Säälittää mormonien jatkuva suorittaminen. Mormoni ei voi koskaan levätä, sillä hänessä on koko ajan parantamisen varaa.
Tämä tuo mieleeni puutarhanhoidon. Jos kasvia koko ajan hoidetaan, se vähitellen menehtyy. Tärkeintä on antaa kasveille kasvurauha. Jos oikea kasvi on istutettu oikeaan paikkaan ja maaperä on kunnossa, Jumala antaa kasvun ja kasvi kukoistaa. Näin on kristittyjen kohdalla.
Mormonismin oppia voi verrata maaperään, joka on täynnä opillisia rikkaruohoja ja syvällä luikertelevia juolavehnän juuria, jotka käyvät kemiallista sodankäyntiään maan alla. Vaikka mormoniitse kuinka tekisi itse parhaansa, hänen uskonsa on väärässä maaperässä: sekavassa ja keskenään ristiriitaisessa opissa, joka perustuu kokonaan valheeseen. Pintpuolinen kitkeminen, kuten se että kirkko itse totesi rasisminsa olleen väärää ihmisoppia, ei riitä. Vika on syvällä maan alla, mormonismin perustassa joka juolavehnän juurien valtaama.
Hyvää pyhäpäivää silti kaikille piispa Irja Askolan sanoin.
"Sunnuntain teema: Taivaan kansalaisena.
…silloin minussa vähemmän pelkoa, enemmän luottamusta. Silloin en olisi este armon auringon lämmölle. Silloin tuonpuoleisuuden tuoksu tekee minut vapautuneeksi, ja tuo arkeeni syvän mielen."
Tämä tuo mieleeni puutarhanhoidon. Jos kasvia koko ajan hoidetaan, se vähitellen menehtyy. Tärkeintä on antaa kasveille kasvurauha. Jos oikea kasvi on istutettu oikeaan paikkaan ja maaperä on kunnossa, Jumala antaa kasvun ja kasvi kukoistaa. Näin on kristittyjen kohdalla.
Mormonismin oppia voi verrata maaperään, joka on täynnä opillisia rikkaruohoja ja syvällä luikertelevia juolavehnän juuria, jotka käyvät kemiallista sodankäyntiään maan alla. Vaikka mormoniitse kuinka tekisi itse parhaansa, hänen uskonsa on väärässä maaperässä: sekavassa ja keskenään ristiriitaisessa opissa, joka perustuu kokonaan valheeseen. Pintpuolinen kitkeminen, kuten se että kirkko itse totesi rasisminsa olleen väärää ihmisoppia, ei riitä. Vika on syvällä maan alla, mormonismin perustassa joka juolavehnän juurien valtaama.
Hyvää pyhäpäivää silti kaikille piispa Irja Askolan sanoin.
"Sunnuntain teema: Taivaan kansalaisena.
…silloin minussa vähemmän pelkoa, enemmän luottamusta. Silloin en olisi este armon auringon lämmölle. Silloin tuonpuoleisuuden tuoksu tekee minut vapautuneeksi, ja tuo arkeeni syvän mielen."
Vastaukset 38
Vanhimmat
Näin sanoo täydellinen entinen....
Kyllä sinäkin voit aivan vapaasti jättää MAP-kirkon, pelkkään valheeseen perustuvan uppoavan laivan.
Ole rohkea, lähe kiitään. Se kannattaa!
Muistan lapsuudestani kirkon kirjan Tie täydellisyyteen.
Minä en ole matkalla täydellisyyteen, täydellisyys on harhaa. Jos vaihtaa näkökulmaa, kaikki on jo nyt täydellistä. Silloinkaan en ole matkalla täydellisyyteen.
Täydellisyyden tavoittelu on mormonien ongelma, ei kristittyjen.
?Turhaanko Jeesus kehotti meitä:
Matt. 5:48
48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. [3. Moos. 11:44; Jaak. 1:4]
Täydellisyydellä ei tarkoiteta aina sitä, ettemme voisi enää kehittyä enemmän, vaan sitä, että teemme sen, mikä meille on nyt mahdollista.
Muistan Neitsytpolulta yhden täydellisyystehtävän:
Ne, joilla ei ollut missään vaatteessaan reikää, saivat astua askelen eteenpäin. Ne, jotka olivat harjanneet vaatteensa saivat astua askelen eteenpäin. Ne, joilla ei ollut yhtään reikää hampaissaan saivat astua askelen eteenpäin. Täydellisyyskysymyksiä oli monta ja sitten vaan jännitettiin, kuka pääsee muista edelle. Kysymysten joukkoon sopisi hyvin myös 'oletko maksanut täydet kymmenykset ja muita vastaavia.
Henkinen kehittyminen on hyvä asia, mutta mormoneilla homma menee 'tukka hyvin, kaikki hyvin' -osastolla. Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan. Ihmisestä ei voi koskaan tulla Jumalaa, vaikka kuinka sitä toivotte.
Jeesus ei vuorisaarnassaan tarkoita samaa täydellisyyttä, jota mormonit tavoittelevat. Jos ihmisessä on jotain kiitettävää, kaikki kunnia siitä kuuluu yksin Jumalalle eikä ole ihmisen omien ponnistusten ansiota.
Matteus 5:16 "Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa."
tahdottomana marionettina heilumisesta?
Onhan se helppoa, aina voi syyttää muita ja juuri niinhän sinä teetkin.
Mikähän siinä on kun tuo MAP-kirkko on niin kovin kärkäs keräämään kaikenlaista kritiikkiä ja valitusta.
Se on merkki siitä että MAP-kirkossa ja mormoneissa on vikaa. Kaikki Kritiikinesittäjät eivät voi olla väärässä!
Katsokaa mormonit peiliin ja kehittykää! Te ja kirkkonne ette ole ollenkaan niin hyviä kuin kukaties kuvittelette!
Kaikki kritiikinesittäjät eivät suinkaan olekaan väärässä.
Tosiasioihin perustuva kritiikki on hyvää ja toivottavaa. Sitä vain ei tällä palstalla juurikaan esiinny.
MIkähän on, kun "kriittiset" kuvittelevat aina olevansa oikeassa ja luulevat kritiikin määrän automaattisesti tarkoittavan, että kritiikki on siten aitoa ja oikeaa. Kai se kovaäänisyys johtuu siitä, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Kyllä minä kritisoin MAP-kirkkoa täysin aiheesta, useasta aiheesta.
Niin törkeää käytöstä kirkon auktoriteettien taholta olen aivan henkilökohtaisesti ollut kokemassa että huh huh... Enpä toista 'kirkkoa' tiedä jossa moiseen sorruttaisiin!
Henkilökohtainen, subjektiivinen kokemus. Kritisoit omista lähtökohdistasi, kuten kaverisi Ent.mormonikin. Kuvittelette, että oikea maailma on juuri sellainen, millaisena te sen näette.
M.E.L.:lle 20.5.2014 03:30 viestiin:
Kirjoitit: "Mikähän siinä on kun tuo MAP-kirkko on niin kovin kärkäs keräämään kaikenlaista kritiikkiä ja valitusta."
Voisitko tässä yhteydessä valaista, miksi Kristuksen perustamasta ja apostolien johtamasta "...lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä vastaan kaikkialla kiistetään".
(Apostolien teot 28: 22)
Oiskohan syyt suht koht samat?
Terveisin Sivusta seuraava
"Tosiasioihin perustuva kritiikki on hyvää ja toivottavaa. Sitä vain ei tällä palstalla juurikaan esiinny. "
Totta on esimerkiksi se, että Mormonin kirja ei ole totta eikä mormonismi ole kristinuskoa.
Juu. Stalinille ja Hitlerille kävi aivan samalla tavalla.
Hekin olivat oikeassa ja siksi heistäkään ei pidetty.
Aivan sama kuvio MAP-kultin tapauksessa! Älkääpä taas hihhulit olko aivan imbesillejä!
Ei ole PIENINTÄKÄÄN näyttöä siitä että MAP-kirkko olisi jotenkin ainoa ja oikea. Täysin huuhaa-perustalla se seisoo.
Kuule, ei ole mitään 'subjektiivista' siinä jos lähetyspresidentti, kirkon auktoriteettisika, alkaa taustaköörinsä kanssa painostamaan avaamaan lompakon. :)
Homman nimi tuli kertalaakista aivan päivänselväksi :-D
Sitten te ihmettelette että miksi teistä ei pidetä. Outoa tosiaan... :)
...eikä Joseph Smith tai kukaan muu mormoni ole ollut oikea profeetta eikä MAP-kirkko ole mikään 'palautettu' kirkko.
Siinäpä se aiheellisen ja tosiasioihin pohjautuvan kritiikin kova ydin.
Kyllä se syy on mormonien synkkä ja suvaitsematon kulttilaisen mielenmaisema ja halu pompottaa ja arvostella muita - olla aina oikeassa siinä ainoassa oikeassa kultissaan :) Ja ilman ainuttakaan perustetta, tottakai! :)
Tämä perusasenne sitten vaikuttaa kirkon toimintaan kautta linjan, jokaisessa pikkuasiassa. Ei siis ihme että kaikenlaista omituista tapahtuu ja ihmiset vetävät herneet nenään.
Normaalille ihmiselle moinen kulttitouhu on HYVIN vastenmielistä. MAP-kirkosta ja mormoneista tulee todella tympeä mielikuva.
Syy on YKSINOMAAN mormonien.
Kokivatko kaikki kuulijat sen kanssasi samalla tavalla?
Ja päivän natsikortti. Arvostelukykyinen olisi pystynyt välttämään tuonkin perusmokan, mutta... siinä valui kankkulan kaivoon loputkin uskottavuudestasi.
Kyllä huoneessa ollut toinen tuore tapaus koki samalla tavoin kuin minä.
Amerikkalaisen lähetyspresidentin ja kahden amerikkalaisen lähkärin lisäksi huoneessa oli muutama vanha seurakuntalainen joista yksi komppasi suu vaahdossa rintaansa takoen tätä Utahin upseeria sekä tuore tapaus - nuori tyttö joka myös ihmetteli kovasti touhua.
Sikamaista touhua, kaiken kaikkiaan.
Teillä se uskottavuus hävisi jo tätä ennen tähän 'ainoan oikean kultin' syndroomaan kun vertasitte MAP-kirkkoa alkukristittyihin, joiden kanssa MAP-kirkolla ei ole niin mitään tekemistä.
Kun vastustetaan, niin me olemme oikeassa, koska meitä vastustetaan :-D
Voi voi... :(
Mutta kuten sanottu, looginen tosiasioihin perustuva ajattelukyky ei todellakaan ole tyypillistä mormoneille.
Toinen tuore tapaus ei ilmeisesti järkyttynyt laillasi, koskapa ei melskaa täällä harva se sekunti.
Koska olen väittänyt noin?
Kuvittelet ja yleistät.
Epäkohtiin pitää puuttua.
Sitäpaitsi minua se auktoriteettiapina kurmotti - tai yritti :)
Katsos jotkut ihmiset alkavat tappelemaan kun heitä yritetään jallittaa :)
Minä haluan mormonismin hevon helvettiin ainakin täältä Euroopasta.
Menkää nyt vaan kaikki morkulat sinne Amerikkaan ihmisiä kusettamaan kun ne ostarinnekin sinne rakennatte.
Katsopa ylempää tuota 'Sivusta seuraavan' juttua.
En minä ole väiittänyt sielläkään mitään.
Jaa että pitää, niin pitääkin..Kerro miten olet puuttunut katolisen kirkon epäkohtiin? Oletko kritisoinut niitä suomi 24 Palstoilla? Miten rappareiden jäsen valintoihin? Et Sanallakaan!
Ei niissä ole mitään suurta valittamista. :)
Mormonismissa taas ei muuta olekkaan eikä teillä ole muuta tarjota kuin hulluutta ja kovaa rahanmenoa.
M.E.L.:lle 20.5.2014 08:33 viestiin,
Voisitko vastat kysymykseeni "miksi Kristuksen perustamasta ja apostolien johtamasta ... lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä vastaan kaikkialla kiistetään"?
Mitkä olivat syyt, että alku kirkko koki kaikkialla kiistelyä?
Koita edes vastata kysymykseen!
terveisin Sivusta seuraava
Koska se oli aikansa anarkisti. Ei siinä sen kummempaa syytä ollut.
Ei suurta valittamista? Rahanpesu ja insesti noin aluksi on sinusta ok?
Konrtollin täydellinen pettäminen jäsenten valinnassa esim .Norjan Breivik tapaukserssa, eisuurta valittamista. Mene välillä OIKEIDEN ongelmien perustoille ja lopeta hyssyttely..Ei suurta valittamista! Voi helevetti!!
Täh ja täh!
Valita Vatikaaniin ja Norjan suurloosiin.
Mitä Suomen katoliseen kirkkoon tai Suomen suurloosin alaiseen toimintaan tulee niin kummastakaan ei ole mitään valittamista.
Suomen MAP-kirkon touhuista taas on paljonkin sanomista!
Ja tiedoksesi: Minä en puolustele kenenkään kirkon tai muun kuppikunnan väärinkäytöksiä. Tuomarin eteen vaan, kaikki tasapuolisesti!
Mitä rappareihin tulee niin jokaisen maan suurloosi hallinnoi itsenäisesti omaa lääniään. Toki paljon kysymyksiä Norjaan on esitetty tapauksesta Breivik.
Heitäpä hihhuli sitten vaikka voltti! :)
voltti?
Ja mihin nuo kysymykset ovat johtaneet? Ainakin siihen että väitteesi rappareiden älykkyydestä on valhe.
melli tyhmä!
Ehei, ystäväiseni, koska sinäkään et ole rappari. :) Äläpä huoli, täällä taso säilyy ja aina vaan paranee.
Josko keskittyisit palstan aiheeseen mikä on mormonismi :)