Ehkäpä ajattelemme mielenterveysongelmia liian yksipuolisesti? Että kyseessä olisi jotain sellaista, että ihminen on huono epäonnistuja, kun mieli kosahtaa. Ja että ihmisen pitää hoitaa itsensä kuntoon... tosiaan mitä jos se onkin tervettä, että oireilee mieleltään. Elämme kiivaassa kovassa maailmassa, sairaampaa saattaakin olla se, että mieli ei sairastu...
Täältä löytyy sellaisia näkökulmia:
http://maanhalla.wordpress.com/2012/06/11/sarkyminen-on-kaunista-yksi-nakokulma-mielenongelmiin/
http://maanhalla.wordpress.com/2013/11/25/sarkyminen-on-kaunista-sari-maanhalla-osa-ii/
Täältä löytyy sellaisia näkökulmia:
http://maanhalla.wordpress.com/2012/06/11/sarkyminen-on-kaunista-yksi-nakokulma-mielenongelmiin/
http://maanhalla.wordpress.com/2013/11/25/sarkyminen-on-kaunista-sari-maanhalla-osa-ii/
Vastaukset 7
Vanhimmat
En minä ainakaan ole ikinä ajatellut että mt-ongelmaiset olisivat heikkoja tai huonoa "ainesta". Sitäpaitsi monet ihmiskunnan eliitistä ovat kärsineet erilaisista mt-ongelmista.Esim. Virginia Woolf ja Vincent van Gogh masennuksesta.
Eipä mt-ongelmia pitäisi myöskään mitenkään romantisoida,"hulluja" on moneen junaan ihan kuin "taviksiakin".
Ainahan tässä maailmassa on vähänkään eri tavalla ajattelevat ihmiset leimattu ja heitetty joko vankilaan tai mielisairaalaan.. Nykyään niin ei ihan tehdä ainakaan Suomessa mutta annetaan kyllä mielenterveysdiagnoosi ja pakotetaan mielenterveyshoitoon jossa sun päähän yritetään hakata asioita ja sitten kun et usko kaikkea mitä ne sanoo niin ne leimaa sut hankalaksi tai toivottomaksi tapaukseksi tai jotain. Miten ylipäätään voidaan ajatella että manipulaatio, se että sun ajatuksia väitetään vääräksi tai kontrollointi eli se että sulle kerrotaan miten sun pitää elää voi auttaa? Onko se muka auttamista? Ei se ole auttamista, koska siinä ei kunnioiteta ihmisen yksilöllisyyttä pätkän vertaa.
http://yle.fi/uutiset/kari_tolvanen_mielenterveyden_keskusliiton_johtoon/7247585
MTKL:n johtoon valittiin kokoomuslainen poliisi, joten ihmis- ja potilasoikeudet heikkenevät merkittävästi.
Manipulaatio ja kontrollointi eivät auta ketään, vaan pahentavat tilanteita. Narsistit manipuloivat uhrejaan. Samoin kontrollointi mm. sananvalinnan osalta on ihmisoikeuksien (perustuslaki LUKU 2) viemistä, ei säilyttämistä tai parantamista.
Mahtavia ajatuksia, Sari Maanhalla! Ja kaiken lisäksi todella kauniisti kirjoitettuina ja fantastiset valokuvatkin!
Olen Sarin kassa kertakaikkiaan samoilla linjoilla. Olen aina nähnyt psykoosinkin prosessina, elämään kuuluvana kehityksenä, jossa voi tulla enemmän omaksi itsekseen. Hirvittävän kivun kautta, tosin.
Sen kivun antaisin mielelläni pois, mutta lopputuloksen pitäisin. Kuulostaahan se kornilta sanoa, että psykoosi oli mulle hyvä juttu, mutta niin se vain on. Lisää voi lukea Anu Korvenniemen toimittamasta kirjasta Toisen maailman kartalla. Siellä on myös neljän muun psykoosin läpikäyneen ihmisen tarinat.
Olen samaa mieltä vaikken psykoosia ole sairastanut mutta vaikeita ahdistus-paniikkitiloja joiden vuoksi aikoinaan jouduin aina hetken olemaan sairaalassa. Joka kerta tuli sieltä ulos eri ihmisenä. Uudestisyntyneenä. Nyt kun minulla on lääkitys niin ei nämä kriisit koskaan mene tarpeeksi pitkälle että kasvaisin ja uudistuisin ihmisenä. Kaikki on jatkuvaa tasapaksuutta. Tätä jos selittäisin lääkärille saattaisi se katsoa vähän pitkään (riippuen tietysti lääkäristä että osaako yhtään ajatella näitä mielenongelmia kasvun mahdollisuutena). Ei ihminen voi kasvaa jos ei ole avoin muutokselle eli siis kivulle. Koen että lääkkeitä syödessä olen jumittunut.. En ole päässyt korkeimmalle tasolle siinä mikä tai kuka voisin olla. Lääkkeet tappaa sielun.
Olen lääkemyönteinen mutta pakko olla samaa mieltä että valitettavasti lääkkeet myös estää tervehtymistä. Minut on vuosien aikana lääkitty tunteettomaksi. Aina kun terapiassa olen sanonut olevani epätavallisen iloinen viimeaikoina niin lääkitystä on nostettu. Nyt onneksi löysin psykiatrin joka purki minulle turhat neuroleptit pois ja nyt keskityn ajatustyöhön ja puhumaan.
Mustakin tuntui psykoosin jälkeen, että siitä olisi ollut jotain hyötyä. Lopulta hyvää oli ainoastaan se, että sain hetken aikaa kokea elämää ilman masennusta ja halua tappaa itsensä. Se sai näkemään asioita uudella tavalla. Varsinaiset psykoosin aiheuttamat ajatuskuviot olivat kieroja ja sairaita kaikki. Jonkin aikaa kyllä meni, ennen kuin parantuessani tajusin sen. Nykyään hävettää ne kaikki jutut ja sekoilut niin helkutisti.
Vaikeasta masennusjaksosta oli se hyöty, että sain haettua apua ja erityisesti mielialalääke myös auttoi. Se oli elämäni käännekohta. Ilman kunnollista masennusjaksoa olisin varmaan jatkanut elämääni edelleen pelkkänä luuserina eläkeikään asti.