Universaali Kristuksen usko!

Harri N

Keitä me olemme? Me olemme ihmisiä, joilla ei ole mitään eroa kenenkään toiseen ihmiseen nähden. Vaikka me kaikki ihmiset olemme erilaisia, niin silti meitä yhdistää ihmisyys. Näin siis olemme tulleet siihen päätökseen, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo jo syntymälahjana ja etteivät mitkään hänen tekonsa voi sitä häneltä pois viedä. Me universaali-ihmiset tunnustamme olevamme siis samalla tasolla heikomman, pahimman ja huonoimman ihmisyksilön kanssa. Kuitenkin me tiedämme olevamme yhtä arvokkaita kaikkein arvoissa pidetyimpien kanssa. Me tunnustamme että jokainen ihminen on oikeutettu olemaan sitä mitä hän on pyhän Jumalan edessä, joka on meidän kaikkien Isä Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jumalan tahdosta me universaali-ihmiset tai universaali-kristityt (niin kuin jotkut meitä nimittävät) uskomme että Jeesus Nasaretilainen oli Elävän Jumalan Poika, Jumalan Kristus. Jumalan tahdosta me olemme tulleet siihen päätökseen, että Yksi on kuollut kaikkien edestä siis myös kaikki ovat kuolleet. Me uskomme että Jeesus Kristus sovitti ristinkuolemallaan kaikki ihmiset kaikkina aikoina kaikkialla eli koko ihmiskunnan. Uskomme näin Jumalan hyvän tahdon jo tapahtuneen Kristuksen kuolemassa. Ja aivan niin kuin veli Paavali toteaa, Kristuksen veri ei sovittanut paitsi kaikki ihmisiä, niin myös koko luomakunnan ja kaikki henkivallat. Näin me ymmärrämme, että me tulemme näkemään vielä paitsi koko lunastetun ihmiskunnan, niin myös kaikki lunastetut henkivallat vielä kerran ylistämässä Herraa Kristusta Jeesusta. Kaikki siis pelastuvat. Kaikki ihmiset ja koko muu luomakunta. Kaikki maan päällä, maan alla tai taivaassa. Koko ihmiskunta on lunastettu peruuttamattomasti.

Me tiedämme että me olemme kuolleet Kristuksen Jeesuksen Persoonassa ristin puulla. Näin me tiedämme käyneen jokaiselle ihmiselle kaikkina aikoina. Me ymmärrämme, että tämä kuulostaa hyvin erikoiselta uskomattoman, mutta pelastetun, ihmisen mielestä. Aivan samoin kun tiedämme kaikkien kuolleen Kristuksen kanssa, niin uskomme kaikkien tulevan eläviksi Hänen kanssaan.

Missä me kokoonnumme? Meillä ei ole yhteistä johtoa. Meillä ei ole seurakuntarakennuksia, jotka olisivat käsin tehdyt. Me emme kerää varoja julkisesti tai virallisesti. Meillä ei ole minkäänlaista jäsenrekisteriä, emmekä ole yhteydessä mihinkään valtioon, järjestöön, puolueeseen tai seurakuntaan. Toki meitä saattaa toimia näissä kaikissa (harvemmin ns. seurakunnista), sillä vaikka olemme Jumalan tahdosta tulleet Kristuksen uskoon, niin olemme pysyneet siinä virassa, toimessa tai toimettomuudessa missä tulimme uskoon. Emme tunnusta mitään ns. seurakuntaa. Emme tunnusta edes valtioita tai puolueita. Tunnustamme Isän Jumalan tahdosta vain jokaisen ihmisen arvokkaaksi ja kerta kaikkiaan lunastetuksi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Ihminen on näin arvokkaampi kuin mikään instituutio. Kokoonnumme kodeissa, kadun kulmissa, supermarketeissa, kapakoissa, huvipuistoissa, talojen kellareissa ja katoilla ja kaikkialla missä ihmisiä liikkuu. Kokoontumisemme eivät ole virallisia. Ne voivat tapahtua mihin vuorokauden aikaan tahansa, missä tahansa. Joskus saatamme kokoontua kodeissa niin, että olemme siitä viestittäneet etukäteen.

Millaista on uskomme? Uskomme on Yksilöllistä. Uskomme keskus on Jeesus Kristus ristiin naulittuna, kuolleena ja ylösnousseena. Meillä ei ole raamattua lakikirjana tai edes ohjekirjana, sillä kirjoitukset ovat kirjoitetut sydämiimme Elävän Jumalan Hengellä. Kristus on meille Jumalan Sana. Meitä ei yhdistä mikään oppi, vaan kaiken kattava Pelastus Kristuksessa Jeesuksessa. Me uskomme Jumalan tahdosta koko maailman Vapahtajaan, kaikkien ihmisten Vapahtajaan. Haluamme hyväksyä jokaisen ihmisen sellaisena kuin hän on. Pyhät kirjoitukset, raamatut, ovat meille lohdutukseksi niin kuin jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengestä.

Miten meihin voi liittyä? Meihin ei voi rekisteröityä ja meillä ei ole mitään jäsentiedostoja. Me pidämme sinua, olitpa kuka hyvänsä, jo jäsenenämme Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Me pidämme myös sinua sisarenamme ja veljenämme Kristuksessa. Me tiedämme että SINÄ, olitpa kuka hyvänsä, OLET PELASTETTU. Haluamme kertoa sinulle, että Jumala on Todellinen ja että voit kohdata kuoleman tämän maan päällisen elämän jälkeen turvallisin mielin, sillä Jumala on sinut julistanut syyttömäksi aivan kuten kaikki ihmiset kaikkina aikoina. Maan päällä me kuitenkin ymmärrämme esivaltaa ja muistamme sitä rukouksin, jotta saisimme elää rauhassa täällä. Haluamme kertoa sinulle ja koko maailmalle, että Jeesuksen Kristuksen sovitustyö riittää kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Olemme valmiit kuolemaan tämän Totuuden puolesta, kaikkien ihmisten pelastumisen puolesta. Tämä on Kristuksen mieli meissä teihin nähden Jumalassa.

Olemmeko hurmahenkisiä? Emme! Olemme raittiita teidän tähtenne, jotta Jumalan Sana tulisi kaikella Totuudella ja arvovallalla julistettua keskuudessanne. Olemmeko harhaoppisia? Protestanttisen ja katolisen ja kaikkien kristinuskonnon suuntien mielestä olemme harhaoppisia, koska emme vaadi ihmiseltä mitään pelastukseen koska emme usko saatanaan ja helvettiin vaan Pelastukseen ja Kristukseen. Emme tunnusta henkilökohtaista vapahtajaa, vaan ainoastaan koko maailman Vapahtajan Kristuksen Jeesuksen. Julistuksemme perusta on, että KAIKKI IHMISET pelastuvat Kristuksen tähden. Meitä on vainottu ja tapettu läpi koko kirkkohistorian uskomme tähden. Ensimmäinen joka kuoli kaikkien ihmisten Pelastumisen puolesta on tietysti Herramme Jeesus Kristus, Elävän Jumalan Poika.

Miten saat meihin yhteyden? Etsimällä elämän tarkoitusta. Etsimällä Totuutta ja tutkimalla itseäsi. Etsimällä Jumalan viattomuutta ja Taivasten valtakuntaa. Kun väsyt kantamaan elämääsi, niin tällä Tiellä Elämä alkaakin kantaa sinua. Sinun ei tarvinne kovinkaan pitkään jossitella Herralle Jeesukselle :”jos olet olemassa…niin anna minun uskoa…?!”. Jos etsit Häntä, niin löydät Hänet lähempää kuin luuletkaan. Hän ei ole nimittäin kaukana kenestäkään meistä, sillä me kaikki olemme ja elämme Hänen sisällään. Ja Hän on sinun sisälläsi…! Herää jo sinä joka nukut ja nouse kuolleista niin Kristus sinua valaisee….! Kun löydät Itsesi, niin löydät meidät! Tule jo, olet meille rakas! Tule jo ja näe!

7

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Freedom

      Köh köh...Keskusteluissa ei saa:Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua!

      Mikäli todella heräsit tämän paskanjauhannan jälkeen niin mainostan sitten toistakin osoitetta: www.vapaa-ajattelijat.fi

      Huomattavasti järkevämpää kuin äskeisen hihhulin jutut.

      • HaNy

        Sinulta puuttuu itsetuntemus freedom. Ja vapauskin sinulta puuttuu. Minähän haastoin sinua tutkimaan itseäsi, mutta sinä markkinoit valmista oppia. Ohjaat ihmisiä toisten varaan. Olen minäkin käynyt noilla sivuilla. Ihan kivat sivut!


    • agent orange

      laittaisi avainsanoja, kuten jeesus, jumala, raamattu rukous, luoda, sattumanvaraiseen järjestykseen, ja sitten suoltaisi niitä tänne, niin vailla päätä, häntää, punaista lankaa tai järkeä nämä jeesus sitä ja jeesus tätä -jutut on.

      • Harri N

        No jos olenkin opetettu, niin eipä kukaan ole minua opettanut. Itse olen opettanut itseäni ja tullut samalla Elämän opettamaksi. Siunausta sinulle vaikean elämän tilanteesi keskellä.


    • Raamatussa

      Raamatussa on totuus, mutta yksi asia jota ei kannattaisi sotkea.
      Kirkkoon kuuluva ei tarkoita uskossa olevaa!

    • kh2

      Miettiessäni kristinuskon asioita olen tullut lähes samaan johtopäätökseen, kuin Harri.Tuntuisi omituiselta , että Luojamme heittäisi suurimman osan luoduistaan helvettiin ja valittujen kanssa ilakoisi iankaikkisessa paratiisissa luusereiden tuskaa seuraten.Se tuntuu enemmän luonnonvalinnalta, kuin rakastavan Isän toimilta.

      • Universaali Minä

        Kaikkien ihmisten pelastuminen oli Jeesukselle niin tärkeä asia, että hän kuoli sen puolesta. Samoin se olkoon meille, jotka hänen nimeänsä lausumme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe