Koskettava Golda Meir Elokuva

Eilen katselin Porvoon Israel seuran kanssa koskettavaa Golda Meir elokuvaan missä tulee kerrattua koko Israelin synty historia.

Voittaa kyllä tuhat luvattu maa ohjelmaa


Kannattaa katsoa
10582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Harvinaisen pitkämielisesti Katoliikki suhtautuukin tähän nissiin. Mieshän on ilmiselvästi jonkin tyyppisen psykiatrisen hoidon tarpeessa. On hyvin tyypillistä näiden nissien kaltaisille suuruusmanioista kärsiville mieltää itsensä joksikin suureksi vaikuttajaksi, nissin tapauksessa Lutheriksi.

Psykiatrian laitoksen ovat täynnä Jeesuksen inkarnaatioita, on marioita ja paaveja jos jonkin näköisiä. Toivottavasti nissiltä löytyy lähipiiristä ihmisiä jotka ohjaisivat hänet hoitoon. "

Äänestä

Golda Meir 1977:

"Tietenkin on löydettävä ratkaisu Palestiinan arabikysymykselle ja uskonkin, että tänne kokoontunut ryhmä uskoo, että ratkaisu on olemassa. Tämä ohjelma, joka muotoiltiin jo ennen vaaleja, on vielä voimassa tänäkin päivänä. Siinä todetaan, että meidän rauhansopimukseemme Jordanian kanssa, on sisällytettävä ratkaisu myös Palestiinan arabeille. Silloin pakolaisleirit voidaan poistaa ja jättää menneisyyteen. Mutta ei Israelin turvallisuuden kustannuksella. Jos tähän ei olisi mitään ratkaisua, se olisi hirvittävä ongelma meille. Mutta tämä ongelma on ratkaistavissa."

http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Peace/meirtosadat.html

Äänestä
  • Kyllä arabien kysymys ratkaistiinkin rauhassa Israelin kanssa. Siinä vahsistettiin Israelin ja Jordanian raja ja hussein sanoi turha puhua heidän valtiosttaan ,sillä se on jordania

    Äänestä

  • myös:
    "Rauha tulee vasta, kun arabit rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä"!

    Äänestä

  • Golda Meir sanoi kirjoitti:

    myös:
    "Rauha tulee vasta, kun arabit rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä"!

    Täsmälleen noin. Täsmälleen.

    Äänestä

Tottakai se on ratkaistavissa, palestiinalaiset alkavat elämään Israelin maassa... maan tavalla.


Laki suojelee ja vaatii heiltä samaa kuin muilta maassa asuvilta.

Äänestä
  • Yhden valtion ratkaisu ei kelpaa Israelille koska maasta tulisi arabimaa.

    Äly hoi älä jätä!

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Yhden valtion ratkaisu ei kelpaa Israelille koska maasta tulisi arabimaa.

    Äly hoi älä jätä!

    Pulputa seinille, älä minulle.

    Palestiinan naisten ja muidenkin luulisi mieluummin kannattavan Israelin lakikäytäntöjä kuin sharian.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Yhden valtion ratkaisu ei kelpaa Israelille koska maasta tulisi arabimaa.

    Äly hoi älä jätä!

    Yhden ja kahden valtion ratkaisu ei kelpaa arabeille, koska eivät tunnusta Israelia eikä välitä ko. alueesta mitään

    Äänestä

Ernestasiin on kerääntynyt kaheleita enemmänkin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


totuusonvoittaja kirjoitti:

Eilen katselin Porvoon Israel seuran kanssa koskettavaa Golda Meir elokuvaan missä tulee kerrattua koko Israelin synty historia.

Voittaa kyllä tuhat luvattu maa ohjelmaa


Kannattaa katsoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu