Koulun tilaisuus, majakka, kastemadot

Olen unessa yläaste- tai lukioikäinen. Olen koulun kanssa mennyt palkintojenjakotilaisuuteen kaupungintalolle. Kaupungintalo on majakka, jonka torniin kapuamme pitkät kierreportaat. Porraskäytävässä on hämärää.

Juhlasali on suuri ja hieno, mutta estradilla ei ole valoja, vaan koko sali on hämärä. Mies menee puhujapöntön taakse julistamaan voittajia. Taustalla soitetaan kovalla volyymilla fanfaarit, mutta äänentoistossa menee jotain pieleen, ja fanfaarit kuuluvat jatkuvalla toistolla. Niiden tahti kiihtyy, ne alkavat kuulostaa uhkaavalta, äänimaailma on kuin kauhuelokuvasta.

Opettaja on ankarasti käskenyt meidän olla aivan hiljaa, vaikka mitä tapahtuisi. Istun eturivissä, ajattelen ahdistuneena, kuinka opettaja oli vihjannut, että seremonian järjestäjät kuulevat yleisön ajatuksetkin. Kieriskelen penkillä ja yritän olla ajattelematta mitään sopimatonta.

Palkintojenjakotilaisuus keskeytetään teknisten ongelmien takia. Alamme jonossa poistua salista. Viime hetkellä saan opettajalta jonkin pienen käytännön tehtävän. Sen vuoksi jään muusta porukasta jälkeen joitain sekunteja.

Kun astun majakan hämärään porraskäytävään, se on täysin hiljainen eikä muista koululaisista näy jälkeäkään. Minua pelottaa, etten löydä ulos majakasta. Äkkiä kuulen ylhäältä ääniä. Ihmettelen, miksi muut ovat lähteneet portaita ylöspäin, vaikka luulisi, että ulos päästäkseen on mentävä alaspäin. Mietin pikaisesti, että ehkä teknisten ongelmien takia alemmas porraskäytävään ei voi mennä, ja lähden kipuamaan portaita ylös. En kuitenkaan löydä ketään majakan tornista ja lähden juosten portaat alas. Pian saavunkin ulos johtavalle lasiovelle, jonka takana näen muiden koulujen oppilaita avaamassa polkupyöriensä lukkoja ja juttelemassa pienissä ryhmissä.

Ulkona on tihkusade. Vedän hupun päähäni. ja lähden hiljakseen kävelemään kohti kotia. Etuoikealla näen poikia pelaamassa koripalloa. Ohitan heidät ja tulen kävelytielle, jonka oikealla puolella nousee jyrkkä nurmikkorinne. Rinne on täynnä hitaasti liikehtiviä kastematoja. Osa kastemadoista on normaalikokoisia, mutta joukossa on useita isoja, paksuja matoja, muutama on trooppisten käärmeiden kokoisia. En pelkää niitäkään, koska tiedän, etteivät kastemadot ole vaarallisia.

Tulen risteykseen, jossa huomaan, että olen sytyttänyt tupakan. Ihmettelen sitä, koska en ole polttanut pariin vuoteen. Ajattelen polttavani tupakan loppuun, mutta päätän, etten enää osta lisää.

Tunnelma on alakuloinen, koen tulevaisuuden huolestuttavaksi.
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nainen kuunsillalta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu