kasteelle ?

hei, olen helluntaiuskovaisesta perheestä ja olen saanut lapsikasteen. olen n.21v tullut uskoon, mutta langennut ja kääntynyt maailmaan. siitä asti minulla on ollut psyykkisiä ja seksuaalisia ongelmia. Nyt olen kiinnostunut uudestaan jeesuksesta ja jumalasta. en kuulu vielä mihinkään seurakuntaan ja mietin että pitäisikö ottaa toinen kaste (upotuskaste), muutama pastori on ollut sitä mieltä että olen altistunut pahoille hengille ja että olen sidottu, ja että he kokevat minun puolestani että toinen kaste olisi auttava tekijä että pääsisin uskonasioissa eteenpäin.

mitä mieltä ihmiset olette tällaisesta tilanteesta ?
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uskon että olet jo pelastunut uskossa Jeesukseen. Voit toki ottaa upotuskasteen ( itse otin hieman samallaisessa tilanteessa.) Mutta mikään pakko se ei ole

Äänestä

Pitkän linjan hellarina muutama sana teille. Älää nyt niin hirveästi pohtiko tuota kasteasiaa. Ei se kasteella käyminen mikään automaatio ole, että sen jälkeen alkaisi ongelmaton uskonelämä.
Ja mitä tuo altistuminen pahoille hengille sitten tarkoittaa. Kyllähän syntielämä tuo mukanaan rikkinäisyyttä ja pahat henget ottavat kaiken hyödyn saaden ihmisen himojen ja synnin orjuuteen.
Rakkaat kanssamatkaajat! Nyt on tärkeätä että juurrutte Jumalan sanaan, käytte sanankuulossa ja kuljette armossa eteenpäin. Jeesus Kristus on ennenkaikkea heikkojen ja epäonnistuneiden Vapahtaja.
Kun kasteasia selivää Sanan pohjalata, niin ottakaa raamatullinen uskovien kaste.

Äänestä

Luterilainen vaihtoehto: Kerran saatu kaste kantaa koko elämän ajan. Siihen voit turvautua elämän eri vaiheissa eikä uudelleenkastaminen ole mikään automaatio, kuten edellä on sanottukin.
Toivon, että saat elämäsi tasapainoon.

Siunaus kanssasi,

Antti-pappi

Äänestä

Suosittelen lämpimästi psykoterapiaa elämän ongelma-alueiden läpikäymiseksi. Pappeihin ja poppamiehiin turvautuminen ei oikein tunnu enää järkevältä nyt pimeä keskiaika on jo jäänyt taakse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hepo1 kirjoitti:

hei, olen helluntaiuskovaisesta perheestä ja olen saanut lapsikasteen. olen n.21v tullut uskoon, mutta langennut ja kääntynyt maailmaan. siitä asti minulla on ollut psyykkisiä ja seksuaalisia ongelmia. Nyt olen kiinnostunut uudestaan jeesuksesta ja jumalasta. en kuulu vielä mihinkään seurakuntaan ja mietin että pitäisikö ottaa toinen kaste (upotuskaste), muutama pastori on ollut sitä mieltä että olen altistunut pahoille hengille ja että olen sidottu, ja että he kokevat minun puolestani että toinen kaste olisi auttava tekijä että pääsisin uskonasioissa eteenpäin.

mitä mieltä ihmiset olette tällaisesta tilanteesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu