Onko lapsellani häiriö?

Voisinko olla avuksi

4v koheltaa, ei ole nukkunut päikkäreitä koskaan hyvin ja 1v jälkeen suht kokonaan lopettanut. Ei keskity omaan tekemiseen. Päiväkodissa ja harrastuksissa opettaja asettuu viereen esityksissä, ruokailussa, retkillä. Sekin kai kertoo jotain. Esityksissä alkaa räpläämään opettajan kanteletta ja kyselemään eikä jännitä p-housuissa yleisöä kuten muut. Kotona myös tarttuu helposti esineisiin jotka tulee nokan eteen esim. äidin kädestä ottaa sokeripussista kiinni ja karistelee niin että menee ympäri pöytiä. Kaupassa nappaa tavaroita hyllyltä, metsässä juoksee liian kauas äidin luota, kotiovella pimpottaa ovikelloa likaisilla sormikkailla (tietää et kukaan ei oo kotona). No joo, tiedän et ihan normi lasten juttuja nää, mutta kun tämä tekee koko aika. Ei kuule kehotuksia. Ei huomaa kun tullaan hakemaan päiväkodista. Ei ole koskaan myöskään syönyt hyvin, ei mitään ruokaa. Lapsi on älykäs ja puhelias. Huom! Syömme terveellisesti vaikka sokeri tossa mainittiin, ulkoilemme, liikumme, lepäämme. Kuria, johdonmukaisuutta, keskustelua ja hauskuutta on. Olen ajatellut, että tällaisia lapset on. Päiväkodissa ELTO sanoi, että pikkusen outoa kun ei keskity omiin hommiin. Siks aloin miettiä onko kuitenkaan normaalia käytöstä. Lääkkeitä en ikimaailmassa pumppais häneen. Mutta jos itse osaisin suhtautua ymmärtäväisemmin, tietäisin miten toimia. Päiväkodissa osaa noudattaa sääntöjä. Leikeissä ollut ongelmia, alkaa pomottaa. parempaan päin. Hänen isällään on mielenterveysongelmia, mutta emme ole yhteyksissä. Itselläni joskus mietin ADDtä kun on niin paljon ideoita ja ryhdyn asioihin ja sit uusiin ja monta rautaa tulessa koko ajan. Rutiinihomnat jää tekemättä.

6

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ADD Isä

      Itselläni todettiin ADD nyt 41-vuotiaana ja sain lääkityksen. Voi että kun olis aikaisemmin jo ymmärtänyt mikä vaivaa ni olis moni asia ollut niin paljon helpompaa. Sitä pään sisäistä sekasortoa minkä ADHD/ADD aiheuttaa ei nentit(neurologisesti tavalliset) voi ymmärtää. Lääkityshän vaan antaa mulle sen mitä normaalit aivot luotaisesti tuottaa ja tällöin pelaavat niinkuin nenteillä. Ja näyttäys kun tota omaa poikaa seurailee niin hänelläkin olevan samat oireet. Perinnöllisiähän nää on. Itellä elämän laatu parantunut todella paljon ja aion lapsellenikin aikanaan lääkityksen hommata. Tää kun ei katoa mihinkään ajanmyötä. Liikunnalla on vaikutusta tietenkin mut ruokavaliolla ei mitään. Itse syönyt aina terveellisesti ja silti ollut ADD oireet samankaltaisia.

    • Hassusti kirjoitettu

      Tuli mieleen, että koska lapsi "ei ole koskaan myöskään syönyt hyvin, ei mitään ruokaa", hänellä voi olla kaikkia mahdollisia vitamiinien puutosoireita.

      Se, että kirjoitat: "Huom! Syömme terveellisesti vaikka sokeri tossa mainittiin, ulkoilemme, liikumme, lepäämme" ei voi kumota aiemmin kirjoittamaasi. Muu perhe voi syödä hyvin, mutta se ei suinkaan muuta yhtään paremmaksi lapsen ravitsemustilannetta.

    • ravinto a ja o

      Monipuolinen ja terveellinen ravinto ja /tai kotiruoka on pelkkä tyhjä fraasi, jota suurin osa suomalaisista ei edes ymmärrä. Esimerkiksi pasta, ruispala ja big mac ovat eri ruokia, mutta kaikkien pääraaka-aineena on sama ravinneköyhä vilja. Toinen haaste tulee ravintoaineiden imeytymisestä. Monen suomalaisen suoliston toiminta on kaukana optimaalisesta.

      Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio on ihmisen ihan normaali ruokavalio, jonka puolesta puhuja jo vuosikymmeniä on ollut Suomessa lääkäri Antti Heikkilä.

      Viljat, peruna, riisi ja sokerit vaihdetaan muihin kasvikunnan tuotteisiin ja niitä syödään 500-1000 grammaa päivässä.

      Rasvoja ja proteiinia syödään elimistön tarpeisiin sopivasti iän, painon ja kulutuksen mukaan ja ihan virallistenkin (VRN) suositusten mukaan aikuisella tämä tarkoittaa noin 80-100 grammaa päivässä.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

      Jäikö nälkä?

      Tuskin jäi ja näinollen et kärsi aliravitsemuksestakaan, kuten ennen runsaasti ravintoköyhää viljaa ja pottua puputtamalla, jotka nostavat ainoastaan verensokeria ja aiheuttavat pitkällä tähtäimellä mm. lihomista ja II-tyypin diabeteksen.

      VHH EI ole mitään rasvan liikasyöntiä tai proteiinin ylitankkausta, vaikka näin virheellisesti väitetään virallisen tahon puolelta, nettipalstoilla tai iltapäivälehtien lööpeissä, jotta puuro ja margariini maistuisi.

      Ja D-vitamiinia purkista 100µg/vrk
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/vitamiinitutkimuksen-pioneeri-suomalaiset-tarvitsevat-suosituksia-enemman-d-vitamiinia/?shared=42653-e373a8ad-999

      Ja lukuisten eri elintasosairauksien oireet katoavat ja terveet pysyvät terveinä elintasosairauksista.

      Mutta virallinen taho ja heitä edustavat tyypit (mm. viralliset ravitsemusterapeutit) kyllä varmistavat, että Matti ja Maija Meikäläinen jatkossakin aloittavat aamunsa mikropuurolla ja rasvattomalla maidolla sekä vetävät leipää naamariinsa aamusta iltaan margariinilla, etteivät vaan laihtuisi ja tervehtyisi.

      • Hassusti kirjoitettu

        Juu, olen huomannut saman, että käsitys terveellisestä ruuasta vaihtelee. Esimerkiksi anorektikko, vegaani, makkaraperunoilla ja hampurilaisilla elävä voi pitää ruokaansa terveellisenä. Olen myös nähnyt ruokaohjeita, jotka on suunniteltu lapsiperheelle ja ne ovat aivan uskomatonta moskaa. Tässä yksi esimerkki:

        Spagettinakkipekonivuoka

        http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/516997/Spagettinakkipekonivuoka/

        Usko pois, moni luulee että tämä on hyvää kotiruokaa lapselle. Joku toinen uskoo, että vauvaa voi ruokkia maissinaksuilla.


    • ravinto a ja o

      Moni sairastuu viljoista,rypsistä ja maidosta.

      Kasvikset on oikeesti hyviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      2048
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1662
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1152
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1126
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1113
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      777
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe