Maiskutelkaa sitä.
Halla-aho tohtori, Soini vain maisteri
Halla-aholainen
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
halla-ahon matematiikan taidot ovat kovasti soveltavia. kun hän sanoo että suomeen tulee eniten maahanmuuttajia tällä hetkellä euroopassa niin kyseessä on yksinkertainen matemaattinen "jippo". se tehdään näin:
suomeen tuli viime vuonna kaksi mamua. tänä vuonna heitä tulee neljä. näin ollen suomeen tulevien mamujen määrä kasvoi 100 prosenttia.
saksaan tuli viime vuonna 10.000 mamua. tänä vuonna heitä tulee 11.000. eli saksaan tulevien mamujen määrä kasvoi kymmenen prosenttia.
tästä onkin sitten helppo vetää johtopäätös, että suomeen tulee paljon enemmän siirtolaisia kuin mihinkään muuhun eu-maahan. ja tämän "tilastotiedon" kun esittää sivistymättömille nuijille, niin totta kai he uskovat siihen.
ps. niin kuin fiksuimmat tajuavat käytin esimerkissä pieniä lukuja siksi että se oli selkein tapa esittää asia. joten pliiis.... älkää perSSut ryhtykö vaahtoamaan "että kyllä tänne tulee enemmän kuin neljä somali tänä vuonna". koettakaa ymmärtää että nuo luvut vain selvensivät miten prosenteilla on helppo huijata ihmisiä.
Arhinmäki on ylioppilas, samoin Haavisto ja Oras Tynkkynen. Biaudetista puhumattakaan. Heinäluoma ja Backman ovat samoin jääneet opinnoissa lukion varaan. Ei edes ammattikoulutusta.
Ja jäljistä näkyy!