Elämää LIX

Ali Baba

Edellisessä enää muutama kommentti jäljellä eikä kukaan ilmoittanut uutta avnneensa joten minä ilmoitan avanneeni just ny Elämää LIX ketjun

500

986

    Vastaukset

    • Calvados

      Kiitos sinulle Ali Baba. Kiitos Weepelille sinne jonnekin entisestä. Taisit saada vedenpaisumuksen sinne mökillesi heti ekana päivänä. Ainakin sillä suunnalla satoi niin maan perusteellisesti, ainakin säätietojen mukaan.

    • E A

      Morot "heränneille" ja muillekin ja weepeli, sateen jälkeen tulee pouta.

      Nyt on pari mietettä luonnosta, enemmänkin istutusjuttuja.

      1. En tiedä, saako siirrellä luonnonkasveja miten huvittaa, mutta vuosia sitten hiivin pimeänä iltana metsään pahat mielessä. Tulokset ovat nähtävillä seuraavissa kuvissa.

      Ensimmäisessä : meillä kukkii nyt valkovuokko, siirrännäinen ja olen kaivannut sen näkemistä joskus. Levitköön rauhassa.
      http://kuvaton.com/k/yOs3.jpg

      Toisessa myös vuokko, jostain Hämeenlinnan läheltä tuotu joskus
      http://kuvaton.com/k/yOsn.jpg

      Kolmas taas on kuvankaunis istutustervehdys kesämökkiläisiltä. He joka kevät istuttavat tähän samaan paikkaan ... no olisihan se vähän liikaa vaadittu viedä muutaman kilometrin päähän, missä on maa muokattu näille istutuksille.
      http://kuvaton.com/k/yOsD.jpg

      • E A

        Lisäys

        Täytyy het myöntää, että muutkin osaavat tämän kolmannen kuvan istutukset. Paikalliset maalaisjärkeläiset tekevät samoin, mutta pienemmin annoksin, sirosti sirotellen ja jemmaavat niitä roskiksien taakse. Ai ai, kun saisi hauskaa reportaasia siististä ja rehellisestä suomalaisesta, kun kiertäisi ja haastattelisi. Ja mitä syrjemmäs menisi tätä haastattelua tekemään, sitä tarkemmin pitäisi päähine valita. Siis ei turbaania missään nimessä ja naisia/miehiä kukkahatuissaan ei paikalle voisi ajatellakaan.

        Haastattelun ensimmäinen kysymys olisi ... ja vastaus olisi : Kaikki kukkahatut on ammuttava, piipertäjät kuristettava ja värivialliset vietävä valkopesuun.

      • a mummu

        Po. "istutuksia" on ollut pitkin talvea, joten veikkaan, että toden totta "aboriginaalitkin" ovat olleet miehissä asialla. Sikamaista, kuka sitten syyllinen onkin. Onhan siellä Oriveden tien varrella niille ihan oikeakin istutuspaikka. Mutta se on tietysti vaivan ja bensankulun takana. Tosin paikan aukiolo ainakin mökkiläiselle on himpun hankala: to ip pari tuntia ynnä kolmena kesälauantaina (ainakin viime kesänä). Joten helppoahan on syyttää mökkiläisiä ja pestä "kotiväen" kädet.

        Ja ao. paikalla muka kameravalvonta! Mikseivät sitten pistä rasvaisia laskuja po. istuttajille. Ettei vain olisi liian tuttuja naamoja kylvöhommissa! No, asia varmaan vaiennetaan nostamalla jätemaksut pilviin, eikä sitten muuta tehdäkään.

      • E A
        a mummu kirjoitti:

        "Joten helppoahan on syyttää mökkiläisiä ja pestä "kotiväen" kädet."

        Ei syytetä, mutta tilannetta seurattu jo vuosia ja aina, kun mökkeily lisääntyy, niin sama homma. Ne sekajäteastiatkin saavat aivan uutta sisältöä, runsasta ja lajittelematonta.

        Mutta niin kuin jo kirjoitin ja kehuin rehellisiä ja siistejä suomalaisia. Siis näitä alkuperäkihniöläisiäkin, joiden maalaisjärjessä on klappia.

        Jätemaksut joo. Ja kameravalvonta. Palaan juttuun, kun juttelen joidenkin kunnan asioista vastaavien kanssa.

      • Calvados

        No voi hertsileijaa sentään, siellä on tienposkessa jääkaappi, televisioita, tietokoneita, niiden näyttöjä jne. Vanha sohvakalusto puuttuu. Sellaisenkin olen nähnyt tienposkessa viime kesänä. Näitä välineitä ilmestyy myös vähän väliä meidän kauppakeskuksemme erilaisten kierrätysastioiden viereen ihan täällä kaupungissa. Siellä on eräskin sohva, nojatuoli, töllö, tietokoneen putkimonitori ja vanha jääkaappi löytänyt sijansa ja pois ne aina joku kuljettaa ajan kuluessa. Jos ei muu, niin kaupungin puhtaanapito.

      • a mummu
        E A kirjoitti:

        "Joten helppoahan on syyttää mökkiläisiä ja pestä "kotiväen" kädet."

        Ei syytetä, mutta tilannetta seurattu jo vuosia ja aina, kun mökkeily lisääntyy, niin sama homma. Ne sekajäteastiatkin saavat aivan uutta sisältöä, runsasta ja lajittelematonta.

        Mutta niin kuin jo kirjoitin ja kehuin rehellisiä ja siistejä suomalaisia. Siis näitä alkuperäkihniöläisiäkin, joiden maalaisjärjessä on klappia.

        Jätemaksut joo. Ja kameravalvonta. Palaan juttuun, kun juttelen joidenkin kunnan asioista vastaavien kanssa.

        Onhan se tietty selviö, että mökkeilyn lisääntyessä jäteongelmatkin lisääntyvät mökkiläistenkin toimesta. Onhan kunnassa loma-asuntoja yli 3000 (tuplat verrattuna vakiasumuksiin). Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jätteiden jättöön pitäisi puuttua, vaikka sitten niiden kameroiden avulla (tuskin niitä kuitenkaan on muualla kuin kameravalvonnasta kertovassa lapussa). Parhaimmillaan se on suorastaan sikailua. Viime kerralla pussin jättäessämme oli joku tuonut jo sohvansakin "kiertoon".

        Pistä vain kunnan viskaalit tuumamaan, miten kuri palautuisi (jos sitä on koskaan ollutkaan) Ainakin me hoidamme jätteemme juuri kuin on käsketty, ja ottaa rankasti pannuun, kun toiset todellakin sikailevat, ja "me tunnollisetkin" saamme maksaa niistä.

    • E A

      Vajoaako Eurooppa?

      Totta kait vajoaa ja lisäksi tulee paikallisia maanjäristyksiä. No konservatiivit tuskin edes tietävät näistä. Huomaavat vasta sitten, kun ajavat kuoppaan. Tajuamatta mitään vaativat varmaan vakuutuksesta korvauksia, kun suksiboksi meni rysäyksessä poikki halki ja loma pilalla, kun kapsakissa ollut kuohari rikkoutuessaan sotki lisäksi kaikki kuosit.

    • E A

      Helou, Näsän uutisia

      Ruotsin puolustusvoimat ostaa 70 uutta Ribbentrop-hävittäjää, koska ...

      ""Lähialueellamme on maa, jolla on suuruuden himoa""

      Ny mul meni kyl aatos ihan pihan puolelle.

      Eihän tästä Ruotsi-Suomi puolustusyhteistyöstä mitään tule. Ruotsalaiset pelkäävät ehkä Suur-Suomen himoitsijoiden jälkeläisiä, joila on salaisia suunnitelmia takataskussaan ja etutaskussa ehkä optiot tai sitten hävittäjien nimen perusteella haluavat olla kuitenkin mukana uudessa Keski-Eurooppalaisessa himossa, minkä esihimo (älkää sotkeko esileikkiin) näkyi hyvin siinä Ukrainalle lähetetyssä vapaakauppayhteistyö-ja-avunantosopimuksessa vai mikä helevetin sopimus se ny olikaan. Vanhastaan eli historiallisesti Suur-Ruotsille kyllä ihan arvojen mukaista toimintaa. Heijaa Kustaa Vaasa. Tai mikä Kustaa Aadolf se ny olikaan.

      Ja kun nyt kusemaan olen ryhtyny, niin ekaks etsin jotkut kenraalin saappaat.

    • Alkuperäinen Rapu

      "Istutuksiin" en ota muuta kantaa kuin sen, että nuo vuokkoset ovat kauniita. Valkovuokko ei kait ole rauhoitettu, mutta keltavuokko taitaa olla.

      "Lievä epäjärjestys lisää luovuutta" - näin Hesarissa tänään kirjoitetaan. Ei pitäisi siivotakaan kovin paljon. Minulla ei ainakaan nyt ole sitä vaaraa että tulisi liikaa siivottua, kun ei jaksa mitään. En kyllä ole muutenkaan mikään "himo" putsaaja. Helposti siirrän hommia seuraavaan päivään.

      Minäkin tein tuon Rosa Meriläis testin ja en ollut sitten ollenkaan samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Kaukana, kaukana hänestä olin, jos nyt tein sen testin oikein.

      Mitä tulee INR hoitotasooni, niin eipä ole tasossa ja pistämäänkin joudun nyt koko loppuviikon. Tohtori ta:ltani soitti tänään. Voi, voi...

      Tänään olin niin ajatellut mennä "kellariin", mutta menemättä jää. Mäkimattila siellä laulelee.

      • Calvados

        Olen lukenut, että INR-arvo on hyvä, jos se on 2 ja 3 välillä. Alle 2 niin veri on liian "paksua" ja yli 3, liian "ohutta". Apella Marevan-tablettien määrää annostellaan tuon arvon mukaisesti. Marevania myös rotanmyrkyksi kutsutaan. Marevan arvoon vaikuttaa myös ruoka, jos syöt paljon vihreitä vihanneksia, veri paksunee, koska K-vitamiinin määrä suolistossa lisääntyy.

        Inr-taso lienee yhteydessä myös trombosyytteihin?

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Hei, Calvados!

        Niinpä, tuota hoitotasoa tässä nyt yritetään saada. 2 ja 3 välillä on tuo hoitotaso ja sen pitää pysyä siinä 3-4 viikkoa, ennen kuin rytmi voidaan kääntää. Alussa, uudella potilaalla tuota joudutaan hieman hakemalla hakemaan, mutta kyllä se löytyy ja sitten pysyy.

        Trombosyytit ovat aivan ok. ja kaikki muutkin lab.arvot kyllä.

    • Calvados

      Nyt olen tuntosarvillani tutkiskellut eurovaaliedustajia ja yksi "kaunispukuinen" mies, FM koulutukseltaan, osui haaviini Lapista, mahdollinen E.A.n ehdokas, jolle äänensä antaa. Nimikirjaimet P.A. Tuottiko suurennuslasini tuloksen, E.A.?

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta!

      Kaikki näytti vielä olevan äsken "eilistä" tässä ketjussa "Aloittelevat", joten nyt on taas päivitetty ainakin "Elämä" tähän uuteen päivään!

      Eipä muuta tällä erää kuin mukavaa päivää kaikille!

    • E A

      Huomenta

      87% samaa mieltä kuin Rosa Meriläinen, Nasima Razmyar 84%, jippii

      Konservatiivit, vaviskaa. Tai ei, hukkukaa pashaanne.

      Ai niin, minunhan piti lopettaa...mutta ei voi, kun myrskyt ja kuivuus lisääntyvät, Ranska myy aseita Venäjälle, Alankomaihin iskee sekä maanjäristykset että nousevan meriveden uhka, ja lisäksi surkuhupaisin juttu : suomalaiset kuulemma voittavat ilmastomuutoksesta...ja yäk, kaikki populistit.

      Vaikka läheisin puolue olikin Rosan testin tuloksena SDP, niin en voi millään, sillä liian suurella äänellä ovat puolustaneet (ja Rinne vielä enemmän) vanhaa, paljon energiaa syövää teollisuutta.

    • Calvados

      Huomenta. Talvivaaran uutisia tulee juuri TV:stä. Mökkiläisetkin alueella pelkää syödä "kalloo" ku siihen voi kuolla.

      Tulipaloja ollut taas siellä täällä. Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla, muutama navetta sekä leipomo.

      Django Reinhardt´in kuolemasta 60 vuotta. Hänen elämästään julkaistu uusi kirja. Musiikkinsa elää joka tapauksessa ikuisesti.

    • avautuuko?
      • E A

        Avaudu nyt muutenkin kuin pelkillä linkeillä

      • Pieni kulkija

        Miksi tästä ollaan niin hijaa. Yksi suomalainen tutkija puhui juuru kuinka tällaista suunnitellaan. Eikö näinkin paljon opiskellut tiedä, että ruiskutuksia on tehty ainakin vuodesta 2000. Kemikaalivanat ohjelma kertoo tarkasti , missä mennään, eli päin helvettiä. Ei mitään tutkimuksia ole tehty. Kyllä tässä on kysymys ihmisten tappamisesta, eikä mistään ilmaston ohjelmoinnista. Kuka on antanut luvat ylilentoihin ja kuka ne rahoittaa. Ei kai viedä vielä veronmaksajien rahat ja meiltä menee henki.Ovatko meidä vihreät olleet näissä kokouksissa, mistä mäistä on päätetty.Kuka näistä tietää? Kuka on sellainen jumala, että toimii kaikkien pään menoksi. HULLUUTTA. MISSÄ ON SE HITLER.

    • a mummu

      Päivät tännekin!

      Tänään oli meidän kaupassamme ahvenfile alle 30€/kg, kokonaista, perkaamatonta ahventa sai alle vitosella/kg, joten luulenpa, että kalaa ostivat tänään muutkin kuin kokkarit:)))

      Ostin myös portugalilaisia mansikoita, jotka ovatkin yllättävän hyviä, ei ihan kotimaisen väärtejä, mutta jo aika lähelle. Aikaisempina vuosina etelän mansikat ovat olleet täysin mauttomia. Onkohan lajike vaihtunut, vai tuodaanko ne kaupan hyllyyn nyt nopeammin ja siten kypsempinä poimittuina. Joka tapauksessa maku on parantunut huimasti. Äitienpäiväkakkuun laitoin hollantilaisia vadelmia, ja ne kyllä olivat ihan kotimaisen makuisia. Aika kalliitahan nuo ulkomaan marjat ovat, joten ei niitä alvariinsa raaski ostaa. Vaan kyllä kotimaistenkin marjojen hinnat aika taivaissa ovat olleet jo vuosia - euron valuutaksi tulon jälkeen? Saas nähdä, mikä on tilanne tänä kesänä. Nyt jo alkuviikon sateiden yhteydessä mainittiin erikoisesti, että perunan ja mansikan viljelylle niistä SAATTOI olla haittaa. Ikään kuin valmiiksi selitettäisiin tulevia korkeita hintoja.

      Kyllä taas iltapäivälehden etusivu kirkui helteitä. Merkillistä kohkaamista. Ikään kuin kesän onni ja autuus olisi saatavilla vain hellelukemien avulla.

      Nyt pitäisi lähteä valmistelemaan huomisia asoy:n pihatalkoita. Ei muuten, mutta täytyy tänään laittaa omat paikat mahdollisimman hyvään jamaan, kun huomenna sitten pitää keskittyä yhteisiin hommiin. Saahan niitä omia paikkoja tehdä tietysti muulloinkin (ja pitääkin), mutta asukkailla on nyt käytettävissä siirtolava, mihin saa viskata kaikki roinat, mitä nurkistaan ja pihoistaan löytävät. Se homma pitää siis tehdä nyt jos aikoo lavaa hyödyntää. Seuraavan kerran sellainen tulee vasta ensi syksynä: Säästyy iso oma vaiva, kun ei itse tarvitse lähteä peräkärryn kanssa kuskaamaan puutarha- ym. jätteitä kaatikselle.

      Rattoisaa viikonloppua jokaiikalle!

    • Calvados

      Meillä oli taloyhtiön pihatalkoot eilen, mutta mielestäni asiasta ei ollut edes ilmoitustaululla mitään. Muutama ihminen siellä näkyi häärivän, oli kaiketi melko sisäpiirin juttu. Keskenään vain sopineet, ehkäpä.

      Ukkeli yhdisti uuteen tietokoneeseeni entisen koneeni pienet kaiuttimet lisäkaiuttimiksi ja kyllä nyt musiikki kuuluu upeasti. Olemme pitäneet musiikki-iltapäivän tänään.

      Sisareni kotitalo on radan vieressä ja kun he olivat tulleet iltapäivällä kotiin kauppareissultaan, oli heidän pihansa ollut täynnä poliisi-, palo- ja ambulansseja niin että tuskin omalla autollaan pihaansa pääsivät tulemaan. Jotain ruumista kannettiin paareilla bodysäkissä ruumisautoon. Tiedä sitten oliko joku kävellyt radalla vai hypännyt junasta vauhdissa. Systeri sanoi saaneensa melkein sydiksen. Ei ihminen jää junan alle yleensä vahingossa, vaan tarkoituksella.

      • ali baba

        Calvados!
        Minä suosittelisin hankkimaan ihan sellaisen kaiutinsarjan missä on erillinen bassovooferi eli hiukan isompi kuin ne satelliitti eli diskanttikaiuttimet.
        Ne ei hirveitä maksa. Omani olivat reippaasti alle satasen mutta satasella saa varmasti aivan loistavat kaiuttimet joissa on voimaa. Ne yleensä kytketäänkin erikseen sähköpistorasiaansa mutta yksi tai kaksi piuhaa tietsikkaan. Omassani vain yksi piuha eli stereo pistoke.
        Niillä saa mahtavia musiikkielämyksiä esimerkiksi suopraan U tuubista soitettuna.
        Käske ukkeli shoppailemaan verkkokauppaan, giganttiin, eksperttiin tai pistäkää tilaten mustasta pörssistä tai netanttilasta joitakin toimittajia mainitakseni.

        ps olipa hyvä hillomunkki minkä juuri söin kahavin painikkeeksi

    • hh-riitu

      Iltapuolta toivottelen. Huomaa sen heti, että weepeli on jättänyt nämä maisemat, kun on niin hiljasta. Ketjun isäntäkin on jättänyt meidät ja vetelee vielä toissaöisiä uniaan, vai?
      Täytyy tulla tänne vähän kirjoittelemaan, vaikkei niin asiaa olisikaan. Edellisessä ketjussa kysyin jotain sääksen elämästä, mutta kukaan ei reagoinut. Aamupäivällä kurkkasin sinne ja sillä hetkellä siellä oli enemmänkin tohinaa, kolme sääkseä, en nähnyt oliko kellään renkaita jaloissa. Äsken siellä oli vain yksi, mutta näykyi vain pyrstö.
      Munia ei ainakaan ole vielä munittu jos niitä on yleensä siitettykkään, vai miten se sanotaan?
      Olin tänään myöhään iltapäivällä kauppakeskuksessa ihan vain katselemassa ja viemässä EuroJackpottianomuksen, niin että pyörittäkääs siellä Hesassa NE numerot. Tullessa istahdin tuohon läheisen puistotien varrelle penkille, joka on yeensä aina nuorien ruohonpolttajien kauppapaikka. Se on tuossa koulun edessä ja dealerit odottelevat penkillä asiakkaitaan. Nyt myöhään perjantai iltapäivällä kun koulut ovat loppu se penkki oli tyhjä, niin istahdin siihen ja kaivoin laukkuani. Siihen tuli pullojen kerääjä tarkistamaan viereisen roskapöntön ja taisi siitä muutama pullo löytyäkin. Sitten hän kysyi, että saako hän istua kanssani penkille. No mikäs siinä, ei minulla ole mitään sitä eikä ketään vastaan, jos kysyjällä ei ole mitään pahaa aikomusta. Mies, ehkä minun ikäinen, verkkareissa ja ihan raitis istahti siihen ja kyllähän minulta aina juttu alkaa luistaa. Olen hirveän utelias luonteeltani, mutta en negatiivisessa mielessä. Useimmat ihmiset tykkäävät siitä sillä kaikki haluaisivat puhella, mutta eivät osaa aloittaa. No, aloitin sillä, että kaupunki on vähentänyt puistoista niinkuin tämänkin puistotien varresta penkkejä, ettei ikäimmeisillä ole istmalevähdyspaikkaa kun tulevat kaupungilta kantamuksineen. Sitten kysyin, miten tuo pullojen keräily kannattaa. Ei kuulemma kovin hyvin, päivässä tulee jotain 2-3 €. Sanoin, että no ei sillä varmaan elä. Ei hänen tartte sillä elää, hän säästää sen kaiken,hän asuu senioorien palvelutalossa, tällä hetkellä vielä toisen miehen kanssa samassa kaksiossa, mutta hän odottaa yksiötä itselleen, kun vapautuu. Kyselin tietysti hintoja. Kuulemma n. 1000 €/kk yksiössä ja siihen sisältyy ruoka, juomat ja hoito, jos sitä tarvitsee. Hänen eläkkeensä riitää juuri siihen.
      Sitten tuli tietenkin terveysasiat puheeksi. Hänkin on saanut aivohalvauksen kolme vuotta sitten, vasemmanpuoleisen kuiten minäkin. Siinä meillä oli yhteinen aihe, kuntoutuksesta ym. selviytymisestä.
      Sitten kiitin seurasta ja läksin jatkamaan kotiin. Hänkin nousi, otti muovikassinsa ja kiirehti seuraavalle roskikselle. Hän sanoikin, että niitä pullojen kerääjiä on useampia, että pitää olla aikaisin liikkeelä ja sitten myös myöhemmin.

      • ali baba

        Vai että isäntä ketjunsa hylännyt. Katoppas yläpuolella olevan kirjoituksen kellonaikaa, niin samaan aikaan kirjoitettiin. Ehdit vain julkaista omasi aikaisemmin kun minilla oli munkkitoisessa kädessä ja kahvikuppi toisessa ja jouduin kirjoittamaan pikkurilleillä. Sehän oli melkein dejavu!

    • Calvados

      Mukava kirjoitus HHRiitulta. On siellä huokeata asua senioritalossa, jos tonnilla selviää kuukauden menoista pitäen sisällään asunnon lisäksi ruuan ja mahdollisen hoidon.

      Ali Baba on herkutellut munkkikahveilla ja kehottaa hankkimaan uudet kaiuttimet.

      Olen seuraillut Hailuodon sääkseä ja ei hyvältä näytä kun ei ole vielä kukaan hautomassa mitään. Virossa on yhdellä pesällä hautoja, samoin Latviassa ja Skotlannissa kahdessa pesässä, mitä seuraan. Mustahaikaroilta meni pieleen.

      A-mummulla on huomenna taloyhtiön pihatalkoot. Me menemme eräälle kesämökille vajan purkuun huomenna. Tai menen jos sää on siedettävä. Pojanpoika tulee meille sunnuntaina vaimonsa kanssa pariksi päiväksi, että on ruuanlaittoakin hieman enemmän. Nuorilla on aina nälkä.

      • hh-riitu

        Hyvää huomenta kaikille.
        Heti aluksi Calvadossille, että ei se asuminen seniorihuollossa noin halpaa ole, kyllä se maksaa paljon enemmän, riippuu talon tasosta. Loput asumisen kustannuksista peritään lapsilta tai jos niitä ei ole tai lapsilla ei ole varaa maksaa (kaikki tulot ja menot on kyllä syynissä), niin sitten sossu maksaa. Silloin ei kylläkään voi asua missään luxusluokan majassa, mutta kyllä silti saa ihan kunnollisen hoitopaikan. Tämän miehen oma eläke ei ole suurempi kuin 1000 €. En kysynyt kuka kustantaa loput.
        Tänäänkin on tulossa oikein kuuma päivä. Onneksi saan nauttia siitä omalla parvekkeella.

      • E A
        hh-riitu kirjoitti:

        Moro sinne Eurooppaan, äsh, siis täältä Euroopasta

        Täällä Suomessa tullaan ihan varmaan (ja jo ehkä on muutettukin jotain) tekemään muutoksia.

        Hankalaa tulee olemaan. Suomessa keskituloinenkin (saati sitten pätkätyöläiset ynnä muut vähätuloiset) joutuu asumisesta maksamaan aika määrän, on sitten omistus tai vuokra kyseessä, kokonaisveroaste on kova jne. Jos oma kulkuneuvo on välttämätön, niin taas palaa ruutia eli pätäkkää eli euroja. Ja kuinkahan paljon löytyy niitä, jotka elävät liki kädestä suuhun. Ehkä meille tulee sitten sellainen järjestelmä, siis tällainen.

        Kun nykyään yhteiskunta takaa esimerkiksi jokaiselle, jos on työttömänä, että elämiseen jää jotain 500 € (ruoka, vaatetus, kulkeminen, viihde, lehdet, vapaa-aika), niin otetaanko kaikilta työssä käyviltä lapsilta sitten yli 500 jäävä osa omien vanhempien hoitamiseen.

        No oikeastaan kirjoitin tuon nopeasti ja miettimättä sen enempiä, jotta jotenkin olisin täällä mukana. Itse olen järkkäämässä ja valmistelemassa itseäni ... ei varmaan onnistu, ehkä...

        Esimerkki. Jos minulla tulee hampaisiin suurempia vikoja, niin maksan kyllä hampaan poiston, mutta siihen se jää eli hampaattomana kuljen. Jos ja kun lääkitys kasvaa ja rahat eivät riitä, niin vähennän lääkkeitä. Jos ruoan hankkimisen kanssa tulee hankaluuksia, niin syön vähemmän ja vähemmän. Mökistämme en lähde kuin uurnaan. Niin kuin huomaatte, niin minulla on aika paljon tekemistä itseni kanssa ja koitan sopeutua tuleviin rauhallisesti ja hyväksyä tulevaisuuteni. En vielä edes näe kaikkia niitä vaikeuksia, mutta vaikeus kerrallaan.

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta, huomenta!

      Sääksellä ei nyt ole käynyt "viuhka"! Taitaa tulla poikaseton kesä. Tuo uudistunut pesävideointikin meni kyllä mielestäni aivan "pieleen"! En osaa sitä katsella, eikä se ole edes yhtä hyvä kuin se entinen systeemi. Vaikka Pulkkinen keräsi rahaakin tuohon uudistukseensa. Ei ole kertonut nyt mitään siitä, miksi homma ei toimi. Mihin katosivat myös "pesäuutiset"?

      Minulla on ruoho kasvanut jo leikkauskuntoon pihallani, mutta leikkaajista on pulaa! Itse en nyt tällä kunnolla jaksa, enkä aio edes yrittää.

      Päivän jatkoja - heräilkäähän jo!

    • Calvados

      Aurinkoista huomenta. Lämmin on myös parvekkeemme, mittarissa 30. En sittenkään lähtenyt sinne mökille, vaikka sää on todella hyvä, en minä mitään olisi siellä tehnyt, kuin istunut katsomassa kun miehet hajottavat vanhaa vajaa. Teen huomisia ruokia jo valmiiksi, myös poikamme tulee meille avec, omaa poikaansa tapaamaan.

      Meilläkin on Saksan tapaan suunnitteilla, että lapset joutuvat maksamaan vanhempiensa hoidosta, jos vanhemman eläke ei riitä.

      • hh-riitu

        Kuulin tai luin tuosta jokin aika sitten, kun veljeni lähetti jonkun linkin, jonka otsikko oli, että "otetaanko meilläkin Saksan malli vanhusten hoidossa". Juu täällä lapset joutuvat kykyjensä mukaan maksamaan vanhempiensa hoidosta, se on ollut jo monta vuotta niin. Exänikin maksoi sisartensa kanssa muutaman satasen kuussa äitinsä hoitopaikkaan. Isänsä oli potkassu tyhjää jo vuosia aikaisemmin, onneksi kotonaan.
        Sen vuoksi exäni joutui myymään rakentamamme talonkin, kun ei pystynyt enää maksamaan velan lyhennyksiä. Monet "lapset"hommaavat vanhemmilleen hoitajan Puolasta esim., jolloin pystyvät elämään kotonaan. Tunnen erään suomalaisen yli 80 vuotiaan naisen, joka halvaantui muutama vuosi sitten, parani kyllä aika hyvin ja liikkuu rollaattorilla, mutta ei pysty elämään yksin. Hänen jälkeläisensä hankkivat puolalaiset kotihoitajat, kaksi, jotka vuorottelevat pariviikkoisessa jaksossa. Tulee halvemmaksi kuin hoitokodissa. En tiedä sitten, miten kauan, koska Puolassakin on alettu tuntemaan euron arvo. Vanhempansa voi myös kuskata jonnekkin "lomamaahan" vaikka Thaihin, joissa on perustettu jo monia hoitokoteja eurooppalaisille. Ei sekään huono vaihtoehto. Jos ei ole aikaisemmin saanut käydä siellä lomilla, niin vanhana sitten lämpimään. Ei vaineskaan.

    • Calvados

      Tänään oli Hesarissa yleisöosastokirjoitus, jossa kehotettiin päättäjiä alentamaan tuloveroja, mutta nostamaan lahja- ja perintöveroksi vaikka 60 %, kun se nyt on enimmillään 19 % rintaperillisille. Kaikillahan ei perintöä jää, mutta jos jää, niin ensin hoidot niillä varoilla ja sitten vasta perintöä jälkeläisille.

      Että perintövero on noinkin pieni, siitä huolimatta Suomen suorastaan rikkain mies Nalle Wahlroos muutti kirjansa Ruotsiin, ettei lastensa tarvitse maksaa miljoonaperinnöistään edes tuota. Ruotsissa ei ole ollenkaan perintöveroa. Tosin lehdessä luki, että jos lapset eivät muuta Ruotsiin, joutuvat he silti maksamaan perintöveroa Suomeen aikanaan, ellei lakiamme muuteta.

    • papparaine

      Onpas teillä hieno porukka täällä keskustelemassa, 30 kommenttia eikä yhtään riita/haukkuma viestiä. Fiksua.
      Saako liittyä porukkaanne.

      • Alkuperäinen Rapu

        Minäpä satuin tulemaan juuri nyt koneelleni ja näin kirjoituksesi papparaine!

        Meillä on todella hieno porukka, ja me olemme "pitäneet yhtä" jo kauan aikaa, mutta kyllä nyt on kerrottava totuus, että meilläkin välillä kyllä keskustellaan hyvinkin "terävästi", mutta, olemme kuitenkin "väleissä" ihmisinä (hyvissä väleissä), joten sitten vain selvitellään asiat ja taas mennään eteenpäin.

        Minä omasta puolestani toivotan papparaine tervetulleeksi porukkaan. Uutta hyvää verta kaivataan kyllä.

      • Ali Baba

        Sukumme capona eli vanhimpana miehenä toivotan papparaisen joukkoon. Täällä voi pääsääntöisesati olla oma itsensä ja sitten kun on ihan liikaa oma itsensäö niin noita akat tulevat ohjaamaan takaisin sallitun identiteettinsä ja ilmaisutarpeittensa puitteisiin.
        Täällä kaikki ovat sietäneet toisiaan jo viimeiset 10 vuotta Eli suurinpiirtein siitä milloin Hesari avasi nettiketjut ja keskustelut.
        Välillä on tuullut ja välillä on tyyntä. Useimmat ovat aina palanneet ja olleet aina yhtä tervétulleita

      • hh-riitu

        Kiva vaan, että tulee lisää kirjoittajia. Tervetuloa papparaine!
        Ei täällä tartte olla aina yhtä mieltä asioissa, mutta ei tartte latata toista kirjoittajaakaan ihan lyttyyn. Ollaan niinkun ihmiset, toisiamme kuunnellen. Tää on Elämää.

      • Calvados
        Ali Baba kirjoitti:

        Sukumme capona eli vanhimpana miehenä toivotan papparaisen joukkoon. Täällä voi pääsääntöisesati olla oma itsensä ja sitten kun on ihan liikaa oma itsensäö niin noita akat tulevat ohjaamaan takaisin sallitun identiteettinsä ja ilmaisutarpeittensa puitteisiin.
        Täällä kaikki ovat sietäneet toisiaan jo viimeiset 10 vuotta Eli suurinpiirtein siitä milloin Hesari avasi nettiketjut ja keskustelut.
        Välillä on tuullut ja välillä on tyyntä. Useimmat ovat aina palanneet ja olleet aina yhtä tervétulleita

        Totta puhut Ali, aloitin Hesarissa 2005 ja Iltasanomissa 2003-2004, kunnes pari vuotta sitten lopettivat keskustelut ja muuttivat ne uutisten kommentoinniksi. Ja Riitu-S sai meidät ohjattua tänne S24:ään pari vuotta sitten ja nyt on 59:s lähes 500 kirjoitusta sisältävää ketjua täynnä.

        Muistan kun IS:ssa 500 kirjoitusta täyttyi jopa päivässä, kirjoittajia oli niin paljon eri puolilta maailmaa, niin ei niitä ehtinyt mitenkään lukemaan päivittäin ja tautologia oli melkoinen. Täällä on hyvä tahti, noin 500 täyttyy parissa viikossa, täällä Elämässä. Joskus hitaammin, joskus nopeammin.

    • E A

      Hitto viekööt eikun hyvää päivää

      Pitääköhän minun alkaa käyttäytyä, kun "vierasta" pukkaa kylään, siis tervetuloa vaan papparainen.

      No pari kuvaa heitän päivästämme. Ensimmäinen kerta, kun asensin tuon kesäveden ja het samalla hyppäsin pesulle.

      Nyt kaupalle tankkaamaan vichyä muutamia pulloja, sillä odotettavissa hien virtausta. Myönnän, olisi voinut varautua paremmin, niin ei tarvitsis yhden asian takia liikkeelle lähteä. Auringossa oli äsken 39, no varjossa ei vielä ihan kahtakymmentä, mutta ny on kesä.

      http://kuvaton.com/k/yOwe.jpg
      http://kuvaton.com/k/yOw7.jpg

      ja sitten hieman särvintä

      http://kuvaton.com/k/yOwR.jpg

      • Calvados

        No on Edsonilla ollut hiki tänään, oikein suihkunkin ottanut puutarhaletkulla ja kuteet kuivumassa puun oksalla. Ja jotain ihme kartiosientä nauttinut särpimeksi? Onko se varmasti syötävää sientä, ettet ole kohta dialyysissä?

        Minäkin toivotan Papparaisen tervetulleeksi tänne ilomielin, uutta verta tarvitaan, sanoi hyttynen kun kyllästyi imemään aina samasta tyypistä:-)) Tämä tyyppi kun oli niitä ihmisiä, että antoi imeä rauhassa, ei tule kuulemma paukamia.

    • Calvados

      Ukkeli tuli jo talkoista kotiin ja vaja oli saatu kaadettua ja osittain putsattua perkeetkin pois. Oli saanut hyvää ruokaa, perunasosetta ja savustettua lohta. Itselläni on Karjalanpaisti uunissa huomista varten.

      Kävin tänään ilman ukkelia paikallisessa City-Marketissa ja jouduin taas käyttämään matkakorttiani, jota näytetään sellaiseen lukijaan ja minun pitää painaa ykköstä, koska korttini n ns arvokortti, eli siihen ladataan rahaa tietyin välein, kun sitä harvoin tarvitaan. En kuullut piip-ääntä painalluksen jälkeen, enkä seuraavankaan jälkeen, sitten nuori kuljettaja painoi, jolloin kuulin piipin, eli rahaa lähti kortilta. Silloin syttyy myös lukijassa vihreä valo, joita ovat myös punainen ja keltainen, ilmaisten, onko kortilla rahaa vielä moneenkaan matkaan, jos syttyy punainen, on rahaa enää yhteen kertaan. oletan, en ole pahemmin perehtynyt siihen kun niin harvoin matkustan julkisilla. En nähnyt, mikä valo paloi. Maksoinko kenties menoni kolmeen kertaan vai vain kerran. Pääsin joka tapauksessa myös takaisin kotiini samalla kortilla. Henkilöt, joilla on kortti esim kuukaudeksi ostettu, laittavat vain kortin lukijan eteen jolloin heidän ei tarvitse painaa erikseen 1, 2, 3, namikkaa tai peräti nollaa. Sellaista korttia en ole koskaan tarvinnut. Ukkeli aina vie minut milloin minnekin.

      • hh-riitu

        Minulla on kuukausi abonnement yleisiin kulkuneuvoihin. Siitä peritävä maksu menee automaattisesti joka kuukauden eka päivä tililtäni. Minulla on eläkeläisen kk-kortti. Busseissa ei täällä ole mitään kortinlukulaitteita, vain kuljettaja vilkaisee korttia, koska bussiin noustaan etuovesta ja kortti on näytettävä, vaikkei se kuljettaja siihen koskaan syvennykkään sen kummemmin tarkistamaan. Jos ei ole mitään korttia, niin silloin on ostettava lippu kuskilta. Bahnoihin mennessä ei tartte näyttää mitään, mutta usein siellä tulee tarkastaja junaan ja pyytää näyttämään lippua tai sitä korttia. Jos sitä ei ole, niin seuraavalla asemalla on noustava sen tarkastajan kanssa ulos ja annettava henkilötiedot. Lasku tulee sitten kotiin. Se on 60 € jos jää kiinni liputta matkustamisesta.

        Tänään minä sain suurtilauksen korvapuusteille.

        Meillä eläkeläislipulla pääsee puoleen hintaan kaukojunissa, mutta ei Helsingin sisäisessä liikenteessä missään kulkuneuvossa. Jos tarkastaja narauttaa sinut liputta matkustamisesta joko bussissa, junassa tai raitiovaunussa saat ns tarkastusmaksun, en tiedä sen suuruutta, olisiko juuri tuo 60 euroa. Sekin lasku tulee kotiin, mutta jos saat esim parkkisakon auton väärinpysäköinnistä, se on muovikotelossa auton tuulilasissa.

        Muuten Riitu, onko suurtilaus korvareille esim ylioppilasjuhlat tai valmistuminen jostain koulusta?

    • Alkuperäinen Rapu

      Kävin iltapäivällä katsomassa Hailuodon pesää ja näin hauskan tapauksen siellä.

      Lintu kävi yhtäkkiä selälleen ja siivet levälleen siihen pesän keskelle. Ajattelin, että mitä oikein tapahtui, mutta sitten se oli jo taas jaloillaan hetken kuluttua ja nosteli nokassaan paksua oksaa. Se taisi vain mittailla pesän kokoa. Jalat olivat koko ajan niin "upoksissa" pesässä etten nähnyt oliko mitään rengasta jalassa.

      Nyt Hyvää yötä!

      • Calvados

        Hauskan episodin olet Rapu nähnyt Hailuodon pesällä:-)) Jospa Kemo on hermostunut, kun ei naaraille pesä kelpaa ja heittäytyi selälleen vähäksi aikaa kiukuttelemaan?

    • Calvados

      Kun ukkeli yhdisti eilen vanhan tietokoneemme kaiuttimet uuteen koneeseemme, en tänään saanut tulostinta toimimaan, en sitten mitenkään. Ei saanut ukkelikaan. Tulostin on koko ajan off-line tilassa, vaikka piuhat ovat kiinni ja tulostin päällä. Vaikka otimme kaiuttimien piuhat irti, ei sittenkään tulostuskone alkanut kukkumaan. Tietokone kuitenkin tunnistaa, että meillä on juuri tuon merkkinen tulostin, mutta että se on off-line-tilassa.

      Onko sinulla Ali Baba, yökukkuja, mitään oletusta tähän probleemaan? Toissa päivänä tulostin toimi mainiosti, ennen kaiutinliitäntöjä. Huomenna pojanpoika tulee meille, joten saattaa ongelma ratketa, hän ei ole ATK-guru, mutta ymmärtää tietotekniikasta enemmän kuin minä ja ukkeli yhteensä moni muu arvailija päälle:-)

      • Ali Baba

        Vaikea on minunkaan ohjetta antaa olematta paikalla testaamassa liitäntöjen kuntoa.
        Sen voi kuitenkin aivan turvallisesti kokeilla että sammuttaa ensin printterin, sitten tietokoneen ja irroittaa printterin siitä vanhasta pistokkeestaan mikä toimi ja sen jälkeen laittaa piuhan takaisin ja käynnistää tässä järjestyksessä: Printteri. tietokone ja katsoo oliko vika printterikaapelin kontaktissa

        Pojanpoika tuli meille, istui pari minuuttia koneeni ääressä ja taas toimii tulostin. Hän poisti tulostimen koneeltani ja asensi uudelleen, ilman mitään eri levykkeitä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

      16 astetta varjossa jo heti aamusta näytti mittari. Taitaa tulla kesä...

      Hailuodonpesässä oli aamulla kaksi sääkseä. Toisella oli rengas oikeassa jalassa, toinen ei näyttänyt kinttujaan niin tarkasti, että olisi nähnyt onko rinkulaa vai ei!

      Nyt ajattelin, että taidan yrittää istua hetken tuolla partsillani ja kuulostella mitä "sydän" sanoo. Harmittaa niin kun en uskalla nyt saunoa yhtään. Juuri kun olisi niin kiva istuskella löylyjen välissä tuolla viherhuoneessa ja ihailla luontoa. Voihan siellä istua ja ihailla ilman löylyjäkin, mutta kun tuo on "kuulunut" noihin minun saunomisrituaaleihini!

      Eipä taas muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille!

    • E noita A

      Huomenta päivää

      Seuraavan kuvan haluan yhdistää suomi-iskelmään. Miksi iskelmän ehkä varsin hyvään melodiaan halutaan sotkea sanoja? Ja säveleen jumalaton komppi?

      Pitäs ottaa oppia luonnosta, ei mitään turhaa. No en osaa sanoa, mitä tarkoitan.

      http://kuvaton.com/k/yOLc.jpg

      Toisaalta tässäkin kuvassa on näkyvillä ihmisen halu sävyttää hienoa kiveä.

      PS. On erittäin ikävää se, että ketjut nokittelevat toisiaan. Luulen tai koen näin. Täällä käytetty sana noita-akka ei ole kohdistettu kehenkään, ei edes naisiin, sillä seuraavaan kuosiini sovittelen iliman muuta myös mekkoja. No jo minä yhtä sellaista käytänkin, pitkää yöpaitaa ja kesäisin polkasen se päällä mopolla postilaatikolle. Twelve points hyvälle euroviisukappaleelle.

      • E A

        Lisäys

        Mopoasu päällä kunnioitan sunnuntaita ja kun mopo ei oo kunnossa ja postiakaan ei tule kuin harvakseltaan, sunnuntaisin ei koskaan mitään, niin otin oikeudekseni hieman levähtää ennen lounasta.

        http://kuvaton.com/k/yOFQ.jpg

      • Alkuperäinen Rapu
        E A kirjoitti:

        Lisäys

        Mopoasu päällä kunnioitan sunnuntaita ja kun mopo ei oo kunnossa ja postiakaan ei tule kuin harvakseltaan, sunnuntaisin ei koskaan mitään, niin otin oikeudekseni hieman levähtää ennen lounasta.

        http://kuvaton.com/k/yOFQ.jpg

        Huomenta E A!

        Hauska kuva. Peukalo pystyssä. Onko "vilkaskin" liikenne tuolla tiellä, vai joutuuko peukalokyytiä odottamaan kauankin?

        Onneksi on lämmin sää odotella!

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Huomenta E A!

        Hauska kuva. Peukalo pystyssä. Onko "vilkaskin" liikenne tuolla tiellä, vai joutuuko peukalokyytiä odottamaan kauankin?

        Onneksi on lämmin sää odotella!

        Aikoinaan, kun mister "mulkvist" työvoimatoimistossa sanoi, että tulet millä kyydillä tahansa, heitä se ei kiinnosta, mutta tulet töihin klo seitsemäksi tänne 35 km päähän.

        Vastasin. Ensin toki yritän seistä kilometrin päässä olevalla bussipysäkillä, jotta saisi kyydin kirkolle, mistä bussit kyllä liikkuvat. No bussipysäkki kait jätettiin aikoinaan tiemme varteen muistomerkiksi ja busseja ei ole sen koomin näkynyt.

        Sitten lupasin liftata. Mainitsin kuitenkin, että saatan myöhästellä rajusti. Tähän "mulkvist", että se myöhästely mitataan palkassa. Ymmärsin ja sanoin, että minulla on omat mittaustapani myös ja lupasin, että mittaan työn sen verran raskaalla salaisella moukarillani, että kenenkään ei kannata moisilla ehdoilla minua palkata.

        Helskutti eiku huomenta. Aina vaan työt mielessä, mutta toiveikkaana, hyttysiä odotellessa.

    • Calvados

      Ihanan lämmintä huomenta ja päivää! Ihmiset kulkevat tuolla rantatiellä vähissä vaatteissa, lähinnä vain T-paitasillaan. Parvekkeella on 33. Useita purje- ja muita veneitä seilaa tuolla aalloilla. Kadun nurmikolle on ponnahtanut voikukkien kirjo.
      Nyt on hyvin kesäinen olotila.

    • hh-riitu

      Siunattua sunnuntaita edelleen.
      Calvados kysyi suurtilauksesta. Juu, kirjoitin kyllä jo eilen siihen jatkoksi, että mikä se suurtilaus on, mutta se loppu jäi taas jonnekkin, ties minne.
      Kyllä, se korvisten 100 kipaleen tilaus on tyttäreni pojan koulun päättäjäistilaisuuteen, jonne on kuulemma tulossa yhdeksänkymmenisen henkilöä. Koulun ja opettajan toivomus on, että oppilaat kustantavat tarjoomiset. Monet päästötodistuksen saavat oppilaat eivät vielä tiedä, mistä saavat oppisopimuspaikan, eivät edes tiedä mitä alaa haluaisivat opiskella. Tyttäreni kertoi, että ammatinvalintaohjauksessa on esim. sellainen mahdollisuus, että koulunsa päättänyt nuori menisi täällä vuodeksi tutustumaan eri ammatteihin. Kaupunki on rahoittanut sellaisen monialatyöpaikan, jossa voi työnohjaajien ja pedagoogien valvonnassa ja ohjauksessa harjoitella monenlaista työtä. Laivan rakennuksesta kokkaamiseen ja siltä väliltä mitä kaikkea onkaan. Sitä paitsi oppilaat saavat 100 euroa kuukaudessa puhtaana käteen työstään. Minusta se on hyvä idea ja helpottaa valintaa.

    • a mummu

      Olipa taas vipinäviikonloppu. Perjantaina oman pihan laittoa, eilen tuntitolkulla yhtiön talkootöitä. Lapsukaisetkin tulivat jo iltapäivällä yökylään. Halusivat ehdottomasti tulla myös talkoisiin, kun kotinurkissa ei enää sellaisia ole, kun nyt asuvat omassa talossaan, ei siis enää as oy:ssä. Kyllä lapset töitäkin tekivät ahkerasti ja ansaitsivat niillä limpparinsa ja grillimakkaransa. Illalla sitten vielä saunottiin, paistettiin lettuja ja katseltiin telkasta sitä "hyptisointi"ohjelmaa.

      Tänä aamuna piti herätä jo klo 6 laittamaan vaarille ja pojanpojalle eväslaukku täyteen muonaa. Läksivät kahden tunnin ajomatkan päähän fudisturnaukseen ja vasta puoli tuntia sitten loppui viimeinen peli. Taitavat olla aika ryytyneitä kumpikin, kun retkeltään kotiutuvat. Vaari ehkä noista kahdesta kuitenkin ryytyneempi. Toivottavasti pysyy hereillä autonratissaan. Kuumaa on siellä kuulemma ollut. Pelipojilla sentään teltta käytössään, että saivat pelien välillä varjossa värjötellä. Vaarilla ei tainnut olla edes sontikkaa mukanaan, että olisi sillä saanut varjostettua itseään.

      Terassin ovi on ollut koko päivän auki, tänään jo toista, eilen enimmäistä päivää tänä kesänä. Sen huomasi myös jonkun naapurin katti, joka hiippaili sisälle, kun pahaa aavistamattomana seisoin hellan edessä. Meinasin saada slaagin, kun sen huomasin: omituisen värinen, leopardikuvioinen kissa. Piti se sitten hänkiä aika ankarasti pois. Jos oppii tänne tulemaan, niin voi jonain päivänä tulla nokkapokka hoitokoiran kanssa. No, kävi meillä viime kesänä usein oravakin sisällä, ja vaikka senkin häädin ulos kovaäänisesti, niin tuli monta kertaa uudelleen. Aatteli kai, että ei täällä sen pahempaa seuraa kuin käpälämäkeen lähtö.

      Sisäoleilussa on minulla tämä päivä kulunut. - Tyttökin halusi kotiin jo ennen puolta päivää, kun siellä oli pihanlaittohommia. Hän tykkää kovasti kaikista töistä, niin koti- kuin ulkotöistäkin. Kunpa into jatkuisi vielä murrosikäisenäkin! - Selkä ja jalat minulla saivat eilen semmoista kyytiä, että liikkuminen on kuin tönkkösuolatulla muikulla. Panadolia on pitänyt pari kertaa napata selkäkipuun. Huomenna varmaan taas jo pärjään ilman, niin ainakin toivon.

      Toivotan kaikille leppeän pyhäillan rauhaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

      PS. Mihis se Papparaine jäi? Tervetuloa vain tänne "Hermannin nuorisoseuraan"!

    • Calvados

      Lämmintä iltapäivää! E.A. on tavannut joskus jonkun vähemmän auliin työkkärin immeisen.

      Minulla on päivä kulunut nuoren parin kanssa, kävimme jo bussilla kauppakeskuksella ja vielä on uusi reissu edessä. Ilma on kuin kaunis morsian. Nuoret lähtivät käymään rannassa kuvaamassa itseään jonkun hienomman veneen vieressä.

      Länsi-Suomeen on luvattu raesadetta vai mitähän hurjaa se olikaan.

    • E A

      29,1

      Nurkassani ah, niin mukavata, 22.

    • a mummu

      Lämmintä pukkaa täälläkin, tosin mittarissa vain 28 ja rapiat. Mitenhän Rapunen pärjäilee flimmerinsä kanssa. Lämmöstä ja auringosta hän tykkää, niin olen ainakin ymmärtänyt, mutta sydämelle ei tällainen helle välttämättä ole hyväksi etenkin kun se reistailee. Toivottavasti, Rapunen, kuitenkin voit hyvin.

      Minullekin meinasi äsken tulla tenkkapoo, kun piti saada vaihdettua ilmalämpöpumpun kaken patterit. Piti ihan kaivaa netistä ohjeet, kun tavalliset konstit eivät riittäneet. Sitten piti vielä soittaa poika avittamaan (siippa taas maantien päällä), kun kannen rikkoutumisen pelossa en uskaltanut voimalla vetää sitä patterilokeron päältä pois. No, poika veti voimalla ja aukesihan se. Nyt puhallin työntää ihanan viileää ilmaa kämppäämme. Sillä saa makkarinkin mukavan vilpoiseksi; nukkuminen kuumassa kun on silkkaa tuskaa.

      Piti tänään istuttaa muutama puska. Sitten muistin vanhan sananlaskun: älä missään nimessä tee tänään sitä, minkä voit huomenna jollain toisella teettää. Ja niin päätin noudattaa tuota hyvää ohjetta. Ties vaikka Aatu Avulias soittelisi huomenna ovikelloa ja säästäisi minut riehumasta itseäni perihikeen, sillä sehän siitä hommasta näillä lämmöillä eittämästi seuraa.

      Sanotaan, että ei lämmin luita riko, joten toivotan kaikille nautinnollisen lämmintä kesäiltaa.

      • Alkuperäinen Rapu

        Tervehdys!

        Kiitos a mummu huolehtimisesta. Istuin äsken tuossa sisäpihalla varjossa ja ihastelin, että kyllä luonto osaa olla kaunis!

        Vastapäisen puiston nurmikon leikkasi nuori mies tuollaisella kätevällä pikku traktorilla juuri äsken ja ihana vastaleikatun ruohon tuoksu tulvi nenääni. Kevyt tuuli toi tuomien tuoksua ja linnut piti sirkutustaan. Olohuoneen valkoisia verhoja se tuuli leyhytteli myös, niin kuin kesällä kuuluukin.

        Oikein muistit a mummu. Minähän aivan palvon aurinkoa, mutta ei nyt passaa muuta kuin istua varjossa. Samoin saunoa en nyt uskalla yhtään. Tytär soitti juuri äsken kun oli töistä matkalla kotiinsa ja taisin vähän "valittaa" hänelle, kun hän sanoi että yrittää taas jutella töissään jonkun kardiologin kanssa kun saa vain sellaisen kiinni.

        Lapset ovat niin kiireisiä, mutta pitäisi saada autokyyti jollekin taimitarhalle, että saisi hieman koristeita silmieniloksi. Jotain jo onkin, mutta lisää tarvitaan. Sisäpihankin nurmikko pitäisi saada leikattua.

        No, kyllä tämä tästä - kait! Eilen illalla seisoin vielä myöhällä tuossa parvekkeellani ja ihastelin jo alkavan yön lintukonserttia. Ne lauloivat aivan sydämen kyllyydestä ja jo hämärtyvä ilta kesätuoksuineen oli aivan lumoava.

    • E A

      Huomenta kaikille

      Eilen YLEn pääuutisten ensimmäinen aihe : sää. Ymmärrän hyvin tai ainakin aika hyvin.

      Niin kauan kuin sisäilma pysyy alle 25, niin ... toisaalta se ilmanviilennin on tosi jees. Toistaiseksi pyöritämme pelkkää tuuletinta sitten kun on tilanne päällä. Iho on kumma värkki tai siis ne aistimukset lämmön suhteen. Illalla hieman "vilutti" ja pakko oli tarkistaa, 22,9, siis sisällä ... ny meni sähköt ... nyt palasi sähköt. Niinku huomaatte, tämä on "suora lähetys".

      Toissa päivänä ekat kukunnat kuulin. Ja eilen naapurin pihalla ihastelimme...kuva ei kerro kaikkea.

      http://kuvaton.com/k/yOE9.jpg

    • E A

      Pitää nähtävästi kirjoittaa politiikkaa, että "nukkuvat" saadaan hereille.

      Olipa uhkaava esipuhe. Kummallista, sillä vuodesta toiseen toitotetaan, että ainoa tie vaikuttaa on äänestäminen. Eihän se pidä paikkaansa. Riittää, kun ei kuluta kuin mikroskooppisen vähän, mitä se tuollainen mitta nyt sitten tarkoittaa. No ainakin reaaliporvarille se saa näppyläihottumaa.

      No esimerkiksi. Luonnosta talteenottamani raakavihannekset säilyvät kannellisessa astiassa todella mehevinä, paremmin kuin herkemmät salaatinlehdet. Ans kattoo, miten talvisäilytys onnaa eli onnistuu.

      Elämän viimeinen neljännes (kuka näin ilmaisi joskus?) näyttää selkiyttävän tai sekoittavan päätäni edelleen. Vastustan jo ydinvoiman lisärakentamistakin. Energiasäästö kunniaan. Muuten, meneeköhän ne maakaasuputket Suomenlahden pohjassa ristiin tai muuten vain sekaisin, hiertävät pohjavirran johdosta toisiaan vasten, kun nyt suunnitellaan Suomi-Viro putkea.

    • Calvados

      Helteistä päivää! Elämäni viimeinen neljännes on Kai Tolkun mielisanonta elämänvaiheestaan Hesarissa.

      Todella upea kuva E.A.lta, ihanan näköiset kerrassaan. Viime yönä ukosti hiukan, ei kuitenkaan kovaa jyrinää pitänyt.

    • Ali Baba

      Nyt on uutisia, ainakin miulle!

      Kävin nimittäin tänään parturussa Suomessa varmaan ensimmäistä kertaa n20 vuoteen.
      Kävin myös Thai jalkahoidossa. Sellaisessakaan en ole koskaan käynyt kun selkä on taipunut leikkelemään varppoankynnet. Nyt ihan raspattiin, hierottiin, öljyttiin ja leikattiin.

      Niin, ja päälle ostin paikallisesta pizzeriasta frutti di mare pizzan.

      Kyl taas kelpaa

      • a mummu

        Hyvä, AB, että käytät suomessakin palveluita. Minäkin olen tässä tuuminut, että voisin ruveta käymään useammin jalkahoidossa ja kampaajalla. Viimeksi jalkojani olen hoidattanut Thaimaan reissuilla, kotimaassa sen sijaan varmaan parikymmentä vuotta sitten. Itse olen homman muuten hoitanut, mutta nyt tuntuu siltä, että voisi kai sitä jo silloin tällöin "alistua" hemmoteltavaksi. Kampaajallakin käyn hyvin harvoin, 2-3 kertaa vuodessa, koska tukkani on sellaista mallia, että ei vaadi kuin silloin tälllöin latvusten lyhennystä. Kampaajilla (kuten partureillakin) on kyllä mielestäni hinnat hieman yläkanttiin. Jos vähän tippuisivat, niin voisin käydä useamminkin.

        Frutti di marea minunkin sapuskani tänään hieman sivusi: tein ahvencevicheä. Ai, että tuli taas herkullista. Aiemmin olen tehnyt sitä siiasta tai kuhasta, ekaa kerta nyt ahvenesta. Cevicheen tutustuin aikoinaan Perussa käydessäni. Ensimmäisen annoksen jälkeen söin siellä sitä joka ilta alkupaloiksi. Olin ällin lyömä, kun siellä eräässä tilaisuudessa kuulin, että kyseinen kalaruoka onkin kiinalaista alkuperää. Vaan siitä viis, mistä on kotoisin, kunhan hyvää on. Ja on!

        Ainakin täällä keskisellä Uudellamaalla on pikkuisen jyrissyt, varmaan monella muulla paikalla paljon enemmänkin. Pave-rukka on ollut kauhuissaan, pelkää jo sateenkin kohinaa. - Toivottavasti hh-riitusin Unnasta ei tule äänien pelkääjää - Mutta pisaran pisaraa ei ole satanut. Olisi kyllä saanut, ettei tarvitsisi uusia istutuksia kastella. Se Aatu Avulias ei käynyt, vaan jouduin puskat upottamaan maahan ihan issessee.

        Kesäillan rauhaa kaikille!

        Ai, A-mummu tekee limetillä kypsytettyä ahventa. Ei ole siis aivan raakaa, vaan hiukan hedelmähapolla kypsytettyä. Saattaa ollakin kiinalaista alkuperää, japanilaisethan syövät sushia, joka on täysin raakaa, todella ohueksi viipaloitua ja riisin ja levälehden kera rullalle käärittyä kalaa.

        Sen sijaan eräässä ohjelmassa tanskalaismiehet söivät hapansilakkaa, avasit purkin ulkona, maistoivat ja hautasivat loput syvälle maahan, mainiten, että nyt on tullut syödyksi myös mätää kalaa:-))

    • Calvados

      Veimme nuorison pari tuntia sitten E-Pohjanmaan junaan ja oli todella ihanaa saada olla paapomassa pari vuorokautta heitä, viimeisen päälle kuin "ennen vanhaan", jolloin pojanpoika ja siskonsa olivat pieniä. Nyt vain parina on aina vaimo ja pojantytär käy meillä poikaystävänsä kanssa paapottavana, mutta harvemmin, kun muutti myöhemmin sinne jonnekin.

      Pojanpoika laittoi koneelleni myös Picasa-valokuvaohjelman, joten nyt on mahdollista kokeilla valokuvien korjauksia ja punasilmäisyyden estoja jälkikäteen, joita ohjelmia nyt minulla on siis kaksi, toinen on Windowsin oma, joka tuli koneen mukana. Mihin tästä vielä joudunkaan näiden ohjelmien kokeilujen kautta, vaikka valokuvataiteen mestariksi:-))

      Kampaajalla olen käynyt muutaman kerran koko elämässäni, aina on tulos ollut se, että kampaan tukkani oman mieleni mukaan heti sieltä tultuani. Toisin kuin Rapunen, jolla on se kuuluisa toispuoleinen look.

      Leikkautitko Ali Baba nyt pehkosi pois vai jäikö ponttari? E.A.:lle näkyy hyvin sopivan tuo tuuhea, pitkähkö "Vares-look". Ukkelillani on liian harva kuontalo kasvattamaan pitkää. Muuten saisi mielellään kasvattaa.

      • Ali Baba

        No en toki vielä pehkonani kokonaan leikkauttanut vaan tasautin sitä latvoista. Parturi laittoi siihen ponnarin ja oli hienon näköinen. Sitä on vaan hiukan vaikea pysyttää siksi että minullakin etutukka ja päänlaella kasvava tukka kavaa hitaammin kuin niskatukka ja sen ylätukan lyhyemmyyden takia ponnarin laittaminen vaatisi aina toisen henkilön. Sitä odotellessa olen hallinnut sitä pehkona.

        Juu menkää ihmeessa ihmiset joutessanne hemmottelemaan jos sitä sellaiseksi sanotaan. Minä hemmottelin itseäni jalkahoidossa ihan siksi että en riskeeraa nyt tuon selän venyttämistä varpaankynsien takia. Ja tulihan samalla jalat ihan muutenkin kunnostettua. Se kustansi 30 euroa. En osaa yhtään sanoa oliko paljon tai vähän jalkahoidosta mutta ilolla maksoin.

        ps. Parturi sanoi että tukkani on erittäin hieno ja jostain kumman syystä samaa sanoi parturi Sharjah kaupungissa missä edellisen kerran kävin lettini tasaamassa. On kai uskottava että tukkani on ihan laatutukka. No onhan sitä pasljon ja se on osin aidon hopean harmaata. Ei siis valkoista.

        Aletaan joukolla hemmottelemaan itseämme. Takaan että kukaan ei rumemmaksi muutu! :)))))))))))

        ps. ps. Näyttävät blonditkin pitävän ponnareista

    • blond4

      Voikun Görmyrrelle jäisi ponnari!

      • Calvados

        Blond4, en ole koskaan nähnyt Görmyä livenä, mutta oletan sieluni silmillä, että hänelle sopii ponnari. HHRiitu, sanopa mielipiteesi, jos olet nähnyt hänet sekä että.
        Mieheni ponnarilla olisi kuin Jack Nicholson.

      • Ali Baba
        Calvados kirjoitti:

        Blond4, en ole koskaan nähnyt Görmyä livenä, mutta oletan sieluni silmillä, että hänelle sopii ponnari. HHRiitu, sanopa mielipiteesi, jos olet nähnyt hänet sekä että.
        Mieheni ponnarilla olisi kuin Jack Nicholson.

        Ellen väärin muista niin HH Riitu on nähnyt minut vain siilinä tai sitten ihan ponnarinkasvatuksen alkuvaiheissa. Kun en viime sysksynä päässytkään vierailemaan Hampurissa sen aikaisemman aavikolle lähdön vuoksi.

    • Calvados

      Eilen illalla näin pienen episodin parvekelasimme ulkopuolella, pullea hämähäkki oli tehnyt pienen verkon ja päivysti siinä saalista, pikkulintu lensi siihen ja yritti napata tämän hämähäkin, mutta tämä salamannopeasti laskeutui hissillään alas päin nousten takaisin paikalleen, jolloin lintu nokka auki yritti saada sen uudelleen kiinni, jolloin hämis taas ikään kuin selvisi tilanteesta. Mutta ei tainnut selviytyä, tänä iltana hämis ei ole ilmestynyt paikalleen.

      Toisen kuolema on toisen leipä.

      • Ali Baba

        Voi, nyt tuli ihan suru puseroon hämiksen vuoksi. Hämis joutui jonkun välipalaksi. Hämis parka

    • E A

      Aamuni "seikkailu"

      Katsoin vähän ketkä "vanhoista" hesarilaisista kirjoittaa yhä kommentteja lehteen. No Ravun tiesin, ei ollut yllätys myös K Tolkku, mutta sitten huomasin Raparperinkin olevan yhä siellä ja seuraavan ravitsemuskeskusteluja.

      Jos käytte Hesarissa, niin otsikolla "Torjuntavoitto eläinrasvasta on osa kansallista mytologiaamme" (5.5.14) löytyy mielenkiintoinen kolumni ja siellä myös Raparperi kirjoittaa jotain. Miksi sitten toin tämän tänne esiin? No siksi, että hän joskus kirjoitti kivikauden ruokavalioista ja minäkin olin jossain määrin kiinnostunut näistä jutuista.

      Täytyy sanoa, että sohaisuni THL:n suuntaankin on ollut osin sitä huitomista, kun ei aina ole jaksanut seurata tapahtumien kulkua. No lainaan tässä (kolumnissa mainitun Mikael Fogelholmin) sanontaa : "Uudempi johtopäätös on, että jos eläinrasvaa vähennetään ja sen tilalle tulee hiilihydraattia, sydäntautien vaara ei pienene vaan saattaa jopa hieman suurentua." No tämäkin on hieman mitens sen sanoisi, no ainakin tulkinnallinen virke.

      PS. Koitan viedä terveiset Raparperille suomi 24:ltä

      Ai niin. Huomenta.

      • Ali Baba

        Koitas sit houkutella Raparperi ja Tolkku sekä myös IDA Amelie joka siellä joskus kirjoittelee tänne ketjuun kirjoittelemaan. Vielä kun löytäisit Hellen niin olisi mukava joukko koossa vaikkeivät kaikki joka asiasta samanmielisiä olisikaan.
        Sehän on vaan edistyneen sivistyksen merkki, että voi olla eri mieltä vetämättä ketään turpiin! Eller hyr?

        Kesäiltaa!

        Raparperin olen nähnyt joitakin päiviä sitten. Helleltä on viimeisin kommentti joskus viime vuoden lopulta, Ida-Amelien viimeisin taisi olla tältä päivältä. Maajussikin on käynyt kommentoimassa ihan hiljakkoin, olisikohan ollut tänään hänkin. Tolkkukin on kirjoittanut tänään, ja edelleen näkyy huolehtivat kultaharkoistaan:)

        Itse en juurikaan enää kirjoittele HS:ssä. On niin totista torvensoittoa nykyään, ettei tämmöinen kakunkeittäjä sinne sovi ollenkaan.

        Kävin tänään Hesassa vanhoja luokkatovereita tapaamassa, syömässä hyvin ja parantamassa maailmaa. Stadissa hirveesti ihmisiä liikkeellä. Pahan tuulenkin sain ennen ystävieni tapaamista, kävelymatkalla Kampista ravintolaamme. Kolme kännykkänistiä vai -holistiako törmäsi pahki, yksi oikein pamauttamalla. Eivät piittaa muusta kuin aparaattinsa näpelöinnistä, vastaantulijoista viis. Suututti. Eivät edes anteeksi pyytäneet törttöilyään. Onneksi suuttumus meni sitten ohi, kun pääsin ystävieni joukkoon.

        Että semmoista tänään.

      • E A
        Ali Baba kirjoitti:

        Koitas sit houkutella Raparperi ja Tolkku sekä myös IDA Amelie joka siellä joskus kirjoittelee tänne ketjuun kirjoittelemaan. Vielä kun löytäisit Hellen niin olisi mukava joukko koossa vaikkeivät kaikki joka asiasta samanmielisiä olisikaan.
        Sehän on vaan edistyneen sivistyksen merkki, että voi olla eri mieltä vetämättä ketään turpiin! Eller hyr?

        Morot eli illat jok'ikiselle

        "Sehän on vaan edistyneen sivistyksen merkki, että voi olla eri mieltä vetämättä ketään turpiin! Eller hyr?"

        Jos vetää turpiin, niin se on epäkohteliasta ja raukkaa pienempiään kohtaan...ainakin jos yleisellä paikalla. Pitää ainakin kulettaa nurkan taa ja sit latoo näköön. No kodissa ei saa lyödä ketään, ei edes nurkan takana, paitsi äijää, jos se on ihan pönttö. Täällä netissä voi vähän läimäistä hansikkaalla poskelle ja haastaa kaksintaisteluun.

        Edistyneestä sivistyksestä en tiedä mittään, en ole kuullutkaan, saati nähnyt, sillä kaik on niin salaista tai sitten puettu hyviin käytöstapoihin.

        Ny nukkumaan

    • Calvados

      Iltapäivää. Helle on kaikonnut jonnekin ja aurinkokin on jonkun utupilven suojissa.

      Muistan Raparperin hyvin sieltä samoin Rapatöyryn muorin, olivat aktiivia kirjoittajia. Kiitos Edson vihjeestä, menenkin lukemaan sinne pitkästä aikaa.

      • Calvados

        Edson, olit saanut terveisetkin täältä menemään läpi HS:ssa:-))

      • E A
        Calvados kirjoitti:

        Edson, olit saanut terveisetkin täältä menemään läpi HS:ssa:-))

        Näin kävi

    • E A

      No niin päivää

      Kyl maar taas on hyvä fiilis. Meinaan että kotomainenkin kulutuskysyntäni vaan heikkenee, sillä raakavihannesluomuvarasto eli luonto tarjoaa uutta : rentun ruusun uusia lehtiä, pieniä voikukanlehtiä ... ja jos olisi yhtä virkee liikkuja kuin weepeli, niin mihinkähän minä minä sen ylikunnon saisin jemmaan eli säilöön. No onnex voi säilöä näitä raakavihanneksia.

      Aasinsillat...weepeli...pyöräily...juniori kaverinsa

      Ja kuvan nimenä oli happolepo

      http://kuvaton.com/k/yOK8.jpg

      • hh-riitu

        Kiva katsella noita kuviasi. Voisit laittaa enemmänkin.
        " raakavihannesluomuvarasto eli luonto tarjoaa uutta "
        Kyllähän sieltä löytyy kaikenlaista heinää ja sieniä, mutta tarkista aina ensin etteivät ole myrkyllisiä. Nokkonen on ainakin vaaraton, siitä voi tehdä salaattia.

        No joskus saan päähäni lähetellä kuvia. Oikeastaan se kuva, minkä junnu lähetti, kiinnosti siitäkin syystä, että tavalliselle tallaajalle varsin laadukasta kuvaa saa noilla älykännyillä. Äsh, tää ei ollut mainos.

        Kuvasta ja tietotekniikasta on ollut joskus myös apua ja hyötyäkin, sillä näin voi lähettää jostain yksityiskohdasta tarkahkon kuvan ja neuvoa (tai kysyä) sitten kuvan perusteella jotain yksityiskohtaa jne.

        Tekniikka on vallan hauskaakin. Katselin, olikohan eilen, Suomen teeveestä sellaista "Ulos luontoon" sarjaa ja siinä pari tyyppiä hämmensi muurahaiskekoa käsillä hiukan. Kuvassa näkyi, kuinka muurahaiset puolustautuivat ja suihkivat muurahaishappoa ilmaan. Eipä onnistu ihan ehkä videokameralla. No joo, ei kait ole tarpeellistakaan.

        Itse kiersin sen Bodom järven Google Mapsilla ja huomasin, että se kirjoitetaan Bodominjärvi. Hienoa maastoa.

    • E A

      Olisikohan tämän vuoden hörönaurupalkinnon ansaitseva uutinen?

      http://yle.fi/uutiset/selfien_ottaminen_vaalikopissa_on_luvatonta/7254109

      Ny äkkii työministeriöön vihje. Palkkaisivat aina vaaleihin kuhunkin äänestyskoppiin kopintarkastajia työttömien riveistä. No pätkätyötä kylläkin, mutta ei tuu hiki ja tilastot kaunistuvat, hetkeksi vaan, mutta kuiteski.

    • Alkuperäinen Rapu

      Tietokone ei pelaa, lankapuhelimet lakkasivat toimimasta. Mitähän seuraavaksi?

      Tervehdys kaikille nyt kun vihdoin tänne pääsin!

      En oikein jaksa ymmärtää sitä, että kuinka kaksi lankapuhelinta voi mennä yhtä aikaa rikki! Niin Elisalla kuitenkin sanottiin kun puolentunnin jonotuksen jälkeen (kännykällä) sain virkailijan kertomaan tuon minulle. Hän yritti soittaa tänne ja kysyi että "hälyttikö"?, vastasin ettei hälyttänyt, mihin hän sanoi että heilläpäin se hälytti aivan normaalisti kun hän soitti numerooni.

      Olisi kyllä tehnyt vikailmoituksen, mutta jos vika ei ole heissä, vaan minun laitteissani, niin siitä veloitetaan. Se veloitus on jotain 80 euroa. Ainahan se se syy on asiakkaassa tai hänen laitteissaan. Jos nyt ostan uudet puhelimet ja nekään ei toimi, niin korvaako Elisa tuon "hukkaostoksen", sitä en muistanut kysyä?

      Paras nyt kokeilla lähteekö tämä matkaan, etten kirjoittanut tätäkin "tuuleen"!

      • Calvados

        Olisiko ukonilma voinut mykistää ne lankapuhelimesi. Ainakin sisarelleni kävi usein ukonilmalla, että lankapuhelimensa särkyi.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Olisiko ukonilma voinut mykistää ne lankapuhelimesi. Ainakin sisarelleni kävi usein ukonilmalla, että lankapuhelimensa särkyi.

        Sitä se ensimmäinen henkilö epäili ja kysyi onko ukkosta ollut? mutta ei täällä edes jyrissyt. Oli kuulemma tullut paljon soittoja eilen sinne.

        Sitten se tekninen henkilö laittoi siellä jonkun "mittauksen" päälle ja totesi, että ei nyt aivan varmasti, mutta melko kuitenkin, vika ei ole heissä. En halunnut ruveta maksamaan tuota kahdeksaakymppiä, joten vikailmoitus jäi sitten tekemättä.

    • E A

      Hyvää huomenta kaikille

      Rapu :"Tietokone ei pelaa, lankapuhelimet lakkasivat toimimasta."

      Täytyy tässä muutama sana ... vai sellaisia ongelmia lankapuhelimien ja netinkin käytössä. Olikos se niin, että sinulla on se nettiyhteys puhelinlinjan päässä?

      Jos siis modeemi ja kaksi lankapuhelinta ovat toimimattomia, niin kylläpä on vika jossain muualla kuin laitteissasi. Kirjoitti tietämätön, mutta lähetän Viinijärvelle pulun ja vastaus tulee nopeammin kuin Itellan kortit.

      • E A

        Lisäys

        " Suurimpaan osaan kotitalouksista tulee vain yksi kuparikaapeli. Yhteen kaapeliin voidaan liittää yksi Kotipuhelin ja yksi ADSL-liittymä. Kotipuhelin ja ADSL-liittymä kulkevat näin ollen samassa kaapelissa, mutta eri taajuudella. Kotipuhelin käyttää alataajuutta ja ADSL ylätaajuutta.

        Mikäli sinulla on ADSL-liittymä samassa kaapelissa kuin Kotipuhelin, tarvitaan analogisuodatin jokaiseen pistorasiaan, jossa on lankapuhelinlaite (tai jokin muu analogilaite esim. faxi tai hälytin) kytkettynä. Mikäli suodin puuttuu, on viallinen tai väärin kytketty, saattaa puheluissa esiintyä häiriöääniä ja ADSL-yhteydessä hidastelua, pätkintää tai toimimattomuutta.

        Vianrajauksessa puhelinlaite tulee testauttaa ilman suodattimia, ADSL-modeemia ja muita laitteita. "

        Tämä oli lainaus Elisan asiakastuesta. Nyt en sotke enempää. Tai no. Jos minulla vielä olisi lankapuhelin ja kokisin sen tärkeäksi, niin maksaisin vianetsinnästä, jollei muuten asia selvene. Eikös ne kuukausimaksutkin lankapuhelimessa maksa jotain?

        Tervehdys E A ja samalla aamupäivät kaikille!

        Kyllä tämä nettiyhteys on tuon mokkulan avulla toimiva. Ei tietääkseni ole mitenkään yhteydessä puhelimen kanssa. Tänään taas tietokone tuntuu toimivan aivan hyvin, eilen takkuili koko päivän.

        Minulla on Saunalahti-Elisa liittymä ja lankapuhelin on toiminut kymmeniä vuosia ilman mitään häikkää.

        Eilen keskipäivällä ystävätär soitti terv.asemalta ja puhelin toimi normaalisti. Sitten myöhemmin minä yritin soittaa omalle ta:lle ja se otti ta:n numeron normaalisti, mutta ennen kuin sieltä ehdittiin vastata, niin puhelin "mykistyi"! Olen nyt testannut molempia laitteita. Yksin ja yhdessä. Ylhäällä ja alhaalla, mutta kumpikaan ei inahdakaan.

        Minä haluan kyllä pitää lankapuhelimen, kun minulla on muutamia ihmisiä, jotka soittavat siihen. Virallisia asioita on myös helpompi puhua kunnon luuriin. Jää toinen käsi muistiinpanoille.

        Kiitos tuosta pulun lähettämisestä "Viinijärvelle", koska nuo Itellan kortit ei todellakaan ole kovin nopeita ja saattavat päätyä sinne jätepaperikeräykseen. Pulu on luotettavampi, tosin nyt kesäaikaan puluillakin taitaa olla jotain muuta mielenkiintoisampaa puuhaa, kuin viestien vienti. Vastaus voi viipyä syksypuolelle.

        Se oli muuten mielenkiintoista, kun kerroin tuolle Elisan-miehelle, että tietokonekin on hidastellut, hän kysyi sitä, ja oli "jäljittänyt" koneeni siinä puhuessamme. Minulla oli kone auki ja hän alkoi puhua minulle tuosta 4G:stä, mutta sanoin hänelle, että minä olen tässä nyt ilmoittamassa lankapuhelimen toimimattomuudesta, enkä jaksa nyt puhua 4G:stä. Ei hän siitä sitten jatkanut enempää ja aivan kohteliasta ja hyvää palvelua minä sain, vaikka itse asiaan en saanutkaan apua.

        Yritän nyt kysellä olisiko kenelläkään tutulla ylimääräiseksi jäänyttä toimivaa lankapuhelinta ja testaisin ensin sillä. Jos sekään ei toimi, niin vika ei voi olla minun laitteissani ja silloin se Elisan käynti ei maksa mitään.

        Kuukausimaksu on jotain 11 euroa muistaakseni, joten ei halpaa ollenkaan.

        "Virallisia asioita on myös helpompi puhua kunnon luuriin. Jää toinen käsi muistiinpanoille."

        No juu. Kun kotonani vastaan kännyyn tai soitan vaikkapa virallisia puheluja, käytän kaiutinta. Otan mukavan asennon ja juttelen. Muistiinpanoja on helppo tehdä ja jos viranomainen, niin aina kirjoitan henkilön nimen ylös. Tai no, unohdan joskus.

        Autoon en ole vielä hankkinut telinettä, en myös omista kunnon korvakuulokkeita. Nämä ovat olleet hankinnassa ja siis harkinnassa jo muutaman vuoden, mutta kun ei puheluita ollenkaan hirveästi tule, niin pärjään sillä kaiutintoiminnalla. Puhelin siis makaa jossain, molemmat käteni ovat ratissa ja laskettelen lööperiä.

        PS. Kerran ystävällinen viranomainen soitti ja vastasin jotenkin näin : " Pieni hetki, laitan nauhoituksen päälle". Hetken hiljaisuuden jälkeen hän, että hih hih. Kunhan taas serkkupoika juovuspäissään soittaa tilannetiedoituksensa Ruotsista, kokeilen samaa kikkaa, mutta en sano nauhoittavani. Sitten siirrän (todennäköisesti mahdollista) tämän nauhoitetun puhelun tietokoneelle ja lähetän sen hänen sähköpostiinsa. Saa jutella itsensä kanssa. Varmaan olisi hauska kuulla, kun hän kinaa omaa puhettaan vastaan.

    • Calvados

      Aurinkoista päivää! Olisikin todella hyvä idea nauhoittaa kännisen sukulaisen tai ystävän puhelu ja soittaa se sitten hänelle tämän ollessa selvin päin, joten kuulee, millainen sönkkä on kännissä. Hehän toistavat samaa lausettakin kymmeneen kertaan. Rasittavaa kuunneltavaa.

      Kyllä lankapuhelimen pito tulee kalliiksi, meilläkin kk-maksu on yli 11 euroa. Laskin viime vuodelta, että vaikka Elisa maksaa osinkoa vuosittain, niin pelkät kk-maksut ja arvo-osuustilin pieni maksu yhdessä maksavat niin paljon, että häviölle jäimme muutaman kymmentä senttiä. Mutta osakkeiden arvo on kymmenkertainen siihen nähden, mitä niistä aikoinaan maksoimme.

      • E A

        "Mutta osakkeiden arvo on kymmenkertainen siihen nähden, mitä niistä aikoinaan maksoimme."

        Jep, tuo osakkeen arvon nousu puolustaa toki puhelinosaketta ja tietysti ne vuosittaiset osingot.

        No minun salkkuni on tyhjä ja repussakin vanhat eväät. Muuten, kuis paljon se lankapuhelimen soittomaksu eli vaikkapa minuuttitaksoitus nyt olikaan? Minulla maksaa soitto 0,069 per minuutti ja toiseen varakännyyn, prepaidiin, ostan aina tarjouksista lisäaikaa. Ei kuukausimaksuja ja saan tarjousten avulla 0,069 taksan jopa tippumaan liki puoleen. No eipä tule paljon puhelimessa juteltu, kun tuo saunalahden varsinaisen liittymän kahden kuukauden puhelumaksu kuukausimaksuineen 10 ekua, joskus jopa 15, silloin kun motkotan liiaksi. Täällä voi motkottaa halvemmalla.

    • E A

      Helou

      Päivästä tulee "kuluttava", sillä kaksi naista ja heeeeelveetin isot kapsakit tungen peräkonttiin ja vien Hesaan. Samalla kulkee polkupyörä peräkontissa ja pikkulikan vanhemmat sitten retkeilevät, likka tarakalla. Kulutuksella tarkoitan niitä jalanjälkiä, muuten on mukavata. En lyö turpiin, jos joku vastustaa ja heittää eriävän, syväsivistyneen mielipiteen.

      Kyl mul on helppoo, ei tressii siitä, onko luukki kondiksessa maailman toreille ja turuille. Kaapista löytyy vaatteita joka keliin ja luulenpa, että matkan jälkeen saatan haistella sisäkelejä.

      Näillä mennään ja katotaan mihin se riittää.

    • Calvados

      Helteistä keskipäivää! Taisi tulla E.A:lle kuumat paikat, kun kuskaa autolla porukkaa stadiin ja vielä polkupyörä takakontissa.

      Äsken kuului kovaa lasten pulinaa rantatiellä ja siellä meni pienet reput selässä varmaan sata lasta muutaman opettajan kanssa tuonne uimarannalle päin. On siinä opettajilla vahtimista.

    • hh-riitu

      Huh hellettä, sano... Mutta tänään onneksi hellitti, eilen oli kolmessakympissä ja ei tuulen henkäystäkään. Oli todella tukalaa yleisissä kulkuneuvoissa matkustaminen. Yöllä oli kova ukonilma ja aamulla pilvessä ja nyt sataa.
      Olen nyt aloittanut broccolikuurin. Suom. parsakaali, etsin vihanneksista tietoa, mikä olisi parasta raudan ym. lisäaineitten antaja. Jabroccoli on kaikissa vertauksissa SE kasvis, mitä kannattaa syödä. http://www.parsakaali.fi/nrf2.html
      Jos Edson luet tätä, niin laita peltotilkkusi täyteen parsakaalia. Kasvaako seSuomessa?

      • Calvados

        Olipa hyvä artikkeli parsakaalista. Taidan alkaa syömään sitä useammin. Jos se auttaa Hb:n paranemiseen, vatsahaavan tulemisen estoon, helicobakteerin häätöön ja tulehdustilan ehkäisyyn, mikä minulla on ollut reuman takia riesana.

        Miten syöt broccolia, raakana sellaisenaan, salaatissa vai jotenkin kypsennettynä? Silloin tällöin teen kukkakaaligratiinia ja sehän on broccolin eli parsakaalin sukulainen.

        "NRF2 saa aikaan välittäjäaineita jotka auttavat solujen yhteenpidossa ja viestinnässä. Aivojen toiminta on erittäin riippuvainen näistä välittäjäaineista ja aivosolut tarvitsevat hyvin toimivia välittäjäaineita. Mutta luonnollisesti kaikki muutkin solut tarvitsevat ja toimivat paremmin näiden ansioista. Jos viestinnässä tapahtuu virheitä tai se on puutteellinen niin mm. muisti huononee, puhuminen ja muu kommunikaatio vaatii enemmän voimavaroja, ja yleinen olotila huononee."
        Nimenomaan tämä sitaatti kiinnostaa minua, koska aivoinfartin jälkeen aivosolut eivät ole ihan kunnossa . Tai ainakin minä tunnen erilaisuutta entiseen. Unohdan kertakaikkiaan tavaroitani milloin mihinkin enkä ole yhtä tarkka kuin ennen. Monet asiat ovat minulle samantekeviä, mistä aikaisemmin pidin huolta. Se harmittaa minua kovasti.
        Esim. eilen ostin kirkolta muutamia juttuja, joita eräs tuttavani pyysi tuomaan. Vasta junassa takaisintullessa huomasin, että olin unohtanut sen ostosmuovipussin kirkolle. Siellä oli vielä eilen illalla paljon porukkaa ja koululuokka yöpymässä. Pussi jäi nimittäin kahvilan puolelle, josta jokainen olisi voinut ottaa sen mukaansa. Soitin junasta kännyllä kirkolle ja pyysin heitä katsomaan oliko pussi vielä sen pöydän vieressä, missä istuin. Onneksi se löytyi ja he laittoivat sen talteen. PUssissa oli ostamani Finlandia Vodkapullo, se olisi varmaan kelvannut niille koululaisillekkin. Olin tosi helpottunut ja tänään aamupäivällä ajoin sinne hakemaan ostokseni. Huonosta päästä kärsii koko ruumis.

    • E A

      Terveisiä puolipimeältä maantieltä

      Juu, Riitu, olemme joka vuosi parsakaalia istuttaneet ja jopa onnistuneet. Kokeilin aikoinaan myös ruusukaalia ja keräkaalia, mutta eivät oikein jaksaneet meillä tehdä kerää.

      Nyt yöpitsaa nassuun. Taas minä petän itseäni, pirskuttia sentään.

    • Alkuperäinen Rapu

      Kauniin kesäisen lauantain huomenet!

      Asiat järjestyy. Lankapuhelimeni soi taas. Vika löytyi kuin löytyikin Elisan johdoista. Joku siellä oli päästänyt otteensa irti minun puhelimistani. Naapuri kävi testaamassa omalla puhelimellaan täällä minun pistokkeellani, mutta hänenkään puhelin ei toiminut minulla, joten vika ei voinut olla minun laitteissani.

      Eilen sitten soitin taas Elisaan ja kerroin tuosta "testistä". Maanantaina luvattiin vian korjaantuvan, mutta eipä kestänyt kauankaan kun lankapuhelin soi ja Elisastahan se soitto tuli. Vika oli tosiaan ollut heillä, se myönnettiin ja täytyy sanoa, että sain kyllä erittäin ystävällistä palvelua sieltä, joten nyt on kaikki kunnossa.

      Eilen mittasin taas verenpaineeni ja vaikka rytmi on edelleen "väärä", niin paineet ovat hyvät. RR 139/90 ja mikä oli tärkeää, pulssi oli eilen illalla vain 72! En "uskaltanut" mitata toista kertaa kun sain yötävasten noin hyvän lukeman.

      Pojan lapset ja miniä pyöräilivät eilen tänne ja istuimme tuossa hiekkalaatikolla, lasten touhutessa ja siivotessa taloyhtiön leikkimökkiä. Pojantyttären intohimona suorastaan on ollut aina siivota se mökki. Kaikki sieltä ulos ja harja heilumaan.

      Taidan yrittää lähteä tänään kävelemään tuonne ostoskeskukseen, vaikka kävely ei olekaan nyt kovin mukavaa tuon rytmin epätasaisuuden takia. Kävin eilen Malmilla labroissa ja kaupassa samalla, mutta nyt ei voi tuoda kovin paljon kantaen tavaraa - ei jaksa - on se myönnettävä! Ulospäin se ei minusta ehkä näy, että en jaksa, tai jotain on vinossa, olen huomannut sen ihmisistä, mutta olen kyllä tutuille kertonut miten nyt on.

      Nyt kaikille mukavaa lauantaita!

      • E A

        Hyvä, että sait lankapuhelinasiat kuntoon.

        Tuo on hyvä kikka kokeilla, että jos jokin toinenkin laite ei toimi, niin vikahan on silloin linjassa. Näin sain kerran kalliin uuden akun traktoriin testattua, kun väittivät, että minun laturissani on vika.

        Sähkö taas kerran pätki ja neuvonnassa sanottiin vain, että vika omissa pääsulakkeissa, kun vain joku piiri saa sähköä. Olin ne tarkistanut ja pienen inttämisen jälkeen sain puhelimen päähän jonkun teknisen miehen ja hän sitten neuvoi, että katsopas siitä uudesta mittarista, että kaikki vaiheet näkyvät siinä. En ollut mittarin näytöltä huomannut pientä kohtaa, mistä nämä vaiheitten toimiminen näkyy. No yksi vaihe ei näkynyt ja tekniikan mies sanoi, että vikahan on sitten heidän päässä ja vikamiehet tulivat het koht korjaamaan omia muuntajiaan.

        Hyvä, että pulssisi ja paineet ovat kohillaan,

    • Calvados

      Helteistä iltapäivää! Tänään on taas avoimien ovien päivä Malmin lentokentällä, pääsisi taas kaupungin ylle pienkoneella tai helikopterilla, se tietenkin maksusta. Kun lapsenlapsemme olivat noin 10 v, olimme heidän kanssaan siellä ja pappansa vei heidät lentokoneella katselemaan ylhäältä päin Viikin pupupeltoa. Lentäjä väitti, että ette te mitään pupuja näin ylhäältä näe, mutta väittivät nähneensä.

      Minäkin mittasin aamulla paineeni ja RR oli alle 130/80 mutta pulssi 82. Hyvä, että lankapuhelimen mykistys selvisi, eli yhteyksissä vika, ei puhelimissa.

      Naapuri paistoi taas äsken sitä kalaa ja palohälytin ulvoi.

    • Alkuperäinen Rapu

      Elämä on näiden koneiden kanssa joskus hyvin takkuilevaa.

      Kun olin kirjoittanut tuon tämän aamuisen kirjoitukseni, niin tietokone teki lakon! En päässyt yhtään minnekään vaikka kuinka irroittelin piuhoja ja tein kaikki osaamani temput. Sitten jo luovutin ja läksin poimimaan kieloja maljakkoon. Istuin tuolla metsässä kalliolla ja ihastelin siellä kasvavia keto-orvokkeja, sekä suuria mäntyjä. Siinä on varmaan ollut joskus jonkun pihapiiri, se näyttää siltä vaikka enää ei ole mitään rakennuksia siinä kohtaa.

      Kun tulin taas kotiin, niin tietokone ei pelannut edelleenkään. Soitin sitten Saunalahdelle, vaikka suorastaan "pelotti" taas ruveta selvittelemään nyt näitä tietokoneongelmia. Ei olisi kannattanut pelätä. Vastattiin melko pian ja palvelu ystävällistä sielläkin. Mies, jonka kanssa puhuin huomasi pian, että tällä alueella on jotain häiriöita joita juuri selvitetään ja korjataan. Hän sanoi, että on vaan hyvä että soitin, niin he saavat tietää miten laaja se häiriö on. Menin sitten alakertaan laittamaan ruokaa ja nyt kun tulin ylös niin kone toimii taas! Asiat selviää, mutta oikeassa olet E A, aina saattaa joutua "todistelemaan" jollakin keinoin että vika ei ole minussa tai omissa laitteissa. Kyllä senkin tekee mieluummin, kun asiakaspalvelijaksi osoittautuu ihminen, joka selvittää asiaa myös palveluntuottajan osuudesta tuohon asiaan.

      Joo, kiitokset, kunto kyllä parempi, mutta ei vielä kohdallaan.

      Calvados, minulla on RR ollut aivan hyvä koko ajan, mutta jospa tuo pulssikin nyt rupeaisi rauhoittumaan. Helpompi on odottaa sitä rytminsiirtoa kun ei hakkaa 130!

      • E A

        Eilen ihmettelin erästä reseptiasiaa.

        Joudun käyttämään Cohemin piikitystä 3 kuukauden välein B12 vitamiinin tarpeeseen. No sitäkään ei apteekista saa liian aikaisin haettuna ja siksi menin eilen ennen Hesan matkaa meidän apteekkiimme. Totesivat, että loppu ja kestää pari viikkoa saada sitä, kun kait jossain keskusvarastossakin joku ongelma eli ei oota tarjosi kuulemma varasto. No minä siihen, että lähden Helsinkiin, nou hätä. Saan sieltä varmaan.

        No enpä saanut kuin vaivoin ja muutaman soiton perästä. Yliopiston apteekin ihminen soitteli läpi apteekkeja ja vihdoin totesi, että Ala-Malmilta löytyy ja aikaa hakea minulla oli hiukan yli puoli tuntia. Vanhan navigaattorin ohjatessa sinne sun tänne, kun ei tunnistanut muutoksia teissä, niin muutamien hukkakilometrien jälkeen pääsin apteekin ovelle 5 minuutti ennen sulkemisaikaa. Pulssi varmaan 100, mutta osasin käyttäytyä, ehdin laskea kymmeneen ja vetää syvään henkeä, pyyhkiä hien naamalta ja sitten automaattioven avauduttua jo hymyilin. Tulen kuitenkin tarkistamaan sen, että kuinka voi olla tilanne tuon lääkkeen kanssa sellainen, mitä eilen kuulin.

    • E A

      125 / 83 ja pulssi 65

      Ulkolämpö 30,3 Sisällä 25,8 Tuulenvirettä, ainakin, jos puiden latvoihin on uskominen. Ulos en mene moista tarkistamaan.

      Puolilta päivin sain viestin Rooman lentokentältä, että molemmat potkurit toimivat koko lennon hyvin. Alastulo oli varma. No niinhän se aina on.

      Eilen iltapuoleen oli kiva kuunnella, kun kaksi mummoikäistä ja yksi nuori nainen keskustelivat kapsäkkien sisällöistä. Käskivät minun olla hiljaa, kun kysyin, että onkos kellään kumisaappaita mukana.

      "Miniä" totesi, että ei sen passin hankkiminen minullekaan niin hankalaa olisi ollut. Totesin, että totta. Mutta lisäsin, että sitten vasta, kun sormenjälkitunnistus pelaa, ei tartte etsiskellä kadonneita passeja ja sormenjälkiä tuskin tarvii uusia joka viides vuosi. Juniori ja "miniä" kuvittelivat varmaan, että olin hiukan katumapäällä, etten lähtenyt mukaan. He eivät vieläkään usko oikein omien toimintojeni pohjaa. No se heille suotakoon.

      • Alkuperäinen Rapu

        Hauskat jutut sinulla E A!

        Kyllä nykyisin voi tuo kertomasi tilanne tulla vastaan monen muunkin lääkkeen kohdalla. En sitten osaa sanoa mistä johtuu.

        Yliopiston Apteekki täällä Malmilla kyllä tosiaan myös soittelee ja kyselee mistä jotain lääkettä saa jos heillä ei ole, eikä varastossakaan. Jopa yksityis apteekista kysyvät, jos se on asiakkaan lähellä. Minä olen tuon Malmin Yliopiston Apteekin asiakas ja minulla on myös se heidän bonuskortti, mutta bonuksia en ole saanut kun en onneksi tarvitse niin paljon mitään sieltä ostaa, että bonuksia tulisi.

        Olisit nyt mennyt Roomaan kun olisit saanut noin mukavassa seurassakin matkustaa. Kyllä minunkin passissa on tämä sormenjälkitunnistus. Sitä en tiedä että täytyykö ne sormenjäljet antaa uudestaan kun uusii passia. Sehän on nykyisin uusittava viiden vuoden välein kyllä.

        Jälkisytytys - nyt tajusin että tarkoititkin sitä, ettei paperipassia olisi ollenkaan, vaan pelkkä sormenjälkitunnistus! No juu - tuo voi kestää kyllä.

      • Calvados

        Ahaa, kumppanisi ja miniäsi lähtivät Roomaan ja sinä et mennyt mukaan. Eihän teillä ole enää niitä ankkojakaan hoidettavana, mikset mennyt? Sisareni ja miehensä joutuvat aina hankkimaan jonkun kotiinsa kissan ja koiran hoitajaksi, jos ovat yhtä aikaa matkoilla.

        Kai ne sormenjäljet otetaan aina uudestaan uuteen passiin, minultakaan ei viimeksi saatu sormenjälkiä kuin peukaloista, tuskin urat etusormíin ovat ilmestyneet kun olivat sileät silloinkin. Passi meillä kyllä aina löytyy, heti tarvittaessa, eivät ole koskaan kateissa.

        Moro

        Jos kiinnostaa, olen vastaillut tuohon tai siis antanut omaa panostani Hesarin keskustelussa. Ei nyt liity juuri matkustamiseen, mutta on kyllä sitäkin sivuava, siis hengeltään.

        "Pihistelemällä voi päästä miljonääriksi"

        Niiltä, joilta ei saada sormenjälkiä, niin sitten se DNA testi. Ja jos sekään ei onnistu, niin ... jaa-a, sitten ollaan lirissä. Ei nyt saa sotkea dna welhoa mukaan kuvaan.

        Juu ja DNA testin mukainen matkustus ja muu tunnistuskortti ja jos on rötöstelijä eli konna matkustamassa linjojen eli rajojen läpi niin het huutaa varotuspillit ja kovaa.

        Huomenta kaikille ja Pyhäaamun rauhaa!

        "Pihistelemällä voi päästä miljonääriksi"

        Ja eräs otsikko jotenkin näin: "Punastujat ovat sosiaalisia pelkureita"

        Noin väittää kirurgian dosentti Timo Telaranta ja lupaa apua sympaattisella salpauksella. Se on tähystyksellä päiväkirurgisesti tehtävä toimenpide ja sillä voidaan vähentää hermoston yliherkkyyttä.

        Minäkin, herkkä ja varmaan punastunkin joskus, kirjoitin tuohon asiaan HS:ssa oman mielipiteeni, mutta lähinnä syy, miksi nyt tätä kirjoitan on se, että sydämen kyllyydestä suu puhuu (eikä tuota näytä estävän edes "väärään" tahtiin lyövä sydän).

        Minun tyttäreni soitti taas eilen, oli takapäivystäjänä sairaalassa ja oli jo leikannut lauantainakin monta "sappea". Hänellä oli tällä viikolla viimeinen "koitos" professoreille ja opiskelijoille näyttää toteen se, että hänkin täyttää vaatimukset dosentin papereihin. No, niinhän siinä kävi, kuin äitinä jo aiemmin hänelle sanoin, että varmaan saat tuon kaikkein parhaimman arvosanan, eli erinomainen. Tytär sanoi, että luultavasti tulee kiitettävä, mutta näin sinä kävi, kuin äiti arveli. Kaikilla "puoltoäänillä" vielä.

        Lapsistaan saa jokainen olla "ylpeä", olipa menestys mitä tahansa - pientä tai suurta!

        Juu, huomasin sen punastuskeskustelun

        Olisin joutunut miettimään lapsuuttani ja sen ajan "pelkuruutta" ja siksi en viitsinyt edes lukea. Nykyään punastelee lähellä olevat tuttuni, jos kuulevat joskus mielestäni asialliset kysymykseni ja toteamukseni yleisillä toreilla ja turuilla.

        Nimittäin, uskon vähän niin, että suomalainen on kyllä rohkea puheissaan silloin, kun ollaan kodissa verhojen suojassa. Tai kännissä. Suomalainen osaa hymyillä sille pöydän kova-ääniselle toopelle, koska ei uskalla vastustaa edes asiallisesti. Hän haluaa kuulua joukkoon.

        Lapsistaan saa olla ylpeä. Tuo on niin laaja juttu, että toistaiseksi hiljenen.

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Huomenta kaikille ja Pyhäaamun rauhaa!

        "Pihistelemällä voi päästä miljonääriksi"

        Ja eräs otsikko jotenkin näin: "Punastujat ovat sosiaalisia pelkureita"

        Noin väittää kirurgian dosentti Timo Telaranta ja lupaa apua sympaattisella salpauksella. Se on tähystyksellä päiväkirurgisesti tehtävä toimenpide ja sillä voidaan vähentää hermoston yliherkkyyttä.

        Minäkin, herkkä ja varmaan punastunkin joskus, kirjoitin tuohon asiaan HS:ssa oman mielipiteeni, mutta lähinnä syy, miksi nyt tätä kirjoitan on se, että sydämen kyllyydestä suu puhuu (eikä tuota näytä estävän edes "väärään" tahtiin lyövä sydän).

        Minun tyttäreni soitti taas eilen, oli takapäivystäjänä sairaalassa ja oli jo leikannut lauantainakin monta "sappea". Hänellä oli tällä viikolla viimeinen "koitos" professoreille ja opiskelijoille näyttää toteen se, että hänkin täyttää vaatimukset dosentin papereihin. No, niinhän siinä kävi, kuin äitinä jo aiemmin hänelle sanoin, että varmaan saat tuon kaikkein parhaimman arvosanan, eli erinomainen. Tytär sanoi, että luultavasti tulee kiitettävä, mutta näin sinä kävi, kuin äiti arveli. Kaikilla "puoltoäänillä" vielä.

        Lapsistaan saa jokainen olla "ylpeä", olipa menestys mitä tahansa - pientä tai suurta!

        Hyvä kirjoitus sinulta siellä punastumisjutuissa.

        En jaksa nyt keskittyä siihen, mutta yksi asia tuli mieleen. Kouluissa nuoria, herkkiä ihmisiä kannattaisi ehkä kannustaa kimppaan niitä sortajia "vastaan" eli rauhanomaiset seisomaan rintamassa. Sitten voi ottaa sortajan mukaan, sillä hän se ehkä herkkä onkin.

        Enpä tiedä, ny punastuin.

    • Ali Baba

      Kun on näin lämmintä niin kokeilpaa huviksenne HS slangitestiä.
      Itse sain 13 oikein 15 vastauksesta ja pääsin kategoriaan slangimestari.
      Se ei kylläkään johdu slangin osaamisesta tai käyttämisestä vaan yleisestä kielien osaamisesta kun kaikki nuo slangisanat ovat johdannaisia jostain kielestä ja silloin voi päätellä aika paljon.

      Hellettä on ollut mukavasti, mutta kyllä se menee kun suojautuu hiukan verhojen taakse. Tosin yhden tuulettimen ykkösvaihteen jo laittaa päälle päivällä mielellään. ja lähtee ulos liikkeelle vasta klo 15 jälkeen eli nyt.

      • Ali Baba

      • Alkuperäinen Rapu

      • hh-riitu
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Slangimestari minäkin. "Luultavasti brassailet bissepäissäsi snagarilla"!

        No en todellakaan brassaile millään!

        Pari väärää "arvausta" tuli.

        Testasin minäkin, vaikken stadilainen olekkaan ja sain jopa Onnittelut ja olen muka aito stasdilainen friidu. vastasin kait kolmeen väärin.

    • Calvados

      Hih, sain 14/15, eli brassailen snagarilla, mitä en kylläkään tee. Snagarilla käynnistäni on varmaan 30 vuotta.

    • Ali Baba

      Siis Calvados on slangijengin suurmestari! :)

    • ali baba

      Oho ! Klocka onkin jo 3.20 aamulla. Mites se aika noin vierähti. Olen kuitenkin ollut hyödyllisissä hommissa ja innovoinut kaikenlaista alkaen USA sähköautoajatuksen totaalisesta revisioinnista kun johtajilta ja insinööreiltäkin on kadonnut innovointikyky. Oliskohan se kadonnut tämän kaike somen ja mesetyksen kanssa. Minä en sitä enkä facebookia lainkaan harrasta ja ajatuksia joskus tulee enemmän kuin saa kirjoitettua ja välillä ei.
      Nöösi-ja oppipoikahan minä meidä viherseppään EA olen. Siltä sitä juoksee keksintöjä tiu päivässä. Taitaa olla aika hyvässä kunnossakin

      Huomenna on kuitenkin niin, että ilma onkin Ahvenkoskella 28 mutta Hangossa 20 viimeisen tarkistamani tiedon perusteella. Toisinsanoen jos lähtee matkaviilentämään niin se on mentävä Hangon suuntaan. Sieltä vois löytyä vaikka kalanmsavustamoja kulmien takana. Jos menen niin kaavin muusikkopojan tuulettumaan Lauttiksesta ohiajaessani.

      Mitäs työ teette vai ovatko kaikki silmät naulattuna telkkaan kun tulee jääkiekkoa, formulaa ja laikennäköstä.

      HH Riitulle pitää kertoa, että siinä korkkia vatapäätä hiukan Panterasta aseman suuntaan on No Name ravintola. Siinä käytiin jokus poikien kanssa ottamassa doppelkorneja ja muutaman jälkeen ne merkittävästi piristivät aivo ja aktiviteettitoimintaa joten anakin doppelkorn on välittäjäaine.

      Mutta ihan vakavissanikin luulen että aivovahingon kärsineenä hyvinkin saattaisi olla eduksi ottaa paukku silloin toinen tällöin koska se rentouttaa ja ennenkaikkea heikentää estoja joita saattaa selklaisen vahingon jälkeen voimistua. Ei vaan saa mennä liiallisuuksiin sen kanssa. Minäkin otin tänään yhden tuhdin viskin mutta se oli ensimmäinen varmaan kahteen viikkoon.

      Se mikä minusta olisi hauskaa olisi istua turkkilaisten vahojen miesten kanssa raki juomingeissa miussä se raki laimenee koko ajan.Mutt äijiltä irtoo hyviä juttuja vaikkei edes kietä ymmärtäis-

      • hh-riitu

        "Mutta ihan vakavissanikin luulen että aivovahingon kärsineenä hyvinkin saattaisi olla eduksi ottaa paukku silloin toinen tällöin koska se rentouttaa ja ennenkaikkea heikentää estoja joita saattaa selklaisen vahingon jälkeen voimistua. "
        No tuohon en usko,että terävät paukut olisi hyväksi mihinkään aivo-ongelmaan. Päinvastoin. Sitäpaitti en saisi kurkustani alas mitään väkeviä, ainoastaan olut vielä menee, mutta olen senkin jättänyt, koska mikään alkomahooli ei ole hyvä lääkkeitten kanssa. Ei minulla mitään estoja ole, pikemminkin päinvastoin.
        Tunnen kyllä nuo turkkilaisten juomatavat. Niissä olisi suomalaisillekkin oppimisenaihetta. En ole muuten koskaan täällä olo aikanani kokenut, että joku turkkilainen hoippuisi kadulla pullo kädessä tai räyhäisi juovuspäissään ohikulkijoille.
        Kyllä ne pultsarit ovat saksalaisia tai nykyään venäläisiä. Joskus joku suomalainenkin.

    • E A

      Kirjoitan hiljaa, jotta en herätä Alia. Kuiskaus : muille huomenta.

      Lainasin jostain.

      " revisionismi rimmaa näiden kanssa":

      " anakronismi, antagonismi, ekshibitionismi, ekspressionismi, hedonismi, impressionismi, kreationismi, monismi, parkinsonismi, perfektionismi "

      Jippii, parkinsonismi, jotenkin tuttu. Karkeaa pilaa minulta, mutta en myös ole marxilaisuuden uudistaja. Ensin pitäisi olla vakaa käsitys 1800 luvusta.

      Ali : "Nöösi-ja oppipoikahan minä meidä viherseppään EA olen."

      Tuon tulkitsen kahdella tavalla. Joko olet antanut periksi tällaiselle pohjattomalle idealistille tai sitten suorastaan kettuilet. Jos jälkimmäinen tulkinta on oikea, niin suhtaudun siihen kylmän viileästi, edistyneen sivistyksellisesti. Joo ja hymiötä perään.

      PS. Pliis, valota vähän tuota jenkkiläistä sähköautoa ja innovointiasi. Äläkä "piru" käytä sivistyssanoja.

      • Ali Baba

        Taatusti en kettuillut vaan viittasin luonnonläheisyyteesi ja sen antamiin vaikutuksiin.
        Palaan siihen sähköautoasiaan kunhan olen käynyt muusikkopojan kanssa Hangon suunnalla viilentymässä, päiväkahveilla ja mahdollisesti löytämässä savuahventa jostain ladosta. Hangossa n'yttää olevan vain 18C iltapäivälläkin ja viilenee hyvin iltaa kohti.

        "viittasin luonnonläheisyyteesi ja sen antamiin vaikutuksiin."

        Minäkö luonnonläheinen, tänäänkin sisällä koko päivä.

        Hanko on hyvä suunta, vaikka onkin lännessä. Joskus näin päiväunia Vaasan saaristosta. Hyvää matkaa, aja varovasti, sillä sen uskon, että kareja olet kyllä oppinut kiertämään. Mutta merimies maakrapuna, häh?

        Onhan Ali välillä ollut aavikon laivanakin.

        Aikoinaan tätini mies ajoi Hangosta Helsinkiin veneellään, jossa oli ns keskimoottori ja oli hidas vene. Matka kesti 15 tuntia.

    • E A

      Elämä on koettelemuksia täynnä

      Tuolla oli pettäjällä ongelmia. Akateemikko etsii ja soisi löytävänsä, nii-i. Minä taas vain valitan, mutta pidän pintani, vaikka hampaat irvessä. Siis miut on jätetty viideksi päiväksi, nyyh.

      http://kuvaton.com/k/yjl6.jpg

      http://kuvaton.com/k/yjle.jpg

      Pliis, odotan suvaitsevaa ja myötäelävää karsimystä kanssani. Ja vasta ensimmäinen päivä menossa. Olen nyt tosissaan elämän koulussa, totuuden edessä, ja toivon hartaasti tukea.

      • hh-riitu

        Huomenta taas sunnuntainakin.
        En kyllä ymmärrä, mitä tuossa eka kuvassa pitäisi nähdä. Ensinnäkin se läjähti koko näytön suuruisena, eikä siinä erottanut muuta kuin otsaryppyjä. Sitten se toinen kuva. Ilmeisesti olet hörpiskellyt kolme pikkulasillista jotain miestä väkevämpää. Miksi olet ottanut joka juomalle uuden lasin? Olisi kait se juoma vielä maistunut ensimmäisestäkin lasista. Vai oliko sinulla kaksi vierasta (naista) juomakaverina?

        No hikipisaroita koetin kuvata.

        Ryppyihin ... jaa-a, no jotkut käyvät kai Virossa suoristamassa. Joillakin ei ole ryppyjä muuten vaan ollenkaan, ku posket hehkuen viihdyttävät itseään. Tulee silee iho ja kevyt mieli, siis heille, mutta tulkoot.

        "Miksi olet ottanut joka juomalle uuden lasin?"

        Mul on varaa, ku energia tulee jo pieneen lämmittimeen kesäisin ihan ilimatteeks ja porakaivon vesi ei lopu. Ja mun takii ei tartte repii katuja ruvelle putkistojen asentamisen ja korjaamisen takii.

        Miestä väkevämmästä olen ollut jo kauan irti ja kevyin mielin huomannut, että luonto antaa enempi, jollei paskat valu ilmojen myötä. No valuuhan ne. Juu ja mä oon kova jätkä, en tarvinnut jumalien apuja enkä suomalaista verovaroin kalliisti ylläpidettyä hoitoon ohjausta.

        Voi herra paratkoon, siis herra pitää nyt käsittää laajasti. Vai vielä lisää naisia, kun yhden kanssakin on elämässä oppimista. No se oppiminen ja tunteminen on sitten paraassa tapauksessa molemmin puolista.

    • Calvados

      Huomenta. E.A.ta lohdutan sen verran, että pese astiat sitä mukaa kuin niitä kertyy. Muutama astia on helppo pestä verrattuna siihen, että allas on ääriään myöten täynnä, varsinkin jos ovat jo päässeet kuivumaan ruuanjämät niihin. Lian räjäyttävää ainetta kun ei ole keksitty, vaikka sellaisia aina mainostetaan.

      Helteeseenkin on jo luvassa loppu. Naapurikin taas lämmittää sitä kalaa, kun palohälytin taas vinkuu. Edsonilla on ainakin se etu, ettei tarvitse haistella naapurien ruokien käryjä.

      • E A

        Voihan hitsi sun naapuriasi.

        Tuolle olisi saatava joku tolkku, tuolle kärylle. Pane paremmaksi, ala tehdä kunnon hapansilakkaa ja vie annos naapurin postiluukun kohille.

        Kyl mä selviin noista tiskeistä, mutta kiitän lohdutuksesta. Tai oikeastaan selvisin jo ja en tarkoita nyt mistään humalasta selviämistä. Katotaan ny syksyllä, mitä iloja sitten antaa nuo unikot ja hamppu. Astmaatikon pitää ehkä käyttää vesipiippua, en tiedä.

        Edellisellä naapurillani oli vesipiippu partsilla, en tiedä, mitä sillä poltteli, mutta imelän mätläkkä tuoksu sieltä välillä tuli.

        Ai, sinulla on unikkoa ja hamppua kasvamassa. Et ole humalaa kasvattanut? Äitinikin kasvatti kerran unikkoa kukkapenkissämme, mutta taisivat paleltua kukittuaan liian myöhään syksyllä. Olivat todella kauniita muistaakseni yhden päivän.

        Jämähtäneestä ruokaknöölistä esim keittiön lattiassa minulla on kokemusta apen luona käydessäni. Ei auta liotus, vaan otettava sikli käyttöön.

        Äsken kävimme raapustamassa numeroita eurovaalilippuihin, eli se oikeus on käyty täyttämässä.

      • hh-riitu

        En ymmärrä miksi et mene tai miehesi ei mene sanomaan naapurillesi siitä palohälyttimen vinkumisesta. Oikeastaan se kuuluisi jo sääntöihin, että silloin naapueillakin olisi velvollisuus hälyttää palokunta paikalle. Sanoisin sille naapurille, että seuraavan kerran soitatte polokunnan paikalle niin maksakoon naapurit sen turhan hälyttämisen.
        Minun poikamiesnaapuri teki äsken ruokaa ja tuoksui ihan hyvälle, kun hajut tuli avoimen parvekkeen oveni kautta sisään. Meinasin jo mennä soittamaan hänen ovikelloaan ja kysyä, että saisinko tulla kylään.

        Emme mene ilmoittamaan palohälyttimen vinkumisesta, koska se loppuu tietyn ajan kuluessa, jolloin huomaamme, että oikeata hätää ei ole. On talossamme oikeastikin palanut yksi asunto muutama vuosi sitten, mutta se alkoi saunasta. Ja pari vähältä piti tapausta vastapäisessä asunnossa, jossa popcorn-kattila alkoi liekehtiä. Mieheni sammutti sen käytävässä olevalla sammuttimella. Nyt sammutinta ei enää ole koska rappukäytävässä ei saa olla mitään ylimääräistä, (ei siis edes palosammutinta)? Näin määräsi talomme palokuntaan kuuluva henkilö, joka on taloyhtiön hallituksen jäsen. Jokaisella pitäisi olla oma palosammutin kotonaan kuulemma tai edes palopeite. Se siitä. Emme omista asuntoamme, olemme vain vuokralla erään yksityisen rakennusfirman asunnossa.

    • Calvados

      Tänään oli Hesarissa kuva siitä 1919-luvun jenkkiautosta, joka on kuin jatkettu traktori ja joka syö bensaa 50-60 litraa sadalla. Mies ajaa sitä nahkahuuva päässä ja vuosisadan alun motoristilasit silmillään. Hän ajaa vain hellepäivinä. Sellainen oli mm tänään. Mikä yllätys, mies ajoi tänään kaksi kertaa talomme editse!

      Merellä oli runsaasti liikennettä tänään. Vesiskootterit ym pärryyttivät edes takaisin. Yhdenkin skootterin takatuhdolla istuneella tytöllä oli ponttari suorana päässä siinä vauhdissa.

      E.A.:lle kauhistus tämän päivän hiilijalanjäljistä:-(

    • Calvados

      E.A. Nyt huomasin tuon, että joudut saamaan Cohemin piikin 3 kk:n välein B 12- vitamiinin puutteeseen. Mistä huomasit, että sinulla on B 12 puute? Itseltäni otettiin tuon B 12 arvo viime syksynä kun Hb:ni aleni 105:een. B 12 oli kuulemma ok. Onko sinulla B 12 imeytymishäiriö?

      • E A

        " Mistä huomasit, että sinulla on B 12 puute? "

        No minä en yleensä huomaa itsessäni mitään puutteita, hih. Muistaakseni ... siitä on aikaa ja kun kumppani, joka muistaa kaikki puutteeni, on nyt siellä kaukana. En viitsi lähettää viestiä, sillä taas edessäni olisi pitkä puutoslista. Älä usko.

        Nimenomaa se on imeytymishäiriö. Sitä vaan olen ihmetellyt, että piikitysvälin ollessa jopa kolme kuukautta, niin siitä huolimatta se kehotetaan ottamaan suht päivälleen kolmen kuukauden välein. En noudata tuota kehotusta, vaan odottelen piikittäjää eli kumppania ja näin ollen piikki tulee viikon myöhässä. Moisen takia en terveyskeskukseen vaella.

    • hh-riitu

      Vastaan tässä useampaan Calvadossiin.
      Kyllä minä menisin pirittämään ovikelloa sinne naapuriin, ja kysyisin ihan ystävällisesti, voisiko olla mitenkään mahdollista kokata siihen tyyliin ettei se hälytin ala piipata. Ihmeen varovaisia te siellä Suomessa olette jos ei voi ihan asiallisesti huomauttaa asioista. Olen havainnut sen monessa muussakin asiassa. Siellä pitäisi pitää vain turpa tukossa ja hyväksyä monet asiat niinkun ne ovat. Eli häiriköt saavat tehdä mitä vaan, vai?
      Voiko tänpäivän vaaleillakaan vaikuttaa asiaan?
      MInulla niinkuin kaikilla tämän talon asukkailla on palohälytin. Talon omistajan oli laitatettava ne omaan laskuunsa, koska on hänen talonsa. Sitä paitsi ne tullaan tarkastamaan kerran vuodessa. On minunkin hälytin joskus pärähtänyt käyntiin, kun esim pannusta on noussut liikaa höyryä, kun olen kaatanut kastikkeenteossa siihen vettä ruskistettujen soossijauhojen päälle. Olen itse hiljentänyt sen hälytyksen pitkällä sateenvarjon päällä. Nyt minulla on se kuntoutuslaitokselta saamani kävelykeppi siinä hommassa oikein hyvään tarpeeseen, mutta ei se hälytin enää oikeastaan piippaakaan. koska laitan liesituulettimen täysille silloin kun teen kastiketta tai avaan painekattilan kannen.
      Tuon viimesen kirjoituksesi luin huolimattomasti kun kysyit onko EA:lla imeytymishäiriöitä, luin imetyshäiriöitä.

      • Calvados

        Ei minua se palohälyttimen ääni niinkään häiritse kuin se kamala kalanhaju, mikä heiltä usein tulee. Ihmisiä ei voi kieltää tekemästä ruokaa kodissaan. Suomessa saa myös grillata parvekkeella, kunhan ei aiheuta palovaaraa. Grilliruokien tuoksu on todella hyvä, tulee nälkä itsellekin.

        Meillä ei saa liesituuletinta itse päälle, se on tiettyinä kellonaikoina päällä, mistä olen joskus täällä kertonutkin. Myös palovaroitin on itse hankittava ja pidettävä kunnossa. Kukaan ei käy sitä tarkastamassa. Apen asunnossa tarkastetaan, niin on sen senioritalon hallitus päättänyt. Meidän talossamme jokaisen on se itse kunnossa pidettävä. Kysyimme asiaa kerran huoltoyhtiön mieheltä. Se on Suomessakin lakisääteinen, että 60 m2 kohti on oltava yksi palohälytin.

        Hui hai ja kukkuu! Terveisiä kaikille Hangosta, Ekenäsistä, Salosta ja Hiidenvedeltä eestiläisten kojusta missä hyö möivät portugalilaisii mansiko, latvialaisii pensasmustiko ja ostamiani ruotsalaisia uusia perunoi.
        Tei ntällaisen rundan muusikon kanssa. Tulipa nähtyä suomalaistya maalaismaisemaa ja totaalisen unelias Hanko.
        Palohälytin on miulkii ja mie sen ite testaan ja patterit vaihan mut otin sen pois siitä keittokomeron oven vierestä katosta kun miulkii pakkas kiljumaan jos vähänkin liikaa paistoi. Sijoitin sen hiukan syrjempään ja matalammalle eikä enää huutelu. Alussa minäkin yritin sitä rauhotella harjalla eli ajaa käryjä pois sen sensorista. Sitten luovuin ja siirsin sen paikkaan missä kyllä hälyttää jos oikeita savuja tulee muttei muutamasta letunpaistohöyrystä ole moksiskaan.
        Ilmatkin alkaa taas viileneen! Pitää lähtee Eestiin etsiin lämpöä! :))) yms.

      • E A

        "Tuon viimesen kirjoituksesi luin huolimattomasti kun kysyit onko EA:lla imeytymishäiriöitä, luin imetyshäiriöitä."

        Juuri tuosta syystä (imetyshäiriö) en voinut aikoinani ajatellakaan pienen lapsen adoptointia. Tai no, olenhan noita aatellut.

        PS. suomalainen ei valita kuin hiljaa, jos sitten niinkään. Toisaalta sitten kun valittaa, niin vaikeroi äänestämällä näitä kotitonttuja (lue perussuomalaisia). Sata kertaa mieluummin kuuntelen palohälytintä, sillä sentään on asiaa.

    • Calvados

      Moicca. Pojanpoika soitti E-Pohjanmaalta ja sanoi heillä olleen yöllä ukonilman, joka mykisti modeemin, tietokoneen, X-boxin ja mitä laitteita vielä, en muista. Muut on saanut pelaamaan, paitsi modeemin ja tietokoneen.

      Aikoinaan minulla oli imetyshäiriö, poikani imurefleksi oli niin heikko, että huusi aina nälkäänsä. Kunnes siirryin tuttipulloon, jonka tutti oli sen mallinen että pystyin pumppaamaan maitoa hänen suuhunsa. Sen jälkeen nukkui todella hyvin yönsä.

    • a mummu

      Lämmintä päivää!
      Sisällä on kyllä mukavaa, kun tuo puhku viilentää somasti. Huomenna sitä ei tarvita, ainakin on ennustettu taas aika koleaa. No, silloin on sitten hyvä ryhtyä kaivuuhommiin - kasveille kuoppia, lukee työlistallani. Helteellä en semmoiseen viitsi ryhtyä.

      Tuolla ylempänä olitte tehneet slangitestin. Minäkin sen tein jo aika kauan sitten ja sain 13 pongoa, siis minä, maalaismummu, joka olen asunut täällä böndellä jo melkein 35v. Sen kyllä huomaan luissani ja ytimissäni, kun stadiin menen: en meinaa enää pärjätä siinä ihmispaljoudessa; jalankulku siellä tuntuu jotenkin paljon hankalammalta kuin autolla ajo. Autossa olen turvassa:D

      Ja A.B. on sitten tehnyt eteläisen rannikon saitsarin! Ekenäsissä minäkin muinoin kävin aika useinkin, kun siippani oli armeijassa Dragsvikissä. Saman homman tiimoilta tuli silloin Haminakin tutuksi. Those were the days my friend!! Eipä noihin kaupunkeihin sen jälkeen ole ollut asiaa muuten kuin matkanvarsietappina. Tammisaaressa oli (on??) kiva rantakioski, missä olen saanut yhdet elämäni parhaimmat kahveet. Ja silloin, kun tiemme vie Haminan läpi poikkeamme ostamassa Viipurinrinkeleitä ja tarkastamassa, onko RUK:n kurssijuhlatalo vielä pystyssä.

      Tänään olen kahlaillut kaikenlaisen pahvi- ja muovirojun keskellä. Siippa innostui ostamaan netin kautta Saksasta melkoisen rumpupatteriston - pojanpojalle, muka:)) - ja sitä sitten eilen alkoi kasata, kun kotiuduimme mökiltä. Jumalaton määrä vempeleitä on jo järjestyksessä, mutta toinen mokoma vielä laatikoissaan. Ei kyllä oikein tämmää omien aatosteni kanssa: olen jo pitkään kehitellyt kaikenkarvaisten tavaroidemme hävityssuunnitelmaa, jotta näköalat huushollissa hieman avartuisivat. Mutta nyt pitää varmaan suunnitelmaa rukata tiukemmaksi, että nuo rumpuromppeetkin jonnekin mahtuisivat aurinkoa pimentämättä. No, toiset vanhat äijät ostavat motskarin, toiset lähtevät kiertämmää mualimmoo ja joku sitten alkaa opetella rumpaliksi. Kukin taaplaa tyylillään. Mitähän itse keksisin. Jospa hankin kangaspuut:)))

      Nyt häätyy ruveta valmistautumaan poron keittoon. Kaivelin pakastimesta syksyisiä poronlihoja, joita vielä jonkun verran jäljellä. Luitakin vielä oli, ja niistä meinaan ruveta kohta värkkäämään lihalientä. Aion myös keittää grillausta varten kylkirivistöt, jotka kuitenkin pitää marinoida ennen keittämistä ja grillaamista. Aikaa vievää hommaa, mutta eläkeläisellähän sitä on.

      • Calvados

        Ai, että rumpusetti pojanpojalle? Miehesi on siis mielellään Gene Grupa, jonka harrastus loppui aikoinaan perheenperustamiseen ja työuraan, joka ei ole muusikon ura?

        Miehenikin aikoi kiertää mualimoo laivalla ennen perheen perustamista, mutta toisin kävi. Mitenkähän Ali Baballa kävi. Kiersi taatusti ennen perheen perustamista. Tätini mies oli laivoilla 16 vuotiaasta tuonne 32 vuotiaaksi, kunnes avioitui ja jäi maakravuksi.

        Minunkin ukkeli kävi Haminan Rukin, mutta en ollut päättäjäisjuhlissa, koska meillä oli jo jälkikasvua, eikä rahaa juhlavaatteisiin ja lapsenhoitajaan.

        Hyvä ystävämme on juuri näitä vanhan motskarin ostajia, eläkkeelle jäätyään hankki EMV:n ja laittoi kuntoon. Nyt on hankkinut vanhan kissaeläin-merkkisen auton, jonka seuraavaksi kunnostaa. Meillä ei olisi edes paikkaa tuollaisille museoesineille, saati rahaa niiden kunnostukseen.

        Tulipa mieleen tuosta motskarista, jota moni mies haikailee (vielä) vanhempana(kin), ja toteuttaakin unelmansa. Eräs entinen työkaverini osti itselleen 50-vuotislahjaksi motskarin ja taltioi sen autotalliinsa kevättä ja ajokelejä odotellessaan. Kun motskari oli tuotu kaupasta hän halusi tietysti fiilistellä tuntumaa sen selässä istuen, sisätiloissa. Ja ennen kuin metriäkään kerkisi vehkeellä ajaa, niin otti ja kumahti kumoon paikallaan seisovan ajopelin kanssa niin, että solisluu meni poikki ja ranne murtui. Sen miehen motskarin varsinainen neitsytmatka siirtyi aika pitkälle suunnitellusta ajankohdasta!

        Meillä noita "museoesineitä" on (meidän itsemme lisäksi) siippani jäljiltä vaikka millä mitalla. Ne eivät tosin ole mitään arvokkaita, ei edes kuvia tuosta kissaeläinautosta, vaan kaikenlaista roinaa vanhempiensa jäljiltä. Siis todellakin silkkaa roinaa, mistä hän vain ei raaski luopua. Mitään hän ei niillä tee, pääasia, että ne ovat olemassa jossain nurkassa, täyttämäsä kaapin hyllyjä tjsms. säilytyspaikassa, mistä niitä voi tarpeen tulle kaivella esiin. Pirullisinta on, että hän kumminkin muistaa ne, ja jos joku roju on hävinnyt (olen siis joskus haksahtanut niitä pois kuskaamaan), niin melkoinen meso siitä nousee. Silti niitä aina välillä, roju kerrallaan karsin. Hitaasti, mutta varmasti.

        Ja sittten kaikille hyvää, vilpoista huomenta!

    • Calvados

      Tänään oli kirjoitus HS:ssä Malmin lentokentän lakkauttamisesta. Merja Kyllönen, vas, teki viimeisenä ministeritekonaan sen lakkauttamispäätöksen ja tämän päivän yleisöosaston kirjoitus toteaa, että Liikenneministeriö ei ole edes päättävä viranomainen tässä asiassa. Kirjoittaja oli ottanut selvää asiasta, ja asia ei kuulunut lainkaan heidän toimivaltansa alle.

      Näinköhän Kyllönen saa asian hoidettua EU-parlamentista direktiivinä meille?

    • E A

      Huomenta kaikille

      Ihanan raikas keli ulkona. Ihan pistää vipinää päälle, ei kun vipinällä päälle haalaria ...kaveri tulossa ja suunnitelmissa tehä, enpäs kerro.

      No kerronpas. Sähköyhtiö pari vuotta sitten kaivoi tiemme ... no en siitä sen enempiä. Jättivät kuitenkin muutamia hyviä kyllästettyjä tolppia ja varoittivat, ettei sitten viedä niitä. Nyt ne ovat maanneet jo mielettömän ajan minun tontillani (huom. porvarillinen ote) ja meinaan, että vielä ilimatteeks meinaavat niitä siinä makuuttaa. Eipä onnistu, vaan keksimme kaverin kanssa vedenpitävän ryöstösuunnitelman. Ja selitykset annan mielelläni minä, kolmena kappaleena ja käsi mustan raamatun päällä. Lisäksi monistan selvityksen kaikille sähköverkon ylläpitäjille. Eli kohta moottorisaha laulaa ensin ja sitten tulostin.

    • E A

      Työ tehty ja pääsen asiaan eli otsikon aiheeseen.

      HS : Ruotsissa puhaltavat punavihreät tuulet.

      lainaus alkaa

      "Odotan jännityksellä ainakin kahta asiaa.

      Koska Suomessa Kokoomus seuraa ruotsalaista veljespuoluetta. Tarkoitan siis ottamalla etuliitteekseen vastaavia määreitä kuin länsinaapurissa on tuo Maltillinen. Jotenkin pitäisi Kokoomuksen saada se työväenaatteensa puettua tuhdiksi sanaksi, sillä Sari sairaanhoitaja on ehkä muuttamassa tai muuttanut jo Norjaan tai Ruotsiin.

      Toiseksi odotan alemmuudentuntoisten, punasilmäisen, vaimoaan pieksevän ja kaljupäisen suomalaisten jotenkin yhdistävän naapurimaamme äänestystuloksen Talvisotaan, sisuun, kielikysymykseen, Greenpeaceen tai vuoden 1995 suureen taisteluun."

      Lainaus päättyi

      Lisään omaan kannanottooni vielä mausteeksi tänne. Eli jatkoa ... Toiseksi odotan jne....

      Tuossa oli vasta yhden puolueen, PS:n, esittäytyminen ja hymypuolueesta eli kusettajakonservatiiveista vähäsen. No Keskusta ei ehi EU:ssa lypsää kuin Valiolle ja lehmille, possuille tukee, ja selittää muille herroille, että turve on uusiutuva raaka-aine ja puussa ei ole hiilidioksidia. Sitten anomaan tukia. No SDP on niin solmussa, ettei edes se kuuluisa miekka pysty katkaisemaan itse tehtyä hirttosolmua.

      Heja Sverige.

    • Calvados

      Huomenta! Taloyhtiötämme kiertää kiinteiden parveke- ja rappulasien pesuauto, jonka nostokorissa seisova mies kätevästi pesee lasit ulkoapäin.

      E.A. on teroittanut moottorisahan ja lähti hommiin. A-mummu hävittelee salaa siippansa romuvarastoa aina tarpeen tullen. Niinhän se on, että kun joku tavara on seissyt jonkun kaapin perukoilla 10 vuotta ja sen hävittää, niin kahden päivän kuluttua sitä kysytään kolmella ei kirjelmällä, että missä se on?

    • zip zap

      aamuset js osaan esperantoakin mutta aamulla cáfe maron poydassa keksasin epatoivoisille kieltenopiskilijoille voisi kehittaa oman universaalin kielen, joka olisi desperanto ja se onkin toivotttoman vaikea kieli.

      • E A

        Miten niin kehittää?

        Maailmassa on jo sanojakin ihan tarpeeksi, saati kieliä, ja lyhyesti vaan elekielellä keskisormet pystyyn.

        No jaa. Oikeastaan näin EU vaalien jälkitunnelmissa ei liene mahdollista keksiä mitään kieltä, mikä purkaisi käsitettävään muotoon sanan liittovaltio. Tai kestävä kehitys. Tai kotimainen kulutus. Tai päästöoikeudet. Tai ...

        Vai tässä depressiossa vielä opiskelemaan desperantoa. Mutta terveiset kuitenkin piikkitukalta.

      • Calvados

        Esperantoa yritettiin yhteen aikaan saada läpi maailmankieleksi, mutta ei onnistunut. Piti olla kaikille helposti opittava kieli.

      • Ali Baba

        Kirjoitas Desperando meille vähän useammin matkakuvauksia Café del Marista tai vaikka mistä kikkaratukista ymsa papukaijoista ;).

        Kaipaamme seuraa ja lisää seuraa vaikka itsekin olen ollut vähänlaisesti mukana. On olevinaan aina jotain tekemistä mikä ajaa ohituskaistalle.

        Nytkin olen Baltiassa, mutta huomisiltana takaisin kolossa täyden makkaralastin ja Adzika varianttien kanssa

        Voit kirjoittaa vaikka murteellisella pikalatinalla. Kyllä me siitä selvä otetaan. ja tarvittaessa vastataan vaikka retoromaniaksi.

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Esperantoa yritettiin yhteen aikaan saada läpi maailmankieleksi, mutta ei onnistunut. Piti olla kaikille helposti opittava kieli.

        Minunkin vanha tätini alkoi opiskella esperantoa. Hän sanoi, että kaikkien ihmisten pitäisi opetella esperantoa rtulevan maailmanlopun takia. Silloin kaikki voisivat ymmärtää toisiaan. Tämä ajatua oli varmaa lähtöisin helluntaiseurakunnasta, johon tätini kuului.
        Kaikki yhtä Jumalan kansaa.

    • hh-riitu

      Päiviä sinne Pohjolaan.
      Kun EA nyt aukaisi oven tuonne EU vaalien puolelle niin minäkin kommentoin hiukan. Meillä Merkel jäi pahasti oven väliin. CDU menetti paljon ääniä uudelle puolueelle AfD = alternatiivi Saksalle. Sossutkin lisäsivät paljon kannatuslukujaan. Vihreät pysyivät suhtkoht entisellään, 10%, mutta Lipilaarit ovat kohta entinen puolue, kun saivat vain 3% äänistä Täällä pitää saada vähintään 5% jotta pääsevät parlamenttiin.
      Minua ihmetytti tuo Suomen tulos. Eikö Soinille irronnut enää paikkaa ja eikö Katainen päässyt enää EU:hun, vai eivätkö he olleet enää ehdollakaan. Halla-Aho sensijaan tuli valituksi, ikävä kyllä. Eikä se piispakaan enää päässyt mukaan, oliko hällä se Ingerin antama numuro 205?

      • Calvados

        Nro 205 oli Keskustan Mikael Pentikäisen numero, joka oli entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja, eikä päässyt Eu-parlamenttiin. Mitro Repo, ortodoksipappi demarien riveistä, sai enää 10 % entisistä äänistään, oli suurin häviäjä vaaleissa. Toinen suuri häviäjä oli Eija-Riitta Korhola, 15 vuotta EU:ssa istunut kokoomuslainen, entinen Kristillisten ehdokas.

        Katainen ei ollut edes ehdolla, eikä Soini, mutta Perussuomalaisista pääsi yksi läpi, eli Halla-aho. Vihreistä yksi pääsi läpi, eli Heidi Hautala.

      • a mummu

        En kommentoi vaaleja. Mutta sen sanon sinulle hh-riitu, että ensi vuoden helmikuussa kannattaisi käydä Suomessa vaikkapa vain sen takia, että sinunkin lempparilaulajasi DH konsertoi Hesassa ystävänpäivänä. Tosin liput menevät kuin kuumille kiville, eikä varmaan enää kovin hyviä paikkoja ole jäljellä. Eilen aamulla, oitis kun ilmoituksen po. konsertista huomasin, rynnistin Lippupalvelun nettisivulle ostamaan lippuja. Kaikki parhaat paikat oli jo myyty, mutta onnistuin saamaan vielä suht hyvät paikat (ja suht "hyvällä" hinnallakin).

        Nyt sitten vain odottamaan ensi vuotta. En kyllä oikein tykkää siitä, että pitäisi tietää lähes vuotta aiemmin, mitä jonain tiettynä päivänä meinaa tehdä, vai meinaako mitään, ties vaikkei henkikään enää silloin kulkisi. Mutta näin on laita kaikkien hyvien tapahtumien kanssa, esim. juuri huipputaitajien konsertit.

        Toivotan kaikille rauhaisaa iltaa ja huomista pyhäpäivää!

        Voi kun pääsiskin sinne sillon. Katson säännöllisesti hänen ohjelmalistaansa
        http://hvorostovsky.com/schedule/, mutta ei siinä ole mitään mainintaa Hesasta. Onkohan hän siellä sen säestäjänsä Ivar Iljan kanssa? Sellaisen konsertin näin silloin Berliinissä, missä DH lauloi vain Tsaikowskia ja Rahmanovia. Ne eivät ole niin ihania. Tykkään mielummin venäläisistä kansansävelistä kuten Mantsurian kukkulat, mustat silmät , ajomies y.m. tai sitten ital. osole mio, toreadorien marssi jne.
        Odotan, attä tänne valmistuu lopulta se hurjan kalliiksi tuleva Filharmonia talo, jos DH:n klpaisi tulla sitten tännekkin.
        Huomenna täällä on isän päivä (aina Helatorstaina) EA:lle tiedoksi, että Helatorstai oli se päivä kun Jeesus meni Isänsä luo taivaaseen. Tarkista Wikistä.

        Moi

        Minä en usko, että Zeesus sinne meni, isänsä tykö. Nyt on uusien tutkimusten mukaan kait tiedossa, että hänellä oli vaimo.

        Lienee tuo taivaisiin meno sen ajan katoamistemppu. Jätti ja lähti nuoremman perään.

        "Mantsurian kukkulat, mustat silmät , ajomies "

        Mutta jotta minäkin laulelmista ja muista värssyistä hiukan, niin ajomiehiä ne nämäkin. Tosin Riitulla ei kait taas linkki avaudu.

        http://www.youtube.com/watch?v=pl5yxWBqnxM

      • a mummu
        hh-riitu kirjoitti:

        Voi kun pääsiskin sinne sillon. Katson säännöllisesti hänen ohjelmalistaansa
        http://hvorostovsky.com/schedule/, mutta ei siinä ole mitään mainintaa Hesasta. Onkohan hän siellä sen säestäjänsä Ivar Iljan kanssa? Sellaisen konsertin näin silloin Berliinissä, missä DH lauloi vain Tsaikowskia ja Rahmanovia. Ne eivät ole niin ihania. Tykkään mielummin venäläisistä kansansävelistä kuten Mantsurian kukkulat, mustat silmät , ajomies y.m. tai sitten ital. osole mio, toreadorien marssi jne.
        Odotan, attä tänne valmistuu lopulta se hurjan kalliiksi tuleva Filharmonia talo, jos DH:n klpaisi tulla sitten tännekkin.
        Huomenna täällä on isän päivä (aina Helatorstaina) EA:lle tiedoksi, että Helatorstai oli se päivä kun Jeesus meni Isänsä luo taivaaseen. Tarkista Wikistä.

        hh-riitu, joku orkesteri häntä säestää - ei kuitenkaan suomalainen - nyt en vain pääse tsekkaamaan, mikä, kun jo kerkisin viedä po. HS:n lehtirokeen.

        Nuo venäläiset kansansävelmät ja tietysti - oopperahullu kun olen - ooppera-aariat ovat minunkin mieleeni. Tchaikovskyllä kyllä on ihan äärettömän kauniita yksinlauluja, joita myös mielelläni kuuntelen, etenkin kun esittäjä on VH:n kaltainen virtuoosi. Rahmaninoviin en minäkään oikein koskaan ole päässyt kiinni.

        Olisikohan näillä maailmantaiteilijoilla joku "pikkupaikkakriteeri" noilla sivuillaan. Heinäkuussa Jonas Kaufmann konsertoi Turussa, mutta ainakaan pari viikkoa sitten ei sitä mainittu K:n sivuilla, eikä ole mainittu koko aikana siitä lähtien, kun ilmoituksen viime syksynä näin ja liput ostin. Suomi on pieni maa, eikä maininta täällä pidettävästä konsertista varmaankaan myyntiä lisää.

    • E A

      Hyvää huomenta Suomi eller på ...

      good morning Europa.

      No lähden näin viileänä aamuna Suomesta käsin koskettelemaan koko maailman tärkeintä asiaa, taloutta.

      Kohta nousee Suomi, sillä Altia (kossun eli koskenkorvan valmistaja) on aiheuttanut kansanliikkeen, jopa eduskunnan eteen. SDP:n kärki johtaa kuoroa.

      Altiaa viedään ehkä pörssiinkin, ainakin kait myydään ja kovasti houkutellaan kansalaista jo etukäteen sijoittamaan, ostamaan ainakin yksi osake. Sitten me osakkeenomistajat vaan yhtiökokouksiin kannustamaan firmaa ja kossun myyntiä, jotta kurssi nousee. Yhtiö laajenee ja työllistää, huikeat näkymät. Siinä Rinteen paikka nostaa SDP:n suosio, vetää itse itsensä omasta tukasta suosta.

      Jos vielä Turun sinappi, kansallisaarteemme...Olisimme taas johtava innovaatioiden ja huippuosaajien maa. Ikävä, että kesä vain on niin lyhyt ja siitä syystä pitää panostaa grillikauteen tosissaan. Tässä yksi vihje, siis sinapin suhteen, onhan sitten taas joulukin tulossa.

      http://www.suomalainenjoulu.fi/valmistaudu-jouluun/jouluruoka/reseptit/aura-sinappi

      Tästä vielä hyvä tulee, kuhan keitetään selluu kans tosissaan.

    • E A

      Koska Ali ei ole ehtinyt palata siihen sähköautoasiaan, niin

      luin kyllä Teslasta. Mutta suomalainen shitlehdistö ei ole kirjoittanut kait sanaakaan siitä taistelusta, mihin piilaakson autonkehittäjät ovat joutuneet Jenkkilässä. Öljytyt kusipäät ovat vastustaneet kaikin keinoin ja vaikeuttaneet markkinoille pääsyä. Siis siellä vapaassa maassa, vapaakaupan ihannevaltiossa, konservatismin kusiaispesässä, joiden pikkuisia työläismuurahaisia löytyy ainakin Isosta-Britanniasta ja satavarmaan joka puolelta. Näiden kanssa eurooppalaiset konservatiivit tahkoavat salaista vapaakauppasopimusta Jenkkilän kanssa.

      Ei pelkkä hymypolitiikka mene kait läpi kuin Suomessa. Meille riittää, kun siististi pukeutunut ja hyvin käyttäytyvä ihminen osaa puhua arvoista, muut ovat anarkisteja, kukkahattuja, haihattelijoita, utopisteja ... tai ruotsalaispellejä, viherpiipertäjiä, kommunisteja, feministejä ... tai ...Odotan myös mielenkiinnolla, jos Suomen talous menee täysin kuralle, niin mitens sitten suu pannaan, kun velkojat vaativat kiinteätä omaisuutta takuiksi.

      Aika rankkoja sanoja (minulta) ja lupaan, että pyydän anteeksi heti, jos olen täysin hakoteillä. Salailun maailmassa en voi kuin epäiilä, enää. Odotan myös mielenkiinnolla sitä, kuinka vastuuntuntoiset, parempaa maailmaa luovat poliitikot selittävät jossain vaiheessa ilmastonmuutoksen tapahtumia. Ottavatko he henkilökohtaisen vastuun, koska parempaahan he koko ajan luovat? No eiväthän he joudu selittämään, sillä kukaan ei edes kysy, ei vaadi vastuuseen. Jos kysyisi ja vaatisi, niin sirkushuveja ja hauskuutta elämäänsä etsivät häkeltyisivät ja tallaisivat jalkoihinsa toinen toisiaan.

      PS. 127 / 81 ja pulssi 71

      • Ali Valopiä

        Yritän muistaa sen sähköutojutun kunhan olen palannut arkeen kolossa Helatorstain jälkjeen.
        Minua ei yhtään hämmästytä että öljymiehet tekevät kaikkensa torpatakseen sähköauton.'
        Minusta myös autofirmat ovat lähteneet avian väärässä järjestyksessä liikkeelle tekemällä ensin suoperkalliita ökysähköautoja kun olisi pitänyt lähtea halvoista kevennetyistä kansanautoista joissa olisi vielä ollut oma pikku laturi varmistamassa pidemmänkin matkan onnistuminen nostamatta silti pakokaasusaastetta paljoakaan.

    • Calvados

      Huomenta. 131/78 ja pulssi 82.

      Huomenna on taas pyhäpäivä. Siihen ei liity mitään traditioita. On torstai, söisiköhän hernekeittoa ja pannaria? On sopivan kylmäkin.

      • E A

        Eiks vaan, sopiva vilu oli aamulla ja pääsinkin reippaana ylös jo ennen kuin meinasinkaan.

        Minun pitää jättää tämä politikointini tuonne Hesariin, kun jo toistaiseksi hyväksyvät kirjoituksiani. Koetan muuten kerätä siellä kanssakommentoijilta miinuspisteitä, sillä vastoinkäymiset opettavat enemmän kuin arvata saattaa.

        Tuohon einespuolesi valintaongelmaan. Mä jättäisin sen keiton väliin ja söisin pannaria pelkästään. Äsh.

        Huomenna on siis pyhä, kiitos vaan. Teen siis yhden pyhän teon ja haen pari eläkeläistä lentoasemalta. Hela? En viitsi tarkistaa merkitystä ku en oikein muistakaan. Tässä minusta teille esimerkki, mitä tapahtuu, kun lipsuu kulttuurinsa laidalle.

        Helatorstai on Kristuksen taivaaseen astumisen päivä. Piti katsoa tietosanakirjasta, kun appi halusi tietää. Eli olemme melkoisia pakanoita kun piti katsoa kirjasta, vaikka olen aikoinaan riparin käynyt.
        Ai, huomenna jo elämänkumppanisi tulee sieltä Rooman riemuista.

        Söimmekin sen keiton jo tänään. Kirjoittelet siis taas enemmänkin Hesariin. Kerro heti, kun näet siellä entisten HS:n elämäläisten kirjoituksia. Raparperin jutun jo katsoin vihjeesi perusteella. Kiitos siitä.

        Kyllä luulen, etten vastaisuudessa juurikaan Hesarissa käy, ainakaan kirjoittelemassa.

        Sori, mä en oo käyny tuolla sääksenpesällä kait koskaan, jotenkin vaan ei ole minun juttuni. Tosin ei tuon akateemikon ketjukaan, sillä siellä on toisenlaiset sopat.

        Tuo Rapu kirjoittaa aika ahkerasti siellä Hesarissa. Ali eli Piri Reis on viimeksi siellä kirjoittanut 18.5 , Tolkulla 1-2 kirjoitusta päivässä, zip zap viimeksi tammikuulla, ukkelo vääntää lyhyttä ja ytimekästään. Tänään kiusasin neuvoilla suorakulmaa (=patamustaa konservatiivia) ja eilen kehuin omalla tavallani maajussia jne.

        Kerropa joskus, ketä sieltä Hesarista haluaisit lukea niin laitan linkin.

        PS. Odotellaan nyt vielä, jos vaikka tämä elämä saa jostain henkeä.

        Tätä Elämää täällä S24:ssa emme lakkauta, vaikka välillä hiipuu ja liekki lepattaa.

        Minun on vaikea löytää HS:stä näitä kirjoittajia, koska siellä ei ole keskustelut-osastoa, vaan kommentit löytyvät vain tiettyyn artikkeliin kirjoittaneiden joukosta, jolloin hakuammuntana menetän yhden viidestä ilmaiseksi luettavasta uutisesta, koska en maksa penniäkään nettihesarista, kun minulle tulee se 400 vuodessa maksava paperiversio, vielä toistaiseksi.

        Sinä, Raparperi ja Latinisti-Roitsila-Pupuleuka minulla on uudessa koneessani suosikkeihin saatuina. Entisessä koneessani oli Rapu, Piri Reis, Kai Tolkku, Monitoimimies nimellä myös, Ukkelo, Zip Zap, Durian, Jaguarin, Ida Amelie, Tosivaeltaja, jne. Laitapa näistä jos satut huomaamaan, linkki tänne.

        Ennen seurasin tietenkin kaikkia muitakin elämäläisiä aktiivisesti, mutta he lopettivat kirjoittelun HS:n uudistuksen jälkeen. Esim Töyryn muoria ja Terttua en enää löytänyt. Tänne meistä osa löysi Riitun avulla, onneksi. Olitko se sinä E.A., kun ehdotit meille ensin jotain Ylen keskustelupalstaa, mutta se oli todella harvasanaista porukkaa:-)

        IS lopetti myös vapaat kirjoittelut, sinne jäi varmaan sata "tuttua" kirjoittajaa ympäri maailmaa. Hekin päättivät siirtyä johonkin muuhun kirjoittajaporukkaan, mutta jäi epäselväksi mihin he siirtyivät, kun se päättyi niin äkkiä.

        Juu minä taisin höpistä jostain YLE:n keskusteluista, mutta miltei heti huomasin, että fyi faan, mitä olin ehdottanut. Riitu löysi hyvän sivuston.

        Joku kait vihjaisi myös omista sivuista eli blogin tapaisesta. En tiedä, onko Ali vielä kiinnostunut, sillä hänellä oli niiden valokuvienkin lähettelyn suhteen, ja muutenkin varmaan, se blogiajattelu lähellä itseään.

        Luen joitain Facen sellaisia ryhmiä, missä ollaan nykymenoa vastustamassa. En kuitenkaan, ainakaan vielä, ole hakeutunut niihin sisään.

        Ilman muuta saat linkit noihin

        http://www.hs.fi/kommentit/Kai Tolkku/
        http://www.hs.fi/kommentit/Alkuperäinen Rapu/
        http://www.hs.fi/kommentit/Piri Reis/
        http://www.hs.fi/kommentit/Latinisti-RoitsilaPupuleuka/
        http://www.hs.fi/kommentit/ukkelo/
        http://www.hs.fi/kommentit/Ida-Amelie/
        http://www.hs.fi/kommentit/zip zap/

        Nyt en löytänyt muita, mutta jaguarin on jossain ja durian myös. Tulee kun löydän.

        Nyt hyvät yöt kaikille

        Calvados, vaikka sinulla ei ole nettiHS:a, niin pääset kommentteihin käsiksi. Hae www.hs.fi/kommentit/kommentoijan nimmarin, niin saat hänen kommenttinsa esille. Nimmari kyllä täytyy tietää ihan oikein. Esimerkki: http://www.hs.fi/kommentit/A-mummu.

        Sen olen oppinut, että jos nimmarissa on eri sanoja, niin välilyönnin sijaan pitää kirjoittaa , esim. roitsila pupuleuka. Jos nimmarina on yksi kirjain ja sen jälkeen väli ja toinen nimi, niin tuon välin paikalle laitetaan . Esimerkiksi, jos minun nimmarini olisi A mummu (siis ilman väliviivaa), niin A:n jälkeen välilyönnin sijaan tulisi -merkki. Väliviivalliset nimet, kuten esim, juuri minun nimmarini ja vaikkapa Ida-Amelie kirjoitetaan juuri niin kuin ne ovat tuon väliviivan kanssa.

        Em. tavalla pääset tietyn kirjoittajan kommentteihin, mutta jos sitten menet po. juttuun kun mahd. haluat katsoa muidenkin kommentteja, niin silloin tulee näkyviin koko juttu, ja niitä siis saa lukea 5 kpl ilman maksua. Sama pätee, jos avaat www.hf.fi/kommentit ilman nimmaria ja sitä kautta menet lukemaan jonkun jutun kommentteja, niin silloin aukeaa koko juttu kommentteineen ja silloin on taas yksi viidestä jutusta merkattu luetuksi.

        Hieman sekava esitys, mutta toivottavasti selviää kuitenkin.

        Kauniita unia sinulle ja muille vielä mahd. hereillä oleville.

        Siis tuo viimeisen linkin pitää olla tietysti www.hs.fi/kommentit

        Kiitos ihan tavattoman paljon teille, E.A. ja A-mummu:-) Olen vielä hereillä.

      • Ali Baba
        E A kirjoitti:

        Juu minä taisin höpistä jostain YLE:n keskusteluista, mutta miltei heti huomasin, että fyi faan, mitä olin ehdottanut. Riitu löysi hyvän sivuston.

        Joku kait vihjaisi myös omista sivuista eli blogin tapaisesta. En tiedä, onko Ali vielä kiinnostunut, sillä hänellä oli niiden valokuvienkin lähettelyn suhteen, ja muutenkin varmaan, se blogiajattelu lähellä itseään.

        Luen joitain Facen sellaisia ryhmiä, missä ollaan nykymenoa vastustamassa. En kuitenkaan, ainakaan vielä, ole hakeutunut niihin sisään.

        Ilman muuta saat linkit noihin

        http://www.hs.fi/kommentit/Kai Tolkku/
        http://www.hs.fi/kommentit/Alkuperäinen Rapu/
        http://www.hs.fi/kommentit/Piri Reis/
        http://www.hs.fi/kommentit/Latinisti-RoitsilaPupuleuka/
        http://www.hs.fi/kommentit/ukkelo/
        http://www.hs.fi/kommentit/Ida-Amelie/
        http://www.hs.fi/kommentit/zip zap/

        Nyt en löytänyt muita, mutta jaguarin on jossain ja durian myös. Tulee kun löydän.

        Nyt hyvät yöt kaikille

        Niinkuin varmaan olette huomanneet niin nimimerkki Piri Reis kirjoittelee harvoin ja yrittää silloin pysyä mahdollisuuksien mukaan merenkulkua koskevissa aiheissa.
        Ali Baba taas kirjoittelee lähes joka päivä useasti HS ketjuilla, mutt sovimme jo ajat sitten että siellä pysytään inkognitona ellei joku sitten laske yks ynnä kolme on ykskaks

        " Piri Reis kirjoittelee harvoin ja yrittää silloin pysyä mahdollisuuksien mukaan merenkulkua koskevissa aiheissa. "

        Kyllä näin on ja luin sen viimeisen ammattimerenkävijän jutun, missä mainitsit mm. luotseista.

        Tuo incognito, se on varmaan ihan hyvä juttu. Toisaalta olenko vähemmän incognito, jos kirjoitan yhdellä ja samalla nimimerkillä ja jokainen halutessaan näkee kaikki kirjoitukseni?

        Kunnioitan kauhiasti niitä toimittajia, jotka repivät auki henkensä uhalla tämän matoisen maailman surkeuksia ja hirveitä rikoksia.

    • Calvados

      Hailuodon pesällä on ollut jo useina päivinä Mailaksi nimetty naaras, Joka ei ole muninut ainuttakaan munaa vielä. Eli Orvokkia ei ole näkynyt, mitä hänelle tapahtunut, sitä emme tiedä. Maila on ollut hyvin määräilevä ja äänekäs, joten Kemolla lienee höyhenet pystyssä ja yritys luisunut nollaan, kun ei mikään kelpaa. Mikähän Hollywoodin Joan Collins Maila on? Kemo on liian hellä ja hyvä mies Mailalle? Aktiiviseuraajien mukaan Maila ei ole ensikertalainen pesinnässä, kuten Vuokko pari vuotta sitten.

      • hh-riitu

        Olen käynyt silloin tällöin siellä pesällä, mutta on tyhjä kuin .... Mailalla on varmaan maila mukana, vähemmästäkin miehet kaikkoaa.

    • E A

      Talouspoliittinen iltalauluni

      Mukava A- studio.

      Haastateltavina oli Kok. puheenjohtajaehdokkaat. Nyt, jos jollain on sisäpiirissään todellinen talouden expertti, niin olisi kiva kuulla, mitä mieltä hän on ranskalaisesta ekonomisti Thomas Pikettystä. No Kok. ehdokkaista ainoa, nyrkkisankarinakin tunnettu ministeri ja puheenjohtajaehdokas oli sitä mieltä, että tätä ranskalaista kannattaa kuunnella ihan vakavastikin. Ten points hänelle.

      Se siitä. Muuten näillä kusiaiskonservatiiveilla ei ollutkaan muuta sanottavaa kun, että arvot eli työ kunniaan heti uskonnon jälkeen ja siinä kodin ja isänmaan lomassa. Sopii kyllä kusiaispesä vertailuksi hyvin, sillä siellä aherretaan eli tehdään työtä, uskonnosta ja kusiaisten isänmaasta en tiedä. Luulen kuitenkin, että kusiaispesässä tehdään kaikki sen eteen, että olosuhteen siellä pesässä ovat elintoimintoja ylläpitäviä ja mahdollistavat ahertamisen. Toisin oli haastattelussa, sillä ei sanaakaan maapallon tärkeimmästä kysymyksestä eli siitä, mihinkä ihmiskusiaiset ovat jo luonnon raiskauksissaan yltäneet, saati sitten siitä, että mitä tuolle asenteelle pitäisi tehdä. No minä ymmärrän kyllä kusiaiskokkareita, jos puheeksi aihe olisi tullut, niin vakavalla naamalla olisi todettu haastavia tehtäviä edessä.

      • Calvados

        Kusiaispesästä tuli mieleeni kysymys, (HS:n Älypäässä), että missä pesässä on sekä kuningas, että kuningatar? Vastausvaihtoehdot olivat muistaakseni ampiainen, kimalainen, muurahainen ja termiitti. Vastaus oli termiitti. On siinä kunkulla tehtävä, paritella kuningattaren kanssa alvariinsa, varsinkin kun naaras on kymmenkertaisen kokoinen urokseen nähden. Mutta helppoa on elämä, kun kaikki tehdään näiden valtiaitten toimesta, lastenhoito, pesän vartiointi ja puolustus, ilmastointi, aterioiden hankinta. Niiden uskonto on kuningattaren hyvinvointi ja jälkeläisten tuottaminen, isänmaa on se pesä.

    • E A

      Morot

      Sen verran näistä HS.fi viidestä ilmaisesta sivusta. Kotisivuni eli googlen avauduttua menen selaimen (ghrome) oikeassa yläkulmassa olevaan kolmen mustan poikittaisviivan chrome hallintaan. Sieltä klikkaan avaa uusi incognito sivu ja sitten lukemaan vaikka ne viisi kommentoinnin alla olevaa juttua. Sitten suljen selaimen ja taas avaan ja näin voin lukea taas viisi juttua.

      No tätä en tee, sillä jos haluan niin kirjaudun nettihesariin ja sittenhän voi lukea vaikka kaikki artikkelit. Huh huh. Ei nyt sentään, sillä Fifi on mielenkiintoisempi.

      A-mummun neuvo oli jees. Itse olen tehnyt niin, että kopioin sen otsikkorivin ja laitan ne linkit vaikkapa word tai muulle kirjoitusohjelmalle. Linkin alle kirjoitan muistiin itselleni, että vaikkapa jaguarin. Sitten voin heittää suoraan sen linkin tänne muistelematta miten se nimimerkki kirjoitettiin oikein. Nimittäin siinä kopiodussa linkissä ei lue suoraan, kenestä on kysymys, pelkästää HS.profiili

      Silmu plee : http://www.hs.fi/kommentit/Suorakulma/

      • E A

        Korjaan

        Siis ennen HS uudistusta tämä onnistui ja ne linkit jotka olin sinne kirjoitusohjelmaani kopioinut, ne säilyivät ja avautuvat vielä. Niistä linkeistä näkee suoraan sen kirjoittajan nimen. Eli ihan hyvä tuo A mummun neuvo, jos vain muistaa sen oikein sen nimimerkin ja vielä kirjoittaa sen oikein.

        Nykyään voi ne linkit laittaa vaikka suosikkeihin, mutta silloin niissä ei näy sitä nimeä, joten ne pitää itselleen kirjata muistiin vaikka paperille

        1. HS profiili - Helsingin Sanomat (Suorakulma)

        Tai siis pelkästään

        Profiilit
        1.Suorakulma
        2. ...

        Silloin, jos kolmantena on suosikkirivistössä joku profiili, niin listata voi sitten tarkistettuaan, mikä on 3. painaa sitä linkkiä, niin saa suoraan kirjoittajan kaikki viestit.

        Apuva, weepeli, vaikka et luekaan Hesaria.

    • Alkuperäinen Rapu

      Tervehdys!

      Kokeilen toimiiko koneeni tänne. Liian usein temppuilee, joten liekö syynä nuo Ijäksen massiiviset otsikko rimpsut, vai mikä lie?

      Kokeilin E A noita eilen laittamisiasi nimimerkkilinkkejä ja kyllä ne vie suoraan tuon nimimerkin kaikkiin kirjoituksiin ja sieltä klikkaamalla jotain juttua pääsee lukemaan mitä kukin on siitä jutusta kommentoinut.

      Nyt "yritän" lähettää!

      • Alkuperäinen Rapu

        Korjaus!!!

        "laittamisiasi" = laittamiasi.

    • Calvados

      Kosteata helatorstaita. Sain äsken koneeni juntturaan, kun yritin löytää Ali Baban juttuja HS:stä, jouduin jollekin sivulle, josta en päässyt pois kuin käynnistämällä koneen uudelleen. Yhden Alibaban kommentteja näkyi olevan sanaristikot.net -keskusteluissa.

    • hh-riitu

      Huomenta tukijoukoille. Täällä "kaikkien ketjujen pilaaja" (sitaatti tuolta pentin housuista)
      Käväsin tänne tullessa Marjaluodossa: siellä oli nyt tumma iso lintu seisomassa ja sen takapuolen alla kirjava muna. Toivottavasti ei pilaa tätäkin ketjua:-((((

      • Calvados

        Huomenta. Et sinä mitään ketjua pilaa. Minäkin kävin Marjaniemessä, sääksi siellä oli vähän aikaa, lähti sitten pois. Mitään munaa en näe siellä.

        Latvian pesällä on kolme poikasta, samoin Skotlannin Loch Gartenissa. Viron kakkospesällä alkaa olla kuoriutumisaika samoin Seilissä.

      • E A

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Huomenta. Et sinä mitään ketjua pilaa. Minäkin kävin Marjaniemessä, sääksi siellä oli vähän aikaa, lähti sitten pois. Mitään munaa en näe siellä.

        Latvian pesällä on kolme poikasta, samoin Skotlannin Loch Gartenissa. Viron kakkospesällä alkaa olla kuoriutumisaika samoin Seilissä.

        Niin Calvados, näin väärin eilen. Sen linnun alla kököttävä esine, jota luulin munaksi olikin jokin jäkälän tumppu. Näin sen nyt, kun kävin katsomaa. Sellanen sinikirjavapallotj. siinä männyn kuoren päällä.
        Tässä tällä kertaa. Yrtän kirjoitella tänne vähemmän, kun annettiin ymmärtää tuolla Akat. lesken ketjussa, että olen KAIKKIEN ketjujen pilaaja ja neuvoksi vielä
        "Sen neuvon vain annan, että älä kiukullasi ja muiden syyttelylle pilaa sitä Elämä-ketjuasi". Eihän täällä kait kellään ole oikeutta omistaa ketjuja. Sitäpaitsi sanottiin vielä, että "ei ne sinun juttusi (siis minun juttuni) meitä muita kiinnosta. Yms. hyvin ystävällistä natsinimitystä, vihamielinen, katkera ym nimittelyä.
        Eli hyvää jatkoa perhe- ja ystäväpiirissä.

    • E A
      • hh-riitu

        Vai että Paavilta terveisiä. Onko kuva vaimokkeesi ottama?
        Tuosta korkeapainemittarista en ymmärrä mitään. Onko se kierolleen kasvanut jokin kasvi?
        Mutta tuo hattu on tosi upee. Tyypillinen Etelän Herrasmiehen päänkoriste. Kyllä sinun kelpaa siellä kylällä kuljeskella se päässä.

      • a mummu

        ...toi mikään korkeapaine ole. Sehän on trombi ellei vallan trooppinen sykloni:D

        Calvados, huomasin nyt, että sitä prosentin merkkiä ja 20:ä ei tarvitse kirjoittaa nimmarin sanojen väliin, systeemi tekee sen itse. Ja ainakin minulla tuon hakurivin (http://...) alle jää muistiin ne mimmarit joiden kommentteja olen katsellut.

        Niin ja hyvää alkuiltapäivää kaikille! TGIF, vaikken olekaan töissä!

    • E A

      Tuo ilmanpainemittari

      Kaveri on sen joskus saanut ja jos en väärin muista, niin se on tehty kuusen yhdestä juuresta. Pakotettu jollain tavoin eli rullattu kierukalle tuoreeltaan eli kosteana ja sitten laitettu kuivumaan talon seinälle. Aina, kun tulee korkeapainen, se oikenee ja sitten sateella se vetäytyy.

      Paavin ja minun suhe on salainen. Kumppani kertoi hänelle kuitenkin pyynnöstäni ukko ylijumalasta ja karhuista. Samoin seidoista.

      Tuo hattu. Kiva kävellä sitten helteellä missä vain. Täällä Kihniössä tietyt piirit ... "mikähän tuo luulee olevansa". Niillä on vaikeuksia, meinaan, ei edes Soini pysty heitä auttamaan, ikävä kyllä. Hattu ei välttämättä pistä minua etsimään sointuja ja pyörähtämään peilin edessä, vaikka sen teinkin äsken. Voin, jos huvittaa, olla se päässä pyjamassa, kylpytakissa, saappaat jalassa.

      PS. Päivän hyvää työtä tekemään, ei siis mitään ruumiillista. Joka päivä on saatava yksi kirjoitus läpi hesariin, mikä kerää ainakin muutaman miinuksen.

      PS. Meinas tapahtua hirveitä, melkein kirjoitin sinne parille akateemiselle, jotka etsivät bungaloweihinsa kämppäkavereita. Meinaan, että heillä ei ole kirjoitetun ymmärtäminenkään ihan hanskassa, kun kehottivat elämäni merkitystä etsimään, vaikka sen jo olen löytänytkin. Mitä lie laitosta käyneet?

    • Alkuperäinen Rapu

      Aurinko paistaa taas!

      Kävin labrassa ja lääkärinikin ehti jo soittaa tuloksista minulle. Minä stressaan nyt, niin että heräilen yöllä, kun jännitän sitä, että mitä seuraava lab. tulos näyttää.

      INR on oltava hoitotasolla neljä peräkkäistä kertaa, ennen kuin rytmiä voidaan kääntää. Nyt se on ollut kolme kertaa. Jos menee kerrankin alle hoitotason, niin kaikki alkaa taas alusta. Matka lähenee! Lääkäri lisäsi hieman lääkitystä, koska jos tuo INR menee yli hoitotason, niin se ei aiheuta uudelleen aloitusta alusta, joten nyt pelataan varmanpäälle. Minä kuitenkin stressaan sitä, syönkö edelleen oikean määrän kaikkia sallittuja kasviksia.

      Kiva paita E A:lla. Minä ostin juuri itselleni tuolta Malmin Novan putiikista aivan samanlaisesta kankaasta kivan paidan. Se on hyvin ohutta puuvillaa ja vaikka se on miestenpaidan tyylinen, niin siinä on kivoja yksityiskohtia. Se on farkkujen tai shortsien kanssa tosi kiva. Tai rannalla sen voi laittaa uimapuvun päälle. Se on aika pitkä malli, mutta sitä saa sivuista nostaa lenkeillä ryppyyn. Samoin hihat saa lenkillä kyynärpäihin. Maksoi vain 20 euroa ja värit on tuollaiset hyvin raikkaat. Tykkään siitä. Ne ovat nyt sitäpaitsi muotipaitoja - retroa! Nuo hatutkin ovat kyllä muotia!

      Komee tuo Paavi!

      On se hyvä kun on päässyt tuosta "kilpailuvietistä"! Ei tule niin mahtavaa "penthousea" ja sen omistajaa, että lähtisin tavoittelemaan. Minä "odotan" sitä joka on ilman mitään kilpailutusta vain minua varten ja luulenpa jääväni yksin, mutta näin se vaan nyt on.

      • E A

        Tuo sinun viimeinen kappaleesi. Jäin miettimään.

        Odottaminen on jees, sillä koskaan ei tiedä, kuka elämässä tulee vastaan. Missä tulee vastaan? Epäilen vahvasti, että ei ainakaan näissä keskustelukerhoissa, näissähän on vain joskus mukavaa ja joskus vähemmän mukavaa.

    • E A

      Maija Aalto kirjoitti Hesariin jotain katkeruudesta. No lainaan tänne omaa kommenttiani ja pyydän ystävällisiltä elämäläisiltä arviota siitä, kiroilenko väärässä paikassa. Seuraavassa lauseessa alkaa lainaus.

      Kuinka voisinkaan elää katkeroitumatta? Loppujen lopuksi, siis.

      Aalto : "Ensiksikin opettelen vihdoin tanssimaan flamencoa kunnolla. "

      Jos arvon Maija Aalto haluat oppia flamengoa kunnolla, niin sinä ehkä joudut matkustamaan tuon tärkeän jutun vuoksi vaikkapa Espanjaan. No sitten kyllä taas ne, jotka haluavat harrastaa kaljakelluntaa aidossa ympäristössä, ehkä joutuvat matkustamaan maailman ääriltä Vantaanjoen varsille.

      Enhän minä ihmisten haluista, mieltymyksistä, nuorison ja eläkeläisten riennoista voi olla katkera, en varsnkaan kateellinen, sillä voisin yhtyä myös minä näihin rientoihin. Mutta nääs niistä seurauksista kuitenkin katkeroidun, sillä hirveän paljon lisää työtä joudun tekemään saadakseni kasvimaani pysymään myrkyttömänä, kun nääs epäilen, että juuri nämä teidän hienot halut kuljettavat ilmavirtojen mukana kaikenlaista ekstraa pellolleni. Toisin sanoen joudun syömään paskaanne eli ylimääräistä ravintolisää, mitä ei saa nyt sekoittaa luonnonlannetteisiin, mitkä edesauttavat kasvien kasvamista. Myös joudun rakentamaan mahdollisia myrskyjä varten suojavalleja, jotta kasvit eivät lentäisi pois pelloilta. Ja sehän suututtaisi rakennustarkastajat, jos vielä niitä ilman lupaa tekisin. Sillä ne vallit on perustettava ohjesäännön mukaan 30 prosentin ekstralisä, sillä tulevien myrskyjen voimakkuuksia on vaikea ennustaa.

      PS. Pyydän arvon moderaattoreja muuttamaan sanan paska sopivampaan muotoon, jos se käsitetään esteeksi muuten mielestäni ansiokkaalle kommentilleni.

      Tähän loppui lainaus.

      • a mummu

        Jokaisen oma asia, mihin kirosanansa sijoittaa.

        Minulla sattuu olemaan lähipiirissäni yksi flamencon harrastajakin:)))), mutta hänen ei ole tarvinnut käydä kertaakaan Espanjassa sen takia. Ainakin Hesassa saa kuulemma erittäin pätevää opetusta, ja siellä(kin) oppii tanssimaan kunnolla.

    • E A

      Niin, jos ulosteen toista nimitystä paska ei suvaita, voihan shit. Onhan se suorastaan ruma sana. Mutta testaamistani en lopeta, sillä suuri haluni on myös kerätä niitä miinuspisteitä hesarissa ja myös kutkutella moderaattorien eli sanan vartioiden oivallus- ja sietokykyjä. Ovat ehkä jopa käyneet hesarin koulutuksen penkeillä oppiaan rikastuttamassa.

      Tässäkin kyllä näkyy selvä ero sivistyneiden ja muutenkin hyviä käytöstapoja noudattavien ero esim. minuun, joka suorastaan pyrin sivuraiteille, pois suuren joukon tallaamilta valtaväyliltä.

      Minullakin oli eräs tutun tuttu, joka harrasti itsepuolustuslajia aikidoa. Sai sakot kuulemma, kun ei muistanut alkulähtökohtaa eli lainaus : "Ueshiba painotti opetuksessaan myös lajin henkisiä puolia ja pyrkimystä rauhaan. Harjoittelussa tämä näkyy tekniikoiden pehmeydessä - aikidossa vastustajaa ei pyritä vahingoittamaan."

      No flamengossa ei sitä vahingoittamisen vaaraa ole, mutta kun Afrikasta tuotiin eli sulautettiin tangon kaksi perussäveltä kauan kauan sitten liki jokaiseen tangoon, niin johan sitten junttilassakin ihan synnytettiin tangomarkkinat. Mitä tästä ainakin minä opin. Turhuuden markkinat ja harrastukset voivat hyvin, tuodaan ja viedään niitä sitten mihin vaan.

    • Ali Baba

      Calvadokselta pyydän anteeksi huonosti muotoiltua nimimerkkien esiintymiskirjoitustani.
      Tarkoitin että täällä ketjussa esiintyvä Ali Baba, Piri Reis alias Yrmeä Körmy kirjoittaa muualla ihan muilla nimimerkeillä. Täällä vain Ali Babana ja sen Ali versioina.
      Ne muut ni mimerkit pidän siis inkognitona eli etten halua yhdelläkään niillä hyppiä kenenkään tämän "perhepiirin" mahdollisten erilaisten näkemysten silmille.
      Täällä olemme kaikki ystäviä ja yhtä perhettä, jossain muualla sitten kirjoitetaan niinkuin ajattelee tai ihan oikeasti mitä aloittaisi omasta näkemyksestään keskustelussa missä lopulta pyrittäisiin kaikkien edut ottamaan kohtuullisesti huomioon

      • Calvados

        Luulin tosiaan hetken, että olit muuttanut mielesi ja kirjoittanut sittenkin Hesariin myös Ali Baban nimmarilla, mutta löysin vain sen nimisiä ravintoloita ympäri maailmaa ja mm jonkun pörssissä olevan firman ym, sekä sen sivun, jossa koneeni jumittui.

        Jopa olet pitkän sähköautojutun kirjoittanut.

        Katsoin illalla hauskan kohelluselokuvan kolmoselta.

      • Whoever

        "Täällä olemme kaikki ystäviä ja yhtä perhettä, jossain muualla sitten kirjoitetaan niinkuin ajattelee"

        Onko "ystävyyden" edellytys että kirjoittaa eri tavalla kuin ajattelee ?

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        "Täällä olemme kaikki ystäviä ja yhtä perhettä, jossain muualla sitten kirjoitetaan niinkuin ajattelee"

        Onko "ystävyyden" edellytys että kirjoittaa eri tavalla kuin ajattelee ?

        Hyvä kysymys sinänsä

        mutta ystävä jo sanana on ainakin minulle melko iso sana, etten ihan oikein täällä sitä ehkäpä viitsisi käyttää. Ymmärrän kuitenkin Alin sanoman, jos ei joka lauseeseen ja sanaan tartuta.

        Lauantain iltapäivää kaikille!

        Tein ruoaksi lihapullia ja tietysti uusia perunoita,ruotsalaisia, (0,49 euroa kilo)ja salaattia. Perunat ovat vasta kiehumassa joten ehdin lyhyesti sanoa minäkin jotain tuohon "ystäviä ja perhettä" juttuun.

        "Onko "ystävyyden" edellytys että kirjoittaa eri tavalla kuin ajattelee ?"

        Minä olen aivan samaa mieltä kuin Ali Baba. Pidän tätä meidän Elämä-ketjua sellaisena vapaa-aikaan ja tavallaan ystävyys- ja perhepiiriin kuuluvana, enkä ole juuri koskaan käsitellyt täällä niitä asioita mistä kirjoitan paljon tuolla Hesarissa. Tulen tänne nauttimaan ja "lepäämään" tuttujen seurassa, enkä tuo "töitä" ja "työasioita" tänne, niin kuin ei niitä pitäisi tuoda kotiinkaan. Tietysti silloin myös "ajatellaan" eri asioita kuin töissä ja kirjoitetaan kyllä edelleenkin niin kuin ajatellaan, mutta nyt nuo ajatukset ovat aivan toisenlaisissa mietteissä kuin esimerkiksi tuolla Hesarin kommenteissa.

        Vaikka minulla on aika paljon tätä lähipiiriä ympärilläni ja hyviä ystäviä oikeassakin elämässä, niin silti nämä virtuaali ystävät ketjussamme ovat tulleet vuosien myötä myös erittäin tärkeiksi - kaikki tyynni!

        Nyt täytyy mennä katsomaan joko perunat ovat kypsiä.

        Eli parempi puhua potaskaa kuin mitä oikeasti ajattelee jotta ei kenenkään mieli pahoitu ?

        Niin joutuu usein tekemään oikeassa elämässä, mutta eikö täällä somessa nimenomaan ole mahdollisuus olla rehellinen itselleen ilman sosiaalisia paineita ? Itsensä vuoksi täällä kukin kirjoittaa.

        En tarkoita että nimimerkki Ali puhuisi potaskaa,
        tartuin vain hänen kirjoituksensa viimeiseen lauseeseen, joka herätti kysymyksen mikä on ylipäätään kenenkin motiivi osallistua tällaisiin keskusteluihin.

      • ....

        "Jotta kenenkään mieli ei pahoitu."

        Juuri niin. Lokaa heitetään vaan vieraiden päälle ja vieraisiin ketjuihin.

        En missään nimessä vastusta sinunkaan mielipidettä. Minulla ei oikeastaan ole mielipidettä kait tähän juttuun.

        Nimittäin kirjoitan silläkin uhalla, vaikka jonkun mieli saattaisi pahoittua. Toisaalta olen miettinyt myös, että mitäs sitä ny yleensä tarvii kirjoitella.

        PS. Onkohan potaskan ja asian ja mielipiteen ero minkähänlainen? Nimittäin tuota noin, sanoi mustapartainen ja mietti, että miksi jopa lämpömittarin lukemat saavat kinoja syntymään. Kuluneena talvena, kun ilmaisin, että meidän kylmin päivä oli se ja se (miinus jotain), niin kaveri siihen, että ei - kyllä silloin oli kylmempää.

      • Whoever
        .... kirjoitti:

        "Jotta kenenkään mieli ei pahoitu."

        Juuri niin. Lokaa heitetään vaan vieraiden päälle ja vieraisiin ketjuihin.

        No sitä sattuu paremmissakin perheissä.

      • Calvados
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Lauantain iltapäivää kaikille!

        Tein ruoaksi lihapullia ja tietysti uusia perunoita,ruotsalaisia, (0,49 euroa kilo)ja salaattia. Perunat ovat vasta kiehumassa joten ehdin lyhyesti sanoa minäkin jotain tuohon "ystäviä ja perhettä" juttuun.

        "Onko "ystävyyden" edellytys että kirjoittaa eri tavalla kuin ajattelee ?"

        Minä olen aivan samaa mieltä kuin Ali Baba. Pidän tätä meidän Elämä-ketjua sellaisena vapaa-aikaan ja tavallaan ystävyys- ja perhepiiriin kuuluvana, enkä ole juuri koskaan käsitellyt täällä niitä asioita mistä kirjoitan paljon tuolla Hesarissa. Tulen tänne nauttimaan ja "lepäämään" tuttujen seurassa, enkä tuo "töitä" ja "työasioita" tänne, niin kuin ei niitä pitäisi tuoda kotiinkaan. Tietysti silloin myös "ajatellaan" eri asioita kuin töissä ja kirjoitetaan kyllä edelleenkin niin kuin ajatellaan, mutta nyt nuo ajatukset ovat aivan toisenlaisissa mietteissä kuin esimerkiksi tuolla Hesarin kommenteissa.

        Vaikka minulla on aika paljon tätä lähipiiriä ympärilläni ja hyviä ystäviä oikeassakin elämässä, niin silti nämä virtuaali ystävät ketjussamme ovat tulleet vuosien myötä myös erittäin tärkeiksi - kaikki tyynni!

        Nyt täytyy mennä katsomaan joko perunat ovat kypsiä.

        Erittäin hyvä kirjoitus sinulta Rapu.

        Minä en ole vielä ostanut uusia perunoita, ovat niin pieniä napoja, etten viitsi pestä, olen liian laiska siihen. Mutta hyviä olisivat ja tillin kanssa keitettynä tulee ihana tuoksu kotiin.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        En missään nimessä vastusta sinunkaan mielipidettä. Minulla ei oikeastaan ole mielipidettä kait tähän juttuun.

        Nimittäin kirjoitan silläkin uhalla, vaikka jonkun mieli saattaisi pahoittua. Toisaalta olen miettinyt myös, että mitäs sitä ny yleensä tarvii kirjoitella.

        PS. Onkohan potaskan ja asian ja mielipiteen ero minkähänlainen? Nimittäin tuota noin, sanoi mustapartainen ja mietti, että miksi jopa lämpömittarin lukemat saavat kinoja syntymään. Kuluneena talvena, kun ilmaisin, että meidän kylmin päivä oli se ja se (miinus jotain), niin kaveri siihen, että ei - kyllä silloin oli kylmempää.

        Mielipidettä ei demokratiassa ole syytä eikä edes mahdollista vastustaa.
        Potaska eli kaliumkarbonaatti on suolaa, josta tehdään saippuaa. 
        Sanan molemmat merkitykset sopivat näihin keskusteluihin siis hyvin.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Erittäin hyvä kirjoitus sinulta Rapu.

        Minä en ole vielä ostanut uusia perunoita, ovat niin pieniä napoja, etten viitsi pestä, olen liian laiska siihen. Mutta hyviä olisivat ja tillin kanssa keitettynä tulee ihana tuoksu kotiin.

        Kiitos, Calvados!

        Kyllä tuolla Malmin Prismassa oli jo aivan hyvän kokoisia nuo ruotsalaiset perunat ja todella edullisia. Tilliä tietysti täytyy olla kun uusia perunoita keitetään ja syödään. Kuoret lähti aivan helposti rapsuttamalla pois.

        Minä laitoin kolme perunaa muoviämpäriin tuonne pihalleni ja nyt kaksi niistä on jo taimella. Jännä nähdä tuleeko tänä vuonna myös satoa? Viime kesänä ne kasvoivat vain komeat naatit ja juuressa ei ollut muuta kuin ne siemenperunat!

        Jotain elämää nekin kolme perunaa saavat siis aikaan, jos ei muuta niin komeat vihreät naatit, jotka tuottavat happea:-))

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Mielipidettä ei demokratiassa ole syytä eikä edes mahdollista vastustaa.
        Potaska eli kaliumkarbonaatti on suolaa, josta tehdään saippuaa. 
        Sanan molemmat merkitykset sopivat näihin keskusteluihin siis hyvin.

        Whoever oletkin, niin

        " Mielipidettä ei demokratiassa ole syytä eikä edes mahdollista vastustaa. "

        Mielestäni ei pidä paikkaansa eli vastustan. Voisin väittää kuulleeni, että jotkut hallitukset saivat Reaganin ja rautarouvan aikoina levitettyä erään taloustieteilijän mielipidettä ja sitäkö ei saisi demokratiassa vastustaa?

        Joka tapauksessa huomenta kaikille.

        Mielipiteen vapaus tarkoittaa että jokaisella on yhtäläinen oikeus omaan mielipiteeseensä. Jos joku sanoo "vastustavansa" toisen mielipidettä esittämättä omaa mielipidettään asiasta, sen voi ymmärtää tarkoittavan tämän oikeuden kyseenalaistamista.
        Onneksi sanoitkin että ET vastusta minun mielipidettäni.

        No jaa, saivartelut sikseen, uskon kyllä että kumpikin olemme samaa mieltä tämän kirjoituksen ensimmäisestä lauseesta.

      • hahhah-riitu

        Huomenia vaan sinne varhaisheränneille.
        Minun mielipiteeni tässä ja nyt on, että mielipiteitään saa laukoa täällä netissäkin, kunhan ei yleistä niitä kaikkien muittenkin mielipiteeksi, Auroraever.

      • Auroranever
        hahhah-riitu kirjoitti:

        Huomenia vaan sinne varhaisheränneille.
        Minun mielipiteeni tässä ja nyt on, että mielipiteitään saa laukoa täällä netissäkin, kunhan ei yleistä niitä kaikkien muittenkin mielipiteeksi, Auroraever.

        Whoever on minua parempi kirjoittaja, sorry vaan. Tai kiitos, olen imarreltu vertailusta.

      • Whoever
        hahhah-riitu kirjoitti:

        Huomenia vaan sinne varhaisheränneille.
        Minun mielipiteeni tässä ja nyt on, että mielipiteitään saa laukoa täällä netissäkin, kunhan ei yleistä niitä kaikkien muittenkin mielipiteeksi, Auroraever.

        Mielipiteen yleistämisestä tulee mieleen mitä tarkoittaa "yleinen mielipide" ?
        Joku on määritellyt sen niin, että kun kolme ihmistä kokoontuu, muodostuu yleinen mielipide.
        Ainakin heille.

        Nimimerkki Aurora puhuu totta,
        tosin ei ole syytä liikaa imartua.

      • Inger1

        Mieleni tästä kohottui, kun sain kuulla Aurora- ystävästä puhuttavan kauniisti ja totta!

      • Inger1
        Whoever kirjoitti:

        No sitä sattuu paremmissakin perheissä.

        Kun tosi paikan tullen joudutaan milloin selvittämään oikeuksia ja syitä ihmisten tekoihin ja toimintoihin, tulee ensimmäisenä vastaan: mikä onkaan ollut motiivi? Vasta sitten aletaan ikään kuin päästä paremmin ymmärtämään ja tulkitsemaan mistä on johtunut tai ollut kysymys. - Miksikäs ei olisi hyvä kysyä jokaisen vaikka itseltään - pitemmän päälle, miksi osallistuu samoihin keskusteluihin ellei olisi tosiaan motiivia edes itsellä tiedossa. Vai onko kehittynyt jotain asenteellista, poliittista ja muuten vaan valikoivaa mielenkiintoa..olla tietynlaista omaa motivaatiotaan edustamassa, jos se tapahtuu huomattavan erilaisena jakautumisena, keskustelijoiden välillä ja.- nähden

      • Whoever
        Inger1 kirjoitti:

        Tuolla ylempänä arvelin, että itsensä vuoksi täällä jokainen kirjoittaa. Ilkeyteen en motiivina usko.

        Parhaimmillaan tämä lienee jonkinlaista terapeuttista itsensä tutkiskelua, jopa vastavuoroista sellaista. Onhan se tavallaan kiehtovaa panna itsestään jotain likoon kommunikointitavalla, jonka kokee itselleen tärkeäksi. Palkitsevaakin jos huomaa tulleensa ymmärretyksi tarkoittamallaan tavalla.
        Niinkin voi joskus käydä.

        Eettisen eteerinen kirjoituksesi oli varmasti palkitseva meille kaikille keskustelijoille Kuten että ...Onhan se tavallaan kiehtovaa panna itsestään jotain likoon kommunikointitavalla, jonka kokee itselleen tärkeäksi. Ja edelleen..huomata tulleensa ymmärretyksi tarkoittamallaan tavalla. Vautsii !

      • Kerrankiitetty A
        Inger1 kirjoitti:

        Mieleni tästä kohottui, kun sain kuulla Aurora- ystävästä puhuttavan kauniisti ja totta!

        Niinpä. Ei ole tullut täällä harjoitetuksi veljeilyn ja siskoilun hyveitä kyllin taitavasti, jotta olisi ruusuja ansainnut.

      • Whoever
        Kerrankiitetty A kirjoitti:

        Niinpä. Ei ole tullut täällä harjoitetuksi veljeilyn ja siskoilun hyveitä kyllin taitavasti, jotta olisi ruusuja ansainnut.

        Virtuaalisen hyasintin voisin tuosta oivalluksesta ojentaa, ruusu olisi liiottelua.

    • Ali Sähvömies

      Tässä EA'lle se lupaamani sähköautokirjoitus jonka kommentoin eräällä jenkkiketjulla.
      Tämäkin on vain ajatusrakennelma siitä mitä voisi olla ja miksi ja miksi ei ole!!
      Onneksi en luvannut juttua suomeksi vaan nyt se tulee niinkuin alunperin kirjoitin:

      I am sad that wise people and developers do not see easy technology developments in charging the electric cars. I take just one example. Trams and trolleybuses use overhead wire to operate. Metro and Trains rail power. What an earth prevents pulling such electric overhead cables even on the highways to power trucks buses to run them on the highway and charge the batteries for deviation from the powered route, or convert into small diesel drive powered by LNG. For standard electric person cars it must not be seriously difficult to develope a power whip that can get close or contact the power wire above to either direct drive the car or charge it while driving connented to the power like trolley buses or trams do.
      Only the electricity pick up should be developed into more flexible than in trolleys and trams. There are already units that charge automatically near power source like handys. Also the measuring technology and control who took and how much electricity is not rocket science any more. This line of thinking would facilitate long distance driving problemfree if the overhead cable and recording infra was there. At the same time need to use heavy and expensive batteries would radically diminish.

      Generally my opinion is that the atomotivie industry has started the electric car from the wrong end by offering top range and price cars few can buy, instead constructing a cheap light second car version with auxiliary generator to facilitate charging by efficient standard révolution low consuming, say natural gas driven motor, and get enough power with mini consumption and pollution to get the car at decent speed to the destination. Say max 50miles/h speed and even the electomotors not to allow more than 65 miles per h speed

      I am already retired but it looks like the present engineers and community leaders would have lost their innovation ability completely At least so in Europe but with electric car also in US

    • E A

      " Generally my opinion is that the atomotivie industry has started the electric car from the wrong end by offering top range and price cars ..."

      Onneksi en ole luvannut vastata, ainakaan englanniksi. Juu, nuorin poikani perusteli ihmetellessäni samaa asiaa, että näin saadaan kiinnostuneita nuoria opin tielle. Niinpä niin. Ja ehkä sponsoreita? Ja mitähän "tönimistä ja tuuppimista" on pikku Suomessa koko sähköauto asian ympärillä. En viitsi kirjoittaa, vaikka olen nimmarilla, sillä tähän liittyy kait ehkä Valmetia ja Metropolia oppilaitosta ja sen henkilökohtaisia yksilötaisteloita kunniasta ja vallasta jne. Monenlaista mustamaalaamista myös. Miksi en kirjoita? No siksi, että en ihan kaikkea halua uskoa. Ihmettelin mm. sitä juniorille, että jos on suurtakin kähmintää, niin miksi kukaan ei tule kaapista ulos.

      "...or convert into small diesel drive powered by LNG"

      Eduskuntavaalit 2007 ja meidän pikku kuntamme vaalitilaisuus. Mauri Pekkarinen ähelsi ja kierteli vastauksiaan nestemmäisen maakaasun suhteen. Kehui kyllä juuri hetkeä aiemmin rinta rottingilla avanneensa Suomen 7. maakaasuaseman (muistaakseni se oli seitsemäs tai kahdeksas) Tampereelle. Siihen aikaan Saksassa oli hieman yli 2000 maakaasuasemaa ja suunnilleen saman verran nestekaasuasemia. Meidän päättäjien osakesalkut olisi kiva nähdä.

      Ai niin, huomenta kaikille.

    • Calvados

      Huomenta. Meillä aiotaan lakkauttaa maakaasulla kulkevat bussit ja niitä on valtava määrä tuolla Itäkeskuksen bussivarikolla. Siellä on myös niiden tankkausasema. Miksi niiden käyttö lopetetaan?

      Kohta lähdemme käymään sukulaispojan yo-juhlissa. Sää ei suosi ainakaan puutarhajuhlia.

      • E A

        Löysin yhden artikkelin helmikuulta 2013 niistä maakaasubusseita ja niiden lakkauttamisista.

        Taitaa olla tuulen suunta vaihtunut, sillä nesteitettyä maakaasuahan aletaan tuoda sekä Helsinkiin että Viroon. Kunhan saavat tynnirinsä tehtyä. No laivanrakennusteollisuus saa uutta intoa ja kohta synnytetään sellaisia risteilijöitä, etteivät mahdu merillä kääntyilemään ennen kuin jäätiköt sulavat ja lisävesi tulee tarpeeseen.

        Kumppani on valmistujaisissa ja minä siivoan, ku pikkulikka, isänsä ja juniori tulevat tänne. Olisin halunnut mennä, sillä nuoresta miehestä tuli rakennusmies, siis sitten, kunhan kertyy kokemusta lisää. No tämä ei ollut se sytyke haluun mennä, vaan se, että koulun lopputyön tarkastaja ei ollut ollut kuulemma ajan tasalla. Siitä on todisteita. Tarkastaja nauttii kuulemma yhä palkkaa kuitenkin. Vahvalle pohjalle rakennetaan.

      • Ali Babba

        Se lopetus on satavarmasti vain tilapäinen ja seurausta ihan puhtaasta virkamieslaskelmasta tai mahdollisesti jonkun lobbaamisesta.
        Jokapuolella maailmaa on kaasulla ajeltu jo ajat sitten. Itsekin ajelin Hollannissa Ford Sierraa 2 l koneella missä oli takakontissa Kaasutankki noin 500 km ajoa varten ja vaihto bensalta kaasulle yhdellä keinuvivulla panelissa.
        Meillä eivät ilmeisesti virkamiehet ja päättäjät kuten Pekkarinen johon EA viittasi lainkaan seuraa mihin maailma menee ja mikä on kaikkien edun kannalta parasta ja faktahan on että kaikkein nopeimmin saasteita saadaan pudotettua muuttamalla bensa ja dieselkäyttöistä liikennettä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon kaasulle. Sähkö tulee peräässä sitä myöten kun sähkö tai sähkö kombi ajoneuvoja ja sähkön jakelua saadaan kehitettyä. Teknisesti se olisi erittäin helppoa mutta "jokin" estää sen!

    • E A

      Ny tippu huali

      Korkeakulduurinen Lilli Paasikivi kansallisoopperasta on tehnyt vuoden kyldyyriteon ja saanut ehkä jopa ristityt Töölön torille valtavina massoina laulamaan suvivirttä ja kaik säkeistöt varmaan tuli hoilattua.

      Odotan mielenkiinnolla. Ai mitä? No koulu-uudistusta kaiken kaikkiaan. Jos vaikka historian opettajat ympäri laajan Suomen osoittavat lahjakkuutensa ja menevät Suomenlinnaan valtavan oppilaslauman kanssa toteuttamaan talvisin Suomen jatkosodan punkkerikohtauksia. Jää nääs oppilaille päähän se ydinasia siitä sodasta, meinaan että kylmää oli.

    • Calvados

      Nyt on yhden komean sukulaispojan yo-juhlat vietetty. Vieraita oli paljon, puutarhassakin tarkenivat osa vieraista istua, aurinko kun alkoi välillä lämmittää, tarjoamiset olivat mitä loistavimmat. Juhlakalu sanoi, että on helpottunut olo, onhan hänellä nyt yksi tärkeä etappi saavutettu. Jatkosta ei ollut varma. Seuraavaksi kai inttiin, oli pyrkinyt laivastoon.

    • E A
      • E A

        Lisäys

        Kuva on MotorHome.

        Tartunpa tähän sanaan. Siis koti. Kunhan teen laskelmia, niin jo ennen aavistan, että tässä on sekä luontoystävällisempi että huomattavasti halvempi "koti". Tai hei, poistan lainausmerkit.

    • Calvados

      Huomenta. Kuvasi ei aukea E.A. Jää näkemättä millainen on luontoystävällinen koti. Jollekin kai auennut, koska olet saanut plussan.

      • E A

        Noi plussat, no mitäs noista.

        Aukeaa niin, että maalaat sen koko rimpsun ja siis kopioit sen ja viet sen sitten osoiteruutuun.

        Ei kuitenkaan kannata varmaan avata, sillä se on vain autokoti. Siitä syntyisi taas turhaa säpinää, jos vielä alkaisin selittää sen luontoystävällisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää.

        Kiitos ohjeesta, sainhan sen näkyviin. Tuolla yläkerrassa on siis punkka kahdelle, alakerrassa muu koti. Olen nähnyt tuollaisia maantiellä. Melko pieni, ei ole sellainen maantiellä kulkeva isohko kesäkoti, vaan kahdelle hyvin sopiva, ekologinen asunto, ei taida maakaasulla kuitenkaan kulkea.

    • a mummu

      Kaunistapäivää!

      Tänään on minulla todella lepopäivä. Ainakin verrattuna eiliseen, jolloin olikin "hirveä tempo päällänsä": oli koira ja lapset päivän hoidossa ja sitten vielä iltasella tuli ystäväpariskunta, saunottiin, syötiin hyvin, palaa painettiin hyvällä viinillä ja tietysti parannettiin maailmaa. Hyvä keskustelu on yksi elämän tärkeimmistä "sulostuttajista". Meni taas, niin kuin aina po. pariskunnan kanssa, pikkutunneille. Vaan kesäyö oli valoisa. Nukuinkin sitten melkein kymmeneen, mutta silti välillä meinaa haukotuttaa; muuten hyvä, mutta naamaa väsyttää!

      Nyt juuri toisella slimällä ja molemmilla korvilla seuraan eilen tallentamaani Schönbrunnin kesäkonserttia. Musiikki on taas kerran omaa luokkaansa - Wienin filharmonikot sen takaa - ja mieltä lämmittää kameran kuvan kierto maisemissa, missä itsekin on tullut paarustettua hirmuisessa helteessä. Upea puisto upeine kukkaistutuksineen!

      Konsertin loputtua meinaan pistää pyörimään myös eilisen Donna Leonin. Tykkään kovasti niistä, vaikka saksan kieli hieman kyllä haittaa italialaista tunnelmaa. Yöpöydällänikin on juuri pari iltaa sitten aloittamani DL:n viimeisin kirja. DL tuo mieleeni aina myös Dulkkiksen, joka nyt sitten lepää kotimaansa mullassa. En ole vieläkään saanut itseäni käymään haudallaan. Olen edelleen aika järkyttynyt hänen yhtäkkisestä pois menostaan. Kummallista, miten ihminen, jota en koskaan tavannut tuli niin läheiseksi. Tosin kirjoittelimme paljon, melkein päivittäin ja sen kautta opimme tuntemaan toisiamme.

      No, niin, pitääpä taas lopettaa tämä kakunkeitto ja ryhtyä sen sijaan valmistamaan päivällistä, joka on grillipossua ja -juureksia. Ei tarvitse käryttää hellaa. Siippa meillä yleensä hoitaa grillaukset, mutta joutui taas menemään työmaalleen, joten tällä kertaa on minun vuoroni vahtia tulta ja paistoksia.

    • Ali Baba

      Hello a mummu, our master cake baker!
      Olin itsekin lähes kakunpaistoasialla sillä keitin veski mati kaerakliid, kauralese puuroa ja keksin laittaa siihen keskelle mojovan voinapin ja lorauttaa päälle kylmäpuristettua latvialaista rapsiöljyä lorauksen. Se rapsiöljy siinä versiossa on kuin rypsiöljy, syvän keltaista. Uskokaa tai älkää niin se maistui vallan liukkaasti. Vastaisuudessa teenkin juuri noin että pudotan voinapista puolet pois ja korvaan sen rypsi tai rapsiöljyllä. Suomessa vaan rapsiöljyä ei tahdo saada, mutta tuolla hivenen etelämmäässä ja mm. Saksassa sitä saa kylmäpuristettuna ja se on taatusti yhtä terveellistä kuin rypsiöljy.
      Suosittelisin "luomu" EA:llekin tuota kauralesepuuroa öljyttynä. On kaikella tavalla kovin terveellistä ja voin taata että jos maituu liukkaasti niin myös poistuu liukkaasti! :)))

      • a mummu

        Hello itsellesi Ali B!

        Eilen juuri ostin ihan tavallisesta ruokakaupasta uuden pullon rapsiöljyä, kun vanha pääsi loppumaan. Ei kylläkään ole luomua, mutta ei sitä po. kaupassa luomuna ollut saatavillakaan.

        Mutta että korvaisin voisilmän öljyllä; siihen en vielä, muuten aika terveellisessä ruokavaliossani, ole päässyt. Tosin puuroa syönkin enää harvoin, sen sijaan naatiskelen usein kylmän luomumaidon kanssa kaura-kaarnikkamuroja, joita en vielä ole nähnyt muualla kuin omassa ruokakaupassani. Luulen, että samoja aineita niistä maaruuni saan kuin puurostakin, joka sitten täytyy aina valmistaa. Vaikka - tai ehkä juuri siksi - olenkin kakunkeittäjä, niin puuroa todellakin harvoin viitsin itselleni keittää, siippa kun lopetti puuron syönnin jo lukioaikanaan:)))

    • E A

      Kiitos, olen (olemme) huomioineet ja ylösmerkinnyt nuo öljytyt kauralesepuurot.

      Tämä päivä on mennyt suunnitelmissa "kuinka valmistan osan matka-eväistä kolmen-neljän kuukauden reissuun" ja mitä pitää muuten ottaa selville. Mielenkiintoista. Kalojen purkitusta, joidenkin elintarvikkeiden kuivatusta, muuta kuivamuonaa jne.

      Ja totta kai. Niitä syrjässä olevia ruokapaikkoja, mahdollisesti halpoja hostelleja, peseytymispaikkoja, pyykinpesupaikkoja jne.

      Pikkulikan isä ja vielä suunnitelmista tietämätön äiti eli miniäni mukaan todennäköisesti ostoskimppaan. Ehkä joku muukin. Motorkoti se senkun halpenee.

      • Ali Baba

        Sellainen motorhome on ollut minunkin haaveeni aina. Amerikoissahan niiden suuria luksusversioita käytetään ihan pysyvään asumiseen ja niitä varten on suuria varustettuja motor home parkkeja tai puistoja (parks)
        Ihan aluksi sellaisen saisi käytettynä ihan halvallakin, mutta siitä alkaa sitten huvin päälle ne käytännön ongelmat eli missä pidät jos kaupungissa asut ja se että talvikäyttö todennäköisesti jäisi melko pieneksi. Samoin kesällä jos sellaisen veisi ja toisi vaikkapa Baltian matkalle niin se autolauttakustannus henkilöautoon verrattuna maksaa pari kunnollista hotelliyötä.
        Olen sitten aina päättynyt sellaista himoitessani juuri tuohon hyötysuhde ja kokonaisteholaskelmaan ja jättänyt sen aina haaveeksi kun on tuo suomalaissuuren pään vähemmän poimuttunut aivo totutellut ajattelemaan kaiken teollisuudtaloudellisesti eli arvioimaan panos tuotos suhteen omassa käytössä.
        Eläkeläisen ellei ole sitten Lilius eläkeläinen ei kannata pitää kahta ajoneuvoa ihan pelkän haaveen toteuttamisen vuoksi, ellei asu maalla tai omakotitalossa ja kykene sopuisasti talvisäilyttämään ja poistamaan vakuutuksista. Kesä jos olis aina vaan niin varmasti olis mullakin.

        Huvikseni nyt kirjoittelen vappa ajan homesta. Ei minulla ole mökkiäkään. Ainoat mökkimuistot ovat lapsuudesta mutta ne ovatkin ikuisesti pysyviä.
        Mökkiin pätee yleisesti ottaen samat kriteerit kuin siihen motorhomeen tai matkailuvaunuun. Se ei kokonaisinvestointina ole kannattava vaan pitää olla siihen erikseen budjetoitu kulubudjetti. Yleensä hyötyä möklistä on vain muutaman viikon vuodessa, eller hyr? (Kysyin kaikilta)
        Tosin minä olen jo nuorena lähtenyt merille ja ollut maihin palauduttuani aina matkatöissä. Emännän kanssa meni sukset eri latja silloin aikoinaan joten ei tullut perhemökkiäkään hankittua ja sitten olenkin ollut aina matkoilla paitsi milloin sinkkuna täällä Kallion kolossa. Eipä sellaisella elämällä oikein mökille ole käyttöä- Pikemminkin motor homelle jolla teoriassa voisi lähteä vaikka välimeren rannoille talveksi. Olipa hyvä ajatus mutta nyt alkaa jo olla ikää sen verran ettei ehkä ensimmäisenä tule mieleen lähteä yksinään motorhomella "Turkkiin", pikemminkin lähireissuille hotelli ja motellioloihin. Siis Itämeren ympäristöön. Puolassa on muuten hienoja retkeily ja loma alueita. Ihan siellä pohjois Puolassa..
        No niin, asiasta kolmanteen eli tulipa ennen tätä kirjoittamista bunkrattua omega 3 sillä söin melko annoksen kuumasavustettuja eestiläisiä silakoita. Hyviä ovat mutta melkoista siivottavaa. Siis savustettujen ahventen puutteessa.

      • E A
        Ali Baba kirjoitti:

        Sellainen motorhome on ollut minunkin haaveeni aina. Amerikoissahan niiden suuria luksusversioita käytetään ihan pysyvään asumiseen ja niitä varten on suuria varustettuja motor home parkkeja tai puistoja (parks)
        Ihan aluksi sellaisen saisi käytettynä ihan halvallakin, mutta siitä alkaa sitten huvin päälle ne käytännön ongelmat eli missä pidät jos kaupungissa asut ja se että talvikäyttö todennäköisesti jäisi melko pieneksi. Samoin kesällä jos sellaisen veisi ja toisi vaikkapa Baltian matkalle niin se autolauttakustannus henkilöautoon verrattuna maksaa pari kunnollista hotelliyötä.
        Olen sitten aina päättynyt sellaista himoitessani juuri tuohon hyötysuhde ja kokonaisteholaskelmaan ja jättänyt sen aina haaveeksi kun on tuo suomalaissuuren pään vähemmän poimuttunut aivo totutellut ajattelemaan kaiken teollisuudtaloudellisesti eli arvioimaan panos tuotos suhteen omassa käytössä.
        Eläkeläisen ellei ole sitten Lilius eläkeläinen ei kannata pitää kahta ajoneuvoa ihan pelkän haaveen toteuttamisen vuoksi, ellei asu maalla tai omakotitalossa ja kykene sopuisasti talvisäilyttämään ja poistamaan vakuutuksista. Kesä jos olis aina vaan niin varmasti olis mullakin.

        Huomenta kaikille

        Kirjoituksesi noteerattu ja myös tuo alempi.

        " missä pidät jos kaupungissa asut ..."

        Perustan kunnan kiusaksi ilmaisen parkkialueen, että tänne vaan. Joku voi sitten kokeilla myös ja ilmoittaa asuinosoitteeksi osoitteemme ja asua motorhomessa. Mitään palvelua en pysty tarjoamaan, ellei siksi lasketa tien kunnossapitoa.

        " jos sellaisen veisi ja toisi vaikkapa Baltian matkalle niin se autolauttakustannus ..."

        niin laskemaan vaan kuluja, kun kiertää Pietarin kautta. Pikku hetki. Helsinki-Viipuri-Pietari-Narva = noin 500 km. Pakettiauton kokoinen motorhome diesel kuluttaa rauhallisella ajolla 8-10 l/100km ja jos kotomaanhinnoilla, niin tuo matka maksaa rapiat 60 euroa.

        " kokonaisteholaskelma "

        Juuri noin. Jos otan tämän kiinteän asumuksemme kaikki pakolliset kulut, tulen siihen tulokseen, että ei kannattaisi ostaa kuin tilkku metsää ja pieni alue peltoa ja parkkeerata motorkoti pellon laitaan. En viitsi nyt kaikkia suunnitelmia tähän laittaa, mutta sen vielä, että jos tulee asuntokupla, niin se on pientä vielä, mitä mororhomen arvo laskee vuosittain. Entä koko se pääoma, minkä sitoo kiinteään? Kuinka helppo on motorhomea siirtää työpaikkojen mukaan? Jne.

        " Eläkeläisen ellei ole sitten Lilius ..."

        Viime vuonna kiinteät (plus sähkö ja kaikki ylimääräisetkin vakuutukset) olivat per lärvi eli henkilö 280/kk ja tähän kuului kahden auton verot kiinteistövero. Kunhan saan selvitettyä, paljonko pakettiauton (pituus 4-5 metriä) kaikki kiinteät kulut ovat, niin laskelmat jatkuvat. Samoin mistä löytää halvin yksi hehtaari metsää vajaa puoli hehtaaria peltoa ja 200 metrin päässä oleva pikku järvi ... hetkinen meillähän sattuu olemaan. Jos jakaisimme tämän porvarillisen omaisuutemme kahdeksi tontiksi, niin minä voisin ottaa sen, missä taloa ei ole. Olen satavarma, että pääsisin omalla tavallani elää ja asua huomattavasti alle tuon nyt maksamani 280 ekua per kuukausi. Ja väittäisin, että en kärsisi, vaan eläisin luxuselää miljardeihin muihin ihmisiin verrattuna. Saisin tuosta 280 ekusta säästöön ehkä puolet, jopa enemmän, ja niin ollen jopa pelkän kansaneläkkeen varassakin ( netto kait 750 ja rapiat ), voisin säästellä seuraavaa puolen vuoden matkaani varten.

        " ellei asu maalla ...sopuisasti talvisäilyttämään ja poistamaan vakuutuksista "

        Juuripa noin. Laskin äsken corollan vm.1997 (vanha postin auto) 2013 liikkuvat kustannukset. 3000 km, korjaukset polttoaineet 1223 €. Tuon kun vielä pitää vara-autona ja poistaa sen vakuutuksista tiettynä aikana, esim. huhti-marras, niin avot.

        PS. En tiedä, mikä minua vaivaa, mutta kauan jo on asunnot, Suomen ja vaikkapa Euroopan asunto"politiikka" ottanut varsin takaraivoon. Pankit jakavat rahaa : syntyy ehkä lamat, työttömyys, velkavankeudet, kaiken maailman vedätykset, grynderit, sikavuokrat, sikahinnat asunnoissa, sikahinnat korjauksissa jne.

        Jos "seidat" suovat, minulla on ehkä aikaa 10-15 vuotta lyödä kapuloita rattaisiin ja myös kirjoittaa niistä joillakin foorumeilla ehkäpä jopa tiedoksi muille vastarannankiiskeille. Tiedän esim. sen, että jotkut minun mielestäni valveutuneet nuoret jo kyseenalaistavat monia juttuja.

        Nyt "matkustin" jo Baltian maiden kautta Rostockiin. Matkaa on kertynyt noin 2300 km ja olemme kumppanin kanssa "yöpyneet" motorhomessa kuusi kertaa. Näin on matkavauhti päivässä noin 400 km. Nafta maksanut toistaiseksi Suomen hinnoin 260 €. Nyt alkaa olla paikallaan pysähtyä pidemmäksi aikaa ja etsiytyä rannikolle, mistä voisi kalastaa omaa safkaa. Samalla voi alkaa odotella seuraavaa kansaneläkettä, jotta matka voi taas jatkua. No tästä nyt ei olisi pitkä matka käydä treffeillä Riitun luona, jos se ei oo suuttunu.

        Nyt pitää ajaa takaisin äkkiä, sillä tänään laitamme perunat maahan ja en kuulemma voi kauemmin puhua luonnonlannoitetta tänne.

        " No tästä nyt ei olisi pitkä matka käydä treffeillä Riitun luona, jos se ei oo suuttunu."

        En ole suuttunu ainakaan näitten ketjujen juttujen takia. Ennemminkin olen suuttunut itselleni, kun sotkin loimilankavyyhden niin maan perusteellisesti, että nyt siinä riittääkin setvimistä, jotta siitä saa loimen luotua. Että olisit ihan hyvin voinut tulla kumppanisi kanssa luokseni. Ehkä hänestä olisi ollut apua, koska olen saanut sellasen käsityksen, että hän ymmärtää loimien päälle hyvinkin paljon.
        Kerron nyt omista kokemuksistani tuollasen automatkailun tiimoilta. Huom. ne, joita ei kiinnosta hypätkää pois kyydistä.
        Minun exälläni oli aina toiveena sellanen matkailuauto. Olihan meillä 80 luvun alussa perässä vedettävä asuntovaunu ja kiersimme sillä Suomessakin. Oli ihan kiva. Lopulta se ränsistyi kerrostalomme pihassa, siihen talon miehet kokoontuivat pelaa korttia ja juomaan olutta ym. Sain monesti hakea sieltä mieheni iltaisin myöhään. Hänen tukijakseen minusta ei ollut, koska hän on parimetrinen ukon köriläs.
        Hän puhui aina, että kun jää eläkkeelle hän hankkii asuntoauton ja kiertelee sillä ympäri Eurooppaa. No sitten jossain vaiheessa erosimme emmekä kumpikaan olleet vielä eläkeiässä. Hän löysi uuden kumppanin, jolla oli jonkin verran tuohta jemmassa ja he ostivat käytetyn asuntoauton. Ei mikään hääppönen, vaan ihan yksinkertainen, vanha malli. Taisivat tehdä sillä yhden reissun jonnekkin Ranskan suuntaan. Nainen sairastui, munuaiset, oli aika kova juomaan viinejä, ja kupsahti yhtenä yönä hengiltä. Siitä on nyt kaksi vuotta tj. Exäni on nyt innostunut ajelee sillä pelillään sinne sun tänne. Harkitsi jo sitä, että sanoisi asuntonsa irti ja ilmoittaisi asunnokseen tyttäreni osoitteen, mutta asuisi siinä autossaan. Senhän voi parkkeerata vaikka kadun pieleen.
        Keväällä hän oli jo Romaniassa,siellä kiinnosti Drakulan luolat ym nähtävyydet. Aikoi olla kuulemma kolme kuukautta matkalla. Mutta tuli jo parin viikon kuluttua takaisin. Kertoi, että oli tosi hienot maisemat ja leirialueetkin menetteli, mutta yksi ongelma oli. Hänellä oli koiransa mukana ja sitä ei voinut jättää yhtään yksin ulos eikä sen kanssa voinut edes kävelläkkään. Koko ympäristö oli täynnä kulkukoiria, jotka het haistoivat vieraan ja tulivat ärhentelemään. Sitäpaitsi siellä oli myös kierteleviä huoria, jotka kävivät tyrkyttämässä itteään, kun näkivät saksal. rekkarit.
        Nyt hän on lähtenyt Puolaan ja aikoo viipyä kauemmin Puolan ITämeren rannikolla leirintäalueella, missä oli viime vuonnakin. En muista paikan nimeä, mutta hän ja tyttäreni , joka oli myös viime kesänä siellä perheensä kanssa, että se on paras puolal. turist-ja leirintäalue.Yleensä ne on aika siivottomia. Tyttäreni menee miehensä kanssa myös lomalla heinäkuussa sinne, koira myös mukana. Lapset jäävät kotiin, minun ruokittavaksi. Eivät kuulemma halua mukaan. Ovat siinä iässä, että on kivempi jäädä kotiin, kun on vapaus.

        Sellaisia ne lapset ovat, isompana eivät enää halua vanhempien mukana kylään, lomalle eikä mökeille. Pienempinä ovat oikein innokkaita lähtemään joka paikkaan, paitsi että auton irrottua kotipihalta alkaa kysely, milloin olemme perillä.

        Kiva tarina

        "Kuljin" jo hieman hengessä mukana. Minä (ja todennäköisesti pikkulikan isä) kehitellään ostosuunnitelmaa ainakin vuosi, punnitaan monia vaihtoehtoja. Joka tapauksessa sillä ajatuksella, että mikä on tarpeellista, mikä ei. Näitä matkailuautojahan löytyy joka ihmisen makuun ja rahapussin kokoon. Joku kaipaa kaiken luxuksen sinne auton sisään, kuten kaipaa mökilleenkin. Hintaluokka todennäköisesti tulee jäämään 15 000 € paikkeille. Minulla on hirveä työ selittää itselleni, että onko tässä mitään järkeä. Ja jos tämä on vaan haaveilua, niin en pety, vaan luovutan. Nytkin elämä on suunnilleen kohillaan. Toisaalta veri vetäisi kunnon reissuihin, siis hiljaiseen etenemiseen ja paikoillaan oloon. Vaatii vähintään kolme kuukautta kerrallaan olla matkalla. Ja voi hitsi, kun nämä Pohjoismaatkin ovat kunnon reissuun ihan soveliaita.

        PS. Jos joskus tulee sellainen päivä, että nähtäisiin, niin saat olla huoletta, me emme sotke sinun päiväjärjestyksiä. Tuomme kuitenkin ainakin niitä puolukoita ehkä hillon muodossa, sillä ne kait säilyvät reissaajien matkassa paremmin.

        PS. Älkää kukaan ottako ihan tosissaan, sillä elän nyt sellaista kuumeen ja haaveiden aikaa.

        Kiva, että jaksoit lukea, EA. Miken ottaisi tosissani, haaveillakkin saa ihan vapaasti, kiva, kun kerrot.
        Minulta jäi vielä sanomatta, että exäni ei odota mitään niin hartaasti kuin että minä vielä innostuisin lähtemään mukaan. Tyttäreni kertoi tämän minulle. Sanoin , että kerro vaan terveisiä, että suon hänelle kaikkea hyvää ja hyviä matkoja, mutta en lähde mukaan niille pitkille reissuille. En tykkää istua tuntitolkulla näillä autobahnoilla, sitä paitsi minulla on aina pieni pelko, että sattuu onnettomuus, on se meno sen verran tunkemista kaikenlaisten kaahaajien joukossa. Viihdyn paremmin bussissa tai junassa, jos kauemmaksi lähden. Mutta sitäkin harvemmin. Onhan se pitkäveteistä yksin ajella sillä asuntoautolla ja istua sitten illat yksin ilman juttukaveria siellä vaunussa. Koira vaan.
        Exäni oli silloin kun me tutustuttiin rekkakuski Hampurin ja Tukholman välillä. Että kyllä hän niihin pitkiin matkoihin on tottunut.

    • Calvados

      Ei ole meilläkään koskaan ollut mökkiä. Nuorempina harrastimme telttailua. Ajelimme pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Asuntoauto olisi ollut poikaa. Olisi säästynyt taltan pystytykseltä. Norjan rannikolla varsinkin satoi lähes aina.

      Joskus kävimme tätini mökillä, mutta ei kovin innostanut ne itikoiden ininät.

      Olet herkutellut savusilakoilla. Tuli nälkä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta!

      Mökkeilystä - meillä oli mökki lähellä Helsinkiä ja vietimme siellä koko kesän. Minähän olin kotiäiti niin olin siellä lasten kanssa ja ex-mieheni kävi töissä sieltä käsin. Vietimme aikaa siellä myös esimerkiksi hiihtolomilla ja kevät-talvisina pidempinä pyhäaikoina. Oli se kyllä mukavaa aikaa.

      Nyt nuo Ali Baban kuvailemat autoilujutut sopisivat hyvin minullekin, tuntuvat juuri siltä, mikä olisi nyt kivaa, mutta kun ei ole sitä sellaista kaveria jonka kanssa haluaisi lähteä, niin haaveeksi jää. Joten on "tyydyttävä" seilaamaan Gbriellalla, kunhan nyt ensin saa "rytmit" reilaan!

      Mukavaa päivää kaikille!

    • Calvados

      Huomenta. Koulut ovat loppuneet ja lehti oli pullollaan juttuja, mitä lapsien ajankuluksi keksitään ja kuka heitä vahtii, kun vanhemmat eivät ole vielä kesälomalla.

      Meillä lapsenlapset olivat kesällä koko loma-aikani ja mukavaa heillä olikin, kun silloinkin asuimme meren äärellä, jossa oli hyvä matala hiekkaranta. Siellä oli hyvä rakentaa hiekkalinnoja ja kellua uimapatjalla tai -renkaalla. Minulla oli pilli, johon vihelsin, jos kelluivat liian kauas rannasta, oppivat myös hyvin uimaan.

      Taitaa jo Ravulla ja A-mummulla olla lapsia aikaa viettämässä?

      • Alkuperäinen Rapu

        Tervehdys, Calvados!

        Koulut ovat loppuneet ja tähän asti se on tietänyt myös minulle tuota hiekkalaatikolla istumista, mutta nyt taitaa lapset hieman miettiä, että mitäs tehdään?

        Lasten hoito, vähän isompienkaan, ei ole aivan "kevyttä" hommaa ja nyt kun tämä pompotus on vielä näinkin vilkasta täällä mummin sydämessä, niin kotonakaan en ole tehnyt mitään muuta kuin aivan pakolliset hommat, joten eivät taida nyt oikein "uskaltaa" kysellä josko lapset tulisivat tänne.

        Kyllä nuo pojan 8 ja 10 vuotias varmaan pyöräilevät tänne nyt kun lähellä asuvat. Nuorimmainen varmaan tarvitsisi kyllä hoitoapua kun päiväkoti ei kai kesällä ole juuri auki, mutta nelivuotias vaatii vielä aika paljon kaikkea, joten se minua nyt kyllä ajatteluttaa että miten he selviävät? En ole kysynyt koska tyttären loma alkaa? Sen tiedän, että töitä hänellä on paljon, mikä on tietysti hyvä, mutta toisaalta tuo lapsen hoito tuo ongelmia.

        Nyt täytyy lähteä laittamaan taas ruokaa. Perjantaiksi sain hiusten leikkauksen, että on edes hiukset suht kunnossa. Kampaajanikin lähtee pian lomalle.

      • a mummu

        Ei ole minulla ainakaan vielä lapsosia hoidossa. Ovat tällä viikolla joka päivä seurakunnan kesäkerhossa, ja sen jälkeen pari tuntia iltapäivälääe keskenään kotona. Haluavat viettää aikaansa myös ilman aikuisia. Minä olen kyllä puhelimen päässä päivystämässä, jos jotain tulee, eikä minulta monta minuuttia kestä, kun hurautan heidän luokseen, jos "apua" tarvitsevat. Ensi viikolla sitten tyttö on minulla pari päivää, ja pikkuveli laukkaa koko viikon fudisleirillä. MIelelläni minä heitä vahdin, mutta vanhemmat ovat järjestäneet alkukesäksi, ennen omia lomiaan, HS:n jutun tapaan lapsille kaikenlaista tekemistä, kuten esim. 4H-leiri. Lapset tulevat kyllä kanssamme myös mökille joksikin aikaa myöhemmin kesällä.

        Uimaan olen kieltäytynyt lapsia yksinäni viemästä. En ole pääässyt siitä traumasta, joka jokunen vuosi sitten syntyi unestani ja sen viittä vaille toteutumisesta, kun poika oli vähällä hukkua. Lapset kyllä osaavat nyt hyvin uida, tyttöhän ui jopa kilpaa, mutta silti en ota vastuulleni uimareissua. Mökillä on toinen juttu uimisenkin kanssa. Siellä on helppo vahtia kahta toisin kuin uimarannalla, missä ihmisiä on kuin vilkkilässä kissoja eikä helposti omiansa muista erota.

        Nyt täytyy ruveta vahtimaan lääkärin soittoa, kertoo tuomionsa joku aika sitten otetuista labrakokeista.

        Mukavaa maanantaipäivää!

    • Calvados

      HHRiitu, tänään on Hesarissa mainos siitä Dmitri Hvorostovskyn konsertista Helsingistä 14.2.2015 Finlandia-talossa. Se on ystävänpäiväspesiaali. Hän laulaa kauneimpia aarioita ja venäläisromansseja. Liput noin 100-150 e.

      • hh-riitu

        Kiitos Calvados tiedosta. Valitettavasti en varmaan ole silloin paikalla, jo nuo lippujen hinnakin ovat aika mahtavia, saati sitten että sen takia sinne kannattaisi lentää. Eikä varmaan saisi enää lippujakaan. Muuten tuo repertuaari olisi minun mieleen. Mutta nyt täytyy tyytyä vain youtuben antiin. Toisaalta siellä saa olla "lähellä laulajaa", ja äänen toisto on nykyjään tietsikallanikin ensiluokkaista.
        Tän päivän Hesarin voin lukea kirkolla, kun menen sinne ehkä huomenna. Nyt en löytänyt tätä uutista nettihesarista.
        Tuolla aikaisemmin on puhuttu ystäviystä ja kylänmiehistä ja vihamielisistä kirjoittajista.
        Tuli mieleen Arja Saionmaan kaunis laulu

        http://www.youtube.com/watch?v=WnK42s_pf2E

        Hyvää viikon alkua ja jatkoa. a

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta kaikille ikkunasta katsoen kylmältä vaikuttavana kesäkuun aamuna!

      Kaipaan aurinkoa, onhan meidän lyhyt kesämme jo näinkin pitkällä menossa. Pihallani kaksi isoa Rhododentronia (tulikohan oikein, en jaksa tarkistaa) aloittaa kukintaansa. Nuppuja on paljon.

      Jostakin syystä jäin miettimään vapautta - omaa vapauttani kirjoittaa esimerkiksi tätä kirjoitustani. Minun ei tarvitse "kysellä" lupaa tähän keneltäkään, eikä kenelläkään läheiselläni ole oikeutta kieltää minua kirjoittamasta, siitäkin huolimatta etteivät kirjoitukseni miellyttäisi kaikkia lukijoita ja saisin sen mukaista palautettakin siitä.

      Tuntisin vapauttani rajoitettavan ja perusoikeuksiini puututtavan, jos niin olisi. Ikään kuin en olisi enää päätösvaltainen kansalainen, vaan jollakin tapaa holhouksen alainen.

      Onneksi kohdallani ei niin ole. Kone ja sen "temppuilut" estävät joskus kyllä kirjoitusteni julkitulon, mutta se on vain tekniikkaa!

      Onkohan tuo harmaa sää kun sai mietteeni karkaamaan noin "harmaisiin" asioihin, mutta eiköhän se aurinkokin taas tule lämmittämään.

    • E A

      Huomenia kaikille

      Ihminen luo kait itselleen joitain pakkoja, nyt on pakko tehdä sitä ja tätä. Eilen oli pakko istuttaa uusitut siemenperunamme (50 kg ja maksoivat 45 €). Tuohon määrään siemenperunoita laitoimme noin 20€:n edestä lannoitetta. Kannattavuuslaskelmaa en ainakaan vielä tee. Ja sitä paitsi, kannattaako yleensä syödä perunaa?

      Tänään on pakko istuttaa loput, iänaikaiset siemenperunat. Niitä olemme jo 16 vuotta syöneet, varastoineet siemenperunoiksi jne. Ja kuinka kauan ne ovatkaan olleet jo edesmenneen appiukolla vastaavassa käytössä.

      Tänä aamuna oli pakko katsoa Karavaanarit sivustoa ja keskusteluita siellä. Syksyllä on pakko mennä Lahden matkailumessuille.

      Saattaa koittaa aika, jolloin pakot hellittää. Hetkinen, no jokaisellehan se aika koittaa, mutta en tarkoittanut nyt juuri niitä pakkoja.

      Asiasta toiseen. Tässä autokameralla otettua tositetta ... ei siis minun

      https://www.youtube.com/watch?v=R0y7oOx5xdQ&list=UUMZqDmCc_CG9y-_RfhN4syA

    • Calvados

      Keskipäivää. Minun vapauttani kirjoittaa yritti koneeni äsken estää. Koneeni ei saanut nettiyhteyttä, korjaantui vasta, kun käynnistin uudelleen. Saman tempun teki eilenkin.

      Eilen yritin ottaa meille matkavakuutuksia netin kautta, mutta Eurooppalaisen ohjelmisto ei laskenut minua lomakkeen täyttämisen loppuun, vaan väitti etten ole kirjoittanut nimeäni ja osoitettani vaikka ne olivat siinä silmieni edessä ja oikein kirjoitettuina. Täytyi luopua yrityksestä. Kohta yritän uudelleen.

      Onkohan iänaikaisilla siemenperunoilla joku lopullinen määränpää kuitenkin, jolloin se ei enää esim idä? Milloinkohan suomalaisen hapanleivän ensimmäinen taikinanjuuri on tehty?

      Sisarellani on pari vanhaa omenapuuta. Ne tekevät enää rumia rupisia omenoita. Kaikella on aikansa.

      • a mummu

        Meidänkin pihallamme on yksi omenapuu, aika vanha myös. Sen oli asuntomme edellinen omistaja istuttanut. Pariin ensimmäiseen vuoteen (meidän tässä asuessamme) ei tehnyt omenia, mutta sen jälkeen joka vuosi, välillä ihan riesaksi asti. Emme ole koskaan sitä myrkyttäneet, ja aika usein onkin sen tuottama sato ollut pelkkää muumiota ja rupista nappulaa. Joka syksy vannon, että seuraavana kesänä sitä omenoiden hävittämisrumbaa ei meillä ole. Mutta sitten keväällä taas, kun se kukkii, niin kaatoaikeet unohtuvat. Ei paljon kauniimpaa kukkivaa puuta ole olemassa.

        Omenat(kin) olivat minun lapsuudessani harvoin saatu herkku. Meillä ei ollut omia omenapuita, koska asuimme semmoisissa paikoissa, missä ei voinut oman puutarhan pitoa harrastaa. Muistan hyvin, kun eräässä paikassa asuessamme ystävällinen naapurimme - säälistä? - antoi meille omenoitaan kokonaisen pyykkikopallisen. Meidän perhe oli varmaan sen kulmakunnan köyhin ja vanhempani kiitollisin mielin ottivat vastaan tuon lahjoituksen. Suurella hartaudella omenat käärittiin yksitellen sanomalehteen, ja ne säilytettiin pahvilaatikossa, pimeässä ulkokomerossa. Pitkin syksyä sitten saimme tuosta herkusta nauttia. Omenat säilyivät pakkauksissaan niin hyvin, että muutama oli jäljellä vielä joulunakin. Lajiketta en muista, mutta kaiketi joku talvilajike oli kyseessä.

        Muistan hyvin senkin, kun sain ensimmäistä kertaa maistaa appelsiinia. Äitini täti oli noihin aikoihin piikana eräässä hienossa helsinkiläisessä perheessä, ja muisti silloin tällöin sukulaisiaan herrasväen antamilla herkuilla. Myös ensimmäisen päärynäni maun muistan. Edelleen kaupasta yritän löytää sellaisia päärynöitä, joissa olisi se sama lapsuuden ihana maku, mutta niitä ei enää ole.

        Nyt tuli lähtö lapsenhoitohommiin. Äiti ei päässytkään etätöihin kotiin iltapäiväksi, niin kuin oli tarkoitus, joten mummua tarvitaan. Tiedossa siis ruoanlaittoa ja fudismatsiin kuskaamista. Vähän tylsää, kun sataa. Pojathan eivät sateesta piittaa, mutta mitenkäs me aikuiset pärjätään:D

        Satoi tai paistoi, niin kaikille mukavaa päivän jatkoa!

    • Calvados

      Nyt sain otettua matkavakuutukset netin kautta ja tulostin vakuutusasiakirjat. Mikä lie eilen mätti, etten päässyt asiakirjojen joka sivulle, vaikka kaikki vaaditut kohdat oli täytetty.

    • E A

      No huomenta

      Mihinkäs Cee matkustaa? Näin huonosti olen asioitanne seurannut, mutta matkat kyllä kiinnostavat. Pirpan isä hehkuttaa ajamista ja majoittumista Portugaliin.

      Kerron hieman taas omasta elämästä ja lähinnä eilisestä. Koko päivä ulkona ja illalla sitten kramppeja.

      Tästä odotamme heti juhannuksen jälkeen pikkulikalle säilöttävää. Ja tänään siistin tuon kasvimaan ympärystät muutenkin. Kyllä heinä kasvaa. Kuvat epäselviä, otettu halvalla kännyllä.

      http://kuvaton.com/k/yjvw.jpg

      Tästä myös odotamme juhannuksen korvilla saavamme jotain.

      http://kuvaton.com/k/yjv4.jpg

      Ja tässä sitten sitä talvea varten.

      http://kuvaton.com/k/yjvZ.jpg

    • Calvados

      Huomenta. Menemme taas sinne Venäjän Karjalaan, Laatokan kierrokselle Pietari-Aunus-Sortavala. Bussireissu.

      Portugalissa olemme olleet kerran, Albufeirassa, mutta Madeiralla neljästi.

      Sinä olet ollut ahkera, rikkaruohoja häätämässä. Ei ihme, jos on kyykkinyt tunteja pellolla, että jalat kramppaavat illalla ja yöllä.

      • Ali Papa

        Nyt tuleekin vanhoille kirstun pohjalle jääneistä ruplista hyvää käyttöä! :)
        Muista kirjoittaa meille heti matkaraportti palattuanne. Myö ollaan nääs osin evakoi tai evakoiden jälkeläisii tai mie ainaskii ja kuvaukset suvun menetetyistä sahoista ja maista aina kiinnostaa! :)))))

    • Calvados

      Kirjoitan kyllä matkaraportin palattuamme, lähdemme sinne viikon kuluttua. Mieheni äidin perheeltä jäi sinne isohko tila ja ainakin pari pokasahaa. Heidän iso kotitalonsa oli poltettu, mutta se anopin isän rakentama pienempi talo on edelleen tallella. Eräs pietarilaismummo on pitänyt sitä kesämökkinään, mutta viimeksi siellä käydessämme oli munalukko ovessa ja mummo asui pihalla olevassa vajassa. Ei ollut varaa maksaa enää mökin vuokraa. Emme tiedä, kenen omistuksessa se paikka on. Eräs englantia osaava naapuri kertoi, että vuokria oli nostettu roimasti.

      • Ali Babba

        Kuulostaa siltä, että Venäjälle olisi palannut Libertarismi, eli kapitalistinen maksimoitu välistäveto kaikkein avuttomimmilta! Eller hyr?

      • Calvados
        Ali Babba kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että Venäjälle olisi palannut Libertarismi, eli kapitalistinen maksimoitu välistäveto kaikkein avuttomimmilta! Eller hyr?

        Niin on tainnut käydä.

      • E A
        Ali Babba kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että Venäjälle olisi palannut Libertarismi, eli kapitalistinen maksimoitu välistäveto kaikkein avuttomimmilta! Eller hyr?

        Aamu alkoi piristysaineilla. Kahvia ja ...

        Varsinainen herääminen, kun luki Wikipediasta libertarismista. Hiki otsalla, vai tuollaista peliä valtiohallinnoissa jossain ... ja tutkimaan pohjoista ... Portugalia. Äkkiä se hiki haihtui, kun google maps vei kauniille maisemille.

        Bom dia

      • Alkuperäinen Rapu
        E A kirjoitti:

        Aamu alkoi piristysaineilla. Kahvia ja ...

        Varsinainen herääminen, kun luki Wikipediasta libertarismista. Hiki otsalla, vai tuollaista peliä valtiohallinnoissa jossain ... ja tutkimaan pohjoista ... Portugalia. Äkkiä se hiki haihtui, kun google maps vei kauniille maisemille.

        Bom dia

        "Aamu alkoi piristysaineilla."

        Minun aamuni alkoi huijausyrityksellä ja uhkauksella luottotietojen menetyksestä tänään, jos en maksa jotain (ei kerrottu mitä laskua) avointa laskua ja muistutuskuluja 5 euroa plus perintäkuluja 3.18 euroa. Kehoitettiin menämään tutkimaan laskua Perinnän online palvelusta tunnistetietoineni!

        Koska tiedän, ettei minulla ole satavarmasti yhtään maksamatonta laskua, niin minäpä soitin poliisille. Mukava poliisi sattuikohdalleni ja kun luin hänelle sen saamani viestin, niin hän sanoi heti että "huijausyritys". Sanoi, että voisin tehdä siitä rikosilmoituksen petoksen yrityksestä, mutta ei siitä olisi kyllä mitään apua. Ovat kuulemma ulkomaisia yrittäjiä, ja niitä on paljon.

        Kehoitti kyllä minua säilyttämään sen tekstiviestin kännykässäni ja jos liikun Pasilassa, niin voisin käydä näyttämässä sitä siellä petosryhmän poliiseille. Turhaahan se on ja lisää vain poliisin työtä, mutta kyllä tuo ensin pelästytti minut kun aamulla silmät avattuani näpsäytin kännykkääni ja näin tuon uhkauksen.

        Nyt on pian lähdettävä taas labroihin, mutta lämmintä päivää kaikille.

        Näistä aiheettomista perintäviesteistä on ollut varoituksia lehdissä ja kehotettu olemaan mitenkään vastaamatta niihin. Ei varsinkaan pidä mennä tunnuksillaan etsimään sitä "maksamatonta laskua".

    • Calvados

      Latvian pesällä on kolme sääksenpoikasta, joita äsken molemmat emot syöttivät. Kaloja oli vain yksi iso, mutta toinen vanhempi antoi palan toiselle emolle, joka syötti niitä kahta ja se paloittelija syötti sitä itseään lähinnä olevaa poikasta. Kaikki olivat kyllä melko samassa kasassa.

      Seilissä on kuoriutunut kolmas poikanen. Viron kakkospesällä on kolme munaa, ei vielä kuoriutuneita, Skotlannin Loch Gartenissa kolme kuoriutunutta, mutta Skotlannin Loch of Lovesissa on taas vanha Marge-emo kokemassa saman kohtalon kuin kolme vuotta sitten, että munat eivät kuoriudu, ovat nyt jo yli ajan haudottuja.

    • Calvados

      Vanha höyrylaiva Nikolai II kävi äsken tuossa rannalla oleilemassa. Yläkansi täynnä ihmisiä. Moottorilla se nykyään kulkee.

      • hh-riitu

        Oliko se srn viimeisen tsaarin "huvittelupuesi" millä koko hoviväki seilasi Suomen rannikolle kesäaikaan. Misäs se niitten "kesämökki" olikaan?

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        Oliko se srn viimeisen tsaarin "huvittelupuesi" millä koko hoviväki seilasi Suomen rannikolle kesäaikaan. Misäs se niitten "kesämökki" olikaan?

        Tämä laiva rakennettiin vuonna 1903 kuninkaalliseksi kalastusalukseksi ja oli ensin nimeltään Nautilus. Kuninkaallinen kalastusmaja oli Langinkoskella Kotkassa, nykyään se on museona. Laiva on moottoroitu ja on kahvilalaivana Kauppatorilla, nimeltään Nikolai II, joka oli viimeinen tsaari. Kalastusmajan rakennutti Aleksanteri III, joka oli ihastunut Langinkoskeen, sen rakentamisesta on 125 vuotta.

        Voi, voi, Weepeli on koko kesän uimassa Viinajärvessä, EA on ilmeisesti suuntaamassa Lofoottien saarille Motor Homellaan ja nyt Calvados carkaa Carjalaan. Taitaa tulla ketjuun kirjoitusvaakkumia ja hiljaisia hetkiä ellemme me muut ryhdisty ja ala runoilemaan vaikkapa 4.40 aamulla!
        Minäpä tunnen sen Langinkosken keisarillisen kalamajan kun opiskelin Kotkan Merenkulkuopistossa 3 vuotta ja tuli kaikenkaikkiaan oltua seitsemisen vuotta kotkalainen. Silloin nuorena miehenä. Melkein samaan aikaan kuin Aleksanteri kalasteli Langinkoskella. :)

        Ei vielä Lofooteille, kun ei ole auto-asuntoakaan, mutta ...

        ostan, jos Seidat suovat 99% varmuudella. Asunnon paino alle 3000kg, pituus noin 5 metriä, pakettiautomalli (retkeilyauto siis). Max 4 henkilön unitilat, ei suihkuja, ei kaasuhelloja, mutta pieni jääkaappi. Ei vessaa. Pieni kamina ja hyvin eristetty savuputki ulos. Hyvä sivumarkiisi, aurinkopaneli ja varalle 2kWh:n honda invertteri. Ei televisiota kuin kuolleen ruumiini yli, mutta videokamera ja autoon kiinteästi asennettu autokamera ja ehottomasti tabletti-tietokone ulkoinen kovalevy.

        Lainaus eräältä:
        "Autokamera on tietysti hyvä todiste, jos liikenteessä sattuu jotakin erikoista"
        "Kamerani hinnaksi tuli kyllä arvonlisäveroineen noin 180 euroa. Erityisesti arvostan sitä, että kamera ei ole tuulilasissa näkyvissä, vaan se ympäröi ja korvaa auton sisäpeilin"

        Kun sitten majailemme jossain kaukana turistivilinöistä, niin saatan kysyä joltain paikalliselta väsyneeltä vanhukselta että : Eu posso ajudar a fa = voinko olla avuksi? Kun on nimittäin tätä aikaa...

        Niinkus huomaatte, unelmointi vain jatkuu. Mutta ny heräsin uudestaan ja kohta laiturin kunnostukseen ja sitten vesillelaskuun. Ja piru ku tulee niitä passattaviakin tänään.

        Keskipäivää. Juu, Aleksanteri III siellä Langinkoskella viihtyi ja kalasteli. Kun hänen pojastaan Nikolaista tuli tsaari isänsä kuoleman jälkeen, ei tämä käynyt kuin kerran Langinkoskella. Nikolai II ei ollut suosittu Suomessa, toisin kuin Aleksanterit II ja III.

      • Calvados
        Ali Baba kirjoitti:

        Voi, voi, Weepeli on koko kesän uimassa Viinajärvessä, EA on ilmeisesti suuntaamassa Lofoottien saarille Motor Homellaan ja nyt Calvados carkaa Carjalaan. Taitaa tulla ketjuun kirjoitusvaakkumia ja hiljaisia hetkiä ellemme me muut ryhdisty ja ala runoilemaan vaikkapa 4.40 aamulla!
        Minäpä tunnen sen Langinkosken keisarillisen kalamajan kun opiskelin Kotkan Merenkulkuopistossa 3 vuotta ja tuli kaikenkaikkiaan oltua seitsemisen vuotta kotkalainen. Silloin nuorena miehenä. Melkein samaan aikaan kuin Aleksanteri kalasteli Langinkoskella. :)

        Tuttavamme poika opiskeli Raumalla muutama vuosi sitten laivan perämieheksi. Hän nauroi, että raumalaisten murretta oli vaikeinta oppia:-))

      • Ali Baba
        E A kirjoitti:

        Ei vielä Lofooteille, kun ei ole auto-asuntoakaan, mutta ...

        ostan, jos Seidat suovat 99% varmuudella. Asunnon paino alle 3000kg, pituus noin 5 metriä, pakettiautomalli (retkeilyauto siis). Max 4 henkilön unitilat, ei suihkuja, ei kaasuhelloja, mutta pieni jääkaappi. Ei vessaa. Pieni kamina ja hyvin eristetty savuputki ulos. Hyvä sivumarkiisi, aurinkopaneli ja varalle 2kWh:n honda invertteri. Ei televisiota kuin kuolleen ruumiini yli, mutta videokamera ja autoon kiinteästi asennettu autokamera ja ehottomasti tabletti-tietokone ulkoinen kovalevy.

        Lainaus eräältä:
        "Autokamera on tietysti hyvä todiste, jos liikenteessä sattuu jotakin erikoista"
        "Kamerani hinnaksi tuli kyllä arvonlisäveroineen noin 180 euroa. Erityisesti arvostan sitä, että kamera ei ole tuulilasissa näkyvissä, vaan se ympäröi ja korvaa auton sisäpeilin"

        Kun sitten majailemme jossain kaukana turistivilinöistä, niin saatan kysyä joltain paikalliselta väsyneeltä vanhukselta että : Eu posso ajudar a fa = voinko olla avuksi? Kun on nimittäin tätä aikaa...

        Niinkus huomaatte, unelmointi vain jatkuu. Mutta ny heräsin uudestaan ja kohta laiturin kunnostukseen ja sitten vesillelaskuun. Ja piru ku tulee niitä passattaviakin tänään.

        Ihan pientä pakettiautoa olen itsekin harkinnut. Sellaisella voisi tehdä sekä retkeilyn että muut ajot. Saksassa on muuten melkein jokaisella niitä Volkkarin pakuun pohjautuvia valmiiksi tehtyjä pieniä retkeilyautoja. Westphalia muistaakseni. Ovat tosi näppäriä ja tyylikkäitä. Ilmeisesti suunniteltu 2 hengen matkailuun.
        Sellaisella jo vois suunnata Lofooteillekin.

        Joo, taitaa tulla pojan kanssa matka Saksaan, jossain välissä.

        Ensin on otettava selville tullissa kaikki ne esteet, mitkä mahdollisesti tekevät autosta verollisen. Ne perusteet kyllä löytyy helposti trafin sivuilta, mutta joka tapauksessa ne on tarkistettava ihan kädestä pitäen, sillä pätkääkään en luota tullin käsittelyihin.

        Ja kyllähän noita pienempiä retkeilyautoja on niin paljon, että valikoimiseen ja tutustumiseen menee oma aikansa. Nehän myyvät kaikkia lisävarusteita, vaikka niitä ei tarvitsisikaan. No juu, tai sitten jotain puuttuu, mikä sitten pitää jälkiasennuksena, esim se markiisi joko sivulle tai perään, aurinkopaneeli jne.

        Näitä olen vilkuillut : Adrian, Pösll, Westfalia, Casa-car ja sitten ihan autokohtaisesti Wolkkari, Fiat, Mersu

        Kun olet selvittänyt miten käytetyn asuntoauton voi tullata Saksasta tänne ja miten tulli määräytyy niin jos jaksat laita tiivistelmä tänne ketjuun meille muille tiedoksi.

      • E A
        Ali Baba kirjoitti:

        Kun olet selvittänyt miten käytetyn asuntoauton voi tullata Saksasta tänne ja miten tulli määräytyy niin jos jaksat laita tiivistelmä tänne ketjuun meille muille tiedoksi.

        Ilman muuta laitan kokemuksia ja tiivistelmiä tänne.

        Kunhan saan sen salaisen kuvaus- ja äänityslaitteen, niin laitan myös sen etukäteis-jutustelun tänne videoklippinä, minkä teen ensin ennen auton tuontia tulliviranomaisten kanssa. Voi olla, että rikon lakia, mutta tulen siitä tyytyväiseksi, ainakin. Ja jos äänityksestä seuraa pikku kakku kaltereiden taakse, ei haittaa enää tätä kulkijaa.

    • a mummu

      Tulipa tänä aamuna aikainen herätys! Jo heti kahdeksan jälkeen soi ovikello, kun as oy:n edustaja tuli kertomaan sähkön katkaisusta, mikä sitten tapahtuikin heti kohta ilmoituksen saatuani. Jäi aamukahvikin turauttamatta. Olisi pitänyt juoda ne jo aaamuneljältä, jolloin nousin lukemaan sanomat, kun taas kerran olin hereillä siihen aikaan; nukkumatta minuuttiakaan sitä ennen. Kuuden aikaan painelin sitten takaisin punkkaan ja aattelin ottaa kunnon aamutupsluurit, mutta nekään eivät sitten saaneet jatkua tuota kahdeksaa pidemmälle. Nyt on olo kuin yövuoron tehneellä (vuosien kokemus niistäkin), zombimainen. Katkon pitäisi kestää pari tuntia. Kahviveden saisin kyllä keitettyä grillilläkin - siinä on keittolevy - , mutta ehkä kestän kofeiinivajaukseni siihen saakka, kun sähkö taas virtaa.

      Aamulla lehteä lukiessani yhtäkkiä alkoi pudottaa taivaalta vettä. Vähän potutti, kun eilen illalla laiskuuksissani en ottanut pyykkejä narulta. Ne pääsivät kastumaan ihan kunnolla. No, kesä kasteensa kuivaa, sanotaan.

      Onneksi oli mokkula täällä "kaupunki"kodissa. Nykyään se on käytössä vain mökillä, mutta aina välillä se tulee koneen mukana tännekin. Onneksi tuo välillä sattui juuri nyt. Puhelimellakin nettiin pääsen, mutta en tykkää siitä, koska on niin hankalakäyttöinen; kirjoittaminen etenkin on tuskaisaa typerän virtuaaalinäppäimistön takia.

      Nyt olisi hyvä tilaisuus mennä ahertamaan pihaan, mutta onneksi paikat ovat sateen jälken vielä niin märät, että voin hyvällä omallatunnolla siirtää hommia tuonnemmaksi. Ja jos päivällä tulee taas tuo manattu helle, niin siirrän lisää. Ehkä vallan huomiseksi, jolloin siippakin taas kotiutuu työmatkaltaan. Nyt onneksi on pilvessä ja ulkona oikein miellyttävä lämpötila, joten huushollin tuuletus onnistuu. Iltapäivällä ei sitten paljon passaakaan ovia ja ikkunoita aukoa, kun kuuma ilma änkeää niistä sisälle.

      Pirteää perjantaita porukalle!

    • hh-riitu

      Huomenta. Ei saisi arvostella ketään kirjoittajaa, juu tiedän, mutta tuo henrik ijäs on yksi omituisuus. Eikö ketjujen valvoja voi tehdä mitään. No kukkikoot kaikki kukat.
      Nyt tuli tän aamun sappipurkaus. Mitähän vielä tänään?

    • E A

      Huomenta

      A mummu "harmitellut" kahvin saannin kanssa. No niinhän se menee. Itse olen opettanut itseäni sulattelemaan kaikkea ja se kyllä vaatii ponnistuksia, siis minulta.

      Meillä kanavanippu, johon kuuluu nämä kolmonen, nelonen ja sub reistailee päivittäin. Eli totuttelen vain ylen kanaviin, vaikka vian taidan aavistaa. Jos sähkö poikkeaa, niin ainoa mihin varaudun, on juomaveden saanti eli ennen vähänkin kovaa tuulta kattilaan vettä. Pesemättä voipi olla pari vuorokautta keveesti. Lämmintä sapuskaa saa retkikeittimellä. Ja aamupala on valmiina kaapissa eli juoma, missä tietyt ravintoainekset valmiiksi vatkattuna ... ja syömättäkin voi olla periaatteella 5 / 2. Viisi päivää kulutuksensa mukaista ravintoa ja kaksi sitten paastoa. Entäs netti? Jos poikeaa, niin poiketkoot. Minulla joka päivä ollut nyt langattoman yhteyden katkoksia. Sitten vasta toimin, kun ei pääse ollenkaan tarkistamaan tulevia maksujaan.

      Äsh. Tällainen "ponnistelu" on tullut kuvaan mukaan myös siksi, että jatkuvasti suunnittelen ja luen näistä vaatimattomimmista retkeilyautoista, mistä on riisuttu kaikki "tarpeeton" ja niissä on sitten tarkoitus olla ja elää 3-5 kk yhteen soittoon.

      PS. Riitu, mikäs sinut panee noita iäksiä edes seuraamaan. Joo, tämä suomi 24 tarjoaa kaikenlaista täysin asiatontakin viestintää, mutta ei kun ohi vaan.

      • henrik ijäs72

        ijäs on karjalassa

      • henrik ijäs72

        ootko käyny armeijan?
        krhk man
        hiukkavaara

      • henrik ijäs72

        haista vittu

    • Calvados

      Kaunista, lämmintä huomenta. Aurinko helottaa täydeltä terältä ja vaikuttaa että ylitämme hellerajan tänään.

      Asuntoautomatkailijat haaveilevat reissuistaan luonnon helmassa.

      Rannassamme oli eilen illalla monta armeijan venettä, jonkinlainen sotaharjoitus oli meneillään.

    • a mummu

      Nyt ovat elon merkit paikallaan. Join juuri äsken aamukahvit! Sitä ennen olin valmistanut ja syönyt kreikkalaisen salaatin, kun ruoan kuumentamistakaan varten en viitsinyt grilliä sytyttää. Poika kyllä tarjoutui tuomaan minulle termoksellisen kahvia, mutta sanoin, että jos ei iltakuuteen mennessä virtasen pojat ala laulaa, niin ehkä sitten.

      Aika outoa on (täällä rintamailla) olla noinkin pitkä aika ilman sähköä. Mökillähän sähkökatkot ovat ihan yleinen ilmiö. Ei tarvitse kuin vähän tuulla, niin voi olettaa, että kohta pimenee, ja ukkosella sähkö katkeaa alta aikayksikön. Meilläkin siellä on aina pöntöllinen vettä varalla, jos säätiedoissa on viitettäkään ukkosesta, tai talvella lumimyteristä. Retkikeitin ja grilli ovat siellä myös hätävarana sähkönpuutostilassa.

      Nyt pitää sitten alkaa kytistää ukkosta. Ei sähkön vuoksi vaan koiranpojan takia. Se pelkää hillittömästi kaikkia paukkuja, joista ukkonen on pahin. Lupasin hakea sen meille "hoitoon", jos ukonilma nousee ennen kuin isäntäväkensä kotiutuu töistä. Aika mojovia pilviä on jo taivaalla, mutta vielä ei jyrise.

      Vaan nyt äkkiä keräämään ne aamulla sateen liottamat pyykit, etteivät toista kertaa enää kastu. Silloin ne melkein pitäisi pestä, tai vähintään huuhtoa koneessa. Siis mummu kipinkapin ulos!

    • a mummu

      Pakko pistää yksi juttu vielä entisestä elämästä. Se tuli mieleen, kun pitkästä aikaa kävin FB:ssa katselemassa kuvia ja samalla lukaisin erään nuoren äidin kirjoituksen, missä hän kertoi erään viikonlopun aloituksestaan. Hän kertoi, kuinka oli ihana tulla perjantaina kotiin töistä kaikessa rauhassa, kun siippansa oli vienyt lapset uimahalliin, sieltä tultuaan laittanut lapsille iltapalan ja peitellyt heidät nukkumaan. Sen jälkeen äiti sai sohvalle oman iltapalansa taivaallisen punaviinin ja lempparielokuvansa kera. Tämä äiti onkin päättänyt, että joka viikko pitää olla joku, edes pieni juhlanen, minkä parissa relata. Muuten ei kuulemma jaksa työtä, kotia, lapsia, arkea.

      No, se minun tarinani on paljon proosallisempi. Kotiuduin aamulla yövuorosta, siippa lähti samalla oven avauksella töihinsä. Pojat olivat tietysti kotona, koska minäkin olin; ei ollut hoitoa minun kotipäivinäni. Pienempi oli vielä silloin vaippahousu, isompi tui jo toimeen ilman vaippoja ja osasi itse käydä potalla. Laitoin lapsille aamupuurot ja löhähdin itse sohvalle puoliunessa vahtimaan poikien syöntiä ja sen jälkeen leikkiään. Jossain vaiheessa olin kuitenkin nukahtanut, niin kuin arvata saattaa (minun työmaallani ei nukuttu yövuorossa minuuttiakaan). Heräsin kun kylppäristä kuului vanhemman pojan kannustava hihkaisu: hyvä M..., pistä toinenkin jalka sinne. Ja kaamea naurunremakka päälle. Menin katsomaan. Kylppärissä pienempi, potkuhousuissaan, käsienpesualtaan reunasta kiinni pitäen seisoi potassa, molemmin jaloin, isoveljen pissassa!

      Eipä ollut minulle kukaan järjestänyt rauhallista nukkumisaikaa, laittanut aamupalaa, punaviinistä tai leffasta puhumattakaan. Ei ollut tietoa relaamisesta saati irroittelusta.

      Onneksi lapsiperheiden elämä ei ole ihan samanalaista vääntöä kuin meillä tuolloin, mutta jos arkea ei kestä ilman jokaviikkoista juhlaa ja irroittelua, niin "jotain mätää Tanskan maalla".

      • henrik ijäs72

        nuoruuden elämä epäponnistuanu mutta nyt voi korjata sen.

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        nuoruuden elämä epäponnistuanu mutta nyt voi korjata sen.

        kaikkee ei pysty korjaa mutta ittensä pystyy.

    • Calvados

      Onpa hauskat kirjoitukset A-mummulta:-)) Kaikkea ne lapset keksivät, varsinkin, jos on pari melkein saman ikäistä. Tuli mieleen Lassi ja Leevi -sarjakuva Hesarista. Tosin Lassilla on se kaveri tämä tiikeri, joka on kuin elävä eläin Lassin kuvitelmissa. Lassi keksii mitä ihmeellisempiä tempauksia.

      Meilläkin synkkeni taivas aivan mustaksi tuossa kolmen jälkeen, sitten alkoi sataa, ukkosta ei tullut. Nyt jo selkenee, vaikka uusi kuuro pitäisi tulla kello 19 paikkeilla.

      Ostin eilen apteekista sitruunahappoa ja tänään pesin pyykkikoneemme tyhjänä 95 asteessa sen avulla, samoin tiskikoneen 65asteessa. Tulee liian harvoin huollettua noita koneita.

    • hh-riitu

      "Saksassa on muuten melkein jokaisella niitä Volkkarin pakuun pohjautuvia valmiiksi tehtyjä pieniä retkeilyautoja. " sanoo Ali B.
      No, empä ole huomannut, että näitä autoja olisi täällä kovin paljon, en tunne ainakaan ketään, enkä ole nähnytkään. Muttaonhan noita myytävänä käytettynä Suomessakin, katsoin tuonne miltä tuollanen Westfalia yleensä näyttää, niin aukesi atomyyntisivu Suomesta: esim. Muuramessa hinta jotain 7,5 tonnia. Kannattaako silloin tulla täältä hakemaan?

      • Ali Baba

        Se riippuu ilmeisesti siitä missä kaupunginosassa liikkuu. Minun näköhavaintoni perustuu Altonan asuntokaduilta.
        Saksalaiset yleisesti ovat aina olleet innokkaita reisewagen matkailijoita.
        Saksalaisia malleja ja hintoja löytyy kun syöttää hakuruutuun Volkswagen Wetfalia reisewagen

      • E A

      • Calvados

      • hh-riitu
        Ali Baba kirjoitti:

        Se riippuu ilmeisesti siitä missä kaupunginosassa liikkuu. Minun näköhavaintoni perustuu Altonan asuntokaduilta.
        Saksalaiset yleisesti ovat aina olleet innokkaita reisewagen matkailijoita.
        Saksalaisia malleja ja hintoja löytyy kun syöttää hakuruutuun Volkswagen Wetfalia reisewagen

        Niinpä, Altona kun ei ole koko Saksa. Sinänsä mielenkiintoinen kaupunginosa. Käsitykseni mukaan siellä asuu enimmäkseen perheettömiä, jokseenkin hyvin toimeentulevia, ex- hippityyppejä, joille matkailu on ollut aina elämäntyyli.
        Normaali, jokapäiväinen liikkumakalusto on polkupyörä ja yleinen bahna, mikä onkin hyvin verkostoitunut tänne ja on ympäristöystävällinen.
        Siellä on kivoja kapakoita ja kuppiloita ja ruokapaikkoja.
        Tää kaupunginosa, missä asun on ennemminkin perheellisten duunareitten, joille tollanen pieni asuntoauto on sopimaton.

      • E A
        Calvados kirjoitti:

        Onpa hauska kulkuväline, jostain Pecos Billin ajoilta?

        Jos olisin uskaltanut ostaa islanninponin, niin tuollaisella olisin kaupassa käynyt. Se on jämpti niin.

      • E A
        hh-riitu kirjoitti:

        Niinpä, Altona kun ei ole koko Saksa. Sinänsä mielenkiintoinen kaupunginosa. Käsitykseni mukaan siellä asuu enimmäkseen perheettömiä, jokseenkin hyvin toimeentulevia, ex- hippityyppejä, joille matkailu on ollut aina elämäntyyli.
        Normaali, jokapäiväinen liikkumakalusto on polkupyörä ja yleinen bahna, mikä onkin hyvin verkostoitunut tänne ja on ympäristöystävällinen.
        Siellä on kivoja kapakoita ja kuppiloita ja ruokapaikkoja.
        Tää kaupunginosa, missä asun on ennemminkin perheellisten duunareitten, joille tollanen pieni asuntoauto on sopimaton.

        "Tää kaupunginosa, missä asun on ennemminkin perheellisten duunareitten, joille tollanen pieni asuntoauto on sopimaton."

        Onkos teillä sama juttu kun meillä? Perheelliselle duunarille sopii paremmin viikonloppukänni ja seuramatkat.

        Vois se olla niinkin, en tunne kaikkia, mutta perheen, kahdenkaan lapsen kanssa ei oikein mahdu tuollaseen pieneen menopeliin. Tiedän vaan, että vävypoikani ei ota tippaakaan alkoholia, ei edes olutta. Hän on saanut lapsena sellaisen alkoholimyrkytyksen, että oli melkein kuolla siihen. Isommat veljet juottivat hänelle viinaa niin paljon, että hänet vietiin sairaalaan selviämään. Ei ole sen jälkeen alkojuomia koskenut.

    • henrik ijäs72

      turkkilaisten viha pois musta

      • henrik ijäs72

        where r u from sano suuttu turkkilainen painu ulos täältä voinko silti pelata nsnookkeria oulun citybiljardissa

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        where r u from sano suuttu turkkilainen painu ulos täältä voinko silti pelata nsnookkeria oulun citybiljardissa

        kroatilaiset suuttu tämä ei käy

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        kroatilaiset suuttu tämä ei käy

        liian avoin olin ois ollu hilaoimuutjsempi mutta ulkomailla oppinu avoimuutta
        kairossa
        87 maadi

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        liian avoin olin ois ollu hilaoimuutjsempi mutta ulkomailla oppinu avoimuutta
        kairossa
        87 maadi

        ijäksen vihaajat asuu oulun baareissa.

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        where r u from sano suuttu turkkilainen painu ulos täältä voinko silti pelata nsnookkeria oulun citybiljardissa

        kaakkois turkki

    • henrik ijäs72

      karjala kuulu suomeen jänisjärveen saakka siellä monta ijästä
      ijäksenmäki

      • henrik ijäs72

        henget ylpeitä mun kommenteista

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        henget ylpeitä mun kommenteista

        ne palkitsi mut pyykkinarulla

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        ne palkitsi mut pyykkinarulla

        pistän ääniä teidän päähänh jos ei puhe muutu.
        naiset tekee
        world

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        pistän ääniä teidän päähänh jos ei puhe muutu.
        naiset tekee
        world

        naiset sano attack jos ei tyyli muutu

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        naiset sano attack jos ei tyyli muutu

        joka ikiseen päähän pää
        see elektroniikalla.
        ympäri maailamn

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        joka ikiseen päähän pää
        see elektroniikalla.
        ympäri maailamn

        japan electronic small board whining head

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        japan electronic small board whining head

        traced them near see

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        traced them near see

        olen eläkkeellä koska kuulen ääniä pään ulkopuolella.

    • henrik ijäs72

      istut vessassa ja korvat soi
      sit on toilet and ears whining

      • henrik ijäs72

        yes sir

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        yes sir

        how can we help u sir

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        how can we help u sir

        Scorpions - Send Me An Angel
        ScorpionsVEVO ScorpionsVEVO ·26 videos

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        Scorpions - Send Me An Angel
        ScorpionsVEVO ScorpionsVEVO ·26 videos

        IRON MAIDEN - Powerslave (FULL ALBUM)
        Jon Schaffer Jon Schaffer·9 videos

    • Inger1

      Vilkasta keskustelua täällä ketjussa. Hyvää yötä Heikki ja Lapset!!

      • henrik ijäs72

        hessu helsingistä raahe oulu

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        hessu helsingistä raahe oulu

        pharaos like me

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        pharaos like me

        IRON MAIDEN - Powerslave (FULL ALBUM)
        Jon Schaffer Jon Schaffer·9 videos
        antais ironmaidenille rahaa on niin hieno albumi

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        IRON MAIDEN - Powerslave (FULL ALBUM)
        Jon Schaffer Jon Schaffer·9 videos
        antais ironmaidenille rahaa on niin hieno albumi

        taxi oulu nyrkkiä ikkunaan laitto luuli muuksi autoksi.

    • henrik ijäs72

      pelästyun kun vieras auto tulee pihalle.

      • henrik ijäs72

        ei enään pelota

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        ei enään pelota

        autosta ois voinu tulla 2 äijää juttelee

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        autosta ois voinu tulla 2 äijää juttelee

        securitas turvaa

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        securitas turvaa

        Iron Maiden - Seventh Son of the Seventh Son [Full Album] ( HQ_HD Audio)
        Heavy Metal Heavy Metal·155 videos

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        Iron Maiden - Seventh Son of the Seventh Son [Full Album] ( HQ_HD Audio)
        Heavy Metal Heavy Metal·155 videos

        naiset kiusannu mua kaupassa videokamerakuvaa on,

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        naiset kiusannu mua kaupassa videokamerakuvaa on,

        naiset laitto mun jalat tärisee pulloautomaatilla.
        pienet lapset oli vieressä

      • henrik ijäs72
        henrik ijäs72 kirjoitti:

        naiset laitto mun jalat tärisee pulloautomaatilla.
        pienet lapset oli vieressä

        lidl haapalehto kynsilehto

    • henrik ijäs72

      häiritsivät mun askelia

    • hh-riitu

      Kiitos Henrik kommenteistasi, taisi olla pisin tarina,a mitä olet täällä ketjuissa suoltanut, vai oliko ne niitä henkiolentoja, jotka kerrtoivat, pääsit sitten kuitenkin keskiyöllä lepuulle,vai?

      • Calvados

        Sateista iltapäivää. Henrik voisi kuitenkin kirjoittaa useamman lauseen samaan viestiin, ettei ketju täyty kohta yksittäisistä lauseista. Samoin hän voisi jatkaa aloituksistaan uusilla virkkeillä, ettei tule kymmenittäin aloituksia samalle päivälle, joihin kukaan ei vastaa. Hänhän vain latoo toteamuksiaan, eikä selvästi edes aio keskustella. Voihan sitä keskustella itsensä kanssa saman aloituksen alla vaikka kuinka pitkään. Saattaisi muodostua jopa mielenkiintoiseksi.

        Riitu, joko Unna pian saapuu tyttäresi perheeseen? On jo pian kaksikuinen.

        Samaa mieltä kanssasi tuosta henrikin ketjuilusta. IhN ÄLYTÖNTÄ
        Tyttäreni on miehensä kanssa juuri nyt hakemassa Unnaa. Huomenna näen. Pojat jäivät kotiin ja tänään lupasin syöttää heidät herkuilla. Tulevat kai kohtapuoleen.

      • Whoever
        hh-riitu kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi tuosta henrikin ketjuilusta. IhN ÄLYTÖNTÄ
        Tyttäreni on miehensä kanssa juuri nyt hakemassa Unnaa. Huomenna näen. Pojat jäivät kotiin ja tänään lupasin syöttää heidät herkuilla. Tulevat kai kohtapuoleen.

        Se on helppoa lyödä lyötyjä, mutta osoittaa lyöjässä vain suurta heikkoutta.

      • Sivusta seuraaja
        Whoever kirjoitti:

        Se on helppoa lyödä lyötyjä, mutta osoittaa lyöjässä vain suurta heikkoutta.

        Kas kun Henrik ei ole kirjoitellut Tyyntä ja Myrskyä ketjussa, siellähän kaikkien ihmisten yhtenäisyyden, yhteisöllisyyden ja kaikkia rakastavasti ajatteleva Inger kirjoittaa.

      • A-ra
        Sivusta seuraaja kirjoitti:

        Kas kun Henrik ei ole kirjoitellut Tyyntä ja Myrskyä ketjussa, siellähän kaikkien ihmisten yhtenäisyyden, yhteisöllisyyden ja kaikkia rakastavasti ajatteleva Inger kirjoittaa.

        Tulekin Henkka sinne meidän ketjuun niin saadaan nopeammin 500 täyteen. Me siellä emme ole rasisteja.

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        Se on helppoa lyödä lyötyjä, mutta osoittaa lyöjässä vain suurta heikkoutta.

        Miten niin "lyöty lyötyä?" Tunnetko Henkan paremminkin?. Minulla ei olisi mitään hwnrik ijästä vastaan ja voisin kyllä jostain hänen kanssaan puhellakkin, mutta kun hän ei itse sitä halua tai ei osaa, en tiedä.

      • hh-riitu
        hh-riitu kirjoitti:

        Miten niin "lyöty lyötyä?" Tunnetko Henkan paremminkin?. Minulla ei olisi mitään hwnrik ijästä vastaan ja voisin kyllä jostain hänen kanssaan puhellakkin, mutta kun hän ei itse sitä halua tai ei osaa, en tiedä.

        "lyödä lyötyjä", onko niitä useampikin? No joo, kyllä muakin on lyöty useaan kertaan täällä, mutta kun osaan lyödä takasin, niin no worry.

      • Whoever
        hh-riitu kirjoitti:

        "lyödä lyötyjä", onko niitä useampikin? No joo, kyllä muakin on lyöty useaan kertaan täällä, mutta kun osaan lyödä takasin, niin no worry.

        Sinä ehkä osaat puolustautua mutta Henrik ei.
        Onko se sinulta tai joltakulta muulta pois jos Henrik kirjoittelee omiaan ? Meneekö hieno ketju pilalle ?
        Ei täältä tila lopu.

      • Aurora4
        Sivusta seuraaja kirjoitti:

        Kas kun Henrik ei ole kirjoitellut Tyyntä ja Myrskyä ketjussa, siellähän kaikkien ihmisten yhtenäisyyden, yhteisöllisyyden ja kaikkia rakastavasti ajatteleva Inger kirjoittaa.

        Sielläkin se Inger kirjoittaa. Mutta hänellä on oikeus kirjoittaa muuallekin. Muun muassa Elämä-ketjuun. Ja vaikka keskellä yötä. Luulisi että kosmopoliitti A. B. sallisi sen. Maailma on suuri mutta miehen sielu voi olla pieni.

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        Sinä ehkä osaat puolustautua mutta Henrik ei.
        Onko se sinulta tai joltakulta muulta pois jos Henrik kirjoittelee omiaan ? Meneekö hieno ketju pilalle ?
        Ei täältä tila lopu.

        Minä kysyin, että tunnetko henrikin paremminkin, miksi et vastaa? Juu, kyllä se on pois, kun tuollasta soopaa pitää selata ennenkuin tullaan asiaan. Tilaa on, senkun vaan, kunhan menisi tuonne Tyyneen ja Myrskyyn kiusaamaan. Sieltähän sitä myrskyä nyt puuttuukin. Rasisti tarkoittaa jotain muuta kuin tämä, mikä minua nyppii. Ottakaa asioista selvää. Ja sellanen en takuuvarmasti ole.

        Riitu-ressukka, kun sinä et nyt ymmärrä. Meille Tyyneen ja myrskyyn saa tulla kuka tahansa. Mikä muuten ketjumme nimessä vikana? Yhtä hyvin voisin naureskella Elämä-nimelle. Vähän liian iso ja suurellinen ikään kuin olisitte jotenkin epätavallisen eläviä. Hmm... no joku teistä voi ollakin.

      • Whoever
        hh-riitu kirjoitti:

        Minä kysyin, että tunnetko henrikin paremminkin, miksi et vastaa? Juu, kyllä se on pois, kun tuollasta soopaa pitää selata ennenkuin tullaan asiaan. Tilaa on, senkun vaan, kunhan menisi tuonne Tyyneen ja Myrskyyn kiusaamaan. Sieltähän sitä myrskyä nyt puuttuukin. Rasisti tarkoittaa jotain muuta kuin tämä, mikä minua nyppii. Ottakaa asioista selvää. Ja sellanen en takuuvarmasti ole.

        Mitä merkitystä voisi olla tunnenko Henrikin ? Jos se asiaa selventää niin en tunne.

        Ymmärsin A-ran tarkoittavan "rasismilla" erilaisuuden hyväksymättömyyttä, epäilen että sinäkin ymmärsit asian kyllä oikein hyvin.

        Luepa tarkemmin noita Henrikin tekstejä, ja mieti uudestaan onko niiden kirjoittamisen syynä muiden "kiusaaminen".

        Vähän epäilen että asenteesi - ainakin tämän viimeisen kirjoituksesi - johtuu jostain muusta kuin Henrikin kirjoituksista.

        Whoever, luepa itsekin vähän tarkemmin noita Henrikin tekstejä.

        Viittaan 6.6 klo 23:08. Tosin hän ei päässyt minua kiusaamaan, eikä pääse. Eikä kukaan muukaan. Että silviisiin.

        PS. Nämä olivat viimeiset kommenttini laatukirjoittajasta Henrik.

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        Mitä merkitystä voisi olla tunnenko Henrikin ? Jos se asiaa selventää niin en tunne.

        Ymmärsin A-ran tarkoittavan "rasismilla" erilaisuuden hyväksymättömyyttä, epäilen että sinäkin ymmärsit asian kyllä oikein hyvin.

        Luepa tarkemmin noita Henrikin tekstejä, ja mieti uudestaan onko niiden kirjoittamisen syynä muiden "kiusaaminen".

        Vähän epäilen että asenteesi - ainakin tämän viimeisen kirjoituksesi - johtuu jostain muusta kuin Henrikin kirjoituksista.

        Asioita pitäisi kutsua oikeilla nimillä.
        Et tunne Henkkaa, en minäkään, mutta sen verran voi noista hänen lausahduksistaan päätellä, että ei hän ihan tyhmä ole ja kyllä hän ymmärtää mistä on kyse, osaa jopa englantiakin. Kyllä hän ihan kiusallaan tänne Elämään tuli suoltamaan noita kommentinpoikasia, koska arvostelin edellisenä päivänä hänen monia kymmeniä aloituksia, joihin ei kukaan vastaa ja valitin vielä, että miksi ketjujen päivystäjä ei tee asialle mitään. Kostoksi siitä Henkka heitti sitten viime yönä tänne parikymmentä "kommenttia". Eikö vaan, henrik ijäs?
        Miksette te kukkahattutädit mene johonkin henrikin aloitukseen kommentoimaan? Kun kerran niin symppistä täytyy olla. Tai avaa sinäkin Joku ihan oma ketjusi, missä saisitte ihan sydämen kyllyydestä huastella.
        Odotan mielenkiinnolla huomista ja uusia kommentteja Henkalta. Hyvää yötä-

      • Helluntaita

        Kukkahattutäti on henkilö joka paheksuu kaikkea. Hänen silmänsä eivät kestä pientäkään "näköestettä" (esimerkkinä Ijäksen aloitusrimpsu) eikä sievä nenänsä pientäkään "luonnollista hajua" (esimerkkinä Tyynen huussipolku).

        "Raportoikaa poikkeavuuksista" on kukkahattutädin klassinen motto, jota hän noudattaa jopa viihdepalstalla liikkuessaan. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea hän tuohtuneena tarkkaileekaan varsinaisessa elämässään.

        Nyt kysynkin, kumpaan kukkahatun tunnusmerkit mielestäsi paremmin sopivat. Meihin jotka sallivat Ijäksen olla täällä kirjoittajana muiden joukossa. Vai sinun, joka pidät häntä pelkkänä kiusaajana.

        Vastauksen saat katsomalla peiliin. Riisuttusi ensin ne vääristävät rillit.

      • hh-riitu
        Helluntaita kirjoitti:

        http://naurunappula.com/934063/kukkahatutati-vauhdissa.jpg

        tässä eräs versio kukkahattutädistä.

    • Ali Baba

      Mistäs tämmönen tapaus on tänne ilmestynyt. Ensimmäisen kerran sattui nyt minun silmään. Tuskin olisi voinut olla sattumatta! Mukavasti sattui Ingerkin ilmestymään siihen Iäksen "kommenttien" puoleen väliin vaikka muuten on ollut viikkoja hiljaa.
      On muuten erittäin hieno kesäilma juuri nyt. Ei palele eikä hikoile.
      Taidanpa lähteä haistelemaan kesäilmaa tuonne ulkopuolelle.

      • Calvados

        Kesäilma on kyllä hieno ja lämmin, aurinko ei paista, vettä tihuuttaa, mutta tuuli alkoi puhaltaa sateen myötä viilentäen ilmaa reilusti. Totesi ukkeli, joka tuli juuri 10 km:n lenkiltään. Hänen käsivartensa olivat aivan jääkylmät, sade oli alkanut lenkkinsä puolivälissä. Ruohikot ja puut ovat raikkaan vihreitä, ei ihan neitseellisiä enää, kuten toukokuussa, mutta vihreys on kerrassaan upean sävyistä.

      • Inger1

        Ali Baba hyvä, ei ole sattunut silmääsi aijemmin sekään, että minä olen jo muutamia kertoja vastaillut ilo mielellä, tavallaan puolustanut Henrik Ijäksen kirjoituksia Elämä-ketjuihin osallistumisesta. Koska häntä on poikkeuksetta alettu työntää pois ja vieroksua!! Olisi virhe kiittää sinua itseäsi, että sentään noteraasit kirjoitukseni Henrikille! Muuten tuskin olisit edes huomannut. Koskaan et ole vastannut minulle suoraan. Mutta kehtaat puuttua, kun vastaan Henrikille!!!! Taidat harhaisesti luulla jopa minun kirjoittaneen Henrikkinä. Onko sinulla syytä olla täällä, jos et hallitse omia harhojasi, kirjoittajien kimppuun taas käydessäsi?

        Mikä onkaan oma nk motivaatiosi tulla ja olla täällä ketjuissa - sen kummaisempiko kuin on Henrik Ijäksen osallistuminen?. Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan. Näin ollen ja siksi hänellä on sijaa täällä yhtä lailla kuin itselläsi Ali Baba, jos osaat muuttaa asennettasi ja olla hyökkäilemättä aiheetta.

        No kun katselee tänne yllättäen palanneita kommentteja niin ilmeisesti joillakin on se seuraava silmä mikä vaanii tilaisuutta tulla esiintymään. Käyhän se niinkin jos on yksinäistä kyöpelinvuorella.

      • A-ra
        Ali Baba kirjoitti:

        No kun katselee tänne yllättäen palanneita kommentteja niin ilmeisesti joillakin on se seuraava silmä mikä vaanii tilaisuutta tulla esiintymään. Käyhän se niinkin jos on yksinäistä kyöpelinvuorella.

        Onko siis yksinäisempää jutella kolmestaan kuin neljästään? Niin vähiin on Elämä-ketjukin kutistunut. Ulkopuolisiin kohdistuva naljailu ei ole paras side pitämään kirjoittajaporukkaa koossa.

        Eikös niistä petolinnuista riitä enää jutun juurta?

        .

      • Inger1
        Ali Baba kirjoitti:

        No kun katselee tänne yllättäen palanneita kommentteja niin ilmeisesti joillakin on se seuraava silmä mikä vaanii tilaisuutta tulla esiintymään. Käyhän se niinkin jos on yksinäistä kyöpelinvuorella.

        Noitaa ajat takaa Ali Baba. Se on jossain muualla kuin minussa! Ei myöskään Donna ole koskaan ollut " minussa " Olisit vähän tarkempi jahtaamisissasi. Tai tekisit sen ilman ilkeilyä, kun kuitenkin naisista olet kiinnostunut eli kiusaamisiesi kohteita.. Juuri tänään kuules, sain eräältä humaanilta mieshenkilöltä fb:ssa viestinsä yhteydessä,kauniin ajatuksen minusta: että mulla on kultainen sydän. Siis älä epäile, että kärsin jossain Dubain tyylisissä Hotellielämissä samoista ongelmista: kuin mahdollisesti sinä itse: Sydämen yksinäisyydestä! Mites se työtoverisi jalka..jos saa kysyä, se makuuhaava? Onko parantumaan anatamallani ohjeella? Kesällä kaikki paranee kun mieli vahvistuu kylmyyden kokemuksilta! Ovatko naiset mahdollisesti kohdelleet sinua joskus huonosti, kun koston kierre purkautuu ihan aiheetta ja turhaan näissä ketjuissa vain naispuolisiin kirjoittajiin.: mm minuun nän ajoittain. Keväisin ja syksyisin, sulla noitavainoaminen kun tuppaa päälle.

        Olen aivan ilahtunut että teillekin ajoittain löytyy kirjoittamisen aiheita. Pitäähän se toki mielen virkeänä

      • Inger1
        Ali Baba kirjoitti:

        Olen aivan ilahtunut että teillekin ajoittain löytyy kirjoittamisen aiheita. Pitäähän se toki mielen virkeänä

        Minä samoin olen aivan ilahtunut, kun ennätimme näin vastata sentään muutamat vastaukset toisillemme näin suoraankin. Yleensä minä olen niin " kiinnostava " kirjoittaja, että harvoin saan mahdollisuuden jatkaa suoraa vuoropuhetta teidän kenenkään vaki-vanhan-peruselämäläisen kanssa. Se seikka on käynyt toteen jatkuvasti vuosien varrella. - Siksi et yksin liene siihen " syyllinen," ettet ole "päässyt " kanssani keskusteluun koskaan paljon kahdenvälisesti. Kiitos tästä saadusta suhteellisen miellyttävästä melkein kesäisestä vuoropuheesta - myös keskenämme...

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        Ali Baba hyvä, ei ole sattunut silmääsi aijemmin sekään, että minä olen jo muutamia kertoja vastaillut ilo mielellä, tavallaan puolustanut Henrik Ijäksen kirjoituksia Elämä-ketjuihin osallistumisesta. Koska häntä on poikkeuksetta alettu työntää pois ja vieroksua!! Olisi virhe kiittää sinua itseäsi, että sentään noteraasit kirjoitukseni Henrikille! Muuten tuskin olisit edes huomannut. Koskaan et ole vastannut minulle suoraan. Mutta kehtaat puuttua, kun vastaan Henrikille!!!! Taidat harhaisesti luulla jopa minun kirjoittaneen Henrikkinä. Onko sinulla syytä olla täällä, jos et hallitse omia harhojasi, kirjoittajien kimppuun taas käydessäsi?

        Mikä onkaan oma nk motivaatiosi tulla ja olla täällä ketjuissa - sen kummaisempiko kuin on Henrik Ijäksen osallistuminen?. Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan. Näin ollen ja siksi hänellä on sijaa täällä yhtä lailla kuin itselläsi Ali Baba, jos osaat muuttaa asennettasi ja olla hyökkäilemättä aiheetta.

        "Mikä onkaan oma nk motivaatiosi tulla ja olla täällä ketjuissa - sen kummaisempiko kuin on Henrik Ijäksen osallistuminen?. Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan. "

        Höpö höpö. Kysyit muuten joskus minultakin samaa, kun käväisin jossain rinnakkaisketjussa. Kysyn nyt sinulta, että mikäs motivaatio sinulla tänne?

        Katsopa Henrikin vastausta minulle 6.6 klo 23:08 Hän kirjoittaa "haista vittu" ja Alin en ole kertaakaan nähnyt noin "laadukkaasti" kirjoittavan, joten ... Se, että Henrikillä on sijansa olla missä vaan, sitä en kiistä. Katsotaan nyt, ryhdynkö käyttämään yhtä tyylikästä kommenttikieltä hänen loistaviin kommentteihinsa ja syvälliseen ajatuskuvioonsa muutenkin. No heh, en tietenkään, sillä niin paljon parempaa tekemistä jopa minultakin löytyy. Miten nimittäin voisi vastata toteamukseen "haista vittu"

        Heitän nyt Auroralle samalla, että vaikka ketju kutistuu ja hiljenee kesäksi, niin eipä täältä ole poistuneet kuin Kustaa, muistaakseni. Ja omasta mielestäni kirjoitukset voivatkin joskus hiljentyä. Sehän on levättäväkin ja unelmoitava.

        PS. sitä paitsi, tännehän ovat tulleet whoever ja sivustaseuraaja henrikin ytimekkään ajatustaiteen lisäksi. Joten plussalla kait ollaan : miinus Kustaa plus nuo kolme.

        Whoever onkin minulle mleluisa tulokas. Ainoa josta voi melkein tunnistaa eräänlaisen hengenheimolaisen.

        Olipa miehekäs kanalauman puolustus sinulta. Kanalaumaan lasken tuon akkamaisen sheikin myös.

      • A-ra
        Aurora4 kirjoitti:

        Etkö EA tosiaan ole huomannut, että ystäväsi Kustaa on kirjoitellut "hyvin lähellä"?

        "Olipa miehekäs kanalauman puolustus sinulta"

        Hei hei, täällä kukko. Kerropa kaikki ne kanaseni, joita miehekkäästi puolustin.

        "Katsopa Henrikin vastausta minulle 6.6 klo 23:08 Hän kirjoittaa haista vittu"

        No eikös se haista v. ollut ihan yhtä asiallinen vastaus kuin oli ps. heittosi ? 
        Minä olisin vastannut ihan samoin.

      • E A
        A-ra kirjoitti:

        Lisäys

        Etkö EA tosiaan ole huomannut, että ystäväsi Kustaa on kirjoitellut "hyvin lähellä"?

        En kyllä ole

        Taidan nimittäin olla nykyään silviisiin sokea, että jos en näe vanhaa nimmaria, niin en viitsi miettiä, että olisko... tai yhdistää siis Kustaan entistä tyyliä mahdollisiin hänen sivupersooniinsa.

        PS Kokeillaanpa, kuinka lähellä hän voisikaan olla. Kysynkin, oletko Kustaa edelleen tervankeitossa? Entäs sitten, oletko uskaltautunut Turun kehätien ulkopuolelle? Hitsi, weepeli muistais enempi. No vielä. Pelittääkös se kenkäkänny?

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        "Katsopa Henrikin vastausta minulle 6.6 klo 23:08 Hän kirjoittaa haista vittu"

        No eikös se haista v. ollut ihan yhtä asiallinen vastaus kuin oli ps. heittosi ? 
        Minä olisin vastannut ihan samoin.

        Mikä helevetin heitto?
        Ei täällä mitään heitellä, pientä sananvaihtoa vaan.

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        "Mikä onkaan oma nk motivaatiosi tulla ja olla täällä ketjuissa - sen kummaisempiko kuin on Henrik Ijäksen osallistuminen?. Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan. "

        Höpö höpö. Kysyit muuten joskus minultakin samaa, kun käväisin jossain rinnakkaisketjussa. Kysyn nyt sinulta, että mikäs motivaatio sinulla tänne?

        Katsopa Henrikin vastausta minulle 6.6 klo 23:08 Hän kirjoittaa "haista vittu" ja Alin en ole kertaakaan nähnyt noin "laadukkaasti" kirjoittavan, joten ... Se, että Henrikillä on sijansa olla missä vaan, sitä en kiistä. Katsotaan nyt, ryhdynkö käyttämään yhtä tyylikästä kommenttikieltä hänen loistaviin kommentteihinsa ja syvälliseen ajatuskuvioonsa muutenkin. No heh, en tietenkään, sillä niin paljon parempaa tekemistä jopa minultakin löytyy. Miten nimittäin voisi vastata toteamukseen "haista vittu"

        Heitän nyt Auroralle samalla, että vaikka ketju kutistuu ja hiljenee kesäksi, niin eipä täältä ole poistuneet kuin Kustaa, muistaakseni. Ja omasta mielestäni kirjoitukset voivatkin joskus hiljentyä. Sehän on levättäväkin ja unelmoitava.

        PS. sitä paitsi, tännehän ovat tulleet whoever ja sivustaseuraaja henrikin ytimekkään ajatustaiteen lisäksi. Joten plussalla kait ollaan : miinus Kustaa plus nuo kolme.

        EA ymmärtääkseni kirjoitit minulle vastauksen, koska otsikoit lainaamalla tekstiäni. Hyvä niin, mutta koska meillä ei täällä näytä toimivan kohteliaisuus ja etuoikeus- periaate vastatessa,,, eli että pyrkisimme vastaamaan vain ensisijaisesti omasta puolestamme ja suoraan, niin ettei tulisi tälläistä " henrikkiä " että kuka kenellekin on kirjoittamassa??? Ja kuka kenenkin puolesta puhumassa???

      • A-ra
        E A kirjoitti:

        "Olipa miehekäs kanalauman puolustus sinulta"

        Hei hei, täällä kukko. Kerropa kaikki ne kanaseni, joita miehekkäästi puolustin.

        No, keitä siellä nyt enää on, itsepähän tiedät. Rapu tuntuu kyllästyneen.

        Lojaalisuus on kaunis piirre, ei siinä mitään.

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        EA ymmärtääkseni kirjoitit minulle vastauksen, koska otsikoit lainaamalla tekstiäni. Hyvä niin, mutta koska meillä ei täällä näytä toimivan kohteliaisuus ja etuoikeus- periaate vastatessa,,, eli että pyrkisimme vastaamaan vain ensisijaisesti omasta puolestamme ja suoraan, niin ettei tulisi tälläistä " henrikkiä " että kuka kenellekin on kirjoittamassa??? Ja kuka kenenkin puolesta puhumassa???

        En jymmärrä, mutta en pyydä selitystäkään

      • E A
        A-ra kirjoitti:

        No, keitä siellä nyt enää on, itsepähän tiedät. Rapu tuntuu kyllästyneen.

        Lojaalisuus on kaunis piirre, ei siinä mitään.

        Kaikki loppuu aikanaan ja tämä Elämä sitten näyttää itse sen, milloin loppuu ja miten.

        PS. suututinhan weepelinkin ja kunhan tulee syksy, niin katsotaan, palaako kolhittuna.Aika näyttää. No nyt kuvittelen hieman lisää ja puhun vaikka yksikseni. Meillä voi tulla keskenämme sitten syksyllä muutamia kommentteja vaikkapa urheilusta, retkeilystä, eräelämästä, jopa politiikasta, taloudesta jne. Kuvittelu jatkuu. Jos silloin on enää kaksi kirjoittajaa ja kirjoittavat vaikapa harvakseltaan, niin kyse ei tarvitse olla lojaalisuudesta, muuten vaan mielenkiinnosta.

      • A joku

        "Kuvittelu jatkuu. Jos silloin on enää kaksi kirjoittajaa ja kirjoittavat vaikapa harvakseltaan, niin kyse ei tarvitse olla lojaalisuudesta, muuten vaan mielenkiinnosta."

        Tässä tullaankin ratkaisevan eroon naiskirjoittajien ja mieskirjoittajien välillä. Miehet saavat kirjoitella harvakseen pienessä seurassa ja se on kaikista OK. Naiset samassa tilanteessa ovat kyöpelinvuorelaisia, jotka on hylätty liki yksikseen horisemaan jotain.

        Ei W sinulle suuttunut ole. Miehet pysyvät kavereina, vaikka olisi sanaharkkaa. Olet hänelle läheisin koko ketjussa, sen huomaa tyhmempikin.

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        En jymmärrä, mutta en pyydä selitystäkään

        Olin kirjoittanut Ali- Baballe nuo lainaamasi sanat! Miten ihmeessä sinä otit ne onkeesi ja vastasit minulle niiden perusteella??Tälläinen jumalaton sählääminen on juuri ikävää, kun toisen puolesta kiinnostuu kirjoittamaan: Puolustasit Henrikkiä mieluummin kuin isoa vahvaa kollegaamme Ali Babaa. Kyllä hän pystyy vastaamaan omasta puolestaan minunlaiselle kirjoittajalle mutta kiitti vaan!

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Whoever onkin minulle mleluisa tulokas. Ainoa josta voi melkein tunnistaa eräänlaisen hengenheimolaisen.

        Olipa miehekäs kanalauman puolustus sinulta. Kanalaumaan lasken tuon akkamaisen sheikin myös.

        Vahinko kun whoever ei kirjoita tai keskustele kanssasi siellä sinun omassa ketjussa. Eikö vaan? No niin, tietenkin, kun siellä ei ole ketään morkattavaa.

      • A-ra
        hh-riitu kirjoitti:

        Vahinko kun whoever ei kirjoita tai keskustele kanssasi siellä sinun omassa ketjussa. Eikö vaan? No niin, tietenkin, kun siellä ei ole ketään morkattavaa.

        Vahinko tosiaan, vaikka onhan sinulla siellä edelleen samat vanhat morkattavat.

        Menes pikkutyttö nukkumaan.

      • Inger1
        Inger1 kirjoitti:

        Minä samoin olen aivan ilahtunut, kun ennätimme näin vastata sentään muutamat vastaukset toisillemme näin suoraankin. Yleensä minä olen niin " kiinnostava " kirjoittaja, että harvoin saan mahdollisuuden jatkaa suoraa vuoropuhetta teidän kenenkään vaki-vanhan-peruselämäläisen kanssa. Se seikka on käynyt toteen jatkuvasti vuosien varrella. - Siksi et yksin liene siihen " syyllinen," ettet ole "päässyt " kanssani keskusteluun koskaan paljon kahdenvälisesti. Kiitos tästä saadusta suhteellisen miellyttävästä melkein kesäisestä vuoropuheesta - myös keskenämme...

        Ali Baballe, älä viitsi polarisoittaa meitä, puhuttelemalla minua teiksi! Ole rohkea ja sinuttele!

      • Whoever
        hh-riitu kirjoitti:

        Vahinko kun whoever ei kirjoita tai keskustele kanssasi siellä sinun omassa ketjussa. Eikö vaan? No niin, tietenkin, kun siellä ei ole ketään morkattavaa.

        No joo, muiden morkkaaminen onkin toinen luontoni.
        Vai voisiko olla niin, että kun nimimerkki Aurora ja nähtävästi myös Inger suhtautuu positiivisesti minuun, niin teidän naisten keskinäisistä mistälie vanhoista kaunoista johtuen minäkin automaattisesti edustan "pahan akselia" ?

        Valitan jos kirjoitan liian vaikeaselkoisesti, jatkuvasti huomaan pieniä ymmärrysvaikeuksia tekstieni suhteen, mutta siihen olen kyllä tottunut.

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        Olin kirjoittanut Ali- Baballe nuo lainaamasi sanat! Miten ihmeessä sinä otit ne onkeesi ja vastasit minulle niiden perusteella??Tälläinen jumalaton sählääminen on juuri ikävää, kun toisen puolesta kiinnostuu kirjoittamaan: Puolustasit Henrikkiä mieluummin kuin isoa vahvaa kollegaamme Ali Babaa. Kyllä hän pystyy vastaamaan omasta puolestaan minunlaiselle kirjoittajalle mutta kiitti vaan!

        " Olin kirjoittanut Ali- Baballe nuo lainaamasi sanat! "

        No miksikö "otin onkeeni" ne sanat. No siksi, että kirjoitit Alille, että "Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan." Nimittäin, jos kirjoitat noin yleisesti "ei ilkeä ketään kohtaan", niin katsoin oikeudeksi kyllä vastata sinne, vaikka Alille olitkin kirjoituksen kirjoittanut.

        Ja mitä sähläämisiin tulee, niin jälleen olisi myös sinulla peiliin katsomisen paikka. Mutta mitäs näistä.

      • Whoever
        Aurora4 kirjoitti:

        Whoever onkin minulle mleluisa tulokas. Ainoa josta voi melkein tunnistaa eräänlaisen hengenheimolaisen.

        Olipa miehekäs kanalauman puolustus sinulta. Kanalaumaan lasken tuon akkamaisen sheikin myös.

        "Whoever onkin minulle mleluisa tulokas. Ainoa josta voi melkein tunnistaa eräänlaisen hengenheimolaisen".

        Luin ensin "meluisa" tulokas. Monet eri keskustelupalstoilla suututtamani henkilöt eivät käyttäisi minusta ainakaan sanaa "mieluisa", joten meluisa olisikin osuvampi sana.
        Tässäkin ketjussa olen päässyt jo hyvään alkuun ihmisten suututtamisessa. Jatkan siis vielä hieman.

        Kokemuksieni mukaan tietty happamuus kutsumattomia vieraita kohtaan on tyypillistä kaikille sisäänpäin kääntyneille kirjoittajaporukoille. Varsinkin tällaisille totisten torvensoittajien konsortioille.

        Ongelma saattaa olla siinä, että kirjoittajatyyppinä olen suoraansanoja, en muuntele mielipiteitäni kohderyhmälle sopivaksi kuten kirjoittaja Ali tuolla aikaisemmin ohjeisti.
        Sivumennen sanoen miehessä ei ollut miestä vastaamaan ensimmäiseen kirjoitukseeni - ja korjaamaan jos mahdollisesti ymmärsin asian väärin.

        Joku voi kysyä, miksi ylipäätään tulen "kiusaamaan" kunnon ihmisiä, häiritsemään rauhallisen ketjun harmoonista ilmapiiriä ?
        No, paitsi että se oikeus kuuluu perustuslain takaamaan sananvapauden piiriin, se myös sattuu huvittamaan minua, huvinsa nimittäin kullakin.

        HH- riitu jo ystävällisesti kehotti poistumaan tästä ketjusta ja pari muuta vähintään ajatteli samoin. Älkää menettäkö yöunianne vuokseni, poistun kyllä mikäli enemmistö selvästi niin toivoo.
        Olen nimittäin ehdoton demokratian kannattaja. Enemmistö on aina oikeassa, mikäli ei ole eri mieltä kanssani.

        Nyt joudun poistumaan muihin rientoihin, illalla palajan tarkistamaan josko minut on äänestetty ulos.

        Jos sinä lähdet niin lähden minäkin. Olet nimittäin harvinaisen hauska kirjoittaja. Olen tavannut sinut ennenkin, tyylisi on hämäävän tuttu. En vain saa päähäni, kuka vanha nimimerkki olet.

        "Pahan akselin" maininta kilisytti kelloa; minähän sitä sanontaa käytin kerran pari useampi vuosi sitten. Kukaan muu kuin tämän porukan tunteva ei sitä muistaisi.

        Ennen askareita.

        " konsortioille " :Konsortio (lat. consors, 'osallisuus', 'kumppanuus') on organisaatioiden, usein väliaikanen, yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on näiden edun ajaminen

        Siis ajamme etuja, hih. Hetkinen, totta kait ainakin minä ajan omaa erinomaista etuani ja jos änkyräkonservatiivi koittaa tukahduttaa toimintaa, niin pyyhkäisen reteesti vasemmalta ohi.

        "Kokemuksieni mukaan tietty happamuus kutsumattomia vieraita kohtaan on tyypillistä kaikille sisäänpäin kääntyneille kirjoittajaporukoille"

        ja

        " miksi ylipäätään tulen "kiusaamaan" kunnon ihmisiä, häiritsemään rauhallisen ketjun harmoonista ilmapiiriä ?"

        Siis olemme sinun mielestäsi ensin sisäänpäin kääntyneitä ja sitten kunnon ihmisiä ja ketjussa on harmoniaa. Jotenkin vähintäänkin kaksijakoisia olemme, niin kuin kait aika moni immeinen muutenkin.

        "HH- riitu jo ystävällisesti kehotti poistumaan tästä ketjusta ja pari muuta vähintään ajatteli samoin."

        Jahas, että ajatuksenlukijakin olet. Ei siinä mitään. Muistaakseni (vaikka ei liitykään asiaan suoranaisesti) ajatuksenvapaus on kait myös olemassa oleva kansalaisvapaus, jopa ilman vastuuta. En tunne sellaista oikeustapausta, missä ajatuksenlukija on haastanut ajattelijan oikeuteen ja saanut tuomion vaaditun tuomion täytäntöön.

        PS. Ketään ei ole täällä äänestetty koskaan pois. Loukatut palaavat, jos palaavat. Yleensä palaavat. Ne taas, jotka löytävät muita ajankuluja, ovat aivan normaaleja immeisiä elävästä elämästä, missä myös on vallalla erilaisia ajankuluja. Palaan vielä yhteen juttuun. Ihollani on eräänlaista hyttyskarkoitetta ja moni ei viitsi lähestyä enää elävässäkään elämässä, vaikka en olekaan käyttänyt koskaan kehotusta painua vittuun. Sen sijaan olen kyllä käyttänyt sanoja : "Anteeksi, mitenköhän sanoisin, jotta ette loukkaantuisi" ... ja sitten nostanut keskisormen pystyyn. Myös muunlaiset kiertoilmaisut ovat minulle tyypillisiä joskus. Joku kompuroi ja poistuu yleensä taka-oikealle. Ja taas vallitsee ihana rauha molemmin puolin.

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        Jos sinä lähdet niin lähden minäkin. Olet nimittäin harvinaisen hauska kirjoittaja. Olen tavannut sinut ennenkin, tyylisi on hämäävän tuttu. En vain saa päähäni, kuka vanha nimimerkki olet.

        "Pahan akselin" maininta kilisytti kelloa; minähän sitä sanontaa käytin kerran pari useampi vuosi sitten. Kukaan muu kuin tämän porukan tunteva ei sitä muistaisi.

        " "Pahan akselin" maininta kilisytti kelloa"

        Minua taas kovasti on pahan akseli naurattanut, kun Bush juniori niin tomakasti ja kristillisesti vielä lausahti kuin opetuslapsi omille ryhmilleen aikoinaan.

      • Inger1
        Whoever kirjoitti:

        No joo, muiden morkkaaminen onkin toinen luontoni.
        Vai voisiko olla niin, että kun nimimerkki Aurora ja nähtävästi myös Inger suhtautuu positiivisesti minuun, niin teidän naisten keskinäisistä mistälie vanhoista kaunoista johtuen minäkin automaattisesti edustan "pahan akselia" ?

        Valitan jos kirjoitan liian vaikeaselkoisesti, jatkuvasti huomaan pieniä ymmärrysvaikeuksia tekstieni suhteen, mutta siihen olen kyllä tottunut.

        Kiva kun W: muistit mua...Tuo pahan "aksentti" eli pahan akseli oli myös minun tänne tuomaani sanastoa...lainauksena herra presidentti Bushilta kun hän oli kaavailemassa mielessään ja myös puheissaan Euroopaan hyvän ja pahan akselilla olevia rajoja ja Valtioita. Eli jyrkkää rajaa Idän ja Lännen välille...Heijastusta Irakin sodan tiimoilti kai Suomeen asti. Kyllä muistetaan! Muistan olleeni ja olinkin, silloin enemmän ns politiikassa koukussa, myös netti kirjoituksissa, kuin mitä yhtään niin paljon nykyisin. - Presidentti Obama on sentään rauhoittanut Globaalia maailman tilannetta niistä ajoista - ainakin jollain tavalla sen kyllä tuntee. On toivoa ilmassa kaikesta - raha-polittiisista ongelmista huolimatta...

      • Aurora4
        E A kirjoitti:

        " "Pahan akselin" maininta kilisytti kelloa"

        Minua taas kovasti on pahan akseli naurattanut, kun Bush juniori niin tomakasti ja kristillisesti vielä lausahti kuin opetuslapsi omille ryhmilleen aikoinaan.

        Minua sinä nauratat toivottomalla taistelullasi kristinuskoa kohtaan. Olet tuomittu häviämään, kai sen itsekin tiedät?

        .

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        Minua sinä nauratat toivottomalla taistelullasi kristinuskoa kohtaan. Olet tuomittu häviämään, kai sen itsekin tiedät?

        .

        Minäpäs tässä väiajalla...

        en taistele edes toivollisesti, saati toivottomasti mitään uskontoa vastaan. Taistelen jos taistelen sitä pakkosyöttöä vastaan. Kysyt kohta ehkä että mitä pakkosyöttöä. No lähetään nyt vaikka kasteesta. Tai koulujen uskontotunneista.

        Minusta Bush on yksi hyvä esimerkki aidosta uskovaisesta.

        PS "Tuomittu" olen ... siis kuolemaan. Ruumis ja sähkökemialliset (kuolemassa pysähtyneet) poltetaan ja viskataan maan lannoitteeksi. Tietysti riippuu siitä, että paljonko minussa on niitä jäämiä ja raskasmetalleja. Saa perikunta ensin tutkituttaa Valvirassa tuhkani.

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        "Whoever onkin minulle mleluisa tulokas. Ainoa josta voi melkein tunnistaa eräänlaisen hengenheimolaisen".

        Luin ensin "meluisa" tulokas. Monet eri keskustelupalstoilla suututtamani henkilöt eivät käyttäisi minusta ainakaan sanaa "mieluisa", joten meluisa olisikin osuvampi sana.
        Tässäkin ketjussa olen päässyt jo hyvään alkuun ihmisten suututtamisessa. Jatkan siis vielä hieman.

        Kokemuksieni mukaan tietty happamuus kutsumattomia vieraita kohtaan on tyypillistä kaikille sisäänpäin kääntyneille kirjoittajaporukoille. Varsinkin tällaisille totisten torvensoittajien konsortioille.

        Ongelma saattaa olla siinä, että kirjoittajatyyppinä olen suoraansanoja, en muuntele mielipiteitäni kohderyhmälle sopivaksi kuten kirjoittaja Ali tuolla aikaisemmin ohjeisti.
        Sivumennen sanoen miehessä ei ollut miestä vastaamaan ensimmäiseen kirjoitukseeni - ja korjaamaan jos mahdollisesti ymmärsin asian väärin.

        Joku voi kysyä, miksi ylipäätään tulen "kiusaamaan" kunnon ihmisiä, häiritsemään rauhallisen ketjun harmoonista ilmapiiriä ?
        No, paitsi että se oikeus kuuluu perustuslain takaamaan sananvapauden piiriin, se myös sattuu huvittamaan minua, huvinsa nimittäin kullakin.

        HH- riitu jo ystävällisesti kehotti poistumaan tästä ketjusta ja pari muuta vähintään ajatteli samoin. Älkää menettäkö yöunianne vuokseni, poistun kyllä mikäli enemmistö selvästi niin toivoo.
        Olen nimittäin ehdoton demokratian kannattaja. Enemmistö on aina oikeassa, mikäli ei ole eri mieltä kanssani.

        Nyt joudun poistumaan muihin rientoihin, illalla palajan tarkistamaan josko minut on äänestetty ulos.

        HH- riitu jo ystävällisesti kehotti poistumaan tästä ketjusta ja pari muuta vähintään ajatteli samoin.

        Ymmärrys hoi, älä jätä. En kehottanut poistumaan tästa, vaan kehoitin avaamaan ihan ikioman ketjun, missä voisite keskustella henrik ijäksen kanssa, tai vähintään noteeratan jotain hänen omista aloituksistaan. Elämäketjuihin osallistuminen on ihan jees.
        Sinullahan on sitten lähes samanlaiset luonnonlahjat kuten minulla, jollaisia minulle on ainakin tuputettu täällä olevaksi. Että kiusaan kanssakirjoittajiani sekä pilaan kaikki ketjut ja olen suorasanainen, mikä on toisaalta melkeimpä kunniamaininta. Sain sen jopa itse pääajattelija ja luonneanalysoija Auroralta. Tää ei ole mikään rauhallinen ketju, eikä kai ole tarkoituskaan olla, Elämä on, niinkun sanotaan.
        Onneksi en ole vielä menettänyt yöuniani tämän enkä muunkaan ketjuilun kanssa.

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        " Olin kirjoittanut Ali- Baballe nuo lainaamasi sanat! "

        No miksikö "otin onkeeni" ne sanat. No siksi, että kirjoitit Alille, että "Hän ei ole koskaan ilkeä ketään kohtaan." Nimittäin, jos kirjoitat noin yleisesti "ei ilkeä ketään kohtaan", niin katsoin oikeudeksi kyllä vastata sinne, vaikka Alille olitkin kirjoituksen kirjoittanut.

        Ja mitä sähläämisiin tulee, niin jälleen olisi myös sinulla peiliin katsomisen paikka. Mutta mitäs näistä.

        Kuules EA alan OLLA jo täysin kypsynyt noihin teikäläisen kehotuksiin ja muihin venkoileviin kirjoituksiisi. Ja kun Aurora ystävänikin on löytänyt " Tyynensä " täältä ollessaan ensin kiitettävästi mukava kirjoittelugolleka ja kaveri minullekin..niin eiköhän ole hausknta vapautua kesän kunniaksi ikävästä vastavuoroisuudestamme - että jos vaikka Juhannuksen jälkeen ymmärryksen ja vähän paremman kaveruuden merkeissä jatkettais... tai onko sittenkään mitään tarvetta ja iloa " meidän "alkaa " peilaantua näissä ketjujen merkeissä.

        Jatkan ilmoittaakseni, että laitoin sulle lisää Hyvää mieltä plussa-tähtösillä:

      • Aurora4
        E A kirjoitti:

        Minäpäs tässä väiajalla...

        en taistele edes toivollisesti, saati toivottomasti mitään uskontoa vastaan. Taistelen jos taistelen sitä pakkosyöttöä vastaan. Kysyt kohta ehkä että mitä pakkosyöttöä. No lähetään nyt vaikka kasteesta. Tai koulujen uskontotunneista.

        Minusta Bush on yksi hyvä esimerkki aidosta uskovaisesta.

        PS "Tuomittu" olen ... siis kuolemaan. Ruumis ja sähkökemialliset (kuolemassa pysähtyneet) poltetaan ja viskataan maan lannoitteeksi. Tietysti riippuu siitä, että paljonko minussa on niitä jäämiä ja raskasmetalleja. Saa perikunta ensin tutkituttaa Valvirassa tuhkani.

        Puhuin juuri omaisensa menettäneen kanssa, viite Tyyntä ja myrskyä. Ei hän ainakaan olettanut, että pitäisi isojen hautauskustannusten lisäksi vielä tutkituttaa 20-luvulla syntyneen, omahampaisen eli liki -hampaattoman jäämät Valviralla.

        Ehkä sekin on direktiiveillä määrätty, joten kaikki, joiden suvussa ei eletä ikuisesti, nopeasti säädöksiä opiskelemaan.

        Lueskelin aamutuimaan sieltä Tyynestä, että ... näin oli käynyt. Se omaisen homma kuoleman jälkeen onkin joskus aika rankka ja vielä, kun itsekin on vanhus. Siihen pitäisi saada mukaan vanhuksen ainakin yksi tukihenkilö, joka voisi hitaasti ja harkiten auttaa käytännön asioissa.

        No nuo minun valvirathan pohjaavat siihen, että yltäkylläiset länsimaalaiset kantavat varmaan tuhkassaankin mukanaan kaikkea ylimäärää, mitä ei kasvimaahan voi sirotella. Ei ainakan luonnonmukaiseen kasvimaahan. Hetkinen - eihän sellaista luonnonmukaisuutta löydy mistään. Kaikkiallehan ilmavirrat ovat viestejä ihmisten toiminnasta kuljettaneet, joten...aamen.

    • E A

      Onko täällä rasisteja?

      No olkoon vaan.

      Frances Mayes : (kääntänyt Tuula Saarikoski) Vaellusvuosi ja sen ensimmäinen omistuskirjoitus.
      "Sille pariskunnalle, joka seisoi lyhistyneen matkailuautonsa vieressä keskellä moottoritietä"

    • Calvados

      Olet sinä E.A. mahtava tyyppi:-)) Nyt jo kuvittelet itsesi sen pariskunnan mieheksi, joka seisoo lyyhistyneen matkailuautonsa vierellä moottoritiellä. Sellaista se on, kun ostaa vanhan auton, oli se millainen tahansa.

      Itsekin nuorempina ajoimme milloin milläkin kotterolla pohjoisessa, ikinä emme välille jääneet vaikka vähältä piti tapauksia oli useita.

      Voi sitä jäädä välille ihan uudellakin autolla, niitä kun ei voi itse nykyään edes korjata mitenkään. Hinaaja soitettava paikalle.

      • E A

        Tuon kirjan se ensimmäinen omistuskirjoitus oli joko huono käännös tai sitten tosi tyhmästi kirjoitettu, sillä

        kuka nyt seisoisi keskellä moottoritietä. No se kirja on houkutteleva muuten vaan ja meinaan sitä tutkiskella, että millä mielellä ja miksi tämä Mayes on viettänyt vaellusvuottaan.

        Aurora kirjoitti tuolla viereisessä aikoinaan, että lyhytkin matka on vaeltamista ja siinä matkanteossa se juju ja jos matka katkeaa hetkeksi, niin siinäkin on juju. Jos itse joutuisin moottoritien varteen seisoskelemaan, niin en hätääntyisi. Jos väsyttäsi, niin koisaisin hetken ja sitten tihrustaisin, että mitens tästä etiäpäin. Tämä oli vain kuvittelua, sillä en aja sitten vaellusaikanani moottoritiellä. Se on jämpti näin, sano...

        Totta, ihmisen elämä on matka, toisilla pitkä, toisilla lyhyt. Välille mahtuu kaikenlaisia etappeja, iloisia ja surullisia. Pakko olisi moottoritielläkin seisoa jos auto jättää välille, mutta ei tietenkään keskellä tietä, jollei ole itsemurha-aikeissa.

      • a mummu

        Taas tuli eräs nuoruuden aikainen juttu mieleen noista autonkotteroista ja -rotteloista. Joskus aikoinaan meillä oli vanha ID-Sitikka - se sammakon näköinen, mutta ah, maailman mukavin auto. Se oli ollut meillä jo muutaman vuoden, oli ostettaessa vanha ja halpa, mutta toimiva. Olimme/olemme sitikkafaneja.

        Sinä kesänä minä olin pohjoisessa työharjoittelussa, ja kun sitten elokuussa pestini lähestyi loppuaan, niin siippani tuli myös sinne maisemia syynäämään, minkä jälkeen palaisimme kimpsujeni ja kampsujeni kanssa yhtämatkaa kotiin.

        Ennen kotimatkaa kiertelimme viikon verran Rovaniemeltä käsin pitkin Lappia. Hyvin vanhus pelasi. Startti autosta kyllä laukesi jossain välissä, mutta eräs tuttu lentokonemekaanikko keksi laittaa johonkin paikkaan (konepellin alle, älkää kysykö mihin sinne) pienen puupalikan, jonka avulla startti taas toimi - autoa ei käynnistetty avaimella, vaan pienestä, punaisesta nappulasta. Kotimatka Lapista Hesaan kesti pari päivää, kun poikkesimme parissa sukulaisissa ja katselimme laajemmaltikin maisemia matkan varrella.

        Sitten syyskuussa, kun taas opiskelumme jatkuivat, päätimme myydä Iidun ja olla ilman autoa talvikauden. Ostaja Iidulle löytyikin aika pian, ja niin heitimme hyvästit tuolle ihanalle lullalle; meno sillä oli pehmeätä keinuntaa, kuopatkin tuntuivat vain pienenä notkahduksena, munuaiset housuihin pudottavasta jysähdyksestä ei tietoakaan. Monta nykykymppiä emme siitä myydessämme kuitenkaan saaneet.

        Kului jokunen viikko auton myynnistä. Silloin ei vielä ollut mitään takuujuttuja eikä palautusoikeuksia. Iidumme ostaja lähetti erään tutuntutun kautta viestin, että auto oli mennyt autojen taivaaseen. Ostopäivästä viikon päästä sen runko oli katkennut keskeltä ja osat jytkähtäneet omistajan portille. Hieman se hätkähdytti - tosin vasta paljon myöhemmin ihan oikeasti ymmärsimme, mitä meille olisi voinut tapahtua, kun sillä hurvailimme pitkin Suomennientä.

        Silloin tällöin vielä näkee noita iiduja meissä muistoja herättäen. Mutta niin se on, että ranskalaiset osasivat tehdä autoja ihmisille. Osaavat edelleen.

        Leppeää kesäiltaa!

        Minun ensimmäinen oma autoni oli myös ID 19 ja edelleenkin olen sitä mieltä, että se oli paras jatyylikkäin auto mitä olen koskaan ajanut. Sekin kyllä meni melko nopeasti autojen taivaaseen kun olin sen valmiiksi käytettynä halvalla ensimmäiseksi autoksi ostanut.
        Tuossa yhtenä päivänä näin kuvia telkassa DS versioista ja heti tuli mieleeni, että voi kun citikka alkais tehdä niitä retroina.

      • E A
        a mummu kirjoitti:

        Taas tuli eräs nuoruuden aikainen juttu mieleen noista autonkotteroista ja -rotteloista. Joskus aikoinaan meillä oli vanha ID-Sitikka - se sammakon näköinen, mutta ah, maailman mukavin auto. Se oli ollut meillä jo muutaman vuoden, oli ostettaessa vanha ja halpa, mutta toimiva. Olimme/olemme sitikkafaneja.

        Sinä kesänä minä olin pohjoisessa työharjoittelussa, ja kun sitten elokuussa pestini lähestyi loppuaan, niin siippani tuli myös sinne maisemia syynäämään, minkä jälkeen palaisimme kimpsujeni ja kampsujeni kanssa yhtämatkaa kotiin.

        Ennen kotimatkaa kiertelimme viikon verran Rovaniemeltä käsin pitkin Lappia. Hyvin vanhus pelasi. Startti autosta kyllä laukesi jossain välissä, mutta eräs tuttu lentokonemekaanikko keksi laittaa johonkin paikkaan (konepellin alle, älkää kysykö mihin sinne) pienen puupalikan, jonka avulla startti taas toimi - autoa ei käynnistetty avaimella, vaan pienestä, punaisesta nappulasta. Kotimatka Lapista Hesaan kesti pari päivää, kun poikkesimme parissa sukulaisissa ja katselimme laajemmaltikin maisemia matkan varrella.

        Sitten syyskuussa, kun taas opiskelumme jatkuivat, päätimme myydä Iidun ja olla ilman autoa talvikauden. Ostaja Iidulle löytyikin aika pian, ja niin heitimme hyvästit tuolle ihanalle lullalle; meno sillä oli pehmeätä keinuntaa, kuopatkin tuntuivat vain pienenä notkahduksena, munuaiset housuihin pudottavasta jysähdyksestä ei tietoakaan. Monta nykykymppiä emme siitä myydessämme kuitenkaan saaneet.

        Kului jokunen viikko auton myynnistä. Silloin ei vielä ollut mitään takuujuttuja eikä palautusoikeuksia. Iidumme ostaja lähetti erään tutuntutun kautta viestin, että auto oli mennyt autojen taivaaseen. Ostopäivästä viikon päästä sen runko oli katkennut keskeltä ja osat jytkähtäneet omistajan portille. Hieman se hätkähdytti - tosin vasta paljon myöhemmin ihan oikeasti ymmärsimme, mitä meille olisi voinut tapahtua, kun sillä hurvailimme pitkin Suomennientä.

        Silloin tällöin vielä näkee noita iiduja meissä muistoja herättäen. Mutta niin se on, että ranskalaiset osasivat tehdä autoja ihmisille. Osaavat edelleen.

        Leppeää kesäiltaa!

        Minun eka auto oli Chervolet Belair vm. 1963. Autolla ajettiin yhteensä 500 tkm ja ...

        mutta paras autoni on vielä ostamatta, siitä olen satavarma. Ja se ei keinu, ainakaan silloin, kun nukun siinä.

        Eiku Chevrolet

        ja korjauspaikka Nikolajeff

      • Ali Baba
        E A kirjoitti:

        Eiku Chevrolet

        ja korjauspaikka Nikolajeff

        Minulla oli josku 77-82 Chervolet Impala 5 litran V8 koneella. Olihan se siedettävä auto mutta sitikkaan verrattuna ihan Volkkari. Myin sen erottuani kun se ryysti sitä menovettä aika reippaasti.
        Muuten minullakin on sen viimeisen auton osto vielä edessä. Harkitsen sen lopullisesti kunhan saan syksyllä uusittua ensimmäisen 5 vuoden ajokorttini.
        Mieli kyllä tekisi jonkinlainen retkeilykelpoinen wankkuri eli reisewagen ostaa. Saa nähdä. Ehkä soolomatkaajalle olisi sittenkin paras ratkaisu ostaa tila auto johon voi organisoida takapenkkien tilalle soffan ja muun tarvittavan saa taas muuten helposti hoidettua eli silloin tällöin yö hotellissa ja vesi kulkee mukana, huoltoasemilla on Euroopassa kaikkia palveluita, varsinkin Saksassa. Ihan suihkupalveluja myöten.
        Eli nähkäämme vielä unia matkailuautoistamme.

        Meidän ensimmäinen automme oli Ford Anglia vm 63. Mieheni osti sen vuonna 1972. Auto oli siis 9 v vanha. Seuraava automme oli Kuplavolkkari vm 65, sen mieheni hankki vuonna 1974. Molemmilla kävimme mm Norjan reissuja. Kuplassa ei pysynyt minun puoleinen ovi kiinni kun jytyytimme Norjan kuoppaisilla teillä. Kovalla sateella vesi tuli sisään jalkatilaan ja olimme kuin veneellä liikkeellä, täytyi lappoa vettä pois. Jarruttaessa vesi loiskusi edestä takajalkatilaan ja taas sieltä eteen. Sitten porattiin reikä pohjaan, ettei tarvinnut lappoa. Oli meillä välillä rippikouluikäinen mersukin. Poikamme ajoi sen syvään ojaan ja etuakseli katkesi.

        Vuodesta 1985 olemme ajaneet uusilla autoilla, kun mieheni kyllästyi ikuiseen auton remontointiin. Tosin minä olen aina matkustajana, ei ole tullut ajokorttia koskaan hankittua.

    • E A

      Hyvää huomenta

      No aamuhan se alkoi jo 7:00 ... ja huomasin, että kyllähän se on vaikeata joka puolella nuo keskustelut. On tykitystä koiranleuoilta, viisaita vastauksia viisastelijoilta, no näsäviisaat ihan oma joukko ja kateelliset.

      Mutta nyt paistaa aurinko ja tänään ne eiliset työt sitten edessä. Ei paha, kun ne ovat kevyitä eikä edes välttämättömiä. Kuhan vaan teeskentelen tekemistä, sillä nythän on lepopäivä ja helluntai eli jos olisin yksin, niin lähtisin het etsimään työn sijasta jotain muuta.

      Juu Ali, unet matkailusta jatkuvat. Näin jo unen, että olin liittynyt SF-Caravanin jäseneksi ja olin maksanut jo Karavaanarin tiepalvelun vuosimaksun myös. Sanovat, että toimii Euroopassa 24 h / vrk. Kyl on turvallista, vaikka ei oo ees matkan päällä vielä.

      PS. Weepeli matkustaa varmaan just Viinijärven saaresta mantereelle ja se Kustaa (ho hoi) kiertää sitä kehää siellä Turus ja on menos uimahallille. Nyt päätän raporttini tähän, ainakin hetkeksi.

    • Calvados

      Huomenta. Ai paistaa teillä päin E.A. aurinko. Meillä ei. On pilvistä ja viileätä. Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. No, onneksi on. Lähti tosin juuri lenkille, 10 km kiertämään lähialueita. Laittoi verkkapuseron päälleen kun ei ole hellettä ja eilen kastui ja paleli. Lämmin suihku auttoi ettei pahemmin vilustunut.

      • hh-riitu

        Vai on siellä viileää. Täällä on ollut pari päivää lämmintä ja tänään kuuman hiostavaa, onneksi ei tartte lähteä mihkään. Huomenna luvassa vielä kuumempaa aina 36 astetta. Meillä on huomenna vielä Pyhä. Eilen oli arkilauantai. Huhhuh.
        En ole vielä nähnyt Unnua, odottelen heidän tulevan kahveelle tänään.

        Onko teillä vasta huomenna Helluntai? Jos, niin helluntain oikea päivä on siis 9.6. En ole perehtynyt. Meillä aina välillä muutellaan näitä pyhiä ja osutetaan viikonloppuihin. Esim meillä on tänä vuonna juhannuspäivä jo 21.6., lauantaina.

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Onko teillä vasta huomenna Helluntai? Jos, niin helluntain oikea päivä on siis 9.6. En ole perehtynyt. Meillä aina välillä muutellaan näitä pyhiä ja osutetaan viikonloppuihin. Esim meillä on tänä vuonna juhannuspäivä jo 21.6., lauantaina.

        Helluntaihan on aina viisi viikkoa pääsiäisen jälkeen, ja pääsiäinenkin vaihtelee kuten Helluntainkin päivämäärä. Mutta se on aina oikealla paikalla kuten ennen Suomessakin, eli maanantai on Pyhäpäivä ja kaikki kaupat kiinni.
        Tässä laitan nyt kuvan Unnasta minun sylissä tänään.
        http://kuvaton.com/k/yjZF.jpg

        On se niin sulonen käärö ja kovin uninen. Tyttäreni sanoi, että se nukkui kolme tuntia puolen tunnin lenkin jälkeen. Äsken oli kova ukonilma täällä ja luonto pimeni.Mutta meni jo ohi.

        Voi, että on suloinen karvaturri:-)) Kyllä noin pienet nukkuvat vielä ison osan vuorokaudesta, aivan kuten pienet vauvat.

    • E A

      Jo vain huomenta

      No mitäs tänään? Näin aluksi vaikkapa hieman eilistä. Aika turre Riitulla.

      http://kuvaton.com/k/yjPB.jpg

      No sitten tänään. Puun pilkkomista, lekottelua, futiksen MM odotusta ja ennen kaikkeaainakin pari juttua tuosta matkailusta. Täytyy mainostaa vielä mielenkiintoista kirjaa "Vaellusvuosi", vaikka en siinä ole juuri edennyt.

      "He kulkevat enimmäkseen kahden kesken .... aistivat tunnelmaa ja tapoja ... löytävät äkkiä hyvät ravintolat, usein niin pienet, ettei pöytiäkään ole kuin viisi tai kuusi ... "

      "Matkustaessaan Mayes pohtii, mikä oikein on koti. Voisiko minun kotini olla täällä? Onko koti mikä hyvänsä paikka, missä on hyvä olla?"

      Vastaan, että on, tietämättäni. Sitä eivät määrittele hurskaat konservatiivit.

      • Tosi hieno uimaranta ja niitty siinä edessä. Ei sille vedä mitkään etelän hiekkarannat vertoja. En etsisi sinuna kotia mistään muualta. Vesikin noin lämmintä. Ihana keidas.

        Olisin muuttanut profiilikuvaani jo aikoja sitten, mutta jotenkin tää systeemi ei toimi. Kaikki painikenappulat ovat tiposen tiessään, pitää painella summanmutikassa, mihin aina räpylän kuva syttyy. Niinkun tässäkin tuota LÄHETÄ kohtaa. Hyrräkään ei pyöri.
        Tää on ollu jo pitkään, mutta nyt on sama tuolla profiilissakin.Echt Schaiße.

      • riitu-s kirjoitti:

        Tosi hieno uimaranta ja niitty siinä edessä. Ei sille vedä mitkään etelän hiekkarannat vertoja. En etsisi sinuna kotia mistään muualta. Vesikin noin lämmintä. Ihana keidas.

        Olisin muuttanut profiilikuvaani jo aikoja sitten, mutta jotenkin tää systeemi ei toimi. Kaikki painikenappulat ovat tiposen tiessään, pitää painella summanmutikassa, mihin aina räpylän kuva syttyy. Niinkun tässäkin tuota LÄHETÄ kohtaa. Hyrräkään ei pyöri.
        Tää on ollu jo pitkään, mutta nyt on sama tuolla profiilissakin.Echt Schaiße.

        eiku Scheiße

    • Calvados

      Aurinkoista ja lämmintä huomenta. Ihana uimapaikka E.A.lla. Taitaa olla pieni lampi, kun vesikin on noin lämmintä.

      Kyllähän mikä paikka tahansa on hyvä paikka, jos siellä on hyvä olla. Mutta kyllä minulle on koti siellä, missä on oma ukkeli ja oma vähäinen maallinen mammona eli omat huonekalut ja tavarat. Hotelli on aina hotelli, matkalla paikat vaihtuvat, mutta omaan kotiin on ihana tulla matkojen jälkeen. Reissussa aina rähjääntyy on vanha sanonta.

    • Ali Baba

      Haloo, ovatkos kaikki mökeillä ja järvillä paitsi minä joka söin jäätelöä Töölönlahden rannassa. Pitänee suunnitella taas joku maaliskierros. Mitä jos piipahtais vaik kotikarjalassa serkkua tarkastamassa ennenkuin lähtee seuraavan kerran Baltiaan ja mahdollisesti Puolaan asti. Vai meniskä Viinijärven rannalle megafonin kanssa huuteleen Peeweli!

      Calvadoksen ukkeli kun tuntuu olevan hirmuinen maratoonari niistä 10 km lenkeistä päätellen, niin teeppä sille huumorijäynä joskus ja esität ihan vakavalla naamalla, että Ukkeli ! nyt hankitaan motor home ja lähdetään Lofoottein saarille syömään ruskeaa vuohen juustoa ja katso miten se suhtautuu! :)))

      Mihinhän on rapunenkin kadonnut?

      • Calvados

        Lofoottien kainalossa olemme käyneet, Saltstraumenin kosken kaksi kertaa päivässä tapahtuvaa hurjaa kuohuntaa katsomassa. Oli se mahtava näky. Ja ruskeaa vuohenjuustoa söimme Signaldalenin laaksossa olevassa talossa asuvan pariskunnan luona. Heidän talonsa oli kaunis kuin paiparkakkutalo, kaksikerroksinen puutalo. He lämmittivät meille saunankin, mutta saunan lauteet ja seinät oli maalattu vihreällä maalilla! Ei varmaan haittaa, jos saunan lämpötila on 42, mutta meille lämmittivät 90 asteeseen.

    • E A

      Jahas

      Ali matkustellut Töölönlahdella ja suunnittelee Karjalan laulumaille menoa. Cee on saunonut sisävihreässä saunassa. Hyvä väri vaikka sisäväriksi, heh. Vaikea vain erottaa vihreää vihtaa seinäkoukusta.

      Minäpäs kehun jääkautta, näin kesäisessä Suomessa. Jos vielä yrittäisi piimän avulla istuttaa kiviin erivärisiä sammalia ja jäkäliä.

      http://kuvaton.com/k/yjr0.jpg

      Mieli on ollut tasapainossa suunnilleen. Lienee kesän tai haaveiden ansiota. Mutta jos tilanne jatkuu tällaisena, niin en tunnista kohta itseäni ja menen lääkäriin. Mukavaa oli rupatella helsinkiläisten kesänaapurien kanssa. Mies ja kumppanini juttelivat Roomasta ja minä rouvan kanssa kuolemasta. Meittin kait rouvan kanssa sitten pitäisi mennä Napoliin

      http://1.bp.blogspot.com/-0Flw6oorNAE/UWfhgXTkKDI/AAAAAAAABnE/IJycsP3I1-w/s640/IMG_3725.jpg

      Kuinkahan paljon on erilaisia hedelmiä eteläisen Euroopan maissa liki näppien tuntumassa ja nousisiko lapsuuden omenan "lainaukset" mieleen? Arbuuseja? Luumuja? Viikunoita? Kirsikoita? Päärynöitä? Oliiveja? Mandariineja?

      • Ali Baba

        Se Napoli onkin ympäristöineen aivan mahtava paikka ja ne oikeat pizzat niissä puulämmitteisissä uuneissa ovat siis aivan hunajata. Lähistöllä on Pozzuoli, Pompeiji, Capri. Olin pikkumerimiehenä yhteensä pari kuukautta Pozzuolissa ja Napolissa purkamassa lankkuja laivastamme.
        Ne torit ovat täynnä vaikka minkälaisia juustoja, ihan dynamiitin luokkaa jotkut, ja mereneläviä joita voi syödä tuoreena. Esimerkiksi merisiiliä suoraan kuorestaan lusikalla.
        Sinun hedelmälistasi on kuin kirjan aloituskappale verrattuna siihen mitä sieltä löytyy.
        Ja se italialaisten pane ja sämpylät panetti on myös todellinen makuelämys.
        Matkakohteena varmasti parhaita valintoja. Tosin tietoni ovat melko pitkän ajan takaa, 60 luvulta. Viimeksi olin Napolissa 67. Eka kertaa 62.
        Tekis mieli lähtee ittekin.

        ps. Hyvä että Rapunen löytyi!

    • Alkuperäinen Rapu

      "Oma sohva on aika jees, ja saunominenkin on yksin kivaa," Näin kertoi kaupunkipassivisti Hesarissa.

      Tervehdys pitkästä aikaa. On tapahtunut kaikenlaista, sekä hauskaa, että ikävää.

      Lauantaina olimme nuoremman tyttären pojan nelivuotisjuhlilla ja eilen kuoli vanhemman tyttären perheen koira. Nukkui vain kotonaan ikiuneen. Olihan hänellä jo ikääkin 13-vuotta, joten isokokoisen koiran iäksi se on aika paljon. Nyt tuo airedalenterrieri on haudattu heidän tontilleen isojen hopeapajujen katveeseen, koiran ulkoilureitin alkupäähän.

      Minun on pitänyt kirjoittaa tännekin, mutta on ollut niin paljon kaikkea ja labrareissuja tuhkatiheään. Tänään minulle soitettiin sairaalasta, että sopiiko tulla keskiviikkona rytminsiirtoon ja sehän nyt minulle sopii. Toivottavasti entinen kunto palautuu ja pääsee taas "elämään"!

      Meidänkin matkalle lähtö sinne Espanjaan lähenee, joten on jo aikakin saada kunto kohdalleen.

      Mitä tulee tuohon yksin saunomiseen, niin kyllä se on kivaa minunkin mielestäni (näin on vain paras ajatellakin, kun se oma "ukkeli" puuttuu), mutta nyt en ole uskaltanut saunaani lämmittää, ettei tuo sydänparka villiinny vielä hullummaksi, mutta saatte uskoa, että jos kaikki menee hyvin keskiviikkona, niin ensi viikonloppuna tämä tyttö saunoo!

      Nyt täytyy poistua katsomaan uutisia ja sitten vielä liviltä Good Wifeä - jos vaikka "oppisi" hyväksi! No, se on kyllä liikaa, kun en mielestäni ole huono ollutkaan!

    • Alkuperäinen Rapu

      "Hyvä että Rapunen löytyi!"

      Kiitos Ali Baba - yritin vastata kirjoitukseesi mutta ei se siellä onnistunut. Hyrrä luuli olevansa ikiliikkuja, kun ei malttanut lopettaa pyörimistään. Saas nähdä lähteekö täältä alhaalta matkaan.

      Minä itse toivon nyt hyvin hartaasti, että sydämeni "löytää" oikean rytmin keskiviikkona ja pitää sen sitten kanssa!

      Hyvää yötä!

    • Calvados

      Mukavaa, että Rapu ilmestyit taas tänne seuraamme. Toivottavasti rytminsiirto onnistuu hyvin ja pääset taas saunomaan ensi viikon lopulla.

      Good wifea en ole seurannut, en tiedä mitä siinä on tapahtunut. Mutta todella hyvä mieskään ei kelpaa monille naisille. Sisareni kertoi muutama viikko sitten tuttavastaan nuoresta naisesta, joka on naimisissa ja heillä on kolme pientä lasta. Nyt nainen on ottamassa eron miehestään, tämä kun on liian kunnollinen, on sisareni arvio. Miehellä on hyvä ammatti, on aina kotona vapaalla ollessaan, hoitaa lapsia, ei käy ikinä missään omilla teillään, joten vaimo on kyllästynyt liian vakaaseen elämään, jossa ei ole rahahuoliakaan pahemmin. Hiukan renttu mies olisi siis todennäköisesti parempi?

      • Alkuperäinen Rapu

        Huomenta kaikille!

        Olen kyllä ollut hereillä jo kuuden aikaan aamulla. Aikaisin minä muutenkin herään, vaikka maltan mennä nukkumaan vasta puolilta öin, mutta nyt en jostakin syystä ole nukkunut kovin hyvin.

        Good wife-sarjaa olen seurannut koko ajan. Se kertoo lakitoimistosta ja oikeusjutuista, sekä tuon lakifirman ihmisten yksityiselämästä. Good wife on naimisissa ja kahden teini-ikäisen äiti, mutta hänenkin miehensä (nyt valittu pormestariksi) on pettänyt ja vaikka ovat aviossa niin eivät asu yhdessä. Kulissit on pidettävä!

        Se on hyvin vaikea arvioida mitä missäkin avioliitossa tapahtuu kun yritetään pitää mahdollisimman kauan "kiiltokuvaa" elämästä yllä. Tuorein ja kauhein tapaus tuo Oulun juttu, missä tämä nainen oli hehkuttanut auvoisaa elämäänsä ulkopuolisille!

        Minä "luulin" aivan oikeasti olevani onnellinen ja saaneeni "kympin" miehen, koska ei hän antanut ikinä mitään epäilyksen aihetta ja minä luotin häneen kuin kallioon, kunnes kaikki paljastui ja luottamus meni. "Renttuja" en ole koskaan edes katsellut, koska ravulle on koti ja turvallisuus tärkeitä. Niin myös minulle. Miestäni en olisi vaihtanut, mutta minun olisi ollut riitettävä hänellekin, mitä tulee naisiin mieheni elämässä. Sen takia hän sai lähteä.

    • E A

      Aamureissu tehty

      Eli matka googlen avulla Napolin lähellä. Myös Caprilla käyty ja etsitty Saappaan puolelta edes pientä puroa. Kuivaa kuivaa.

      Aamupala myös tehty ja nautittu

      http://kuvaton.com/k/yjq9.jpg
      http://kuvaton.com/k/yjqV.jpg

      Yllättävän makeaa noista aineksista tehty juoma. Pelkkä vajaa banaani tuo miltein yksinomaan sen makeuden, sillä piimää oli nesteestä 4/5 osaa

      Ja ulkona sataa, joten taitaa tulla siivouspäivä.

      PS. Tiettyjä madonlukuja : paino hivuttautuu kohti 80 kiloa. Syksyllä on jo alle. Ja vaivattomasti, ilman suuria ponnistuksia, ja ilolla kaiken lisäksi. Kaikki lähti siitä, kun tukehduin olotilaani (siis fyysiseen) vuonna 2011 ja kuulin ensimmäistä kertaa karppauksesta mukavalta pomoltani. Olin silloin hieman yli 105 kiloinen. Henkiseen tukkeisuuteen taas ei muuta keinoa kuin miettiä. Se on rankempaa kuin fysiikasta huolehtiminen.

      No polvet ja selkä eivät kestäisikään Ceen ukkelin kuntoilua, vaikka siitä olisi apua kyllä henkiseenkin olotilaan. Eli fyysistä tyhjennystä on tehtävä vain hiljakseltaan askareissa ja sauvat kädessä tulevaisuudessa.

      • Ali Baba

        On siellä saappaan pohjassakin hienoja paikkoja vaikka googlessa kuivahkolta näyttäisi. Calabriassa siis. Siellä olen taas ollut kuukauden Crotone nimisessä kaupungissa minne veimme pitkiä pöllejä koko lastillisen.
        Onhan se Calabrian culttuuri taas hiukan erilaista. Siitä taas voi jatkaa joko Sisiliaan Messinan salmen yli "lossilla" tai jopa ottaa autolautta Barista tai Anconasta siinä aika lähellä Calabriaa Itärannikolla Kreikkaan ja ajella pohjoiseen Kreikan Bulgarian Romanian Unkarin Slovakian ja Puolan kautta takaisin. Siinä taas tulisi ihan eri kokemukset ja näkemiset kuin läntisessä Italiaan ajoreitissä.

        Tanks

        Nyt jo surffasin sitä saappaan itärantaa ja jo vain, varmaan minulle mieluisampaa reunaa kuin se länsi. En nyt tarkoita poliittisesti, tällä kertaa. Ja tuo sinun matkaehdotuksesi Kreikka- jne takaisin pohjolaan ... voi kun on mahdollisuuksia paljon. Kumppani on kehunut myös Sloveniaa ja itse haluaisin käydä Tsekeissä ja tietty Slovakiassa kans. Unkarissa on se kuspää hallitus, no tanks.

        Tutkiskelin myös lauttamatkan hintoja ees taas Ranska- Iso-Britania. Halvimmillaan 103 € kahdelta ja asuntovaunu mukana. Ei paha. Ja kunhan ehdin, niin sitten Iso-Britania-Irlanti väli tutkinnan alle. Nimittäin sieltä Irlannista löytyy sekä vettä että Pohjois-Irlannissa ehkä jännitystäkin. No silloin pubiaikoina olisi tietysti maistunut kunnon olutkin.

        Ou jees, nettimatkustelu ja haaveilu se senkun jatkuu ja nyt olen kyllä jo 100% varmuudella hankkimassa jonkun matkailuauton. Ja aurinkopaneelit ja kumiveneen ja ...oho ny rupes jo talous kuristamaan, mutta kuristan sitten puolestani pankkiiria.

        PS. koko aamupäivä on satanut.

        Tuosta Sloveniasta tuli heti mieleen vanha interreilaajavitsi. Poika oli pysähtynyt entisen Jugoslavian Pula nimiseen kaupunkiin (nykyisin Kroatiassa) ja lähettänyt isille viestin, että isi, sähkötä rahaa olen Pulassa!
        Tsekki on ja mukava maa. Siellä seikkailin Saksan vuosien aikaan usein niin, että Dresdenin kautta vuorten yli silloiseen Tsekkoslovakiaan , Prahaan ja takaisin vuorien yli Puolaan ja sitten taas Saksaan. Yksi niistä Puolaan vievistä vuoristoteistä menee mäkihyppypaikkakunnan Liberecin läpi.
        Slovakiassa jos tulee sitä itäreittiä takaisin on muuten vuoritien varrella yksi aivan mahtava linna. En minäkään meinannut silmiäni uskoa kun Unkarista päin ajelin sitä kautta kotiSuomeen ja se yhtäkkiä tupsahti silmiin.
        Ajelin tuossa aamulla eläintarhantietä siitä kaupunginteatterin ohi ja siinä on aina parkissa yks sellanen Transporter joker minimotor home, se kahden henkilö. Se olis hyvin ketterä ja kelpais täysin ihan kaupunkiliikuntaankin siinä missä perävaunun veto aiheuttaisi sekä kustannuksia että hankaluuksia.
        Olet muuten Unkjarin suhteen oikeassa. Siellä on se hallitus, eikä siellä varsinaisesti mitään huikeaa nähtävääkään ole ellei sellaiseksi laske Budapestin rantoja ja linnoja Tonavalla.. Itse olen Unkarissa yöpynyt vain yhden yön, muuten se on ollut läpikulkumaa.

        Pikaisesti

        http://motorhomes.autotrader.co.uk/used-motorhomes/volkswagen

        PS. epäilen, että eivät täyttäisi ulkomailta tuotuna verottomuuden rajoja. Mutta tarkistettavissa ja aivan varmaan kyselen sitten jos ja kun http://www.trafi.fi/tieliikenne/verotus/ensirekisteroinnin_jalkeinen_autovero/matkailuauto

      • E A

    • Calvados

      Huomenta. Täällä ollaan matkalla Italiassa kuukkelin avulla. Syöty ravitsevaa aamuruokaa, kalaa ja voimajuomaa. Hyvin on E.A. saanut painoaan putoamaan.

      Rapua taitaa jännittää se keskiviikkoinen rytminsiirto, kun ei hyvin nukuta. Kyllä jännittäisi minuakin.

      Matkailusta puheen ollen, onko maailmassa montaakaan paikkaa, jossa Ali ei ole käynyt. Työhön on iso osa matkoista liittynyt, mutta et ole paikallaan pysyvää sorttia vapaalla ollessasikaan. Ja miksi pysyisitkään, kun ei ole mitään esteitä matkusteluun.

      • Ali Baba

        kaa missä en ole käynyt. Ootas kun muistelen missä ei: Alaska ja Aleutian saaret, Pohjois ja Etelänavat. Mongolia ja Tsuksien niemimaa, Pääsiäis-ja Pitcairn saaret ja Kuubassakaan en ole käynyt vaikka kiikarilla nähnytkin Bahamalle mennessä.
        Ja häpeäkseni on myönnettävä, että löytyy Euroopastakin muutama piste kuten Andorra, Islanti ja Irlanti joissa en ole käynyt.
        Jäiköhän nyt vielä jokin käymätön alue väliin ? :))))))

        ps. Siis Lofooteillakin olen käynyt Henningsväerissä v. 1963 talvella

    • Calvados

      No arvelinkin, ettei monia käymättömiä paikkoja ole sinulla. Entäs Grönlanti. Onkos siellä se Nuuk, jossa nytkin on vain 6 astetta lämmintä.

      Meilläkin on iltapäivällä satanut rankasti ja meri on vahvan sumuverhon alla. Kihniön sade ylsi jo tänne stadiin.

      Sain juuri Ausseista sähköpostia, siellä on syksy ja ruohonleikkuri sekä keittiön jääkaappi sanoivat sopimuksen irti. Heillä on siis muitakin jääkaappeja kuin keittiössä. Jääkaapista korjaaja sanoi, että korjataan ostamalla uusi, mutta ruohonleikkuri on korjattavissa. On sellainen päältä ajettava. Heillä on nyt kova lehtisouvi, kun eucalyptus - ym puut varistavat lehtensä niin niissä riittää. Ei mene yksillä haravointitalkoilla homma ohi.

    • hh-riitu

      Täällä ollaan kovassa matkakuumeessa. En voi yhtyä siihen, valitan. Minua ei saisi sairastumaan siihen kuumeeseen millään. Minulle riittää matka pari kertaa viikossa lähijunalla Landungsbrückenille ja siinä matkalla luulee usein olevansa jossain Afrikassa tai Etelä-Amerikassa. Ali tietää. Kyllä on ihanaa palata aina kotiin ja kellahtaa omaan sänkyyn. Nuorena tyttönä olisin aina lomilla halunnut jonnekkin "tuntemattomaan" mutta ei enää muutamiin kymmeniin vuosiin. Ikä tekee tehtävänsä ja laiskuus sekä tietenkin rahattomuuskin. Mutta vaikka olisin varakaskin, en tuhlaisi rahojani matkustamiseen. Ei kertakaikkiaan kiinnosta pakkailla tavaroitaan ja nukkua ties missä lävessä.

      • Ali Baba

        Tiedänpä hyvinki.
        Nyt olet jo liian "seestynyt" aloittaaksesi laajemman maailmanmatkailun vaikka mieli tekisi, jos tekisi. Se on todella kalluista hommaa jos sitä omarahoitteisesti paljon tekisi.
        Minä olen kuitenkin pääosan pitkistä matkoista tehnyt työn puitteessa. Tosin ajelin kerran sieltä Dubaista aina Suomeen asti omalla autolla ja kustannuksella. Katmandussa kävin omakustannuksella. Indonesiasta lensin kerran Australian Perthiin omalla kustannuksella . Loput on sitten lähinnä ympäri Eurooppaa ajelua omillaan eikä sekään ilmaista ole sillä bensaa palaa ja hotelliöitäkin kertyy.
        Kyllä normikansalaiselle hyvin riittää kerran vuodessa lomamatka jonekin, jos sitäkään.
        Tietysti google earthissa voi matkailla ilmaiseksi ja saada aika paljon irti. Samoin jos voi pariskuntana tai jopa perheellä lähteä mobile home-reisewagen matkalle. Yksinmatkailu on kaikkein kallein, mutta mitä sitä tekisi jos kerran yksin on eikä kavereita matkoille löydy.
        Minullekin on viime vuosikymmene kesinä hyvin riittänyt tämä Itämeren ympäristö kun olen talvet sitten ollut niinkuin muuttolintu auringossa.
        Onneks ei ole raht vieläkään loppu! Vaikka aina on matkoille hoppu!

        Jos se auringon paiste ja lämpö on niin tärkeä, niin kait sitä silloin on lähdettävä etelän maille. Minä en ole koskaan ollut mikään auringon palvoja, päinvastoin, istun mielummin varjossa. Ei tulisi mieleenikään lekotella jossain aurinkotuolissa paahtavassa kuumuudessa. Tänään riitti täälläkin ihan tarpeeksi lämpöä. kolmessakympissä hipoi elohopea. On vielä niin painostavaa, että ei happea juuri saa keuhkoihin. Odotellaan ukkosta täksi yöksi. Niin me ihmiset ollaan erilaisia.
        Tuolla ylhäällä näyttää olewvan keskusteluketju"Mihin asuntoautolla saa leiriintyä", sopiva teidän aiheeseeb.

        " Jos se auringon paiste ja lämpö on niin tärkeä ..."

        Ei, vaan tärkeää saattaa olla pidempi paikallaanolo jossain upeassa paikaassa. Silmä saattaa etsiä samalla pientä omaa kotia jostain muualta. Tai vaikka maakaistaletta ja nimenomaa ilman kiinteää asumusta, mihin sen asuntovaunun voi sitten rauhassa pysäköidä. Suomessa osti yksi toimittaja, loistava kirjoittaja, Ilkka Malmberg, 1997 hehtaarin maata.

        Lainaus alkaa : "Halvin hehtaari löytyy heinäkuussa 1997 Lapin läänistä, Posiolta, hintaan 1500 markkaa (noin 270€). Se on pääosin suopohjaista varvikkoa, mutta sen toisessa päässä on kuivaa maata ja lentopallokentän kokoinen laakea kallio." Lainaus päättyy.

        Lisäksi pää saattaa levätä, kun opiskelee kieltä ja pääsee pikkuhiljaa jonkin muun maan kulttuuria ja elämäntapaa kurkistamaan. Juttelemaan paikallisten kanssa jne.

        Mutta Riitu, et kait sinä ohjaa täältä Elämästä keskustelemaan näistä sopivista aiheista vaikkapa tuonne asuntoautoketjuun. Entäs onko jossain sääketju, mihin sitten ilmoitellaan lämpötiloja? Ei millään pahalla. No kävin heittämässä yhden kommentin ja totesin, että sellaisten junttien läheltä ainakin (mihin vastasin) on hyvä kaasutella autolla mahdollisimman kauas.

        "pääsee pikkuhiljaa jonkin muun maan kulttuuria ja elämäntapaa kurkistamaan"
        no sitä varten ei tartte täältä matkustaa mihinkään, jos on vain vähänkin kiinnostunut naapuriensa elämästä, positiivisessa mielessä.
        En ohjaa mihinkään muuhun keskustelemaan, älkää nyt vaan luulko taas, että olen ajamassa pois Elämästä. En ole itse avannutkaan tuota mainostamaani ketjua, en tiedä yhtään, mitä siellä pulistaan.

        Kävin itsekin katsomassa sitä matkailuvaunuketjua ja aloittaja kysyy, saako vaunussa yöpyä muualla kuin leirialueella ja kyllä tuli heti ivallisia vastauksia roppakaupalla.

    • Ali Baba

      Ajankohtaiselta kakkoselta tguli juuri ohjelmaa Tromssasta, Norjasta. Alkoi heti taas tehdä mieli lähteä Lofooteille.
      Tosin on taas kyselty aavikollekin vaikka on vasta alkukesä.
      Onneks on tässä kuukausien aikana selkä pikkuhiljaa hakeutunut uuteen asentoon kulumien suhteen tai jotkut tukilihakset vahvistuneet niin että selkä on nyt lähes normaalikipuinen ja sen puoleen voisi vaikka lähteä lentokoneeseenkin.

      ps. Yllättäen tämäkin ketju alökaa täyttyä kohta. Kuka aloittaa nyt uuden ketjun kun se aika tulee?

      • E A

        Etköhän aloita itse uusi ketju, kun siltä tuntuu. Ei kait enää mitään ketjujen aloittajien laskemisia?

        Katsoin tuon ajankohtaisen ja kerron ihan varmaan juniorille, kunhan näen. Hänen tyttökaverinsa on valmistumassa sairaanhoitajaksi ja pojallekin voisi löytyä hommia ja mikä tärkeintä. Pääsisin sinne kumppanin kanssa asuntoautoilemaan. Samalla voisin moikata niitä harvoja tuttuja Suomen Lapissa ja uusia tuttavuuksia Senjan saarella, lähellä Lofootteja.

    • Ali Baba

      EA! Kävin tässä itsekin Google Earthilla surffailemassa sekä Lofooteilla, että Calabriassa katsomassa oliko Crotonen aallonmurtaja paikoillaan. Olihan se ja silloisella laivapaikallamme oli nyt 2 alusta, toinen vielä niin vanhanaikainen, että siinä oli puomit. Ihan kuin silläkin aliksella jolla siellä kävin (SS. Yrsa-ahvenanmaalainen).
      Kun kelasin niitä Kreikkaan meneviä autolauttasatamia niin olihan siinä kengänkorossa se Brindisi mihin olisi ollut Crotonestakin lyhyt ajomatka ja pääsee kolmeen eri satamaan Kreikassa.

      • E A

      • E A
        E A kirjoitti:

        Lieneekö tämä laiva? http://www.wrecksite.eu/wreck.aspx?174696

        Nyt aamupala. Sitten tihruamaan laivalipun hintaa Crotonesta tai Saappaan korosta Kreikkaan.

        Lisäys toisesta aiheesta

        http://www.hs.fi/sunnuntai/Neliömetri kerrallaan/a1396070445731

        Pikku lainaus tuosta klipistä. " Paitsi että neliömetri ei juridisesti siirry omistukseeni. Näin pieniä omistuksia ei lohkota eikä merkitä kiinteistörekisteriin. Mutta tässä on tarkoitus joukkoistaa maanomistusta ja sitä kautta suojella rakentamiselta. "

        Ihan taatusti (jos ukot ylijumalat tai seidat suovat) kysyn halvan tontin ostomahdollisuutta Portugalista ja mitä velvoitteita saan mukaani. Ja jälkipolvi sitten rakentaa jos rakentaa. Itse tietysti suosittelen, etteivät rakenna, vaan käyttävät muita asumismuotoja siinä tontilla.

        Hitsi, vieläkään en ole ehtiny aamupalalle.

      • Ali Baba
        E A kirjoitti:

        Lieneekö tämä laiva? http://www.wrecksite.eu/wreck.aspx?174696

        Nyt aamupala. Sitten tihruamaan laivalipun hintaa Crotonesta tai Saappaan korosta Kreikkaan.

        Löysitpä oikean laivan. Olin siinä jungmannina 62 elokuusta 63 toukokuuhun.
        Kolleega "Eikka" oli siinä silloin lämmittäjänä, mutta muuttui myöhemmin merikapteeniksi kun minä taas merikapteenista insinööriksi. Eikkaa käyn toisen ex. kolleegan kanssa tapailemassa kun hän halvaantui alakropoasta työtapaturmassa jo kauan sitten. Usein juttelemme Yrsan ajoista. Se oli hienoa aikaa silloin. Kuviakin minulla on mutta ne ovat toistaiseksi kaikki paperikuvina ja luonnollisesti mustavalkoisina. Ostin silloin Italiasta ensimmäisen kamerani.
        Vuonna 66 kun Yrsa myytiin kreikkalisille niin höyrylaivat olivat jo lähes täysin kadonneet rahtiliikenteestä.
        Siihen aikaan laivojen kaupopa meni usein niin, että norjalaiset tilasivat uuden laivan, käyttivät sitä kymmenkunta vuotta ja myivät suomalaisille jotka käyttivät jonkun vuoden ja myivät sitten kreikkalaisille.
        Enää se ei toimi aivan niin. Ajat ja tavat ovat muuttuneet samoin laivojen lukumäärä vähentynyt noin viidesosaan minun aktiiviajoistani ja jokaisen laivan miehitys noin kolmasosaan.

        Nyt kaivattaisi Norjassa insinöörejä, niinkus tiedät

        Kummallisia nuo norjalaiset. Eivät halua siivota, laiskanvetreitä ehkä muutenkin ja ei sitten ole kykyjä ehkä insinöörihommiinkaan. Mitähän he sitten tekevät? No hiihtävät.

        Norjaanhan suomalaiset sairaan- ja lähihoitajatkin menevät töihin, koska saavat parempaa palkkaa kuin Suomessa.

        Nyt tarvitsen Alin, kemian insinöörin tietoutta, millä saan pyykinpesukoneeni sisustan hajuttomaksi. Se on 11 v vanha ja luvattoman harvoin pessyt koneeni 90 asteessa, aina melkein vain 40 tai 60 pesuissa. Nyt kun havaitsin sen haisevan ostin apteekista sitruunahappoa 100 g pussin, pesin koneen sillä tyhjänä 90 asteessa, sen jälkeen tyhjänä 60 asteessa ja kone haisee entistä enemmän, kuin vanhan kalasäkin pohja, sanoisi tätini mies.

        Toistin pesut uudelleen kahden päivän kuluttua samoilla metodeilla, ei apua. Pysyy hajuttomana yhden vuorokauden. Onkohan sitruunahappo laukaissut jonkun hajupatruunan koneessa? Nukkasihti ja pesuainelokero puhdistettiin myös. Ei niissä juurikaan mitään ollut. Luin eilisen illan aikana paljon tietoja pyykinpesuaineista ja zeoliittia sisältävät pesuaineet aiheuttavat hajuhaittoja, se kun on jonkinlaista savea. Fosfaattipitoiset aineet kun kiellettiin, lisätään pesuaineisiin zeoliittia, joka aiheuttaa jopa koneen rikkoutumisia. Vaikka kone toimii vielä niin kohta se lentää kaaressa elektroniikkaromuihin Kivikkoon, jos ei lakkaa löftäämästä. Pesin sen äskenkin 60 asteen ohjelmalla tyhjänä, laittaen nestemäistä pyykkiainetta, sekä Vanishia, joka tehoaa tahroihin. Ikkunan kauluksen kumiset sisustatkin kuivaan aina pesun jälkeen ja pidän luukkua aina raollaan, ettei homehdu sisältä.

      • Calvados
        Ali Baba kirjoitti:

        Löysitpä oikean laivan. Olin siinä jungmannina 62 elokuusta 63 toukokuuhun.
        Kolleega "Eikka" oli siinä silloin lämmittäjänä, mutta muuttui myöhemmin merikapteeniksi kun minä taas merikapteenista insinööriksi. Eikkaa käyn toisen ex. kolleegan kanssa tapailemassa kun hän halvaantui alakropoasta työtapaturmassa jo kauan sitten. Usein juttelemme Yrsan ajoista. Se oli hienoa aikaa silloin. Kuviakin minulla on mutta ne ovat toistaiseksi kaikki paperikuvina ja luonnollisesti mustavalkoisina. Ostin silloin Italiasta ensimmäisen kamerani.
        Vuonna 66 kun Yrsa myytiin kreikkalisille niin höyrylaivat olivat jo lähes täysin kadonneet rahtiliikenteestä.
        Siihen aikaan laivojen kaupopa meni usein niin, että norjalaiset tilasivat uuden laivan, käyttivät sitä kymmenkunta vuotta ja myivät suomalaisille jotka käyttivät jonkun vuoden ja myivät sitten kreikkalaisille.
        Enää se ei toimi aivan niin. Ajat ja tavat ovat muuttuneet samoin laivojen lukumäärä vähentynyt noin viidesosaan minun aktiiviajoistani ja jokaisen laivan miehitys noin kolmasosaan.

        Tuli mieleeni tuo alakropastaan halvaantunut kaverisi, jolla taitaa olla se painehaava jalassa, kuten apellani. Käytimme appea sillä lääkärillä, joka on niihin kuulemma erikoistunut ja lupasin raportoida, jos ihmelääke löytyy. Ei löytynyt. Apen painehaava on melkein parantunut vähitellen sillä hoidolla, mitä siihen on annettu, eli puhdistusta, pihkasalvan käyttöä ja viimeisenä hoitona alkaen tammikuusta joka aamu tukisidokset jalkoihin nilkoista polviin ja illalla pois, että jalkaterien turvotus ei kovin pahenisi päivän aikana estäen haavan paranemista. Eli viimeisin lääkärillä käynti tästä syystä oli täysin turha. Hän vain totesi hyväksi ne hoidot, jotka siihen on tehty viime syyskuusta lähtien ja se tammikuun lääkärikäynti sinetöi hoidon, tukisidokset joka päivä. Ja kalliiksi on tullut.

    • Calvados

      Huomenta, en saanut kuvaa näkyville Yrsasta.

      Ensi yönä lähdemme matkalle, joten en ole muutamaan päivään täällä. Pitää vähän valuuttakurssia katsoa, 1 euro näkyy olevan 46,5 RUB. jne. Aamiaiset ja päivälliset on kyllä maksettu jo matkan hinnassa.

      • E A

        Hyvää reissua. Kerropa sitten hieman hintatietoja.

        Esim. mitä 46,5 ruplalla saa. No oikei, ei kait sielläkään juuri mitään, mutta 465 ruplalla saattaa jo saada ???

      • Calvados
        E A kirjoitti:

        Hyvää reissua. Kerropa sitten hieman hintatietoja.

        Esim. mitä 46,5 ruplalla saa. No oikei, ei kait sielläkään juuri mitään, mutta 465 ruplalla saattaa jo saada ???

        Jees, 465 ruplalla (10 eurolla) saa jo paljonkin. Esim viime reissulla kartongin Marlboroa. Itse emme polta, pojalle tuomme. Niiralan tullimyymälässä se maksoi 14 euroa. On melko halpaa verrattuna meidän hintoihin.

    • Alkuperäinen Rapu

      Täällä on niin vilkas matkailukeskustelu edelleen käynnissä, että mietin, uskallanko ujuttautua kertomaan omasta 20:n minuutin "unestani" tuolla Marian sairaalassa.

      No, sellaisen unimatkan tein, mutta vaikka olisin nähnyt sen aikana unia, niin niitä en muista, mutta pirteänä heräsin ja heti minulle kerrottiin että ensimmäisellä yrityksellä rytmi kääntyi. Pulssi näytti EKG:ssä heti 62, ja se on minun normaali pulssini. Kunhan nyt vaan pysyisi myös. Pari vuorokautta on nyt vaan otettava iisisti, sitten voi alkaa normaali elämää elämään. Kyllä sain hyvää hoitoa ja myös kaksi muuta siellä samassa huoneessa ja saman asian takia sinne tulleet. Meidät kaikki nukutettiinkin yhtä aikaa ja samoihin aikoihin heräilimmekin. Kaikille tuo siirto oli onnistunut, mutta yhdelle oli jouduttu yrittämään kolme kertaa, sitten se onnistui hänellekin.

      Nyt toivotan jo oikeaa hyvää yötä, koska aion käydä ajoissa nukkumaan tänään.

      • Calvados

        Onpa todella kiva kuulla, että sinulla Rapu rytminsiirto onnistui heti kerralla:-)) Sisareni mies oli kerran sairaalassa eteisvärinän takia ja hänelle valmistauduttiin tekemään rytminsiirto, mutta hänellä rytmi palautui itsekseen. Hän oli tosin sairaalassa ainakin pari viikkoa.

        Muistan, kun itse oli kerran sairaalassa, niin siellä oli nuori nainen, jolle tehtiin ns veripaikkaus selkäytimeen kovan päänsäryn takia. Se tehtiin jo kolmannen kerran, eikä tainnut auttaa sekään.

    • Calvados

      Ukkeli meni seitsemältä nukkumaan, jotta jaksaa lähteä ajamaan yöllä yhden aikaan tuonne 230 km:n päähän mistä bussimme lähtee. Jos ei uni tule, makaa väkisin. Itse en osaa edes ajatella meneväni illalla seitsemältä yrittämään unen päästä kiinni. Minä olen yökyöpeli kuten Ali.

      On se kumma että aina matkalle lähdetään yöllä tai erittäin aikaisin aamulla. Moni etelänmatkakin on ollut painajaista juuri lentojen aikataulujen mukaan. Ja vaikka lennon lähtö olisi inhimilliseen aikaan, niin joka tapauksessa se ei lähde aikataulun mukaisesti, vaan monta tuntia myöhässä.
      Kerran poikammekin lento piti lähteä klo 17 paikkeilla Varnaan, (eli hyvä aika!) niin kymmeneltä hän soitti, että on kyllä V- alkuisessa paikassa, mutta taululla lukee Vantaa.

      Nytkin menemme vain bussilla, niin lähtö sieltä jostakin on kello 04.00!

      • Ali Baba

        Olen samaa mieltä. Useimmat lähtöajat ovat kidutusta. Tuntuu kuin järjellisiä lähtöaikoja ei olisi muilla kuin osalla Tallinnan laivoja ja Ruotsin iltalaivoilla.
        Esimerkiksi yleisimmät Dubain lennot saapuvat ja lähtevät sieltä aamuyöstä 2-4 välillä.

      • a mummu
        Ali Baba kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Useimmat lähtöajat ovat kidutusta. Tuntuu kuin järjellisiä lähtöaikoja ei olisi muilla kuin osalla Tallinnan laivoja ja Ruotsin iltalaivoilla.
        Esimerkiksi yleisimmät Dubain lennot saapuvat ja lähtevät sieltä aamuyöstä 2-4 välillä.

        Alkuyötä!

        Lyhyesti: lento-operaation ajoitus aamuyöhön kuumassa ilmastossa usein johtuu siitä, että silloin on viileintä, mikä antaa hieman helpotusta koneiden nousupainojen suhteen. Päiväsaikaan on kuumaa, ja mitä lämpimämpää on sitä huonommin kone nousee, eli maksimilähtöpainoja pitää tiputtaa, eikä silloin konetta voida lastata täyteen. Yleensä tiputetaan rahtia pois tarvittava määrä, matkustajia erittäin harvoin. Löpöäkään ei välttämättä kuumassa aina saada mukaan tarvittavaa määrää, joten välilasku lisätankkausta varten tulee eteen. Jos se taas tulee aikataulun poikkeamana, niin siitä koituu melkoisia lisäkustannuksia yhtiölle.

        Katselen huomenna lisää, mitä olette kirjoitelleet. Kauniita unia!

    • hh-riitu

      Ihan outoja asioita minulle tuollainen rytmin siirrto tai veripaikkaus. Hienoja keksintöjä, jos niistä on apua. Ja nuo lentoaikataulut ym. matkutusjutut, niistä syistä yritänkin välttää matkustamisia.

    • E A

      Ny alkoi sade ja huomenta vaan kaikille

      Tallissa odottaa pieniä puita kirvespilkkomiseen, sadepäivän rattoa. Meillä oli kumppanin kanssa eilen puunpilkontatehdas käynnissä.

      Minä tällä laitteella niitä tälle päivälle niitä pikkupilkottavia
      http://kuvaton.com/k/yjKc.jpg
      Ja kumppani sitten teki naisen työn (vertaa "miehen työ")
      http://kuvaton.com/k/yjKK.jpg
      Joku voi ihmetellä, miksi näin päin. No sirkkeliä pidän vaarallisempana vehkeenä ja siksi minä olen sen kahvoissa.

      Ja muuta rattoa taidan saada tuolla
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12286249?ref=front#comment-68269341

      ja illalla sitten Brasilia-Kroatia. Eli pelkkää kutaa koko päivä.

    • a mummu

      Vaikka ei ole sunnuntai, niin sataa! Vaan vanha kansa sanoo, että kaikki mikä sataa ennen juhannusta sataa laariin.

      Lueskelin kirjoituksianne. Iloinen olen Rapusen puolesta, että rytmin kääntö onnistui. Nyt vain sitten Espanjan lomasta nauttimaan "koko rahan" edestä. Äläkä nyt sitä ennen kamalasti rassaa itseäsi siivouksilla ym. varmasti täällä säilyvillä kotitöillä. Teet niitä sitten hissuksiin ja vähän kerrallaan matkalta palattuasi.

      Olipa soma kuva Unnasta (ja hh-riitun poskesta?:). Kyllä on suloinen pentu. Ex-työkaverini sanoisi, että on nätti kun kikkisen rillu. Siinä on hh-riitullekin lenkkikaveria. Muistan hyvin, kun kymmenen vuotta sitten omalla lomallani hoidin kaksi viikkoa vasta uuteen kotiinsa tullutta kettiksen pentua. Se oli elämäni helpoin hoitokeikka: vähän leikkiä, vähän ruokaa, pari pientä ulkolenkkiä. Muun ajan pentu nukkui kopassaan ja minä sohvalla:D

      Toivottavasti Ceen kuski sai nukuttua kunnolla. Ratissa pitää olla virkeänä. Kamala tunne on, kun suoralla tiellä alkaa uni painaa silmää. Sitä luulee, että kyllä ne silmät pysyvät auki, kun vain pitää ne auki. Näinhän ei ole, ja silloin on pakko nousta juoksemaan muutaman kerran "korttelin" ympäri. Ehkä Cee itsekin on saanut nukuttua muutaman silmällisen, apukuskin yksi tärkein tehtävä etenkin yöaikaan on pitää kuski hereillä.

      Ja pojillakin on matkakuume! Eiku rautaa takomaan, kun se on kuumaa. Toivottavasti säät suosivat. Täällä koti-Suomessahan sää on taattu: sataa, paistaa tai siltä väliltä.

      Itsekin olen himpun tutkaillut reissun tekoa. Minusta ei olisi laivamatkaajaksi, pää ei kestä niinkuin Ali B:llä, joka vissiin syntynyt laiva kädessä (kuten moni muu pikku poika aikoinaan auto kädessä - nykyään kai lapset syntyvät tietsikka käsissään). Automatkailut ovat minun kohdallani olutta ja menyytä, joten ainoa vaihtoehto minulle on lento, ja suora sellainen, ei mikään halpisyhtiöiden nouse-laske-venttaa-vaihdakonetta-nouse-laske-venttaa-vaihdakonetta...-rääkkäys. Lennon kaikkein vaarallisimmat vaiheet ovat juuri nousu ja lasku, joten mieluiten niitä minimimäärä minun retkilläni.

      Tänään taisi sitten tulla ompelupäivä. Minun on jo pitkään pitänyt ommella lapsille uudet päiväpeitot sänkyihinsä. Kankaat raahasin jo kauan sitten eräältä reisultani, mutta vasta hiljakkoin sain hankittua niihin vuorikankaat. Nyt jo hämäläisellekin "varoaikaa" on ollut riittävästi, joten ensin keitän aamukahvit ja sitten ryhdyn polkemaan konetta.

      Hyvää päivää itsekullekin!

      • Alkuperäinen Rapu

        Aamupäivää kaikille ja sateista on täälläkin päin.

        Kiitos a mummu, "varoitukset" ovat aina paikallaan. Sanoin eilen tuolla sairaalassakin, että jokohan ryhdyn ikkunanpesuun, mutta hoitaja sanoi että malta nyt vielä pari päivää.

        Espanjaan lähdemme vasta kesäkuun lopulla, joten vielä tässä ehtii mitä vain.

        Tuosta kun "uni painaa silmää" tuli mieleen minun eilinen nukutukseni. Komea "nukutuslääkäri" tarttui kädestäni ja toisella puolellani oli nuori naislääkäri. Minulla oli silmät kiinni ja kun nämä kaksi juttelivat hiljaisella äänellä keskenään, niin avasin silmäni etteivät luule minun jo nukahtaneen ja sanoin: "en minä vielä nuku", mihin tuo "nukutuslääkäri" sanoi että "no, kyllä nyt täytyy nukkua", yritin vastata, mutta silmät painuivat kiinni ja tietoisuus katosi!

        Nyt on nukutusaineena jotain erittäin hyviä lääkkeitä, niin että herää suorastaan virkistyneenä. Ei mitään pahoinvointia eikä pöpperöistä oloa.

        Mukavaa ompelupäivää a mummu! On kiva saada uutta aikaan, sekin ilahduttaa silmää sitten pitkän aikaa kun ihailee kättensä töitä.

        E A:lle mukavaa virtuaalimatkailua ja todellista elämää siellä halkosavotassa.

      • hh-riitu

        "Siinä on hh-riitullekin lenkkikaveria."
        Eilen tyttäreni tuli Unnukan kanssa luokseni. Asun tokakerroksessa ja rappusien nousu on vielä pikku-Unnulle vaikeaa. Piti ottaa syliin. Ja uni maittaa tosiaan tuollaselle vauvalle vielä parhaiten. Nukahti lattialleni kun pyöritteli ensin vähän aikaa lankakerää, tassu jäi vain kesken leikin kerän päälle.

        Tänään täällä on oikein raikas aurinkoinen päivä. Täytyy lähteä iltapäivällä asioita toimitteleen. Olin aamupäivällä logopedillä, 28 v miellyttävä nuori nainen. Hän puhuu suomea, ei tietysti koko aikaa, kun on terapiasta kyse. Kertoi olleensa 12 v sitten vaihto-oppilaana Kajaanissa ja oppi siellä mukavasti suomen kieltä. Voi miten ilahduin.

        Kyllä olsi minunkin syytä ottaa ompelukone esille ja ommella sitä sun tätä korjattavaakin. UUtta en uskalla edes ajatellakkaan.

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Aamupäivää kaikille ja sateista on täälläkin päin.

        Kiitos a mummu, "varoitukset" ovat aina paikallaan. Sanoin eilen tuolla sairaalassakin, että jokohan ryhdyn ikkunanpesuun, mutta hoitaja sanoi että malta nyt vielä pari päivää.

        Espanjaan lähdemme vasta kesäkuun lopulla, joten vielä tässä ehtii mitä vain.

        Tuosta kun "uni painaa silmää" tuli mieleen minun eilinen nukutukseni. Komea "nukutuslääkäri" tarttui kädestäni ja toisella puolellani oli nuori naislääkäri. Minulla oli silmät kiinni ja kun nämä kaksi juttelivat hiljaisella äänellä keskenään, niin avasin silmäni etteivät luule minun jo nukahtaneen ja sanoin: "en minä vielä nuku", mihin tuo "nukutuslääkäri" sanoi että "no, kyllä nyt täytyy nukkua", yritin vastata, mutta silmät painuivat kiinni ja tietoisuus katosi!

        Nyt on nukutusaineena jotain erittäin hyviä lääkkeitä, niin että herää suorastaan virkistyneenä. Ei mitään pahoinvointia eikä pöpperöistä oloa.

        Mukavaa ompelupäivää a mummu! On kiva saada uutta aikaan, sekin ilahduttaa silmää sitten pitkän aikaa kun ihailee kättensä töitä.

        E A:lle mukavaa virtuaalimatkailua ja todellista elämää siellä halkosavotassa.

        "E A:lle mukavaa virtuaalimatkailua ..."

        Kiitos. Olen jo 100% varma, että virtuaali muuttuu todellisuudeksi. Ja teen jo nyt tarkahkoja laskelmia, mm. omasta hiilijalanjäljestäni, sitten kun syöksyn oleilemaan pitkäksikin aikaa vehreämille niityille. Veikkaus on, että hiilijalanjälki sen kun pienenee, vaikka matkustan omalla asuntoautolla. Ja mikä parasta, voin tehdä matkaa niin, että kaksi perhettä ovat yhdessä ja samassa matkassa mukana.

        Samalla laskee juuri nyt oma tietokoneeni päivittäistä datasiirtoa, sillä Euroopassa aletaan yhtenäistämään hintoja, mikä tietää sitä, että ulkomailla tiedonsiirto ja puhelut halpenevat, kun taas kotimaassa ne hieman kallistuvat. Sopii ainakin minulle ja taas tulee yksi vempain ostettavaksi eli tabletti-tietsika, millä voi myös soittaa.

        Härregood sanoo ruotsalainen, ja ... eihän näistä vempaimista ja hankinnoista pääse minnekään. Nyt jo ensin on saatava asuntoauto, sitten siihen aurinkopanelit, seurantakamera like riistakamera videokamera, kumivene ja oma pieni aggregaatti ... no hinta vielä jää aivan kohtuulliseksi. Jos vertaa ... no jaa, enpä vertaa. Voisihan sitä olla ilmankin.

        PS. Halkovajaan en ehtiny, kun piti suunnitella ... en olisi kuvitellutkaan kuinka mukavata on elää eläkkeellä, jää aikaa kaikenlaisiin juttuihin ja ei ole kiire sinne sun tänne. Toisaalta olen osannut kyllä aiemminkin olla kiirehtimättä.

        Hiilijalanjäljestä (en kuitenkaan tiedä johtuiko tuo jäljempänä mainitsemasi "ei koskaan enää lentäen" ilmastosyistä, vai jostain muusta). Henkilökohtainen jalanjälki ilmastonmuutoksen kannalta on vähän kaksipiippuinen juttu, nimenomaan yksittäisen matkustustapahtuman vaikutuksen suhteen.

        Jos tarkastellaan liikenteen päästölistan kärkipahiskaksikkoa, lentämistä ja (henkilö)autoilua, niin niiden päästökertoimet ovat lähes samaa suuruusluokkaa (laskureiden lentoliikenteen luvuissa on jo mukana pitkillä matkoilla relevantti GWP-kerroin, jota ilman päästökerroin on jopa pienempi kuin autolla). Kummankin kertoimet ovat kuitenkin absoluuttisesti samat, kulkee sitten autossa yksi tai neljä matkustajaa, tai lentsikassa yksi tai kaksisataa naamaa (tietysti löpön kulutus kasvaa koneen painon noustessa, mutta niin kasvaa autonkin polttoaineen kulutus matkustajamääärän kasvaessa).

        Jos siis jätän lähtemättä lentäen lomamatkalle - jaa, niin, eihän eläkeläisellä ole lomaa - niin joka tapauksessa lentsikka lentää olin sitten mukana tai en, ja päästöjä syntyy. Toisin on autoni kanssa. Jos päätän, että auto seisoo, niin oma jalanjälkeni sillä jää tekemättä. Mutta niin jää lennollakin syntyvä OMA jälkeni, jos en lentsikkaan nouse. Eli minä voin röyhistää rintaani, kun jalanjälkeni ei näistä tapahtumista kasva.

        No, tietysti voidaan ajatella, että kun lopetetaan lentoliikenne, niin ei synny absoluuttisia eikä muitakaan päästöjä. Mutta sama pätee autoilunkin kanssa.

        Lentämisen päästökertoimia laskettaessa kuitenkin, vaikka sitä pahimpana saastuttajana pidetäänkin, on se ero, että tuo GWP-osuuden gCO2-ekvivalenttia suurentava vaikutus on ilmakehässä (ilmastomuutoksen aikaskaalassa) lyhytaikainen, mutta polttoaineen vaikutus samoin kuin autoilussakin pitkäaikaista.

        Joskus varmaan olenkin todennut, että ihmisen halua nähdä maailmaa on vaikea tukahduttaa. "Jo muinaiset roomalaiset" - ehkä kuitenkin enemmän valloittamisen kuin maailman katseluhalusta johtuen - liikkuivat omilla vehkeillään. Jos ajatellaan, että lentäminen loppuisi, niin matkustelu kuitenkin jatkuisi. Millä, se tulisi ratkaistavaksi.

        Tai: ehkäpä meidän suomalaisten(kin) elämää pitäisi rajoittaa ja vahtia entistä enemmän:)))))

        Noihin hiilijalanjälkiin en osaa paljon sanoa, kuin että laitetaan huopatossut jalkaan.
        Kyllähän lentokoneita aina "tarvitaan" jo rahtilentojenkin takia. Aamulehdetkin tuodaan lentokoneella joka aamuyö muihin suuriin kaupunkeihin ja niistä jakokeskuksista sitten autolla eteenpäin joka kioskiin.
        Mutta minäpä kerron missä asiassa vähensin osaltani sähköni kulutusta. Ostan nykyään murukahvia, koska se on halvempaa kuin suodatinkahvi, ja sitäpaitsi ihan " "mukiinmenevää" maunkin kannalta. Keitin siihen tietenkin vain vettä keittimessä, mutta nyyt keksin nopeamman ja halvemman tavan. Lasken raanasta kuumaa vettä mukiin ja se on heti juomalämmössä. Ja taas tuli maailma pelastettua ja muutama sentti kilahti tyhjään pussiin. Vieraille keitän veden jos haluavat.

      • E A
        a mummu kirjoitti:

        Hiilijalanjäljestä (en kuitenkaan tiedä johtuiko tuo jäljempänä mainitsemasi "ei koskaan enää lentäen" ilmastosyistä, vai jostain muusta). Henkilökohtainen jalanjälki ilmastonmuutoksen kannalta on vähän kaksipiippuinen juttu, nimenomaan yksittäisen matkustustapahtuman vaikutuksen suhteen.

        Jos tarkastellaan liikenteen päästölistan kärkipahiskaksikkoa, lentämistä ja (henkilö)autoilua, niin niiden päästökertoimet ovat lähes samaa suuruusluokkaa (laskureiden lentoliikenteen luvuissa on jo mukana pitkillä matkoilla relevantti GWP-kerroin, jota ilman päästökerroin on jopa pienempi kuin autolla). Kummankin kertoimet ovat kuitenkin absoluuttisesti samat, kulkee sitten autossa yksi tai neljä matkustajaa, tai lentsikassa yksi tai kaksisataa naamaa (tietysti löpön kulutus kasvaa koneen painon noustessa, mutta niin kasvaa autonkin polttoaineen kulutus matkustajamääärän kasvaessa).

        Jos siis jätän lähtemättä lentäen lomamatkalle - jaa, niin, eihän eläkeläisellä ole lomaa - niin joka tapauksessa lentsikka lentää olin sitten mukana tai en, ja päästöjä syntyy. Toisin on autoni kanssa. Jos päätän, että auto seisoo, niin oma jalanjälkeni sillä jää tekemättä. Mutta niin jää lennollakin syntyvä OMA jälkeni, jos en lentsikkaan nouse. Eli minä voin röyhistää rintaani, kun jalanjälkeni ei näistä tapahtumista kasva.

        No, tietysti voidaan ajatella, että kun lopetetaan lentoliikenne, niin ei synny absoluuttisia eikä muitakaan päästöjä. Mutta sama pätee autoilunkin kanssa.

        Lentämisen päästökertoimia laskettaessa kuitenkin, vaikka sitä pahimpana saastuttajana pidetäänkin, on se ero, että tuo GWP-osuuden gCO2-ekvivalenttia suurentava vaikutus on ilmakehässä (ilmastomuutoksen aikaskaalassa) lyhytaikainen, mutta polttoaineen vaikutus samoin kuin autoilussakin pitkäaikaista.

        Joskus varmaan olenkin todennut, että ihmisen halua nähdä maailmaa on vaikea tukahduttaa. "Jo muinaiset roomalaiset" - ehkä kuitenkin enemmän valloittamisen kuin maailman katseluhalusta johtuen - liikkuivat omilla vehkeillään. Jos ajatellaan, että lentäminen loppuisi, niin matkustelu kuitenkin jatkuisi. Millä, se tulisi ratkaistavaksi.

        Tai: ehkäpä meidän suomalaisten(kin) elämää pitäisi rajoittaa ja vahtia entistä enemmän:)))))

        Lentäminen

        Olen mieltänyt lentämisen yhdeksi suureksi haitaksi. Ensinnäkin se antaa ihmiselle liian nopean mahdollisuuden liikkua ja sitten sitä pörrätäänkin pitkin maailmaa vaikkapa päiväksi muka tutustumaan ja "illaksi kotiin". En tiedä lentämisen tulevaisuudesta, kehitetäänkö vetyä ilmaliikenteen polttoaineeksi, se olisi sentään maallikon mielestä yksi hentoinen edistysaskel. Myös tuossa lentämisessä tökkii sekin, että maailma pienenee liian nopeasti ja ihmiset niiden koneiden avulla pääsevät karnevaaleihinsa liian helposti ja se kuluttaminen ei jää pelkästään lentämiseen vaan paljon paljon muuhunkin. Ja mikä valitus, jos lento on kestänyt yli kymmenen tuntia ja kun vielä joutuu oikein konettakin vaihtamaan. Satavarmasti en ottaisi edes ilmaisia lentoja ja lippuja Brasilian MM jalkapalloon, vaikka niitä teeveestä katsonkin. Monet bisnesneuvottelut ja virkamiesten sekä poliitikkojen lentomatkat voitaisiin korvata nettikeskusteluilla.

        Autot tulevat liikkumaan jossain vaiheessa suuremmassa määrin ekologisemmin ja ekologisemmin. Kaupunkeihin tulee pikku sähköautoja ja uskon, että niiden käyttö leviää muutenkin. Laivat, lentokoneet, raideliikenne (massakuljetusvälineet) ja tietysti myös yleinen bussiliikenne noudattavat aikatauluja ja liikkuvat vaikka ihmisiä olisikin vain muutamia kuljetettavana. Bussit vaikka ei olisi kuin yksi kuljetettava Oikeastaan julkinen bussiliikenne on ainoa, mihin jaksan uskoa ja sekin tulee muuttumaan eli pienempiä busseja sähkökäyttöisiksi (tai hybrideiksi, missä maakaasukin mukana enemmän tulevaisuudessa eli siis myös biokaasu). Ja raideliikenteellä on omat mahdollisuutensa, mutta siihenkin jo huudetaan luotijunia.

        Tiedän, että ihmisen haluja ei voi tukahduttaa, mutta etsin kyllä itselleni tietoa ja muita kanavia myös, mihin voi kirjoittaa kokemuksiaan. Jakoitan pitää omasta elämästäni tarkkaa kirjanpitoa. Juuri siksi en tee enää kuin todella pitkän ajan matkoja, jos sitten nämä unelmat toteutuvat.

        PS. Roomalaisethan loppujen lopuksi yltäkylläisyyksissään istuivat vessan pöntöllä syömässä herkkujaan. Näin ovat huhut kertoneet ja kysyikin kumppanilta, että löytyikös sieltä Roomasta jotain infoa tai opasta kertomassa, että missä ne vessanpytyt oikein ovat.

        PS. lisäksi en pihiyden, vaan pitkään kyteneen yhteiskunnallisen katsomukseni johdosta pyrin nykyään miettimään annanko euroakaan kulutukseen ja varsinkin mihin kulutukseen. Se on mielestäni varsinaista vaikuttamista, ei niinkään äänestäminen. Tai no, se on äänestämistä jaloillaan.

        Ja pienestä se lähtee. Nämä ehkä pussitetaan matkalle mausteiksi, ainakin vastineeksi teollisuuden tuotteille. Huh huh taas tuli jorinaa
        http://kuvaton.com/k/yjRW.jpg

      • a mummu
        E A kirjoitti:

        "E A:lle mukavaa virtuaalimatkailua ..."

        Kiitos. Olen jo 100% varma, että virtuaali muuttuu todellisuudeksi. Ja teen jo nyt tarkahkoja laskelmia, mm. omasta hiilijalanjäljestäni, sitten kun syöksyn oleilemaan pitkäksikin aikaa vehreämille niityille. Veikkaus on, että hiilijalanjälki sen kun pienenee, vaikka matkustan omalla asuntoautolla. Ja mikä parasta, voin tehdä matkaa niin, että kaksi perhettä ovat yhdessä ja samassa matkassa mukana.

        Samalla laskee juuri nyt oma tietokoneeni päivittäistä datasiirtoa, sillä Euroopassa aletaan yhtenäistämään hintoja, mikä tietää sitä, että ulkomailla tiedonsiirto ja puhelut halpenevat, kun taas kotimaassa ne hieman kallistuvat. Sopii ainakin minulle ja taas tulee yksi vempain ostettavaksi eli tabletti-tietsika, millä voi myös soittaa.

        Härregood sanoo ruotsalainen, ja ... eihän näistä vempaimista ja hankinnoista pääse minnekään. Nyt jo ensin on saatava asuntoauto, sitten siihen aurinkopanelit, seurantakamera like riistakamera videokamera, kumivene ja oma pieni aggregaatti ... no hinta vielä jää aivan kohtuulliseksi. Jos vertaa ... no jaa, enpä vertaa. Voisihan sitä olla ilmankin.

        PS. Halkovajaan en ehtiny, kun piti suunnitella ... en olisi kuvitellutkaan kuinka mukavata on elää eläkkeellä, jää aikaa kaikenlaisiin juttuihin ja ei ole kiire sinne sun tänne. Toisaalta olen osannut kyllä aiemminkin olla kiirehtimättä.

        "Nyt jo ensin saatava asuntoauto, sitten siihen aurinkopanelit, seurantakamera...."

        Ja tuolla alempana taisit jo tulla katumapäälle, kun tuumaat, ettet euroakaan anna kulutukseen:)))

      • E A
        a mummu kirjoitti:

        "Nyt jo ensin saatava asuntoauto, sitten siihen aurinkopanelit, seurantakamera...."

        Ja tuolla alempana taisit jo tulla katumapäälle, kun tuumaat, ettet euroakaan anna kulutukseen:)))

        Aurinkopaneli, mikä tuottaa omaa energiaa myös kiinteissä asumuksissa.
        Seurantakamera (=riistakamera) jo on, sillä jos joku tulee luvatta taloon, ei tarvitse asetta ja aseenkantolupaa.
        Kumivene, mikä mahdollistaa kalastuksen monissa paikoissa ja ihan ilmatteeks. Ei tarvitse kulkea toreille ja turuille.
        Videoakamera omien dokumenttien tekoon, sillä minulla on läheinen tuttu, joka osaa siitä tehdä jopa kaupallista tuotetta. Ei mitään sellaista "kotiteatteria", minkä tuotoksia sitten katsellaan kotona tuttavien kanssa ja ihmetellään, että olipa hieno linna. Voi kun kauniita koruja tai kävinpä tuollakin shoppaamassa.

        Katumapäällä en ole, sillä niin kuin jo sanoin, niin teen myös omaa hiilijalanjälkitutkimusta ja monet hankinnat tulevat ehkä osoittamaan sen, että se paikallaan oleva asunto se se vasta kuluttava on. No jaa, kunhan katsellaan ja mietitään.

        Lähinnä tarkoitin joka päivittäisen ostojen kaikenlaisia välttämisiä, en pitkän ajan sijoituksia, mitkä todella saattavat jopa pienentää kulutusta.

    • E A
      • hh-riitu

        EA on jo Roomassa ja tuolla ylempänä vasta sateisessa Suomessa. Taisit ottaa lennokin? Onko tuo ekakuva luostarin puutarhasta? Älä mene luostariin nukkumaan, ne pakkokäännyttävät vielä yöunessa. :-((( Hyvää matkaa kuiteskin.

        Tuo kuva oli kumppanin reissusta, heidän hotellin vieressä olevasta puutarhasta. Arvaa enkö olisi käynyt siellä hieman "varkahissa", jos mukana olisin ollut. Siis vain yksi hedelmä taskuun jo jännityksenkin vuoksi. Ei sitä aikoinaan omeniakaan varastettu maun takia pelkästään.

        Luostari on ihan jees, jos siellä saisi vähän vapauksia.

        PS. En tule lentämään koskaan enää. Kaksi kertaa minulle riitti. Yhden kerran olen ollut ruotsinlaivalla ja niin siinä kävi, että sekin oli ... no jaa, jos sitten lahtien ylityksiin joutuu käyttämään.

    • Ali Baba

      Hyvää perjantai iltaa kaikille matkailijoille ja muille kirjoittajakolleegoille.
      On näin perjantai iltana sen verran tyhjän näköistä että vaikkei matkakertomuksia olekaan niin pistetään nyt muutama rivi.
      En vielä tässä viikonlopussa sitten ajellutkaan Lappeenrantaan asti vaan kävin Ruotsista tulleen nuoriomman sisareni kanssa kahvilla Pukaron Paroonissa mistä hän jatkoi Lappeenrantaan karjalaisten vuosijuh´laan missä vanhin sisskoni jo oli valmiiksi kuorohommissa. Keskimmäinen jäi Tukholmaan nuorimman kissanvahdiksi. Minä taas ajoin Pukarosta siskon perässä Kouvolaan mistä koukkasin Kotkaan ja kävin vanhan opiskelukaupungin paikat katsastamassa. Jotenkin se vaikutti taas taantuneelta ja ränsistyneeltä. Sieltä sitten vakioreittiä Ahvenkoskelle ja kalakahvilaan. Sitten minäkin yhdellä silmällä tai oikeammin toisella korvalla katselemaan futebalia. Futebal miehet kute Zorro, Peeweli ja EA ovat varmaan ruutuun liimautuneita.
      Zorro vois taas välillä virkistyä ja kertoa pari pikku juttua kikaratukista, hauvoista, papukaijoista ja viileästä v. verdestä! Eller hyyyr?

    • E A

      Jo vain "huomenta"

      No jalkapalloahan sitä iltaisin, mutta ei sentään yli puolen yön, jotta jaksaa nousta aamulla aikaisin. Tänään 7:40 ja nettti auki. Autoja ja saksalaisia myyjiä tihrusin ja matkareittiä tein.

      Zippi on viimeksi ollut Hesarin sivuilla tammikuussa ja meidätkin unohtanut. Kyllähän lievää anemiaa täällä, mutta olkoot ja onhan kesä.
      Nyt taas laskemaan ... kaikenlaista.

      • a mummu

        Vähän lisää anemiaa. Eilen ostin täältä mökkikunnan keskustan kaupasta ekankerran kotimaisia uusia perunoita. Mielenkiintoista nähdä, eiku haistaa, tuleeko niistä keitettäessä se veden kielelle saava ihana uuden perunan tuoksu. Ruotsalaisista, joita pari kertaa ostin, ei sitä pettymyksekseni lähtenyt.

        Kohta siis grilli kuumenemaan, sille vihanneksia ja pihvit siipalle. Itse aion pottujen ja tillin kanssa nautiskella sillistä, josta tykkään kuin hullu puurosta. Minun vainpitää kovasti säädellä sillin syöntiäni, koska muuten saatan syödä koko purkillisen yhdellä istumalla, ja sitten on aamulla ssormien paikalla kymmenen nakkia.

        Huom. minäkin katselin eilen Espanja-Hollanti-matsia. On ilo katsella sellaista osaamista, jota Hollanti esitti. Tänä iltana ei sitten paljon muuta tulekaan telkusta kuin urheilua. Onneksi sentään Teemalta tulee Strauss-konsertti. Morsea olisin halunnut, kun se on viime viikkoina kuulunut lauantai-iltoihini, mutta kun ei, niin ei.

        Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

      • a mummu

        Keksin sulle lentsikan, millä pääset merenkin yli turvautumatta laivaan: Solar Impulse2. Kulkee aurinkoeneegialla, kulkee meren yllä yöllä, vastatuuleen hitaimmillaan 40-60km/t. Valtameren ylitys voikestää 5kin vrk, joten ei varmasti pääse perille liian nopeasti. Neljän neliön hytissä voi nukkua makuullaan, syödä ja käydä wc:ssä. Vaatii kyllä hyvät säätiedot, mutta niitähän tänä päivänä on saatavilla ahvenen selkäeväennustajilta klimatologian professoreihin. Oisko mitään?;)

        Kiitos, mutta

        laiva sittenkin taitaa mieluummin menellä. Ei niinkään matkustusnopeuden suhteen, sillä eihän sinne Solariin saa sisään sitä nelipyöräkotia.

        Juu tai jos sitten pysyttelisikin vain mantereiden puolella.

        Joo ja huomenia kaikille

        Aattelinkin, että nelipyöräsi seilaisi meren yli laivassa, kun sinä liitelet saman matkan.

        Kohta taas autoon kamat ja menoksi rintamaille. Huomenna menen pikkulikan kanssa pianokonserttiin kuuntelemaan Chopiniä. Ei tartte kytätä telkkaria.

        Hyvää pyhäpäivää kaikille!

    • test.

      ──███▅▄▄▄▄▄▄▄▄▄
      ─██▐████████████
      ▐█▀████████████▌▌
      ▐─▀▀▀▐█▌▀▀███▀█─▌
      ▐▄───▄█───▄█▌▄█

    • Whoever

      Vakavikot vaviskoon, i'm back.

      Kiitän kannatuksesta viime viikonlopun johdosta, erityisesti kirjoittaja EA: n vilpitön toivomus takaoikealle - vai oliko se etuoikealle poistumisesta tuli varmasti täydestä sydämmestä.

      Hauska mies tämä vakava herra EA, eräänlainen nykyajan hidalgo Don Quijote. Sanon tämän ihan positiivisessa mielessä, pidän itseänikin tuulimyllyjä vastaan taistelevana ritarina.

      Moitteita sen sijaan on annettava tästä lainauksesta tuolta ylempää:
      "Mutta Riitu, et kait sinä ohjaa täältä Elämästä keskustelemaan näistä sopivista aiheista vaikkapa tuonne asuntoautoketjuun. Entäs onko jossain sääketju, mihin sitten ilmoitellaan lämpötiloja? Ei millään pahalla. No kävin heittämässä yhden kommentin ja totesin, että sellaisten junttien läheltä ainakin (mihin vastasin) on hyvä kaasutella autolla mahdollisimman kauas."

      Tarkoitiko tällä sitä, että sinä määrittelet "sopivat aiheet", sekä missä ketjuissa sopii keskustella, sekä missä ketjuissa ei varsinkaan kun siellä on niitä junttejakin ?
      Ei tarvitse vastata, mutta periaatteen mies ei vaikene, ei kiellä eikä myönnä mitään ilman perusteluita.

      Se siitä, turha kai kysellä mitä mieltä ollaan uusista ministereistä, lienee niitä kiellettyjä aiheita ? Kysäisen varovasti kuitenkin, että onko Stuppi arvoisten kirjoittajien mielestä muutakin kuin politiikan helppoheikki tai stand up koomikko. Ainakin hyvä puhuja mies on. Päinvastoin kuin Rinne, jolla ulosanti on surkeaa, mutta ehkä hän osoittautuukin mieheksi joka tekee enemmän - tai ainakin paremmin kuin puhuu.

      ps. hieno elefantti tuossa yläpuolella, tosin kaikki pikselit näkyy oikealla tavalla vain mobiililla, tekijälle huomioksi.

      • Ali Baba

        Mitä ihmettä, vaikuttiko siinä järvessä uinti niin, että nimimerkkikin vaihtui!
        :)))))))))))

      • E A

        Vastaan periaatteesta ja vaikenehan en, se on jämpti.

        "Tarkoitiko tällä sitä, että sinä määrittelet "sopivat aiheet", sekä missä ketjuissa sopii keskustella, sekä missä ketjuissa ei varsinkaan kun siellä on niitä junttejakin ?"

        Taas näitä miten sen sanoisi...Koin, että Riitu pikemminkin ohjasi minua sinne asuntoautoista keskustelemaan. No Riituhan sitten kirjoittikin, että ei siitä ollut kysymys. Itse tottakait vastasin kyllä sinne heti mielestäni ihan selkeästi kahdelle juntille. Ja lisäksi siellä varmaan juntit tunnistivat itsensä, ettei minun tarvinnut sitä nyt suoraan sormella osoittaa, ihan vaan sanalla häiriköidä, se on meinaan mukavata. Minulle sopii ihan mikä aihe tahansa (paitsi nypläys ja leivonta), tai no leivonta jo sopiikin. Ja ehkä jossain vaiheessa nypläyskin.

        Takaoikea vs. etuvasen. Niillä en tarkoita ketään henk.kohtaisesti, mutta tietysti ohjaan mielellään oikeistolaiset konservatiivit aina takaoikealle. Eiväthän he eteenpäin (=etuoikealle) oikein jaksa kotineen, uskontoineen ja isänmaineen edetä, piehtaroivat nääs käsitteissään. He ovat kuin takiaiset kiinni jossain muka edistyksellisissä kurjistamiskamppanioissaan. Riisikuppia palkaksi syöttävät palkollisille ja toivovat, että vanhustenhoitajat jaksavat seitsenkymppisiksi.

        No etuvasen on tietysti se tulevaisuuden suunta, ja siihen yhtyvät myös valveutuneimmat vihreät. Että silviisiin.

        PS. Pääsinhän taas ... äsh. Näin niin kuin vakavikkona viskomaan.

        Nypläys nimenomaan on varteenotettava keskustelunaihe.

        Kirjoittaja Ali ei nähtävästi ole lukenut viikon takaista ankaraa kritiikkiäni ja myös suotta epäilee nimimerkkiäni harhautukseksi.

        Mutta nämä näistä, varsinainen kysymys oli ministerien pätevyys maan johtamiseen.
        Stuppi markkinoi itseään kokoomuslaiseksi arvoliberaaliksi.
        Esim. Soinille erityisesti tämä tuntuu olevan ongelma.
        Liberalismi sinänsä on mielestäni aatteista hienoin, tosin täydessä merkityksessään ei totetumiskelpoinen.

        Mielenkiintoista myös, että valintansa jälkeen Stuppi ei ole maininnut Natosta sanaakaan.

        Enpä todellakaan lukenut avaustasi kovin tarkkaan kun se näytti sijoittuvan siihen Henrik Ijäs kommenttisarjaan.
        Kun näytät erittäin hyvin tuntevan tämän ketjun kirjoittajat niin voisithan myös kertoa millä nimimerkillä olemme sinut tunteneet aikaisemmassa elämässä. Mahdollisuuksiahan on monia alkaen tunturien erakosta.
        Näillä ketjuilla ei aikoihin ole mittavasti politiikasta kirjoiteltu, eikä edes tekniikastakaan juuri siksi, että on aina ihmisiä jotka kokevat asiat henkilökohtaisesti eivätkä osaa antaa mielipiteille mielipiteen arvoa ja vapautta.
        Kaikkihan me olemme sitä harjoitelleet ja pääosin jättäneet sen minun tapani mukaisesti aivan eri nimimerkeille ja aivan eri ketjuille.

        "Näillä ketjuilla ei aikoihin ole mittavasti politiikasta kirjoiteltu, eikä edes tekniikastakaan juuri siksi, että on aina ihmisiä jotka kokevat asiat henkilökohtaisesti eivätkä osaa antaa mielipiteille mielipiteen arvoa ja vapautta."

        Tjaa, aika mielenkiintoinen toteamus ottaen huomioon että kyse täytyy olla niistä muutamista henkilöistä jotka tähän ketjuun osallistuu.

        Mitä sitten tulee aikaisempiin mahdollisiin nimimerkkeihin, onko sillä oleellista merkitystä kuka on aiemmin kirjoitellut milläkin nimimerkillä ? Mielestäni keskustelupalstoilla missä on enimmäkseen vakioporukkaa, saa liikaa merkitystä se kuka sanoo kuin se mitä sanoo.
        Joskus tuntuu että vieraampien nimimerkkien tekstejä ei edes lueta. Saati noteerata.

        Keskustelupiirin arvoisat naiset eivät näköjään rohkene lausua mitään. Vaikka raamatussa sanotaankin: "naiset vaietkoon seurakunnassa", ei sitä tarvitse ottaa kirjaimellisesti.

        Tarkoitin lähinnä kokemuksia entiseltä HS elämä osiosta josta eivät läheskään kaikki kirjoittajat tänne osanneet. Minultakin meni pitkän aikaa ennenkuin keksin missä edes osa ihmisistä on.
        Tämä ketju on tuosta viittaamastani politiikka ja tekniikka puolesta melko tyhjä. Jopa niin tyhjä, että sitä todellakin voisi olla hiukan enemmän.
        Ongelma kantaa edes voimakkaan suuntaisesti ottavissa mielipiteiossä on se, että silloin ketjuun palaa aina vakioräyhääjät ja vaikka se on tavallaan mielenkiintoista niin en usko että vakinaisimmat osallistujat sellaista elämöintiä kovasti kaipaavat.
        Sitäpaitsi leimahteleehan tällä varsin ymmärtäväiselläja asiallisella kirjoittajakaartilla silläkin joskus.
        Minusta olisi vaan mielenkiintoista tietää kuka on kuka ja entisyydestä pystyy helposti päättelemään miten olisi viisainta sanansa asetella. Ilman entisyyden paikallistamista se on uudelleen tutustuminen "virheineen"
        Siis kysymys oli niistä jotka eivät pääasiassa nykyisin näihin keskusteluihin osallistu.
        Minä taas en kaikkia tunnista joka puolelta kun kirjoitan vain tänne ja HS artikkelikeskusteluihin joidenkin ulkolaisten uutislähteiden kommentoinnin lisäksi

        "Minusta olisi vaan mielenkiintoista tietää kuka on kuka ja entisyydestä pystyy helposti päättelemään miten olisi viisainta sanansa asetella."

        Tässä ollaan juuri asian ytimessä: Eikö ole mahdollista keskustella/ vastata johonkin kirjoitukseen pelkästään sen sisällön perusteella ilman ennakkoasennetta KUKA sen on kirjoittanut ?
        Jos pitäisi jokaisen kirjoituksensa kohdalla laskelmoida mitä ja miten juuri tälle kirjoittajalle voi sanoa, se johtaa siihen että kirjoittaja sensuroi itse oman mielipiteensä vapautta.
        Sellaisen asenteellisuuden myös huomaa helposti.

        Kyllä se vaan on niin että jonkin verran on sanansa aseteltava sen mukaan kelle ne osoittaa. Sitä kutsutaan politiikassa diplomatiaksi. Eihän se tietenkään absoluuttisen rehellistä ole, mutta hyvien suhteiden vuoksi kai sanonta valkoinen valhekin on syntynyt.

      • Tompus

        Eläköön teeskentely!

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Nypläys nimenomaan on varteenotettava keskustelunaihe.

        Kirjoittaja Ali ei nähtävästi ole lukenut viikon takaista ankaraa kritiikkiäni ja myös suotta epäilee nimimerkkiäni harhautukseksi.

        Mutta nämä näistä, varsinainen kysymys oli ministerien pätevyys maan johtamiseen.
        Stuppi markkinoi itseään kokoomuslaiseksi arvoliberaaliksi.
        Esim. Soinille erityisesti tämä tuntuu olevan ongelma.
        Liberalismi sinänsä on mielestäni aatteista hienoin, tosin täydessä merkityksessään ei totetumiskelpoinen.

        Mielenkiintoista myös, että valintansa jälkeen Stuppi ei ole maininnut Natosta sanaakaan.

        Huomenta kaikille

        "Nypläys nimenomaan on varteenotettava keskustelunaihe."

        Niin on. Kaikki aiheet tänne sopivat. Sen myönnän, että tylyn tapaisia kommentteja lähtee joskus kahdesta sormestani eikä siinä aina ehdi selkäydin mukaan, kun jo viskaisee. Tästä jo heikompitasoinenkin ammatinvalinnanohjaaja pystyy minulle kertomaan mahdollisuuteni diplomatian, pääluottamustoimen ja politiikan lainehilla.

        " ministerien pätevyys maan johtamiseen "

        Koen tuon jotenkin niin, että ministerit ilman päteviä taustahenkilöitä eivät ehkä pärjää muussa kuin lobbaustoimissa.

      • E A
        Tompus kirjoitti:

        Eläköön teeskentely!

        Hieman pidempää analyysia kaipaisin teeskentelystä.

        Vai oletkos sitä mieltä, ettei sinulla ole ollut ainuttakaan roolihahmoa elämässäsi?

      • Tompus
        E A kirjoitti:

        Hieman pidempää analyysia kaipaisin teeskentelystä.

        Vai oletkos sitä mieltä, ettei sinulla ole ollut ainuttakaan roolihahmoa elämässäsi?

        Onhan minulla roolihahmo, räyhääjä, kuten Ali Baba muista ketjuista tänne poikkeavia nimittää.

        Täällä voisitte huomioida, kenelle vastaus osoitetaan, ettette kaikki ota itseenne.

      • E A
        Tompus kirjoitti:

        Onhan minulla roolihahmo, räyhääjä, kuten Ali Baba muista ketjuista tänne poikkeavia nimittää.

        Täällä voisitte huomioida, kenelle vastaus osoitetaan, ettette kaikki ota itseenne.

        " Täällä voisitte huomioida, kenelle vastaus osoitetaan ..."

        Tuotahan on monesti pyydetty, mutta minusta tuo "vaatimus" kyllä rajoittaa pahasti keskusteluja.

        PS. En missään nimessä ottanut itseeni ja mielestäni teeskentely on niin laaja kysymys, etten malta jättää sitä sinun ja Alin aiheeksi.

        PS. Se ei ole roolihahmo, minkä joku toinen toiselle määrittelee. Ihan ite näitä rooleja itse kukin vetää, jos vetää, siellä sun täällä. Etkä sinä ole räyhääjä, minä olen. Jokos luovutit sen hoidossa olevan koiran?

        Ali on siitä hauska, ettei hän koskaan vastaa räyhääjille, mutta kylläkin muille vihjailee sellaisten pahisten olemassaolosta ikään kuin varoituksena. En tiedä, mikä meissä häntä niin ärsyttää. Harvoinhan tänne kukaan uskaltautuu seniorien lepokodin rauhaa häiritsemään.

        Mistä koirasta puhut? Oliko se vertauskuva alemmasta olennosta?

        Hauskaa! Asenteellasi pääsit valaisemaan - sateen jälkeistä -"Luontoa Elämässä"

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        Hauskaa! Asenteellasi pääsit valaisemaan - sateen jälkeistä -"Luontoa Elämässä"

        Se on mukavaa, kun toiset tulevat valaisemaan ...

        Ottakaa taskulamput mukaanne, jos vaikka valo loppuu.

      • E A
        Tompus kirjoitti:

        Ali on siitä hauska, ettei hän koskaan vastaa räyhääjille, mutta kylläkin muille vihjailee sellaisten pahisten olemassaolosta ikään kuin varoituksena. En tiedä, mikä meissä häntä niin ärsyttää. Harvoinhan tänne kukaan uskaltautuu seniorien lepokodin rauhaa häiritsemään.

        Mistä koirasta puhut? Oliko se vertauskuva alemmasta olennosta?

        Jahas, nyt jo ollaan lepokodin rauhassa. Kuka on, kuka ei.

        No ei Ali mielestäni mitään sen kummemmin vihjaa ja aikoinaan sanoi kyllä melko suoraan, kuten weepelikin, jos ihan vaan riitaa ja eripuraa tultiin tänne viskelemään ja "valaisemaan" meitä "sisäpiiriläisiä". Ja jos nyt sitten kaivaisi vanhoja vihjailuja, niin niitä kyllä on ollut vuosien ajan sekä Elämässä että vieruselämässä.

        Koirahommassa taisin erehtyä, mutta näin käy, kun alkaa miettiä, kuka sitä nyt kirjoittaakaan nimmarilla Tompus. Jos Tompus olisi "tunnettu" nimmari, niin joku pääsisi kumoamaan sen väitteen, että Ali ei olisi vastannut esimerkiksi juuri tälle "räyhääjälle". Nyt se jää vain tuuleen heitetyksi väitteeksi.

        PS. Edelleen olen sitä mieltä, että yhdellä tunnistettavalla nimmarilla ainakin minä kirjoitan ja ei se ole estänyt minua heittelemästä roolihahmottomia kommentteja.

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        Se on mukavaa, kun toiset tulevat valaisemaan ...

        Ottakaa taskulamput mukaanne, jos vaikka valo loppuu.

        Ketä kaikkia " toisia " tarkoitat E A. - Ketäpä muita kuin rinnakkaisketjussa kirjoittavia? Noinhan sanoo hengen heimolaisesi Ali-B ainakin viimeksi kommentoidessaan monikossa, mullekin, kun yritti liittää mm nimimerkki Tyynen mukaan. Vaikka juuri Hänen kauttaan he hei..huomaa olemme saaneet rauhassa vaihtaa mielipiteitä oivallisessa Suomi 24:ssä, ilman jatkuvia karkeita Elämäketjun-rinnastuksia, eli milloin mihinkin synonyymi kuvauksiin, toisen ketjun kirjoittajista.

        Minä toivon että Tyyntä ja myrskyä -ketjuamme ei pidetä Elämän rinnakkaisketjuna, saati kilpailijana. Vaikka joskus olemme olleetkin tavallaan samaa ketjua, emme ole enää. Nälvikööt muita ketjuja ylemmyydentunnossaan.

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        Jahas, nyt jo ollaan lepokodin rauhassa. Kuka on, kuka ei.

        No ei Ali mielestäni mitään sen kummemmin vihjaa ja aikoinaan sanoi kyllä melko suoraan, kuten weepelikin, jos ihan vaan riitaa ja eripuraa tultiin tänne viskelemään ja "valaisemaan" meitä "sisäpiiriläisiä". Ja jos nyt sitten kaivaisi vanhoja vihjailuja, niin niitä kyllä on ollut vuosien ajan sekä Elämässä että vieruselämässä.

        Koirahommassa taisin erehtyä, mutta näin käy, kun alkaa miettiä, kuka sitä nyt kirjoittaakaan nimmarilla Tompus. Jos Tompus olisi "tunnettu" nimmari, niin joku pääsisi kumoamaan sen väitteen, että Ali ei olisi vastannut esimerkiksi juuri tälle "räyhääjälle". Nyt se jää vain tuuleen heitetyksi väitteeksi.

        PS. Edelleen olen sitä mieltä, että yhdellä tunnistettavalla nimmarilla ainakin minä kirjoitan ja ei se ole estänyt minua heittelemästä roolihahmottomia kommentteja.

        E A:lle ja ehkäpä kaikille Elämä-ketjussa kirjoittaville entisille ja uusille olisi terveellistä alkaa kirjoitella vaikkapa UUSI TIE -nimellä olevaan ketjuun. Niin ei ailinomaan olisi tuota nettihistoriaa ketju-nimen yhteydessä vedettävissä kuin se joillekin olisi suurikin kunnia ja toisille virtuoosissa kehitettyä humpuuki historiaa. Jolla ei näytä olevan kuitenkaan edes moraalisesti mitään erityistä yhteistä hyvää enää annettavana, tai mukana raahamiseenkaan välttämätön, saati ponnahduslautana aina muka uuteen ketjuun. Kun tarkoituksen mukaisempaa olisi saada jotain todella uutta henkeä ja energiaa tähänkin meneillään olevan tyyliseen Elämäketjuun!

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        Ketä kaikkia " toisia " tarkoitat E A. - Ketäpä muita kuin rinnakkaisketjussa kirjoittavia? Noinhan sanoo hengen heimolaisesi Ali-B ainakin viimeksi kommentoidessaan monikossa, mullekin, kun yritti liittää mm nimimerkki Tyynen mukaan. Vaikka juuri Hänen kauttaan he hei..huomaa olemme saaneet rauhassa vaihtaa mielipiteitä oivallisessa Suomi 24:ssä, ilman jatkuvia karkeita Elämäketjun-rinnastuksia, eli milloin mihinkin synonyymi kuvauksiin, toisen ketjun kirjoittajista.

        Toinen, toisen, toista ...

        Toiset, toisien, toisia...

      • E A
        A-ra kirjoitti:

        Minä toivon että Tyyntä ja myrskyä -ketjuamme ei pidetä Elämän rinnakkaisketjuna, saati kilpailijana. Vaikka joskus olemme olleetkin tavallaan samaa ketjua, emme ole enää. Nälvikööt muita ketjuja ylemmyydentunnossaan.

        Oh,

        nuo kaikki ketjut täällä "Aloittelijoiden" keskusteluissa ovat minulle elämän vierusketjuja. Elämäähän ne kaikki, tosin ei vierekkäin, vaan alekkain. Hetkeäkään en ole aikonut kilpailla esim. Henrikin kanssa. Saati sitten nälviä, sillä koko iltahan siihen menisi, kun kävisi joka aloitukseen heittämässä kapuloita.

        PS. Taas leijun kohta ylemmyydentuntoisena uneen.

      • E A
        Inger1 kirjoitti:

        E A:lle ja ehkäpä kaikille Elämä-ketjussa kirjoittaville entisille ja uusille olisi terveellistä alkaa kirjoitella vaikkapa UUSI TIE -nimellä olevaan ketjuun. Niin ei ailinomaan olisi tuota nettihistoriaa ketju-nimen yhteydessä vedettävissä kuin se joillekin olisi suurikin kunnia ja toisille virtuoosissa kehitettyä humpuuki historiaa. Jolla ei näytä olevan kuitenkaan edes moraalisesti mitään erityistä yhteistä hyvää enää annettavana, tai mukana raahamiseenkaan välttämätön, saati ponnahduslautana aina muka uuteen ketjuun. Kun tarkoituksen mukaisempaa olisi saada jotain todella uutta henkeä ja energiaa tähänkin meneillään olevan tyyliseen Elämäketjuun!

        " ...terveellistä alkaa kirjoitella vaikkapa UUSI TIE -nimellä olevaan ketjuun. "

        Uusi tie lähestyy niin minun nykyistä poliittista ja yhteiskunnallista suuntaa, ettei siitä mitään tulisi. Joutuisin heti vääntämään rautalankaa ja ohjaamaan vaan oikeanpuoleisen ojan pohjalta.

        Tuosta loppuosasta kirjoitustasi en oikein väsyneenä saanut otetta, joten nyt pehkuun...tai ei vielä. Yksi matsi katsomatta.

    • Calvados

      Hyvää aamuyötä. Olen palannut kotiin pari tuntia sitten, purkanut matkatavarat, käynyt suihkussa matkan rasituksesta ja nyt lukenut, mitä olette täällä kirjoitelleet. Kovasti on E.A. matkustanut asuntoautolla haaveissaan, A-mummu on ollut hauskalla tuulella, Rapu pohtii voisiko jo pestä ikkunoita (voi himskutti), Whoever yrittää ujuttaa meihin uutta näkemystä kirjoittajien henkilöydestä, että kukatahansa sanoo mitätahansa ei pitäisi olla väliä kuka niin sanoo, Ali B taas haluaa tietää mitä sanoo kenellekin ja HHRiitu vetää huopatossut jalkaan ja leikittää Unnaa.

      Nyt olen niin puhki, että lähden vetämään unta palloon. Hyvää yötä kaikille!

    • E A

      Tämä on nyt minun tämänhetkistä nypläystäni.

      " M1-luokan matkailuauto on autoverosta vapaa ajoneuvo, jos sen omamassa on vähintään 1 875 kiloa ja auton sisäkorkeus on vähintään 1,90 metriä alueella, jonka leveys on vähintään 0,4 metriä ja pituus vähintään 40 prosenttia asunto-osan pituudesta (ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun asetuksen 17 §:n 3 mom., 703/1998). "

      Se, että auto on autoverosta vapaa, ei tarkoita sitä, että se ei kuuluisi suhteellisen kovaan vuotuiseen ajoneuvoverotuksen piiriin. Ihmettelen suuresti, että tuollaisia 0,4 metrejä ja 40 prosentteja jostain lätkäistään. No sillä saadaan aikaan se, ettei kevyempirakenteisia ja vähempikulutuksellisia matkailuautoja tuoda Suomeen.

      http://imganuncios.mitula.net/mercedes_benz_vito_polo_westfalia_vito_110_cdi_98791556032909664.jpg

      Nämä pirun poliitikot luovat lakeja, joissa ei näytä olevan mitään järkeä.

    • a mummu

      Minä olen samoilla linjoilla AB:n kanssa, että kyllä ainakin jossain määrin kannattaisi huomioida, miten toisille puhuu. Juuri tuo miten, on minusta oleellista. Eihän asian tarvitse siinä muuttua. No, toisaalta joskus tulee vastaan varmaan itse kullekin tilanne, että ei auta muu kuin puhua samaa kieltä, mitä toinen varmasti ymmärtää, eli ladata takaisin samalla mitalla, vaikka sellainen käytös ei itselle luontaista olisikaan. Olisiko se teeskentelyä?

      En monessakaan muussa tämän foorumin ketjussa ole vieraillut, mutta niissä, joita silloin tällöin olen käynyt lukemassa on ollut välillä sellaista meininkiä, että en edes kuvitelmissani haluaisi niihin osallistua. Nimimerkin suojasta saa nähtävästi laukoa ihan mitä tahansa törkeyksiä ja solvauksia. En kuitenkaan jaksa uskoa, että niiden kirjoittajat oikeassa elämässä, toista silmiin katsoessaan käyttäytyisivät samoin. Kyllä kai useimmista, ainakin aikuisista, löytyy sen verran vieraskoreutta - teeskentelyä??? - ettei ihan surutta toisten naamoille sylje. Ainakin pitäisi löytyä.

      Keskustelu on minusta keskustelua silloin, kun myös toisen mielipidettä kuunnellaan, kunnioitetaankin, eikä oitis aleta nimitellä, jos tuo toinen onkin eri mieltä. Näin kuitenkin somessa helposti käy.

      Siippani ja minä tapaamme silloin tällöin erästä pariskuntaa ja keskustelemme aina tavatessamme kaikenlaisista asioista. Polittisesti olemme eri linjoilla, parilla meistä lähes vastakkainen katsanto, sama on uskonnon ja esim. EU:n kanssa. Keskustelumme on välillä tosi kiivasta, kärpänen katossa voisi sanoa, että välillä jopa riitelemme. Kuitenkaan kukaan ei nimittele, morkkaa, polje lattianrakoon, puhumattakaan, että kävisi kritisoimaan toisen persoonaa. Eli onko teeskentelyä ottaa toinen huomioon häntä kunnioittavalla tavalla? Minusta se on kyllä enempikin kohteliaisuutta, diplomatiaa ja sen faktan hyväksymistä, että on muitakin mielipiteitä ja tapoja ajatella kuin vain omani, joka tietysti on se ainoa oikea ja haluaisin, että kaikki muutkin olisivat samaa mieltä.

      No, yllä olevasta huolimatta olen itsekin joskus näillä keskustelupalstoilla syyllistynyt turhiin heittoihin. Niin käy, jos annan itseni provosoitua pahanpäiväisesti. Minulla oli aikoinaan eräs sukulainen, jota jouduin (valitettavasti) tapaamaan usein. Hän oli kaikkien keskustelujen epätoivetyyppi: hän ei osannut keskustella, vaan vain provosoi ihmisiä, ja sai nautintonsa muita kiusatessaan, kun monen kärsivällisyys petti. Aina hän ei onnistunut aikeissaan, ja silloin hän sujuvasti vaihtoi aihetta ja aloitti alusta. Minunkin olisi noiden vuosien aikana pitänyt oppia Manun tapaan, että "ei pidä provosoitua jos provosoidaan". Vaan se peijoonan Vanha Aatami sisälläni sanoo, että provosoituminen kuitenkin on joskus ihan kivaa, pää tuulettuu:)

      Kaikille hyvää alkanutta juhannusviikkoa!

      • Whoever

        Viimeisenä kommenttina tähän pientä säpinää aiheuttaneeseen aiheeseen totean, että koko juttuhan lähti nimimerkki Alin taannoisesta kirjoituksesta:
        "Täällä olemme kaikki ystäviä ja yhtä perhettä, jossain muualla sitten kirjoitetaan niinkuin ajattelee".

        Tähän tartuin kiinni kysymällä onko "ystävyyden" edellytys keskustelupalstalla se, että kirjoittaa eri tavalla kuin ajattelee ?
        Ts. pitäisikö kirjoittaa vaikka vastoin omia mielipiteitään ettei tulisi pahoittaneeksi kenenkään mieltä, tms.

        Mitä tulee kohteliaisuuteen ja diplomatiaan, olen sitä mieltä että ne ovat reaalielämässä välttämättömiä itsestäänselvyyksiä, mutta nettikeskustelussa ne saattavat tappaa todellisen keskustelun.

    • a mummu

      Selasin äsken muitakin kirjoituksianne ja huomasin, että Rapunen on ollut viimeksi "äänessä" 12.p. Toivottavasti kaikki hänelllä hyvin tuon sydänjutun jälkeen.

      Ceekin palannut taas kotimaisemiin. Toivottavasti matkasi oli antoisa.

      Uudesta kokkareiden puoluepomostakin kyseltiin, Whoever sen taisi tehdä. Itse olin varma valinnastaan, mutta silti yllätyin, että niin kävi. Kaipa kokkareillakin on jo tiukka katse tulevissa vaaleissa, kuten muillakin puolueilla, ja se siivitti saatuun tulokseen. Johan jo heti viime eduskuntavaalien tulosillassa useammankin puolueen edustaja sanoi, että nyt sitten vain katse tuleviin vaaleihin. Unohtivat, että asioitakin pitäisi hoitaa. Ja se näkyy aikaansaannoksissa, mitään ei uskalleta päättää, kun pitää varmistella kannatusta seuraaviin vaaleihin.

      No, ainakin erilainen tämä "Stuppi" on kuin poliitikkomme yleensä. Valinnan jälkeisessä puheessaan vähän jo vitsailikin, mikä tietysti menee kansaan kuin häkä päähän. Toivottavasti vain emme saa toista vitsailijaa politiikan huipulle. Yhden heittoja on kuultu ihan tarpeeksi, mutta aikaansaannoslaarinsa huutaa tyhjyyttään.

      Itse en S:a olisi äänestänyt. Mutta aika monta pistettä sai nyt sitten minultakin, kun otti tämän viime aikoina esillä olleen metropolihallinnonjota hänen mielestään ei pidä tehdä vain tekemisen vuoksi. Samaten tuo oppivelvollisuuden pidennys hänen mukaansa joutuu uuteen tarkasteluun, mikä sekin on omasta mielestäni hyvä asia.

      Nähtäväksi nyt sitten jää, alkaako hallitus loppumetreillään vihdoin tehdä päätöksiä vai delegoiko se ne seuraavalle hallitukselle. Mielenkiintoista!

    • Tompus

      "Ongelma kantaa edes voimakkaan suuntaisesti ottavissa mielipiteissä on se, että silloin ketjuun palaa aina vakioräyhääjät ja vaikka se on tavallaan mielenkiintoista niin en usko että vakinaisimmat osallistujat sellaista elämöintiä kovasti kaipaavat".(Ali Baba eilen)

      Eikös tuokin ollut provosointia ja törkeää nimittelyä, a-mummu?

      Keitähän ne morkatut palaajat mahtavat olla? Joka käänteessä AB niistä huomauttelee. Ja kutsuu itse paikalle jos ovat liian kauan poissa. Hymiö.

      • a mummu

        No, minä en nyt ainakaan siitä provosoitunut.

      • a mummu
        a mummu kirjoitti:

        No, minä en nyt ainakaan siitä provosoitunut.

        Lisäys.

        Lainaan itseäni: "...tilanne, että ei auta muu kuin puhua samaa kieltä, mitä toinen varmasti ymmärtää, eli ladata takaisin samalla mitalla, vaikka..."

    • Ali Baba

      Minä tarkoitan vakioräyhääjillä sellaisia joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin riidan aikaansaaminen ja esitettyjen asioiden täydellinen ja tahallinen väärintulkinta, useimmiten tulkinta jonkun olleen henkilökohtaista vaikka se millä tahansa järjellä ei sellaista olisi ollut. Sellaiseen minäkin yleensä reagoin ja välillä jopa vastaan samalla tyylillä. Ei vakioräyhääjiä tarvitse nimetä, kyllä he itsekin tunnistavat itsensä sellaisiksi.
      Avaan sen uuden Elämää LX ketjun kun tämä lähestyy loppuaan ja kirjoittajia näyttää kesästä huolimatta piisaavan.

      Toivottavasti Rapusella on rytmit paikallaan.

      • A-ra

        Vääristelyä, vääristelyä. Me kaikki tiedämme, keitä Ali Baba räyhääjillä tarkoittaa, ja kummallisinta on, että hän viittaa näihin jatkuvasti, vaikka he pysyttelevät omassa ketjussaan. Ja sitten kun on provosoinut jonkun näistä "räyhääjistä" (tai noidista) suuttumaan, vetäytyy leikistä muka viattomana vaivautumatta vastaamaan provosoidun heittoihin.

        "Esitettyjen asioiden täydellinen ja tahallinen väärintulkinta."

        Vaikka seuraan jatkuvasti molempia ketjuja, en muista että meillä koskaan olisi ollut keskenämme väittelyä mistään "asioista", siis ei myöskään väärintulkintaa.

        Tämä on provosointia ja siihen vastaamista henkilökohtaisella antipatian tasolla. Se tulee jatkumaan, jos älyttömät puheesi räyhääjistä eivät lopu.

    • Ali Baba

      Periaatteessa tätä minä juuri tarkoitin, että on sellaisia jotka kuvittelevat asioiden koskevan juuri heitä vaikka ne koskevat paljon laajempaa pilaajajoukkoa mikä "vaanii" voidakseen putkahtaa esiin rähjäämään tai esittämään älyttömiä kommentteja esimerkiksi tekniikoista ja toiminnoista joista eivät todellisuudessa ymmärrä tuon taivaallista. Eivätkä ne kaikki opirusta keskustelujen historiasta ole olleet noita akkoja vaan joukkoon on mahtunut kyllä noita ukkojakin. Ja rautalangasta nyt varmuuden vuoksi kerron että en puhunut nyt Suomi 24 elämä ketjuista vaan koko tunnetusta keskusteluhistoriasta ja sen antamista kokemuksista.
      Kaikista pahinta noita ukkoa en edes halua nimeltä toistaa!

      • A-ra

        "Ongelma kantaa edes voimakkaan suuntaisesti ottavissa mielipiteissä on se, että silloin ketjuun palaa aina vakioräyhääjät ja vaikka se on tavallaan mielenkiintoista niin en usko että vakinaisimmat osallistujat sellaista elämöintiä kovasti kaipaavat".(Ali Baba eilen)

        Toistin tuon osoittaakseni, että annoit ymmärtää puhuvasi nimenomaan tästä ketjusta, vaikka näköjään tarkoitit suurempaa kokonaisuutta. Sitä minä vähän ihmettelinkin, koska ei täällä Elämä-ketjussa aikoihin vaanijoita ole näkynyt esittämässä kommentteja tekniikoista tai politiikasta. Tottahan toki pitemmän keskusteluhistorian varrella on nähty kaikenlaista stalkeria hyvin itsepintaisille näkökantojensa puolustajille ja muuten vain ärsyttäville tyypeille.

    • E A

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6484
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3873
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3260
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      376
      1774
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1023
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      910
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe