”Te tulette olemaan – – vihan kohteita”
- Sen lisäksi että Jeesus kohtasi itse ankaraa vainoa,
hän varoitti seuraajiaan samanlaisesta kohtelusta.
Sananpalveluksensa alkuvaiheessa
Jeesus sanoi kuulijoilleen vuorisaarnassaan:
”Onnellisia ovat ne, joita on vainottu vanhurskauden tähden,
koska taivasten valtakunta kuuluu heille.
Onnellisia olette te,
kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä
ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa.
Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa.”
(Matteus 5:10–12.)
- Lähettäessään myöhemmin 12 apostolia Jeesus sanoi heille:
”Olkaa varuillanne ihmisten suhteen,
sillä he luovuttavat teitä paikallisiin oikeusistuimiin,
ja he ruoskivat teitä synagogissaan.
Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.”
Mutta eivät ainoastaan
uskonnolliset vallanpitäjät vainoaisi opetuslapsia. Jeesus jatkoi:
”Veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsensa,
ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät.
Ja te tulette olemaan kaikkien ihmisten vihan kohteita
minun nimeni vuoksi, mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.”
(Matteus 10:17, 18, 21, 22.)
Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen historia todistaa,
että nämä sanat pitivät paikkansa.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2003723?q=puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa&p=par
- Sen lisäksi että Jeesus kohtasi itse ankaraa vainoa,
hän varoitti seuraajiaan samanlaisesta kohtelusta.
Sananpalveluksensa alkuvaiheessa
Jeesus sanoi kuulijoilleen vuorisaarnassaan:
”Onnellisia ovat ne, joita on vainottu vanhurskauden tähden,
koska taivasten valtakunta kuuluu heille.
Onnellisia olette te,
kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä
ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa.
Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa.”
(Matteus 5:10–12.)
- Lähettäessään myöhemmin 12 apostolia Jeesus sanoi heille:
”Olkaa varuillanne ihmisten suhteen,
sillä he luovuttavat teitä paikallisiin oikeusistuimiin,
ja he ruoskivat teitä synagogissaan.
Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.”
Mutta eivät ainoastaan
uskonnolliset vallanpitäjät vainoaisi opetuslapsia. Jeesus jatkoi:
”Veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsensa,
ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät.
Ja te tulette olemaan kaikkien ihmisten vihan kohteita
minun nimeni vuoksi, mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.”
(Matteus 10:17, 18, 21, 22.)
Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen historia todistaa,
että nämä sanat pitivät paikkansa.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2003723?q=puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa&p=par
Vastaukset 9
Vanhimmat
"ja he ruoskivat teitä"
-Mainio ajatus. Mutta tuo mieleen ennen valtakunnansalien vessoissa pidetyt vitsat, joilla ruoskittiin lapset itkemättömäksi, kun eivät pienet lapset muuten jaksaneet hiljaa istua kun eivät ymmärtäneet yhtikäs mitään mitä leikkiä siinä ympärillä leikittiin.
Tuo vitsajuttu on yksi esimerkki kuinka yhteiskunta voi lahkoon vaikuttaa. Kun korkein oikeus antoi lapsen pahoinpitelytuomion, muuttui lasten ruoskintapolitiikka lahkossa selvästi.
Toisaalta lahko opettaa jäseniään että jos kysellään esim. että miksi on verensiirtokielto, kun VT:n mukaankin saa verta syödäkin, niin se on vainoa ja olette siten todistajina oikeassa.
essissä taas wrote >> "Onnellisia olette te,
kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä
ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa." >>
Eihän jehovantodistajia arvostella Jeesuksen tähden, vaan heidän järjestönsä määräämien epäinhimillisien vaatimusten tähden,
eikä kysymys ole vainosta, vaan halusta kiinnittää huomio epäkohtiin, jotka vahingoittavat jehovantodistajia aivan todistetusti.
Epäkohtia ei saada pois siten, että ei välitetä, vaan niihin täytyy kiinnittää huomiota jatkuvasti, jotta niihin tulisi tarve viranomaisilla puuttua.
Jos vain Jeesuksen tähden arvosteltaisiin, niin eihän siinä olisi mitään, ja se saisi jatkua siten, mutta kun
alkaa kuolemantapauksia tulemaan uskon tähden, itsemurhia ja verikieltokuolemia, niin silloin pitää panna arvostelu rattaat pyörimään ja alkaa varoittamaan kansaa,
niinhän linnutkin tekevät, varoittavat toisiaan, jos viholliseläin tai ihminen on lähellä.
"Eihän jehovantodistajia arvostella Jeesuksen tähden, vaan heidän järjestönsä määräämien epäinhimillisien vaatimusten tähden,"
Hyvä huomio! Ja lisäksi emme ole puhuneet Jeesuksen todistajille yhtään mitään. Tässä vaan kaikessa rakkaudessa ojennetaan Vartiotorniseuraa, mikä ei heidän omien sanomiensa perusteella ole Jeesuksen todistajia.
varoita ja valista15.5.2014 15:09
alkaa kuolemantapauksia tulemaan uskon tähden,
itsemurhia ja verikieltokuolemia****
montako JT kuolee vuosittain Suomessa kun kieltäytyy verestä?
Montako ihmistä kuolee Suomessa liikenneonnettomuuksissa,
jotka koskettaa siis KAIKKIA suomalaisia eikä vain jt kuten heidän veri-tabunsa?
Varmaan jT kuolee valatavan paljon enempi kun asiasta on tälläinen häly?
Mun puolesta vaikka lopettasivat syömästä ja tekis itsarin kuolemalla nälkään,
ei koske mua.
eikä niitten verihöpinät koske mua.
Mut mun rakas ihminen kuoli LIIKENTEESSÄ ja oon itte vammautunut
-toisessa liikenneonnettomuudessa.
Todennäköisempää on että LIIKENNEKUOLEMAT on Suomessa
pahempi asia kuin et jt ei huoli verta.
Tavallista kansaa koskee enemmän ja
VERONAMAKSJIA etenkin
nää liikennekuolemat ja -vammautumiset
kuin se et joku JT haluaa määrätä ruutataanko siihen verta vai ei.
Säästtypähän ne veretkin niille jotka niitä tahtoo ja arvostaa.
Nyt onkin ollut se hyvä asia tässä koko jupakassa, että Jehovan todistajista on puhuttu vain tosiasioita ja asioita, joita Jehovan todistajat järjestö ei ole oikaissut.
Onkin tosi tärkeää, että emme puhu valhetellen mitään vaan tuomme vain tosiasiat julkisuuteen ja näin myös Jehovan todistajat saavat tilaisuuden oikaista väärät oppinsa. Ja jos vielä Jehovan todistajat alkavat kunnioittaa ja jopa rakastaa lähimmäisiään, niin olemme tavoitteemme saavuttanut. Olemme tällä hetkellä Vartiotorniseuran paras apu.
Tuollainen sopii ihan jokaiseen ihmiseen ja liikkeeseen joka tekee jotain sellaista mikä tukee vastakkaista ajattelua.
Erikoista tässä on se, että ihmiset jotka tekevät uskonnollisen vakaamuksen suojissa lähimmäisilleen raukkamaisia(karttaminen siviilissä) tekoja, juuri he heittäytyvät luonnollisen vastustuksen vuoksi vieläpä marttyyreiksi.
Suomessakin on ollut sukupolvia kestäviä
sukuriitoja joissa osapuolet ei puhu toisilleen
vaikka olis verisukulaisia ja asuvat tien vastakkaisilla puolilla.jne
ihan luterilaiset siis.
MILLOIN Oikeusministeri puuttuu niihin?
Osa suvusta tahtos ees puhua mut siitä seuraa Pahaa..
Oikeusministerin on mitä pikimmin lopetettava tämmöiset karttamiset!
Samoin koulukiussaamiset.
ja Työpaikkakiusaamiset, mitä Oikeusministeri tekee kun ihminen ajataan
työpaikallaan hulluuteen kun ei tiedoiteta työtehtävistä kunnolla
ja suljetaan pois jopa kahvipöytäkeskusteluista?
Milloin Oikeusministeri puuttuu NÄIHIN karttamisiin,
joista on JO aiheutunut
itsemurhia ja kouluammuskeluja joissa
kuollut ihan asiasta tietämättömätkin?
Tavissuomalainen tekis töitä mielellään mutta YKSIKIN työpaikkakiusaaja myrkyttää koko ilmapiirin.
EIKÄ se ole JT.
Nämä nyt ovat täysin erilaisia tapauksia. Jehovan todistajien karttaminen on järjestön sanelema juttu. Eikä siinä ole mistään riidasta tai vihasta edes kysymys. Tuskin kukaan Jehovan todistaja täysin omasta tahdostaan hylkää lapsensa tai vanhempansa.
Jehovan todistajia (rivitodistajia) ei vainota, eikä vihata. Heitä lähinnä säälitään ja yritetään saada heidät ymmärtämään kaikella rakkaudella mihin huijaukseen ovat joutuneet.
Vartiotorniseura ja hallintoelin ovat kaiken pahan alku ja juuri. Raamatun mukaan väärän profeetan on kuoltava. Niin pitkälle tuskin kukaan haluaa mennä, että panisi toimeen tuota, mutta heidän hirmuvaltansa haluaisi monikin katkaista. Parhaiten tämä onnistuu, kun rivitodistajat saadaan pois heidän vaikutuspiiristään.