhanaktivistista nimeltä Nurit Peled-Elhanan. Hän on israelilainen nainen, rauhanaktivisti, jonka tytär kuoli itsemurhaiskussa. Siitä huolimatta hän ei ole koston kannalla vaan pysyy päättäväisesti omalla kannallaan siitä, että israelin pitäisi vetäytyä palestiinalaisalueilta. Hänellä on siis kaikki maailman syyt kostaa ja vihata palestiinalaisia, mutta kieltäytyy siitä, koska haluaa rauhaa, ja ymmärtää, ettei se ole mahdollista ilman molemminpuolista kunnioitusta, kompromisseja, ja kriittisyyttä omiaankin kohtaan. Hän opettaa keskustelutaitoa heprealaisessa yliopistossa, ja kiertää ahkerasti maata puhuen erityisesti keskustelutaidosta.

Maailman ongelmat ei siis johdu siitä, että ihmiset kantaisivat jotenkin aiempien sukupolvien syntejä koska eivät ole hyvittäneet niitä, vaan ne johtuvat niistä valinnoista joita me itse tehdään, ei niistä, joita aiemmat sukupolvet ovat tehneet. Valitaanko me kosto vai jätetäänkö kostamatta, tuijotetaanko me muuallekin kuin vain omaan napaan, ajetaanko me vain omaa asiaa vai ajetaanko me kaikkien ihmisten asiaa.

Tässä tällainen pieni analyysi täältä kaukaa Suomesta katsottuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


copyandpaste kirjoitti:

Ei synteja voi kukaan antaa anteeksi,
ne taytyy itse hyvittaa, tai ne periytyvat lapsille.

Elamassa tarkeinta on elaman kunnioitus,
ja elaman tuhoaminen on syntia.

Siksi 2 maailmansodan pahuudet periytyvat lapsenlapsille ja siihen osallistuneilla mailla ongelmat kasvavat.

Hyvalaatuisen elaman tuhoaminen on suurenpi synti
ja pahanlaatuisen elaman pienenpi synti.
Siksi israelilaiset joutuvat sotimaan,kunnes hyvittavat pahan tekonsa.

Myos ymparileikkaus on herkkyyden,hyvyyden tuhomista joten lisaa pahuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu