Nykyään on kauneusleikkauksista tullut aivan älytön buumi. Tv sarjat tekevät suuntausta sinnepäin, kuten esimerkiksi Muodon vuoksi-sarja. Onneksi siinä näytetään paljon negatiivisia asioita kauneusleikkaukseen liittyen, eikä tehdä siitä mitään trendikkyyttä (ei varmaa tietoa, sillä olen katsonut vain yhden jakson...)
Tämän lisäksi on myös "tositeevee" on tehnyt sarjan, jossa korjaillaan "rumia" ihmisiä. Tietenkin on hyvä, jos ihminen pystyy elämään parempaa elämää leikkauksen jälkeen esimerkiksi epämuodostumien jälkeen. Mielestäni aihe on kuitenkin vähän kyseenalainen tositeevee sarjaksi.
Mitä sitten tapahtuu jos normaalin näköinen ihminen, jolla on huono itsetunto, näkee tämmöisen sarjan. Tapahtuma saattaa johtaa siihen, että ollaan korjailemassa ulkonäköä, vaikka siihen ei olisi tarvettakaan. Yritetään siis hakea itsetuntoa väärällä keinolla (minun mielestä).
Vissiin vielä Suomessaki viritellään aiheeseen liittyvää tositeeveejupakkaa..
Tämän lisäksi on myös "tositeevee" on tehnyt sarjan, jossa korjaillaan "rumia" ihmisiä. Tietenkin on hyvä, jos ihminen pystyy elämään parempaa elämää leikkauksen jälkeen esimerkiksi epämuodostumien jälkeen. Mielestäni aihe on kuitenkin vähän kyseenalainen tositeevee sarjaksi.
Mitä sitten tapahtuu jos normaalin näköinen ihminen, jolla on huono itsetunto, näkee tämmöisen sarjan. Tapahtuma saattaa johtaa siihen, että ollaan korjailemassa ulkonäköä, vaikka siihen ei olisi tarvettakaan. Yritetään siis hakea itsetuntoa väärällä keinolla (minun mielestä).
Vissiin vielä Suomessaki viritellään aiheeseen liittyvää tositeeveejupakkaa..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olikohan ensimmäinen jakso ohjelmasta "Hurja muodonmuutos", jonka näin. Tuumailin aika lailla samoja kuin sinäkin.
Ohjelmassa annettiin ymmärtää, että ihmiset eivät käyneet vain kauneusleikkauksessa, vaan että he saivat kokonaan uuden, sokerikuorrutetun elämän.
Hyvää oli, että esim nainen, joka halusi rasvaimua, laitettiinkin jumppaamaan. Kerrottiin myös, että imun tekeminen täysin tasaisesti ei ole helppoa. Jälki voi muistuttaa sellulittia, näin ymmärsin. Eli ei aivan kritiikittä mainostettu leikkauksia ja toimenpiteitä.
Samoin kyhmynenäiselle jäi edelleen pieni kyhmy, kirurgit eivät aivan nysäksi nenää tehneet, puhuivat persoonallisuuden säilyttämisestä. Miehen vatsanahkaa kiristettiin. Lopputuloksena muhkeat arvet, tosin nahka ei enää höllynyt yhtä pahasti kuin ennen.
Lopussa leikkauksen läpikäyneet meikattiin, puettiin ja stailattiin kuin leffatähdet.. Se oli aika kornia, amerikkalaista... ystävät ja sukulaiset äimistelevät ja taputtivat pulleita kätösiään, kun meidän "Pirkosta" tuli tähti..!
Jokaisella oikeus päättää, mitä tahtoo. Tällaiset ohjelmat varmasti lisäävät leikkausten suosiota, toivon vain, että niiden luoma kuva ei liian ruusuinen.
Botux kasvattaa Suomessa suosiotaan, siis aine, joka lamauttaa kasvon lihaksia ja poistaa siten ryppyjä. Ruotsin Silviahan tätä jo kauan harrastanut, kasvot ovatkin kuin vahapatsas, ilmeet kadonneet. Ja jos neulalla tökätään väärään paikkaan, voivat yläluomet valahtaa silmille.. ja se se harmittaisi.
Suomalainen versio on tulossa, totta. Kaikki "rumat" voivat ottaa yhteyttä ja se kaikkein sopivin ruma saa ilmaiset leikkaukset.
Hallelujaa!! =)
monella on raha esteenä, leikkauspöydälle ei taida ihan pikkurahalla olla asiaa.
Luulisin että ainakin Suomessa kirurgit toppuuttelevat potilaiden hulluimpia oivalluksia.
Mikä lie normaalin näköinen ihminen, joillakin saattaa jostakin ulkonäköseikasta tulla pakkomielle. Muistan nähneeni telkusta joskus ohjelman nimeltä ”Maailman kaunein tyttö”. Siinä naisesta oli ennen-kuvia vain kaukaa kuvattuna, ja myöntää täytyy että hänen kohdallaan leikkaukset ihan varmasti nostivat itsetuntoa. Naisesta ei tullut mitään kaunotarta vaan aivan tavallisen näköinen nainen. Hän sanoi itse että jakaa elämänsä kahteen osaan, ennen leikkausta ja sen jälkeen.
Kyllä ulkonäön (tai siis sen puutteen) täytyy vaikuttaa itsetuntoon, ei siitä pääse mihinkään. Sitä paitsi maailmassa on rumia ihmisiä, vaikka miten päin asiaa ajattelisi tyyliin ”kauneus on katsojan silmässä”. Ja jos itse maksaa niin minun puolestani, antaa palaa..
...on vaihdellut historiamme aikana ja aina ihmisiä on muokattu. Kiinassa aikoinaan supistettiin nasen jalat ihaniksi lootusjaloiksi, joista runolijat tekivät taidetta. Kun naisella oli oltava ampiasvyötärö,niin kiskaistiin alemat kylkiluut ja korsetti vielä kireäksi, että misut hengityksen vaikeutuessa pöyrtyilivät gavaljeeriensä käsivarsille, niin hätkähdyttävän naisellisesti. Nyt on misuilla oltava ylisuuret puskurit ja huuletkin, kuin pusutukseen jatkuvasti valmistautuneena.
Jos ihminen on hyvin poikkeava ulkonäkönsä suhteen,niin mielestäni kauneusleikkaus on paikallaan.
On vaikeaa miettiä mihin juttuihin itse menisi ja jos korjailemaan pääsisi, niin voisihan sitä itsensä missin näköiseksi haluta. Tai sitten ei.
On kai saatava vähän enemmän elämän rypytystä, ennen kuin asia tulisi harkittavaksi omakohtaisesti.
Uskoisin suurimman osan ihmisiä tarvitsevan enemmänkin henkistä kohotusta, kuin poskipäiden ylös kiristystä.
Ohjelmat ovat katsomisen arvoisia ja saavat ajattelemaan ihmisenä olemisen moninaisuutta.
....kauneusleikkaukset ovat nähdäkseni nyt tulleet jäädäkseen.....
....katselee peiliin mietteliäänä.....
Ymmärrän kirurgiset 'kohentavat' toimeenpiteet sellaisella henkilöllä, jonka elämää ulkomuoto vaikeasti rajoittaa/haittaa. Ja silloin näkisin oikeutettuna myös, että yhteiskunta maksaisi leikkauksen.
Mitään ymmärrystä ei kyllä heru esim. niille äideille, jotka antavat 15-vuotiaille tyttärilleen synttärilahjaksi silikonirinnat. Tai muistelen joskus katsoneeni dokumentin jenkkiläisestä (tietysti) naisesta, jonka pakkomielteenä oli saada muodokkaampi perä; ihaili Jennifer Lopezia ja halusi kait vähän samanlaisen. Leikkauksesta toipuminen kesti kauan ja oli erittäin kivuliasta. Naisen kundikaveri maksoi koko jutun ja lopputulos näin meikän kriteerien mukaan oli naurettava ja yliampuva. Mulla ainaskin tuli hottentotit mieleen; mutta mikä tärkeintä, nainen vakuutti onnellisuuttaan beachillä lannettaan keikutellen...
Tuli tuossa muuten asiaa sivuten mieleen toinenkin dokka, jossa pohdittiin geenimanupolointia ja sen puitteissa mahdollisuuksia vaikuttaa etukäteen siihen, että tutkittaisin mahdollisimman tarkkaan vielä syntymättömän vauvan suku. Mikäli suvussa esiintyisi diabetesta, rintasyöpää jne, niin karsittaisiin etukäteen tällainen 'virheellisyys' pois. Siinä sopii suvun miettiä, mihin spermansa lykkää/ottaa vastaan ja onko potentiaalia isäksi/äidiksi ollenkaan!
Niin kirotun julmaa on tämän maailman sivilisaatio. Normaalia vanhenemisesta vastaan taistellaan leikkauksin. Rumat, tyhmät, sairaat, vanhukset leikkaupöydälle vaan. Kukaan ei hyväksy Hitlerin rodunjalostusoppia, mutta mihis muuhun tämä maailmanmeno viittaa?
Pohdiskelit tuossa, lisääkö realitysarja aiheesta tällaisia leikkauksia. Luulisin, että ei. Ne henkilöt, jotka luulevat elämänsä parantuvan silikonilla, imulla, ryppyleikkauksella; todenköisesti menisivät plastiikkakirurgin pakeille ilman sarjaakin. Ne henkilöt todennäköisesti etsivät/luovat jo mahdollisuuksia uusiin leikkauksiin, jossa tuloksena olisi ulkomuodollisesti vielä virheettömämpi (mikä ikinä se sitten onkin) ja älykkäämmillä geeneillä varustettu ihminen. Miksi suotta vaivautua ponnistelemaan ulkomuotonsa ja henkisen kehityksensä vuoksi, kaupasta voi ostaa kaiken; syysale on jo alkanut.
Uljas uusi maailma tosiaan...
Noista geeneistä..
Eikö tämä perinteinen parinmuodostus sitten mahdollistaisi samojen asioiden selvittämistä? Jos haluaisimme, miksi ei voisi naiselta/mieheltä kysyä, että mitäs tauteja ym suvussanne on?
Emme mene naimisiin serkkujemme kanssa, koska se väärin ja biologian kannalta täten myös ehkäisemme perinnöllisten sairauksien puhkeamista. Ulkoiset, älylliset ja muut seikat ihmisissä ovat osaltaan geenien ansiota, valitsemme kumppania etsiessämme siis myös sopivia geenejä.
Eivät geenit ole kaikki kaikessa. Superälykäs voi olla sosiaalisesti totaalisen onneton, eikä voi hyödyntää älyään. Vertauksia on lukematon määrä. Ympäristötekijät ovat myös valtaisa vaikuttaja siihen, mitä geeneihin pohjautuvasta aihiosta lopulta tulee.
Geenien seulonta vaan saa eri kaiun, kun se tehdään labrassa. On aikamoinen liuta vaarallisia perinnöllisiä sairauksia, jotka vaativat geenin molemmilta vanhemmilta puhjetakseen. Miksi ei selvitettäisi naisen geenejä, jos minulla esim geeni olisi? Mennäkkö sitten yhteen vai ei, ainakin asia olisi tiedossa.
Jos taasen virheellinen geeni voitaisiin poistaa, miksi sen poisto olisi väärin? Pitäisikö antaa taudin puhjeta ja sitten sitä hoitaa?
Geeniteknologiaan liittyy tavattomasti pelkoja, sillä asia kovin vieraan tuntuinen ja kauhukuvat aivan liian liioiteltuja. Ei kysymys ole superihmisten luomisesta. Lääketiedä pyrkii koko ajan parantamaan elämän laatua, mm vähentämällä ja poistamalla sairauksia.
Muuten (oletan Sinut naiseksi)...
Eikös olisikin romanttista kävellä käsikädessä laboratorioon, pääsi miehen olalla ja ojentaisitte puna poskillanne hiussuortuvanne näytteeksi...
-Tekis hiukan mieli, tutkisitkos nämä.., kuiskaisit labran hoitajalle..=)
....veisin kumppanini mieluimmin KarmaTohtorille* ja siinä sitten levittettäisiin artrologinen kartta ja tutkittaisiin sielulliset yhtymäkohdat ja riskitekijät, sekä oppiläksyt.
Yhteensopivuutta voisi vielä tarkastella noista menneistä elämistä ja kohdentaa tarkasteltavaksi,että olisikko nyt tässä laiffissa tuo ja tuo seikka korjattavissa ja kuinka suuret mahdollisuudet olisivat päätyä pelkkään katastroofiin.
Sitten geenianalyyzziä päälle ja pari yhteiselle matkalle harjoittelemaan vaikka autiosaarelle luonnon armoille ja katsottavaksi jäisi...jäisivätkö henkiin ja vieläkö se rakkaus kutajaisi.
Lapsia sitten vasta, kun olisi suoriutunut vanhemuuskoulusta........
......voisi jäädä monta hauskaa ja vähemmän hauskaa juttua kokematta...tai sitten ei....
------herkuttelee ajatuksella---------------
...olen minäkin tyytyväinen geeniteknologian kehittymiseen lääketieteessä. Innostuksissani taisin nyt hieman yliampua, kiihtyvää sorttiakin kun olen... Ja toki katson perinteiseen parinmuodostukseen myös kuuluvan vakavista, letaaleista sairauksista informoimisen. Ja toki hyväksyn, että tällaisten sairauksia pyritään tutkimaan ja poistamaan. Mielenkiintoista olisi tietää, missä kulkee se raja, milloin tuo miehen sinällään varsin vekkuli sperma geeneineen saisi minuun ....hhmmm virrata? Jos suvussasi olisi esim. epilepsiaa, diabetesta (yms. nykyään hoidettavia sairauksia) olisko se este meidän potentiaaliselle pariutumiselle?
Huolestumiseni ja vihastumiseni geeni teknologiasta lähinnä koskikin jotaskuinkin normaalia ihmistä ja hänen kehittämistään. Geenitutkimuksia, joita tehdään 'superihmisen' luomista varten. Eikö ihmisestä juuri teekin mielenkiintoisen hänen erehtyvyytensä, virheellisyytensä ja inhimilliset, ymmärrettävät keinonsa virheidensä korjaamiseksi?
Mistäs tiesit, että mun tekee taas mieli? Labra valvottuine olosuhteineen käy mainiosti...
Viitaten tuohon viimeiseen kysymykseesi...
Aistikkuuttasi tihkuvat feromonisi leijailevat hennoin sormin näppäilemiesi sanojen ympärillä kuin pehmeä usva..
..siitä sen tiedän...=)
että mmm...ja uuh...
Sinä se taidat tuon sanoilla viettelyn jalon taidon.
vastausyritys tähän avaukseen, mutta yritetään kerran vielä.
en ymmärrä koko tositeevee systeemiä.no, jos se joitakin palvelee, niin mikäpäs siinä.
kauneusleikkaukset tai pikemminkin korjausleikkaukset saavat täyden kannatukseni tapaturman tai synnynnäisen vamman takia, tekemään elämästä paremmanlaatuista.
mutta sitä en käsitä, että leikkauksiin turvaudutaan siksi, ettei olla ulkonäköön tai "apuihin" tyytyväisiä, taikka halutaan näyttää joltain kuuluisuudelta tai nuoruuden säilyttämiseen.
nykypäivää, kaikki tämä.heikon itsetunnon omaavalle ihmiselle varmaan tosi paikka.samoin nuorille, jotka hakevat vielä hyväksyntää ja paikkaansa tässä maailmassa.
televisio tulvii ihmissuhdesarjoja, joissa vatvotaan suhteita ja elämää neljän seinän sisällä.yleensä teini-ikäisille suunnattuja.
mielestäni vääränlaiset arvot nostetaan tämäntyyppisillä sarjoilla pintaan, varsinkin jos näyttelijät ovat likimain täydellisiä.
pulahtaisin kai minäkin nuoruuden lähteeseen, mikäli sellainen olisi.