Helluntailainen valtio

Jos sinä (helluntailainen) saisit perustaa valtion ja asettaa myös kaikki lait, niin minkälaiset oltavat seksuaaliähemmistöillä olisi siinä valtiossa?
Entä ateisteilla?
Olisiko siellä sananvapaus ja tulisiko TV:stä esimerkiksi "avara luonto"-ohjelmia?
Minkälainen koulutusjärjestelmä siinä olisi?
22129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jumalan Valtakunta tulee toteutumaan näkyvällä tavalla vasta Tuhatvuotisessa valtakunnassa, jossa Kuninkaana on kuninkaiden Kuningas Jeesus Kristus.

Sinne ei todellakaan pääse yksikään mainitsemasi henkilö, joka ei ole antanut Jeesuksen veressä sovittaa itseään Jumalan kanssa.

Muuten hyvin mielenkiintoinen kysymys.

Tänään Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, jotka olemme uudesti syntyneet Pyhän Hengen uudistuksen kautta elävään toivoon.

Äänestä
  • Jos kysymys oli mielenkiintoinen, niin miksi et vastannut siihen?

    Äänestä

  • Tuhatvuotinen valtakunta ei ole Taivas, vaan Jeesuksen hallitsema valtakunta maan päällä, joten siellä asuu kaikenlaisia ihmisiä, myös ateisteja. Jeesus ei ole hell'untailainen, joten jumalattomilta ei katkaista päätä.

    Hell'untailainen valtakunta olisi juuri sellainen kuin tämä foorumi: toisenuskoisia pilkattaisiin, kerrottaisiin valeita toisinajattelijoista, lapsia piiskattaisiin ja pahoinpideltäisiin, rikollisia suojeltaisiin hyvävelijärjestelmällä, oikeutta ei olisi, hell'poliisi olisi korruptoitunut.

    Hell'untailainen valtakunta olisi hel'vetti maanpäällä. Sellainen, jota se on ollut uskontonsa uhreille.
    .

    Äänestä

Ihanneyhteiskunnassani olisi kaikilla hyvät oltavat.
Ihmiset olisivat tasa-arvoisia sukupuoleen, ikään ja muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin katsomatta. Kukin saisi toteuttaa omia mieltymyksiään, kunhan ne eivät loukkaisi toisten oikeuksia. Sanan- ja uskonnonvapaus sekä toisten kunnioittaminen olisivat selviö ja laeilla suojatut. Laki olisi kaikille sama eivätkä tuomiot yksilöiden välillä vaihtelisi. Raha tai asema eiväti ratkaisisi, vaan tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen perustuvat lait.

Yhteiskunnassa toteutuisivat kaikki YK:n Ihmisoikeuksien julistukseen kuuluvat asiat. Kansalaisille taattaisiin samanlaiset koulutusmahdollisuudet ja terveydenhuolto. Rikkaat eivät rikastuisi ja köyhät eivät köyhtyisi, vaan yhteiskunta huolehtisi, ettei niin pääsisi käymään. Lapset, sairaat ja vanhukset sekä muut tuen tarpeessa olevat olisivat yhteiskunnan erityisen huolenpidon kohteina.

Avara luonto ja muut vastaavat olisivat ilman muuta "töllön" ohjelmistossa.
Niin myös tiede- ja historiadokumentit sekä tunnnettujen että tavallisten ihmisten elämää kuvaavat dokumentaariset ohjelmat. Vastustan liiallista sensuuria, mutta rajansa kaikella. Kaikki ihmistä vahingoittava ohjelmisto saisi olla kiellettyä.

Kysyt valtiosta, mutta olen yllä esittänyt etupäässä yhteiskuntaa, jonka kaltaisen perustaisin kysymyksiisi perustuen. Siksi esitän lopussa linkin, josta voi nähdä, että elämä Jumalan luomassa ja ihmisten asuttamassa maailmassa on monimutkaisempi kuin pelkkä valtiossa oleminen. Se on paljon monimutkaisempaa kuin tässä yhteydessä tai missään muussakaan on mahdollista tyhjentävästi esittää.
Helluntailainen valtio ei ole nähdäkseni mahdollinen missään olosuhteissa. Kysymyksesi on vain kuvitteellinen, koska yhteiskunnat ja valtiot ovat pitkien prosessien tuloksena muodostuneita. Niitä ei perusteta yhden ihmisen eikä vähän suuremmankaan joukon aloitteesta.

"Käsitteet valtio, kansakunta ja yhteiskunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien (nykyisten ja siihen mennessä institutionalisoituneiden) vuorovaikutussuhteiden verkostoista, josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan muun muassa hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteiskunta

Äänestä
  • Kuvaamasi yhteiskunta kuulosti oikein hyvältä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut helluntailaiselta yhteiskunnalta. Siinä mielessä vastaus ei tyydytä.
    Kiitos kuitenkin vastauksesta.

    Äänestä

Opettaisiinko evoluutiota kouluissa

Äänestä

"Opettaisiinko evoluutiota kouluissa"

Erilaiset näkemykset ja teoriat käsiteltäisiin ilman, että otettaisiin yksipuolisesti kantaa puolesta tai vastaan. Kaikki oppimateriaali ja tieto pitäisi voida perustella faktisesti oikeaksi ilman niihin liittyviä henkilökohtaisia "juonteita". Uskontofilosofiset ja tieteellisteoreettisesti epävarmat kysymykset pitäisi esittää sellaisina kuin ne ovat - epävarmoina teorioina ja näkemyksinä. Mitä nuoremmista oppilaista on kysymys, sitä enemmän varoisin opettajana täyttämästä pieniä päitä omilla näkemyksilläni. Näin toteuttaisin oppilaiden vapaata tiedon omaksumista.
Olen yleensäkin sitä mieltä, että kouluissa pitäisi tarjota oppilaille työkalut tiedon hankkimiseen myös omaehtoisesti eikä tarjoilla sitä vain valmiiksi pureksittuna.
Loppu on kiinni oppilaan uskosta asioiden oikeellisuuteen. Maailmankatsomus voi syntyä vain vapaassa ja luottavassa ilmapiirissä.

"Maailmankuvalla voidaan tarkoittaa kaikkia niitä käsityksiä, joita ihmisellä on siitä, millainen maailma on. Tällöin maailma ymmärretään niin, että se käsittää luonnon, aineellisen maailman, ihmisen, yhteiskunnan, ja myös niiden historian.

Maailmankatsomus on laajempi käsite. Maailmakatsomukseen liittyy osana elämänkatsomus, joka sisältä sen näkemyksen, joka ihmisellä on omasta tehtävästään maailmassa. Silloin siihen sisältyy eettinen ja normatiivinen näkemys siitä, mitä ihmisen pitäisi tehdä, ja miten maailmaa pitäisi muuttaa paremmaksi."
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/maailmankuva_ja_maailmankatsomus_28799.html#media=28800

En ole luonnontieteilijä, en filosofi enkä teologi, joten en osaa vastata paremmin, vaikka tahtoisin.

Äänestä

Asioita on ajateltava järkiperäisesti, tieteellinen ja evoluutinen maailma tuntuu oikealta.

Äänestä

Sitä varten ihmisille on annettu järki ja sen käyttö on sallittua, jopa suotavaa.

Äänestä
  • Ihmiselle ei ole annattu järki, vaan järki on kehittynyt evoluution kautta.

    Äänestä

Perustaisin oikeusjärjestelmän, joka tuomioiden sijaan jakaisi oikeutta.
Kieltäisin ilmaston- ja ympäristönsuojelufundamentalismin.
Vaatisin lain perustuvan kristillisiin arvoihin.
Poistaisin homoseksuaaleita ja muilta seksuaalivähemmistöiltä erityisoikeudet.
Lopettaisin kehitysyhteistyön, koska näyttöjä sen toimivuudesta ei ole pystytty osoittamaan.
Korostaisin kansallisvaltioiden merkitystä ja rajoittaisin humanitaarista maahanmuuttoa.

Noilla voisi aloitella.

Äänestä
  • "Poistaisin homoseksuaaleita ja muilta seksuaalivähemmistöiltä erityisoikeudet."

    Kerro muutama erityisoikeus mikä heillä on.

    Äänestä

  • ku en tiedä kirjoitti:

    "Poistaisin homoseksuaaleita ja muilta seksuaalivähemmistöiltä erityisoikeudet."

    Kerro muutama erityisoikeus mikä heillä on.

    ""Poistaisin homoseksuaaleita ja muilta seksuaalivähemmistöiltä erityisoikeudet."

    Kerro muutama erityisoikeus mikä heillä on."

    Tällä hetkellä ne eivät ole vielä lakiin kirjattu (onneksi).

    Tässä muutama:

    - Kirjoittamattomat homokiintiöt lähes joka TV-ohjelmassa
    - Median jatkuva hehkutus homojen ihmisoikeuksista., tai paremminkin niiden puutteista.
    - Amerikkalaisten homopropaganjärjestöjen laatimien homoseksuaalisuutta edustavien ohjeiden kohtuuton näkyvyys ja vaikutus.
    - Itsestään selvänä pidetty avioliitto-oikeus homoille.
    - Transsukupuolisten "hoito" yhteiskunnan varoilla.
    - Yleinen epädemokraattinen hyväksyntä homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen vaatimuksille.
    -

    Äänestä

vanhan kysymyksen kertausta, johon vastasin tässä jokuaika. Unohtuko? Dementia?

Kristityn elämä lähtee omasta valinnasta ja elämästä arjessa ja pyhässä.
Sitä säätelee Jumalan laki sydämestä käsin, Jumalan tahto, Jumalantie.

Siinä pyhät pyhittyy ja se on vapaus.

Maailman puolesta ei edes Jeesus rukoile, että siunauisi syntiä. Mutta, lusteet kasvaa ajan loppuun asti, sekä ovat siinä lakeineen toimimassa.

Siat päättyvät aina rypemään kaukaloihinsa, koska heille Jumalan laki ei ole sydänasia, vaan oman tien kulku, sekä hylkääminen Pyhän kohdalla on oma tie.

Sillekin tielle on lupa mennä, jos joku menee, Jumalan valtakunta ei ole pakkovaltaa, ei edes Eedenissä sitä ollut. Mutta, sen viimeinen kohta on ei iankaikkisena elämänä, vaan kuolemana, toinen kuolema nimikkeellä.

Ja kun tämä maa, valtioineen on kadotuksen alaisuudessa, vastakohta on katoamaton maailma ja siihen tähtää tämän elämän omat valinnat, olkoon lakieja tai ei. Sillä Jumalan lain sisäistäneet, jonka päämäärä on rakkaus, on ikuista.
Rakkaus Hänessä on katoamatonta. Kaikki muu on katoavaista.

Siksi, juupas, eipäs, tuopas, tämäpäs, keskustelu on turhaa. Kristitty tietenkin sydämessään Jumalan lain suhteen kantaa kortensa kekoon elämänpuolesta, eikä ole mittaamassa sitä osaa lähimmäiselle, joka tähtää riistoon ja ihmisarvojen polkemiseen, ts. ihmiskauppaan sen eri muodoin..

Sitten tämä ateisminen ja muotojumalinen porukka päättää asioita ja jos he ääntensä enemmistöllä haluavat muuttaa elämää rakentavat elementit elämälle tappioksi, sitähän se toinen ja kolmaspolvi sitten ajassa niittää, isiensä mielenmukaan. Näin he juovat sitten siitä maljasta, minkä aika valintoineen heille tarjoaa.

Ei pitäisi olla vaikeaa asioita käsitellä, jos vähän pohtii, ellei nyt halua väittelyyn mieltyneenä puolustella viimeksimainittua asiaa, jolla siunataan sitten synnin elämistä jälkipolviin.

Maailmahan tänäänkin on sitä, mitä isät haluavat, ei se senkummempaa ole.

Hieromapaikat seisoo kaupunkien kaduilla "suomalaisina punaisten lyhtyjen" sallimuksissa, että perheen isät siellä viettävät aikaansa. Kapakat mittaa rahat ruokapussista ja lapset kärsii ja pian lapset seuraa isien jälkiä ja kas, sieltä se mäyräkoira lähtee K- kaupan tiskiltä ulkoilemaan nuorten mukaan.

...

Äänestä
  • Heluntailainen valtio toimisi Petri Paavolan opein.

    Äänestä

Avaajan kysymys on kieltämättä mielenkiintoinen. Helluntailaisuus Suomessa antaa mielestäni parhaimman vastauksen siihen, millainen olisi helluntailainen valtio. Tässä muutama kuvitteellinen asia siltä pohjalta.

1. Valtion itsenäistymistä juhlittaisiin ja pidettäisiin ylistysjuhlia eri puolilla maata. Kansallislauluna kaikuisi juhlissa "Jeesuksen veressä voima on" ja juhlapuheissa korostettaisiin rakkautta, armoa, yhtenäisyyttä ja kaikkien ihmisten hyväksymistä sellaisina kuin he ovat.

2. Helluntailaisuuden tavoin, valtio ajautuisi sisäiseen ristiriitaan ja jakautuisi kahtia: toinen puoli kuuluisi patriooteille, jotka nostaisivat presidentikseen Marko Selkomaan ja toinen puoli korostaisi voimakkaasti alkuperäistä helluntaivaltiota. Omaisuuksien varastamisesta nostettaisiin syytteitä, rajakahakoita syntyisi ja osapuolet uskosivat voiton olevan heidän "Pyhän Hengen voimalla". Monet haavoittuisivat mellakoissa ja muuttaisivat muihin maihin saamaan hoitoa haavoihinsa.

3. Alkuinnostuksessa toistettu demokratia rapistuisi muutamassa vuodessa. Helluntaivaltion hallitus nimeäisi monia yhteiskunnalle vaarillisiksi ja heidän kansalaisoikeuksiaan rajoitettaisiin: heitä olisivat mm. luterilaiset, ns. viidesläiset ja epämääräinen joukko, joka vetoaisi Raamatun ehdottomaan arvovaltaan.

4. Yhteiskunnallisesti vaarallisten joukkojen tiedotusvälineisiin iskisi ankara sensuuri. Kaikki arvosteleminen kiellettäisiin, äärikarismaattisuudesta varoittavat leimattaisiin valtion helluntaihengen vastaisiksi ja nousevalta "Eri yli sen, mikä on kirjoitettu" -ryhmältä vietäisiin kokoontumisvapaus.

5. Valtio ajautuisi vähitellan sisällisodan partaalle. Helluntaihallitus päättäsi ottaa ensi hätään luterilaisilta kansalaisoikeudet pois. Kansalaisoikeus jäisi vain niille, jotka uskovat niin kuin helluntaihallitus on opettanut. Hallituksessa nousisi tämän tästä välikysymyksiä: aikooko helluntaihallitus jatkaa kolminaisuusopin kannattamista, milloin hallitus puuttuu presidentti Selkomaan sormella osoittamalla kaatamiseen? "Suomi24 -helluntailaisuus" nousisi kiihkeäksi ääriryhmäksi, joka uhkaisi valtion rauhaa: ellei helluntaivaltio luovu puhumasta Jeesuksen jumaluudesta, niin se tarkoittaa sisällissodan julistamista.

6. Jakaantunut valtio yrittäisi yhdistyä, jotta rivit saataisiin kuntoon. Kauniita, sovittelevia eleitä ja sanoja kuultaisin televisossa ja radiossa. Tärkeintähän on kuitenkin rakkaus ja olemmehan me sentään helluntaivaltiomuodon kannattajina veljiä ja sisaria keskeneämme. Jakaantuneen valtion päämiehet kättelesivät julkisesti toisiaan - valto-omaisuuden kavaltamissyytteistä luovuttaisiin, Selkomaan presidenttiys tunnustettaisiin viralliseksi voiteluksi, johon ei saa puuttua ja Raamatun opista annettaisiin julkilausuma, jonka mukaan "tärkeintä ei ole oppi, vaan keskinäinen rakkaus".

7. Kansalaisoikeutensa menettäneet luterilaiset ja muut helluntailaisuuteen sitoutumattomat muuttaisivat suurina joukkouna Lappiin, jonne heille rajattaisiin oma alueensa nykyisen Ahvenanmaan oikeuksen tapaan. Voimatekoja, kaatamisia ja kovaäänisiä ja käskevia puheita kuultaisiin puhujapöntöistä. "Nyt kun roskaväki muutti Lappiin, pääsevät helluntaivaltion tuulet kunnolla puhaltamaan", julistettaisiin virallisissa tiedonannoissa.

8. Sovittelijaksi kutsuttaisiin David Hetzog. Rakkauden hengen vuoksi helluntaikansalaiset pitäisivät suunsa tukossa ja kaatamiset sekä mitä oudoimmat ilmiöt saisivat enenevässä määrin jalansijaa. Hyväksymisen ja rakkauden merkeissä uusiutuva valtio sulattaisi sisäänsä kaiken toiminnan, joka näyttäisi tulokselliselta ja voimakkaalta - väärähenkisyydestä ja harhaopeista huomauttelevia vietäisiin käräjäoikeuteen tuomittaviksi. Monet sulkisivat suunsa ja saisivat elää rauhassa. Ankarimpana rangaistuksena moni joutuisi karkotetuksi Lappiin.

9. Helluntaivaltio yhdistyisi uudelleen. Maailman uutisissa kerrottaisiin maailmanlaajuisista syvenevistä Sanasta luopumisen ajoista ja synnin vallan voimistumisesta kristityissä. Jotkut valtiot katkaisisivat diplomattiset suhteensa Suomen helluntaivaltion kanssa vedoten omantunnon puhtaana pitämiseen. Helluntaivaltio torjuisi jyrkästi kaiken kritiikin syntisyydestään ja harhoistaan julistaen olevansa puhdas kaikesta synnistä ja toimivansa kaikessa oikein. Valtion yhdistysmisjuhlassa laulettaisiin sankoin joukon laulua "On armo suuri ihmeinen".

10. Suomen helluntaivaltio eristyisi ajan mittaan suurimmasta osaa maailman kristityistä maista. Helluntailiikettä ainoana oikeana pitävänä valtiona se löytäisi kuitenkin yhteistyökumppaneita ja liittyisi maailnanlaajuiseen unioniin nimeltään "Voima ratkaisee". Ulkopuoliset pitäisiät helluntaivaltiota diktatuurimaana.

Äänestä
  • No nyt on helluntaivaltion historiakin kirjoitettu! Kirjoitus oli samalla kertaa sekä vakav a, että hauskasti ja kuitenkin hyvällä maulla kirjoitettu. Totta tosiaan, jos Suomen helluntailiike repeilee ja kiistelee - kuinka helluntaivaltio voisi olla erilainen?

    Enemmän kuin diktatuurimaaksi kehittymistä pelkään kuvitellun helluntaivaltion ajan mittaan maallistuvan. Nimim. "Näinhän se menee" kirjoituksen perusteella on syytä kysyä, kuinka moni helluntailainen jo nykyään on kuin sika, joka rypee rapakossa ja kuinka yleisesti kaikenlaista syntiä ja vääryyttä katsotaan läpi sormien? Niinpä - Jumalan valtakunta ei ole pakkovaltaa - mutta kuinka helluntaivaltio harjoittaisi valtiokuria, kun helluntailiikkeessä ei itsessään ole enää nykyään seurakuntakuria?

    Äänestä

Meillähän ON helluntailainen valtio olemassa: Uganda.

Johtoporrasta myöten ameriiikkalaistyylisen karsimaattiskeppulalaisen helluntaiaatteen kyllästämä.

Normitoimintaan kuuluvat mm. noitien polttaminen, homojen vankilaan telkeäminen ja naisten alistaminen.

Äänestä

Helluntailaisessa valtiossa miehet päättäisivät kaikesta, aivan niinkuin seurakunnissa vain miehet ovat johdossa. Naisilta puuttuisi äänioikeus, ihan niinkuin seurakunnissa ei naisilta kysytä.

Seksuaalivähemmistöt kivitettäisiin raamatun mukaan.

Luontodokumentit kiellettäsiiin ja sen sijaan telkkarista tulisi luomisoppia ja kreationismia.

Koulutusjärjestelmä toimisi raamatun mukaan eli lapsia kuritettaisiin piiskalla.

Ateistien olot vastaisivat maanpäällistä helvettiä eikä heillä olisi sananvapautta.

Äänestä
  • Hei! Ihan kuin puhuisit Saudi-Arabiasta!

    Äänestä

Herra varjelkoon helluntaivaltiolta, varsinkin jos se on vastakääntyneiden tai vastaavasti uskonsa ja elämänsä illassa olevien valtio, jotka molemmat tietävät just tasan tarkkaan, kellä on oikea oppi ja kuka on täynnä Pyhää Henkeä ja kuka täysin hengetön. Rakastan helluntailiikettä kaikkine vajavaisuuksineen, monet meistä ovat hyvin vaikeissa oloissa kasvaneita ja ennen uskoontuloaan itseään ja muita kolhineita. Ennen kuin Herra tästä Daavidin erämaavaiheen sotajoukosta saa kuninkaallisen armeijan, se vie paljon aikaa ja toiset valitettavasti hukkuvat matkallekin huomattuaan, että toiset eivät olleetkaan täydellisiä. Ja ett siitä vielä saisi hallituksen, en osaa oikein kuvitellla. Ja tosiaan, miten kääntymätön himojen heiteltävät ihminen suostuisi tällaiseen hallintoon, jossa petollisuus olisi tuomittavaa, homoutta ei saisi käytännössä harjoittaa.
Taisi Jeesus mainita, että Hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta.
Cymbala joskus mietti,että hän ei oikein tajua, miten jenkkikouluihin pitäisi saada rukousta, kun toisaalta uskovienkin rukouskokouksissa on ihan liian vähän porukkaa,
jotta asiat yhteiskunassa todella etenisivät...

Äänestä

"Helluntailaista" valtiota kokeiltiin jo 1500-luvulla Saksan Münsterissä.

Uudestikastajien oppeihin mielistyneet kaupunginisät perustivat teokraattisen kaupunkivaltion, jonka kaikkien asukkaiden piti ottaa upotuskaste tai lähteä kaupungista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä kiinnostaa kirjoitti:

Jos sinä (helluntailainen) saisit perustaa valtion ja asettaa myös kaikki lait, niin minkälaiset oltavat seksuaaliähemmistöillä olisi siinä valtiossa?
Entä ateisteilla?
Olisiko siellä sananvapaus ja tulisiko TV:stä esimerkiksi "avara luonto"-ohjelmia?
Minkälainen koulutusjärjestelmä siinä olisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu