Tosiasioitten tunnustaminen

Antti Rinteen valinta sosialidemokraattien puheenjohtajaksi kertoo jotain olennaista. Suomalaisessa ilmapiirissä vahvistuu ihmisten, väen, rahvaan kyllästyminen viime aikoina vallinneeseen menoon ja meininkiin. Jutta Urpilaisen tappio johtui paljolti siitä yksinkertaisesta seikasta, että hänellä ei ole riittänyt aikaa eikä energiaa Koti-Suomen asioitten hoitoon eikä edes oman puolueen SDP:n asioista huolehtimiseen. EU-reiteillä rahteerautuminen muodostui päälimmäiseksi hänen työnsä sisällössä. Samalla hän samaistui hallituksen linjaan, jota linjeerasi kokoomuslainen pääministeri. Euroopan pelastamisen jalkoihin jäivät oman maan asiat ja siinä samalla myös tavallisen kansan, duunareittenkin asiat. Tilannetta ei auttanut sekään, kun v.2011 laaditut talousennakoinnit osuivat menemään hatelikkoon, mitä realiteettia ei tunnustettu, vaikka se oli ajan kulun myötä selkeästi nähtävissä.

Talouden hoitamisessa valtiovarainministerillä on merkittävä määrä vaikutusvaltaa. Kun Suomen valtiontalous alkoi mennä huonoon jamaan, niin budjettivaillinkien asetelmassa painopiste on mennyt liiaksi tavallisen kansan, rahvaan verotuksen kiristämiseen, maksujen ja taksojen korottuksiin. Rahaa ei kuitenkaan ole kertynyt valtion kassaan niin kuin oli kuviteltu. Kansan rahojen imurointi on samalla heikentänyt kulutuskysyntää. Ja epävarmuuden tilanteessa he ovat säästäneet, jotka säästämään ovat pystyneet kuluttamisen sijaan. Talouselämän kiertokulun rattaitten liike on hidastunut. Budjettivaillinkien ainoana "pelastusstrategiana" on ollut velkaantuminen ulkomaille. Oma lisänsä taakan kasvamisessa on ollut eurorahan pelastamiseen uhratut satsaukset.

Nyt lopulta myös Urpilaisen omien joukkojen enemmistö, niukka enemmistö, sai kyllikseen vuosikausia jatkuneesta menosta ja meiningistä. Vaikka helppoa ei tule olemaan Antti Rinteelläkään, niin ehkäpä kuitenkin realiteettien tunnustaminen ja rekisteröiminen eli totuuden näkeminen auttaa, kun tekemisen eli politiikan suuntaa on pakko korjata paremmalla navigointikurssille.

Jos omaan rikkiviisaaseen neropattisuuteensa ihastuneet Suomen vallanpitäjät olisivat noudattaneet valtioviisautta, he olisivat reivanneet kurssia jo v.2011, jolloin Perussuomalaiset saivat massiivisen vaalivoiton. Sen vaalituloksen olisi pitänyt herättää "vanhat puolueet" suuntaa muuttamaan. Niin ei tehty. Sen sijaan kursittiin kasaan hallitus, jonka johtavana asiana oli perussuomalaisantagonismi ja siinä samalla saatiin myös Keskusta syrjään vallan kammareista. Ehkä kuvitelmana oli se, että ajamalla kovaa EU-politiikan rattaita tipautetaan kakkakokkareet eli Perussuomalaiset ja Keskusta kokonaan kyydistä neljässä vuodessa. Siihen ei Kataisen hallituksen mahti kuitenkaan ole riittänyt. Ja kansallakin on tilanteissa oma sanansijansa. Niin on myös SDP:n puoluekokouksella eli puolueen ruohonjuuritason päätösportaalla.