Suomi on luvuttanut jo pitkään yksityiskohtaisia tietoja niistä erilaisista kansalaisaktivisteista ja järjestöistä NSA, Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle.
Kuitenkin telkuuntelujalaki ja erityisesti Perustuslaki kieltää tämän selvästi:
"Perustuslaki 10 § - Yksityiselämän suoja
Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.
Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. "
Vihreä Liitto on ollut jo vuosikausia hallituksissa, jossa päätökset tietojen luovutuksesta tehtiin. Edward Snowdenin paljastuksen jälkeen asiaa pyritään salailemaan edelleen. Tiedustelua on kohdistunut mm. sellaisiin henkilöihin, joihin eri sinänsä liity rikosepäilyjä vaan kyseessä on näiden henkilöiden profilointi ja luokittelu NSAn kannalta "valtion poliittisiin vihollisiin".
Osa eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenistä pidettiin asiasta pimennossa ja vain osalle annettiin tieto henkilöseurannasta ja teletiedoista.
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2014/05/14/puolustusministerio-myontaa-tietojenluovutuksen-usahan/20146838/66?&n=1#commentsHere

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten eräs kirjoittaja jokin aika sitten muistutti:
"Vihreät aloittivat ympäristönsuojelu liikkeenä, mutta se ei niitä nykyjään enää paljoa paina. Tämän päivän Vihreät ovat kansainvälinen pseudo-ihmisoikeuspuolue, joka tukee kaikkia Amerikan keksimiä vale-ihmisoikeus kampanjoita sekä pommikoneitten ja täsmäohjusten avulla tapahtuvaa ”demokratisointia”."