kuusi vuotta syksyllä tulee kun tapasimme

Toisessa elämässä... Ja kolme vuotta nyt kun lähdin pois... Ajatteletko koskaan minua?
4104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko tämmä pmieheltä snaiselle pitkälle vaaleahiuksiselle mikä töissä fazerin makeistehtaalla. Voi olla keksissäkin. Tai ainakin oli. Laitoin kun teit aloituksen. Mihin saa yhteyttä vaikka firmasta kysyisi. Niin perkeleesti jäi selvitettävää, etttä joskus ne pitää selvittää, ei nyt, ei nyt mutta joskus hamassa tulevaisuudessa. Kyllä.

Äänestä
  • Saattaa muuten esiintyä myös tummaverikkönä ettei vahingossakaan tunnista. Tätä olen suuresti epäillyt. Meikittömänäkään ei välttämättä voi tunnistaa. Mutta siis onhan sitä juonittelua tullut seurattua vieresta sen verran kauan, että hommat ja selvitykset hoidetaan aikasintaan joskus ensilumien aikaan jos vielä silloinkaan. Antaa nyt toisen vaan aikaa keskittyä muihin hommiin. Hoidan ne sitten kun tarpeelliseksi näen, toivottavasti ei minua odota, koska kyllästyin vastaamattomuuteen ja odottamiseen myös. Mutta joskus hamassa tulevaisuudessa vastaukset kaivetaan esille. Mutta ei nyt, tämän sekasorron kekellä.

    Äänestä

Yritän olla ajattelematta, mutta joskus tulee väkisin mieleen. Asiat jäi selvittämättä, joten kai se siksi jäi mielen perukoille kummittelemaan.

Äänestä
  • Ei aina jaksa eikä pidäkkään ajatella, relax. Suorastaan puuduttavaa touhua, samperi, kaikenmaailman turhuuksia sitä tuleekin mietittyä, ihan jonninjoutavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pmieheltä kirjoitti:

Toisessa elämässä... Ja kolme vuotta nyt kun lähdin pois... Ajatteletko koskaan minua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu