13.5.2014 10:22 USA:n säikyttely kiinalaislaitteiden tekemästä nuuskinnasta saattaa olla keino turvata NSA:n urkintalaitteiden asema, spekuloi Glenn Greenwald.
Snowden-paljastukset aloittanut toimittaja Glenn Greenwald jatkaa urkintapaljastuksia tänään ilmestyneessä uudessa No place to hide -kirjassaan. Yksi kirjan väitteistä on, että NSA asennuttaa takaportin amerikkalaisyhtiöiden reitittimiin.
Greenwald kirjoittaa asiasta The Guardianissa ilmestyneessä artikkelissaan.
Asiasta tekee irvokkaan se, että Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa täysin vastaavasta toiminnasta. Kiinalaisyhtiöistä etenkin Huawei sekä ZTE ovat olleet amerikkalaisten hampaissa. Vaikka suoria todisteita ei löytynyt, asiaa tutkinut komissio päätti suositella kiinalaislaitteiden ostamatta jättämistä amerikkalaisyrityksille.
Syytösten seurauksena Huawei ilmoitti jättävänsä Amerikan markkinat.
Greenwaldin mukaan NSA:n toiminta on jatkunut useita vuosia. Vuodelta 2010 oleva asiakirja paljastaa, että NSA asentaa rutiininomaisesti USA:n ulkopuolelle vietäviin reitittimiin, palvelimiin sekä muihin verkkolaitteisiin takaportteja. Tämän jälkeen pakkaukset varustetaan uudelleen tehdassinetillä.
Käsiteltyjen reitittimien avulla NSA pääsee suoraan käsiksi verkkojen sisäisten tietoliikenteeseen sekä verkon käyttäjiin. NSA:n käsittelemät laitteet "soittavat kotiin", ja yhteydenotot vastaanottaa NSA:n "salainen infrastruktuuri".
Greenwald pitää täysin mahdollisena, että amerikkalaisten pelottelu kiinalaisreitittimien vaarallisuudesta on osa NSA:n strategiaa. Tällä tavoin kiinalaiset eivät pääse uhkaamaan NSA:n salakuuntelulaitteiden verkostoa.
Snowden-paljastukset aloittanut toimittaja Glenn Greenwald jatkaa urkintapaljastuksia tänään ilmestyneessä uudessa No place to hide -kirjassaan. Yksi kirjan väitteistä on, että NSA asennuttaa takaportin amerikkalaisyhtiöiden reitittimiin.
Greenwald kirjoittaa asiasta The Guardianissa ilmestyneessä artikkelissaan.
Asiasta tekee irvokkaan se, että Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa täysin vastaavasta toiminnasta. Kiinalaisyhtiöistä etenkin Huawei sekä ZTE ovat olleet amerikkalaisten hampaissa. Vaikka suoria todisteita ei löytynyt, asiaa tutkinut komissio päätti suositella kiinalaislaitteiden ostamatta jättämistä amerikkalaisyrityksille.
Syytösten seurauksena Huawei ilmoitti jättävänsä Amerikan markkinat.
Greenwaldin mukaan NSA:n toiminta on jatkunut useita vuosia. Vuodelta 2010 oleva asiakirja paljastaa, että NSA asentaa rutiininomaisesti USA:n ulkopuolelle vietäviin reitittimiin, palvelimiin sekä muihin verkkolaitteisiin takaportteja. Tämän jälkeen pakkaukset varustetaan uudelleen tehdassinetillä.
Käsiteltyjen reitittimien avulla NSA pääsee suoraan käsiksi verkkojen sisäisten tietoliikenteeseen sekä verkon käyttäjiin. NSA:n käsittelemät laitteet "soittavat kotiin", ja yhteydenotot vastaanottaa NSA:n "salainen infrastruktuuri".
Greenwald pitää täysin mahdollisena, että amerikkalaisten pelottelu kiinalaisreitittimien vaarallisuudesta on osa NSA:n strategiaa. Tällä tavoin kiinalaiset eivät pääse uhkaamaan NSA:n salakuuntelulaitteiden verkostoa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
"Käsiteltyjen reitittimien avulla NSA pääsee suoraan käsiksi verkkojen sisäisten tietoliikenteeseen sekä verkon käyttäjiin. NSA:n käsittelemät laitteet "soittavat kotiin", ja yhteydenotot vastaanottaa NSA:n "salainen infrastruktuuri"."
Salainen infrastruktuuri perustuu kehittyneisiin evaasiotekniikoihin, joissa koko TCP/IP -protokollapinoa käytetään kätketyn datan lähettämiseen. Suomalainen Stonesoft tutki asiaa, mutta kun se aloitti asiasta keskustelun kovempaan ääneen, niin McAfee osti sen ja hiljensi evaasiokeskustelun tykkänään. McAfee on tunnetusti ollut lähellä NSA:ta. Kehityneet evaasiotekniikat ohittavat lähes kaikki nykyiset suojausjärjestelmät ja palomuurit, lukuunottamatta varmasti NSA:n ja USA:n muiden turvatahojen laitteita. Evaasiotekniikoita on lukematon määrä, ja niiden huomaaminen liikenteessä on erittäin hankalaa. Merkityksellistä dataa siirtyy muun datan joukossa huomaamatta, siis dataa datassa.
uonna 2010 Stonesoft avasi keskustelun kehittyneistä evaasiotekniikoista (Advanced Evasion Techniques). Stonesoftin mukaan kehittyneet evaasiotekniikat pystyvät läpäisemään melkein kaikki olemassa olevat tietoturvajärjestelmät aiheuttaen siten vakavasti otettavan uhan tietojärjestelmille ympäri maailman.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stonesoft
Stonesoft: Kehittyneet evaasiotekniikat luultua laajempi uhka
Hyökkäyksiä voidaan piilottaa myös webin http-protokollan sisään
Helsinki 4. lokakuuta 2011 - Tietoturvayhtiö Stonesoft on tehnyt uuden
havainnon: Kehittyneet evaasiotekniikat (Advanced Evasion Techniques, AET)
pystyvät piilottamaan hyökkäyksiä webin http-protokollan sisään siten, että
tunkeutumisen havainnointi ja esto- eli IPS -laitteiden (Intrusion Prevention
System) lisäksi myöskään uuden sukupolven palomuurit eivät havaitse niitä. Tämä tekee niistä yhä vakavamman uhan organisaatioille maailmanlaajuisesti.
Vielä hiljattain vaikutti siltä, että kehittyneet evaasiotekniikat toimivat
ainoastaan verkon sisällä läpäisten IPS- eli tunkeutumisen havainnointi- ja
estojärjestelmiä. Stonesoftin uusimmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet,
että kehittyneet evaasiotekniikat pystyvät piilottamaan hyökkäyksiä http-
protokollan sisälle palomuurien niitä havaitsematta. Näin evaasiotekniikoita
voidaan hyödyntää haitallisiin tarkoituksiin kaikkialla webissä, mikä tekee
niistä vakavamman uhan kuin tähän asti on uskottu.
http://www.taloussanomat.fi/tiedote/2/1551970
Uudet evaasiotekniikat läpäisevät kaikki turvajärjestelmät
Verkkotietoturvayhtiö Stonesoftin asiantuntijat sanovat löytäneensä uuden tietoturvauhkakategorian; kehittyneet evaasiotekniikat. Näiden uhkien torjuminen vaatii mitä ilmeisimmin organisaatioiden verkko- ja tietoturva-ajattelun ja torjuntamekanismien uudelleenrakentamista.
Stonesoftin mukaan kysymys ei ole uudesta turva-aukosta eikä uudesta uhkasta. Pölkyllä on koko tcp/ip-protokollapino ja siksi kaikki internetiin kytketyt instituutiot.
http://www.mpc.fi/kaikki_uutiset/uudet evaasiotekniikat lapaisevat kaikki turvajarjestelmat/a519635
Menivät sitten paljastamaan sen tarkoituksella auki jätetyn takaportin, jonka avulla USA:n tiedustelun isot pojat pääsevät mihin tahansa milloin tahansa..?
www, http ja TCP/IP -protokolla on alusta asti suunniteltu niin että se on läpinäkyvä USA:n turvallisuustahoille juuri evaasiotekniikoiden käytön avulla. Ihmiset on saatu laittamaan data palomuurien ja intranetin taakse -muka turvaan, vaikka koko protokolla on suunniteltu siten että protokollapinoja hyväksi käyttäen kaikkiin järjestelmiin päästään sisään huomaamatta, ja jälkiä jättämättä. Heartbleed-bugi oli pientä siihen verrattuna mitä kehittyneiden evaasiotekniikoiden avulla saadaan lähetettyä järjestelmistä täysin huomaamatta. Internet on läpinäkyvä tämän teknologian hallitseville, myös suojatut sisäverkot.
Lainaus:
===
"Tekemisiäni seurattiin varmasti"
Keskiviikko 21.5.2014 klo 15.19
http://www.iltalehti.fi/digi/2014052118326475_du.shtml
Kokoomuslainen Petteri Järvinen kirjoitti kirjan NSA:sta, haastattelun lopussa toteaa, että:
"- On vain hyvä asia, että Suomella on tällaista yhteistyötä. Siten voimme kehittää myös omaa tiedustelutoimintaamme. "
AIka pellemäistä ensin paljastaa firma ja sitten myhäillä tyytyväisenä, että Suomen on hyvä muka tehdä yhteistyöt NSA:n kanssa.
Siitä kai voi päätellä, että Järvinen oli avainhenkilö, joka on kokoomukselle avannut ne ihmisten tiedustelutiedot. Ihmettelinkin kun teinit niitä paljastavat, Järvisen apulaisia kokoomusnuoret vai ???
===
On niin kummallista, kun toukokuussa on kokoomuslainen vakoilu ollut niin selvä, että jos tuo Järvisen kirja nyt antaa vihin sylttytehtalle?
News:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11945616/f-securen-hypponen-suhteet-poikki-rsahan#comment-120231839
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817419/alypuhelimet-valvomaan-maanjaristyksia-reaaliaikaisesti---mita-muuta-sen-ohella
Ja taas mennään.
nato niiNiS-sAuli toi suomeenkin hybridikeskuksen ja isäntämaasopimus-vakoilun?
Pankkiautomaateissa on lähes kaikissa ollut aivan viime aikoihin saakka Windows XP Professional. Ei siis ihme että asiakkaiden tilisiirtotiedot ovat siirtyneet NSA:lle. Windows-koneiden lokitietojen ja palvelujen verkkoyhteyksiä Redmondiin ei oikeastaan missään firmoissa estetä millään tapaa. Olen itse ollut useissa suurissa yrityksissä töissä IT-puolella ja kaikissa Windowsin palvelut voivat lähettää esteettä dataa Microsoftille mm. Akamain palvelinverkon kautta. Kaikki konetiedot siis NSA:lle.
Valtaosassa pankkiautomaatteja piilee pommi nimeltä Windows XP
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2014/01/20/valtaosassa_pankkiautomaatteja_piilee_pommi_nimelta_windows_xp
"Yhdysvaltojen suurimman pankkiautomaattien toimittajan NCR Corporationin mukaan noin 95 prosentissa maailman pankkiautomaateista pyörii Windows XP -käyttöjärjestelmä."
..tämä on jo aivan uskomatonta täyden datanhallinnan antamista yhdelle toimijalle ja yhdelle valtiolle. Sama siis pankkiautomaattien lisäksi suurimman osan firmoista ja yhteisöistä tapauksessa..
Miten voi soittaa pankkiautomaatin kautta?
Kirjapaljastus: NSA asentaa takaportteja reitittimiin
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2014/05/13/kirjapaljastus-nsa-asentaa-takaportteja-reitittimiin/20146715/66
"Greenwaldin mukaan NSA:n toiminta on jatkunut useita vuosia. Vuodelta 2010 oleva asiakirja paljastaa, että NSA asentaa rutiininomaisesti USA:n ulkopuolelle vietäviin reitittimiin, palvelimiin sekä muihin verkkolaitteisiin takaportteja. Tämän jälkeen pakkaukset varustetaan uudelleen tehdassinetillä.
Käsiteltyjen reitittimien avulla NSA pääsee suoraan käsiksi verkkojen sisäisten tietoliikenteeseen sekä verkon käyttäjiin. NSA:n käsittelemät laitteet "soittavat kotiin", ja yhteydenotot vastaanottaa NSA:n "salainen infrastruktuuri"."
NSA on valjastanut TCP/IP -protokollan evaasiotekniikoilla toteutettujen tiedonsiirtotapojen alustaksi, jossa koko protokollapinoa käytetään verhotun tiedon siirtoon tavallisen datan osana. Siis salattua dataa datan joukossa. Heartbleed-"bugi" oli pientä tähän verrattuna, sillä kehittyneiden evaasiotekniikoiden avulla sisäverkot ovat läpinäkyviä.
Verkkolaitteiden takaporttaus helpottaa "salaisen infrastruktuurin" käyttöä.
Mitä sillä tehdään ja ketä hyödynnetään?
Ihmeen hiljaisesti muiden valtioiden hallinnot ja firmat ovat asiasta olleet, tämähän koskee hallinnon ja yritysten sekä yhteisöjen verkkojen tietoturvaa sekä suoraan bisnestä. Koska EU alkaa valmistaa omat verkkolaitteensa, mieluiten vielä open source ja open documentation periaatteella, jotta jokainen toimija voi tarkistaa mitä laite on syönyt. Näin säilytetään kilpailukyky, eikä menetetä kilpailutuksia, patentteja, tietotaitoa sekä uusia innovaatioita kilpailijalle, joka toimii epäeettisesti.
Koska ne ovat mukana ja tienneet kaiken aikaa. Poliitkoilla törttöily euro-tukipaketeissa tai rahanpesussa kenties, niitä voi kiristää?
Paljokohan se snoudeni saa osinkoja ton greenwaldin kirjamyynnistä.. ketää kiinnosta greenwaltti enää kun alko tehdä rahaa tolla :D
Kyllä ne kiinnostavat, koska kunnolla tehty kirja on hyvä, säilyvä dokumentti, tutkijat lainaavat niitä 10 vuoden päästä innokkaasti kirjastosta.
Kirjakin on tarpeen, kun siitä saa varmistettuja tietolähteitä, päivämääriä, kokonaisuus avautuu. Ne ovat erittäin tärkeitä "tositteita", jos nyt ei ole tieteisromaani.
Nuo kertaluontoiset palkkiot ovat vain tina tuhkaan, koska ihminen elää ja kuluttaa. Vaikka F1-kuskit tienaa joskus paljon, ei niillä tuloilla voi leveästi elellä loputtomiin, pitää ymmärtää säästää. Joku televisiokisan kommentointi tuskin kovin hyvä tienisti on kenellekään, ellei omista sitä firmaa.
Minusta on hyvä, jos Snowdenin eläkeikään jäisi turvaa jostain kirjasta.
"Valmistelussa: Aurora-salauslaitteita, 11 miljoonaa euroa."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tassa-ovat-suomen-merkittavimmat-asekaupat-israelista
"ZoneAlarmin vakoilusyytökset varmistuivat
MikroPC.net - ma 23.1.2006 klo 14:47
Väitteet suositun ZoneAlarm-palomuurin ominaisuudesta lähettää surffailutiedot valmistajan tietoon ovat saaneet vahvistuksen.
ZoneAlarm Security Suiten 6-version on todettu lähettävän salattuja tietoja yhtiön palvelimille. Havainnon tehneen James Borckin mukaan kaikkiaan neljä eri palvelinta vastaanottaa mainittuja tietoja. Security Suite on virustorjuntaohjelman ja sisällönvalvonnan sisältävä Pro-versiota kattavampi versio.
Israelilainen Check Point Software Technologies Ltd. osti ZoneLabs-yhtiön toissa vuonna. Yhtiö valmistaa esimerkiksi tunnettuja FireWall-1-palomuureja.
Yhtiö on luvannut poistaa ominaisuuden seuraavassa ohjelmistopäivityksessään. Päivitystä odotellessa se suosittelee yksityisyydestään huolestuneita käyttäjiä lisäämään rivin 127.0.0.1 zonelabs.com windowsin hosts-tiedoston loppuun. Ilman tiedostotunnistetta oleva tiedosto sijaitsee etc-nimisessä alihakemistossa windowsin systeemikansion alla olevassa drivers-kansiossa."
Miksei Kiina ja Venäjä anna Linuxin ja open sourcen kehitykseen paljon rahaa, jotta saadaan avoimet toimivat maailmanlaajuiset käyttikset ja ohjelmat. Maailmanlaajuisella kehitystyöllä laatu on parempaa kuin pelkästään Kiinan tai venäjän tekemänä, ja samalla muukin maailma saa NSA-vapaat käyttöjärjestelmät ja perusohjelmat (toimisto-ohjelmat, selaimet, sähköpostiohjelmat jne.)
Lisäksi rahaa avointen suoritinten ja piirisarjojen (verkkopiirit ym.) ja rtos -reaaliaikakäyttöjärjestelmien kehitykseen, jotta myös rauta on isovelivapaata.
Kiina kieltää Win8:n käytön hallituksen tietokoneissa eli hyviä uutisia pukkaa
http://news.xinhuanet.com/english/china/2014-05/20/c_133347210.htm
Myös Venäjä siirtyy Windowsista Linuxiin ja avoimeen koodiin.
Windows 8 on kuten muutkin windowsit USA:n spyware, malware ja spyware.
Koska Linux on jo saastunut.
http://falkvinge.net/2013/11/17/nsa-asked-linus-torvalds-to-install-backdoors-into-gnulinux/
En tiedä kyllä miten, kun avoin koodi, mutta jonkun jipon he ovst jo keksineet.
Osan älypuhelimista akkujakaan ei voi irrottaa NSA:n takia - mitä siis teen, jos kurttaus syttyy palamaan?
Tästä on juteltu jo 90 luvulla.
En muista kuka, joku Suomalainen tietoturma-guru se oli, joka jutteli siitä mitenkä meillä ei ole mitään käsitystä mitä kaikki komponentit tietovempeleissä tekee.
Onko tarpeellisia vai vakoillaanko niillä jne.
Sama pätee tänäänkin.
Malttakaa odottakaa kun kiina ja Brics valtiot, kyber iskee usaa:n ja länteen, kyberiskut... iot kännykät mastot komponentit gsm it infra tietokoneet made in china, valtaväestön käyttämistä laitteista valtaosa valmistetaan kiinassa. Nyt he tekee hiljaista myyräntyötä.
Paitsi että Kiinalainen paska on monessa maassa kiellettyä.
Varsinkin 5G verkoissa.
miljardit ihmiset käyttää kiinassa tehtyjä kännyköitä modeemeja iot laitteita jne... näyttää heille kelpaavan
Puhuin verkon runkolaitteista.
Tämä ketju on reitittimistä.
Jos väki haluaa jakaa datansa Kiinaan oma-aloitteisesti se heille sallittakoon.
Miksi kuvitelet että USA pisti huawein polvilleen?
Päätelaiteet jotka on kiinasta, ovat kielettyjä esim hallinossa.
Sanooko TikTok kielto mitään?