Torni kaatuu parhaiten räjäyttämällä ensin alakerta jonka jälkeen painovoima hoitaa yläkerran maanpinnalle vaivattomasti.
Torni kaatuu
panostaja
786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tarkoitatko uskon perustuksia?
Itseasiassa ajattelin räjäyttämisellä tietoisuuden räjäyttämistä tavallisten jt- rivitodistajien ajattelussa jotta he huomaisivat seurakuntansa epäloogisen opetuksen ja filosofian.
Uskon perustuksien räjäyttäminen on ajatuksena myös kiehtova ja sekin voisi hyvinkin toimia jos se toteutettaisiin rakkauden hengessä, oikean tiedon, lujan tahdon sekä rehellisyyden nimissä.
Totta turiset, nimenomaan Jt;ee rivi-jäsenistö täytyy sivistää järkiinsä ja vapaahetoisesti tiedolla ja esimerkeillä saada sellaiseen oikeudentuntoon ja omantuntonsa johdattamaksi että se sokea lakiuskovaisuus ja auktoriteetti-uskovaisuus että henk. koht. pelot ja utopiset toivot elämänsä suhteen kalpenevat rehellisyyden vaateen alle.
Siitä seuraa lopulta se että ns. vanhimmisto ja muut päättävät tahot jäävät yksin Raamattujensa kanssa tuomitsemaan toisiaan ja riitelemän syistä miksi "Jehova ei enää siunaa".
ps. sama ihan kaikille sellaisille uskonnoille joissa ihmisten vilpittömyyttä, rakkautta ja hyvätahtoisuutta käytetään hyväksi pahojen ja empatiakyvyttömien taholta.
"ps. sama ihan kaikille sellaisille uskonnoille joissa ihmisten vilpittömyyttä, rakkautta ja hyvätahtoisuutta käytetään hyväksi pahojen ja empatiakyvyttömien taholta."
Juuri näin.
Henkilökohtaisesti uskon että harva jt on tietoisesti paha tai pahantahtoinen. He haluavat kyllä hyvää kaikille mutta heidän "hyvänsä" rajoittuu siihen mitä vt-seura opettaa ja tämä on se ongelma.
panostaja >>jonka jälkeen painovoima hoitaa yläkerran maanpinnalle vaivattomasti. >>
Tämähän tarkoittaa uskonhaaksirikkoa, jossa epäilyt kasvavat niin suuriksi, ettei ole enää paluuta uskoon, vaan
on pakko lakata uskomasta ja alkaa rakentamaan elämää uudestaan alusta.
Haaratoimistoja supistetaan, kiinteistöjä myydään, julkaisut ohenevat ja siirtyvät nettiin, eikä konventeistakaan saa enää edes kahvia (kun joskus sai ruokaa ja leivoksia). Tämä kertoo karua kieltään. Vartiotorni horjuu jo.
Jehovien raivoisa pyrkimys todistaa muitten olevan väärässä kääntyy heitä itseään vastaan.
Yhden miehen eriävällä mielipiteellä raamatusta onkin jo ratsastettu yllättävänkin pitkään.
Nyt ainoa kortti on enää marttyyriajatus siitä,että kaiki ovat heitä vastaan.
Sillä ei enää kauaa pystyssä pysytä