On muutoksen aika!

K.K.Korhonen

Tämä on kirjoitus, joka heikommankin lukutaidon omaavan kannattaa lukea, jotta hän tietäisi edes jotakin siitä, mistä hän ei voi olla puhumatta:

HISTORIAA:

Tulin sekä tänne Suomi 24:n että Jippiin keskustelupalstoille ensimmäisen kerran viime marraskuussa, siis vajaa vuosi sitten. Täällä kirjoittelin ensiksi ”maailman menoa”- saitilla mm. amerikkalaisten toiminnasta Afganistanissa ja Irakissa ja Lähi-Idän tilanteesta, taisinpa kirjoittaa myös Tšetšenian sodasta (vai tapahtuikohan se Jippiin saitilla). Heti alusta alkaen kirjoittelin myös ”historian”saitilla mm. viime sodistamme ja niiden antamista opetuksista turvallisuuspolitiikkamme kannalta.

Melko pian rupesin kirjoittelemaan myös näillä poliittisilla saiteilla. Kepun saitille juutuin lähinnä siksi, että täällä oli vilkkainta ja niin paljon ärsyttävän yksisilmäistä ja vääristelevää politikointia (mm. Jäätteenmäen tiimoilta), johon ei voinut olla totuuden nimissä puuttumatta. Oli myös jo silloin paljon – joskaan ei niin paljon kuin nyt – ihan silkkaa huuhaata, johon ei voinut olla reagoimatta pilkallisella ironialla. Toki se tuli pian aseekseni myös kepulaisten vakavien harhakäsitysten oikomisessa, kun mikään järkevä puhe tai historialliset tai muut faktat eivät menneet perille.

NYKYMEININKIÄ:

Tunnustan, että tässä touhussa minulta on monesti mopo karannut liian kovaan vauhtiin, kun en ole huomannut, että te kitkutattekin polkupyörällä perässä. Kun minä olen yrittänyt tuoda esiin saitille kuuluvia teemoja, teistä useimmat kääntävät puheen minuun. Olen kai ollut tuollaisesta sen verran imarreltu, että olen sitten helposti langennut itsekin jatkamaan samaa puheenaihetta. Syy tuohon käyttäytymiseenne on tietysti ollut se, että teillä ei ole ollut aseita – tietoja ja taitoja – minua vastaan puhua asioista. Siksi te olette halunneet puhua mieluummin minusta, kun mielestänne minusta on saanut sanoa kaikkea, mitä matala mieli voi vain keksiä ja kiihkon vaahto huulille tuoda.

Olen muutaman kerran ihan oikeasti polttanut hihani tuollaisesta, erityisesti silloin, kun erehtyessäni kerran osoittamaan syvintä inhimillisyyttäni kertomalla minua suuresti ahdistavasta vaimoni sairaudesta te käyttäydyitte aivan käsittämättömän alhaisesti ja ilkeämielisesti ja vastasitte siihen solvauksilla ja muilla törkeyksillä. Sellaiseen käytökseen sellaisessa tilanteessa ei syyllisty ihminen, jolla on vähänkään sivistystä, inhimillisyyttä tai parempia tunteita tai joka edes ajattelisi, että sama saattaa tulla hänen omalle kohdalleen. Se oli törkeintä, mitä täällä olen kokenut.

Mutta silti minun olisi pitänyt olla vahvempi ja viisaampi ja jättää kaikki tuo omaan arvoonsa, sillä teistähän se vain on kertonut.

Kiusallista on ollut myös tuo jonkun jatkuva pysyminen kintereilläni ja valtava ”ihailijapostin” tulva minulle. Timo Ristimäki on tässä tietysti ykkönen. Olen pyrkinyt tekemään hänen naurettavan käyttäytymisen vielä naurettavammaksi – mikäli mahdollista – lähettämällä hänelle kiitoskirjeitä ihailustani ja tuotantoni taltioinnista, mutta Timo on ottanut nuo kirjeeni ihan tosissaan, ja hänen kiihkeä kiinnostuksensa minua kohtaan on vain yltynyt!

Kiusallista on sekin, kun moni teistä – mm. juuri tuo Timo R, Jorma Laitinen ja moni muukin – epäilee lähes jokaista saitilla olevaa hyvää nimetöntä kirjoitusta kirjoittamakseni. Se on kiusallista sekä minun että noiden oikeiden kirjoittajien kannalta. Monelle on kai vaikeata hyväksyä sitä tosiasiaa, että minun ajatukseni ja esitykseni saavat kannatusta ja kiitosta monelta asioita tuntevilta ja fiksuilta ihmisiltä, joilta tekin haluaisitte kannatusta saada. Miksi ette saa sitä? Ajatelkaapa!

Tämä rekisteröityminen ei ollut toivomani, että kaikilta vaadittaisiin rekisteröityminen ja että rekisteröitynyt saisi kirjoittaa tänne vain rekisteröidyllä nimellään.

Huumorintajuttomuutenne näkyy hyvin siitä, että mitään niin hullua itsekehuakaan en pysty piruuttani esittämään, että huomaisitte siinä olevan ironiaa, vaan iskette siihen tosissanne hampaat irvessä ja alatte taistella tosissanne sitä vastaan! Ja jos ja kun olen usein pyrkinyt tahallisesti teitä ärsyttämään, niin mitään niin pöljää en ole pystynyt vahingossakaan lipsauttamaan, etteikö se olisi toiminut. Sen sijaan se, millä minulle on vastattu, on todella saanut minut vain nauramaan!

Tiedän, että huumorintajua on vaikea opetella, mutta yrittäisitte edes! Jo pelkkä huumorin yrittäminen keventää elämää ja saa monet asiat näyttämään ihan toisenlaisilta, iloisemmilta, harmittomammilta ja jopa naurettavalta – mitä ulkopuolisten mielestä ennen muuta on tuo haudanvakava salaliittoteorioita vatvova ja kostoa janoava tiukkapipoinen kepulaisuus! Olettehan te ulkopuolisen mielestä usein hauskoja, mutta teitä itseänne ei naurattane se, millaisena me muut teidät usein näemme. Silloin ei mene oikein, jos koomikko itse ei tajua tekevänsä komiikkaa!

MUTTA TULEVAISUUS ON TÄRKEINTÄ!

Nyt tuollainen tähänastinen meininki saa kohdaltani loppua. Jatkakaa vain sitä tyhjänpuhumistanne ja herjojenne heittelyä te, joilla ei eväitä enempään ole, ja jatkakaa vain kirjoittajien – minunkin – kalvamistanne törkeyksillänne te, joilla ei ole aseita vastata asiaan asialla, it`s up to you! Minua te ette kuitenkaan enää saa millään ärsytetyksi niin, että laskeutuisin tasollenne ja rupeaisin puhumaan teistä samalla tavalla.

Minä aion tästä alkaen puhua vain saitin aihepiirin mukaisista asioista, Keskustasta ja sen politiikasta ja tietysti siihen liittyen arvioin myös keskustalaisia poliitikkoja, enkä Urho Kekkostakaan aio unohtaa. Ja asiayhteydessä arvioin myös teidän mielipiteitänne, mutta en teitä itseänne. Mielipiteitännekin koetan arvioida sivistyneemmin, sillä niinkin voi olla kärkevä ja irooninenkin, mutta ei törkeä. Tunnustan joskus olleeni myös sellainen. Vuosikymmenten aikana hankkimani sivistyksen panssari on ollut sittenkin liian ohut, kun seura on tehnyt niin helposti kaltaisekseen. Se harmittaa minua nyt, mutta luulen oppineeni ja tulleen immuuniksi typeryydelle.

Hyvin harvoin olen enää pitkiin aikoihin esiintynyt muulla nimellä kuin K.K.Korhosena. Vakuutan, että tästä alkaen en enää koskaan edes poikkeuksellisesti niin tee. Jos toisin teen, ilmoitan siitä kyllä. Tämä on sanottu upseerin kunniasanalla, jota näin naurettavassa asiassa en olisi koskaan uskonut tarvitsevani käyttää. Toivoisin tämän todistavan jotakin edes niille, joille käsitteet kunnia ja rehellisyys merkitsevät jotakin. Kai sellaisia monen päinvastaisista käsityksistä huolimatta lienee keskustalaisissakin.

Ja vielä yksi pyyntö: Kaikesta sosialidemokraatteja lähinnä heidän suuren historiallisen merkityksensä tunnustamisesta johtuvaa osoittamastani arvostuksestani huolimatta älkää pitäkö minua varsinaisesti sosialidemokraattina. Olen yleisdemokraatti, jonka puolue on isänmaa, ja kannatan sitä politiikkaa ja niitä poliitikkoja, joiden näen parhaiten edistävän minun puolueeni – isänmaan – etua. Usein se on ollut SDP, mutta usein myös muu, ja voi taas tulevissakin vaaleissa olla. Uskokaa, että olen tosissani. Olen jo vanha mies, jolla kaikki taloudelliset asiat ovat niin hyvin, että ainakaan niiden vuoksi ns. oma etuni ei merkitse minulle mitään, mutta isänmaan etu merkitsee todella paljon sekä lasteni, lastenlasteni, muiden läheisteni ja kaikkien suomalaisten kannalta.

Ja vihonviimeinen pyyntö: Teidän on turha linkitellä tai lähetellä leikkeinä entisiä sanomisiani. Ei niissä mitään hävettävää minulle ole, pikemmin päinvastoin, mutta se on niin turhaa ja typerää. Ajatelkaapa, mitä suuri idolinne Kekkonen sanoi parikymmentä vuotta vuoteen 1943 saakka ja mitä sanoi sen jälkeen! Minun entisillä, nykyisillä ja tulevilla sanomisillani ei voi olla niin suurta eroa. Mutta sittenkin: Jos olen joskus sanonut toisin, niin so what? Olen vaihtanut mielipidettäni, mutta olen edelleen oikeassa!

Ps. Vaikka te keskustalaiset ette näy kovin hyvin omaa historiaannekaan tuntevan, pitäisi teidän sentään tietää, mistä olen tuon otsikkoni lainannut. Kenen kirjoittama olikaan pamfletti ”On muutoksen aika”? No, se selviää viitteellisesti alla olevasta linkistä:

http://www2.helsinginsanomat.fi/klik/aivokurkiainen/990915aivokurkiainen12.html

   

29

870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaba_43

      Ei tällä saitilla ole kuin 5-6 kepuhäirikköä, kolme omalla nimellään ja 2-3 useammalla nimimerkillä kirjoittavaa.

      Häiriköinti yleensä vähenee, kun itse pysyy vain faktoissa ja jättää pelkät herjat kokonaan vastaamatta.

      Se näitä keppulinreppanoita nimittäin eniten harmittaa, ettei heidän herjojaan ollenkaan noteeraa, vaan astuu kylmän rauhallisesti ja mitään kommentoimatta heidän oksennustensa yli itseään niihin tahrimatta.

    • kuitenkin

      sinä olet vielä oppipoika vaativamman LIKASANKOjournalismin kirjoittajana.
      Vaikka "paskaämpärisi" vaatiikin jokapäiväisen tyhjennyksen.

      • K.K.Korhonen

        Olen varmaan oppipoika rinnallanne siinä asiassa, mutta mielelläni jäänkin sellaiseksi ja päinvastoin unohdan vähänkin oppimani. Jatkakaa te vain tavallanne, minua ette siihen mukaanne saa.


      • kokeile
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Olen varmaan oppipoika rinnallanne siinä asiassa, mutta mielelläni jäänkin sellaiseksi ja päinvastoin unohdan vähänkin oppimani. Jatkakaa te vain tavallanne, minua ette siihen mukaanne saa.

        muitten puolueitten palstoja? ehkä siellä olis fiksumpia vastaajia.


    • kapiukolla

      Tämä foorumi on tarkoitettu aivan johonkin muuhun, kuin räähkän ja rähjän kapiaisressukan henkilökohtaisten ongelmien setvimiseen.
      Muuta muutosta kohdallasi ei luonnonlakien mukaan tule tapahtumaan kuin se, että kasvat alaspäin kuin lehmän häntä.
      Joten siivotonta huisketta tulee aina siellä riittämään, missä kaltaisesi moraaliton siimahäntä liikkuu.

      • K.K.Korhonen

        Lue kirjoitukseni, niin ymmärrät, miksi en reagoi tuollaiseen. Älä turhaan yritä toiste!


      • kirjoittaa

        Ehkäpä tämä KKK on sittenkin? Apollonkadun mielipidemuokkausosaston ja mediakonsulttien keksintö!
        Sillä sehän ärsyttää kaikkia muita paitsi Wiljamia. Eihän kukaan halua samaistua kapiseen upseeriin ja hänen puolueeseensa.


      • K.K.Korhonen
        kirjoittaa kirjoitti:

        Ehkäpä tämä KKK on sittenkin? Apollonkadun mielipidemuokkausosaston ja mediakonsulttien keksintö!
        Sillä sehän ärsyttää kaikkia muita paitsi Wiljamia. Eihän kukaan halua samaistua kapiseen upseeriin ja hänen puolueeseensa.

        >> Eihän kukaan halua samaistua kapiseen upseeriin ja hänen puolueeseensa.


      • kapiukolla
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Lue kirjoitukseni, niin ymmärrät, miksi en reagoi tuollaiseen. Älä turhaan yritä toiste!

        Et varmaankaan reakoi, sillä mitäpä sinun selviä tosiasoita kannattaisi kiistää. Olet se mikä olet.
        Kiitos hetkellisestä vaikenemisestasi.


      • hyvä on
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        >> Eihän kukaan halua samaistua kapiseen upseeriin ja hänen puolueeseensa.

        minä lähden Demarien pastalle murjottamaan!
        Siellä ei kukaan vastaa mihinkään!


    • kunniasana

      Minä olen vähän ihmetellyt että miksi yleensäkään kirjoittelet? Historiatieteestä sinulla ei ole hajuakaan, poliittiset mielipiteesi yrität pätevöittää kertomalla kuinka ylettömän hyvä ja ansioitunut ihminen olet.

      Täydellisen arvostelukyvyttömyytesi olet osoittanut mm. väittämällä, että toimintasi puolueettomana YK-upseerina pätevöittää sinut antamaan puolueellisia lausuntoja. Loistavaa logiikkaa! Upseerin kunniasanasi on todella naurettava ajatuskin, koska olet kirjoituksissasi luvannut yhtä ja toista - mm. vetäytyä hoitamaan sairasta vaimoasi - mutta näköjään olet jäänyt palstalle koukkuun kuin paraskin narkkari. Kuka välittää mitä narkkari sanoo?

      Eikös sinun kannattaisi tosiaan jättää nämä omanhännännostamiset täällä ja keskittyä sen puolisosi hoitamiseen? Kyllä sinä nämä minäminäminä-humpuukit ehdit sitten myöhemminkin.

      • K.K.Korhonen

        Lue kirjoitukseni, niin ymmärrät, miksi en vaivaudu enää vastailemaan paremmin tuollaisiin. Toivottavasti ymmärrät olla myös yrittämättä toiste, ettet turhaudu enempää.


      • hhe...etkinen
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Lue kirjoitukseni, niin ymmärrät, miksi en vaivaudu enää vastailemaan paremmin tuollaisiin. Toivottavasti ymmärrät olla myös yrittämättä toiste, ettet turhaudu enempää.

        En halunnut vastaustasi vaan ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti. Oletko ajatellut, että myös kaikilla, jotka viitsivät kirjoituksiisi vastata, herää kysymys, onko oikein pitää tätä miesressukaaa täällä koukussa?

        Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta. Voisit ihan hyvin palata takaisin sitten joskus, jos siltä sitten tuntuu.


      • .........
        hhe...etkinen kirjoitti:

        En halunnut vastaustasi vaan ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti. Oletko ajatellut, että myös kaikilla, jotka viitsivät kirjoituksiisi vastata, herää kysymys, onko oikein pitää tätä miesressukaaa täällä koukussa?

        Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta. Voisit ihan hyvin palata takaisin sitten joskus, jos siltä sitten tuntuu.

        ...........


      • ,,,,,,,,,,,,,
        hhe...etkinen kirjoitti:

        En halunnut vastaustasi vaan ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti. Oletko ajatellut, että myös kaikilla, jotka viitsivät kirjoituksiisi vastata, herää kysymys, onko oikein pitää tätä miesressukaaa täällä koukussa?

        Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta. Voisit ihan hyvin palata takaisin sitten joskus, jos siltä sitten tuntuu.

        ...........


      • K.K.Korhonen
        hhe...etkinen kirjoitti:

        En halunnut vastaustasi vaan ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti. Oletko ajatellut, että myös kaikilla, jotka viitsivät kirjoituksiisi vastata, herää kysymys, onko oikein pitää tätä miesressukaaa täällä koukussa?

        Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta. Voisit ihan hyvin palata takaisin sitten joskus, jos siltä sitten tuntuu.

        >> ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti > Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta.


      • vielä...
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        >> ehdotin, että varaisit voimasi ja aikasi vaimollesi, jolla sitä aikaa taitaa olla rajallisesti > Ei sinua täällä kukaan niin kipeästi kaipaa, etteikö raaskisi sinusta luopua vaimosi hyväksi. Ellet sitten itse kirjoittele paetaksesi todellisuutta.

        No nyt ymmärrän paremmin. Noita tuntoja ovat monet meistä vanhemmista joutuneet käymään läpi, ja jos nuo ovat selviytymisesi keinot, hyvä niin.

        Oletan kuitenkin ettei edes korvikeratkaisuna ole kovin kohottavaa juuttua nettipalstalle kähnäämään kaikkein kehnoimpien kynänkäyttäjien kanssa.

        Halpahintaisen, helppoihin vastustajiin kohdistuvan kritikoinnin sijaan suosittelen ernopaasilinnamaista ankaraa itsekritiikkiä. Itsetyytyväisyys ja omahyväisyys eivät täytä ensimmäistäkään älyllisen rehellisyyden edellytystä, ja jos pysähdyt miettimään
        välimatkaa, joka on tämän tunnustuksellisen juttusi ja tyhjänpäiväisten herjanheittojesi välillä, luultavasti itsekin näet ettei kaikki ehkä ole ihan kohdallaan.

        En aio puuttua juttuihisi tästedes. Edelleen olen kuitenkin huolissani kunnostasi, ja muistutan, jos kovin vaikeaksi käy, ammattiapua on saatavilla.


      • K.K.Korhonen
        vielä... kirjoitti:

        No nyt ymmärrän paremmin. Noita tuntoja ovat monet meistä vanhemmista joutuneet käymään läpi, ja jos nuo ovat selviytymisesi keinot, hyvä niin.

        Oletan kuitenkin ettei edes korvikeratkaisuna ole kovin kohottavaa juuttua nettipalstalle kähnäämään kaikkein kehnoimpien kynänkäyttäjien kanssa.

        Halpahintaisen, helppoihin vastustajiin kohdistuvan kritikoinnin sijaan suosittelen ernopaasilinnamaista ankaraa itsekritiikkiä. Itsetyytyväisyys ja omahyväisyys eivät täytä ensimmäistäkään älyllisen rehellisyyden edellytystä, ja jos pysähdyt miettimään
        välimatkaa, joka on tämän tunnustuksellisen juttusi ja tyhjänpäiväisten herjanheittojesi välillä, luultavasti itsekin näet ettei kaikki ehkä ole ihan kohdallaan.

        En aio puuttua juttuihisi tästedes. Edelleen olen kuitenkin huolissani kunnostasi, ja muistutan, jos kovin vaikeaksi käy, ammattiapua on saatavilla.

        Kiitos asiallisuudestasi!

        >> Oletan kuitenkin ettei edes korvikeratkaisuna ole kovin kohottavaa juuttua nettipalstalle kähnäämään kaikkein kehnoimpien kynänkäyttäjien kanssa. > Halpahintaisen, helppoihin vastustajiin kohdistuvan kritikoinnin sijaan suosittelen ernopaasilinnamaista ankaraa itsekritiikkiä. > jos pysähdyt miettimään
        välimatkaa, joka on tämän tunnustuksellisen juttusi ja tyhjänpäiväisten herjanheittojesi välillä, luultavasti itsekin näet ettei kaikki ehkä ole ihan kohdallaan.


    • kunnallispolitiikassa

      ON MUUTOKSEN AIKA!

    • (0)

      ehdottelin sinulle, että ei ihmeessä vastata tuon Timo T.A:n, MIkko B:n tai muiden saittikepulaisten kirjoituksiin, sanoivat he mitä tahansa? Jo silloin haistelin, ettei sieltä keskustelukumppaneita löydä, sillä he kuuluvat niihin fanaatikkojen rotuun, joka tappelee tarvittaessa vaikka itsekseen ilman vastapuolta.
      Onneksi sentään joku joskus jopa tällä kepusaitilla edes yrittää keskustelua, yleensä onnistumatta, sillä Jo vain tai hänen tapaisensa sitten "osallistuvat" siihen vähemmän älykkäillä vastauksillaan ja seuraus on, ettei kukaan enää viitsi jatkaa. Aikoinaan tuon nikkini (0) valitsin näyttämään persreikää juuri Timolle ja tapaisilleen, mutta nykyisellään he kuuluvat kastiin, jolle haluaisin antaa yleisnimen mulkku-jo vain:it. Sillä niitä he todellakin ovat.
      Unohda heidät.

      • Ruutitynnyri.

        On kapiukolla harrastus kun kirjoittelelee näytelmiä itsestään.

        Kyllä äänestäjät palkitsee kapi Korhosen yksinpuhelun.


      • K.K.Korhonen

        Muistan kyllä hyväntahtoisen kehotuksesi tuolloin, ja taisin luvata sitä noudattaakin. Mutta ihminen on heikko, ja niin sorruin peliin mukaan. Mutta nyt lienen läksyni oppinut. Asia todella näkyy olevan juuri niin kuin Sinä viisaasti näet!


      • (0)
        Ruutitynnyri. kirjoitti:

        On kapiukolla harrastus kun kirjoittelelee näytelmiä itsestään.

        Kyllä äänestäjät palkitsee kapi Korhosen yksinpuhelun.

        Täällä keskustelee miehet eikä mansikat (eikä myöskään mansikit, kuten Marja-nikilläsi yritit)!


      • justiinsa
        (0) kirjoitti:

        Täällä keskustelee miehet eikä mansikat (eikä myöskään mansikit, kuten Marja-nikilläsi yritit)!

        Ruskeanreijän ritari(O) se siellä isottelee.


    • Otsikossa melkein kaikki

      Vaihtari:

      Eduskunnan EU-jarrutuskeskustelun aikoihin Niinistö, Salolainen ja Viinanen pitivät muiden Kokoomuslaisten kanssa palaveria, kun ovelle koputettiin. Siellä oli yllättäen Väyrynen. Hän uhkasi hypätä ikkunasta, jos eduskunta ei suostu äänestämään EU:ta vastaan.
      Niinistö soitti vahtimestarille, selitti tilanteen ja pyysi talonmiestä huoneeseen.
      Vahtimestari kummasteli:
      -Eikö pitäisi pyytää psykiatri?
      Tähän Niinistö:
      -Eikun talonmies avaamaan jumiutunut ikkuna!

      • KKKorhonen minsan vessa

        hehehehehehehehehehehee

        Korhonen, lopeta jo tuo, tulee maha kipeäksi naurunrytkäyksistä...

        hhhhhhhhhhhhhheheheheheheehehehehe

        Yleisliittolainen demokraatti Korhonen, yhtymässä ihan mihin vaan...

        hhaaahhahahahaahhhhhhhhhh--aaaaaaaaaaahh-ooooooooh


    • oppositioon !

      KK Korhonen,

      alkaahan tämä pikkuhiljaa valjeta sinullekin.

      SDP-SAK muuttaa oppositioon keskenään.
      Siinä vääntää asennevammaisinkin yleisliittolainen demokraatti punaisin silmin rokodiilin-kyyneleitä..

    • Heikki K

      unohdat yhden tärkeän asian. Ei pelkästään Demarit, vaan myös Keskusta on ollut se puolue joka on ollut yhdessä Demareiden kanssa rakentamassa tätä yhteiskuntaa.

      Keskusta ja myös Kekkonen on olut se puolue joka on pitänyt huolen siitä että Demareiden kiihkeimpänä sosislisointikautena Suomi pysyi itsenäisenä, oli vastavoima sosilistisille pyrkimyksille. Demarit eivät päässeet "kutsumaan" neuvostoliiton armeijaa miehittämään suomea. Mm. Lipposen ja Halosen nuoruuden ajan toimet ja puheet jo pitäisi sinulle näyttää mikä merkitys Keskustalla ja Kekkosella on suomen itsenäisyyden säilyttämisessä. Sotilaana sinunn pitäisi olla ylpeä siitä mitä Kekkonen ja Keskusta on tehneet. Siinä on tarvittu myös "päättömien rakkikoirakouhottajien" vaientamista ja suun tukimista joskus, koska kaikilla ei ole ollut sellaista realistista näkemystä todellisesta vaarasta joka tuli Neuvostoliiton taholta. Useat tahot tietämättään "uhitteli" sille isolle "naapurille".

      Eli piti tehdä selväksi että Neuvostoliiton osaksi emme halua, ja nukkuvan "karhun" tökkiminen "suksisauvalla" on vaarallista. (Toinen näistä koski Demaria ja Kommunisteja ja toinen Kokoomusta.)

      Nyt kun Demareilla on hirveä EU- kiima, on Keskusta ollut jarruuttelemassa sitä että ei suinpäin rynnätä myöskään sinne ytimeen seurauksista välittämättä.

      Eli Keskusta on elinaikanaan ollut se "maalaisjärjellä" varustettu harkintaa käyttävä, joskuns "jarrumies" puolue. Tämä on kunnioitettavaa toimintaa Keskustalta. Suomi on monelta kulmalta ajateltuna niin ríkas maa että ottajia olisi ollut. Lisäksi se on sotilastrategisesti sellaisessa paikassa, että senkin kautta on tullut monia paineita suomea kohtaan.

    • TimoTARistimäki

      Näitten saittien ympärivuorokautispäivystäjän eli "K.K.Korhosen" kirjoituksia, siis myös "On muutoksen aika!" -kirjoitusta lukiessa on syytä muistaa, että jo 10.3.2004 joutui tämä tuottelias kaikkien asevelisosialistimonikkonimimerkkeilijäryppäiden äiti tunnustamaan, että hän on kirjoitellut jokusen kuukauden myös nimimerkeillä

      " ”stadin kundi”, ”asevelisosialisti”, ”historian harrastaja”, ”huomioitsija”, ”detonaattori”, ”Demokritos”, ”tosidemari”, ”vanha tohtori”, ”juristi”, ”lautamies”, ”lehtori”, ”ex-virkamies”, ”Antti-poika”, ”Matti Virtanen”, ”mooseksen seuraaja”, ”mooseksenuskoinen”, ”aito liberaali”, ”kokdem”, ”sos.lib.rad.kons.” ja moni muu (en enää muista kaikkia nimimerkkejäni)"

      "Heipparallaata" toivotellen on tämä nopeanlukemisen kurssinkin käynyt kantapeikko (emer.) poistunut vähän väliä keskustan saiteilta, epämääräisiksi ajoiksi, mikä tämän veijarin kohdalla on lyhimmillään tarkoittanut about kymmentä minuuttia...

      Ainakaan minä en ole voinut ottaa enkä ota edelleenkään kovin vakavasti moista ketjussa itseään ylistävää "detonaattoria"!

      Linkin asevelisosialisti "K.K.Korhosen" alkuperäiseen tunnustukseen löytää "muutoksen aikaa" todella toivovat seuraavasta linkistä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002630250

      Laajemmin tämän aseveljen tunnustuskirjoituksiin pääsee käsiksi seuraavista linkeistä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002648559

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002860738

      Asevelisosialisti "K.K.Korhosen" ja hänen kekkoskaunansa tunnistamisen voi aloittaa myös seuraavasta linkistä:

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002872371

      "Kiusallista on ollut myös tuo jonkun jatkuva pysyminen kintereilläni ja valtava ”ihailijapostin” tulva minulle. Timo Ristimäki on tässä tietysti ykkönen. Olen pyrkinyt tekemään hänen naurettavan käyttäytymisen vielä naurettavammaksi – mikäli mahdollista – lähettämällä hänelle kiitoskirjeitä ihailustani ja tuotantoni taltioinnista, mutta Timo on ottanut nuo kirjeeni ihan tosissaan, ja hänen kiihkeä kiinnostuksensa minua kohtaan on vain yltynyt!"

      Hyvä "K.K.Korhonen"! Nopean lukemisen kurssistasi ei ole Sinulle mitään riemua, jos ymmärrys, s.o. järki tuntuu laahaavan pahasti perässä...

      Eikä ole kyllä riemua meille muillekaan, jos eli koska tuskin voimme ottaa kovin vakavasti "jari-isometsän-tasoista" rehellisen sanan ilmoitustasi tyyliin:

      "Hyvin harvoin olen enää pitkiin aikoihin esiintynyt muulla nimellä kuin K.K.Korhosena. Vakuutan, että tästä alkaen en enää koskaan edes poikkeuksellisesti niin tee. Jos toisin teen, ilmoitan siitä kyllä. Tämä on sanottu upseerin kunniasanalla, jota näin naurettavassa asiassa en olisi koskaan uskonut tarvitsevani käyttää. Toivoisin tämän todistavan jotakin edes niille, joille käsitteet kunnia ja rehellisyys merkitsevät jotakin. Kai sellaisia monen päinvastaisista käsityksistä huolimatta lienee keskustalaisissakin."

      Katsotaanpa nyt sitten, mitä asevelisosalisti "K.K.Korhoselle" merkitsevät "kunnia ja rehellisyys".

      Ainakin tähän asti se on merkinnyt pelkästään suomalaisen sotilaan häpäisevää puskasta eli väijystä ammuskelua !

      "Ja vihonviimeinen pyyntö: Teidän on turha linkitellä tai lähetellä leikkeinä entisiä sanomisiani. Ei niissä mitään hävettävää minulle ole, pikemmin päinvastoin, mutta se on niin turhaa ja typerää", parahtaa "K.K.Korhonen" tämänkertaisen jätöksensä päätteeksi.

      Totean lyhykäisesti: noin voi kirjoittaa vain mies (?), jonka omahyväisyydellä ja itserakkaudella (narsismiksikin sitä sanotaan) ennen muuta itsekritiikittömyydellä ei ole äärtä eikä rajaa!

      PS1. Niin monasti niin keskinkertaisilla aforismeilla, runontyngillä ynnä muilla mietteillä tyhjänsä kirjoittamista perustaneelle "K.K.Korhoselle" lopuksi vissiä viisautta - jos ei muuten, niin arvioitavaksi:
      "Tyhmä kun äänensä vaientaa, hän hiljaista viisasta muistuttaa"...

      PS2. En odottele "K.K.Korhoselta" ja sivupersooniltaan enää kommentteja sen enempää Kiljusiin kuin Tuomiojiinkaan, mutta muistutan silti...

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002641519

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe