Mietiskelyä

Rupesin tuossa miettimään minne suuntaan tuo suomalainen yhteiskunta on menossa. On jonkin verran ylipainoisia ja sitten mielenterveyspotilaita ja syrjäytyneitä. Myös se onko suomalaisista tullut niin mukavuuden haluisia, että kaikki työ ei enää kelpaa. Siksi pitää lähteä hakemaan työvoimaa ulkomailta.

Että mikä on vikana? Tietenkin painoa nostattaa meillä esim. kaikki sokerin syönti. Ja pahimpana on se, että on melkein kaikkiin tuotteisiin laitettu piilosokeria. Auttaiskohan se, että tehtäisiin sellainen laki. Että kaikista Suomessa myytävistä elintarvikkeista pitäisi vähentää puoleen sokeri nykyisestä ja tilalle ei saisi lisätä makeutusaineita? Ne kumminkaan eivät ole yhtään terveellisempiä. Ainakin tämä auttais vähä paremmin.

Sitten näistä mielenterveyspotilaista. Kun menet lääkäriin vähä valitat jotain väsymystä tai ahdistusta. Ensimmäisenä määrätään sulle masennuslääkkeitä. Jos saataisiin vähennettyä mielenterveyspotilaita ja ennalta ehkäistä niitten syntyä olisi enemmän työmiehiä markkinoilla. Lääkärit saavat kaikenlaisia matkoja ja muita palkkioita lääkefirmoilta siitä että tuputtavat niitä lääkkeitä. Ainakin täällä Suomessa määrätään liikaa lääkkeitä kaikkeen. Varsinaisesti ei oikein tutkita sitä syytä , että mikä aiheuttaa näitä tällaisiä oireita. Vaan määrätään lääke siihen oireeseen. Minusta eka pitäisi katsoa vitamiinin puutokset ja jos vitamiineillä ei saada kuntoon niin sen jälkeen sitten lääkkeet peliin. Ja hoitomuotoina voisivat suositella myös muita hoitomuotoja luonnonmukaisempia kuin pelkät lääkkeet. Tähänkin asiaan pitäisi saada muutos.

Onhan se totta, että nyky yhteiskunta on enemmän vaativampi ja asettaa sen takia enemmän paineita. Pitäisi olla tehokas töissä. Pitäisi olla ammatti, perhe ja omakotitalo. On tietty ihannemalli jota pitää ihmisten seurata. Mutta jos ei sopeudu joukkoon niin niistä tulee mielenterveyspotilaita ja syrjäytyneitä. Tähän asiaan voisi olla ratkaisu. Että kouluissa ja työpaikoilla opetettaisiin ja pidettäisiin stressinhallinta ja purkutunteja. Esim. Joogaa.

Telkkarissa näytetään liikaa seksiä ja väkivaltaa. Senkin takia lapset ja nuoret oireilee. Ja energiajuomat pitäisi laittaa pannaan. Ehkä siihenkin pitäis tulla muutos.

Vai mitenkä?
489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitenkä?? Melkein joka kohtan voit itse vaikuttaa, kaks sanaa: Omat VAlinnat !

Äänestä
  • Jotenkin olisi vaan helpompaa jos asiat muuttuisi tuolta ylemmän tahon kautta eli lakisääteisesti ja tai jotain sinne päin.

    Äänestä

"Rupesin tuossa miettimään minne suuntaan tuo suomalainen yhteiskunta on menossa. On jonkin verran ylipainoisia ja sitten mielenterveyspotilaita ja syrjäytyneitä."

Etkö pahempia yhteiskunnan tuholaisia löytänyt kuin ylipainoiset, sairaat ja syrjäytyneet? Millainen malliyksilö mahdat itse olla?

Äänestä

"Telkkarissa näytetään liikaa seksiä ja väkivaltaa. Senkin takia lapset ja nuoret oireilee. Ja energiajuomat pitäisi laittaa pannaan."

Katselepa huviksesi vaikka viikon ajan tv:stä viisi kertaa viikossa tulevaa, parhaaseen katsoja-aikaankin vielä, nuorten ja lasten "opetusohjelmaa", nimeltä: Salatut elämät, niin et enää ihmettele mitään. Siinä saa lapsemme ja nuoremme "opetusta", niin juomiseen, seksiin, väkivaltaan, pettämiseen, kavaluuteen, elävältä hautaamiseen, huumeiden käyttöön ym. ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut5 kirjoitti:

Rupesin tuossa miettimään minne suuntaan tuo suomalainen yhteiskunta on menossa. On jonkin verran ylipainoisia ja sitten mielenterveyspotilaita ja syrjäytyneitä. Myös se onko suomalaisista tullut niin mukavuuden haluisia, että kaikki työ ei enää kelpaa. Siksi pitää lähteä hakemaan työvoimaa ulkomailta.

Että mikä on vikana? Tietenkin painoa nostattaa meillä esim. kaikki sokerin syönti. Ja pahimpana on se, että on melkein kaikkiin tuotteisiin laitettu piilosokeria. Auttaiskohan se, että tehtäisiin sellainen laki. Että kaikista Suomessa myytävistä elintarvikkeista pitäisi vähentää puoleen sokeri nykyisestä ja tilalle ei saisi lisätä makeutusaineita? Ne kumminkaan eivät ole yhtään terveellisempiä. Ainakin tämä auttais vähä paremmin.

Sitten näistä mielenterveyspotilaista. Kun menet lääkäriin vähä valitat jotain väsymystä tai ahdistusta. Ensimmäisenä määrätään sulle masennuslääkkeitä. Jos saataisiin vähennettyä mielenterveyspotilaita ja ennalta ehkäistä niitten syntyä olisi enemmän työmiehiä markkinoilla. Lääkärit saavat kaikenlaisia matkoja ja muita palkkioita lääkefirmoilta siitä että tuputtavat niitä lääkkeitä. Ainakin täällä Suomessa määrätään liikaa lääkkeitä kaikkeen. Varsinaisesti ei oikein tutkita sitä syytä , että mikä aiheuttaa näitä tällaisiä oireita. Vaan määrätään lääke siihen oireeseen. Minusta eka pitäisi katsoa vitamiinin puutokset ja jos vitamiineillä ei saada kuntoon niin sen jälkeen sitten lääkkeet peliin. Ja hoitomuotoina voisivat suositella myös muita hoitomuotoja luonnonmukaisempia kuin pelkät lääkkeet. Tähänkin asiaan pitäisi saada muutos.

Onhan se totta, että nyky yhteiskunta on enemmän vaativampi ja asettaa sen takia enemmän paineita. Pitäisi olla tehokas töissä. Pitäisi olla ammatti, perhe ja omakotitalo. On tietty ihannemalli jota pitää ihmisten seurata. Mutta jos ei sopeudu joukkoon niin niistä tulee mielenterveyspotilaita ja syrjäytyneitä. Tähän asiaan voisi olla ratkaisu. Että kouluissa ja työpaikoilla opetettaisiin ja pidettäisiin stressinhallinta ja purkutunteja. Esim. Joogaa.

Telkkarissa näytetään liikaa seksiä ja väkivaltaa. Senkin takia lapset ja nuoret oireilee. Ja energiajuomat pitäisi laittaa pannaan. Ehkä siihenkin pitäis tulla muutos.

Vai mitenkä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu