Valkoihoisten kansanmurha suunniteltu jo v. 1952

http://volkundvaterland.files.wordpress.com/2014/05/jewwaragaintswhitesesauedom.png?w=625&h=927

Vihapuheesta on turha syyttää, koska tämä on vain käännös ja lyhennelmä ylläolevan linkin sisällöstä. Rabbi Emanuel Rabinovich kertoo, miten rotujenvälisiä avioliittoja / suhteita tullaan käyttämään valkoisen rodun kansanmurhaamiseen. Suunnitelmiin sisältyy myös kolmas maailmansota, jota ilmeisesti puuhaillaan tällä hetkellä tämän Länsi vs. Venäjä propagandan keskellä.

Rabbi kuvailee valkoihoisia "juutalaisten pahimmaksi vastustajaksi" ja kun valkoiset on saatu hävitettyä "heidän rotunsa hallitsee maailmaa". Rabbi jatkaa "meidän ylivertainen älykkyys mahdollistaa helposti ylivallan tummista ihmisistä."

Lienee sanomattakin selvää, että kaikki ne puolueet jotka eivät vastusta maahanmuuttoa ovat juutalaiseliitin talutusnuorassa. Suomessa käytännössä kaikki puolueet, perussuomalaisetkin ovat alkaneet lepsuilemaan maahanmuuton suhteen. Suomessa ei siis ole minkäänlaista varmaa äänestysvaihtoehtoa tämän kohtalon välttämiseen.

Tietoisille ihmisille ainoastaan maahanmuuttoa voimakkaasti vastustavat yksilöt ovat sallittu äänestysvaihto todellisen oppositiopuolueen puuttuessa. Ihmisten tulisi myös itse valistaa omaa lähipiiriään, koska juutalaiseliitti hallitsee merkittävää osaa maailman medioista.
11139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä vidua nyt taas?

Onko juutalaisuus nyt ihonväri?

Äänestä
  • Juutalaisten mukaan juutalaisuus on rotu. Et vaan tiedä asiasta mitään, koska olet tyypillinen ihminen, joka kuvittelee saavansa kaiken tarvitsemansa tiedon televisiosta. Juutalaisten uskonnollisten sääntöjen mukaan, juutalaiseksi synnytään vain juutalaisen äidin kautta, mikä tuo genetiikan eli "rodun" mukaan keskusteluun.

    Juutalaiseksi voi kääntyä, mutta hyväksytyt kääntymiset ovat harvinaisia. Jos omaa juutalaisen äidin, niin juutalaisuus tulee automaattisesti. Esimerkiksi Israelin kansalaisuuden saa, jos on syntynyt juutalaisesta äidistä. Ei siihen uskonto liity mitenkään.

    Ota asioista selvää ennen kuin alat kailottamaan omia ennakkoluulojasi asiaan, josta et näemmä tiedä mitään.

    Äänestä

Onko juutalaisuus siis ihonväri?

    Lisäisin vielä, että onhan juutalaisten geenejä tutkittu j selvästi heillä on yhteistä geneettistä taustaa. Amerikan juutalaisen geenit eivät siis ole keskimäärin samat kuin muiden amerikkalaisten tai Amerikan valkoisten tai Amerikan katolisten, vaikka samoista maista ovat sinne muuttaneet ja siellä asuneet jo useita sukupolvia.

    Tosin sitä en muista varmaksi, että kuinka paljon yhteisiä geenejä on löydetty Etiopian, Itä-Euroopan, Intian ja Espanjan juutalaisilta? Mutta ei oikeastaan olekaan merkityksellistä kuinka yhtenäisen rodun judet oikeasti muodostavat, vaan kuinka yhtenäisen rodun he USKOVAT muodostavansa.

    Itse tosin en oikein usko näihin jude-salaliittoihin tai niiden vaikutusvaltaan. Toki judet ovat saattaneet vehkeillä monenlaista (kuten vähän kaikki muutkin kynnelle kykenevät), mutta että heidän vaikutuksensa olisi noin mullistava? Tietenkin vaikutuksensa on selvästi paljon suurempi kuin väkimääränsä edellyttäisi, mutta rajansa kaikella.

    Äänestä

"Suunnitelmiin sisältyy myös kolmas maailmansota, jota ilmeisesti puuhaillaan tällä hetkellä tämän Länsi vs. Venäjä propagandan keskellä."

USA:n johtaman atlanttisen lännen ja Venäjän johtaman Euraasian välinen geopoliittinen ristiriita on kyllä nykyisen maailmantilanteen perustekijä, mutta huomautan että juutalaisia löytyy rintamalinjan molemmin puolin. Mielenkiintoista on muuten sekin, että Israel ei ole asettunut mitenkään avoimesti Venäjää vastaan Ukrainan kysymyksessä. Onko Washington-Tel Aviv-akseli rapautumassa? Aavistetaanko Israelissa, ettei tulevaisuus kuulu uppoavalle lännelle vaan nousevalle Euraasialle ja BRICS-maille?

Äänestä
  • Siis mitä Venäjä johtaa? Itsestään ja Tsetseniasta ja ehkä jopa Valko-Venäjästä koostuvaa "Euraasia"?

    Minulle koulussa opetettiin, että Euraasia on Eurooppa Aasia ja tuolla alueella Venäjä ei ole edes top-10 maa enää, ainakaan jos Japanikin otetaan lukuun. Ylivoimaisesti edelle menee EU ja Kiina, selvästi edelle Intia ja Japani, jonkun verran edelle myös E-Korea ja Arabiliitto. Tulevaisuudessa myös Filippiinit ja Indonesia. EU:sta voidaan vielä jakaa muutama maa yksinään Venäjän ohi. Ja USA:n vaikutusvalta liittolaisten ja talouden kautta on Venäjän edellä Euraasiassakin.

    Äänestä

  • Nyt on kyllä luettu verkkomedia.org:ia ihan liikaa xD

    Äänestä

  • heh heh... kirjoitti:

    Nyt on kyllä luettu verkkomedia.org:ia ihan liikaa xD

    Juutalaiset ovat länsi-kiinalaisia eli siis kaukaasian-arjalaisia. He ovat samoja kuin palestiinalaiset. Mutta juutalaiset eivät voi sietää palestiinalaisia koska he epäilevät että palestiinalaiset ovat sekoittuneet hieman arabeihin.

    Juutalaisilla on raamatussa tälläinen laki: Viides Mooseksen kirja 23. Luku 2. Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan. http://www.finbible.fi/38alaviite/5Mooses/5Mooses_23.htm

    Kuitenkin kaikki juutalaiset ovat sekoittuneet jo kauan aikaa sitten, he ovat kiinalaisten ja germaanien sekoituksia. Abu Hanna kirjoitteli tästä asiasta jo kauan aikaa sitten kirjassaan Sinut. Junes Lokkakin on laittanut Abu Hannan puheen, jossa Abu Sanoo olevansa jotain muuta kuin arabi: (13:51) Mutta mulla ei ollut Lähi-Idästä mitään, aa sitten kelttiläisten.
    Linkki Abun puheeseen: http://jlokka79.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128933-mita-umayya-tarkoittaa

    Äänestä

  • asiaa roduista kirjoitti:

    Noniin.. kuten sanoin, pistetään pystyyn keräys Jerusalemin muftin patsaan pystyttämiseksi. Sama asennetta löytyy varmasti tarpeeksi täälläkin niin että raha kilisee lippaaseen.

    Äänestä

  • "Venäjän johtaman Euraasian..." Hah hah. Tuo kehitysmaa ei pysty johtamaan edes itseään. Kun kaasu ja öljy loppuu, tämä maailmanhistorian mätäpaise lakkaa olemasta.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Noniin.. kuten sanoin, pistetään pystyyn keräys Jerusalemin muftin patsaan pystyttämiseksi. Sama asennetta löytyy varmasti tarpeeksi täälläkin niin että raha kilisee lippaaseen.

    Jos jonkun mieleen tulee ihmetellä, mitä muftilla on tekemistä tässä, niin minäpä kerron:
    hän on mies paikallaan kertomaan mitä juutalaiset on, joten ei tarvitse itse miettiä, kysyy vain asiantuntujoilta. Hänellä on varmasti laajimmat tiedot asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gruber kirjoitti:

http://volkundvaterland.files.wordpress.com/2014/05/jewwaragaintswhitesesauedom.png?w=625&h=927

Vihapuheesta on turha syyttää, koska tämä on vain käännös ja lyhennelmä ylläolevan linkin sisällöstä. Rabbi Emanuel Rabinovich kertoo, miten rotujenvälisiä avioliittoja / suhteita tullaan käyttämään valkoisen rodun kansanmurhaamiseen. Suunnitelmiin sisältyy myös kolmas maailmansota, jota ilmeisesti puuhaillaan tällä hetkellä tämän Länsi vs. Venäjä propagandan keskellä.

Rabbi kuvailee valkoihoisia "juutalaisten pahimmaksi vastustajaksi" ja kun valkoiset on saatu hävitettyä "heidän rotunsa hallitsee maailmaa". Rabbi jatkaa "meidän ylivertainen älykkyys mahdollistaa helposti ylivallan tummista ihmisistä."

Lienee sanomattakin selvää, että kaikki ne puolueet jotka eivät vastusta maahanmuuttoa ovat juutalaiseliitin talutusnuorassa. Suomessa käytännössä kaikki puolueet, perussuomalaisetkin ovat alkaneet lepsuilemaan maahanmuuton suhteen. Suomessa ei siis ole minkäänlaista varmaa äänestysvaihtoehtoa tämän kohtalon välttämiseen.

Tietoisille ihmisille ainoastaan maahanmuuttoa voimakkaasti vastustavat yksilöt ovat sallittu äänestysvaihto todellisen oppositiopuolueen puuttuessa. Ihmisten tulisi myös itse valistaa omaa lähipiiriään, koska juutalaiseliitti hallitsee merkittävää osaa maailman medioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu