Ei olisi uskonut Arasolastakaan

lipiraaliecumeeni

Miksi hän jaksaa pullikoida korkeimpaa maanpäällistä auktoriteettiä vastaan?
Sillä ehdoton sääntö on selvä kuka on herra pastorille:
"Kaikki kansainvälisen kirkon päätökset sitovat kaikkia paikallisia adventtiseurakuntia kaikkialla maailmassa."

9

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kaikki kansainvälisen kirkon päätökset sitovat kaikkia paikallisia adventtiseurakuntia kaikkialla maailmassa."

      Mitä siis odottaisit Arasolan tekevän? Lähtevän ulos kirkosta? Toimivan siten, että hänet olisi pakko erottaa?

      Onko mielestäsi väärin vaikuttaa asioihin sisältäpäin? Vain oppositiostako käsin pitäis vaikuttaa tahi olla välittämättä mistään?
      Jos tahdot adventisteille löysemmän kirkkokuntakurin, et ainakaan ulkopuolisena siinä voi mitään vaikuttaa.

      "Miksi hän jaksaa pullikoida"

      En ole havainnut mainitsemaasi pullikoimista. Fiksut ihmiset osaavat keskustella ja se on eri asia kuin pullikoiminen. Ensin pitää osoittaa yhteistyöhalu ja kyky ja sitten voipi olla tilaa keskustelullekin.

      Oletko muten ihan yleisesti auktoriteetteja vastaan? Ei saa olla kirkkokuntia, vain Jeesus?

      • nykyaikaa

        Huom! Ekumeeninen ja liberaalinen on eksytystä ja huoraamista.


    • Kuulunee palstan turhanpäiväisiin pohdiskeluihin, mutta todettakoon, etten voi kuin valitella aloituskirjoittajaa, jolle kirkon keskustoimisto on noussut Jumalan asemaan, kun oikeille adventisteille korkein, tärkein, ylin ja painavin sana löytyy Raamatusta. :)

      • todistusta

        Kirkolle on sapatti on tärkein vrt. opinkohta, syy rahastukseen SDA sapattinimi.


      • Hämmästyttää tämä

        ?? Nyt tuosta sai sen käsityksen että kirkon keskustoimisto ei olekaan Raamatun opetuksien mukainen - ja "oikeat adventistit" joutuvat valitsemaan Raamatun ja kirkon keskustoimiston välillä.


    • Please ..

      Ja missä muka Kai Arasola on puhunut adventtikirkkoa vastaan? Ei kenenkään ei ainakaan tulisi sekoittaa Antti Kantolan mielipiteitä ja Arasolan mielipiteitä toisiinsa.

    • Olen tälläkin palstalla esittänyt joskus kritiikkiä kirkon keskustoimistoa vastaan ja kertonut suhtautuvani varsin epäilevästi siihen, mitä tekevät. Keskustoimistoihin pätee sama periaate kuin profeettoihin. Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.

      Mutta onneksi keskustoimiston työ on lähinnä omien rattaittensa ja lähetystyön pyörittämistä, eikä sielä tavalliselle pastorille, opettajalle, toimittajalle, eläkeläiselle tai seurakunnalle tule juuri koskaan juuri mitään. Tutkittaviksi ja arvosteltaviksi asioiksi jäävät lähinnä uutiset, koska adventtikirkon työn linjaukset Suomen osalta tehdään Suomessa.

      • motiivit tiedossa

        Adventtikirkon pääkonferenssi (Kai A.:n nimittämä keskustoimisto) on kiinnostunut vain ja ainoastaan rahasta ja sen määrästä. Millään muulla ei ole mitään (paskankaan) merkitystä.
        Näin se vain on raadollista.
        Avustustyössäkin kansainvälinen adventtikirkko on mukana vain ja ainoastaan siksi, että se samalla yrittää kalastella uusia maksavia asiakkaita lahkoonsa, jotta pääsisi esittämään lahkonsa jäsenmäärän huimia kasvulukuja.

        Eu-ruokajakeluun Suomessakin on otettu osaa vain siksi, että ilmaispussien sisällöstä valikoimalla ns. kerma päältä voitaisiin pyörittää myyjäisiä seurakunnissa ja harrastaa liiketoimintaa hätää kärsivien kustannuksella.

        Kaikessa adventtikirkon toiminnassa motiiviina on siis pelkästään ja ainoastaan riistää muilta niin paljon maallista hyvää kuin suinkin mahdollista käyttäen esim. talkootyövoimaa, joille talkoolaisille ei tarvitse maksaa mitään tehdystä työstä vetoamalla kuluneeseen ja typerään valheelliseen fraasiin: "Kyllä herra sitten joskus maksaa".


    • Kyllähän keskustoimisto (pääkonferenssi on vanha nimitys) on kiinnostunut rahasta. Mutta erityisesti amerikkalaisten rahoista! Ovat huolissaan siitä, että amerikkalaiset ovat alkaneet valittaa, että heidän rahansa pyörittävät organisaatiota, joka vain panee kapuloita heidän rattaisiinsa - esim vastustamalla naisten pastoriksi vihkimistä, jota enemmistö amerikkalaisista näyttää haluavan.

      USAn seurakunnissa on tehty jo suunnitelma panna keskustoimiston rahahanoja tiukemmalle.

      Suomen senttejä ei keskustoimistoon asti juurikaan liikene eivätkä Suomen rahat ole heille mikään erityinen kiinnostuksen aihe.

      Motiivit tiedossa valittaa EU ruuasta. Voi olla, että jossakin historian tilanteessa joku ei ole hommaa oikein ymmärtänyt ja on toiminut niinkuin kirjoittaja sanoo, mutta jo monta vuotta joka EU pussukasta ja purkista on pidetty tarkka kirjanpito eikä sieltä ole ainakaan luvalla viety ainuttakaan purnukkaa. Sitäpaitsi EU ruoka on historiaa.

      Kirkon kehitysapujärjestö ADRA, on jo 15 tai 20 vuotta sitten kirjannut sääntöihinsä, että heidän auttamiskriteerinsä on ihmisen avun tarve (ei käännytyspotentiaali) ja että ihmisten auttamistoimintaan ei voida liittää minkäänlaista käännytystoimintaa. (Veli Ted on vähän yrittänyt tätä vastaan nikotella, mutta on tietääkseni joutunut taipumaan.)

      Ja millaisia "maksavia jäseniä" jos sellaisia jostakin kehitysprojektista tulisi, kirkko voisi kehitysaputoiminnan kautta saada?? Sellaisia, jotka tarvitsevat kirkon keskustoimiston lähetysvaroja maailmanloppuun saakka. Käytännöllisesti katsoen kaikki kirkon kehitysmaissa olevat yksiköt ovat lähetyksiä - eivät piirikuntia tai unioneja - mika tarkoittaa sitä, että ne eivät ole omavaraisia eivätkä maksa rahaa kirkon organisaatiolle vaan saavat sieltä rahaa. :)

      Kehitysmaiden ihmiset ovat fiksuja. Kuvitellaan, että joku saa apua, ruokaa, terveydenhoidollista apua tai koulutusapua (joita ADRA välittää) ja sitten päättää, että haluaa liittyä kirkkoon, joka on näin antelias. Seurakunta pyörii ihan hyvin, rakentaa kouluja ja klinikoita, tarjoaa työpaikkoja jäsenille jne.. ja tyhminkin kehitysmaalainen tajuaa sen, ettei tällaista toimintaa koskaan pidetä yllä heidän oman jäsenistönsä kymmenysvaroin. Ne haluavat pysyä lähetyksinä, jonne rahaa tulee USAsta ja vähän muistakin maista, myös Suomesta. Ja niin kauan kuin rahaa tulee kehitysmaiden johtajat sen enempää kuin jäsenet eivät kymmenyksistä suuremmin piittaa.

      Jos täällä Suomessakaan kovin monet adventistit eivät kymmenyksiä maksa, niin maksajien osuus kehitysmaissa on selvästi alhaisempi. Siellä kymmenyksiä maksavat lähinnä ne, jotka saavat kirkolta palkkaa.

      Joten se siitä rahamotivaatiokäännytyksestä. Elämä on monimutkaisempaa kuin kuvittelemme ja jostakin löytynee muitakin ilon aiheita kuin raha.

      Kai

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7530
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2959
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1793
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      117
      1479
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      764
    Aihe