Jehovan todistajien kohuttu ohjekirja ohjaa seurakuntien omaa oikeutta
http://yle.fi/uutiset/jehovan_todistajien_kohuttu_ohjekirja_ohjaa_seurakuntien_omaa_oikeutta/7240919
Jehovan todistajien oikeuskomiteoilla on tarkka sääntökirja erilaisten oikeustapauksien ja ongelmatilanteiden hoitamiselle. Ohjekirja on käytössä kymmenissä maissa Jehovan todistajien seurakuntien johtajilla, mutta jäsenillä ei ole lupa nähdä sitä. Kirjassa määritellään, mitä saa kertoa esimerkiksi asianajajille tai medialle.
Yle Uutiset on saanut haltuunsa Jehovan todistajien kohutun ohjekirjan. Englanninkielisellä nimellä Shepard the Flock of God tunnettu kirja antaa tarkkoja ohjeita, miten seurakuntien vanhempien on toimittava erilaisissa ongelmatilanteissa.
Kirja on Jehovan todistajien joukossa tarkoin varjeltu salaisuus. Se on tarkoitettu vain seurakuntien vanhempien, ts. johtajien nähtäväksi. Kirjan mukana seuraa tarkat ohjeet, kuinka kirjan siirtäminen tapahtuu. Sitä mm. ei saa lähettää postitse, vaan sen on siirryttävä kädestä käteen.
Koska Jehovan todistajien johtajat ovat aina miehiä, naisilla ei ole lainkaan oikeutta nähdä kirjaa. Erään ohjeen mukaan naisilla ei ole oikeutta edes osallistua kirjan sitomiseen.
Ohjekirja on miljoonien Jehovan todistajien sääntöopas, sillä sama kirja pätee kaikkialla. Jehovan todistajien seurakuntia on kymmenissä maissa.
Julkisuudessa on viime aikoina ollut runsaasti tietoja Jehovan todistajien ns. oikeuskomiteoiden toiminnasta. Oikeuskomiteat toimivat ohjekirjan mukaisesti.
Maallista oikeutta kartetaan
Jehovan todistajat noudattavat tarkoin Raamatun ohjeita. Niinpä esimerkiksi maallisen oikeuden käyttöä ei suosita. Korinttolaiskirjeen mukaan uskonveljeä ei pidä haastaa oikeuteen, vaan kiistat on käsiteltävä seurakunnan sisällä. Poikkeuksia ovat vain tietyt oikeusasiat, kuten esim. avioero, lasten huoltajuus, vakuutuskorvauksen saaminen ja testamentit.
Seurakuntien oikeuskomiteoissa käsitellyistä asioista ei saa antaa tietoja asianajajille tai tiedotusvälineille, vaan asiasta on kysyttävä neuvoa Jehovan todistajien korkeiimmalta johdolta.
Suuri osa kirjasta käsittelee avio- ja sukupuolielämää. Jos seurakunnassa tapahtuu lapsen seksuaalista ahdistelua, siitä on oikeus ilmoittaa viranomaisille.
Ohjekirjassa on kuitenkin tarkat säännöt, miten asiaa tulee käsitellä, jos tunnettu lastenahdistelija siirtyy seurakunnasta toiseen. Tällöin seurakunnan johdon on selvitettävä muiden muassa, voidaanko ahdestelijan kohteeksi joutuneen tai hänen läheisensä kertomaan luottaa. Ohjekirjassa puhutaan esimerkiksi heidän henkisestä kypsyydestään. Näiden vastausten perusteella päätetään, lähetetäänkö tieto lapsenahdistelijan muutosta toiseen seurakuntaan.
Ylen haltuunsa saama ohjekirja on vuodelta 2010. Sen vanhempi versio vuodelta 1991 tunnetaan nimellä "Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan".
Suomen Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen myöntää, että ohjekirja on olemassa, mutta hän halunnut kommenoida muutoin asiaa.
Lue myös
Jehovan todistajien kohuttu ohjekirja ohjaa seurakuntien omaa oi
17
193
Vastaukset
- vanhaa juttua
Sanamies hekumoi kuola valuen
uutisilla todistajista
etenkin jos vaan vihjataankaan sukupuoliasioihin :D
veljesseuran sivulta löytys suomex osia Paimen-kirjasta ja
himokkaimmat voi lukee
sen englanniksi kokonaan netissä.
Pyyhi kuolas jo, Sanamies :D
se siitä *salaisesta*,
ko. opus on ollut netissä jo vuosia luettavissa siis.HYVÄ!!! Nyt uskaltaa moni muu todistaja puhua järjestön totuuksia, kun yksi on uskaltanut silloin muutkin uskaltaa
- tutkimishetkiä,good!
totuusvoittaaaina kirjoitti:
HYVÄ!!! Nyt uskaltaa moni muu todistaja puhua järjestön totuuksia, kun yksi on uskaltanut silloin muutkin uskaltaa
Ministerithän tutkivat sitä kirjaa yhdessä todistajien kanssa.
Ja tarkastaa omista KirkkoRaamatuistaan,
onko vilppiä.
Hyvä kun nää Ministerirouvatkin saa
henk.koht raamatuntutkiskelu-
hetkiä
_jopa siis PALKALLISIA_
Kotoaan varmaan ei kukaan
ovikelloja rimputtava JT heitä tavoittaisikaan.
Hallitusmiehille ja -naisille siis _annetaan todistusta_,
kuten Raamattu ennusti vuosituhannet sitten :D
Ateisti Valkila on Jumalan käsikassara ...tahtomattaan...
ohjatessaan hallitusrouvatkin Raamattua lukemaan.
- Naapurin mies
"Harvinaisen pitkämielisesti Katoliikki suhtautuukin tähän nissiin. Mieshän on ilmiselvästi jonkin tyyppisen psykiatrisen hoidon tarpeessa. On hyvin tyypillistä näiden nissien kaltaisille suuruusmanioista kärsiville mieltää itsensä joksikin suureksi vaikuttajaksi, nissin tapauksessa Lutheriksi.
Psykiatrian laitoksen ovat täynnä Jeesuksen inkarnaatioita, on marioita ja paaveja jos jonkin näköisiä. Toivottavasti nissiltä löytyy lähipiiristä ihmisiä jotka ohjaisivat hänet hoitoon. "Kaikkien jehovan todistajien tulisi hakeutua hoitoon, jos nuo viime päivien kirjoituksissa on edes vähänkin perää
- ei ihan kohillaan:
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Kaikkien jehovan todistajien tulisi hakeutua hoitoon, jos nuo viime päivien kirjoituksissa on edes vähänkin perää
tottsvoittaasanamiehenkin olis
parasta myös
tarkituttaa oman lääkityksensä ei ihan kohillaan: kirjoitti:
tottsvoittaasanamiehenkin olis
parasta myös
tarkituttaa oman lääkityksensäVaikeata tarkistaa, kun ei ole lääkitystä enkä tarvitse
- tarvetta hoitoon
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Vaikeata tarkistaa, kun ei ole lääkitystä enkä tarvitse
joo, monella onkin piilevä Diabetes 2
jonka kyllä sivulliset näkee ja huomaa
ihan Brainfogista ja habituksesta mutta ihminen
itse luulee olevansa ok.
puhumattakaan mt-taudeista joissa sairauden tunneyyhan ei ole lainkaan,
vaanvoi mainiosti ja energiaa riittä julistaa olevansa ...
vaikkapa UUSI LUTHER.
eli totuuden ja kuvitelmien raja kadonnut jo kokonaan. tarvetta hoitoon kirjoitti:
joo, monella onkin piilevä Diabetes 2
jonka kyllä sivulliset näkee ja huomaa
ihan Brainfogista ja habituksesta mutta ihminen
itse luulee olevansa ok.
puhumattakaan mt-taudeista joissa sairauden tunneyyhan ei ole lainkaan,
vaanvoi mainiosti ja energiaa riittä julistaa olevansa ...
vaikkapa UUSI LUTHER.
eli totuuden ja kuvitelmien raja kadonnut jo kokonaan.Uusi Martti Luther ei ole sairas koska on Jumalan lähettämä ja on laitettu sairaille julistamaan pelastusta kuten jehovan todistsjille
Olen uusi Matti Luther
Minun tehtäväni on julistaa oikeaa Evankeliumia väärä oppisille kuten jehovan todistajille ja katolisille ja helluntalaisille ym. ja myös nyky ev.lut, kirkolle joka on poikennut oikeasta opista ja ottanut naispappeuden ja homojen siunaamisen ym. Olen toisin sanoen sama Ilmestyskirjan enkeli kuin Martti Luther. ILM.14:6. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet" Tämä enkeli on Martti Luther koko Kristikunnan ainoa ja todellinen uskonpuhdistaja
Tuosta saa vaan maksaa kalliin hinnan. Olen joutunut monien hyökkäysten kohteeksi s.a.a.t.a.n.a.n ja sen kätyreiden jehovan todistajien ja katollisten vuoksi. Katoliset sensuroivat kuten stasi ja poistavat kaiken minun Raamatun mukaiset kirjoitukseni ym. Vain hataralla pohjalla olevasta opista turvaudutaan moiseen raukkamaisuuteen kuten ennen kommunistisissa maissa erityisesti ddr:ssä ja siellä juuri tuo katolicin esikuva stasi toimikin. Tämä katolic ja kumpp. Ovat tehneet jo monta murha yritystä minua kohtaan siinä kuitenkaan onnistumatta Kiitos Jumalalle. On yritetty liikenteesä kiilata autolla päälle ja yritetty ajaa päälle ym. aina kuitenkin ovat epäonnistuneet, kuten arabit Israelin mereen ajamisessa. Samoin oli Martti Lutherinkin laita. Hänet paavi julisti lainsuojattomaksi ja roviolla poltettavaksi ja heti kun vain joku hänet tapaa pitää hänet välittömästi surmattava. Tämä käsky on varmasti tullut myös paavilta minua kohtaan, kun olen astunut paavin varpaille mikä ei ole muuta kuin s.a.a.t.a.n.a.s.t.a tullut antikristus.
- lammaskirja
lampaista kiinnostuneille *salaista kamaa*
Himokkaimmille maistiaisia=>
http://www.witness-outreach.com/ElderManual.html
älkää koko yötä tumputtako itteenne sitä lukiessa,
nukkuukin pittää :D- jokos tuli?
http://johanneksenpoika.fi/dokumentit/uusi_lauma_sisalto_04.jpg
Silkkaa hekuma ja pornoa,
nyt Sanamies hinkuttaa itteesä koko yön :( - lauma kiihtyy
jokos tuli? kirjoitti:
http://johanneksenpoika.fi/dokumentit/uusi_lauma_sisalto_04.jpg
Silkkaa hekuma ja pornoa,
nyt Sanamies hinkuttaa itteesä koko yön :(eläimellistä menoa :D
- oohhh-uuuhhh
Luuurpppss
*kuolaa**
http://johanneksenpoika.fi/dokumentit/uusi_lauma_sisalto_01.jpg - kuuntele, sanamies
Sanamiestä kiinnostaa kovasti homojutut ja
todistajien sukupuolielämä?
On asiasta monta avausta tännekin tehnyt.
Dyslexia estäähäntä ymmärtämästä kirjoitettua txt kovinkaan hyvin,
toki copypastaa tänne kaikki minkä kuvittelee vahingoittavan todistajia,
onahan hän UUSI LUTHER joka käy ristiretkeä todistajia vastaan kuten
Vanah Mara ennen käski tappaa juutalaiset....
YLEN UUTISISTA;
MINISTERIT KERTOVAT:
**Jehovan todistajien johto kertoi ministereille, että oikeuskomiteoiden toimintatapoja on muutettu viime aikoina. Niissä ei käsitellä enää varsinaisia rikoksia.
Oikeuskomiteoiden toimintaa ohjaa Jehovan todistajien johdon laatima salainen ohjekirja, jota eivät saa nähdä muut kuin seurakuntien johtajat. Yle Uutiset on saanut kirjan haltuunsa.
Jehovan todistajat lupasivat luovuttaa salaisen ohjekirjan ministereille huomenna perjantaina.**
http://yle.fi/uutiset/jehovan_todistajat_luovuttavat_salaisen_ohjekirjansa_ministereille_huomenna/7243273?ref=leiki-uup - Ernestasin mies
Höpö höpö sanamies. Sinä et ole mikään Luther vaan mielisairas porvoolainen suuruuden hulluudesta kärsivä idiootti. Sinua kun tehtiin niin mukaan on lorahtanut 95% virtsaa, niin pähkähulluja nuo säälittävät mongerruksesi ovat.
Ulkomuotosi on kuin pystyyn nostetulla sialla ja me kaikki Ernestasissa tiedämme, että sinulla on mielisairautesi lisäksi myös alkoholiongelma ja tuntuu, että sen tietää myös S24:n väki koska niin paljon älyttömiä mongerruksiasi poistetaan.
Itse täällä olet uhkaillut muita kirjoittajia IP:n selvittämisellä ja hengen lähdöllä. Vaikkakin sekä kuvistasi, että kirjoituksistasi voi päätellä, ettei tuollainen lysähtänyt läskireppana ole vaaraksi kuin itselleen. - jassu2
Ootpa tavallisen pöljä kun aluksi väität että kirja on vain seurakunnan vanhinten saatavissa ja samalla sanot että miljoonilla Jehovan todistajilla...ei sinusta ainakaan juristia tule tuolla menolla, mutta pöljä olet jo nyt
- Marginaalia
Eikös tässäkin kirjassa tärkeimpiä asioita ole ne marginaaliin käsinkirjoitetut lisäykset? Vai sekoitanko johonkin toiseen JT-kirjaan?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1157506
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t384348törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373842Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4012014Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi721559- 321477
- 351468
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1841173Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121128Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:121053