400:lle potkut Lähi-Tapiolasta !

Työntekijöiden irtisanomiset ja vähennykset painottuvat tuki- ja kehitystoimintoihin mutta koskevat myös vahinkovakuutus-, henki- ja alueyhtiöitä.
Henkilöstövähennyksellä LähiTapiola tavoittelee noin 20 miljoonan euron kustannussäästöjä vuodelle 2014. LähiTapiola perustelee kustannussäästöjä kannattavuuden parantamisella, toimintojen tehostamisella ja toimintatapojen uudelleenjärjestelyllä.
996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ryhmän tavoitteena on parantaa kannattavuutta siten, että yhtiön kulusuhteet ovat verrannollisia pääkilpailijoihin. LähiTapiolan mukaan tämä edellyttää 50–60 miljoonan euron vuosittaisia kulusäästöjä.

Äänestä
  • liikkuu..

    Äänestä

Kepuhallituksen järjestämät työntekijöiden irtisanomiset ja vähennykset painottuivat matalapalkkaisiin, eivätkä lainkaan koskeneet hyväpalkkaisia.
Henkilöstövähennyksellä kepuhallitus tavoitteli miljoonien eurojen kustannussäästöjä vuosille 2005 - 2015, mutta toisin kävi. Kustannukset nousivat ja kepuhallitus itse tuhlasi koko ajan enemmän kuin säästi.
Kepuhallitus perusteli tuottavuusohjelmaa kannattavuuden parantamisella, toimintojen tehostamisella ja toimintatapojen uudelleenjärjestelyllä, mutta kaikki meni päin vit tua. Jäljelle jääneillä valtion työntekijöille tuli koko ajan pahempi kiire, kun joutuivat yksin tekemään kahden ja jopa kolmen ihmisen työt.
Kepuhallitus oli susi jo syntyessään.

Äänestä
  • työttömyys väheni Vanhasen hallitusten aikana..

    Äänestä

Merkitseekö tuo uutinen sitä, että Lähi-Tapiola on sulkemassa suurta osaa Tapiolaan pakkofuusioiduista Lähivakuutuksen toimistoista? Parhaimmillaanhan jokaisessa kunnassa toimi itsenäinen vakuutusyhtiö tai oikeammin vakuutusyhdistys, joiden yhteismarkkinointinimi tuo Lähivakuutus oli.

Tavallisen Lähivakuutuksen asiakkaan kannalta Tapiolaan fuusioituminen oli käsittämätön asia. Paikallisiin yhtiöihin oltiin yleensä tyytyväisiä. Parasta niissä oli tietenkin likeinen sijainti ja kätevä asiointi.

Äänestä

listassa ensi viikolla tai kuukaudessa. Lomautuksia ja yt-neuvotteluja on sitten joka puolella pilvin pimein, että synkkää aikaa jatkuu ja pitkään. Jos oma vakuutusturva jäi hoitamatta, niin peruspäivärahalla sitä menee taloudet ja ihmisarvot taas kerran, kuten yrityksetkin kaatuvat ja vanhoille yrittäjille, jotka haluaisivat lopettaa ei löydy jatkajaa (70 000 pienyritystä).

LähiTapiola vähentää lähes 250 työntekijää
Nyt henkilöillä on mahdollista valita irtisanominen tai paketti, ja tieto saadaan vasta sen jälkeen. Työpaikkojen määrä vähenee 244:llä

Nanso irtisanoo 62 Suomessa, 14 Torniossa, lisää työtä Virossa
Itellan yt-neuvottelut ohi - irtisanoo noin 500
Atria irtisanoo 50 Jyväskylässä
A-lehdet irtisanoo 14 journalistia
Sanomapaino irtisanoo 22 työntekijää
Jo toinen leipomo irtisanoo Suomessa: Nyt lähtee 146 työpaikkaa
Oulun yliopisto irtisanoo enintään 60 työntekijää
Atea irtisanoo 36 työntekijä
Abloy irtisanoo lähes puolet Björkbodan tehtaalta. Abloy jakaa lähtöpassit 35:lle Kemiönsaaren Björkbodan tehtaalla.
S-Pankki irtisanoo lähes 40 työntekijää
Hartwall irtisanoo 110
THL irtisanoo 44 työntekijäänsä
Haltik vähentää 58 – puolet Rovaniemeltä
STX irtisanoo 670 työntekijää, Rauma sulke
STX Finland irtisanoo yt-neuvottelujen päätteeksi noin 670 työsuhdetta. Lopettavalta Rauman telakalta irtisanotaan 620 ja Turusta 50. Lisäksi Raumalta Turkuun siirtyy noin 80 ihmistä.

Ja huomenna , ensiviikolla ja ensi kuussa lista senkun kasvaa. Eikä tarvii olla enää duunari, nyt lähtöpassit saa niin proffessori, ope kuin toimistotyöntekijä. Kuka maksaa "viulut" taantuimasta ja lamasta?

Äänestä

vielä tulee..

Äänestä

Henkilöstöpalveluyritys Barona varautuu vähentämään väkeä Lappeenrannassa, Joensuussa ja Kuusamossa.

Yhtiö aloittaa ensi viikolla yt-neuvottelut, joissa irtisanomisuhka koskee 165 työntekijää. Suurin irtisanomisuhka kohdistuu Lappeenrannan yksikön työntekijöihin.

Hätäkeskuslaitos irtisanoo 29 – Eivät suostuneet paikkakunnan vaihtoon
Keski-Suomen hätäkeskuksen yt-menettely on päättynyt

Cargotec irtisanoo jopa 19 työntekijää

Oulun ammattikorkeakoulu suunnittelee vähentävänsä ensi vuoden loppuun mennessä arviolta 67 henkilöä

Incap irtisanoo vajat kymmenen työntekijää Vaasan tehtailtaan

Sataedu irtisanoo enintään 18 työntekijää

Ja lista senkun jatkuu. Toki viimevuoden lopulta ja tämän vuoden alkupuolelta irtisanomiset realisoituvat sen mukaan kuinka pitkä työsuhde kullakin on ollut (max. 6 kk tai mahdoll. "vapaaehtoinen paketti")

Äänestä

Taantumasta lamaan on enää vähän matkaa:
Suomen hiusyrittäjien toiminnanjohtajan Arja Laurilan mukaan koko maassa toimintansa on lopettanut tuhat kampaamoyrittäjää.
Kampaajat ovat ahdingossa, koska epävarmassa taloustilanteessa ihmiset leikkauttavat ja värjäyttävät hiuksiaan harvemmin. Laurilan mukaan käyntivälit ovat pidentyneet jopa kolmeen kuukauteen, kun ennen kampaajalla käytiin kerran kuussa.
Kansalaisten ostovoiman heikkeneminen on alkanut näkyä myös rahapelaamisen pelikatteissa.

Keskolla on 30 Anttila-tavarataloa. Niistä noin kymmenen kiikutetaan makkaratehtaalle. Anttiloiden liikevaihto sukelsi viime vuonna 16 prosenttia. Anttilan tavarataloissa on runsaat tuhat työntekijää. Vähennystarvetta ei ole määritelty, mutta nuppiluku on epäilemättä kolminumeroinen.
Kauppakeskus Veturikaan ei ole säästynyt talouden taantuman vaikutuksilta. Tällä hetkellä tyhjillään on kahdeksan liiketilaa. Maaliskuun lopussa vapautuu pari lisää.

Kauppakeskusjohtaja Jari Koistinen muistuttaa, ettei mm. Veturin tai Kouvolan tilanne eroa muusta Suomesta millään tavalla: vallitsevan taloustilanteen takia samalla tavalla tyhjää liiketilaa on missä tahansa kaupungissa tai kauppakeskuksessa.

Irtisanomiset, kansantalouden tila ja Venäjän toimet. Siinäpä oiva resepti siihen, että asuntokauppakin elää haastavia aikoja.

Taantuma rajoittaa pienten yritysten mahdollisuuksia palkata kesätyöntekijöitä

Taantuma näkyy kuntien velkaneuvonnassa - apua saa vasta kuukausien päästä

Taantuma lamaannuttanut myös automyyjät. Autoala joutunut saneeraamaan ja resurssit ovat tällä hetkellä minimissään. Usein jo kaksi ihmistä aiheuttaa autoliikkeessä ”ruuhkan” ja monilla testikäynneillä asiakas joutui poistumaan ilman palvelua. Etenkin viimeinen tunti ennen sulkemisaikaa on vaikea. Asiakkaan pitää usein myös omatoimisesti hakea palvelua, sillä liikkeeseen tullutta asiakasta ei aina huomioida lainkaan.

Taantuma vaikeuttaa vastavalmistuneiden työllistymistä. Hyvässä suhdannetilanteessa nämä ongelmat eivät yleensä pitkity, mutta huonona työllistymisaikana tilanne voi olla toisenlainen.

Taantuma vei sanomalehdistä ilmoituksia Taloustaantuman jäljet näkyvät sanomalehdistössä aiempaa pienempinä ilmoitustuloina.

Jyrkkä taantuma edellyttää miljardin euron korjausliikettä. ”Tällä hetkellä valtion taloudelliset tutkimuslaitokset eivät saa muuta aikaiseksi kuin neuvoja, joilla tavalliset ihmiset raahautuvat vielä seitsämänkymppisinä töihin. Ja ulkopuoliset filosofit neuvovat kulkemaan enemmän käsi kädessä. Nämä toimenpiteet eivät lisää jaettavia tuloja, ne ovat niitä kiinteitä kustannuksia, joihin työnantajakin aina vetoaa, kun jossain pitäisi säästää. Joskus, kun tätä maata nostettiin suosta, oli valtio mukana monenlaisessa toiminnassa ja teollisuuden alalla, ihan vain siitä syystä että investointeihin vaadittavat pääomat olivat niin suuria, ettei yksityisillä ollut niihin mahdollisuuksia.

Nyt olemme lähes samanlaisessa tilanteessa. Valtiolla on valta tehdä päätöksiä, joilla vapautetaan ja mahdollistetaan monenlaisia hankkeita. Lähes kaikkiin niihin liittyy energia. Suomi on täynnä hyödyntämätöntä energiaa, jonka taakkana on verotus ja vihreä lainsäädäntö. Olisiko syytä aloittaa lannoittaminen ennen kuin maa on imetty kuiviin?”

Kyllä Antti Rinne on oikeassa nyt, tarvitaan tositoimia, että työllisyys paranee ja valtion tärkein tehtävähän on työllisyyden ylläpito. Tässä tilanteessa on turha puhua eläkeiän nostamisesta (kyllä sieltä nyt passitetaan ulos kaikki vanhempi väki), lapsilisien leikkaamisesta, verotuksen kiristämisestä (verovähennysten karsimisesta) jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi sortuu.. kirjoitti:

Työntekijöiden irtisanomiset ja vähennykset painottuvat tuki- ja kehitystoimintoihin mutta koskevat myös vahinkovakuutus-, henki- ja alueyhtiöitä.
Henkilöstövähennyksellä LähiTapiola tavoittelee noin 20 miljoonan euron kustannussäästöjä vuodelle 2014. LähiTapiola perustelee kustannussäästöjä kannattavuuden parantamisella, toimintojen tehostamisella ja toimintatapojen uudelleenjärjestelyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu