Tarinani keuhkoembolista (keuhkoveritulppa)

Embolikko

Hei,

Ajattelin kirjoittaa tänne lyhyen tarinan siitä, miltä nuoren miehen (21v) tuntuu saada keuhkoveritulppa. Olin nimittäin itse tulpan saadessani hyvin ahdistunut ja pelokas sekä tuntui, että tietoa ei löydy (englanniksi onneksi löytyi kun jaksoi googlata). Olin tuolloin hyvässä kunnossa ja minulla oli melko hyvät elämäntavat. Riski saada veritulppa oli lääkärien mukaan lähes olematon, jonka takia sitä ei aluksi edes epäilty.

Oireeni alkoivat eräänä ihan tavallisena iltana kun menin sänkyyn. Makuaasennossa tuntui kummaa pistoa kyljessä / selässä. Tätä jatkui noin 2 viikon ajan, jonka jälkeen oireet lisääntyivät. Kipua alkoi tuntua myös seisaalla ja myös hengittäminen alkoi olla raskaalta. Tuntui kuin en olisi saanut tarpeeksi happea. Kroppani myös sanoi "Nyt on jokin pielessä oikeasti", tai siis oli sellainen fiilis. Tämä olo alkoi ahdistaa. Sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, joka oli aivan helvetillinen. Nyt ymmärrän teitä, jotka näistä kärsitte. Päätin sitten mennä terveyskeskuspäivystykseen. Siellä minua ei oikein edes kunnolla tutkittu, vaikka kuinka yritin inttää, että olo on ihan helvetillinen.

Seuraavana aamuna sitten terveyskeskukseen. Nyt sentää otettiin jotain verikokeita ja keuhkoröntgen. Ei löytynyt mitään. Sanottiin, että viikon päästä tutkitaan lisää, jos ei olo muutu ratkaisevasti. No, aloin olla jo aika murtunut ja epätoivoinen. Yöllä sain taas paniikkikohtauksen sen takia, koska happea oli vaikea saada. No, sitten päätin, että paskat, nyt soitan ambulanssin, että minut otetaan tosissaan. Ambulanssilla sitten sairaalaan. Meilahdessa otettiin D-dimeeri verikoe, josta heti selvisi, että tulppahaa pukkaa. Sen jälkeen otettiin keuhkojen TT ja laskimoverikoe. Homma selvisi ja keuhkoissahan se veritulppa oli. Nyt aloitettiin napapiikit (joita oli yllättävän hauska pistää itse :D).

Sairaalassa koin viimein oloni turvalliseksi. Viikon verran siellä tuli makailtua epätietoisena, että mitä tämä nyt oikein tarkoittaa, miksi minulla on veritulppa keuhkoissa? Sitä yritettiin selvittää, tutkittiin ultraäänellä jalat, kädet hartiat ym. Mitään ei löytnyt. Minulla vain oli tulppa keuhkoissa. Kuulemma harvinaista, mutta niinkin voi käydä. (Myöhemmin marevanin päätyttyä otettiin vielä jotkut verikokeet, joista selvisi onko minulla taipumuksia saad tulppia ja EI OLLUT).

Kotiuduttuani sairaalasta olo oli vieläkin huono. Hengästyin todella helposti ja syke myös vähän hyppi miten sattuu. Marevania piti syödä ja käydä kontrolleissa. Marevan arvo hyppi ihan miten sattuu ja jouduin takaisin sairaalaankin alettuani kusta verta. Marevan hoidon alussa puhuttiin, että vihreää ei saa syödä ja se oli kannaltani ratkaiseva tekijä, miksi arvot hyppivät niin saatanasti. Vihreää nimenomaan kannattaa syödä, mutta suunnilleen saman verran joka päivä, niin INR arvot pysyvät kohdillaan. Kiitos tästä tiedosta eräälle teräsmummolle, jonka tapasin terveysasemalla jonottaessani INR kokeeseen.

Olo alkoi parantua hieman ajan kuluessa, mutta sain todella usein paniikkikohtauksia, varsinkin maatessani yksin sängyssä. Paniikkikohtaukset ovat kuulema todella yleisiä keuhkoembolian jälkeen, joten älkää te muut pelästykö niitä niin paljon kuin minä. Oireina kohtauksissa minulla nousi syke 160:n, olo oli aivan epätodellinen ja olin varma, että kuolen ja tietysti hengittäminen oli hankalaa.

Ajan kuluessa hengästyminen väheni ja uskaltauduin jo taas lenkkipolullekkin 2-3kk jälkeen. Paniikkikohtaukset sain kuriin kovalla mielenhallinnalla. Aina kun syke alkoi nousta ja ahdistus kasvaa niin aloin intensiivisesti ajattelemaan jotain muuta, tai jopa tekemään jotain sellaista, joka vei keskittymiseni aivan muualle. Tätä sitten jatkui vielä 8kk, kunnes marevan hoitoni päätettiin lopettaa. Marevan hoidon päätyttyä oloni koheni nopeasti. Kroppa alkoi taas tuntua vahvalta ja sain itsevarmuuteni takaisin. Marevan ei sopinut minulle. Myrkkyähän se on.

Nyt 2v jälkeen olen terve kuin pukki. Koko kokemus teki minusta vain vahvemman. Varsinkin paniikkikohtaukset olivat opettavainen kokemus, joiden jälkeen huonokin päivä tuntuu juhlalta.

Toivottavasti jollekkin on tarinastani hyötyä. Jos on kyseltävää niin laittakaa tähän ketjuun viestiä. Vastaan mielelläni.

Tsemppiä kaikille keuhkoembolian uhreille! :)

Googlea varten avainsanoja: embolia, keuhko, keuhkoembolia, keuhkoveritulppa, veritulppa, pulmonary embolism,

10

2463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljonko?

      Paljonko syöt kalaa viikossa ja mitä kalaa?

      Kalan rasvat ohentaa verta ja ihmisen kuuluu syödä kalaa paljon tai ainakin kalaöljyä.

    • Tulppa-nainen

      Kiitos Embolikko tarinastasi. Minä sain keuhkoveritulpan vähän yli vuosi sitten. Se oli todellinen yllätys, ja kaksi viikkoa sitä ensin hoidettiinkin väärin keuhkokuumeena työterveyshuollossa. Sukulaislääkärin kautta sain yhteyden keuhkolääkäriin ja sitten päivystykseen.

      Minulta on löytynyt syy: pysyvä korkea faktori VIII. On elinikäinen Marevan. Tiedäthän Embolikko, että sinulla tulee olla voimassa oleva resepti napapiikeille. Jos edessä on yli 4 tunnin istuminen, niin kannattaa pistää napapiikki etukäteen.

      Minulla kesti monta kuukautta ennen kuin pystyin harrastamaan liikuntaa kunnolla. Kesti lähes vuoden, ennen kuin pulssi tasaantui entiselleen. Tämä on oikeasti kauhea sairaus, mutta onneksi olemme selvinneet.

    • googlaa.

      Kalan rasvoilla on tehty suuri määrä erilaisia hoitokokeita. Niissä on voitu vähentää esim. sydänpotilaiden äkkikuolemia pitkissä satunnaistetuissa eteepäin suuntautuvissa tutkimuksissa. Tähän nähden omega-3 rasvahappoihin ei mielestäni suhtauduta riittävällä vakavuudella. Useampi kala-ateria viikossa tai omega-3 rasvahapot lisäravinteena kuuluvat sydänpotilaan hoitoon rutiinina. Kalan rasvoilla on todettu hyödyllisiä vaikutuksia seuraavissa tapauksissa:

      Sydän- ja verisuoniterveys

      Astma ja allergia

    • Kysymyksiä

      -mikä arvo oli sinulla d-dimeeri verikokeessa? Itseltäni otettiin sellainen kun P-FIDD, joka oli koholla, eli oli 0.7. Onko tämä sama, ainakin kuulemma se kertoo jos on tukos. Onko tuo kohoama tarpeeksi kuitenkaan kun lääkärini ohitti sen TÄYSIN ja sanoi että sen pitäisi olla pahemmin koholla? outoa!!
      -onko kalapuikot hyvä syödä että saisi niitä hyviä rasvoja?

    • ylioppilas2014

      Oli mielenkiintoista lukea tarinasi, sillä itse koin hiljattain saman. Minulla löydettiin myös pari kuukautta sitten keuhkoembolia. Huomasin samaa mistä kerroit tarinassasi, terveyskeskuksessa minuakaan ei otettu tosissaan, ajateltiin että ei näin nuorella (18v) mitään voi olla, ja vaikka CRP oli yli 300, minut passitettiin antibiootit kourassa kotiin. Hengenahdistusta en edes suoraan sanottuna huomannut, sillä minulla oli samaan aikaan munuaisaltaantulehdus ja järkyttävät selkäkivut.
      Pari viikkoa sinnittelin ennen kuin lähdin TAYSiin diagnoosina munuaisaltaantulehdus, ja siellä CT-kuvassa sattumalta löydettiin molemmista keuhkoista veritulpat. Vietin sillä reissulla sairaalassa viikon, ja oltuani kotona vajaan viikon palasin sinne vielä 12 vuorokaudeksi, sillä munuaisaltaantulehduksen aiheuttama bakteeri ei ollut parantunut.
      Mainitsemiasi paniikkikohtauksia minulla ei ole ollut, vaikkakin eräänlaista vainoharhaisuutta olen huomannut. Jos tunnen pohkeissani kipua, olen varma, että tulppa uusii. Minulla siis todettiin geneettinen taipumus saada veritulppia, enkä siis tiedä koska pystyn "unohtamaan" tapahtuneen ja olemaan stressaamatta jokaisesta tuntemuksesta alaraajoissani. Marevania syön näillä näkymin 6kk eli lokakuulle asti.

    • Embolikko

      Tulppa-nainen: Minulla ei ole voimassa olevia reseptejä napapiikkeihin eikä myöskään marevaniin. Tapauksessani todennäköisyys saada uusi veritulppa on kuitenkin melko olematon.

      Kysymyksiä: P-FIDD arvoni oli muistaakseni 1,1. Raja-arvo taitaa olla 0,5, joten se oli ihan merkittävästi koholla. 0,7 ei välttämättä tarkoita vielä tukosta. Itselläni arvo oli kerran tässä jälkeenpäin juuri 0,7. (olen muutaman kerran pyytänyt sen ottamaan jos olen muissa asioissa käynyt lääkärissä).

      Itselläni ei onneksi löytynyt mitään perinnöllisiä tekijöitä tms. Tulpan sain vain äärettömän huonon tuurin takia tms.

      En nyt ymmärrä miksi täällä ihmiset puhuvat jotain kalajuttuja väliin. Onhan kalaa hyvä syödä, mutta niin on monia muitakin asioita. :D Veritulppariski taitaa pysyä alhaalla parhaiten säännöllisen liikunnan avulla.

      Tsemppiä kaikille muillekkin veritulppien uhreille! :)

      • Hurja tauti

        Minä sain keuhkoembolian leikkauksen komplikaationa. Ensin käytin napapiikkejä ja sitten Marevania. Nyt on viimeinen viikko jäljellä ja ensi viikosta alkaen pitäisi selvitä ilman lääkettä. Vähän jännittää pysyykö embolia varmasti pois ja voin elää kuten ennen sairastumista. Kovat on ainakin odotukset.


    • suvi-infarkti

      Hyvä tarina.
      Minullakin oli pariviikkoa kärsimystä, kun syytä ei löytynyt.
      Itse tiesin, että jotain on pahasti vinossa.
      Lopulta menin kaikkien tutkimuspaprujen kanssa sairaalaan ja piikityshoito aloitettiin. Kuvissa näkyi tukokset molemmissa keuhkoissa.
      Marevania olen syönyt, kun ei siitä mitään haittaakaan ole.

    • Toipilas86

      Hei. Viestiketju on jo vanha mutta haluaisin alkuperäisen viestin kirjoittajalta (ja muiltakin keuhkoveritulpan kokeneilta) kysyä millainen oli toipuminen? Itse makaan kuudetta päivää sairaalassa saatuani ko diagnoosin. Jo täällä ollessani huomaan että oireita ja kipuja tulee tarkkailtua melkein hulluuteen asti. Että kuuluuko toipumiseen siis myös "huonot päivät" jolloin tuntee olonsa huonommaksi kuin edellispäivänä tms, ja silti mitään hätää ei ole? Huomaan että heti kun tulee joku vihlaisu keuhkoon tai kipu selkään niin pelkään ettei lääke autakaan ja tulpat pahenee...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe