3-vuotias poikani ei läpäissyt päiväkodin HALI-testiä???

Kannattaa ehkä itsekin miettiä haluaako lapsensa erityisluokalle vai normaaliluokalle. Siihen voi itsekin vaikuttaa. Ymmärtääkseni koulun pitäisi olla syrjimätön. Eli ainakin kongnitiivisesti hyvätasoisen lapsen voi kannattaa mennä normaaliluokalle, vaikka olisikin erikoinen.

Minusta kuulostaa siltä, että hänellä voi olla hahmotushäiriö (MBD). Tämä tosin on ihan maallikon mielipide, mutta aika moni asia tekstissäsi sopii siihen (monimutkaiset ohjeet eivät pysy päässä, välillä osaa värit ja välillä ei, ei oikein piirrä eikä tee palapelejä, ehkäpä muitakin asioita mutta nuo selkeimmin). Autismilta ei tosiaan kuulosta, koska kuitenkin ottaa niin paljon kontaktia toisiin ihan itse, hakee aikuiset leikkeihin mukaan, jne.

Tuo vähän ihmetyttää että tuo testitulos ei sinusta kuulosta lapseltasi. Mikähän tuo testitilanne on ollut, onkohan hän voinut ymmärtää että häntä nyt tutkitaan, jännittää sitä ja jäätyä?

Lapsesi on onnekas, kun hänellä on äitinä Sinut, joka haluat auttaa ja tukea häntä kaikin tavoin. Toivotan paljon voimia ja jaksamista. Monesta erityislapsesta, joka saa oikeanlaista tukea kotona heti lapsuudessa, kasvaa hienoja, enemmän tai vähemmän erityisiä aikuisia, jotka voivat aivan täysin tehdä unelmiensa työtä ja saada ihanan perheen.

Aloittajalle; älä sekoa turhaan. Et ole tehnyt mitään väärin. Näin ulkopuolisena kuulostaa, että poikasi olisi täysin normaali 3-vuotias lapsi. En voi ymmärtää, mitä järkeä on lähteä jonkun yksittäisen testin perusteella pisteyttämään noin nuorta lasta. Jokaisen kehitys on yksilöllistä ja etenee oma tahtiaan eikä mitään rajaa voida vetää mielestäni sille, missä iässä täsmälleen jonkun pitäisi mitäkin osata tai käyttäytyä tietynlaisesti. Nykyään on menty hieman överiksi noiden diagnosointien ja testaamisten kanssa; jos lapsesi voi hyvin kaikin puolin, miltä kirjoituksesi perusteella kuulostaa, muttei täysin sovi muiden mielestä siihen marginaaliin, mitä joidenkin mielestä "pitäisi olla", se on heidän ongelmansa. Kuulostaa siltä, että sinulla ja pojallasi on lämmin suhde, joten sanoisin, ettei kannata missään nimessä olla huolissaan. Voimia sinulle!

Kiitos vastauksistanne! Niistä tuli hiukan parempi mieli. :) Vielä ottaisin mielelläni niitä lisääkin. Mielialat vaihtelee koko ajan. Välillä kyseenalaistan kaiken "pahan" puheen pojastani ja uskon, että hän on aivan normaali kolmevuotias ja välillä taas (esim. jos ei vastaa ja katselee muualle kun kysyn jotakin tai vastaa väärin) niin olen jo täysin varma jos jonkinlaisesta diagnoosista. Tänään kylvyssä ei taaskaan halunnut vastata minulle, kunnes totesi vihaisesti: "Aatu leikkii!" Hän ei aina puhu minä-muodossa itsestään (ja taas mietin, pitääkö huolestua). Tänään pahoitin mieleni, kun äitini selitteli mitä kaikkea oli puhunut siskoni samanikäisen pojan kanssa hänen ollessaan yökylässä. Ihan tyhmää, mutten voi tunteilleni mitään...

No ei leikkiä kai aina sovikaan häiritä :)
Kuka nyt tykkäisi tulla häirityksi juuri kun on tekemässä jotakin erityisen tärkeää.

Jos kerran empatia on toivottu ominaisuus, niin minusta se on vähän erikoista, jos sen harjoittamista ei kuitenkaan pidetä hyvänä asiana.

Ja minua huolestuttaisi se, jos neurologiseen erilaisuuteen viittaavassa puheessa on "paha" sävy.

Ajattele niin, että se on hyvä, että asia tutkitaan. Koska jos jotain kuitenkin sattusi löytymään, niin lapsellasi tulee olemaan helpompaa kasvaa, tietäen itsensä hiukan erilaiseksi kuin että yrittää koko ajan sulautua joukkoon siinä onnistumatta, eikä edes ymmärrä mistä se johtuu. Itsetuntemus on tärkeää, kuten myös se että lähimmäiset hyväksyvät lapsen sellaisena kuin hän on.
Erityisluokalle tuskin on ikinä tarvetta, koska lapsesi toimii noin hyvin. Ja tuskin on tarvetta edes mainita asiasta kuin korkeintaan opettajille tai vastaaville, joilla on vaitiolovelvollisuus. Turha pelätä leimautumista.

Minulla on lapsi, jolla on hyvin samanlaisia ongelmia kuin sinun lapsellasi. En halua hänestä sen enempää tässä kirjoittaa, mutta vinkki noihin tilanteisiin joissa lapsi ei vastaa:

Älä tinkaa turhaan vastausta, älä myöskään suutu lapselle, se ei johda mihinkään (korkeintaan lapsen itsetunnon tuhoutumiseen :P ). Ohjaa huomio hetkeksi muualle, keskustele jostain kivasta hetki. Lapsi rentoutuu ja osaa sitten paremmin vastata kysymykseesi, ikään kuin huomaamatta, kun huomio on vielä siinä kivassa jutussa. Ja jos ei vieläkään vastaa, niin hän ei siihen luultavasti ole vastaamassa, mieti onko niin tärkeää saadakaan sitä vastausta.
Voit kyllä perustella miksi olisi tärkeää vastata aikuisten kysymyksiin, mutta olen huomannut, että se ei ole johtanut mihinkään, ehkä se silti on tiedossa.

Älä hyvä mamma mene psykoosiin kun hätä ei ole tämännäköinen.Lapset kehittyvät eri tavoin ja itse asiass aon hyvä että asioihin kiinnitetään huomoita.Lapsesi on syntynyt keskosena ja heillä on usein neurologisia pulmia mutta hekin kehittyvät kuten ns tavalliset lapset. Nyt on turhaa murehtia jo kouluasioita.Kelto osaa testata ja osaa takuulla konsultoida vanhempaa kolleegaans ajos on epävarma.Minä olisin aikanaan ollut iloinen jos lapseni erityisyyteen olisi kiinnitetty huomoita vaikka pyysinkin(ei tutkittu).Kouluiässä erityisyydet aiheuttivat ongelmia.Hänenllä todettiin autismin kirjoon kuuluva asbergerin oireyhtymä ja adhd.Kävi normikoulua avustajan turvin aj sai erityisopetusta. Nykysin on autolalalla ja pärjää ja on kavereita.Mitä nopeammin puututtaan ja tukitoimet saadaan (kuntotus) käyntiin-sen parempi,Tästä nuoresta miehestä ei uskois että aikanaan arvelivat että erityisluokalla kävisi koulun.Nauti ihanasta lapsestasi.

Päiväkodissa tehtiin hali-testi. Miksi ja kuka teki. Päiväkodin opettajilla tai hoitajilla ei ole lääketieteellistä koulutusta.
Rakasta lastasi sellaisena kuin hän on.
Ohje: ota lapsesi pois tästä päiväkodista. Hän on joutunut hoitajien silmätikuksi ei se siitä muutu. Hoida poika kotona tai vie hoitajalle. Kohta jää äitiyslomalle niin hoidat itse.
Ei pidä uskoa ulkopuolisiin ja hölmöihin testeihin, miksi aina ollaan testaamassa ja tehdään kokeita.

Pois marginalisoivasta päiväkodista yksityisten hoitoon. Asperger-aikuinen olisi parasta seuraa lapsellesi, koska osaa tulkita lapsen tunnetiloja tilannesidonnaisesti sekä oman kokemuksensa perusteella tietää kuinka missäkin tilanteessa tulisi ensikädessä toimia. Kaikista paras vaihtoehto tietenkin olisi jos voisit hoitaa lapsiasi itse alle kouluikäisinä, jolloin koko loppuelämän kannalta tärkein kehitysprosessi on meneillään.

Kiitos vastauksista. Tietenkään täällä ei ketään häntä pysty diagnosoimaan (tai olemaan diagnosoimatta), mutta hiukan jäi sellainen olo, että suurin osa täällä ajattelee, että jotakin häikkää on. :( Itse toivon vieläkin, ettei ole kyse kuin jostain pienestä, jonka saisi korjattua pienillä tukitoimilla. Itsekin olen suuttunut koko päiväkotiin, mutta toisaalta eivät ne kai mitenkään ilkeyksissään niitä testejä tee. Vaikkakaan en usko, että tulos oli täysin oikea, vaikka joitakin puutteita onkin. Tänään menemme yksityisesti lastenneuropsykologille, katsotaan mitä sanoo. Ja mietin itsekin tuota, että onko toisten lasten seura hänelle hyvä malli vai olisiko parempi kotona. Olen ymmärtänyt, että päiväkoti olisi hyvä paikka oppia niitä puutteellisia taitoja. Poika on jutellut tässä taas vaan enemmän ja ymmärtää ohjeetkin hyvin ainakin kotona. Mietin, että mikä siinä päiväkodissa hänen mielestään mättää, kuulemma ensin leikkii muiden kanssa sinne mennessään kunnes "vetäytyy" leikkimään yksinään. Kuulemma ottaa lempilelun ja menee hoitajan viereen, niin kukaan ei saa vietyä lelua. Hän on todella kiltti, ei koskaan töni tai vie leluja muilta. Palaan kirjoittamaan uutisia neuropsykologin jälkeen.

No niin, nyt on käynti takana. Mielentila on sekava, niin kuin osasin arvatakin. Päiväkodin toiminnan lääkäri kyseenalaisti ja ihmetteli, että miksi tällaisia testejä edes tehdään (tätä ihmettelin). Sanoi, että tutkimustilanne saattaa vaikuttaa ja poikamme keskosuus tulisi huomioida (tulee hieman jäljessä). Poikamme olisi halunnut saman tien pois tutkimushuoneesta eikä testien tekemisestä meinannut tulla mitään. Ensin piti tehdä palapeleja (monta erilaista) joiden vaikeus nousi koko ajan. Kolmen palapelin palapelejä poikani osasi ja sitten tyssäsi. Seuraavaksi piti kertoa kuvien nimiä, tässä onnistui hyvin. Sitten piti osata sanoa mikä vaihtoehto kuuluu kuvasarjaan (siinä oli vihreitä sateenvarjoja, johon kysymysmerkin kohdalle olisi pitänyt ymmärtää valita vihreä), tätä hän ei tainnut tajuta ollenkaan. Sitten piti kertoa, mikä kuvissa mättäsi/puuttui (ensin näytettiin nalle joka oli normaali ja seuraavaksi nalle jolta puuttui jalka), tästä osasi sanoa hiukan jotakin, lopuksi piti osoittaa kuvia ja tämä meni jotenkuten (vaikka taatusti osaa kuvat ja oikeita osoittaa). Tässä vaiheessa poikamme oli jo ihan väsynyt. Hän ei oikein halunnut missään välissä tehdä tehtäviä ja lääkäri sanoi, että huomaa, että poikamme vetäytyy heti jollei osaa. Eli kun ei ymmärrä mitä häneltä odotetaan niin toteaa, että parempi olla vastaamatta/tekemättä mitään. Sanoi, että luottaa lastenneurologin huomioihin liittyen autismiin (ettei olisi kyse siitä), muuten ei osannut sanoa mistä voisi olla kyse, kun kysyin. Sanoi, ettei huolestuisi pojastamme, mutta totesi, että haluaa nähdä hänet vuoden päästä. Oli sitä mieltä, että annetaan pojallemme aikaa. Meillä on vielä yksi käynti viikon päästä. En tiedä, ehkä olen hieman huojentunut, kun ei tullut mitään kommenttia, että jotain nyt on varmasti vialla. Toivoa siis lienee, että nämä asiat saadaan kirittyä. Me emme ole (hävettää) tehneet hänen kanssaan juurikaan kehittäviä juttuja koskaan eikä hänellä ole muita ystäviä päiväkodin ulkopuolella kuin serkkunsa. Kaksi ensimmäistä vuotta rakensimme taloa ja minä en jaksanut viedä häntä juuri minnekään tai harjoituttaa. En voi olla ajattelematta, että toisenlaisella ympäristöllä hän olisi ehkä kirinyt muita nopeammin. Vaikka päiväkodissa sanottiinkin, että näiden taitojen kuuluisi tulla itsekseen. Oli miten oli, me aiomme nyt alkaa lukemaan, liikkumaan ja tekemään enemmän asioita yhdessä. Ainakin tämä oli jonkinmoinen herätys meille siinä mielessä, ja kehityksessä näkyy jo viikon jälkeen tämä tekemämme muutos.

Aistiyliherkkyys ei lapsen hoitajaa tee huonommaksi ainakaan, jos lapsella on samoja ominaisuuksia, koska silloin on helppoa olla lasta kohtaan luontevasti empaattinen ja vuorovaikutusessa hänen kanssaan huomioiden hänen aistien toimintatapa, jolloin vuorovaikutus voi olla paljon helpompaa kuin henkilön kanssa, jolla ei ole aistiyliherkkyyksiä.

Hmm.. Jäi nyt vähän epäselväksi, mutta tarvitseeko poikani mielestänne asperger-hoitajan itselleen vai puhuttiinko tässä nyt ihan yleisellä tasolla? :o Itse en tiedä tästä mitään, mutta siinä ainakin olen samaa mieltä, että hän tarvitsee jonkun jota kiinnostaa nähdä hänet yksilönä ja jaksaa kannustaa. Näyttää lannistuvan niin helposti epäonnistumisesta (ja välttelevänsä sitä). Lähipäiväkoti (jossa jo on) pienen tuen kera olisi minusta paras. Ja hänhän on jatkossa suurimman osan viikosta kotona.

Onko tämä HALI-testi jokin virallinen testi, millä lapsia pisteytetään jotain ennaltamääritettyä tarkoitusta varten vai onko sen tarkoituksena vain eriarvoistaa lapsia/pelotella vanhempia?

En tiedä, kuka sen on "kehittänyt", mutta siinä puolet pisteistä tulee testitilanteesta ja puolet arkitoiminnoista, jonka oma hoitaja täyttää. Meillä siis nimenomaan nuo arki-asiat (täytimme saman lapun) poikkesivat tyystin hoitajan arvioista.

TESTIN tehtäväalueet: minäkuva (sukupuoli, kehon hahmottaminen), kielelliset toiminnot (puheen ymmärtäminen ja tuotto), motoriikka (tasapaino, pallon käsittely), silmän ja käden yhteistoiminta (palikkakuvia, tornin rakentaminen, ympyrän piirtäminen)

PÄIVÄHOIDON HAVAINNOINTILOMAKE: päivittäistoiminnot (syöminen, riisuminen ja pukeminen, siisteyskasvatus, päivärytmin omaksuminen), tunnehallinta ja yhteistoiminnot (itsenäisyys ja suhtautuminen aikuisiin, lapsen tunneilmaisu ja itsehallinta, vuorovaikutus ja leikki, työskentelytaidot ja keskittyminen).

Olen ymmärtänyt, että jotkut päiväkodit täyttävät näitä neuvolaa ajatellen ajatuksena, että lapsi saisi tehdä testin tutussa paikassa. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että jos lastamme ei olisi testattu kuin vasta neuvolassa (jos olisi esim. kotihoidossa oleva) niin meiltä olisi kysytty nuo havainnointikysymykset ja hän olisi saanut niistä melkein kaikista vilpittömästi täydet pisteet. Ja mistähän sitä tietää vaikka nuo testiosiotkin olisivat menneet meidän läsnäollessamme paremmn. Joka tapauksessa pistemäärä olisi varmaan ollut yli kymmenen viidestätoista.

Onko tällä mitään väliä? En tiedä. Neuropsykologi oli sitä mieltä, ettei vielä huolestuisi ja antaisi pojan kasvaa (ja keskosuus tulisi muistaa edelleen huomioida, tulee hiukan jäljessä). Ja tosiaan haluaa nähdä tilanteen neljävuotiaana, Eihän kukaan pahuuttaan testaile, hyvää sillä tarkoitetaan. En vaan osaa päättää, että oliko tämä nyt hyvä vai huono koko juttu. Toisaalta hyvä, että tutkitaan ja annetaan tarvittaessa apua heti jos tarvitaan VAI tuliko tässä nyt turhaa mielipahaa kaikille ja poika leimattiin turhaan.

Lukeekohan tätä enää kukaan... Noh tässä uusimpia kuulumisia. Kävimme eilen toista kertaa neuropsykologin juttusilla. Leikittiin ja jatkettiin testejä. Tällä kertaa psykologi kiinntti huomiota siihen, ettei poikamme jaksanut ylläpitää vireystilaa ja alkoi "nojailemaan" vähän väliä. Kysyi, onko hän usein väsynyt ja tekeekö moista usein, sanoin että on. Tätä myös sanottu päiväkodista. Kuulemma aamuisinkin menee muiden lasten kanssa leikkimään, kunnes vetäytyy (päiväkodissa siis). Hän on kuorsannut varmaan 1,5 v ainakin ja mielestämme kärsii jonkinnäköisestä uniapneasta (hengitys katkeilee). Väsynyt poika on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Vuosi sitten jo sanottiin, että isot nielurisat, muttei vielä voi leikata. Psykologi sanoi, että ihan ensiksi täytyy selvittää, että mistä väsymys johtuu. Tämä kuulemma saattaa vaikuttaa keskittymiseen ja oppimiseen. Nojaillessa aivot eivät saa happea normaalisti. Noh, kävimme nielulääkärillä ja isot oli risat. Poika menossa nyt leikkaukseen.

Taas olen hämmentynyt. Olisiko tässä nyt syy "kehitysviiveeseen"? vai onko tämä nyt vain selittelyä itselleni... Neuropsykologi ei edelleenkään "suostunut" sanomaan, että miten poikamme suoriutui testeistä, sanoi vain ettei kolmevuotiaita kuulu testatakaan ja hän vaan katsoo yleiskuvaa, eikä olisi nyt huolissaan. Toivotaan, että leikkaus auttaa ja pojastamme tulee jaksavaisempi ja näin myös oppivaisempi. Onko jolla kulla muulla vastaavaa kokemusta sattumoisin, että väsymys olisi ollut syynä joihinkin kehitysviiveisiin?

Kyllä on. Nielurisanikin leikattiin aikoinaan paikallispuudutuksessa, muttei siitä jatkuvaan väsymykseeni mitään apua ollut. Olen ollut väsynyt niin kauan kuin muistan. Tuossa olen samaa mieltä, ettei noin nuorta lasta kannata lähteä turhaan diagnosoimaan eli en olisi huolissani. Taisin sinulle jo aiemminkin tästä kirjoittaa.:)

terv. Aspergerinfo/psykologisti/KE

Liittyykö väsymys aspergeriin?
Ihan vain uteliaisuuttani kysyn kun itse olen ollut koko ikäni erittäin väsynyt ilman mitään syytä. En ole asiaan hirveästi tutustunut mutta mitä olen lukenut niin aika ristiriitaiseen tietoon olen törmännyt. Itse olen ajatellut väsymyksen johtuvan aistien jatkuvasta ylikuormituksesta sekä "kiivaasta" ajattelutahdista.

Liittyy. Jos pitää koko ajan analysoida kaikkia mahdollisia tilanteita mahdollisimman yksityiskohtaisesti, se vie hyvin paljon energiaa sen lisäksi, että aistit ovat sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti yliviritystilassa. Tarkkailen jatkuvasti itseäni sekä teen erilaisia johtopäätöksiä itsestäni suhtessa muihin, mikä myös rasittaa. Erityismielenkiinnonkohteisiin intensiivisesti paneutuminen on ainut, joka rauhoittaa edes hetkeksi kun saa olla yksin ilman häiriötekijöitä.

Siinä ote "gradustani". Tosin en tiedä mihin ihmiset nykyaikana yliopistoja tarvitsevat, eikö tärkeintä olisi osata poimia tärkeä informaatio mitä netistä on saatavilla kaiken vähäpätöisen joukosta, ja yrittää tukea kaltaisiaan oman jaksamisensa puitteissa.

Kauniita unia.

Minä haluan uskoa, että uniapnea/isot risat ovat syynä poikani väsymykseen ja oppimiseen ja kaikkiin näihin "ongelmiin". Koitan nyt uskoa neuropsykologiin , joka sanoi, ettei olisi huolissaan.

Enkä nyt oikein tajua tätä asperger-viittausta poikaani ajatellen (älkää ymmärtäkö väärin, jos sellainen dg tulisikin niin sen voisin hyväksyäkin helpommin kuin monen muun), mutten ymmärrä siltikään. Sekä lastenneurologi että neuropsykolgi olivat sitä mieltä, ettei autismin kirjosta ole kyse poikamme kohdalla. Eikä hänellä ole aistiyliherkkyyksiä minun mielestäni. Ahdistaa kaikki...