Teini-ikäinen lapseni oli ehtinyt alkaa J.t-järjestössä vasta ns kastamattomaksi julistajaksi. Hän ei ollut siis käynyt kasteella eikä liittynyt järjestön kastetuksi jäseneksi. J.t-oppien mukaan karttamisrangaistus koskee vain järjestöön liittyneitä kasteella käyneitä todistajia, jotka sittemmin eroavat tai erotetaan järjestöstä.
Olenkin aiemmin havainnut, että muita Jehovan todistajien yhteydessä toimineita nuoria, jotka lähtevätkin järjestön yhteydestä pois ennen kasteella käyntiä ei tosiaan havaintojeni mukaan kartettu.
Mutta ylläri, ylläri: Lapseni olikin eri tapaus! Hän ei Jehovan todistajista lähdettyään menettänyt uskoaan siihen, että Jumala on olemassa ja hän halusi myös ehdottomasti asennoitua Jumalan puolelle Jeesuksen aidoksi seuraajaksi. Hän tuki paljon oikeaa, aitoa Raamatun käännöstä ja vertasi sitä jehovan todistajien Raamatun väännökseen. ( lukuisissa kohdin väärin käännettyyn Raamattuun) Hän luki myös tasokasta hengellistä kirjallisuustta Hän otti selvää eri kristillisistä seurakunnista ja pohti ja vertaili opetuksia Raamatun valossa.
Pian J.t-liikkeestä lähtönsä jälkeen, poikani tuli uskoon ja meni kasteellekin. Kastetilaisuudesta otettuja kuvia hän laittoi iloissaan esille sosiaaliseen mediaankin. Mitä siitä seurasi?
Entisistä Jehovan todistaja ystävistä ja tutuista käytännössä lähes kaikki käänsivät selkänsä hänelle. No, yksi aikuinen mies pyysi hänet vielä kahville hänen lähtönsä jälkeen kerran, mutta etenkin , kun tieto poikani uskoon tulosta levisi, kukaan sieltä ei ole halunnut olla enää tekemisissä poikani kanssa.
Poikani ikätoverit, hänen entiset ystävänsä irtisanoivat suurin osa jopa Facebookystävyytensä poikani kanssa. Instagram seuraaminenkin estettiin pojaltani ja hänen seuraajistaan Jehovan todistajat lähtivät. Pojallani oli läheisiä ystäviä vain Jehovan todistajissa ja kaikki ystävät tosiaan lopettivat yhteydenpidon. Poikani elämään tuli todella suuri muutos.
Aika hyytävää oli, että myös aikuiset Jehovan todistajat lähtivät mukaan tähän hylkimiseen ja karttamiseen. Aikuiset J.todistajatkin lähtivät suurena joukkona lapseni Facebookkavereista pois.
Sen sijaan esim samasta seurakunnasta vastaavalla tavalla ennen kastettaan pois lähtenyt , mutta uskoon tulematon, J.todistajien mielestä siis "tavalliseksi maailmalliseksi" alkanut nuori mies ei joutunut kartetuksi. J.todistajia ei niinkään järkytä ja ärsytä sellainen kastamaton poislähtijä, jonka teon voi leimata tyyliin:"Maailman houkutukset vetivät nuorukaisen puoleensa, mutta kun kohtelemme häntä ystävällisesti, hän vielä palaa joku päivä ja menee ehkä sitten ihan kasteellekin."
Mutta teinipoikani teko tietenkin järkytti yhteisöä suuresti. Tuntuu varmasti vaikealta suhtautua erittäin kunnolliseen ja tunnolliseen poikaan, jonka moraali on heistäkin nuhteeton ja joka tiedettiin vieläpä fiksuksi ja mukavaksi nuoreksi.
Kun tälläinen päätyykin lähtemään järjestön yhteydestä ja päätyy ajattelussaan pitämään Jumalan seuraamista tärkeimpänä asiana elämässään ja juuri siksi lähtee pois ja jopa menee ihan toisen (oikeasti kristillisen) kirkkokunnan yhteydessä kasteelle, niin sellainen on selvästikin ihan liikaa Jehovan todistajille. Se ilmeisesti hämmästytti ja järkytti ja ärsytti entisiä jehovan todistaja-ystäviä ja tuttuja niin paljon, että heistä selvin ja paras ratkaisu oli vain alkaa karttaa poikaani. Vaikka huom JÄRJESTÖN SÄÄNNÖT EIVÄT OLISI TÄHÄN PAKOTTANEET TÄSSÄ TAPAUKSESSA!
Huvittavaa on, että tuo uskoon tulematon järjestöstä ennen kastettaan lähtenyt nuori mies kelpaa siis varsin hyvin juttukaveriksi ja Facebook-ystäväksi näille Jehovan todistajille, vaikka hän saattaa kertoilla alkoholin huurteisista jutuista päivityksissään ja tuo esille vappu ym tilaisuuksissa juhlimisiaan, mitä todistajat eivät kannata.
Minun poikani puhuisi nykyisestä vaapaaehtoistyöstään nykyisessä seurakunnassaan, oppilaskunnan vastuistaan ja sairaitten tukemiseksi järjestetyistä tempauksista, joita hän organisoi opinahjoni oppilaskunnan vastuullisena. minun poikani puhuisi ilosta, jota hän saa hengellisissä nuorten illoissa ja erilaisissa muissa kristillisissä tilaisuuksissa. Toki hän puhuisi muustakin. Koulukin menee loistavasti ja nykyään on uusiakin ystäviä alkanut tulla jo mukavasti.
Minun poikani oli kuitenkin J.todistajista niin halveksittava, outo tapaus, että bussipysäkillä kohdattu entinen nuori J.t-ystävä ei suostunut edes tervehtimään poikaani. Lapseni on J.todistajista nyt niin vastenmielinen, että jopa osa aikuisista Jehovan todistajista jättää kylmästi moikkaamatta.
Olenkin aiemmin havainnut, että muita Jehovan todistajien yhteydessä toimineita nuoria, jotka lähtevätkin järjestön yhteydestä pois ennen kasteella käyntiä ei tosiaan havaintojeni mukaan kartettu.
Mutta ylläri, ylläri: Lapseni olikin eri tapaus! Hän ei Jehovan todistajista lähdettyään menettänyt uskoaan siihen, että Jumala on olemassa ja hän halusi myös ehdottomasti asennoitua Jumalan puolelle Jeesuksen aidoksi seuraajaksi. Hän tuki paljon oikeaa, aitoa Raamatun käännöstä ja vertasi sitä jehovan todistajien Raamatun väännökseen. ( lukuisissa kohdin väärin käännettyyn Raamattuun) Hän luki myös tasokasta hengellistä kirjallisuustta Hän otti selvää eri kristillisistä seurakunnista ja pohti ja vertaili opetuksia Raamatun valossa.
Pian J.t-liikkeestä lähtönsä jälkeen, poikani tuli uskoon ja meni kasteellekin. Kastetilaisuudesta otettuja kuvia hän laittoi iloissaan esille sosiaaliseen mediaankin. Mitä siitä seurasi?
Entisistä Jehovan todistaja ystävistä ja tutuista käytännössä lähes kaikki käänsivät selkänsä hänelle. No, yksi aikuinen mies pyysi hänet vielä kahville hänen lähtönsä jälkeen kerran, mutta etenkin , kun tieto poikani uskoon tulosta levisi, kukaan sieltä ei ole halunnut olla enää tekemisissä poikani kanssa.
Poikani ikätoverit, hänen entiset ystävänsä irtisanoivat suurin osa jopa Facebookystävyytensä poikani kanssa. Instagram seuraaminenkin estettiin pojaltani ja hänen seuraajistaan Jehovan todistajat lähtivät. Pojallani oli läheisiä ystäviä vain Jehovan todistajissa ja kaikki ystävät tosiaan lopettivat yhteydenpidon. Poikani elämään tuli todella suuri muutos.
Aika hyytävää oli, että myös aikuiset Jehovan todistajat lähtivät mukaan tähän hylkimiseen ja karttamiseen. Aikuiset J.todistajatkin lähtivät suurena joukkona lapseni Facebookkavereista pois.
Sen sijaan esim samasta seurakunnasta vastaavalla tavalla ennen kastettaan pois lähtenyt , mutta uskoon tulematon, J.todistajien mielestä siis "tavalliseksi maailmalliseksi" alkanut nuori mies ei joutunut kartetuksi. J.todistajia ei niinkään järkytä ja ärsytä sellainen kastamaton poislähtijä, jonka teon voi leimata tyyliin:"Maailman houkutukset vetivät nuorukaisen puoleensa, mutta kun kohtelemme häntä ystävällisesti, hän vielä palaa joku päivä ja menee ehkä sitten ihan kasteellekin."
Mutta teinipoikani teko tietenkin järkytti yhteisöä suuresti. Tuntuu varmasti vaikealta suhtautua erittäin kunnolliseen ja tunnolliseen poikaan, jonka moraali on heistäkin nuhteeton ja joka tiedettiin vieläpä fiksuksi ja mukavaksi nuoreksi.
Kun tälläinen päätyykin lähtemään järjestön yhteydestä ja päätyy ajattelussaan pitämään Jumalan seuraamista tärkeimpänä asiana elämässään ja juuri siksi lähtee pois ja jopa menee ihan toisen (oikeasti kristillisen) kirkkokunnan yhteydessä kasteelle, niin sellainen on selvästikin ihan liikaa Jehovan todistajille. Se ilmeisesti hämmästytti ja järkytti ja ärsytti entisiä jehovan todistaja-ystäviä ja tuttuja niin paljon, että heistä selvin ja paras ratkaisu oli vain alkaa karttaa poikaani. Vaikka huom JÄRJESTÖN SÄÄNNÖT EIVÄT OLISI TÄHÄN PAKOTTANEET TÄSSÄ TAPAUKSESSA!
Huvittavaa on, että tuo uskoon tulematon järjestöstä ennen kastettaan lähtenyt nuori mies kelpaa siis varsin hyvin juttukaveriksi ja Facebook-ystäväksi näille Jehovan todistajille, vaikka hän saattaa kertoilla alkoholin huurteisista jutuista päivityksissään ja tuo esille vappu ym tilaisuuksissa juhlimisiaan, mitä todistajat eivät kannata.
Minun poikani puhuisi nykyisestä vaapaaehtoistyöstään nykyisessä seurakunnassaan, oppilaskunnan vastuistaan ja sairaitten tukemiseksi järjestetyistä tempauksista, joita hän organisoi opinahjoni oppilaskunnan vastuullisena. minun poikani puhuisi ilosta, jota hän saa hengellisissä nuorten illoissa ja erilaisissa muissa kristillisissä tilaisuuksissa. Toki hän puhuisi muustakin. Koulukin menee loistavasti ja nykyään on uusiakin ystäviä alkanut tulla jo mukavasti.
Minun poikani oli kuitenkin J.todistajista niin halveksittava, outo tapaus, että bussipysäkillä kohdattu entinen nuori J.t-ystävä ei suostunut edes tervehtimään poikaani. Lapseni on J.todistajista nyt niin vastenmielinen, että jopa osa aikuisista Jehovan todistajista jättää kylmästi moikkaamatta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jatkuu:
Kun tälläinen kiltti, hyvin käyttäytyvä teinipoika päätyykin lähtemään järjestön yhteydestä ja päätyy ajattelussaan pitämään Jumalan seuraamista tärkeimpänä asiana elämässään ja juuri siksi lähtee pois ja jopa menee ihan toisen (oikeasti kristillisen) kirkkokunnan yhteydessä kasteelle, niin sellainen on selvästikin ihan liikaa Jehovan todistajille. Se ilmeisesti hämmästytti ja järkytti ja ärsytti entisiä jehovan todistaja-ystäviä ja tuttuja niin paljon, että heistä selvin ja paras ratkaisu oli vain alkaa karttaa poikaani. Vaikka huom JÄRJESTÖN SÄÄNNÖT EIVÄT OLISI TÄHÄN PAKOTTANEET TÄSSÄ TAPAUKSESSA!
Huvittavaa on, että tuo uskoon tulematon järjestöstä ennen kastettaan lähtenyt nuori mies kelpaa siis varsin hyvin juttukaveriksi ja Facebook-ystäväksi näille Jehovan todistajille, vaikka hän saattaa kertoilla alkoholin huurteisista jutuista päivityksissään ja tuo esille vappu ym tilaisuuksissa juhlimisiaan, mitä todistajat eivät kannata.
Minun poikani puhuisi nykyisestä vaapaaehtoistyöstään nykyisessä seurakunnassaan, oppilaskunnan vastuistaan ja sairaitten tukemiseksi järjestetyistä tempauksista, joita hän organisoi opinahjoni oppilaskunnan vastuullisena. minun poikani puhuisi ilosta, jota hän saa hengellisissä nuorten illoissa ja erilaisissa muissa kristillisissä tilaisuuksissa. Toki hän puhuisi muustakin. Koulukin menee loistavasti ja nykyään on uusiakin ystäviä alkanut tulla jo mukavasti.
Minun poikani oli kuitenkin J.todistajista niin halveksittava, outo tapaus, että bussipysäkillä kohdattu entinen nuori J.t-ystävä ei suostunut edes tervehtimään poikaani. Lapseni on J.todistajista nyt niin vastenmielinen, että jopa osa aikuisista Jehovan todistajista jättää kylmästi. moikkaamatta.
No, se naapuriseurakuntaan kuulunut J.t-vanhin kyllä moikkasi, se tyyppi, joka alkoi kadulla kohdatessaan esitelmöimään pojalleni, että monilla, jotka jättävät Jehovan todistajien järjestön on syynä tähän mielenterveysongelmat tai jonkinmoinen henkinen tasapainottomuus.
Itse kyllä myöhemmin mietimme poikani kanssa sitä, millaisesta henkisestä tasapainosta kertoo se, että aikuinen vanhin tulee tuollaisia puhumaan teini-ikäiselle pojalle keskellä katua.
Voi vain kuvitella, miten vaikeaa niillä Jehovan todistaja-nuorilla on, jotka lähtevät järjestöstä vasta kasteella käytyään. Heistähän alkaa ystävien lisäksi sitten koko Jt-sukukin karttamaan, kotoa muuton jälkeen jopa omat vanhemmat!
Sorry, koska koko teksti ei aluksi mahtunut, jouduin kopioimaan lopun ja laittamaan jatkoa, mutta vahingossa tuli vähän toistoa. :)
Aika viisas poika sinulla, noin teini-ikäiseksi meinaan, kun pystyi vertailemaan uskontoja ja lähtemään jt-uskonnosta ja liittymään toiseen, ja vielä teini-ikäisenä.
Luulis että teini-ikäisillä jt-pojilla normaalisti pyörii kauniit sisaret vain mielessä, ja ihastuksen pauloissa pilvissä liihotteleminen.
Moni tavis-jt nuori osaisi tehdä tuollaisia ratkaisuja vasta vähän alta kakskymppisenä.
Mutta kiitos kokemuksesta, poikasi on varmaankin jollain tavalla älykkäämpi ikäisiään. Onhan näistä älyköistä kokemuksia, että käyttäytyvät eri tavalla kuin tieni-ikäiset normaalisti.
Ja hatun nostoa sinullekin jt-äitinä, että noin vapaasti olet antanut poikasi valita sydämessään oikean uskon itselleen, sillä ihminenhän tuntee uskonnon oikeaksi vain, jos se on hänen syämensä mukainen.
P.S. melkein voisi ajatella että kokemus on trollaus,koska ei jt-vanhemmat noin toimi, mutta en halua ajatella niin ilkeästi, vaan olen iloinen että tuollaistakin on tapahtunut, ja kuten agentti Mulder salaisissa kansioissa aina totesi agentti Scullylle että "Haluan uskoa...", niin samoin haluan minäkin.
agentti4:lle vastaukseksi:
Minä en ole J.t-äiti...enää. Itsekin olin Jehovan todistaja aiemmin, mutta kuten poikani minäkin erosin Jehovan todistajista samoihin aikoihin kuin hänkin sitten lähti järjestöstä. Itsekin läksin juuri omatuntoni pakottamana, kun huomasin että Jehovan todistajien opit eivät täsmänneet Raamattuun ja en voinut pitää sitä uskonnollista liikettä aidosti kristillisenä. Miehenikin erosi järjestöstä. Kaikki me olemme nykyään uskovaisia kristittyjä.
Minä ja mieheni olimme kastettuja Jehovan todistajia ja kun erosimme tiesimme, että meitä tullaan karttamaan. Mieheni suku on lähes kokonaan Jehovan todistajia (mieheni oli neljännen polven J.t) ja häntä karttavat hänen omat vanhempansakin. Mieheni meni aikoinaan 11-vuotiaana lapsena kasteelle ja hän on maksanut ja maksaa siitä lapsuuden virheestään kovaa hintaa, nyt mm siten, että oma suku on hänet hylännyt.
Halusin kertoa erityisesti poikani elämästä, koska kertomus osoittaa, että Jehovan todistajat voivat karttaa ja hylätä, vaikka nuori Jehovan todistajista irtautuja ei olisi ehtinyt vielä edes käydä kasteella. Tällöinhän heidän virallisten oppiensa mukaan ei edes tarvitsisi karttaa.
Poikani on kyllä älyltään skarppi kuten arvelit. Esim yläasteen päästötodistuksen keskiarvokin oli 9,4 , vaikkei hän ole edes mikään kova poika pänttäämään. Ajattelen kuitenkin, ettei älykkyys ole se ratkaiseva juttu vaan sydämen halu etsiä Jumalan tahtoa ja Hänen läheisyyttään. Jo nuorella voi sellainen halu olla. Onhan Raamatussakin paljon esimerkkejä siitä.
Kiitos monista kauniista sanoistasi. :)
"viisas poika sinulla, noin teini-ikäiseksi meinaan, kun pystyi vertailemaan uskontoja ja lähtemään jt-uskonnosta "
-Pelkästään lahkosta lähtöön tarvitaan vain silmien avautumista. Lahkohan valehtelee oman historiansakin. v.v. 1874, 1914, 1915 ja 1918 sekä niille annetut vaihtelevat merkitykset.
Toki 5 Moos 18: 20-22
Turusen lukeminen riittää, että ihminen ei liity lahkoon, vanha todistaja ei helposti saa silmiään auki tuotakaan aarretta lukiessaan. Kaikki on yhden kortin varassa, lahkon. Hän lukee etsien todisteita lahkopuheille, ja jos hänen lukemastaan ei löydy todisteita sille että lahko on oikeassa, niin sen pahempi lukemistolle.
Se on totta, että Jehovan todistajan on vaikea saada silmiään auki, vaikka todistusaineistoa tulisi tarjolle runsaastikin. Moni on tehnyt läpi elämänsä suuria uhrauksian lahkon oppien takia, esim luopunut korkeakoulutuksesta, hankkinut vain pienipalkkaisen osa-aikatyön jne. ystävät ovat vain todistajia jne.
Kuitenkin aina osa onnistuu avaamaan silmänsä ja pääsee pois. Itsekin olin tehnyt suuria uhrauksia. Sain esim kaikista kirjoittamistani aineista laudaturit, mutta luovuin tutkijan urahaaveista ja päädyin hanttihommiin ja pitkäksi aikaa jopa tienraivaajaksi. Oli järkytys huomata tehneensä uhrauksia turhaan.
Pasi Turusen kirjasta oli minulle kuitenkin paljon apua, samoin mieheni syvällisestä Raamatun tuntemuksesta. Hän havaitsi J.t-oppien Raamattuun täsmäämättömyyden perheessämme ensimmäisenä. Aina on toivoa, vaikka joku olisi syvälläkin harhaopin syövereissä ja siinä elämäntavassa. Minä esim olin ja kuitenkin lopulta vapauduin. Jumala vetää puoleensa ja auttaa.
Avauksessa häritsee tuo täysin Vartiotorniseuran kaltainen julkea itsensä / poikansa toistamiseen ylentäminen ylitse toisten tyyliin, "nyt hän on 'aito' Jumalan seuraaja...."
".... päätyy ajattelussaan pitämään Jumalan seuraamista tärkeimpänä asiana elämässään ja juuri siksi lähtee pois ja jopa menee ihan toisen (oikeasti kristillisen) kirkkokunnan yhteydessä kasteelle...." jne.
Ei edes ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa kirkkokuntaa tai uskontoa ja "oikeaan" sellaiseen kuulumisella pöyhkeily on poikkeusellisen itseriitoista ja julkeaa.
On hyvin vastenmielistä tuo kristityiksi itseään kutsuvien loputon kiistely oikeaoppisuudesta ja kaikkine sen seuraauksineen ja lieveilmiöineen mm. julkeudessa ja itseriittoisudessa. Näin jo noin 2000-vuotta ja aina vain sama meno jatkuu.
Ettei vain poikasi olisi tuossa kuuvamassasi suuressa hurskaudessaan ja erinomaisuudessaan olisi koettanut rueta käännyttämään tositajatuttujaan siihen "oikaaan ja aitoon" uskoon, näin suoraan tai epäsuorasti. Mikäli näin, niin enpä hämmästele mikäli ottavat välimatkaa.
Kuinkahan paljon näissä "tarinoissa" on tahallista provokaatiota. Ja olisi mielenkiintoista tietää mikä ryhmä provosoi.
Toisaalta tarina voi olla myös tottakin.
Nimimerkille aidot uskovat vastausta:
Harmillista, että olin valinnut sinua ärsyttävät sanankäänteet.
Termillä "aito Jumalan seuraaja" tarkoitin korostaa sitä, että nyt poikanikin tuntee oikean Raamatun Jumalan ja seuraa Häntä Raamattuun pohjautuvalla uskolla. Hän ymmärtää Jumalamme olevan kolmiyhteinen ja sen, että Pyhä Henki on persoona eikä vain mikään voima. Poikani ei enää luule Jeesusta enekeliksi kuten Jehovan todistaja piireissä liikkuessaan. Nykyään poikani ymmärtää, että Jeesus on Jumala.
Aiemmin Jehovan todistajien harhaoppisessa järjestössä emme tunteneet aidosti Jumalaa, koska olimme valheellisten oppien vankeja ja väärennetty jehovan todistajien Raamatun käännöskin oli meitä hämäämässä. nyt saamme iloita aidosta jumalan tuntemuksesta.
Jehovan todistajia ei virallisestikaan määritellä kristilliseksi uskonnoksi, mm koska se ei tunnusta uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja pitää Jeesusta enkelinä. Paljon muutakin Raamatuun täsmäämätöntä on.
Kun puhuin , että poikani kuuluu nykyään aidosti kristilliseen kirkkokuntaan tarkoitin tätä myös ihan kirjaimellisesti ja virallisestikin. Hänen nykyinen seurakuntansa on kristillinen ihan virallistenkin määritelmien mukaan toisin kuin Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta.
Koen, että sinä ymmärrät kirjoitukseni aivan väärin, mutta toivottavasti et sentään tahallaan.
Minä itse olen nimenomaan sitä mieltä, ettei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa kristillistä kirkkokuntaa tai kristillistä uskontoa. Kiistely on turhaa kristittyjen kesken. opillisista kysymyksistä voi keskustella toki yhdessä rakentavassa hengessä. Eri kirkkokunnat ja kristilliset liikkeet esim helluntalaiset, vapaakirkkolaiset, luterilaiset, anglikaanit, baptistit jne ovat Raamattuun perustuvan uskon ydinkysymyksissä, jotka ovat ainakin pelastuskysymyksiä, samaa mieltä. Sitten on niin sanottuja kehällisiä kysymyksiä, joistsa eri kirkkokuntien kannat voivat vaihdella, mutta ne eivät ole niin isoja asioita, että tuskin vaikuttavat esim siihen, pelastuuko niin uskova ihminen. Tietenkin Jumala on se lopullinen tuomari, joka tietää missä menee raja ja mikä on uskon ydintä, joka jokaisen uskovan tulee omata ja sydämessään uskoa.
Raamatussa on ennustettukin, että vehnä ja rikkaruohot kasvavat rinnakkain aina loppuun asti kunnes Jeesus tulee tuomarina takaisin. Niinpä tosi uskovia on monissa eri seurakunnissa ja kirkkokunnissa nimikristittyjen ja uskosta osattomien yms kanssa sekaisin. Ihmisen oma henkilökohtainen usko Jeesukseen ratkaisee.
Koska en halua nostaa mitään yhtä kristillistä kirkkokuntaa tai seurakuntaa muiden yläpuolelle, en nimenomaan edes maininnut mihin seurakuntaan me uskoon tultuamme liityimme. Se ei ole oleellisinta vaan oma henkilökohtainen usko ja suhde Jumalaan. Mikään seurakunta ei ole täydellinen ja jokainen voi yrittää elää oman omatuntonsa mukaan seurakunnan sisälläkin, kunhan toki seurakunnan opetus on kristillistä eikä mitään lähes täyttä harhaoppia, joka ei perustu juuri lainkaan oikeasti Raamattuun.
Raamatussa kuitenkin varoitetaan Vääristä profeetoista, jotka ennustelevat asioita, joita ei pitäisi ja jotka eivät toteudu ja jotka opettavat selviä harhaoppeja. Tälläiset voidaan tunnistaa ja sellaista liikkeistä tulee pysyä poissa. valitettavasti esim juuri Jehovan todistajat ja mormonit, ovat tälläisiä liikkeitä, joissa on joitain kristillisiä piirteitä opissa, mutta jotka kuitenkin ovat harhaoppia pääasiassa ja niistä pitäisi siksi kääntyä pois. Niin me teimme, kun asian oikean laidan tajusimme.
Kuten kerroin, poikaani alettiin karttaa ja niinpä hän ei entisessä ystäväpiirissään edes saanut tilaisuuksia kertoa nykyisestä ajattelutavastaan. Joillekin muille hän on toki uskostaan puhunut ja hänellähän on onneksi muodostunut jo uutta ystäväpiiriä, jonka kanssa hän voi vapaasti keskustella niistä asioista, joista haluaa ja pitää tärkeänä.
>> Harmillista, että olin valinnut sinua ärsyttävät sanankäänteet.
Ei kyse suinkaan ole "ärsyttävistä sankäänteistä" vaan juuri tuosta "aitojen oikeiden uskovien" julkeasta ja röyhkeän omavanhurskaasta, sekä itseriittoisesta mentaliteetistä josta vastineessani kommentoin.
Omalta osaltani pidän suorastaan sanoinkuvaamattoman perverssinä ja raamatullisesti ajatellen Jumalan pilkkana mm. tuota nikealahkon h.elvetinkidutus-oppitulkintaa.
Toki aivan erityisen h.elvetillisiin tekoihinhan se on viattomien ja eri tavoin ajattelevien kidutuksineen ja verenvuodatuksineen syyllistynytkin.
Samainen nikealahko on sujuvasti pyyhkinyt myös tetragramin JHWH:n pois lukemattomista Raamatuista ja korvannut sen yleisarvonimellä Herra, hämärtääkseen ja tukeakseen omaa kolmiyhteis-dogmiaan, jonka ihmisvetoiset kirkonisät kabineteissaan sorvasivat.
Tuota "kristillisen rakkauden" ihmisdogmiaan he sitten veivät alla olevin sadistisin keinoin.
Ristiretket: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket
Noitavainot: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Areiolaisvainot: http://fi.wikipedia.org/wiki/Areiolaisuus
Kolmikymmenvuotinen sota: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota
Uskonnollinen sota: http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnollinen_sota
Se etten tunnusta Vartiotorniseuran väittämää roolia, niin se ei kuitenkaan anna oikeutusta yllä olevalle.
"aidot" uskovat-nimimerkkille...
Kuulostat ihan Jehovan todistajalta. Lähinnä vain Jehovan todistajat tai heihin kytköksissä olevat puhuvat täällä tuohon sävyyn.
Mikäli olet jehovan todistaja, on hupaisaa, että olet huolestunut mahdollisuudesta, että tuon pojan J.t-ystävät saattoivat altistua pojan "käännyttämiselle."'
Ha ha...jehovan todistajat itsehän käännyttävät ihmisiä ovelta ovelle työssään sen minkä suinkin kerkeävät. Olisipa reilua vaan, että itsekin joskus J.t:t suostuisivat kuuntelemaan , kun Jehovan todistajista lähtenyt ja uskoon tullut todistaa omasta maailmankatsomuksestaan ja uskostaan. Sitä päivää saa varmaan odottaa! :D
Yksi asia , miksi vaikutat jehovan todistajalta on tuo mustavalkoinen puhetyylisi.
Mietin projisoitko vain omia mietteitäsi.
Luulet, että tuo äiti pöyhkeilee poikansa kuulumisella yhteen ainoaan , oikeaan kirkkokuntaan. Ha haa...aika paljastavaa! Nainenhan nimenomaan korostaa sitä, että oikeaa, aitoa kristillisyyttä on lukuisissa kirkkokunnissa eikä mitään yhtä pidä nostaa jalustalle. Vain usko ja henkilökohtianen suhde Jumalaan ratkaisee, vaikka seurakuntaelämään onkin tärkeää osallistua.
Sen sijaan Jehovan todistajien uskontokunta nostaa itsensä ainoaksi oikeaksi Jumalan hyväksymäksi ja käyttämäksi kanavaksi tänä aikana! Kaikki muut kristillisiksi itseään väittävät uskonnot ja kirkkokunnat ovat heidän mielestään S.a.a.t.a.n.a.n puolella. Se on oikeasti vastenmielistä ja eritoten siksi, että Jehovan todistajien opopirakennelma ei edes pohjaudu Raamattuun vaan ihmisviisauteen ja väärään Raamatun käännökseen, joka tukee heidän omia oppejaan.
Kristittyjen kirkkokuntien joukossa on ekumeniaa ja he myöntävät, että Jeesuksen aitoja seuraajia on monissa eri kirkkokunnissa ja seurakunnissa. Sen sijaan ne, jotka nostavat itsensä muitten yläpuolelle pöyhkeästi ovat Jehovan todistajat- hehän ovat mielestään ainoita, jotka ovat oikeassa ja ainoita, joiden järjestöllä on Jumalan hyväksyntä.
Voi voi...jehova-sanaa ei ensinnäkään olepoistettu Raamatusta, vaan J.t:t lisäsivät sen sinne väärin perustein.
Luepa ketju Jeesus on Jumala, niin voit oppia jotain tärkeää!
En nyt ehdi enää tällä paljoa kirjoittamaan.
Kirjoitat:"Ei kyse suinkaan ole "ärsyttävistä sankäänteistä" vaan juuri tuosta "aitojen oikeiden uskovien" julkeasta ja röyhkeän omavanhurskaasta, sekä itseriittoisesta mentaliteetistä josta vastineessani kommentoin."
Hih...aito, oikea uskovaisuushan on vain ihan sitä tavallista klassista kristinuskoa, jota lukemattomat kirkkokunnat edustavat. Kiistoja on toki ollut, mutta loppujen lopuksi lukuisat kirkkokunnat tänä aikana tunnustavat , että Jeesuksen tosi seuraajia voi olla monissa eri kirkkokunnissa.
Sen sijaan juuri te Jehovan todistajat nostatte itsenne AINOAKSI, OIKEAKSI JUMALAN KÄYTTÄMÄKSI KANAVAKSI TÄNÄ AIKANA. Se, jos mikä on julkeaa ja pöyhkeää! Teette itsenne tuolla asenteella ja lukuisilla metsään menneillä ennustuksillanne vieläpä Vääräksi profeetaksikin!
>> Kuulostat ihan Jehovan todistajalta. Lähinnä vain Jehovan todistajat tai heihin kytköksissä olevat puhuvat täällä tuohon sävyyn.
Mitä jos aloittaisit aivan ensiksi edes lukemalla sen mihin kommentoit.
"aidot" uskovat - 17.5.2014 15:42 - "Se etten tunnusta Vartiotorniseuran väittämää roolia, niin se ei kuitenkaan anna oikeutusta yllä olevalle."
>> Hih...aito, oikea uskovaisuushan on vain ihan sitä tavallista klassista kristinuskoa, ...
Niin, sen perustana on nikea-lahkon "kirkonisä-hallituselimen" dogmeille alistumista, sen mielivaltaisesti saneleman "kristillisyyden kriteerien tunnustamista" kolminaisuusoppia, sekä ikuisella h.elevetin-kidutuksella uhkailun ja alistamisen rakkaudellista dogmia, sekä nikea-lahkon hirvittävän verihistorian myötäämistä / moraalista kuittaamista.
Miten ns. "kristinuskon pojan kriteerinä" oleva nikea-lahko sovelsi käytäntöön Jeesuksen suurinta kaksoiskäskyä harrastamassaan laajamittaisessa viattomien vainoissa, kidutuksissa ja mielettömissä terastuksissa?
Mitä Jeesus sanoi niistä ja niiden uskosta / sen arvosta, jotka sivuuttavat tuon kaikkein suurimman käskyn?
Ps. Sivuutit sujuvasti kaiken oleellisen vististäni johon kuitenkin koit tarvetta reagoida.
>> Voi voi...jehova-sanaa ei ensinnäkään olepoistettu Raamatusta, vaan J.t:t lisäsivät sen sinne väärin perustein.
Missä näet maninneeni Jehova-sanan?
Todellisuudessa mainitsin tetragmin, JHWH:n, jonka nikea-lahko on röyhkeästi ja laajamittaisesti poistanut kirjoituksista.
On siinä kumi käynyt niin, että on täytynyt ranteita pakottaa.
Osa kirkoistakin on ottanut työn alle sen piiloonpaneloinnin palvontapaikoistaan, eli halunneet piilottaa Raamatun Jumalan erisnimen, jota sanovat pavovansa.
Kuitenkin se on edelleen lukemattomissa kirkoisa esillä: http://kuvaton.com/u/yVh
"Tetragrammi JHWH esiintyy kuitenkin pelkästään Raamatun heprealaisissa kirjotuksissa 6 973 kertaa, mikä osoittaa sen, että alun perin sitä käytettiin paljonkin."
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
- http://en.wikipedia.org/wiki/Jehovah
En maininnut sen tutkijoiden arvioimia todennäisesti oikeampia lausntamuotoja, joista Jahve-versio tulee usein esille todennäoisimpänä.
Asiaa on käyty läpi tällä palstalla vuosien aikana lukemattomia kertoja, ketjut löytyvät haulla.
Jehovan todistajat kuvittelevat, että koska kristityn pitää rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään, niin sen takia ei saa osallistua koskaan sotiin eikä mennä edes armeijaan.
Ihan puppua! Usein on suurinta rakkautta puolustaa maataan, lapsiaan ja vaimoaan, kun joku maa tai terroristit hyökkäävät. Olisi rakkaudetonta antaa jonkun sekopään tai diktaattorin sotilaan vaikkapa tappaa oma vaimonsa ja lapsensa silmiensä edessä. jokainen voi valita, jos tulee sellainen tilanne, ettei jotain sotaa tai käskyä voi omatuntonsa puolesta noudattaa, mutta perusperiaatteena maansa ja sen ihmisten puolustaminen ei ole väärin.
Jo vanhan liiton aikoinakin oli kymmenessä käskyssä käsky Älä tapa. Silti Israelilaisetkin saivat sotia, puolustaa maataan ja usein jopa hyökätä.
Jos rakastaa lähimmäistään ei ala suutuspäissään väkivaltaiseksi ja tappamaan tai murhaamaan ketään.
Maan puolustaminen armeijaan kuulumalla on asia erikseen, samoin poliisien käyttämät voimatoimet tarvittaessa. Raamatussakin kerrotaan, että esivalta ei kanna miekkaa turhaan.
Jos suuri osa maan kansalaisista kieltäytyisi menemästä puolustusvoimiin, niin hyvin pian joku vihollisvaltio valtaisi maan. Suomikin olisi voinut pitkään olla ateistisen propagandan kylklästämä, jos isänmaatamme ei olisi puolustettu Neuvostoliittoa vastaan.
On surullisia tapauksia maa-alueista, joilla on asunut täysin sotimattomia kansoja. Ei ole tarvittu kuin yksi vallanhimoisen ryhmittymän hyökkäys ja koko rauhaa toivova ja puolustuskyvytön kansa on tuhottu.
Jumala sallii terveen järjenkäytön ja yhteiskuntaa tulee valvoa poliisivoimin ja puolustusvoimin, jotta anarkismi ja terrorismi eivät valtaa koko maailmaa.
jehovan todistajat siipeilevät tässä asiassa ja hyötyvät muitten uhrauksista ja ponnisteluista.
Kornelius, jota Raamatussa kehuttiin hurskaaksi mieheksi, oli sotilas ja sitä ei mitenkään moitittu.
Jehovan todistajat menevät tulkinnoissaan ääripäihin ja fanatismiin ottamattta koko Raamattua ja kulttuurikontekstia huomioon.
Heikki,:lle
Miten tuo vuodatus liittyy edes kaukaisesti käsiteltyyn asiaan, eli nikea-lahkon sadistiseen miekalla käännytykseen, sen harrastamiin kidutuksiin, raiskaamisiin, ryöstöihin, tuhoamiseen, polttamiseen, sekä hirmuiseen viattomien ihmisten verenvuodatukseen?
Tokihan sille voi koettaa hakea oikeutusta VT:n raaoista teurastusksista Jumalan nimissä.
Juurikin tuota logiikkaasi noudattaen on toteutettu ihmiskunnan verisimmät uskonsodat kautta aikain milloin minkäkin jumaluuksien nimissä.
Pohjois-Irlannissakin uskonsodassa veri vuoti kaduilla 'kristittyjen' protestanttien ja katolisten tappaessa toinen toisiaan vuosikymmenien ajan.
Miten voit sanoin noin, oletko tietämätön. (en usko että olet tietämätön).
Jos olet helel alias heluna,( kovanyrkki ja KN1) niin sinut tiedetään jo pitkältä ajalta. Puhut valetta totuuden sijaan ja niin sinua eivät usko edes Jehovan todistajat.
Sinä et ole se, joka täällä määrittelee ja johtaa mistä keskustellaan ja mihin tyyliin. Kentällä voit sitä yrittää, mutta täällä se ei mene ainakaan läpi. Osaan ulkoa nuoJjehovan todistajapropagandat. Ladoinhan niitä ihmisille vuosikaudet itsekin aivopesun uhrina vielä ollessani!
Ketä nyt näissä yhteyksissä kiinnostaa käsitellä sotia, joita on käyty. Niillä ei voida millään perustella, että klassinen kristinusko on väärin. Armeijaan meneminen ja sodassa maansa puolustaminen ei ole Raamatun mukaan väärin. Jos joku sota sotii omaatuntoa vastaan ei toki ole pakko taistella, mutta yleisperiaatteena esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Ilman poliiseja ja armeijoita maailmassa olisi täysi anarkia.
Ja sitä paitsi ihminen ei pelastu muutenkaan minkään uskonnollisen järjestön kautta, vaikka seurakuntaelämään kannustetaankin. Henkilökohtainen suhde Jumalaan ratkaisee. Jokainen päättää itse miten omantunnon mukaan tulee toimia, sitä ei saisi joku lahko sanella.
Jumala päättää, mikä on syntiä ja mikä ei. Monet kristillisiin uskontoihin kuuluvat eivät ole uskossa ja eivät he pelastukaan. Silti samaan kirkkokuntaan kuuluvista moni muu aidosti uskossa oleva voi pelastua. Jehovan todistjat taas ovat niin harhassa ja toimivat Vääränä profeettana julistaen valhetta ja valhe-ennustuksia, että pelastuminen voi heille olla täysin mahdotonta niin kauan kuin tuohon harhalahkoon kuuluvat. Jumala senkin päättää ja tietää, mutta pahalta vaikuttaa Jehovan todistajien kannalta.
Jehovan todistajat ovat ihan itse keksineet, että armeijaan kuuluminen ja sotaan osallistuminen on joku pelastuskysymys ja rajanveto.
No, teillä on kyllä tapettu ja tapetaan tuhansia aiemmilla elinsiirtokielloillanne ja nykyisillä verensiitokielloillanne, joitten vaihtuvat säännöt ovat naurettavia. Nyt jo hemoglobiiniakin saa halutessaan ottaa ja sehän on 80 prossaa punasolusta ja sen tärkein osa. Veriplasmaa ei saa ottaa, vaikka suurin osa siitä on vettä ja loput osat ovatkin taas sallittuja veren komponennteja. Mikä siis on sitä pahaa ja kiellettyä veriplasmassa, se vesikö?
Ihan surkuhupaisia nuo lahkonne alati muuttuvat säännöt, joitten kanssa leikitään ihmishengillä. Teillä elämän symboli veri on pyhempää kuin itse se elämä. Mietipä miten epäloogista.
Miksi et keskustele asiasta henkilöiden sijaan. Sillä ketä todistjat uskovat ei ole mitään merkitystä, vielä vähemmän on merkitystä sinun näkemyksilläsi.
>> Kuinkahan paljon näissä "tarinoissa" on tahallista provokaatiota. Ja olisi mielenkiintoista tietää mikä ryhmä provosoi.
Toki näin, ettei vain olisi jonkin hurmosliikkeen edustajan valheellisesti laatima anti-todistaja-novelli.
Mitä ilmeisemmin kyseessä on kuitenkin nikealainen dogmi jumaluuden kolmiyteisyydestä, sekä erityisen rakkaudellinen oppi ikuisesta, ei oikein uskovien h.elvetin kidutukseen joutumisesta.
Jehovan todistajat ovat pienessä vähemmistössä niiden joukossa, jotka uskovat Raamatun olevan Jumalalta. he uskovat raamatun olevan jumalata, mutta kääntävät sen väärin ja tulkitsevat sitä harhaopein.
Muut Raamatuun luottavat tahot uskovat kuten Raamatussa kirjoitetaan eli että Jeesus on Jumala eikä enkeli ja Pyhä Henki on persoona . Muut kuin Jehovan todistajat ja mormonit uskovat Raamatun kokonaisuudesta välittyvän totuuden siitä, että Jumalamme on kolmiyhteinen.
Jo 300-luvulla toki areolainen harhaoppi siitä, että Jumala ei olisi kolmiyhteinen tunki esiin ja samoin joskus muulloinkin. Kuitenkin Raamatun selvä totuus Jumalan kolmiyhteisestä luonnosta voitti eikä ole myöhemminkään jäänyt pimentoon. Jumala on pystynyt huolehtimaan itse siitä! jotkut harhaoppia levittävät eivät onnistu tätä totuutta Jumalasta ja Jeesuksen Jumaluudesta pimentämään.
Ainakaan minun tuntemani uskovaiset ihmiset eivät halua valehdella, koska se on vastoin Raamatun opetuksia ja Jumalan tahtoa.
Sen sijaan kyllä esim Jehovan todistajien tiedottajalla ei ole näyttänyt olevan omantunnon ongelmia valehtelun suhteen tai ainakin hän pystyy siihen helpon oloisesti. Nythän hän on narahtanut kiinni jo moneen otteeseen valehtelusta: Esim karttamisrangaistussysteemiä ei hänen mukaansa ole, vaikka Jehovan todistajien omissa julkaisuissa siitä kirjoitetaan lukemattomissa kohdissa.
Tosi kristityt kyllä vihaavat valehtelemista ja heidän omatuntonsa ei sitä salli. jehovan todistajien valehtelu kertoo omaa kieltään heidän moraalinsa tasosta.
>> Jo 300-luvulla toki areolainen harhaoppi siitä, että Jumala ei olisi kolmiyhteinen tunki esiin ja samoin joskus muulloinkin.
Kolminaisuusoppi on kirkonisien jälkijättöinen dogmi ja itselleen keskitetyn vallankäytön väline. Raamatun kirjoittivat juutalaiset ja he eivät tunnustaneet / tunnusta ko. dogmia.
"Nikean kirkolliskokous eli Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous eli yleinen, koko ”yhdeksi, pyhäksi, yhteiseksi ja apostoliseksi” tunnustetun kirkon piispojen kirkolliskokous pidettiin vuonna 325 Nikeassa Bitynian pääkaupungissa, nykyisen Turkin alueella. Tämä oli historiallisesti ensimmäinen yritys saavuttaa yksimielisyys kaikkia kristittyjä edustavassa kirkossa[1]."
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikean_ensimmäinen_kirkolliskokous
Viittaan viestiini - "aidot" uskovat - 17.5.2014 15:42 - joten en sitä toista.
Koko kristillisyyden historia on kiistelyä ja taistelua oikeaoppisuudesta, sekä jakaumia jakaumien päälle. Noin 2000-vuotta kulunut ja sama kiistely vain jatkuu.
- http://fr.wikipedia.org/wiki/Fichier:BranchesChristians.png
33 000 : http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Näinhän se on myös muslimeilla!
Jos henkilö tulee uskoon Jeesukseen, niin tätä islamissa pidetään suurimpana syntinä, josta siellä seuraa kuolemanrangaistus. Ja jos se ei ole mahdollista, niin tälle uskoontulleelle pidetään hautajaiset jolloin kukaan ei saa olla häneen yhteydessä. Hänhän on "kuollut".
Myös Jehovan todistajat pitävät henkilökohtaista uskoa - ilman Vartiotorniseuran seurantaa - pahimpana mahdollisena "rikoksena" mistä muslimien tapaan seuraa karttamisrangaistus.
Jostain syystä tämä maailma ja sen voimat vihaavat Jeesusta ja uskon, että tämä johtuu pahuuden henkiolennoista taivaan avaruuksissa.
>> Jostain syystä tämä maailma ja sen voimat vihaavat Jeesusta ja uskon, että tämä johtuu pahuuden henkiolennoista taivaan avaruuksissa.
Saman asian voisi nähdä myös toisesta kulmasta. Jostakin syystä kristilliset "voimat" halveksivat ja vihaavat noin 70%:a maailman västöstä koska ovat eri uskoisia.
Käännytystä on jo tehty alistamisella, vainoamalla, kiduttamalla, raiskaamaalla, ryöstämällä, tuhoamalla, polttamalla, kokonaisia kulttureja tuhoamalla ja tappamalla ja verenvuodatuksella.
Jopa pirstaloituneen ja alati riitaisan kristikunnan sisällä tuomitaan kritillistä rakkautta osoittaen itsestään katsottuna toisin tulkitsevia toisia kristittyjä h.elvetin tuleen. Näin fundamentalisssa piireisä ja varsinkin hurmosliikkeiden piirissä.
Käännytystä varmaan tehdään vaikka millä konsteilla, mutta evankeliumia julistetaan vain yhdellä tavalla eli .... julistamalla evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta.
Uskovat kristityt ovat aina olleet historian saatossa yhtä - näinhän Jeesus rukoilikin meidän olevan yhtä. Tottakai Jumala kuuli Poikansa rukouksen.
Mutta Jehovan todistajat erottavat ja karttavat toisiaan ja vahtivat toisiaan ja kantelevat toisistaan jos joku vähänkin väärän eleen taikka sanan tekee. Mutta uskovat kristityt emme kantele - julkisynti nimittäin paljastaa itse itsensä. Me arvostelemme ja neuvomme ja rakastamme toisiamme Kristuksen rakkaudella.
Vehnä ja rikkaruohot kasvavat yhdessä loppuun asti kuten täällä on aiemminkin kirjoitettu. Kaikki, jotka kuuluvat kristillisiin uskontoihin eivät kuitenkaan ole sydämentilaltaan hyvässä asemassa Jumalan edessä.
Vaikka osa kristityiksi itseään nimittävistä toimii Raamatun vastaisesti, se ei poista sitä, että osa on aidossa uskossa ja elää Jeesuksen seuraajina ja tulee pelastumaan.
Tosiasioita on että jehovantodistajat tuottavat uskontojen uhrit ry:n suurimman asiakasryhmän.
Yhtenä syynä lahkolaiselle asetettavat vaatimukset, tänään toistat iskulauseen: meillä on rakkaus keskuudessamme. huomenna kuulet että lahkotoveri on erotettu, hänen tervehdykseensäkään et saa enää vastata, etkä saa tietää enempää syytäkään. Toki lahkossa juorutaan että mitähän se on tehnyt.
Uskosi ei tule yhtään sen oikeammaksi vaikka kuinka mollaisit todistajia. Se kertoo vain sinusta ja siitä millainen ihminen olet.
Nimimerkille muualle julistamaan: Samat sanat paitsi todistajia-sanan tilalle kristittyjä.
Aidot kristityt voivat tälläkin palstalla vapaasti liikkua ja kirjoitella elämättä kaksoiselämää ja toimimatta vastoin uskonsa periaatteita. Sen sijaan teidän Jehovan todistajien ei täällä pitäisi edes pyöriä, mikäli eläisitte oman vakaumuksenne mukaan.
Teidän hallintoelimennehän on kieltänyt näillä keskustelupalstoilla pyörimisen. Tuo asia toki jo kertoo oppinne ahdasmielisyydestä ja siitä miten ajattelunvapauttanne ja toimianne yritetään rajoittaa. mitään kriittistä materiaaliahan te ette edes saisi järjestöstänne lukea.
Ilmeisesti moni teistä elää ns kaksoiselämää ja ei halua olla alamainen hallintoelimen käskyille, vaikka senhän pitäisi mielestänne edustaa Jumalaa.
Ehkä moni teistä alkaakin jo tajuta kuka se siellä J.t-järjestön taustavoimana vaikuttaa ja järjestönne marionetteja heiluttelee. Sen voin kertoa, että kyseessä on oikeasti ihan muu henkiolento kuin rakas Luojamme.
Näin on ! Sekä J.t-johto että rivijäsenet elävät kaksinaismoralistisesti vastoin omia virallisia oppejaan ja periaatteitaan. Valheellisuus on ihan iskostunut kyseiseen lahkoon!