Juuri äsken valaistuin ja tajusin ettei evoluutio voi olla totta. Koska jos se olisi totta, miten Jaakobin, jyrin ja muiden sankareiden kaltaisia ihmisiä on vielä olemassa? Eikö luonnonvalinnan pitäisi karsia huonot ja tyhmät pois?
Valaistuminen
>=3
681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettavasti luonnonvalinnasta pääsee läpi myös kaikenlaista vähemmän onnistunutta, kunhan se jotenkin toimii.
Evokkien keksimät ihmisoikeudet ja sosiaaliturva takaavat myös epäkuranttien yksilöiden eloonjäännin. Näin he voivat tuottavan työn asemesta toteuttaa luontoaan vaikkapa saarnaamalla kreationismia.
Niin paljon kuin toivoisinkin älykkyyden olevan ns. tärkeitä kriteerejä luonnonvalinnan toiminnassa, niin eipä se taida olla. Nykyihminen selviää tyhmänäkin aika hyvin. Itse asiassa vaikuttaisi jopa siltä (pitäisi tutkia), että ihmiset lisääntyvät sitä enemmän, mitä huonommin koulutettuja he ovat...
Evoluutio kyllä toimii. Ei vain valitettavasti aina niin kuin me haluaisimme.
Tästä tullee seuraamaan se, että se ryhmä, joka pitää älykkyyttä arvossaan, evoloituu entistä älykkäämmäksi.
Kenties joskus tullaan siihen pisteeseen, ettei älykkäimmät edes pysty saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä esimerkiksi kreationistien kanssa.
Teoriassa tämä on täysin mahdollista. Olisiko tämä nyt sitten Wellesmäinen dystopia (/utopia)? Ennustettu jo 1800-luvun lopulla...
Käytännössä siis vaatisi populaatioiden erottamista jotenkin. Muuten kyllä naitaisiin ristiin sen verran, että geeniperimä ei pääsisi merkittävästi eriytymään.
>Kenties joskus tullaan siihen pisteeseen, ettei älykkäimmät edes pysty saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä esimerkiksi kreationistien kanssa.
Pitäisi kyllä olla aika lailla perseet olalla, että älykäs viitsisi edes kokeilla.
Jo nyt.
>Kenties joskus tullaan siihen pisteeseen, ettei älykkäimmät edes pysty saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä esimerkiksi kreationistien kanssa.
Mä en ainakaan pysty. Jo nyt.