Näin Vilermo Iltalehdessä:
Vaimo kysyi, voisiko kuluttajansuojalakia alkaa soveltaa myös politiikkaan. Esimerkiksi lupausten ja toteutusten välinen ristiriita saattaisi hänen mielestään olla alue, jossa olisi kuluttajansuojalle tilaa.
Ajatus on kiehtova ja ansaitsee tarkemman tarkastelun. Ottakaamme esimerkiksi nykyisen peruspalveluministeri Liisa Hyssälän vaalilupaukset.
Viime eduskuntavaalien alla Hyssälä lupasi kansaneläkkeisiin 300 euron korotusta. Silloin keskustaa edustava Hyssälä kuului oppositioon. Nyt hän on hallituksessa peruspalveluministerinä ja kansaneläkkeitä korotetaan seitsemällä (7) eurolla kuukaudessa.
Jos Hyssälää pidettäisiin palvelun tarjoajana, lupaus kansaneläkkeiden korotuksesta voitaisiin katsoa sitovaksi. Hyssälän on ikään kuin tarjonnut kansaneläkeläisille sopimusta, että kun äänestätte minua, saatte 300 euron korotuksen eläkkeeseen. Eihän tämä tietysti juridisesti ihan näin mene, mutta mahtuu hyvin kansan oikeustajuun, eikö totta?
No, nyt sitten vaatimaan Hyssälältä hyvitystä. Ministerin puoluesidonnaisuuden huomioon ottaen hyvitystä voisi ajatella vaadittavan jopa koko keskustalta. Totta kai hyväsydäminen Hyssälä olisi antanut täydet 300 euroa, mutta keskusta taipui muun hallituksen mukana tinkimään lupauksesta 293 euroa.
Elleivät Hyssälä ja keskusta suostu korvaamaan erotusta, eläkeläinen voi valittaa kuluttajavalituslautakuntaan. Mutta kas, sieltäpä tuleekin yllätys: lautakunta todennäköisesti hylkää valituksen.
Palvelun on lain mukaan sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Palvelun tulee myös vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen palvelun yhteydessä aihetta olettaa. Mutta juuri tähän valitus tyssäisi.
Lautakunnan mukaan yksittäisen kuluttajan henkilökohtaisilla odotuksilla ei ole ratkaisevaa merkitystä, vaan arviointi perustuu yleisempään mittapuuhun. Lautakunta katsoo, että kuluttajat eivät voi perustellusti odottaa tämänkaltaisilta lupauksilta luotettavuutta, vaan heidän pitää ymmärtää, että kyse lähinnä viihdepalvelusta.
Vaimo kysyi, voisiko kuluttajansuojalakia alkaa soveltaa myös politiikkaan. Esimerkiksi lupausten ja toteutusten välinen ristiriita saattaisi hänen mielestään olla alue, jossa olisi kuluttajansuojalle tilaa.
Ajatus on kiehtova ja ansaitsee tarkemman tarkastelun. Ottakaamme esimerkiksi nykyisen peruspalveluministeri Liisa Hyssälän vaalilupaukset.
Viime eduskuntavaalien alla Hyssälä lupasi kansaneläkkeisiin 300 euron korotusta. Silloin keskustaa edustava Hyssälä kuului oppositioon. Nyt hän on hallituksessa peruspalveluministerinä ja kansaneläkkeitä korotetaan seitsemällä (7) eurolla kuukaudessa.
Jos Hyssälää pidettäisiin palvelun tarjoajana, lupaus kansaneläkkeiden korotuksesta voitaisiin katsoa sitovaksi. Hyssälän on ikään kuin tarjonnut kansaneläkeläisille sopimusta, että kun äänestätte minua, saatte 300 euron korotuksen eläkkeeseen. Eihän tämä tietysti juridisesti ihan näin mene, mutta mahtuu hyvin kansan oikeustajuun, eikö totta?
No, nyt sitten vaatimaan Hyssälältä hyvitystä. Ministerin puoluesidonnaisuuden huomioon ottaen hyvitystä voisi ajatella vaadittavan jopa koko keskustalta. Totta kai hyväsydäminen Hyssälä olisi antanut täydet 300 euroa, mutta keskusta taipui muun hallituksen mukana tinkimään lupauksesta 293 euroa.
Elleivät Hyssälä ja keskusta suostu korvaamaan erotusta, eläkeläinen voi valittaa kuluttajavalituslautakuntaan. Mutta kas, sieltäpä tuleekin yllätys: lautakunta todennäköisesti hylkää valituksen.
Palvelun on lain mukaan sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Palvelun tulee myös vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen palvelun yhteydessä aihetta olettaa. Mutta juuri tähän valitus tyssäisi.
Lautakunnan mukaan yksittäisen kuluttajan henkilökohtaisilla odotuksilla ei ole ratkaisevaa merkitystä, vaan arviointi perustuu yleisempään mittapuuhun. Lautakunta katsoo, että kuluttajat eivät voi perustellusti odottaa tämänkaltaisilta lupauksilta luotettavuutta, vaan heidän pitää ymmärtää, että kyse lähinnä viihdepalvelusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muitakin esimerkkejä löytyy siitä, miten kepu johtaa äänestäjiä harhaan ja sitten pettää heidät.
1991 valikampanjassaa keskusta käytti erinomaista mainostoimistoa (Snell, Louhivuori, Tallqvist), joka suunnitteli toistaiseksi eniten kiitoksia saaneen suomalaisen vaalikampanjan, sen josta edelleen muistetaan ne Holkerin silakat.
Yksi tuon vaalikampanjan teemoista oli asuntopula, erityisesti opiskelijoiden asuntopula. keskustan ilmoituksessa näytettiin kumollaan olevaa venettä lumisessa maisemassa ja vakava ongelma dramatisoitiin näyttävästi julisteisiin ja sanomalehtien kokosivun ilmoituksiin.
Keskusta sai osan "veret seisauttaneesta" vaalivoitostaan siis asuntopoliittisilla lupauksilla.
Kun Aho sitten kokosi porvarihallituksensa sen jälkeen, kun demarit olivat kieltäytyneet Ahon kosiskeluista, niin keskusta ei vaatinut mitään asuntopolitiikasta hallitusohjelmaan ja sysäsi asuntoministerin salkun kokoomukselle eikä nostanut asuntopolitiikkaa esiin kertaakaan koko Ahon hallituksen aikana.
Kepun vaalimainonta oli erinomainen esimerkki siitä, että jos vastaavaa olisi toteutettu jonkin kapuallisen palvelun kohdalta, niin kuluttaja-asiamies olisi välittömästi määrännyt mainostajalle uhkasakot ja vienyt harhaanjohtavan maininnan markkinatuomioistuimeen tuomittavaksi.
Politiikassa nyt on kuitenkin lupa luvata sellaista, mitä ei koskaan ole aikomuskan toteuttaa, mistä keskusta on edelleenkin aivan elävä esimerkki.