EIHÄN TÄMÄ VOI OLLA OIKEIN ???
Monet israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt, kuten B’tselem ja Israelin kidutuksen vastainen komitea, sekä Amnesty Internationalin kaltaiset kansalaisjärjestöt ovat protestoineet palestiinalaisiin pidätettyihin sovellettuja oikeuskäytäntöjä ja heidän epäinhimillistä kohteluaan. Hannah Friedman, kidutuksen vastaisen komitean puheenjohtaja, kirjoitti toukokuussa 2001:
”Isarelissa on samanaikaisesti käytännössä kaksi oikeusjärjestelmää. Tämä on luonut apartheid-säännön, jonka mukaan samanlaisesta rikoksesta syytetyt israelilaiset ja palestiinalaiset tuomitaan eri lakien mukaan. Korkeimman oikeuden tulisi määrätä, että oikeusjärjestelmä on kaikille ihmisille sama ja lopettaa tämä rasistinen käytäntö.”
Palestiinalaisten tekemät vähäiset rikkomukset, kuten mustien surulippujen nostaminen, voivat johtaa vankilatuomioihin. Pakkotyö on säännöllisesti langetettu rangaistus Palestiinan lipun heiluttamisesta, ja sellainen epämääräinen rikos kuin ’vihamielisiin aineksiin liittyminen’ voi johtaa 40 vuoden vankilatuomioon. Sen sijaan, tammikuussa 2001 juutalainen siirtokuntalainen Nahum Korman tuomittiin kuuden kuukauden yhdyskuntapalveluun ja lieviin sakkoihin kymmenvuotiaan palestiinalaislapsen lyömisestä kuoliaaksi kiväärin perällä. Toinen siirtokuntalainen, Shimon Yifrah, sai seitsemän kuukauden ehdonalaistuomion ammuttuaan kuoliaaksi tytön koulun leikkikentällä, koska hän oli vain ’aikonut pelästyttää tätä, ei tappaa’.
Asevoimien jäsenet saavat osakseen lempeää kohtelua tai jopa rohkaisua, kun he toimivat laittomasti palestiinalaisia kohtaan – mikäli heitä ylipäätään tuodaan oikeuden eteen. Irvokkaassa yrityksessä sovittaa tunnustettu laiton väkivalta yhteen paljon ylistettyjen kansallisten oikeudenmukaisuuden, demokratian ja humaanisuuden periaatteiden kanssa, viranomaiset väittävät lainrikkomuksen tekijän kärsivän yhtä paljon kuin uhrinkin; hänen oletettua tuskaansa hänen ’joutuessaan’ ampumaan aseistamattomia siviilejä pidetään humaanisuuden merkkinä. ’Yorim ve bochim’ (’ammu ja itke’) on armeijan keskuudessa yleinen tunnuslause. Vastenmielisempää brutaaliuden ja tekopyhyyden sekoitusta on vaikea kuvitella.
Palestiinalaisten ’hallinnolliset pidätykset’ (vangitsemiset ilman syytettä tai oikeudenkäyntiä, usein moniksi vuosiksi) ovat yleisiä Israelissa ja miehitetyillä alueilla. Tällä hetkellä vankiloissa on yli tuhat tällaista vankia.
Kollektiiviset rangaistukset, kuten rakennusten tuhoaminen, ovat sallittuja kostona sellaisista teoista kuin kivien heittely. Kymmenet tuhannet palestiinalaiset ovat tällä tavoin joutuneet kodittomiksi, sillä Israelin laki kieltää omaisuuden rakentamisen uudelleen edes miehitetyillä alueilla, tai se voi olla mahdollista vain pitkien ja kalliiden oikeusprosessien kautta. Kaikkiaan voimassa on 38 asetusta, joiden nojalla Israelin valtio voi pakko-ottaa palestiinalaisten omistamaa maata.
Eräs menetelmistä on estää palestiinalaisten pääsy mailleen ja sitten pakko-ottaa se valtiolle sillä perusteella, että se on (brittien ja Turkin vallan aikaisten vanhentuneiden lakien mukaan) vajaakäytössä.
Israelin tilanne 257
1
71
Vastaukset
- Pro Seppo Lehto
Irja Tulosella meikit kohdallaan mutta mieli harhailee
Aika höppänöitä eduskunnassa ;) Tapaus Irja Tulonen
En kestänyt katsella kun Irja Tulonen yritti epätoivoisesti löytää kokoomuksen tilaisuuteen yliopistolla kiipeämällä yläkertaan vaikka tilaisuus oli lasin läpi nähtävissä alakerrassa.
Olin juuri ennen Tulosen näkemistä itse tullut uteliaisuuttani tyydyttämästä kilpailijoiden tilaisuudesta, missä tehyläinen kertomassa hoitokäsitteestä hoitajapulasta.
Opastin laskeutumaan alas ja kiertämään portaat ja koukkaamaan oikealle:)
Taas nähtiin missä on kokoomuksen oikeistolaisuus:) .... Seppo Lehdon varassa, ei kokoomuksen linjajohtajien:/
Esittelin hänelle kyllä itseni, ... tuntui olevan ainakin kofeiiniannosta vailla hoiperrellessaan kohti ko. tilaisuutta. ... Toivottavasti kaikki eivät ole noin uupuneita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027